Millainen on nainen, joka ei tule toimeen muiden naisten kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Mieleltään jotenkin viallinen, tai järkkynyt. Naiselle nainen on parasta seuraa. Jos tykkää olla vain miesten kanssa, niin silloin se nainen nauttii vain miesten huomiosta. Jotenkin vajaavaista olla miesten kanssa kuolattavana päivästä toiseen. Paljon rentouttavampaa on juoda pullakahvit jonkun naisen seurassa. Nuorena tietty sitä kokeilee, millaisen mieslauman saa käveleen perässä, mutta hieman vanhempana sitä samaa jonoa ei enää halua lähikuppilasta kavereiksi.

Mulle parasta seuraa on samanhenkinen tyyppi. Tähän mennessä olen löytänyt niitä enemmän miehistä kuin naisista. En tiiä miksi. Ehkä siksi, että työskentelen miesvaltaisella alalla, joten samanhenkisiä naisia on vähän, eikä ne satu kohdalle.

Mutta en mä jaksa hengata jonkun ihmisen kanssa vaan sen perusteella, että se on mies tai nainen.

Vierailija kirjoitti:

Mieleltään jotenkin viallinen, tai järkkynyt. Naiselle nainen on parasta seuraa. Jos tykkää olla vain miesten kanssa, niin silloin se nainen nauttii vain miesten huomiosta. Jotenkin vajaavaista olla miesten kanssa kuolattavana päivästä toiseen. Paljon rentouttavampaa on juoda pullakahvit jonkun naisen seurassa. Nuorena tietty sitä kokeilee, millaisen mieslauman saa käveleen perässä, mutta hieman vanhempana sitä samaa jonoa ei enää halua lähikuppilasta kavereiksi.

Aika vajaa ajattelutapa jos kuvittelee, että kaikki miehet vain kuolaavat naisia. Osa miehistäkin osaa nähdä naisen tasavertaisena ihmisenä, eikä kuolattavana objektina. Näiden miesten kanssa on ihan helppo olla kaveri, ilman mitään seksuaalisia jännitteitä. Mulla on paljon miehiä kavereina, ja lupaan etteivät tasan kuolaa perään, niillä on omat vaimot joita selvästi rakastavat. Silloin kun on kyse ystävyydestä, on kyse personaasta, eikä siitä mitä jalkojen välistä löytyy.

Hyvin kirjoitettiin tuolla pari sivua sitten, että jos vaikeuksia tulla toimeen 50% maapallon väestöstä kanssa, voi punnita onko vika niissä muutamassa miljardissa, jotka eivät tule kanssani toimeen, vai minussa itsessäni? Aika katsoa peiliin ja etsiä vikaa sieltä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellainen joka on todennäköisesti tiedostamattaan sisäistänyt misogyniaa vahvasti. Häpeää sukupuoltaan ja haluaa "liittyä" miehiin. Omaksunut vahvat sukupuoliset stereotypiat.

Tai sitten on vaan ajattelutavaltaan jotenkin miesmäinen. Itsellä on enemmän ongelmia tulla toimeen naisten kanssa, koska olen hieman kylmähkö, ratkaisukeskeinen, rationaalinen, looginen, ja empatiakykyni on heikko. Miehille nämä piirteet ovat helpompia hyväksyä, ja samat piirteet löytyvät monesta miehestä. Yleisesti ottaen naiset eivät pidä minusta, vaikka minä pitäisin naisista.

En ole mitenkään ylpeä näistä piirteistäni, mutten myöskään häpeä niitä. Minä vain olen sellainen, hyvässä ja pahassa.

Itsekin olen looginen, rationaalinen ja ratkaisukeskeinen, mutta hyvin empaattinen (mielestäni logiikka auttaa ymmärtämään muita ja tunteita, rationalismia on, että niitä tunteita on, kaikilla). Olen myös huomannut, että laaja-alaisesti fiksut ja sivistyneet miehet ovat empaattisia, koska heillä on kyky irtautua omasta välittömästä viitekehyksestä ja pohtia asioita laajemmin kuin omasta subjektiivisesta kokemuksesta.

Kuitenkin. En näkisi niinkään tätä sukupuolisena kysymyksenä, kuin siltä kannalta, että suurin osa ihmisistä on melko yksinkertaisia, joten viihdyttävää seuraa on ylipäätänsä vaikea löytää. Tämä kuitenkin ehkä korostuu naisten kanssa, jotka tykkäävät, että vierellä on tukijoukot ja ryhmäiytyminen ja yhteisöllisyys on tärkeässä roolissa. Jos tästä ei ole kiinnostunut, kummeksuvat naiset sitä enemmän. Osaltaan voi myös olla, että koska sosiaalista sopeutumista odotetaan lähtökohtaisesti naisilta enemmän, ne ketkä siihen sitoutuvat, kammoksuvat yksilöä joka "uskaltaa" toimia odotusten vastaisesti. Miehiltähän tätä ei odoteta, mitä itsenäisempi, sen parempi.

Olet varmasti hyvin oikeassa. Kuten tosiaan sanoin, olen kylmä. Olen 36 vuotias, ja minulla on elämässä kolme ihmistä jotka minulle merkitsevät jotakin. 1 on sisareni, joka on ollut elämässäni 36 vuotta. Toinen on paras ystäväni (nainen!), joka on ollut elämässäni 30 vuotta. Kolmas on mieheni, joka on ollut elämässäni 20 vuotta. Silti olen joutunut huomaamaan, että elämänlaatuni ei merkittävästi kärsisi, vaikka nämä kolme minulle merkitsevää ihmistä siitä katoaisi. Jos nämä kolmekaan eivät vaikuttaisi elämääni, miten jotkut työkaverit, tai muut random tuttavat? Tätä tarkoitan sillä, että olen kylmä, ja naisille tuo välinpitämättömyys on selvästi vaikuttavampi asia, koska he tuntuvat kaipaavan niitä merkityksellisiä ihmissuhteita, jota minä en pysty tarjoamaan. Miehille sellainen pintapuolinen kaveruus on jossain määrin yleisempää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellainen joka on todennäköisesti tiedostamattaan sisäistänyt misogyniaa vahvasti. Häpeää sukupuoltaan ja haluaa "liittyä" miehiin. Omaksunut vahvat sukupuoliset stereotypiat.

Tai sitten on vaan ajattelutavaltaan jotenkin miesmäinen. Itsellä on enemmän ongelmia tulla toimeen naisten kanssa, koska olen hieman kylmähkö, ratkaisukeskeinen, rationaalinen, looginen, ja empatiakykyni on heikko. Miehille nämä piirteet ovat helpompia hyväksyä, ja samat piirteet löytyvät monesta miehestä. Yleisesti ottaen naiset eivät pidä minusta, vaikka minä pitäisin naisista.

En ole mitenkään ylpeä näistä piirteistäni, mutten myöskään häpeä niitä. Minä vain olen sellainen, hyvässä ja pahassa.

Itsekin olen looginen, rationaalinen ja ratkaisukeskeinen, mutta hyvin empaattinen (mielestäni logiikka auttaa ymmärtämään muita ja tunteita, rationalismia on, että niitä tunteita on, kaikilla). Olen myös huomannut, että laaja-alaisesti fiksut ja sivistyneet miehet ovat empaattisia, koska heillä on kyky irtautua omasta välittömästä viitekehyksestä ja pohtia asioita laajemmin kuin omasta subjektiivisesta kokemuksesta.

Kuitenkin. En näkisi niinkään tätä sukupuolisena kysymyksenä, kuin siltä kannalta, että suurin osa ihmisistä on melko yksinkertaisia, joten viihdyttävää seuraa on ylipäätänsä vaikea löytää. Tämä kuitenkin ehkä korostuu naisten kanssa, jotka tykkäävät, että vierellä on tukijoukot ja ryhmäiytyminen ja yhteisöllisyys on tärkeässä roolissa. Jos tästä ei ole kiinnostunut, kummeksuvat naiset sitä enemmän. Osaltaan voi myös olla, että koska sosiaalista sopeutumista odotetaan lähtökohtaisesti naisilta enemmän, ne ketkä siihen sitoutuvat, kammoksuvat yksilöä joka "uskaltaa" toimia odotusten vastaisesti. Miehiltähän tätä ei odoteta, mitä itsenäisempi, sen parempi.

Olet varmasti hyvin oikeassa. Kuten tosiaan sanoin, olen kylmä. Olen 36 vuotias, ja minulla on elämässä kolme ihmistä jotka minulle merkitsevät jotakin. 1 on sisareni, joka on ollut elämässäni 36 vuotta. Toinen on paras ystäväni (nainen!), joka on ollut elämässäni 30 vuotta. Kolmas on mieheni, joka on ollut elämässäni 20 vuotta. Silti olen joutunut huomaamaan, että elämänlaatuni ei merkittävästi kärsisi, vaikka nämä kolme minulle merkitsevää ihmistä siitä katoaisi. Jos nämä kolmekaan eivät vaikuttaisi elämääni, miten jotkut työkaverit, tai muut random tuttavat? Tätä tarkoitan sillä, että olen kylmä, ja naisille tuo välinpitämättömyys on selvästi vaikuttavampi asia, koska he tuntuvat kaipaavan niitä merkityksellisiä ihmissuhteita, jota minä en pysty tarjoamaan. Miehille sellainen pintapuolinen kaveruus on jossain määrin yleisempää.

hmm, musta tuntuu ettet oo niinkään kylmä kuin vain tunnetasolla vähän kuolleempi, ns emotionally dead. Kylmä olis ehkä ennemminki aktiivisesti silleen että ei ole oikeesti ketään, ei myöskään halua ja näyttää sen kaikille jotka yrittää sitä muuttaa(oletan että suhteet noihin kolmeen ihmiseen on ihan vuorovaikutteisia kun on pysynyt vieressä vuosikymmeniä, tai ainakin kohteliaisuuden alkeet löytyy sieltä ruudun toiselta puolelta).

Jännä, mä olen lapsesta asti ollut tälläinen poikatyttö ja silti naispuolisia ystäviä on riittänyt, miespuolisia ei niinkään. Nykyään pyrin pukeutumaan naisellisesti ja ystävinä on molempaa sukupuolta. Kyllä se on ihan ihmisestä kiinni eikä siitä mitä jalkojen välissä on.

Minulla on se käsitys että isompi osa naisista suhtautuu kielteisemmin introvertteihin ihmisiin. Sekä introvertit miehet että introvertit naiset ajautuvat sen vuoksi lähinnä miesvaltaisiin kaveripiireihin. Tämä sama suhtautuminen on havaittavissa myös naisten parinvalinnassa, missä yleensä suositaan ekstroverttejä ja sosiaalisesti lahjakkaita yksilöitä.

Näin miesvaltaisella nörttialalla olen huomannut että työkaverit ovat sukupuolesta riippumatta ajatuksiltaan ja mielenkiinnonkohteiltaan kohtuullisen kaukana siitä normatiivisesta miehen tai naisen mallista ja ryhmäytyminen tapahtuu kunkin omien preferenssien mukaan. Eräs nainen epäili minua jopa ekstrovertiksi, kun tunnen kaikki ja tulen hyvin toimeen kaikkien kanssa siivoojista toimitusjohtajaan. 

Liian kaunis ulkonäkö.Vanhemmiten toki asia on tasaantunut, mutta nuorempana koin, että seurani ei ollut naisporukoissa haluttua, koska sain aina miesten huomion. Siltikin olen jäänyt sinkuksi, vaikka muut ovat perustaneet perheen. Jotenkin huono itsetunto jäi tästä torjunnasta, enkä ole pystynyt solmimaan pysyviä ihmissuhteita.Liiallinen herkkyys ja ujous esti miesten lähestymisen. Ei hyvä ulkonäkö aina takaa onnellisuutta.

Luultavasti keskimääräistä fiksumpi ja järkevämpi.

Ei lähde mukaan joukkohysteerisiin päivittelyihin ja joutuu siksi syrjityksi.

Kierrän kaukaa juoruämmäpiirit, joiden aika kuluu juoruja kierrättäessä tai niitä keksiessä.

Onneksi kaikki naiset eivät ole tuollaisia 😁

Ne naiset eli "kanat" erottaa juurikin tuon asian korostaminsesta, että nimenomaan nämä kanat korostavat koko ajan olevansa suosittuja ja muut ovat sitten niitä reppanoita. Nämä naiset ovat pahimpia paskanjauhajia ja käärmeitä. He pitävät yllä näin porukoitaan ja juorukerhojaan. Vain he ovat oikeita naisia. Niinkuin jostain high school leffasta. Varmaan  niitä myös ihannoivat. 

Itsellä on myös ollut vaikeuksia jo lapsesta asti. Jäin "kolmanneksi pyöräksi" kun minun ja parhaan kaverini "väliin" tuppautui todella vahvaluonteinen tyttö, jota me hiljaisemmat ja aremmat tytöt emme enää kuriin saaneet. Hän tavallaan pilasi kaverisuhteemme ja yritimme molemmat vain olla hänellä mieliksi ettei suuttuisi. Sitten itse kyllästyin koko touhuun, mutta tämän kaverini kyllä menetin, kun jäi uskollisesti tämän tyrannin seuran. Sen jälkeen olinkin sitten se jolla ei mitään "vakituista" kaveria enää ollut vaan yritin olla vähän kaikkien seurassa. Poikien kanssa olisin varmaan tullut paremmin toimeen, mutta toisaalta olin aika arka ja niinpä en uskaltanut paljon heidänkään porukkaan mennä. Koulumme oli silloin niin pieni, että heti oli hankalaa saada seuraa jos jotain vaikeuksia tuli ja olisi halunnut "vaihtaa" porukkaa. 

jatkuu alla

Koulun vaihdon jälkeen kaikki meni aluksi hyvin. Kunnes taas yläkoulussa oli tuo sama kolmaspyörä asetelma ja vielä juuri niin, että itse olin taas se ylimääräinen. Pojat puolestaan olivat välillä ihan ok, kunnes käytös meni taas ihan hulluksi. En saanut tästäkään koulusta mitään kaveria ja nämäkin "kaverit" kiusasivat aina kun selkänsä käänsi.Sen jälkeen asia on mennyt vaan hullummaksi ja itselläni ei seuraavissa kouluissa ( olen paljon kouluja vaihtanut) oikein ole ketään kaveria ollut. Jotain juttukavereita ja muita yksinäisiä välillä kunnes hekin ovat vaihtaneet muuhun kouluun. En oikein voi tästä itseäni syyttää. Olen kyllä yrittänyt hakeutua muiden seuraan, mutta monesti ketään ei ole kiinnostanut. Kerrankin oikein yritin päästä porukkaan, mutta sitten oli pakko luovuttaa, kun toisille oli ihan sama olenko mukana. Heillä oli varmaan itsellä jo riittävästi seuraa ja kun en ollut mikään cool tyyppi niin en ollut edes mitään haluttua seuraa. Muuten olin ihan tavallinen joskin aika ujo aluksi ja ehkä he pitivät minua tylsänä. Tosi kiltti olen myös aina ollut. Toisaalta en voi mitenkään ihan itseänikään syyttää tästä kaverittomuudesta sillä en tiedä miten olisin enään voinut toisin toimia. En olisi voinut mitenkään tehdä itsestäni niin sosiaalista, että olisin mennyt tuosta vaan kaikille puhumaan ja en tiedä olisiko sekään auttanut. Olen myös aina ollut sellainen joka olisi halunnut vähän "syvällisempää" seuraa ja tähän olisi jo se pari kaveria riittänyt. Niinpä olenkin välillä luovuttanut tuon väkisin ihmisille puhumisen suhteen ja yrittänyt sitten löytää ne muut yksinäiset ja olla heille seuraksi. Se on varmaan ollut ikävin asia, kun vihdoin saat tällaisesta yksinäisestä kohtalontoverista kaverin niin hän vaihtaakin koulua. 

jatkuu taas

Aika huvittavan stereotyyppisenä ihmiset näkevä. On sokea miesten huonoille puolille ja näkee naiset stereotyyppisesti muodista ja meikeistä puhuvina kanoina. Puhuu paskaa muista naisista enemmän kuin naiset keskimäärin, mutta ei pidä sitä juoruiluna, koska miesten kanssahan vain keskustellaan mielipiteistä.

Tämän sanoo nainen, insinööri, miesvaltainen suku ja paljon miesvaltaisia harrastuksia. Mutta tulen erittäin hyvin toimeen usempien naisten kanssa, miestenkin toki.

Välillä itsekin olen poikia kadehtinut, koska jotenkin heille on luontaisempaa mennä isoissa porukoissa ja en tiedä ovatko sitten "suvaitsevaisempia" seuransa suhteen. Ainakin ne koulut missä itse olen ollut niin koko luokan pojat ovat menneet yleensä yhdessä. Ja vasta lukiossa on ollut  kuppikuntia, mutta sielläkin pääosin kaikki tulleet toimeen keskenään. En myöskään muista montakaan poikaa, joka olisi koulussa yksin istunut. Ehkä pari erikoista älykköä, mutta hekin olivat silti ihan "hyväntuulisen" oloisia ja tuntuivat viihtyvän koulussa. Vain yhden pojan muistan, jonka kaveriporukka hylkäsi ja vieläkin harmittaa kun en sanonut hänelle mitään ja häntäkin vielä tytöt pilkkasivat, vaikka oli ihan ok näköinen. Tyttöjä on sitten ollutkin todella monia. Nämä minun seuranikin olleet ja monia muita vuodesta toiseen. Ja tytöillä on ollut pieniä porukoita joissa on tiiviisti oltu ja muita ei niihin ole hyväksytty. Omakin luokka on aina jakaantunut tytöistä ja ilmapiiri on ollut tosi huono niin, että monet ovat siitä puhuneet ja sanoneet, että yhteishenkeä ei ole ollut yhtään. Tytöt ovat myös harrastaneet kiusaamista ja toisten pilkkaamista. En muista, että pojilla olisi tällaista ollut niin paljon. Tietysti he ovat jotain vitsejä sanoneet toisistaan jne, mutta kuitenkin kaikki ilkeimmät kommentit ovat juuri tulleet tytöiltä ja ne ovat liittyneet kaikkeen käytöksestä ulkonäköön. Tämä on saanut myös osan pojista hyljeksimään eräitä oppilaita, mutta tässäkin on aloittajana olleet tytöt. En tiedä olisinko minä sitten päässyt helpommalla jos olisin poika. Luulen kyllä, että olisin. Itsellä on ainakin niin paljon kokemuksia ihan hirveästi tytöistä.

Nämä ovat vaan nyt omia ajatuksia. Ja itsekään en nyt mikään arvostelija saisi olla, koska en osaa itsekään toisten kanssa ihan toimia varsinkaan näiden ikävien kokemusten jälkeen. Empaattinen kyllä olen ja muuten aika tavallinen ihminen. Toisaalta liian kiltti ja liikaa niitä "syvällisiä" kaverisuhteita hakeva ja en jaksa kauaa mitään pinnallisuutta. Ja myönnän, että en minäkään nyt kaikkien kanssa toimeen tule tai sitten jos on pakko niin tulen "väkisin" vain muodon vuoksi. Sori romaanista ja aiheenkin osittaisesta ohituksesta.

Vierailija kirjoitti:

Ne naiset eli "kanat" erottaa juurikin tuon asian korostaminsesta, että nimenomaan nämä kanat korostavat koko ajan olevansa suosittuja ja muut ovat sitten niitä reppanoita. Nämä naiset ovat pahimpia paskanjauhajia ja käärmeitä. He pitävät yllä näin porukoitaan ja juorukerhojaan. Vain he ovat oikeita naisia. Niinkuin jostain high school leffasta. Varmaan  niitä myös ihannoivat. 

Kaikkein pahimpia puhumaan pahaa muista naisista on juuri ne, jotka suureen ääneen julistavat, etteivä tule naisten kanssa toimeen.

Mulla ei yläasteella ollut yhtäkään tyttöpuolista kaveria, koska mua ei mun erikoisen tyylin takia hyväksytty siihen porukkaan. Sama jatkuu ammattikoulussa. Sen jälkeen tapasin mun miehen ja hengailtiin pajon sen kavereiden kanssa. Ammattikoulussa tapasin kyllä yhen tytön jonka kanssa oltiin samanhenkisiä ja ystävystyttiin.

Nytemmin työelämässä olen tullut kaikkien kanssa toimeen sukupuolesta riippumatta (:

Vau, tässä ketjussa on oikeasti hyviä kommentteja, pohtivia. Olin niin varma aikaisempien kokemusten takia, että on täynnä vaan tositv/misogynia-jankutusta. Jes, naiset pystyvät keskustelemaan nokittelematta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne naiset eli "kanat" erottaa juurikin tuon asian korostaminsesta, että nimenomaan nämä kanat korostavat koko ajan olevansa suosittuja ja muut ovat sitten niitä reppanoita. Nämä naiset ovat pahimpia paskanjauhajia ja käärmeitä. He pitävät yllä näin porukoitaan ja juorukerhojaan. Vain he ovat oikeita naisia. Niinkuin jostain high school leffasta. Varmaan  niitä myös ihannoivat. 

Kaikkein pahimpia puhumaan pahaa muista naisista on juuri ne, jotka suureen ääneen julistavat, etteivä tule naisten kanssa toimeen.

Jospa se on ihan aiheesta.

Kyllähän eräissä naisporukoissa on todella myrkylliset puheet ja välit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellainen joka on todennäköisesti tiedostamattaan sisäistänyt misogyniaa vahvasti. Häpeää sukupuoltaan ja haluaa "liittyä" miehiin. Omaksunut vahvat sukupuoliset stereotypiat.

Tai sitten on vaan ajattelutavaltaan jotenkin miesmäinen. Itsellä on enemmän ongelmia tulla toimeen naisten kanssa, koska olen hieman kylmähkö, ratkaisukeskeinen, rationaalinen, looginen, ja empatiakykyni on heikko. Miehille nämä piirteet ovat helpompia hyväksyä, ja samat piirteet löytyvät monesta miehestä. Yleisesti ottaen naiset eivät pidä minusta, vaikka minä pitäisin naisista.

En ole mitenkään ylpeä näistä piirteistäni, mutten myöskään häpeä niitä. Minä vain olen sellainen, hyvässä ja pahassa.

Voin niin samaistua sinuun. Täällä samanmoinen 🙄😁