Mitä kummallista kirjassa tapahtuu?-peukutusketju

Näistä kommenteista päätellen tässä ketjussa on monta mahtavaa kirjoittajaa. Tyylilajeissa moderni, utopistinen, satiiri, huumori ym. Mahtavaa luettavaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen saa lopulta ihastuksensa. Kukaan ei jää yksineläjäksi, joka vielä vuosikymmenten päästä itkee kotona "kun Valdemar valitsi Cecilian eikä minua".

Kyllä. Toisaalta se ärsyttää, mutta toisaalta, jos sankarit eivät lopulta saisikaan toisiaan, niin eihän sekään nyt käy :D

VAROITUS: Sisältää juonipaljastuksia klassikoista Pikku naisia ja Runotyttö jatko-osineen

-

-

-

-

-

-

-

-

-

Minä kun en ole vielä näin aikuisenakaan päässyt yli siitä, kun Pikku naisten Jo ja Laurie eivät päätyneetkään yhteen! Ja kaiken lisäksi se oli Amy, joka päätyi Laurien kanssa naimisiin! Ei Amyssa mitään vikaa, mutta ei tulisi pieneen mieleenkään, että juuri heille rakkaus roihahtaisi. Tuntui, että se vain sattui tapahtumaan, kun jotain säpinää piti saada, eikä sitä mitenkään etukäteen pedattu. Ja Jo meni ottamaan sen vanhemman äijän. Ei, ei sen olisi kuulunut mennä näin...!

Muistelen myös lukeneeni, että L. M. Montgomery alun perin olisi lopettanut Runotyttö-sarjan niin, että Emilia ja Teddy eivät päätyneetkään yksiin. Kustantaja halusi muuttaa sen, koska tiesi, että lukijat haluavat sen toisin. Huh. Kiitos, kustantaja...

-

-

-

-

Juonipaljastukset päättyvät!

Mua on aina harmittanut sama kuin sulla åikku naisissa! Ihan pilalle meni kirja!

Miksi te luette noin surkeita kirjoja?

Ärsyttää kun romaaneissa, jotka ajoittuvat historiaan, henkilöt käyttävät nykyajan puhekieltä. Esim. he puhuvat että joku on raskaana. Intiimit vaivat mainitaan niiden omilla nimillä. Kirjoista saa sen kuvan että ne käsittelevät nykyaikaa. Henkilöt vain sattuvat käyttämään vanhanaikaisia vaatteita ja asuvat alleellisissa olosuhteissa.

Pari tällaista kirjaa oli pakko lukea loppuun asti koska ne oli niin karsean huonosti kirjoitettu.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on kauniit nimet, kukaan ei ole Kersti Rämä-Hourula.

Oijoi, tutustu Antti Holman hengentuotoksiin. :D Siellä nimiherkkua vilisee!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei koskaan käy paskalla.

Joo! Pieni talo preerialla -sarjan kirjoissa kuvaillaan tosi tarkkaan jokainen lattialauta, maissileipäresepti ja lakananpäärme, mutta yhdessäkään asunnossa ei ole huussia eikä tytöille tule kuukautisia.

Ota huomioon että nämä kirjat on kirjoitettu 40- ja 50-luvuilla lastenkirjoiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoissa tuntuu olevan yliedustus nokkelista, samavalmiista ja kaunopuheisista ihmisistä. Kukaan ei töksäyttele mitään ja naseva vastakommentti löytyy aina.

Joskus tuntuu, että minäkertojan näkökulmasta kirjoitettu on kirja on liian fiksusti kirjoitettu ollakseen päähenkilön ajatuksia tai kerrontaa. Kirjailija on viisaampi tai sivistyneempi kuin henkilönsä, ja se paistaa läpi.

Kiinnostavaa. Vanha klisheehän on, että kirjailijan tulee olla vähintään yhtä älykäs, kuin päähenkilönsä. Älykkäämpää tai sivistyneempää henkilöä ja tämän mielenliikkeitä on mahdotonta kuvata, ellei siihen ole kapasiteettia. 

En ole törmännyt kirjaan, jonka kohdalla olisin ajatellut, että kirjailija yrittää tietoisesti tehdä (muuten normaaleista) hahmoistaan vähemmän älykkäitä. Mistä kirjasta tällainen tuli sinulle mieleen?

P.S. Mehän emme useinkaan osaa arvioida toisten ihmisten älykkyyttä, etenkään vieraampien. Minkä tahansa ikäinen tai näköinen ihminen voi olla älykäs. Joskus se jää vain ulkoisten asioiden, aseman tai vaikka ujouden taakse piiloon. Kirjoissa on nimenomaan hykerryttävää päästä kulissien taakse ja todeta, kuinka asiat poikkeavat yleisestä näkemyksestä kunkin henkilön kohdalla. Älykkyyttä ja sivistystä tässä kontekstissa on muuten käsitelty esimerkiksi _Muriel Barberyn kirjassa Siilin eleganssi_. 

Elämäni tuskaisin lukukokemus, silkalla sisulla sain kahlattua läpi tämän Siilin eleganssin. Aivan hirveetä.

Ymmärrän ketjun huumoriarvon täysin. Pakko kuitenkin kysyä, miksi luette noin luokattoman huonoja kirjoja? On olemassa kirjoja, joissa henkilöt ovat inhimillisiä ja tapahtuu arjen aitoja asioita. Näitä om oikeasti huomattavasti mielenkiintoisempaa lukea kuin noita tänne luetellun tapaisia.

Kokeilkaa vaikka Elena Ferrantea (etenkin vanhempi tuotanto ennen Napoli-sarjaa), Carole Shieldsia (esim. Kivipäiväkirjat) tai Deborah Levya (Hot Milk).

Heittäkää menemään ne Paula Hawkinsit, Jojo Moyesit, Nälkäpelit ja Gone Girlit, jos tahdotte välttyä nolostuttavan huonolta laadulta.

Vaikka hauskahan tämä ketju on :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on kauniit nimet, kukaan ei ole Kersti Rämä-Hourula.

Jes, nyt löytyi täydellinen nimi mun seuraavan ikuisuusprojektin päähenkilölle!

Arto Paasilinnalla on juuri tällaisia nimiä. Ja Veikko Huovisella.

Vierailija kirjoitti:

Kirjoissa ryhdytään toimeen ilman ikävää byrokratiaa.

Entinen kokkailua harrastanut kotiäiti eroaa ja perustaa ravintolan. Ei koulutusta, kokemusta, pääomaa, hygieniapassia, tiloja, työvälineitä, koneita, logistiikkaa, jätehuoltoa, hävikkiä, asiakaskuntaa eikä työaikoja.

Siitä huolimatta ravintola pörähtää käyntiin, kun päähenkilö löytää sopivasti tyhjän kartanon ja pykäisee bisneksen käyntiin.

Tuli miekee Kuppilat kuntoon -telkkarisarja. Niissä tosin ei sitten myöskään saada asiakkaita toisin kuin noissa hömppäkirjoissa.

Vierailija kirjoitti:

Ollaan syömässä, ja (nais)henkilö vain vähän tökkii ruokaa haarukalla, ja toteaa sitten: "Ei minulla olekaan yhtään nälkä".

Kyllä minulle nyt aina ruoka maistuu, heh :) Ja vaikkei niin maistuisikaan, niin onhan tuo tolkutonta haaskausta! Ainakin kun mennään ulos syömään, tilataan ja maksetaan, niin kuka sitten alkaa masennella, että jätänpäs ruuan koskematta...

Totta! Tämä on tuttua myös elokuvien puolella. Vai oletteko koskaan nähneet hyvällä ruokahalulla varustettua sankaritarta. Ja jos jostain syystä menettää ruokahalunsa ei koskaan kerrota/näytetä miten kasaa voileipää jääkaapilla kun se menetetty ruokahalu on sitten palannut kuten yleensä väistämättä tapahtuu!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan syömässä, ja (nais)henkilö vain vähän tökkii ruokaa haarukalla, ja toteaa sitten: "Ei minulla olekaan yhtään nälkä".

Kyllä minulle nyt aina ruoka maistuu, heh :) Ja vaikkei niin maistuisikaan, niin onhan tuo tolkutonta haaskausta! Ainakin kun mennään ulos syömään, tilataan ja maksetaan, niin kuka sitten alkaa masennella, että jätänpäs ruuan koskematta...

Totta! Tämä on tuttua myös elokuvien puolella. Vai oletteko koskaan nähneet hyvällä ruokahalulla varustettua sankaritarta. Ja jos jostain syystä menettää ruokahalunsa ei koskaan kerrota/näytetä miten kasaa voileipää jääkaapilla kun se menetetty ruokahalu on sitten palannut kuten yleensä väistämättä tapahtuu!

Ai että mua tympäisi Fifty Shades on Greyssä kun se Anastasia ei juuri koskaan syönyt! Aina kun vähän hermostutti niin ruokahalu meni kokonaan. Vaikka itse Anastasian itse piti olla huippu kokki ja Christian vei usein huippuravintoloihin. Mulle olisi ainakin kaikki ne ruuat maistunut :D

Vierailija kirjoitti:

Tyttökirjoissa kirjan päähenkilö on aina se kauniimpi ja onnistuva, paras ystävä on se harmaampi peesailija.

Runotyttö-sarja on tästä se poikkeus joka vahvistaa säännön.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ketjun huumoriarvon täysin. Pakko kuitenkin kysyä, miksi luette noin luokattoman huonoja kirjoja? On olemassa kirjoja, joissa henkilöt ovat inhimillisiä ja tapahtuu arjen aitoja asioita. Näitä om oikeasti huomattavasti mielenkiintoisempaa lukea kuin noita tänne luetellun tapaisia.

Kokeilkaa vaikka Elena Ferrantea (etenkin vanhempi tuotanto ennen Napoli-sarjaa), Carole Shieldsia (esim. Kivipäiväkirjat) tai Deborah Levya (Hot Milk).

Heittäkää menemään ne Paula Hawkinsit, Jojo Moyesit, Nälkäpelit ja Gone Girlit, jos tahdotte välttyä nolostuttavan huonolta laadulta.

Vaikka hauskahan tämä ketju on :D

Nälkäpeli on kyllä kelpo kirjallisuutta, eikä mitenkään kuulu tuohon seuraan.

Vares kännää kavereidensa kanssa. Omalaatuiset konnat rötöstelevät. Vares kyselee hieman, kännää kavereidensa kanssa ja löytää panoseuraa. Vares saa turpiinsa. Jumalaa ei ole. Omalaatuiset konnat listivät toisensa. Vares toteaa tilanteen ja lähtee kännäämään kavereidensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan syömässä, ja (nais)henkilö vain vähän tökkii ruokaa haarukalla, ja toteaa sitten: "Ei minulla olekaan yhtään nälkä".

Kyllä minulle nyt aina ruoka maistuu, heh :) Ja vaikkei niin maistuisikaan, niin onhan tuo tolkutonta haaskausta! Ainakin kun mennään ulos syömään, tilataan ja maksetaan, niin kuka sitten alkaa masennella, että jätänpäs ruuan koskematta...

Totta! Tämä on tuttua myös elokuvien puolella. Vai oletteko koskaan nähneet hyvällä ruokahalulla varustettua sankaritarta. Ja jos jostain syystä menettää ruokahalunsa ei koskaan kerrota/näytetä miten kasaa voileipää jääkaapilla kun se menetetty ruokahalu on sitten palannut kuten yleensä väistämättä tapahtuu!

Viisikoissa ruoka maistuu kaikille! Tekee mieli itsekin eväsleipiä, säilykehedelmiä ja kakkua...

Pitäisköhän kirjoittaa kirja, jossa joku lukee kirjaa?

Nimittäin, jos meidän lukemissa kirjoissa kaikki menee upeasti, niin miten mahtava tarina onkaan pakko olla siinä romaanihenkilön lukemassa kirjassa?

Ensimmäisen sivun jälkeen päähenkilö on poistanut köyhyyden, sairaudet ja saasteongelmat ja vasta sitten päästään vauhtiin.

Mua vaivaa loputtomasti miten, milloin ja missä Anna-kirjojen henkilöt peseytyivät. Pesuksi ei riitä tukanpesu vadissa tai kasvojen ja käsien pesu.

Vessojakaan niillä ei ollut.

Tuli mieleen, miten yhdessä Flemingin Bond-kirjassa (en enää muista missä) Bond ja tarinan naispäähenkilö jäivät melkein pahisten järjestämän maanvyöryn alle. Pahinta asiassa tuntui olevan se, että joutuivat näyttelemään, ettei mitään ollut tapahtunut ja mm olemaan koko ajan ILMAN ALUSVAATTEITA ja pelkäsivät, että joku huomaa sen.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on kauniit nimet, kukaan ei ole Kersti Rämä-Hourula.

Tämähän on totta. Jo suomalaisesta vanhemmasta kirjallisuudesta löytyy luonnottoman kauniita nimiä esim. Kaisa Saastamoinen, Jooseppi Kenkkunen, Antti Rokka, Manasse Jäppinen jne.

Juutas Käkriäisestä puhumattakaan.