Onko oikein anopilta vaatia, että näemme/kyläilemme hänen luonaan joka viikko?

Vierailija kirjoitti:

Minun anoppini on periaatteessa mukava ihminen kyllä, mutta tietyllä tapaa "raskas".

Kerran viikossa käydään siellä syömässä, hänen kutsustaan. No ei siinä, ihan kiva.

Mutta siellä alkaa sitten se valitus kun ei taaskaan kukaan syönyt mitään ja eikö teille kelpaa. Vaikka kaikki ovat syöneet hyvin.

Sitten valitetaan samat jutut, minne kaikkialle koskee ja miten ei ole rahaa mennä lääkäriin ja ne lääkäritkin kaikki jotain puoskareita...ja päästäänkin aiheeseen "koko suvun hoitovirheet". Ja niin edelleen, ja niin edelleen.

Olen sanonut useasti ihan ystävällisesti, että jos on rahasta tiukkaa niin ei meitä ainakaan tarvitse ruokkia pienestä eläkkeestä, että kyllä voimme vierailla ihan muutenkin. No ei ole kuulevinaan.

Tämä sama toistuu joka viikinloppu, samat narinat, ja vierailu kestää monta tuntia. Isommille lapsille olen sanonut jo, ettei ole pakko lähteä mukaan ja anopille olen vaan todennut että heillä oli muuta tekemistä.

Kuulostaapa tutulta.

Meillä anoppi keksi viiskymppisenä alkaa yrittäjäksi ja persiilleenhän se meni. Meni talo ja kaikki. Sen jälkeen ehdotti pokkana, että me ostamme heille uuden talon. No ei ostettu, mistä alkoi kaunan kantaminen.

Häissämme sittten paasasi sitä miten viaton pieni ressukka aina joutuu kärsimään ja kukaan ei auta jne. Tuntitolkulla tätä loputonta paasaamista. Toisen häissä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomi -maa, joka on täynnä mielenterveysongelmia ja silti joidenkin on vaikea ymmärtää, että oikeasti on olemassa sairaita ihmisiä, jotka valitettavasti ovat joidenkin anoppeja.

Toisaalta mielenterveysongelmaisia on paljon enemmän  nuorissa ikäryhmissä, mikä selittää osaltaan sen, miksi kauhuminiöitä (ja avioeroja) on niin paljon.

Niin tai ero johtuu siitä,että nuoret myöntävät ongelmat ja hankkivat apua. Mt-ongelmat ei ole tabu. Anopit on sitten pikemminkin näitä luonnehäiriöisiä,jotka häpeän takia eivät apua koskaan hakeneet tai hae,eivätkä näe itsessään mitään vikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomi -maa, joka on täynnä mielenterveysongelmia ja silti joidenkin on vaikea ymmärtää, että oikeasti on olemassa sairaita ihmisiä, jotka valitettavasti ovat joidenkin anoppeja.

Toisaalta mielenterveysongelmaisia on paljon enemmän  nuorissa ikäryhmissä, mikä selittää osaltaan sen, miksi kauhuminiöitä (ja avioeroja) on niin paljon.

Niin tai ero johtuu siitä,että nuoret myöntävät ongelmat ja hankkivat apua. Mt-ongelmat ei ole tabu. Anopit on sitten pikemminkin näitä luonnehäiriöisiä,jotka häpeän takia eivät apua koskaan hakeneet tai hae,eivätkä näe itsessään mitään vikaa.

Kyllä sen huomaa vanhempien ihmisten asenteista avun hakemista kohtaan, että tabu se on. Ei kaikille, mutta suurimmalle osalle kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomi -maa, joka on täynnä mielenterveysongelmia ja silti joidenkin on vaikea ymmärtää, että oikeasti on olemassa sairaita ihmisiä, jotka valitettavasti ovat joidenkin anoppeja.

Totta. mutta yhtä totta on sekin, että Suomessa on paljon sairaita ja mielenterveysongelmaisia ihmisiä ja ne ovat jonkun miniöitä. Sitä on täällä vaikeaa ymmärtää.

Niin, harvemmin se mielenterveysongelma kehkeytyy aiemmin tasapainoisille aikuistuvien poikalasten äideille. Ei ainakaan mitään tutkimustietoa tuosta ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomi -maa, joka on täynnä mielenterveysongelmia ja silti joidenkin on vaikea ymmärtää, että oikeasti on olemassa sairaita ihmisiä, jotka valitettavasti ovat joidenkin anoppeja.

Totta. mutta yhtä totta on sekin, että Suomessa on paljon sairaita ja mielenterveysongelmaisia ihmisiä ja ne ovat jonkun miniöitä. Sitä on täällä vaikeaa ymmärtää.

Niin, harvemmin se mielenterveysongelma kehkeytyy aiemmin tasapainoisille aikuistuvien poikalasten äideille. Ei ainakaan mitään tutkimustietoa tuosta ole.

Usein he on pahimmassa vaihdevuosivaiheessa. Vaihdevuosilla minunkin anoppini selitti ilkeytensä ja ailahtelevan sekavan käytöksensä.

Apella diagnosoitiin Alzheimer ja se kyllä selitti hyvin hänen käytöksensä.

Mielestäni ihmisten tulisi kyläillä enemmän sukulaisilla ja tutuillaan.  Nyt perheet  ovat vain omissa oloissaan. Itse aina ehdotan anopilla ja apella tai äidilläni  ja isällä vierailua, mutta vaimolla on usein joku tekosyy. (matkaa 400m ja 700m)   . Sitten se vaimon laatuaika on kännykkäsurffailua.

Ei olla nähty minun vanhempiani nyt puoleen vuoteen. Katkaistiin välit kun sieltä suunnasta tuli liikaa vaatimuksia.

Voi luoja. Osasta kommenteista huomaa että taidatte olla työttömiä/kotiäitejä? Työssäkäyvällä ihmisellä ei todellakaan ole aikaa vierailla kerran viikossa anoppilassa. Kun on muitakin läheisiä joilla pitäisi käydä, miksi he jäävät kakkoseksi anopin rinnalla? 

Mun eräs ystävä on tällainen joka vaatii viikottaisia kyläilyjä. Ehdotti kerran jopa säännöllistä aikaa, torstai-iltaa, niin "lapsilla olisi kivaa odottamista". Voi huoh. Ei todellakaan onnistu, vuorotyö minulla niin en ala sen takia pyytämään torstai-iltoja vapaaksi että pääsen kaverilla käymään! Ja miksi hän olisi tärkeämpi ystävä kuin muut mun ystävät??

Aina kun aletaan vaatimaan jotain neuvottelun sijaan alkaa hälytyskellot soimaan. Kyllä tässäkin asiassa mennään sen lapsen hyvinvointi edellä ja jos lapsen äiti tai isä väsyy viikottaisista tapaamisista ei se ole lapsen etu.

Olis aivan mahtavaa :) suostuisin ilolla. Nyt näemme 8 kertaa viikossa :(