Onko oikein anopilta vaatia, että näemme/kyläilemme hänen luonaan joka viikko?

En jaksaisi päivääkään ihmistä, joka vaatii jotain tuollaista. Hyvän ystävänkin tunnistaa nimenomaan siitä, että hän ymmärtää, että välillä ei aina nähdä ja silti ystävyys säilyy.

Meillä ei ole vielä lapsenlapsia mutta tytär ja poikaystävä käyvät meillä n. joka toinen viikonloppu syömässä.

Ja ei todellakaan vaadita vaan kutsumme että tulkaa syömään jos ehditte. Joskus nuoripari jo ehtii laittaa viestiä että saako tulla ensi viikonloppuna syömään. No todellakin saa :)

Mutta ei tulisi mieleenkään vaatia tai pakottaa. 

Olisi kyllä hirveää, jos lasteni tulo tai minun heidän luokseen meno olisi hirveä pakollinen velvollisuus heille.

Koko ajan puhutaan hirveistä anopeista, mutta kyllä nyt on ketju täynnä kamalia miniöitä.

Vierailija kirjoitti:

Olisi kyllä hirveää, jos lasteni tulo tai minun heidän luokseen meno olisi hirveä pakollinen velvollisuus heille.

Koko ajan puhutaan hirveistä anopeista, mutta kyllä nyt on ketju täynnä kamalia miniöitä.

MISSÄ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen onnekas, kun miniäni tuo lapsenlapseni  junalla 300 km päästä kerran kuukaudessa viikonlopuksi mummolaan! Ihanaa kun jaksavat! Saadaan rauhassa jutella aikuisten kesken ja leikkiä pitkiä leikkejä pienten kanssa. He pitävät tärkeänä, että suhde isovanhempiin kehittyy, vaikka asuvatkin kaukana. Me emme vaadi, he itse kokevat asian tärkeäksi.

En ymmärrä tätä viestiä. Eikö poikasi ole lastensa kanssa lainkaan tekemisissä vai miksi miniän pitää tästä asiasta kantaa vastuu?

Miniäni on äitiyslomalla ja hän päättää, koska jaksaa lähteä pienten lasten kanssa. Poikani tulisi yksinkin, mutta onneksi miniä ja lapset tulevat mukaan. Rintaruokintavauva ei voi olla isän kanssa pitkään mummolassa.

Mutta jos poika kuitenkin tulee mukana, niin miksi puhua vain miniöstä? Minä en jaksaisi enää sellaista sovinismia, missä lasten asiat kuuluvat jotenkin äideille, ja ihmissuhteet vain naisille. Toki imettävä äiti on iso tekijä noissa asioissa, mutta poikasi on kuitenkin lastesi isä, ja aika olennainen tekijä kuvioissa. Sehän tuossa aloittajankin kuvioissa on vikana. Äiti on sotkettu kuvioon, joka ei äidille kuulu. Poika hoitakoon oman äitinsä, ja miniä tulee mukaan silloin kun jaksaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti ymmärrät, että jos anoppi ei saa olla osa lapsenlapsen elämää, niin hän hankkii elämäänsä jotain muuta tärkeää. Silloin on turha soitella, että tuletko hoitamaan lasta, että saadaan miehen kanssa yhteistä aikaa. Asioilla on aina puolensa ja puolensa, nykymummot eivät suostu olemaan mikään paikallekutsuttava hoitoreservi.

Ja se kerta viikko pakkotapaaminen on ainoa keino olla osa lapsenlapsen elämää? Or else.

Niinpä, tuota itsekin mietin. Tuo edellä olevan kirjoittajan ja ap:n anopin asenne vaikuttaa sairaalloiselta. Omia lapsia ja näiden perheitä ei kuulu kiristää tai uhkailla tuolla tavoin, ikinä! Se on sairasta ja olisin huolissani siitä, onko tuollainen henkilö ylipäätään mielenterveydellisesti soveliasta seuraa lapselle, vai onko hän jotenkin persoonallisuushäiriöinen.  

Appivanhempani. Ruikuttavat että emme käy siellä.

Sitten kun menemme, tekevät kaikkensa että minulla olisi mahdollisimman ei-tervetullut olo.

Anoppi laittaa aina ruokaa, jota en voi syödä. Appi tarjoaa sitä minulle suureleisesti niin, että joudun kieltäytymään. Sitten alkaa saarnaa Afrikan nälkäänäkevistä jne.

Meidät majoitetaan aina olohuoneeseen, joka on samaa tilaa keittiön kanssa. Vaikka siellä olisi myös vintti käytössä. Ei, meidät pannaan siihen keskelle lattiaa ja sitten kolistellaan kahvinkeitossa viideltä. Ja aletaan paasata kun kaupunkilaiset on laiskoja. Oikeasti olen sitäpaitsi aamuvirkku, mutta pitää päästä nalkuttamaan...

Suihkussa ei saisi käydä. Koska vettä kuluu. Lukea ei saa. Koska sähköä kuluu.

Koko vierailun ajan tölvitään Helsinkiä. Kotikaupunkini. Helsinkiläisiä. Sukuani.

Tai sitten juorutaan sukulaisista selän takana, jolloin käy aika selväksi, että heti kun olemme lähteneet, meidät hakutaan jollekulle.

No kyllä mä näen äitiäni melkein kerran viikossa, lasteni kanssa. Miestäni taas ei anopin tapailu kiinnosta joten jättäytyy pois reissuista tai lähtee tekosyyllä pois kotoa anoppivisiitin ajaksi :) Ap:n tapauksessa myöskin miehesi voi tavata äitiään lasten kanssa ja sun ei tarvi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti ymmärrät, että jos anoppi ei saa olla osa lapsenlapsen elämää, niin hän hankkii elämäänsä jotain muuta tärkeää. Silloin on turha soitella, että tuletko hoitamaan lasta, että saadaan miehen kanssa yhteistä aikaa. Asioilla on aina puolensa ja puolensa, nykymummot eivät suostu olemaan mikään paikallekutsuttava hoitoreservi.

Ja se kerta viikko pakkotapaaminen on ainoa keino olla osa lapsenlapsen elämää? Or else.

Kirjoitinko noin? Itse sen keksit. Ei mikään ihmissuhde toimi niin, että joku ulkopuolinen määrittää tapaamisten määrän. Jos ap:lle ei sovi se, että isoäiti näkee kerran viikossa lapsenlasta, niin asia on ihan OK. Mutta silloin ap:lla ei ole mitään perustetta tulla palstalle itkemään, että anoppi hoitaa naapurin lasta, mutta ei ota meidän lasta yökylään.

Meille saa kyllä tulla koska vain käymään jos haluaa, mutta minua ei todellakaan voi vaatia minnekään kyläilemään. Ei oma äitini eikä anoppi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti ymmärrät, että jos anoppi ei saa olla osa lapsenlapsen elämää, niin hän hankkii elämäänsä jotain muuta tärkeää. Silloin on turha soitella, että tuletko hoitamaan lasta, että saadaan miehen kanssa yhteistä aikaa. Asioilla on aina puolensa ja puolensa, nykymummot eivät suostu olemaan mikään paikallekutsuttava hoitoreservi.

Ja se kerta viikko pakkotapaaminen on ainoa keino olla osa lapsenlapsen elämää? Or else.

Kirjoitinko noin? Itse sen keksit. Ei mikään ihmissuhde toimi niin, että joku ulkopuolinen määrittää tapaamisten määrän. Jos ap:lle ei sovi se, että isoäiti näkee kerran viikossa lapsenlasta, niin asia on ihan OK. Mutta silloin ap:lla ei ole mitään perustetta tulla palstalle itkemään, että anoppi hoitaa naapurin lasta, mutta ei ota meidän lasta yökylään.

Terve ihmissuhde ei perustu vaatimuksille, vittuilulle, uhkailulle ja kiristämiselle.

Minä en vaadi lapsiani käymään tai itselleni säännöllistä audienssia heillä, mutta otan kyllä mielelläni lastenlapsia yökylään ja autan aina kun voin.

Muistan erinomaisen hyvin miten raskasta ja yksinäistä itselläni oli,

T. Narsistiäidistään selvinnyt mummo

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti ymmärrät, että jos anoppi ei saa olla osa lapsenlapsen elämää, niin hän hankkii elämäänsä jotain muuta tärkeää. Silloin on turha soitella, että tuletko hoitamaan lasta, että saadaan miehen kanssa yhteistä aikaa. Asioilla on aina puolensa ja puolensa, nykymummot eivät suostu olemaan mikään paikallekutsuttava hoitoreservi.

Ja se kerta viikko pakkotapaaminen on ainoa keino olla osa lapsenlapsen elämää? Or else.

Kirjoitinko noin? Itse sen keksit. Ei mikään ihmissuhde toimi niin, että joku ulkopuolinen määrittää tapaamisten määrän. Jos ap:lle ei sovi se, että isoäiti näkee kerran viikossa lapsenlasta, niin asia on ihan OK. Mutta silloin ap:lla ei ole mitään perustetta tulla palstalle itkemään, että anoppi hoitaa naapurin lasta, mutta ei ota meidän lasta yökylään.

Hullu ajatustapa. Normaalit (huom. normaalit) ihmissuhteet eivät ole noin mustavalkoisia ja syyllistäviä.

-haluan lapsenlapset tänne kerran viikossa

-tuo on meille liian raskas tahti

-ok, no alanpa hoitamaan naapurin lasta. Turha kuvitella että ikinä saisitte lapsenlapsenne yökylään.

Tervettä? Ei todellakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti ymmärrät, että jos anoppi ei saa olla osa lapsenlapsen elämää, niin hän hankkii elämäänsä jotain muuta tärkeää. Silloin on turha soitella, että tuletko hoitamaan lasta, että saadaan miehen kanssa yhteistä aikaa. Asioilla on aina puolensa ja puolensa, nykymummot eivät suostu olemaan mikään paikallekutsuttava hoitoreservi.

Ja se kerta viikko pakkotapaaminen on ainoa keino olla osa lapsenlapsen elämää? Or else.

Kirjoitinko noin? Itse sen keksit. Ei mikään ihmissuhde toimi niin, että joku ulkopuolinen määrittää tapaamisten määrän. Jos ap:lle ei sovi se, että isoäiti näkee kerran viikossa lapsenlasta, niin asia on ihan OK. Mutta silloin ap:lla ei ole mitään perustetta tulla palstalle itkemään, että anoppi hoitaa naapurin lasta, mutta ei ota meidän lasta yökylään.

Terve ihmissuhde ei perustu vaatimuksille, vittuilulle, uhkailulle ja kiristämiselle.

Minä en vaadi lapsiani käymään tai itselleni säännöllistä audienssia heillä, mutta otan kyllä mielelläni lastenlapsia yökylään ja autan aina kun voin.

Muistan erinomaisen hyvin miten raskasta ja yksinäistä itselläni oli,

T. Narsistiäidistään selvinnyt mummo

Samaa ajattelen. Tunnistan itsekin tuon vaatimus-uhkailu-kiristys-rangaistusmallin. Puistattavaa.

T. myös narsistisen persoonallisuushäiriöisen omainen

Vierailija kirjoitti:

Meidän perhe käy mummolla syömässä sunnuntaisin melkeinpä joka viikko. Joskus jätetään väliin jos on tärkeämpää tekemistä, mutta aika harvoin. Nyt lapset jo teinejä, eivätkä ole valittaneet mummon luona käynneistä ikinä. Ruoka on hyvää ja mummo auttaa lapsia muutenkin mm. kokeisiin opiskelussa ja matkustaa lasten kanssa pari kertaa vuodessa. Olen aina pitänyt meitä todella onnekkaina kun mummon on antanut niin paljon aikaansa ja rahaa myös meidän perheelle.

Onko kyseessä miehen äiti vai sinun omasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen onnekas, kun miniäni tuo lapsenlapseni  junalla 300 km päästä kerran kuukaudessa viikonlopuksi mummolaan! Ihanaa kun jaksavat! Saadaan rauhassa jutella aikuisten kesken ja leikkiä pitkiä leikkejä pienten kanssa. He pitävät tärkeänä, että suhde isovanhempiin kehittyy, vaikka asuvatkin kaukana. Me emme vaadi, he itse kokevat asian tärkeäksi.

En ymmärrä tätä viestiä. Eikö poikasi ole lastensa kanssa lainkaan tekemisissä vai miksi miniän pitää tästä asiasta kantaa vastuu?

Miniäni on äitiyslomalla ja hän päättää, koska jaksaa lähteä pienten lasten kanssa. Poikani tulisi yksinkin, mutta onneksi miniä ja lapset tulevat mukaan. Rintaruokintavauva ei voi olla isän kanssa pitkään mummolassa.

Mutta jos poika kuitenkin tulee mukana, niin miksi puhua vain miniöstä? Minä en jaksaisi enää sellaista sovinismia, missä lasten asiat kuuluvat jotenkin äideille, ja ihmissuhteet vain naisille. Toki imettävä äiti on iso tekijä noissa asioissa, mutta poikasi on kuitenkin lastesi isä, ja aika olennainen tekijä kuvioissa. Sehän tuossa aloittajankin kuvioissa on vikana. Äiti on sotkettu kuvioon, joka ei äidille kuulu. Poika hoitakoon oman äitinsä, ja miniä tulee mukaan silloin kun jaksaa.

Näinhän meillä juuri on. Pienin lapsenlapsi tulee äidin mukana, koska häntä imeteään. Poika käy vanhemman lapsenlapsen kanssa yksinkin mummolassa, mutta on ihanaa, kun vauvakin tulee. Miniäni kanssa on mukava keskustella. He ovat eronneet poikani kanssa, mutta silti olemme hyvissä väleissä kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos anoppi asuu samassa kaupungissa kuin te niin ei pitäisi olla mikään ongelma nähdä kerran viikossa.

Jos vanhemmat on töissä ja pieni lapsi hoidossa, se ilta tarvitaan kyllä rauhoittumiseen kotona.

Viikonloppuna pitäisi kaikkien saada levätä aikataulutta ja paineitta, siivota, hoitaa kotityöt, ulkoiluttaa lapsi, pestä pyykit jne.

On se minusta täysin kohtuutonta, että sitten se viikonlopun mahdollinen sosiaalinen puristus on aina se anoppi.

Suotavaa olisi, että perheellä säilyisi yhteys myös muihin sukulaisiin, ystäväperheisiin ja omiin ystäviin.

Kumman anoppi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos anoppi asuu samassa kaupungissa kuin te niin ei pitäisi olla mikään ongelma nähdä kerran viikossa.

Jos vanhemmat on töissä ja pieni lapsi hoidossa, se ilta tarvitaan kyllä rauhoittumiseen kotona.

Viikonloppuna pitäisi kaikkien saada levätä aikataulutta ja paineitta, siivota, hoitaa kotityöt, ulkoiluttaa lapsi, pestä pyykit jne.

On se minusta täysin kohtuutonta, että sitten se viikonlopun mahdollinen sosiaalinen puristus on aina se anoppi.

Suotavaa olisi, että perheellä säilyisi yhteys myös muihin sukulaisiin, ystäväperheisiin ja omiin ystäviin.

Kumman anoppi?

Ihan kumpi vaan. Meillä minun äitini. Miehen äiti on kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos anoppi asuu samassa kaupungissa kuin te niin ei pitäisi olla mikään ongelma nähdä kerran viikossa.

Jos vanhemmat on töissä ja pieni lapsi hoidossa, se ilta tarvitaan kyllä rauhoittumiseen kotona.

Viikonloppuna pitäisi kaikkien saada levätä aikataulutta ja paineitta, siivota, hoitaa kotityöt, ulkoiluttaa lapsi, pestä pyykit jne.

On se minusta täysin kohtuutonta, että sitten se viikonlopun mahdollinen sosiaalinen puristus on aina se anoppi.

Suotavaa olisi, että perheellä säilyisi yhteys myös muihin sukulaisiin, ystäväperheisiin ja omiin ystäviin.

Kumman anoppi?

Kummankin tai kumman vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti ymmärrät, että jos anoppi ei saa olla osa lapsenlapsen elämää, niin hän hankkii elämäänsä jotain muuta tärkeää. Silloin on turha soitella, että tuletko hoitamaan lasta, että saadaan miehen kanssa yhteistä aikaa. Asioilla on aina puolensa ja puolensa, nykymummot eivät suostu olemaan mikään paikallekutsuttava hoitoreservi.

Ja se kerta viikko pakkotapaaminen on ainoa keino olla osa lapsenlapsen elämää? Or else.

Kirjoitinko noin? Itse sen keksit. Ei mikään ihmissuhde toimi niin, että joku ulkopuolinen määrittää tapaamisten määrän. Jos ap:lle ei sovi se, että isoäiti näkee kerran viikossa lapsenlasta, niin asia on ihan OK. Mutta silloin ap:lla ei ole mitään perustetta tulla palstalle itkemään, että anoppi hoitaa naapurin lasta, mutta ei ota meidän lasta yökylään.

Hullu ajatustapa. Normaalit (huom. normaalit) ihmissuhteet eivät ole noin mustavalkoisia ja syyllistäviä.

-haluan lapsenlapset tänne kerran viikossa

-tuo on meille liian raskas tahti

-ok, no alanpa hoitamaan naapurin lasta. Turha kuvitella että ikinä saisitte lapsenlapsenne yökylään.

Tervettä? Ei todellakaan.

En ole tuo jolle vastasit mutta mielestäni tuossa vedettiin vain mutkat suoriksi tilanpuutteen vuoksi.

Eli jos mummo näkee lapsenlastaan harvoin, voi yökyläily olla vaikeaa kun lapsen pitäisi luottaa ja tuntea mummo ( tai kuka tahansa ) todella tutuksi ja turvalliseksi.

Ja toisaalta jos mummolla on aikaa niin saattaa alkaa auttaa naapurin perhettä ja hoitaa heidän lasta jota näkee paljon.

Se vain tapahtuu ilman että mummo on sitä noin suunnitellut.

Jos haluaa että mummosta on hoitoapua ja että hänestä voi tulla tärkeä ihminen lapselle , on häntä tavattava kohtuu useita jotta niin käy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti ymmärrät, että jos anoppi ei saa olla osa lapsenlapsen elämää, niin hän hankkii elämäänsä jotain muuta tärkeää. Silloin on turha soitella, että tuletko hoitamaan lasta, että saadaan miehen kanssa yhteistä aikaa. Asioilla on aina puolensa ja puolensa, nykymummot eivät suostu olemaan mikään paikallekutsuttava hoitoreservi.

Ja se kerta viikko pakkotapaaminen on ainoa keino olla osa lapsenlapsen elämää? Or else.

Kirjoitinko noin? Itse sen keksit. Ei mikään ihmissuhde toimi niin, että joku ulkopuolinen määrittää tapaamisten määrän. Jos ap:lle ei sovi se, että isoäiti näkee kerran viikossa lapsenlasta, niin asia on ihan OK. Mutta silloin ap:lla ei ole mitään perustetta tulla palstalle itkemään, että anoppi hoitaa naapurin lasta, mutta ei ota meidän lasta yökylään.

Hullu ajatustapa. Normaalit (huom. normaalit) ihmissuhteet eivät ole noin mustavalkoisia ja syyllistäviä.

-haluan lapsenlapset tänne kerran viikossa

-tuo on meille liian raskas tahti

-ok, no alanpa hoitamaan naapurin lasta. Turha kuvitella että ikinä saisitte lapsenlapsenne yökylään.

Tervettä? Ei todellakaan.

En ole tuo jolle vastasit mutta mielestäni tuossa vedettiin vain mutkat suoriksi tilanpuutteen vuoksi.

Eli jos mummo näkee lapsenlastaan harvoin, voi yökyläily olla vaikeaa kun lapsen pitäisi luottaa ja tuntea mummo ( tai kuka tahansa ) todella tutuksi ja turvalliseksi.

Ja toisaalta jos mummolla on aikaa niin saattaa alkaa auttaa naapurin perhettä ja hoitaa heidän lasta jota näkee paljon.

Se vain tapahtuu ilman että mummo on sitä noin suunnitellut.

Jos haluaa että mummosta on hoitoapua ja että hänestä voi tulla tärkeä ihminen lapselle , on häntä tavattava kohtuu useita jotta niin käy.

Me asumme eri mantereella kuin mummo, ja näemme kerran vuodessa. Silti isovanhemmat ovat tärkeitä ihmisiä, jotka pystyvät olemaan lasten kanssa ilman meitäkin. On järkyttävää ylidramatisointia väittää, että jos nähdään vain joka toinen viikko, välit jäävät etäisiksi eikä lasta voi hoitaa.