Miksi jopa kolmikymppisten miesten on nykyisin niin vaikea hyväksyä se, että naisella on lapsia ennestään?

En usko, että kukaan lähtökohtaisesti haaveilee uusperheestä. Jos itse olisin lapseton, en haluaisi miestä, jolla ko lapsia. En halua ensisijaisesti sellaista miestä nytkään, vaikka itselläni yksi lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi yh:n pitäisi pariutua. Eihän se siihen ennenkään kyennyt. Yh:t ovat elämänsä eläneet. Jättäköön parisuhdemarkkinat lapsettomille. Yh:lle riittää että saavat levittää tautejaan baarista löytämiensä yhdenillanjuttujen kanssa.

Onneksi minulle on jo avioeron jälkeen löytynyt oma rakas niin tämä tahallinen, riidanhaluinen loukkauksesi ei satuta minua, jotain toista voi satuttaakin ja siitä kaiketi nautit, toisten loukkaamisesta?

Juuri eron jälkeen olisikin varmaan loukannut kovin koska painin häpeän tunteen ja itseni hyväksymisen kanssa. Mietein jopa hyppääväni köyden jatkoksi pihapuuhun koska tunsin itseni todellakin jätteeksi jolla ei ole arvoa eikä mahdollisuutta onnelliseen elämään. Häpeä epäonnistumisesta oli suuri vaikka mies oli se joka joi, katoili, haukkui, petti ja lopulta halusi eron. Jaksoin jatkaa päivästä seuraavaan koska tiesin, että kukaan ei lapsista huolehtisi mielellään ja millainen taakka itsemurhani olisi saattanut heille olla. Syvimmässä vesissäkin tarpoessani pohjimmiltani tiesin ajatusteni olevan typeriä ja tuo ajatus eronneen naisen olevan roskaa on enemmänkin äänekkään vähemmistön mielipide. Oikeassa elämässä ei kukaan ole minua halveksinut, ei edes ne miehet jotka eivät halunneet tapailla lasten takia.

Juuri kun opin olemaan yksin ja lakkasin etsimästä ketään jostain syystä parikymppinen, komea, treenattu, mukava ja kunnollinen mies iski silmänsä minuun, kolmekymppiseen kouluikäisten lasten äitiin. Hänen kanssaan on nyt hyvä tovi eletty elämää yhdessä ja hyvin menee.

Olen lapseton nainen ja ymmärrän miehiä, en minäkään huoli miestä jolla on lapsia. Monilla yh-täteillä on lapsiajopa kolmen! eri miehen kanssaja sitten ihmetellään miksi ei käy flaksi!

Vierailija kirjoitti:

Jos 30+ miehellä ei ole omia lapsia eikä ilmeisesti edes kokemusta perhe-elämästä aikuisen roolissa, pitää olla todella optimistinen yh-nainen, joka tuollaiseen haksahtaa. Aikuistumista on tässäkin ketjussa jäänyt vaille suurin osa. Ei kukaan normaalisti kehittynyt aikuinen ihminen saa tyydytystä pelkästään oman navan tuijottelusta. Lapset ja heidän mukanaan tuomat uudet tuulet ja virkeät näkemykset, sekä taloudellinen että kasvatusvastuu, tuottavat syvän tyydytyksen. Ei sillä ole väliä, onko lapset biologisesti omia vai ei.

Siellä taas yksi kateellinen yh mamma itkee : ) Ketuttaako kun et enää fiksua ja kilttiä miestä löydä? Ketuttaisi kyllä minuakin, myönnetään.

Vierailija kirjoitti:

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Monet kolmekymppiset miehet ovat vielä neitsyitä tai lähes kokemattomia. Eivät ole valmiita uusperhe-elämään, jolloin kuvioissa on vielä mahdollisesti joku viekkaasti virnistelevä ex-mies.

Näillä miehillä biologinen kulli tikittää ja pitäisi saada 10 vuotta nuorempaa (mieluiten monta erilaista) ennen kuin voi kuvitella betoninharmaata vakiutumista.

Naisille seikkailut ovat itsestäänselvyys murrosiän alkaessa.

No tuskin nyt kovin moni 30v mies on neitsyt enään... :)

Mies 29+1v on itse päälle 30 ja neitsyt. Kuvittelee että kaikki muutkin on. Hän ei ole vielä tajunnut olevansa aikalailla erilainen kuin tyypillinen 30+ mies. 

Tarviiko niitä lapsia kaikkien kanssa tehdä!

Miksi pitäisi ymmärtää? Mikä siinä muuten on että niin kamalan moni nainen, ihan nuorikin nainen, paljastuu aina äidiksi???? Ja miestä ei missään. Olen monesti pettynyt kun lämmittelemäni kaunis, nuori ja timmikroppainen nainen onkin paljastunut lapselliseksi. Minä olen pitkälle yli kolmekymppinen komea mies eikä minulla ole mitään lapsia.

Mulla oli aikanaan hieman alle 30v:na netissä deitti-ilmoitus. Ja ihan kylmästi raakasin kaikki isät pois. En inhoa lapsia, en todellakaan. Ei vaan napannut ryhtyä äitipuoleksi uusperheeseen. Halusin omat biologiset lapset, oman ydinperheen. Ja sellaisen sain kun löysin ilmoitusten joukosta nykyisen mieheni. Lapsiakin meillä on, mutta vain niitä yhteisiä. 

Minusta on ihan ok haluta nimenomaan lapseton kumppani. Kunhan muistaa, että se on oma valinta jonka kanssa on sitten elettävä. Eli jos niiden omien kriteerien mukaista puolisoa ei löydy, niin turha katkeroitua ja syyttää muuta maailmaa omasta yksinolostaan. Sama myös toisinpäin eli jos tekee lapsia niin pitää hyväksyä se tosiasia, että kaikki eivät uusperheeseen halua. Eli ne lapset vie potentiaalisia puolisoehdokkaita. Se on oma valinta. Turha siitä on muita syyttää.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ottaa käytettyä naista kun lapsettomia yli 30v ylipistonaisia on vapaana vaikka kuinka paljon. Toisaalta niille ei kelpaa mikään, mutta mieluummin sitä on yksin kuin alkaa toisten lapsia kasvattamaan.

Tarkoitatko että käytetty on pelkästään sellainen, jolla lapsia? Eikö kymmenen nus sima lapseton ole mielestäsi käytetty?

Vaikeaa uskoa, että noin ajatteleva kykenisi edes yliopistossa opiskelemaan. Oletko muuttanut tänne lähi-idästä, eikö siellä tuollainen sovinistinen "käytetty nainen" ajattelutapa ole yleistä?0

Ei tietenkään tarvitse hyväksyä toisen lapsia jos ei halua!

Sitä en kyllä ymmärrä, miksei joku hyväksy sitä, että joku toinen hyväksyy? Ainakin minä itseäni normaalijärkisenä pitävä ymmärrän, etteivät kaikki haaveile samanlaisesta elämästä tai kumppanista. Sehän on vain hyvä ja iloinen asia, että jotkut empaattiset ihmiset pystyvät kiintymääm toisten lapsiin (mukaanlukien adoptiot), joten pitää olla suoraan sanottuna jotain vikaa päässä jos saa tuollaisen asian käännettyä jotenkin negatiiviseksi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi yh:n pitäisi pariutua. Eihän se siihen ennenkään kyennyt. Yh:t ovat elämänsä eläneet. Jättäköön parisuhdemarkkinat lapsettomille. Yh:lle riittää että saavat levittää tautejaan baarista löytämiensä yhdenillanjuttujen kanssa.

Lapsettomilla ei sitten ole parisuhteita eikä eroja takana? Jos lapseton on nimittäin kerran (tai useammin) eronnut parisuhteesta niin silloinhan hänkään ei ole kyennyt parisuhteeseen. Miksi muka kykenisi siihen uuden kumppanin kanssa? Eli eronnut lapseton on elänyt jo elämänsä. Parisuhdemakkinat pitää jättää vain niille jotka eivät ole ikinä olleet parisuhteessa. Muut harrastakoon vaan yhdenillanjuttuja baarituttavuuksien kanssa. Tautien kanssa tai ilman niitä.

No joo, provohan sä olet. Haluat vaan loukata muita. 

Moniko lapseton nainen haluaa miehen jolla on lapsia? Elämäntilanteet ovat jo niin eri, jos toisella on lapsia, että haasteita riittää ja haasteettomia eivät ole parit joilla molemmilla on aiempia alaikäisiä lapsia. Järjellä ajatellen kuka pitää vaikeimman kautta menemistä parhaana optiona?

Ehkä siksi, että osa miehistä on pudonnut ns. parisuhdejunasta niin totaalisesti, että ovat ensimmäisellä kierroksella vielä yli kolmikymppisinä. Ja koska ovat miehiä, kuvittelevat olevansa tärkeitä ja edustavansa jotain suurempaa ja merkittävää väestönosaa, vaikka tosiasiassa suurin osa sekä miehistä että naisista on aloittanut ensimmäisen kierroksensa jo 10-15 vuotta aiemmin ja on siten hyvin eri tilanteessa.

Onneksi nykyään kaikki saavat hakea juuri sitä mitä hakevat ja muokata kriteereitään sitä mukaa kun kokemusta ja suhteellisuudentajua karttuu.

Kolmekymppinen on kuitenkin vielä aika nuori. Jos on jo siinä iässä lapsia JA ehtinyt erotakin niin ei ole kovin houkuttava yhtälö. Pistää miettimään että mikä se seuraava (hätäinen) siirto sitten on. Toki moni jää yh:ksi puolison kuoleman takia tai siksi että siippa lähtee kävelemään mutta kolmekymppisen lapset tuossa vaiheessa tuskin ovat kovin isoja; eikö olisi lapsillekin parempi saada toipua ensin siitä erosta/isän kuolemasta kuin totutella uuteen isäpuoleen. 

Olen itse nainen (50), lapsemme ovat jo aikuisia, ja tästä perspektiivistä voin sanoa että harva kolmekymppinen mies ottaa toisen lapset kasvattaakseen kun ei vielä omiakaan ole suunnitellut, tai haluaa edes seurustella naisen kanssa joka on kiinni lapsissa sen 24/7. Kyllä siinä iässä vielä haluaa tehdä muita juttuja kun on saatu opinnot alta pois ja työuraakin ehtinyt jonkin verran rakentamaan. On varaa matkustella ja käydä ulkona syömässä ym., nukkua pitkään vapaalla ja harrastaa seksiä vaikka koko päivän. 

Olen kolmikymppinen, lapseton sinkkunainen ja en halua miestä, jolla on lapsia. Haluaisin että ensimmäinen yhteinen lapsi olis molemmille ensimmäinen. Vuoroviikkosysteemit tms. exän lasten kanssa säätöä, no thanks ja seurusteluaikana enen haluaisi, että lapset sotkee elämää ja aikatauluja. Mut joo, eihän sitä aina voi valita keheen rakastuu.

Vierailija kirjoitti:

Kolmekymppinen on kuitenkin vielä aika nuori. Jos on jo siinä iässä lapsia JA ehtinyt erotakin niin ei ole kovin houkuttava yhtälö. Pistää miettimään että mikä se seuraava (hätäinen) siirto sitten on. Toki moni jää yh:ksi puolison kuoleman takia tai siksi että siippa lähtee kävelemään mutta kolmekymppisen lapset tuossa vaiheessa tuskin ovat kovin isoja; eikö olisi lapsillekin parempi saada toipua ensin siitä erosta/isän kuolemasta kuin totutella uuteen isäpuoleen. 

Olen itse nainen (50), lapsemme ovat jo aikuisia, ja tästä perspektiivistä voin sanoa että harva kolmekymppinen mies ottaa toisen lapset kasvattaakseen kun ei vielä omiakaan ole suunnitellut, tai haluaa edes seurustella naisen kanssa joka on kiinni lapsissa sen 24/7. Kyllä siinä iässä vielä haluaa tehdä muita juttuja kun on saatu opinnot alta pois ja työuraakin ehtinyt jonkin verran rakentamaan. On varaa matkustella ja käydä ulkona syömässä ym., nukkua pitkään vapaalla ja harrastaa seksiä vaikka koko päivän. 

Varmaan sinun nuoruudessa on 30+ miehet olleet paremmassa kunnossa kuin nykyään...

Ja oikeastiko olet sitä mieltä, että hätiköit tehdessäsi lapset alle kolmikymppisenä? Itse tein omani 28- ja 30-vuotiaana, ja pidin tuota ajankohtaa hyvinkin myöhäisenä. Kuopus nukkui huonosti ensimmäiset kolme vuottaan ja olin ehdottomasti liian vanha siihen ruljanssiin. Jos olisin joutunut samaan unikidutukseen vaikkapa viisi vuotta myöhemmin, tuskin olisin enää elävien kirjoissa.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli kaksi lasta kun tapasin nykyisen mieheni. Lasten isä oli nuoruudenrakkaus, teini-iästä asti oltiin oltu yhdessä. Minulla oli ammatti, koulutus ja työpaikka ja kaksi pientä lasta:) Miehellä sinkkuajat. Satuttiin sattuman kautta samaan baariin ja siitä se sitten lähti. Miehelle oli ihan okei että minulla oli lapsia. Halusi vain varmistaa että haluan lapsia edelleen koska hän halusi myös omia lapsia. 

Fiksullakin voi olla lapsia alle kolmikymppisenä, se joka muuta sanoo ei ole kovin fiksu itse. 

Tämä uusi mies taisi jäädä ilman omia lapsia, onhan se ihan selvä juttu että lapsilukusi on jo täysi mutta uskottelet miehelle toisin ja samaan aikaan syöt e-pillereitä ihmetellen miksi et tule raskaaksi :) ja näitä tapauksia paljon.

Onneksi en ole niin miehenkipeä, että tarvitsisi miettiä tällaisia kysymyksiä.

Minulla on kaksi lasta, eri isille vieläpä. Elimme uusperheenä onnellista elämää kunnes mieheni (nuoremman isä) sairastui harvinaiseen aivosairauteen ja hänen persoonansa muuttui niin että hän alkoi olla vaarallinen etenkin lapsille. Käyn häntä edelleen säännöllisesti katsomassa, lapset eivät koska mies on aivan eri persoona ja hyvin pelottava.

Täytyypä sanoa, ettei kiinnosta pätkääkään, miten turmeltuneena naisena minua nyt muut miehet mahdollisesti pitävät. Pitäkööt.

Elämä osaa joskus yllättää, myös siinä täydellisessä ydinperheidyllissäkin mikä keskustelun perusteella on vain omista valinnoista kiinni. Sitten saattaakin joutua miettimään arvojaan uudelleen.

Mielummin ikis, kuin isäpuoli

Ei kai juuri kukaan kolmekymppinen mies jolla on edes vähän itsekunnioitusta halua alentua miksikään aisuri-isäpuoleksi. Se olisi todella noloa ja nöyryyttävää.