Lue keskustelun säännöt.
Down-sikiön abortointi
Väsynyt234
14.03.2018 |
Niskapoimututkimuksen ja ultraäänen mukaan odotan down-lasta. Järkytyin kuullessani tästä, ja nopeasti on vahvistunut halu tehdä abortti. En usko että jaksaisin erityislapsen kanssa.
Ongelma on kuitenkin mieheni, joka haluaisi silti pitää lapsen. Olemme riidelleet tästä todella paljon, ja tuntuu etten mitenkään saan miehelleni järkeä päähän. Keskustelut menevät saman jankkaamiseksi ja huutamiseksi.
Eikö tämä yleensä mene toisin päin? Luulisi että mies hyväksyisi asian...mitä oikein voin tehdä?
Kommentit (484)
Vierailija kirjoitti:
Onhan se rankkaa. Downeilta pitää usein leikata sydänvika. Veronmaksajiahan heistä ei ikinä tule. Koko loppuelämä laitoksessa.
Ota miehelle koira.
Joo! Vaikka bostoninterrieri, ne on melkeen yhtä söpöjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomessa joka 7:s kohdussa oleva lapsi abortoidaan, eli kohtu on Suomessa vaarallisin paikka vauvalle. Suurin osa "sosiaalisin perustein" eli ei vain huvita. Abortti ei ole lempeä tapa kuolla. Vauva tuntee suurta kipua. Ystäväni joka opiskeli kätilöopistolla näki videon, jossa kohdussa oleva vauva abortoitiin. Raukka yritti väistää ja paeta pihtejä/välineitä jotka sitten silpoivat hänet. Äärimmäistä raakuutta ja julmuutta. Siinä ei kosketa naisen kehon lsaan vaan elävään IHMISEEN, viattomaan vauvaan. Joten kyllä, abortti todellakin on murha, ei mitään muuta. Olipa kyseessä vammainen tai terve. Jos et halua vammaista lasta, etkä murhaa omalletunnollesi, käytä ehkäisyä tai pysy naimattomana!
En tiennyt että naimisiin meneminen aiheuttaa raskauksia
Vierailija kirjoitti:
Suomessa joka 7:s kohdussa oleva lapsi abortoidaan, eli kohtu on Suomessa vaarallisin paikka vauvalle. Suurin osa "sosiaalisin perustein" eli ei vain huvita. Abortti ei ole lempeä tapa kuolla. Vauva tuntee suurta kipua. Ystäväni joka opiskeli kätilöopistolla näki videon, jossa kohdussa oleva vauva abortoitiin. Raukka yritti väistää ja paeta pihtejä/välineitä jotka sitten silpoivat hänet. Äärimmäistä raakuutta ja julmuutta. Siinä ei kosketa naisen kehon lsaan vaan elävään IHMISEEN, viattomaan vauvaan. Joten kyllä, abortti todellakin on murha, ei mitään muuta. Olipa kyseessä vammainen tai terve. Jos et halua vammaista lasta, etkä murhaa omalletunnollesi, käytä ehkäisyä tai pysy naimattomana!
Vauvaa ei tapeta koska sikiö ei ole vauva. Ja juu, aivan varmasti solumöykky osasi väistellä pihtejä :DD
Vierailija kirjoitti:
Aika hurjaa, miten "aivopesu" on onnistunut tässäkin asiassa. Nuoremmat naiset ihan järjestäin on opetettu ajattelemaan, että abortti on hyvä asia. Ei se ole hyvä asia vaan ihmisen tappamista.
Mutta defenssit toimii, koska tätä asiaa ei muuten kestäisi. Täysin syyllisyyttä ei aina voi poistaa, vakuuttelusta huolimatta se voi puskea vuosikymmenien jälkeenkin.
Ja ajatella, jotkut on aivopesty luulemaan että abortti ON murha, koska Jeesus ja Jumala niin sanovat :OOO
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omaa hyvinvointia on lupa ajatella.
Oman hyvinvoinnin vuoksi on hyvä tappaa toisia?
Tässä tapauksessa kyllä. Se ei ole vielä lapsi, pelkkä sikiö.
Millä perusteella noin sanot? Milloin sikiöstä sitten tulee lapsi?
Ap:lle sanoisin, että älä tee aborttia. Lapsellasi on oikeus elämään.
Siitä tulee lapsi, kun se syntyy. Ei sikiöllä ole mitään "oikeutta elämään".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni joka opiskeli kätilöopistolla näki videon, jossa kohdussa oleva vauva abortoitiin. Raukka yritti väistää ja paeta pihtejä/välineitä jotka sitten silpoivat hänet.
No ei tosiaan ole olemassakaan mitään tuollaista videota
Kyllä muuten on. Olen itsekin nähnyt sen. Todella järkyttävää katsottavaa. :(
:((((((( Voi kyynel, ihan itku tulee!!! Sikiö abortoitiin, HUI! Kai olet jo saanut kriisiapua???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se nyt niin hienoa /kaunista että ensin sikiö tapetaan lääkkeillä ja sitten otetaan ulos??
Kai se sentään hienompaa on kun sun kuvailema brutaali toiminta?
En minä ole puhunut aborttivideoista mitään. Nähnyt kyllä olen YouTubesta kaikenlaista. Mieleen on jäänyt amerikkalainen video jossa abortista selvinnyt silloin parikymppinen nainen kiersi puhumassa abortteja vastaan. Puhui jostain sikiöön ruskutettavasta salinesta.
Sääli ettei abortti onnistunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedostava kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen joutuu itse miettimään nämä ratkaisunsa ja viime kädessä päätösvalta aborttiin on onneksi äidillä.
Mulla on kohta täysi-ikäinen down-lapsi ja kolme muuta lasta joista yhdellä on lievempää erityisyyttä, hän tulee kuitenkin aikuisena pärjäämään omillaan. Rakastan kaikkia lapsiani ja tähän down-lapseen on jotenkin erityinen side koska hän on tarvinut niin paljon erityistä tukea ja hoitoa, pariin otteeseen olemme joutuneet pelkäämään hänen menehtymistäkin. Hän on antanut meille paljon, on kauniita muistoja läpi lapsuuden.
Silti. Jos nyt katson elämää taaksepäin ja ajattelen että olisin raskausaikana saanut tietää lapsen vammasta. Toivon että olisin silloin päätynyt aborttiin, vaikka se siinä nuorena odottajana sen hetkisin ajatusmaailmoin ei varmaan olisi onnistunut. Kuitenkin nyt keski-ikäisenä äitinä tiedän että se olisi ollut meille kaikille parasta. Niin paljon rankkoja vaiheita, pelkoa, väsymystä ja ahdistusta näihin vuosiin on kuulunut. Vaikka olen aina tehnyt kaiken mahdollisen lapseni eteen ja yrittänyt tarjota perheelle mahdollisimman normaalia elämää ollaan kuitenkin eletty monilta osin hyvin rajoitetuissa olosuhteissa. On paljon asioita joita on saatu sisarusten kanssa käydä läpi ja joudutaan varmasti käymään vielä pitkään. Itse tunnen yhä jatkuvaa huonoa omaatuntoa siitä etten riitä kaikkeen mihin pitäisi, siitä että toinen erityislapsemme ei näissä olosuhteissa ole saanut kaikkea sitä tukea mitä olisi tarvinut.
Muutaman vuoden päästä down-lapsemme muuttaa pois kotona, samalla pelkään jo valmiiksi omaa romahtamista kun vuosien väsymys pääsee lopulta purkautumaan. Tiedän myös että vaikka arki kotona tulee vihdoin helpottamaan, tietty huoli tulee säilymään mielessä lapseni loppuelämän ajan.
Tässä siis mun ajatuksia tällä kokemuksella.
Meitä downien vanhempia on joka junaan ja itse lukeudun siihen, joka näkee lapsensa ensisijaisesti lapsena ei downina, jonka vois hänestä poistaa. Meidän erityinen ei ole myöskään muokannut meidän elämää huonolla tavalla, vaan laajentanut merkittävästi maailmankuvaa ja antanut ymmärrystä. Itseäni hävettää, miten ajattelin ennen omaa erityistä ja täällä kirjottelee aika moni yhtä sokea ja tietämätön. Hävettää näiden ihmisten puolesta.
Jos aletaan ennustella downlapsen tulevaisuutta, niin voin kertoa että moni normilapsikin päätyy aikuisena yhteiskunnan elätiksi ja tuottaa yhtä vähän niitä verotuloja, eikä edes iloa kenellekään. Ja paljon on väkivaltaisia ja vaarallisia normaaleja.
Siinä tapauksessa olet edelleen ymmärrystä vailla ja kuulostat katkeralta. Saat hävetä vain itseäsi. Ai että pitäisi tieten tahtoen synnyttää lapsi, jolla on down, koska on olemassa mahdollisuus, että normaalikin lapsi päätyy yhteiskunnan elätiksi? Ihan eri asia, down-lapsesta tietää 100% varmasti, että lapsesta tulee yhteiskunnan elätti, mutta "normaalista" lapsesta ei voi tietää tuleeko hänestä rikollinen tai vammautuuko onnettomuudessa... Ja eipä rikollisetkaan usein ole normaaleja, vaan erityisesti väkivaltarikolliset ovat normaaleja ihmisiä impulsiivisempia ja vähemmän älykkäitä.
Kamala sanavalinta tuo "yhteiskunnan elätti", mutta käytännössähän he eivät tule koskaan maksamaan veroja, sen sijaan monet heistä joutuvat esim. sydänleikkauksiin, saavat kuntoutusta, asuvat laitoksissa ym, ja yhteiskunta maksaa. He ovat silti tietenkin arvokkaita ihmisiä.
Minusta on väärin sitä lasta kohtaan, että hänet synnytetään tietäen, että on vammainen, eikä hän voi koskaan elää sellaista normaalia, itsenäistä elämää, kuten me terveet. Vammaiset ovat koko elämänsä riippuvaisia toisista ja jonkun on aina huolehdittava heidän oikeuksistaan ja katsottava heidän peräänsä, koska he eivät opi koskaan huolehtimaan itsestään. Vanhemmat ja sisarukset saavat elää jatkuvassa pelossa ja huolessa, ei se ole oikein muuta perhettä kohtaan. Matkustelu sun muut huvit ovat myös erityisen hankalia erityislapsen kanssa. Kaikki elämä pyörii kehitysvamman ympärillä. Se on surullinen kohtalo perheelle.
Vierailija kirjoitti:
Älä tee aborttia. Se on syyttömän ihmisen murhaamista. Pilaat omankin elämäsi, et saa sitä ikinä mielestäsi.
Missä kohtaa sen elämän on tarkoitus mennä pilalle tai abortin alkaa piinaamaan jatkuvasti mielessä? Ihan sillä kyselen kun 10v sitten tein abortin ja en ole kertaakaan katunut päätöstäni, kertaakaan en ole tuntenut pistosta sydämessä vaan aina olen ollut sitä mieltä että tein erittäin hyvän ratkaisun ja koko abortti oli helpotus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika hurjaa, miten "aivopesu" on onnistunut tässäkin asiassa. Nuoremmat naiset ihan järjestäin on opetettu ajattelemaan, että abortti on hyvä asia. Ei se ole hyvä asia vaan ihmisen tappamista.
Mutta defenssit toimii, koska tätä asiaa ei muuten kestäisi. Täysin syyllisyyttä ei aina voi poistaa, vakuuttelusta huolimatta se voi puskea vuosikymmenien jälkeenkin.
Ja ajatella, jotkut on aivopesty luulemaan että abortti ON murha, koska Jeesus ja Jumala niin sanovat :OOO
Kaiken lisäksi Jeesus ja Jumala eivät ole puhuneet abortista mitään, vai missä kohti Raamattua puhutaan abortista? Nämä huutelijat haluavat maksimoidan oman ja muiden kurjuuden ihan huvin vuoksi.
Kaikki jotka sanotte aborttia murhaksi, muistakaa että logiikallanne myös keskenmeno on tappo. Teidän logiikalla äiti tappaa sikiön kohtuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki jotka sanotte aborttia murhaksi, muistakaa että logiikallanne myös keskenmeno on tappo. Teidän logiikalla äiti tappaa sikiön kohtuun.
Mikä sinulla on tässä logiikka? Abortti on äidin tietoinen valinta, kun taas keskenmenolla ei ole mitään tekemistä äidin valintojen kanssa. Keskenmenossa sikiö menehtyy, koska sillä ei ole mahdollisuuksia selviytyä ja se on luonnon valinta. Se ei ole millään logiikalla tappamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki jotka sanotte aborttia murhaksi, muistakaa että logiikallanne myös keskenmeno on tappo. Teidän logiikalla äiti tappaa sikiön kohtuun.
Mikä sinulla on tässä logiikka? Abortti on äidin tietoinen valinta, kun taas keskenmenolla ei ole mitään tekemistä äidin valintojen kanssa. Keskenmenossa sikiö menehtyy, koska sillä ei ole mahdollisuuksia selviytyä ja se on luonnon valinta. Se ei ole millään logiikalla tappamista.
Niin, kehosi tappaa sikiön. Mikä siinä ei ole tappamista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedostava kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen joutuu itse miettimään nämä ratkaisunsa ja viime kädessä päätösvalta aborttiin on onneksi äidillä.
Mulla on kohta täysi-ikäinen down-lapsi ja kolme muuta lasta joista yhdellä on lievempää erityisyyttä, hän tulee kuitenkin aikuisena pärjäämään omillaan. Rakastan kaikkia lapsiani ja tähän down-lapseen on jotenkin erityinen side koska hän on tarvinut niin paljon erityistä tukea ja hoitoa, pariin otteeseen olemme joutuneet pelkäämään hänen menehtymistäkin. Hän on antanut meille paljon, on kauniita muistoja läpi lapsuuden.
Silti. Jos nyt katson elämää taaksepäin ja ajattelen että olisin raskausaikana saanut tietää lapsen vammasta. Toivon että olisin silloin päätynyt aborttiin, vaikka se siinä nuorena odottajana sen hetkisin ajatusmaailmoin ei varmaan olisi onnistunut. Kuitenkin nyt keski-ikäisenä äitinä tiedän että se olisi ollut meille kaikille parasta. Niin paljon rankkoja vaiheita, pelkoa, väsymystä ja ahdistusta näihin vuosiin on kuulunut. Vaikka olen aina tehnyt kaiken mahdollisen lapseni eteen ja yrittänyt tarjota perheelle mahdollisimman normaalia elämää ollaan kuitenkin eletty monilta osin hyvin rajoitetuissa olosuhteissa. On paljon asioita joita on saatu sisarusten kanssa käydä läpi ja joudutaan varmasti käymään vielä pitkään. Itse tunnen yhä jatkuvaa huonoa omaatuntoa siitä etten riitä kaikkeen mihin pitäisi, siitä että toinen erityislapsemme ei näissä olosuhteissa ole saanut kaikkea sitä tukea mitä olisi tarvinut.
Muutaman vuoden päästä down-lapsemme muuttaa pois kotona, samalla pelkään jo valmiiksi omaa romahtamista kun vuosien väsymys pääsee lopulta purkautumaan. Tiedän myös että vaikka arki kotona tulee vihdoin helpottamaan, tietty huoli tulee säilymään mielessä lapseni loppuelämän ajan.
Tässä siis mun ajatuksia tällä kokemuksella.
Meitä downien vanhempia on joka junaan ja itse lukeudun siihen, joka näkee lapsensa ensisijaisesti lapsena ei downina, jonka vois hänestä poistaa. Meidän erityinen ei ole myöskään muokannut meidän elämää huonolla tavalla, vaan laajentanut merkittävästi maailmankuvaa ja antanut ymmärrystä. Itseäni hävettää, miten ajattelin ennen omaa erityistä ja täällä kirjottelee aika moni yhtä sokea ja tietämätön. Hävettää näiden ihmisten puolesta.
Jos aletaan ennustella downlapsen tulevaisuutta, niin voin kertoa että moni normilapsikin päätyy aikuisena yhteiskunnan elätiksi ja tuottaa yhtä vähän niitä verotuloja, eikä edes iloa kenellekään. Ja paljon on väkivaltaisia ja vaarallisia normaaleja.
Siinä tapauksessa olet edelleen ymmärrystä vailla ja kuulostat katkeralta. Saat hävetä vain itseäsi. Ai että pitäisi tieten tahtoen synnyttää lapsi, jolla on down, koska on olemassa mahdollisuus, että normaalikin lapsi päätyy yhteiskunnan elätiksi? Ihan eri asia, down-lapsesta tietää 100% varmasti, että lapsesta tulee yhteiskunnan elätti, mutta "normaalista" lapsesta ei voi tietää tuleeko hänestä rikollinen tai vammautuuko onnettomuudessa... Ja eipä rikollisetkaan usein ole normaaleja, vaan erityisesti väkivaltarikolliset ovat normaaleja ihmisiä impulsiivisempia ja vähemmän älykkäitä.
Kamala sanavalinta tuo "yhteiskunnan elätti", mutta käytännössähän he eivät tule koskaan maksamaan veroja, sen sijaan monet heistä joutuvat esim. sydänleikkauksiin, saavat kuntoutusta, asuvat laitoksissa ym, ja yhteiskunta maksaa. He ovat silti tietenkin arvokkaita ihmisiä.
Minusta on väärin sitä lasta kohtaan, että hänet synnytetään tietäen, että on vammainen, eikä hän voi koskaan elää sellaista normaalia, itsenäistä elämää, kuten me terveet. Vammaiset ovat koko elämänsä riippuvaisia toisista ja jonkun on aina huolehdittava heidän oikeuksistaan ja katsottava heidän peräänsä, koska he eivät opi koskaan huolehtimaan itsestään. Vanhemmat ja sisarukset saavat elää jatkuvassa pelossa ja huolessa, ei se ole oikein muuta perhettä kohtaan. Matkustelu sun muut huvit ovat myös erityisen hankalia erityislapsen kanssa. Kaikki elämä pyörii kehitysvamman ympärillä. Se on surullinen kohtalo perheelle.
Katkera mistä? Siitä että meillä on ihana lapsi, joka riittää juuri sellaisena. Ja ihan perus arkea meillä eletään ja mitään rajoituksia ei ole. Matkustelu on yhtä helppoa tai vaikeaa kuin missä tahansa lapsiperheessä, eikä Ds tuo siihen mitään erityistä hankaluutta.
Meidän arki on täynnä huumoria ja rakkautta meidän Ds:n osalta. Huippu tyyppi, josta en luopuis mistään hinnasta. Ja sitä hän on koko perheelle ja suvulle.
Tiedostava kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen joutuu itse miettimään nämä ratkaisunsa ja viime kädessä päätösvalta aborttiin on onneksi äidillä.
Mulla on kohta täysi-ikäinen down-lapsi ja kolme muuta lasta joista yhdellä on lievempää erityisyyttä, hän tulee kuitenkin aikuisena pärjäämään omillaan. Rakastan kaikkia lapsiani ja tähän down-lapseen on jotenkin erityinen side koska hän on tarvinut niin paljon erityistä tukea ja hoitoa, pariin otteeseen olemme joutuneet pelkäämään hänen menehtymistäkin. Hän on antanut meille paljon, on kauniita muistoja läpi lapsuuden.
Silti. Jos nyt katson elämää taaksepäin ja ajattelen että olisin raskausaikana saanut tietää lapsen vammasta. Toivon että olisin silloin päätynyt aborttiin, vaikka se siinä nuorena odottajana sen hetkisin ajatusmaailmoin ei varmaan olisi onnistunut. Kuitenkin nyt keski-ikäisenä äitinä tiedän että se olisi ollut meille kaikille parasta. Niin paljon rankkoja vaiheita, pelkoa, väsymystä ja ahdistusta näihin vuosiin on kuulunut. Vaikka olen aina tehnyt kaiken mahdollisen lapseni eteen ja yrittänyt tarjota perheelle mahdollisimman normaalia elämää ollaan kuitenkin eletty monilta osin hyvin rajoitetuissa olosuhteissa. On paljon asioita joita on saatu sisarusten kanssa käydä läpi ja joudutaan varmasti käymään vielä pitkään. Itse tunnen yhä jatkuvaa huonoa omaatuntoa siitä etten riitä kaikkeen mihin pitäisi, siitä että toinen erityislapsemme ei näissä olosuhteissa ole saanut kaikkea sitä tukea mitä olisi tarvinut.
Muutaman vuoden päästä down-lapsemme muuttaa pois kotona, samalla pelkään jo valmiiksi omaa romahtamista kun vuosien väsymys pääsee lopulta purkautumaan. Tiedän myös että vaikka arki kotona tulee vihdoin helpottamaan, tietty huoli tulee säilymään mielessä lapseni loppuelämän ajan.
Tässä siis mun ajatuksia tällä kokemuksella.
Meitä downien vanhempia on joka junaan ja itse lukeudun siihen, joka näkee lapsensa ensisijaisesti lapsena ei downina, jonka vois hänestä poistaa. Meidän erityinen ei ole myöskään muokannut meidän elämää huonolla tavalla, vaan laajentanut merkittävästi maailmankuvaa ja antanut ymmärrystä. Itseäni hävettää, miten ajattelin ennen omaa erityistä ja täällä kirjottelee aika moni yhtä sokea ja tietämätön. Hävettää näiden ihmisten puolesta.
Jos aletaan ennustella downlapsen tulevaisuutta, niin voin kertoa että moni normilapsikin päätyy aikuisena yhteiskunnan elätiksi ja tuottaa yhtä vähän niitä verotuloja, eikä edes iloa kenellekään. Ja paljon on väkivaltaisia ja vaarallisia normaaleja.
Löytyy toki erilaisia vanhempia, perheitä, elämäntilanteita ja voimavaroja niin kuin löytyy myös erilaisia down-lapsia. Meillä ikävä kyllä lapsi on muokannut paljon arkea ja elämää. Kehitystaso on matala, kommunikointi hyvin heikkoa ja kokoa ja voimia löytyy kuitenkin kuin aikuiselta mieheltä. Kun tämä lapsi on yhä täysin vaipoissa ja kaikessa autettava eikä voi hetkeksikään jättää yksin vielä näin täysikäisyyden kynnyksellä niin mä rehellisesti valehtelisin jos väittäisin ettei hänen vammansa mitenkään rajoista elämäämme tai muokkaa sitä huonolla tavalla.
Tottakai kuka tahansa lapsi voi päätyä yhteiskunnan elätiksi tai aiheuttaa vanhemmilleen muuten ylimääräistä huolta ja työtä. Mä kuitenkin koen että joillain lapsilla on vammansa takia siihen isompi riski kuin toisilla.
Mä olen välillä huomannut myös häpeäväni sitä miten ajattelin näistä aborttiasioista ennen tuota omaa erityistä. Mä tosissaan uskoin silloin lapsettomana nuorena että syy aborteihin on vain se että hävetään tai ei pystytä rakastamaan vammaista lasta. Elämä on kuitenkin avannut näkemään vähän laajemmin ja nykyisin uskon että jokaisen kannattaa ihan kunnolla miettiä se oma elämäntilanteensa.
Hienoa että teillä menee noin hyvin, varmasti on paljon perheitä joilla on käynyt noin hyvä säkä vammaisen lapsen kanssa. Harmi että kaikilla se ei mene ihan niin ja jos jo alkuun tuntuu ettei voimia riitä niin on hyvä että löytyy mahdollisuuksia.
Tiedostava kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedostava kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen joutuu itse miettimään nämä ratkaisunsa ja viime kädessä päätösvalta aborttiin on onneksi äidillä.
Mulla on kohta täysi-ikäinen down-lapsi ja kolme muuta lasta joista yhdellä on lievempää erityisyyttä, hän tulee kuitenkin aikuisena pärjäämään omillaan. Rakastan kaikkia lapsiani ja tähän down-lapseen on jotenkin erityinen side koska hän on tarvinut niin paljon erityistä tukea ja hoitoa, pariin otteeseen olemme joutuneet pelkäämään hänen menehtymistäkin. Hän on antanut meille paljon, on kauniita muistoja läpi lapsuuden.
Silti. Jos nyt katson elämää taaksepäin ja ajattelen että olisin raskausaikana saanut tietää lapsen vammasta. Toivon että olisin silloin päätynyt aborttiin, vaikka se siinä nuorena odottajana sen hetkisin ajatusmaailmoin ei varmaan olisi onnistunut. Kuitenkin nyt keski-ikäisenä äitinä tiedän että se olisi ollut meille kaikille parasta. Niin paljon rankkoja vaiheita, pelkoa, väsymystä ja ahdistusta näihin vuosiin on kuulunut. Vaikka olen aina tehnyt kaiken mahdollisen lapseni eteen ja yrittänyt tarjota perheelle mahdollisimman normaalia elämää ollaan kuitenkin eletty monilta osin hyvin rajoitetuissa olosuhteissa. On paljon asioita joita on saatu sisarusten kanssa käydä läpi ja joudutaan varmasti käymään vielä pitkään. Itse tunnen yhä jatkuvaa huonoa omaatuntoa siitä etten riitä kaikkeen mihin pitäisi, siitä että toinen erityislapsemme ei näissä olosuhteissa ole saanut kaikkea sitä tukea mitä olisi tarvinut.
Muutaman vuoden päästä down-lapsemme muuttaa pois kotona, samalla pelkään jo valmiiksi omaa romahtamista kun vuosien väsymys pääsee lopulta purkautumaan. Tiedän myös että vaikka arki kotona tulee vihdoin helpottamaan, tietty huoli tulee säilymään mielessä lapseni loppuelämän ajan.
Tässä siis mun ajatuksia tällä kokemuksella.
Meitä downien vanhempia on joka junaan ja itse lukeudun siihen, joka näkee lapsensa ensisijaisesti lapsena ei downina, jonka vois hänestä poistaa. Meidän erityinen ei ole myöskään muokannut meidän elämää huonolla tavalla, vaan laajentanut merkittävästi maailmankuvaa ja antanut ymmärrystä. Itseäni hävettää, miten ajattelin ennen omaa erityistä ja täällä kirjottelee aika moni yhtä sokea ja tietämätön. Hävettää näiden ihmisten puolesta.
Jos aletaan ennustella downlapsen tulevaisuutta, niin voin kertoa että moni normilapsikin päätyy aikuisena yhteiskunnan elätiksi ja tuottaa yhtä vähän niitä verotuloja, eikä edes iloa kenellekään. Ja paljon on väkivaltaisia ja vaarallisia normaaleja.
Siinä tapauksessa olet edelleen ymmärrystä vailla ja kuulostat katkeralta. Saat hävetä vain itseäsi. Ai että pitäisi tieten tahtoen synnyttää lapsi, jolla on down, koska on olemassa mahdollisuus, että normaalikin lapsi päätyy yhteiskunnan elätiksi? Ihan eri asia, down-lapsesta tietää 100% varmasti, että lapsesta tulee yhteiskunnan elätti, mutta "normaalista" lapsesta ei voi tietää tuleeko hänestä rikollinen tai vammautuuko onnettomuudessa... Ja eipä rikollisetkaan usein ole normaaleja, vaan erityisesti väkivaltarikolliset ovat normaaleja ihmisiä impulsiivisempia ja vähemmän älykkäitä.
Kamala sanavalinta tuo "yhteiskunnan elätti", mutta käytännössähän he eivät tule koskaan maksamaan veroja, sen sijaan monet heistä joutuvat esim. sydänleikkauksiin, saavat kuntoutusta, asuvat laitoksissa ym, ja yhteiskunta maksaa. He ovat silti tietenkin arvokkaita ihmisiä.
Minusta on väärin sitä lasta kohtaan, että hänet synnytetään tietäen, että on vammainen, eikä hän voi koskaan elää sellaista normaalia, itsenäistä elämää, kuten me terveet. Vammaiset ovat koko elämänsä riippuvaisia toisista ja jonkun on aina huolehdittava heidän oikeuksistaan ja katsottava heidän peräänsä, koska he eivät opi koskaan huolehtimaan itsestään. Vanhemmat ja sisarukset saavat elää jatkuvassa pelossa ja huolessa, ei se ole oikein muuta perhettä kohtaan. Matkustelu sun muut huvit ovat myös erityisen hankalia erityislapsen kanssa. Kaikki elämä pyörii kehitysvamman ympärillä. Se on surullinen kohtalo perheelle.
Katkera mistä? Siitä että meillä on ihana lapsi, joka riittää juuri sellaisena. Ja ihan perus arkea meillä eletään ja mitään rajoituksia ei ole. Matkustelu on yhtä helppoa tai vaikeaa kuin missä tahansa lapsiperheessä, eikä Ds tuo siihen mitään erityistä hankaluutta.
Meidän arki on täynnä huumoria ja rakkautta meidän Ds:n osalta. Huippu tyyppi, josta en luopuis mistään hinnasta. Ja sitä hän on koko perheelle ja suvulle.
Minkä ikäinen sun lapsi on? Ilmeisesti hän on myös varsin hyvätasoinen jos menee kaikessa siinä kuin terveetkin lapset.
Oletko tutustunut perheisiin joissa on syvemmin kehitysvammaisia tai vaikeita lisäsairauksia omaavia lapsia ja nähnyt heidän elämäänsä läheltä?
Tiedostava kirjoitti:
Mosaikismi ei ole mikään teoria tai mututietoa, jota vois ehkä tapahtua. Downin syndroomaa on eri muotoja ja mosaikismi on yksi muoto. Mosaikismissa mutaatio tapahtu myöhemmin kuin hedelmöitys hetkellä, minkä vuoksi osa soluista ovat täysin normaaleja. Usein näillä on lievät piirteet, josko lainkaan näkyvät ja kehitysvammakin huomaamaton. On myös mosaikkeja joilla DS on todettu vasta aikuisena.
Aloittelijalle vinkiksi, jos haluat saada aiheesta faktatietoa ja aitoja kokemuksia, niin mene DS vertaisten pariin. Siellä on paljon onnellisia lapsia ja perheitä, jotka voivat näyttää asiasta hieman todellisemman puolen, kuin nämä jotka ei selkeästikään asiasta mitään tiedä.
Olen samaa mieltä. Kaikkien pitäisi käydä tutustumassa kehitysvammaisten ryhmäkoteihin ja työtoimintaan ja tavata kehitysvammaisia kodeissaan. Monella ei tosiaan ole mitään käsitystä siitä miten Downit elävät ja toimivat. Ei Downin elämä mitään kärsimystä ole. Abortti nyt on kaikkien saatavilla, mutta ensin pitäisi ottaa selvää asioista. On olemassa vammoja ja sairauksia, joiden takia lapsi kärsii. Heillä on ihan toisenlaiset ongelmat. Olen tällaisia lapsia hoitanut. Siinä oppii suhteuttamaan asioita.
Keh.vam.hoitaja
Tiedostava kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedostava kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen joutuu itse miettimään nämä ratkaisunsa ja viime kädessä päätösvalta aborttiin on onneksi äidillä.
Mulla on kohta täysi-ikäinen down-lapsi ja kolme muuta lasta joista yhdellä on lievempää erityisyyttä, hän tulee kuitenkin aikuisena pärjäämään omillaan. Rakastan kaikkia lapsiani ja tähän down-lapseen on jotenkin erityinen side koska hän on tarvinut niin paljon erityistä tukea ja hoitoa, pariin otteeseen olemme joutuneet pelkäämään hänen menehtymistäkin. Hän on antanut meille paljon, on kauniita muistoja läpi lapsuuden.
Silti. Jos nyt katson elämää taaksepäin ja ajattelen että olisin raskausaikana saanut tietää lapsen vammasta. Toivon että olisin silloin päätynyt aborttiin, vaikka se siinä nuorena odottajana sen hetkisin ajatusmaailmoin ei varmaan olisi onnistunut. Kuitenkin nyt keski-ikäisenä äitinä tiedän että se olisi ollut meille kaikille parasta. Niin paljon rankkoja vaiheita, pelkoa, väsymystä ja ahdistusta näihin vuosiin on kuulunut. Vaikka olen aina tehnyt kaiken mahdollisen lapseni eteen ja yrittänyt tarjota perheelle mahdollisimman normaalia elämää ollaan kuitenkin eletty monilta osin hyvin rajoitetuissa olosuhteissa. On paljon asioita joita on saatu sisarusten kanssa käydä läpi ja joudutaan varmasti käymään vielä pitkään. Itse tunnen yhä jatkuvaa huonoa omaatuntoa siitä etten riitä kaikkeen mihin pitäisi, siitä että toinen erityislapsemme ei näissä olosuhteissa ole saanut kaikkea sitä tukea mitä olisi tarvinut.
Muutaman vuoden päästä down-lapsemme muuttaa pois kotona, samalla pelkään jo valmiiksi omaa romahtamista kun vuosien väsymys pääsee lopulta purkautumaan. Tiedän myös että vaikka arki kotona tulee vihdoin helpottamaan, tietty huoli tulee säilymään mielessä lapseni loppuelämän ajan.
Tässä siis mun ajatuksia tällä kokemuksella.
Meitä downien vanhempia on joka junaan ja itse lukeudun siihen, joka näkee lapsensa ensisijaisesti lapsena ei downina, jonka vois hänestä poistaa. Meidän erityinen ei ole myöskään muokannut meidän elämää huonolla tavalla, vaan laajentanut merkittävästi maailmankuvaa ja antanut ymmärrystä. Itseäni hävettää, miten ajattelin ennen omaa erityistä ja täällä kirjottelee aika moni yhtä sokea ja tietämätön. Hävettää näiden ihmisten puolesta.
Jos aletaan ennustella downlapsen tulevaisuutta, niin voin kertoa että moni normilapsikin päätyy aikuisena yhteiskunnan elätiksi ja tuottaa yhtä vähän niitä verotuloja, eikä edes iloa kenellekään. Ja paljon on väkivaltaisia ja vaarallisia normaaleja.
Siinä tapauksessa olet edelleen ymmärrystä vailla ja kuulostat katkeralta. Saat hävetä vain itseäsi. Ai että pitäisi tieten tahtoen synnyttää lapsi, jolla on down, koska on olemassa mahdollisuus, että normaalikin lapsi päätyy yhteiskunnan elätiksi? Ihan eri asia, down-lapsesta tietää 100% varmasti, että lapsesta tulee yhteiskunnan elätti, mutta "normaalista" lapsesta ei voi tietää tuleeko hänestä rikollinen tai vammautuuko onnettomuudessa... Ja eipä rikollisetkaan usein ole normaaleja, vaan erityisesti väkivaltarikolliset ovat normaaleja ihmisiä impulsiivisempia ja vähemmän älykkäitä.
Kamala sanavalinta tuo "yhteiskunnan elätti", mutta käytännössähän he eivät tule koskaan maksamaan veroja, sen sijaan monet heistä joutuvat esim. sydänleikkauksiin, saavat kuntoutusta, asuvat laitoksissa ym, ja yhteiskunta maksaa. He ovat silti tietenkin arvokkaita ihmisiä.
Minusta on väärin sitä lasta kohtaan, että hänet synnytetään tietäen, että on vammainen, eikä hän voi koskaan elää sellaista normaalia, itsenäistä elämää, kuten me terveet. Vammaiset ovat koko elämänsä riippuvaisia toisista ja jonkun on aina huolehdittava heidän oikeuksistaan ja katsottava heidän peräänsä, koska he eivät opi koskaan huolehtimaan itsestään. Vanhemmat ja sisarukset saavat elää jatkuvassa pelossa ja huolessa, ei se ole oikein muuta perhettä kohtaan. Matkustelu sun muut huvit ovat myös erityisen hankalia erityislapsen kanssa. Kaikki elämä pyörii kehitysvamman ympärillä. Se on surullinen kohtalo perheelle.
Katkera mistä? Siitä että meillä on ihana lapsi, joka riittää juuri sellaisena. Ja ihan perus arkea meillä eletään ja mitään rajoituksia ei ole. Matkustelu on yhtä helppoa tai vaikeaa kuin missä tahansa lapsiperheessä, eikä Ds tuo siihen mitään erityistä hankaluutta.
Meidän arki on täynnä huumoria ja rakkautta meidän Ds:n osalta. Huippu tyyppi, josta en luopuis mistään hinnasta. Ja sitä hän on koko perheelle ja suvulle.
Vaikea uskoa, että matkustelu tai edes normaali arki olisi yhtä helppoa down-lapsen kuin ns. normaalien lasten kanssa. Sitä en epäile, etteikö hän voisi olla ihana. Taidat silti kaunistella totuutta, mutta ehkä se parantaa omaa oloasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki jotka sanotte aborttia murhaksi, muistakaa että logiikallanne myös keskenmeno on tappo. Teidän logiikalla äiti tappaa sikiön kohtuun.
Mikä sinulla on tässä logiikka? Abortti on äidin tietoinen valinta, kun taas keskenmenolla ei ole mitään tekemistä äidin valintojen kanssa. Keskenmenossa sikiö menehtyy, koska sillä ei ole mahdollisuuksia selviytyä ja se on luonnon valinta. Se ei ole millään logiikalla tappamista.
Niin, kehosi tappaa sikiön. Mikä siinä ei ole tappamista?
Ihan oikeasti? Nyt kertaamaan biologiaa. On eriasia mekaanisesti aiheuttaa keskeytys sikiölle, jolla on mahdollisuus syntyä elävänä luin se että saa keskeenon koska sikiön kehitys tyssää ja sikiö menehtyy. Usein hyvin varhain. Luonnollisesti äidin keho poistaa jo kuolleen sikiön, mutta ei se sitä aiheuta.
Meitä downien vanhempia on joka junaan ja itse lukeudun siihen, joka näkee lapsensa ensisijaisesti lapsena ei downina, jonka vois hänestä poistaa. Meidän erityinen ei ole myöskään muokannut meidän elämää huonolla tavalla, vaan laajentanut merkittävästi maailmankuvaa ja antanut ymmärrystä. Itseäni hävettää, miten ajattelin ennen omaa erityistä ja täällä kirjottelee aika moni yhtä sokea ja tietämätön. Hävettää näiden ihmisten puolesta.
Jos aletaan ennustella downlapsen tulevaisuutta, niin voin kertoa että moni normilapsikin päätyy aikuisena yhteiskunnan elätiksi ja tuottaa yhtä vähän niitä verotuloja, eikä edes iloa kenellekään. Ja paljon on väkivaltaisia ja vaarallisia normaaleja.