Lue keskustelun säännöt.
Raivostuttaa, kun vauva vaatii koko ajan huomiota eikä viihdy yksin yhtään! En jaksa pitää jatkuvasti lähellä.
08.03.2018 |
Aamulla, kun mies lähtee töihin niin se huomion vaatiminen alkaa. Koko ajan pitää olla ihan iholla, edes vessaan en voi mennä yksin ilman huutoa. Tosin nyt alan olla jo niin äärirajoilla jatkuvan iholla olon kanssa, että mä vaan kylmän viileästi menen esim. vessaan yksin ja annan huutaa sen ajan.
Kyllä mä tiesin, että vauvat tarvitsevat huomiota, mutta on mun kavereidenkin lapset edes joitakin aikoja viihtyneet yksinkin. He ovat esim. opiskelleet vauva-aikana. Mä en voi edes syödä aamupalaa rauhassa. Tämä ei halua olla yksin yhtään, paitsi nukkuessa. Sitterissäkin vaan huutaa, koko ajan pitäisi pitää vain sylissä. En jaksa.
Illalla kun mies tulee kotiin, annan hänelle vauvan jo eteisessä lennosta ja lähden teatteriin, kahville tai harrastuksiin muutamaksi tunniksi. Vauva jää huutamaan perään, mutta tämä pitää mut järjissäni. Ja rauhoittuu kuulemma aina jossain kohtaa, mutta miehen mielestä mun pitäisi olla enemmän iltaisin kotona. Siis mähän olen jo joka helvetin päivä alkuiltaan asti kotona! Loppuu järki totaalisesti jos vielä illatkin pitäisi olla!
Vauva on nyt siis 6kk ja mä kaipaan jo töihin, tai vaikka viikoksi ilman vauvaa Balille. Toista ei tainnut meille tulla.
Kommentit (237)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä esikoinen oli tuollainen suuritarpeinen vauva, joka halusi vain olla äidin sylissä tai tissillä. Yritin jaksaa antaa hänelle sen, mitä hän tarvitsi. Tarpeiden täyttäminen oli parasta mitä pystyin hänelle antamaan. Mutta rankkaa ja raivostuttavaa se oli.
Meidän kuopus on aivan eri maata onneksi.
Suosittelen googlaamaan "suuritarpeinen vauva". Jaksamista sulle! Onneksi tuo vauvan riippuvaisuus kuitenkin vähenee kuukausi kuukaudelta. Pikkuhiljaa.
Hyvä jos ite tajuat että et tee toista lasta, moni vaan hankkii vaikka esikoisen kanssa jo on ärsyttävää! Mä jätin myös yhteen ja nyt 20 vuotta myöhemmin oon ratkaisuun tyytyväinen. 👍 Enkä jaksa edes kaveerata sellaisten ihmisten kanssa joilla on enemmän kuin 1 lapsi, hitsi vie sitä narinaa, marinaa ja kaaosta.
Voisiko vauvalla olla refluksia tai allergiaa ( testit ei todellakaan näytä aina oikein)?
Oletko käyttänyt vauvaa esim refleksologilla? Voisiko joku tällainen hoito helpottaa vauvan oloa.
Mitä muuta voisit kokeilla:
- koeta luoda vauvalle turvallisia rutiineja
- ole välillä selkeästi läsnä vauvalle. Kaikki muut asiat pois ja keskityt leikittään vauvaa.
- vaihda vauvan leluja, eli vaihda osa vauvan leluista usein. Ne kiinnostavat siten enemmän. Eli osa komeroon ja vaikka viikon päästä taas käyttöön. Kannattaa hyödyntää myös muita kodin sopivia tavaroita ja antaa tutkittavaksi muovimukeja, puulastoja ym.
- opeta lasta olemaan rauhassa esim lattialla leikkimässä ole alkuu ihan vieressä ja pidä vauvaa vaikka tarvittaessa sylissä, kun vauva innostuu uudesta tavarasta niin laske vauva viereesi lähelle ja jatka leikittämistä. Myöhemmin voit siirtyä jo kauemmaksi ja jos totutat lasta hitaasti ja rauhallisesti niin toivottavasti lapsi oppii luottamaan että hetki yksinkin on ok
Tsemppiä ap !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millainen ihminen menee omille teilleen illalla, kun hänellä on puolivuotias kotona? Tai, luojan tähden, teatteriin? Täysin käsittämätön ajatus. Ei vauvan äidillä ole omaa aikaa. Hyvä kun saa kyntensä leikata joskus. En voi ymmärtää ap:ta. Yrittää elää kuin ei olisi vauvaa ollenkaan. Ja miesparka, tulee suoraan töistä ja saa lapsen syliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö käynyt tällainen skenaario mielessä ennen lapsentekoa? Onko yhtään typertynyt olo?
T: Onneton, mutta onnellinen siitä, ettei ole lapsia.
Aloittajalla on eräänä päivänä fiksu nuori aikuinen seuranaan, sinä olet yhä onneton ja lapseton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen harkinnut kaikki nämä mahdolliset sekenaariot läpi mielessäni, kuten tällaisen tilanteen, joten en hanki koskaan lapsia.
Onhan se mahdollista, että sieltä tulisi ihana, hiljainen, terve ja kaunis lapsi, mutta on myös mahdollisuus että saisin autistisen, usein sairastelevan, huutavan ja mielenterveyttä koettelevan lapsen.
En tiedä miten reagoisin tällaisessa tilanteessa, ja menisikö pareisuhde koetukselle. On vaan turvallisempi vaihtoehto itselle olla lapseton.
Voimia.
Niin, vauvasi voisi olla itkuinen ja ruma, siitä et kyllä selviäisi. Hyvä, että et tee lasta.[/quote
Ole hyvä ja painu kuuseen :) En tee lasta, koska en halua sellaista. Se ei ole sinulta pois millään lailla.
ps.vauvat on yleensä aina rumia, sillä ei olisi mihinkään vaikutusta. Sanalla "Kaunis" tarkoitin enemmänkin normaalia, epämuodostuneen sijasta. Ei kukaan haluaisi lasta jolla olisi kolme kättä vaikka ja nenä ilman sieraimia. Löysää vähän nutturaasi :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö käynyt tällainen skenaario mielessä ennen lapsentekoa? Onko yhtään typertynyt olo?
T: Onneton, mutta onnellinen siitä, ettei ole lapsia.
Aloittajalla on eräänä päivänä fiksu nuori aikuinen seuranaan, sinä olet yhä onneton ja lapseton.
Voihan se olla, että tuona eräänä päivänä aloittaja on menettänyt mielenterveytensä ärsyttävän lapsensa vuoksi ja lapsesta on tullut häiriintynyt aikuinen äitinsä mielenterveysongelmista johtuen.
Minä sen sijaan olen vielä tuona eräänä päivänäkin onnellinen lapsettomuudesta ja onneton edelleen ihan muista syistä. Ja olen täysin sinut sen asian kanssa, ettei minusta tule enää koskaan onnellista.
Lapsesi vaistoaa ettet ole sisäisesti läsnä , hänellä on suunnaton eroahdistus , menettämisen pelko koko ajan päällä.
Lapsi kokee ettei välillänne ole yhteyttä. Hän on sinulle kuin paketti joka otetaan ja laitetaan pois. Hän ei ole osa sinua. Miksi? Olisiko siksi että sinulla ei ole yhteyttä itseesi? Oletko suorittajatyyppi muutoinkin elämässäsi? Ny kun lapsesi sisäinen kasvu menee alusta asti vinoon, hänelle jää ikuisesti eroahdistus ja se tuo rankkoja suruja myöhemmin elämässä. Sinä olet avainasemassa , kukaan muu ei voi teitä kahta auttaa. Suosittelen lämpimästi ja pikaisesti sittenkin keskusteluapua hakemaan. Ilmaisia löytyy esim paikkakuntasi Perheasiain neuvontakeskuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lukenut koko ketjua, mutta ymmärrän täysin. Ap on introvertimpi ja vauva seurankaipuinen. Ei sitä vuorovaikutusta jaksa koko ajan ja alkaa ahdistaa kun ei jaksa vastata tarpeeksi.
Töihinmeno varmaan hyvä ratkaisu, tai jos saa vauvaa enemmän hoitoon. Vaikka vauvalle äiti (ja isä) on tärkeimmät, niin en usko että vauva "välittää" pidemmän päälle, että seuran pitäjä on joku muu, vaikka itkee aluksi.
Itse tein ihan väärin ja koetin jaksaa ja jaksaa vaan, ei hyvä seurannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle tuli heti mieleen että lapsi itkee turvattomuuttaan.
Jo pikku vauva vaistoaa äidin (tai huolenpitohenkilön) mielialat, eleet ja ilmeet. Pieni lapsi on täysin avuton. Itku on ainoa keino pyytää apua, elossapysymisen edellytys itse asiassa!
Toden näköisesti et ole ollut valmis äitiyteen, ja sinulla on mahan alus jalkoja täynnä päästä eroon lapsiarjesta. Ikävä kyllä sinulla on nyt vastuu tästä pienestä olennosta joka ei itse ole maailmaan pääsyä pyytänyt eikä päättänyt. On myöhäistä itkeä kun on jo housuissa.
Lapsen ensimmäiset 2-3 vuotta on tärkeimmät perusturvallisuuden muodostumisen kannalta. Pieni lapsi tuntee olevansa osa äitiä, ja jos äiti on kylmä ja torjuva sen maailma muuttuu uhkaavaksi ja pelottavaksi. Ikävä kyllä tämän kaltaisia äitejä on paljon, ja seuraukset näkyvät sitten myöhempinä vuosina.
On melkoisen kolkko ajatella, että esim. hyviin moniin ammateihin on soveltuvuuskokeeet. Äidiksi voi ruveta jokainen joka raskaaksi kykenee tulla ja lapsen synnyttämään.
Ja tiedoksi myös sinulle että yksi asia mikä ei varmasti auta, on äidin syyllistäminen.
Ei tietenkään. Lapsen voi jättää yksin huutamaan ja syyllistää näin häntä äidin huonosta olosta. Mutta auta armias, kun äitiä kehoitetaan ryhdistäytymään. Kyse ei ole siitä, että Ap tarvitsee apua, vaan kyllä se on tuo vauvarukka. Ei vauvan tarvitse sopeutua siihen, ettei äidin kuuppa kestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauva pelkää, että hylkäät hänet, ja itkee entistä enemmän. Tuo on varmasti sinulle tosi rankka tilanne. Miten saisit itse enemmän positiivisia tunteita lastasi kohtaan? Lapsen psyykkiselle kehitykselle ja perusturvallisuuden tunteen luomiselle ensimmäinen vuosi on tosi tärkeä. Ole läsnä lapselle, pidä sylissä, helli ja rakasta, niin sinulla on helpompaa tulevaisuudessa. Toivottavasti helpottaa! Tsemppiä! Olet vauvallesi koko maailma, älä jätä häntä yksin. Ja muista, että vauvalla on vaiheita, ja eroahdistuskin menee ohi.
Kyllä sinä saat vessassa käydä ilman vauvaa, puolivuotias saa muutaman minuutin jo huutaa. Ihmettelen vaan eikö hän nuku ollenkaan päiväunia? Oma vauvani veteli vielä puolivuotiaana kolmetkin 1-2 tunnin päiväunet ennen viittä, joten omaa aikaa jäi ruhtinaallisesti. Hereilläoloaika oli kyllä sitten melko intensiivistä viihdyttämistä, kun vauva oppi liikkumaan vasta 7 kk iässä ja oli hyvin turhautunut ennen sitä...
Huhhuh, tsemppiä ja jaksamista ap:lle! Mulla oli molemmilla lapsilla tuollainen vaihe ja täytyy sanoa, että se meinasi kyllä ajaa hulluksi pitemmän päälle! :(
Toivottavasti teillä on hoitoapua, että saat välillä vapaata ja ite kyllä suosittelisin sitä vakitöissä käyvää vanhempaa jäämään vuorostaan kotiin. Helppohan sen on palata valmiiseen työpaikkaan :)
Ja multa myös puoltoääni perhekerhoille tms. Jos vaihtoehtoja on useampia, niin kannattaa käydä kokeilemassa ja valita mieluisin vakipaikaksi. Oma olo oli niissä välillä aika ulkopuolinen, mutta onneksi on löytynyt myös kivoja ja samanhenkisiä äitejä ja isiä niistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle tuli heti mieleen että lapsi itkee turvattomuuttaan.
Jo pikku vauva vaistoaa äidin (tai huolenpitohenkilön) mielialat, eleet ja ilmeet. Pieni lapsi on täysin avuton. Itku on ainoa keino pyytää apua, elossapysymisen edellytys itse asiassa!
Toden näköisesti et ole ollut valmis äitiyteen, ja sinulla on mahan alus jalkoja täynnä päästä eroon lapsiarjesta. Ikävä kyllä sinulla on nyt vastuu tästä pienestä olennosta joka ei itse ole maailmaan pääsyä pyytänyt eikä päättänyt. On myöhäistä itkeä kun on jo housuissa.
Lapsen ensimmäiset 2-3 vuotta on tärkeimmät perusturvallisuuden muodostumisen kannalta. Pieni lapsi tuntee olevansa osa äitiä, ja jos äiti on kylmä ja torjuva sen maailma muuttuu uhkaavaksi ja pelottavaksi. Ikävä kyllä tämän kaltaisia äitejä on paljon, ja seuraukset näkyvät sitten myöhempinä vuosina.
On melkoisen kolkko ajatella, että esim. hyviin moniin ammateihin on soveltuvuuskokeeet. Äidiksi voi ruveta jokainen joka raskaaksi kykenee tulla ja lapsen synnyttämään.
Ja tiedoksi myös sinulle että yksi asia mikä ei varmasti auta, on äidin syyllistäminen.
Ei tietenkään. Lapsen voi jättää yksin huutamaan ja syyllistää näin häntä äidin huonosta olosta. Mutta auta armias, kun äitiä kehoitetaan ryhdistäytymään. Kyse ei ole siitä, että Ap tarvitsee apua, vaan kyllä se on tuo vauvarukka. Ei vauvan tarvitse sopeutua siihen, ettei äidin kuuppa kestä.
No sinua tuollainen v*ttuilu varmasti helpottaa. Jaksamista!
miksi et antaisi mukulan katsoa netflixiä
Mun lapsella oli tuollaista ja vasta myöhemmin todettiin refluksi. Googlaa silent reflux. Vähän helpotti kun pääsi liikkeelle mutta on edelleen hyvin huomionkipeä yksilö ;) Voimia kovasti! Keksi kivaa tekemistä esim kaupungilla, tapaa ystäviä, älä vaadi itseltäsi liikoja.
Eikö käynyt tällainen skenaario mielessä ennen lapsentekoa? Onko yhtään typertynyt olo?
T: Onneton, mutta onnellinen siitä, ettei ole lapsia.