Raivostuttaa, kun vauva vaatii koko ajan huomiota eikä viihdy yksin yhtään! En jaksa pitää jatkuvasti lähellä.

Ymmärrän sua ap, meillä sama tilanne. Vauva 2kk hereillä ollessaan ei tahdo olla kuin sylissä. Se on oikeasti todella puuduttavaa jatkuvasti vain kannella vauvaa ja pidellä sylissä ja ottaa kontaktia. Mutta, sitä ihmettelen että miksi olet joka ilta pois? Mä olen kuitenkin vauvan kanssa 24/7 ja tuntuu ettei mies auta. Hän on yksinään yhdellä varastolla töissä ja asumme työpaikan yläkerrassa. Mies pystyy työpäivät vaan röhnöttämään kotona. Silti minä hoidan kodin, vauvan ja vielä miehenkin passuutuksen. Ja mies kehtaa vielä sanoa, että minusta on tullut vetämätön ja saamaton kun koko päivän huhkinut vauvan kanssa ja vauvan nukkuessa siivonnut, laittanut ruokaa ja sitten kun en enää jaksaisi muuta niin saan kuulla kun olen saamaton. Oon lopen uupunut ja alakuloinen koko ajan... :(

Pidä vauvalle jämpti puhuttelu ja sovi pelisäännöistä.

Siis ap saa kuitenkin joka ilta ilmeisesti mennä mihin huvittaa, ja silti valittaa ettei jaksa? Itselläni on 8 kk ikäinen vauva, joka ei myöskään itsekseen ole koskaan viihtynyt hyvin (vaikka nyt alkaakin jo liikkeellelähdön myötä helpottaa), ja olen yksin hänet hoitanut ilman miehen apua. Onhan se rankkaa, mutta ap:n asenne vauvaa kohtaan kuulostaa huolestuttavalta...

Harva vauva kyllä oikeasti itsekseen viihtyy alle puolivuotiaana tosi hyvin. Itse ainakin olen keksinyt meille aina menoa joka päivälle, kotona istuminen kun käy tosi tylsäksi. Äitikaverit, muskari, jne.

Vierailija kirjoitti:

Vauva vaistoaa vihamielisyyteesi. Pystytkö yhtään nauttimaan hänestä, vauva ei saa sinulta sitä vuorovaikutusta, mitä tarvitsee. Jätä se kännykkä ja tietsikka pois, kun olet vauvan kanssa. Laula, höpöttele, leiki, hassuttelee ja kutittele, että vauva saa tarpeeksi, sitä mitä tarvitsee.

Lähde liikkeelle sieltä kotonasi, tapaa muita pikkulasten vanhempia.

Ja tuo aika menee nopeasti ohi, kun vauva lähtee liikkeelle. Silloinkin hän vaatii koko ajan huomiosi.

Ei jeesus näitä vastauksia täällä. Onkohan näiden kirjoittajat joitain äitejä joita näkyy tuolla kylillä ja kaduilla tukka likaisena ja pahalta haisten vai kenties niitä helppojen lasten vanhempia joilla ei ole hajuakaan mitä arki voi pahimmillaan olla? Siinä vaiheessa kun lapsi vaatii saada olla sylissä ihan alituisesti alkaa palaa käämit kun yksinkertaisiakaan asioita ei saa hoidettua ilman että takiainen on mukana. Kaikki rakkaus ja lämpö lapsille, mutta liika on yksinkertaisesti liikaa. Lapsen kuuluu eroahdistella, ja äidin kuuluu vastata tähän tarpeeseen, mutta myös äidillä on oikeus tuntea ja ne eivät ole kauhean ruusuisia kuvitelmia siinä vaiheessa kun on ihan loppu. Tuota ei ratkaise mikään mammapiireily tai pelleily, vaan se että saa joskus vetää henkeä ilman että lapsi pillahtaa siitä oitis itkuun. Hiukan kun päästää höyryjä niin alkaa helpottaa, mutta kaikki sympatiat aapeelle. Sille ieroahdistustkulle kun ei muutu immuuniksi, mutta siitä kärähtää äkkiä kun ei pääse paskallekaan ilman huutokonserttia.  

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sua ap, meillä sama tilanne. Vauva 2kk hereillä ollessaan ei tahdo olla kuin sylissä. Se on oikeasti todella puuduttavaa jatkuvasti vain kannella vauvaa ja pidellä sylissä ja ottaa kontaktia. Mutta, sitä ihmettelen että miksi olet joka ilta pois? Mä olen kuitenkin vauvan kanssa 24/7 ja tuntuu ettei mies auta. Hän on yksinään yhdellä varastolla töissä ja asumme työpaikan yläkerrassa. Mies pystyy työpäivät vaan röhnöttämään kotona. Silti minä hoidan kodin, vauvan ja vielä miehenkin passuutuksen. Ja mies kehtaa vielä sanoa, että minusta on tullut vetämätön ja saamaton kun koko päivän huhkinut vauvan kanssa ja vauvan nukkuessa siivonnut, laittanut ruokaa ja sitten kun en enää jaksaisi muuta niin saan kuulla kun olen saamaton. Oon lopen uupunut ja alakuloinen koko ajan... :(

Noina kuukausina mun mies kokkasi joka ilta valmiiksi seuraavan päivän ruuat. Siivosi enemmän kuin minä. Imetys vie tuossa vaiheessa niin paljon aikaa.. ja joka ilta otin puoli tuntia itselleni, jolloin mies kylvetti ja hoiti iltapuuhia vauvalle.

En tarkoita kääntää veistä haavassa, vaan sanoa että lopeta hyvä nainen tuo passaus ja nauti vauvan kanssa olosta. Jos mies ei siivoa, niin sitten on sotkuisempaa. Laita ruokaa vain itsellesi, jos et jaksa kunnolla kokata. Jätä vauva miehelle ja käy illalla ostamassa ITSELLESI hyvää ja helppoa ruokaa, einestä, herkkujakin, vissyä/mehua. Jos vauva on rinnalla paljon ennen nukahtamista, niin suklaan ja vauvan kanssa asetut sohvalle katsomaan hyvää sarjaa netflixistä iltaisin. Siinä mies ihmetelkööt, missä on hänen ruuat ja miksi tiskit on pöydällä.

Vauvallasi on tylsää?? Itkeekö, jos olette vaikka kylässä tai perhekerhossa, shoppailemassa vaunuilla tms?! Jos kylvetät vauvaa tai syötät sitä?

Luulen, että ongelmasi on se, että olette liikaa kahdestaan kotona. Vauva ei osaa vielä itse leikkiä, joten sinun pitää järjestää hupeja. Vie perhekerhoon katselemaan muita muksuja.

Onko ihan mahdoton ajatus, että on olemassa erilaisia äitejä siinä missä lapsiakin? Toiset äidit viihtyvät lapsineen mammapiireissä ja kaiken maailman muskareissa, värikylvyissä, vauvauinneissa ynnä muissa, ja saavat voimaa samassa elämäntilanteessa eläviltä kanssasiskoiltaan, mutta sitten on äitejä jotka haluavat hoitaa lapsenhoidon ilman sisarkuntaa. Sen lisäksi nuo kaiken maailman tapahtumat ovat useilla paikkakunnilla maksullisia, voivat olla ihmeellisiin aikoihin (esim. meillä lapsi nukkui siihen aikaan kun jossain oli jotain tapahtumantynkää) ja ryhmät ovat jo täynnä jos on vähääkään suosittu kurssi tai piiri. Omalla kohdallani jos olisi tarvinnut suuritarpeisen vauvan kanssa tavata toisia äitejä, niin olisin ahdistunut entisestään. Tarvitsen aina palautumisaikaa, että jaksan kiinnostua toisten asioista edes peruskohteliaisuuden verran ja jopa pelkästään neuvolassa onnistuin antamaan itsestäni aivan friikin kuvan kun joku mamma yritti jututtaa saamatta musta mitään irti. Mutta silloin kun tankki on tyhjä isotarpeisen lapsen jäljiltä, se on tyhjä eikä täyty sillä että tapaa kuusitoista muuta samassa toanteessa olevaa.  Toisekseen tuntemani äidit ovat olleet äärimmäisen rasittavia siinä suhteessa, että he ovat kaataneet kaikki ongelmansa minun niskaani kertomalla omista ongelmistaan miten itse elän samaa vaihdetta vaikka tilanne ei olisi mitenkään päin sama. Noita ihmeellisiä pätemisiä jos olisi silmät ristissä pitänyt jaksaa, niin olisi ollut auvoisuus kaukana. 

Meillä lapsi oli myös sellainen ettei viihtynyt kantoliinassa, repussa eikä missään. Sitä kokeiltiin aivan pienestä, mutta tuo vapaudenkaipuinen pikkuinen halusi potkiskella vapaana. Ainoastaan kantorinkassa viihtyi ja siitäkin joku mamma repi perseensä kun pilaan selkäni. Käytiin sitten yhdessä kokeilemassa hänen kanssaan kun hän tietää miten lapsen saa kantoliinassa viihtymään ja hymyilin vinosti kun ei se onnistunut häneltäkään saada meidän kuuden kuukauden ikäistä viihtymään kantorepussa. Olisikin ollut niin helppoa. 

Lisäksi olin vauvan kanssa kaiken mahdollisen ajan. Pelleilin, lepertelin, lueskelin ja loruttelin, mutta on sillekin rajansa. Joskus haluaa istua rauhassa ja speissata ilman että tarvitsee toimia sirkustehtaana vaikka miten olisi ohimenevä vaihe. Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa sitä helpommaksi tämä on mennyt koska samalla hän on alkanut aina vain pidempiä aikoja viihtymään itsekseen lattialla ja leikeissä tai toisten lasten kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huhhuh, tsemppiä ja jaksamista ap:lle! Mulla oli molemmilla lapsilla tuollainen vaihe ja täytyy sanoa, että se meinasi kyllä ajaa hulluksi pitemmän päälle! :(

Toivottavasti teillä on hoitoapua, että saat välillä vapaata ja ite kyllä suosittelisin sitä vakitöissä käyvää vanhempaa jäämään vuorostaan kotiin. Helppohan sen on palata valmiiseen työpaikkaan :)

Ja multa myös puoltoääni perhekerhoille tms. Jos vaihtoehtoja on useampia, niin kannattaa käydä kokeilemassa ja valita mieluisin vakipaikaksi. Oma olo oli niissä välillä aika ulkopuolinen, mutta onneksi on löytynyt myös kivoja ja samanhenkisiä äitejä ja isiä niistä.

Hulluksi?

Tietysti äidin on hyvä välillä päästä käymään yksin jossain mutta ei sitä tarvii hulluksi tulla jos vauvaansa hoitaa ( oikein).

Mulla meni oikein hyvin koska osasin hoitaa lasta.

Se on yksinkertainen totuus.

Kiva provoyritys, mutta vastataan silti :)

Muutettiin just ennen esikoisen syntymää uudelle paikkakunnalle, Rovaniemelle. En tuntenut sieltä ketään ja mun perhe, suku ja kaverit oli 800 kilsan päässä. Miehen sukulaiset ja toiset isovanhemmat 250km päässä. Yksin oltiin ja kun mies oli töissä, niin voin sanoa, että oli todella pitkiä päiviä kuunnella sitä vauvan kätinää ja kanniskella sylissä *ihan koko ajan*. Lapsi ei viihtynyt edes sylissä jos istuin, ei kantorepussa, liinassa eikä vaunuissa. Vaunulenkeillä meni puolisen tuntia hyvin ja sitten piti kantaa lasta ja lykkiä tyhjiä vaunuja samalla.

Kyllä, luulin jossain vaiheessa tulevani hulluksi ja olin todella väsynyt siihen että vauva oli niin vaativa. Neuvolassa kysyttiin jaksamisesta, mutta kun kertoi ettei jaksa, niin ei siitä kyllä mitään seurannutkaan. Ei neuvoja, apua eikä lapsen huostaanottoa.

Vaikka olen ihan avoin ja ystävällinen luonne, niin jotenkin en vaan meinannut löytää uusia kavereita siellä. Avoimen pk:n kerhoissa oli tosi sisäänpäinlämpiävä meno ja ihan yksin sai olla. Onneksi MLL:n kautta löytyi lopulta muita vanhempia kavereiksi ja selvisin vuoden tuolla. Sen jälkeen isä jäi lapsen kanssa kotiin ja muutimme minun työn perässä toisaalla. Siellä syntyi myös kuopus ja silloin koin vauva-ajan helpommaksi. Vauva oli niin paljon lunkimpi, pääsin kylän äitiporukoihin tuosta vaan sisään ja perhevapaatkin jaettiin ihan tasan.

Musta on aina niin ikävä kuulla näitä tarinoita, miten on muuttanut uudelle paikkakunnalle eikä tunne ketään ja piireihin on mahdoton päästä. 

Vierailija kirjoitti:

Millainen ihminen menee omille teilleen illalla, kun hänellä on puolivuotias kotona? Tai, luojan tähden, teatteriin? Täysin käsittämätön ajatus. Ei vauvan äidillä ole omaa aikaa. Hyvä kun saa kyntensä leikata joskus. En voi ymmärtää ap:ta. Yrittää elää kuin ei olisi vauvaa ollenkaan. Ja miesparka, tulee suoraan töistä ja saa lapsen syliin.

Kas tässä, kumarru hieman että yletyn paremmin laittamaan tämän otsallesi, näin: orjantappurakruunu. Kanna sitä ylpeydellä. Olet sen Maria Mataleena ansainnut tuolla kaikella uhrautuvaisuudella, kun me muut äidit ramppaamme teattereissa, salilla, kavereiden kanssa emmekä ota lasta mukaan.  

Alan ymmärtää sitä teorieetikkoa joka sanoi naisten lapsettomuuden aiheuttavan pahennusta juuri siksi, että ilman lapsia naista ei voi hallita ja syyllistää. 

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ihan normaalilta. Koeta kestää. Suosittelen olemaan paikalla ainakin silloin, kun lapsi menee nukkumaan, koska vaikuttaa nyt pahasti siltä, että lapsi tankkaa päivisin läheisyyttä, kun et ole iltaisin koskaan paikalla. Varmaan pelkää jo etukäteen iltoja, kun äiti vaan katoaa johonkin omiin rientoihinsa.

Tämän on kyllä pakko olla Porvoosta, sillä en tunne yhtään puolivuotiaan äitiä, jolla olisi joka ilta omia menoja ja mieskin hyväksyisi sen mukisematta.

Moikka, hauska tutustua. 

Ma, ti ja to lenkki plus sali. Keskiviikkoisin maalaan tilaustöitä. Mies ei sano mitään, koska haluaa olla lapsensa kanssa mielellään. 

Vierailija kirjoitti:

Haluan kyllä nähdä sen äidin, jolle ei tulisi mieleenkään vilkaista kännykkää tai tietokonetta vauvan läsnäollessa:D

Ap

Mun lapsi oppi auttamaan itseään. Aamulla antoi mulle vesipullon, kun oli oppinut huomaamaan että aamulla mulla on (yöimetysten jäljiltä) aina kova jano. Ja ehkä oli huomannut että maitoa tulee paremmin kun antaa äidille ensin vähän vettä. Sama juttu oli imetyksen kanssa. Jos olin sohvalla läppärin kanssa, niin toi minulle pikkutuolin, johon sain laitettua läppärin ja lapsi pääsi sitten makoilemaan tissille mun päälle samalla kun sivusilmällä selailin tuolilla olevaa läppäriä. 

Kyllähän ne ekat kuukaudet oli vähän sellaisia, että sitä tunsi itsensä pelkäksi tissiksi kun illalla joutui pahimmillaan imettämään 5-6 tuntia putkeen. Mutta kantoliinasta on oikeasti iso apu siinä vaiheessa kun vauva haluaa olla sylissä. Eipähän tarvitse omilla käsillä kannatella. Ja kantoliinassa paljon kannettu lapsi oppii itsekin kannattelemaan itseään paremmin. Vaunulapset on sellaisia löysiä makaroneja kun ne ottaa lonkalle, mutta liinalapsi tarttuu kiinni kuin apina ja on kevyempi kantaa.

Olenko minä paska mutsi, kun olen alusta asti jättänyt vauvani (ei ryömi vielä) lattialle vessassa käydessäni, kahvia ja puuroa keittäessäni, sekä syötävää hakiessani?

Kun vauva lähtiessäni on änissyt, olen laittanut helistimen käteen ja laulellut mennessäni. Ja kun äninä on yltynyt itkuksi, olen yrittänyt pitää kiirettä.

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla kantoliina?

Oho. Onpa pientä tekstiä kännykän näytöllä. Luin tosta ensin vahingossa "onko sinulla kokaiinia?"

Kuka teillä siivoaa ja milloin?

Vierailija kirjoitti:

Olenko minä paska mutsi, kun olen alusta asti jättänyt vauvani (ei ryömi vielä) lattialle vessassa käydessäni, kahvia ja puuroa keittäessäni, sekä syötävää hakiessani?

Kun vauva lähtiessäni on änissyt, olen laittanut helistimen käteen ja laulellut mennessäni. Ja kun äninä on yltynyt itkuksi, olen yrittänyt pitää kiirettä.

121 tässä, toinen paska mutsi, paitsi jälkikasvun mielestä - "äiti on suunnilleen mun paras kaveri, me puhutaan yhdessä elämästä ja kaikesta" on ehkä kaunein kiitos, jonka olen saanut, epätäydellisyydestäni huolimatta. Lämpimästi kehotan valitsemaan ne asiat, joista syyllistyt, Luoja tietää, että niitä tulee riittämään vuosien varrella. Riittävän hyvä äiti on riittävän hyvä. Tässä elämänvaiheessa ei enää ole mitään merkitystä esimerkiksi sillä, kuinka vauvansa ruokki tai missä tämä nukkui, ja nekin olivat joskus olevinaan hirveän isoja juttuja ja periaatteen kysymyksiä. Vauvapalstallakin on väännetty milloin mistäkin oikeasta tavasta jo viime vuosituhannella. :)

Töihin vaan ja vauva hoitoon.

Nukkuuhan vauva välillä, mene ulos ja vauva vaunuihin.  Kannattaa nyt antaa aikaa, vauvat kasvaa. Nauti ajasta. Oon kade niille joilla on pieniä lapsia. Mulla jo aikuinen 21 vee, ainoa ja enään en saa  rahalla en millään. Kiitollinen yhdestä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vauva vaistoaa vihamielisyyteesi. Pystytkö yhtään nauttimaan hänestä, vauva ei saa sinulta sitä vuorovaikutusta, mitä tarvitsee. Jätä se kännykkä ja tietsikka pois, kun olet vauvan kanssa. Laula, höpöttele, leiki, hassuttelee ja kutittele, että vauva saa tarpeeksi, sitä mitä tarvitsee.

Lähde liikkeelle sieltä kotonasi, tapaa muita pikkulasten vanhempia.

Ja tuo aika menee nopeasti ohi, kun vauva lähtee liikkeelle. Silloinkin hän vaatii koko ajan huomiosi.

Tiedoksi vaan sinullekin että yksi asia mikä ei varmasti auta, on äidin syyllistäminen.

Tottakai auttaa. Fatshaming, momshaming, mikä vain, tehoaa kaikkiin. Syyllistäjien mielestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vauva vaistoaa vihamielisyyteesi. Pystytkö yhtään nauttimaan hänestä, vauva ei saa sinulta sitä vuorovaikutusta, mitä tarvitsee. Jätä se kännykkä ja tietsikka pois, kun olet vauvan kanssa. Laula, höpöttele, leiki, hassuttelee ja kutittele, että vauva saa tarpeeksi, sitä mitä tarvitsee.

Lähde liikkeelle sieltä kotonasi, tapaa muita pikkulasten vanhempia.

Ja tuo aika menee nopeasti ohi, kun vauva lähtee liikkeelle. Silloinkin hän vaatii koko ajan huomiosi.

Kyllä minä hänen kanssaan vuorovaikutan ja nautinkin, leikitäön ja täytetöön tarpeita. Mutta en minä, aikuinen ihminen jaksa ihan jokaista valveillaolohetkeäni käyttää vain ja ainoastaan hänen sylissä pitämiseensä ja katkeamattomaan vuorovaikutukseen.

Käydäänhän me toki pihalla päivisin, ja tapaan omia ystäviä ja ajellaan vanhemmillani käymään jne. Iltaisin olen omissa jutuissani. Mut kyllä siinä alkaa järki rakoilla, kun 07-17 joku vaatii koko ajan huomiota.

Haluan kyllä nähdä sen äidin, jolle ei tulisi mieleenkään vilkaista kännykkää tai tietokonetta vauvan läsnäollessa:D

Toivon todellakin olevani jo töissä siinä kohtaa, kun hän lähtee liikkeelle. Mies saa nauttia siitä vaiheesta.

Siis oikeasti rakastan lastani ihan älyttömästi, mutta tämä pikkuvauva/pikkulapsielämäntyyli on minulle aika kamalaa, ja näin läheisyydenkipeän vauvan kanssa. Jotkuthan tykkäävät kovinkin. Meitä on niin erilaisia.

Ap

7-17 ! Kuulostaa normi työpäivältä. Aika hyvin on asiat jos kerta saat joka päivä käydä jossain kun miehesi tulee töistä.

terv. YH jolla kokemusta koliikkivauvasta

Suhteellisuutta peliin kirjoitti:

Vauva-aika on niin lyhyt aika ihmisen elämästä - jos keskimääräinen nainenkin elää yli 80-vuotiaaksi.

Eli kannattaa hiukan miettiä asioita myös suhteellisesti. 

Kenen eteen ei muutamaa kuukautta uhrautuisi kuin oman lapsensa - ja etenkin kun vanhempi itse on sen hankkimispäätöksenkin tehnyt.

Toki kannattaa yrittää totuttaa olemaan välillä ilman syliäkin, mutta pikku hiljaa sekin onnistuu paremmin ja kohta jo lapsi mielummin liikkuu itse.

Hyvä huolenpito tulee palkituksi, sillä lapsesta tulee tasapainoisempi - on sitten helpompi muu lapsuus ja teini-ikä edessä.  Jos lapsi kokee tulleensa rakastatuksi, niin välit vanhempiinkin säilyvät hyvinä.

Lapsettomat eivät koskaan pääsee kokemaan sitä tunnetta, kun joku todella tarvitsee häntä ja rakastaa ehdoitta, kuten pieni lapsi. Kukaan ei rakasta enemmän kuin pieni lapsi vanhempiaan.

Niin, lapsihan rakastaa vanhempiaan luonnostaan, oli ne kuinka p*skoja vanhempia tahansa. Sulle voi myös tulla yllärinä että jotkut eivät halua lapsia siksi että saisivat kokea itsensä tarpeellisiksi vaan siksi että olisivat saaneet kasvattaa lapsensa pärjäämään itse, ilman jatkuvaa tarvetta vanhempiinsa ja luottamaan omiin taitoihinsa.

Olisin toki halunnut itsekin lapsia ja kokea sen äidin ja lapsen välisen rakkauden. Kyllähän se tuntuu tosi pahalta kun en saa sitä kokea ja superpahalta silloin kun joku jaksaa aloittaa tuon "lapseton ei koskaan saa kokea lapsen ehdotonta rakkautta, lälläslää" -jankutuksen.

Mutta voin kyllä suoraan myöntää että kivalta se tuntuu kanssa kun kummipoika halaa mua vyötäisiltä ja painaa päänsä mun syliini ja sanoo; "voi kun mä rakastan sua - vaikka sä et olekaan mun äiti". Mua siis rakastetaan ihan vapaaehtoisesti, omana itsenäni, eikä siksi että on "pakko". Voi sua rassua, sä et varmaan koskaan sitä saa kokea ;)