Lue keskustelun säännöt.
Raivostuttaa, kun vauva vaatii koko ajan huomiota eikä viihdy yksin yhtään! En jaksa pitää jatkuvasti lähellä.
08.03.2018 |
Aamulla, kun mies lähtee töihin niin se huomion vaatiminen alkaa. Koko ajan pitää olla ihan iholla, edes vessaan en voi mennä yksin ilman huutoa. Tosin nyt alan olla jo niin äärirajoilla jatkuvan iholla olon kanssa, että mä vaan kylmän viileästi menen esim. vessaan yksin ja annan huutaa sen ajan.
Kyllä mä tiesin, että vauvat tarvitsevat huomiota, mutta on mun kavereidenkin lapset edes joitakin aikoja viihtyneet yksinkin. He ovat esim. opiskelleet vauva-aikana. Mä en voi edes syödä aamupalaa rauhassa. Tämä ei halua olla yksin yhtään, paitsi nukkuessa. Sitterissäkin vaan huutaa, koko ajan pitäisi pitää vain sylissä. En jaksa.
Illalla kun mies tulee kotiin, annan hänelle vauvan jo eteisessä lennosta ja lähden teatteriin, kahville tai harrastuksiin muutamaksi tunniksi. Vauva jää huutamaan perään, mutta tämä pitää mut järjissäni. Ja rauhoittuu kuulemma aina jossain kohtaa, mutta miehen mielestä mun pitäisi olla enemmän iltaisin kotona. Siis mähän olen jo joka helvetin päivä alkuiltaan asti kotona! Loppuu järki totaalisesti jos vielä illatkin pitäisi olla!
Vauva on nyt siis 6kk ja mä kaipaan jo töihin, tai vaikka viikoksi ilman vauvaa Balille. Toista ei tainnut meille tulla.
Kommentit (237)
Jokainen lapsi on yksilönsä, jos kaverin vauva on rauhallinen niin se EI ole tae, että sinunkin vauva on.
Onko allergiat yms. testattu, ettei vain olisi koliikkia yms. taustalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tervetuloa äitiyteen.
Eikä se työelämä ole pahasta, jos koet että se pelastaa mielenterveytesi. Itse viihdyin monta vuotta lasten kanssa kotona, mutta sitten tuli lopulta se piste, että oli pakko päästä aikuisten ihmisten pariin.
Ai niin, sellainen vinkki että hakeudu jo nyt ihmisten pariin. Älä väheksy mitään mammakerhoja, joita alueellasi on ihan varmasti tarjolla. Jokainen niistä on parempi vaihtoehto kuin se, että seinät kaatuu kotona päälle.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen lapsi on yksilönsä, jos kaverin vauva on rauhallinen niin se EI ole tae, että sinunkin vauva on.
Onko allergiat yms. testattu, ettei vain olisi koliikkia yms. taustalla?
On testattu joo. Ja se väninä siis loppuu kun on välittömässä läheisyydessäni, mutta eihän kukaan nyt voi pitää 24/7 sylissä ilman taukoja. Neuvolasta sanoivat vain, että hän vain sattuu olemaan suuritarpeisempi.
Ao
No jos se herkiää itkemästä päästessään lähelle, niin sittenhän se on helppo tapaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kantoliina tai vastaava.
Onko tämä vain vaihe vai onko ollut alusta asti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Millaista apua saat sun jaksamiseen? Ymmärrät varmaan, että sulla on jotain mt-häikkää.
Hä?? :D koita itse pitää toista ihmistä sylissä 24 / 7 kuuden kuukauden ajan niin ettet kahvia saa juoda tai vessassa käydä ja tule sitten sanomaan miten ei ikinä, ei koskaan tullut mieleen että haluaisin laskea hänet edes hetkeksi alas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa äitiyteen.
Eikä se työelämä ole pahasta, jos koet että se pelastaa mielenterveytesi. Itse viihdyin monta vuotta lasten kanssa kotona, mutta sitten tuli lopulta se piste, että oli pakko päästä aikuisten ihmisten pariin.
Ai niin, sellainen vinkki että hakeudu jo nyt ihmisten pariin. Älä väheksy mitään mammakerhoja, joita alueellasi on ihan varmasti tarjolla. Jokainen niistä on parempi vaihtoehto kuin se, että seinät kaatuu kotona päälle.
Eilen viimeksi miehen kanssa juteltiin, että en minä taida enää kauaa olla kotona. Ainoa ongelma on vain se, että mulla ei ole vakityötä ja viimeisin määräaikaiseni päättyi jäädessäni äitiyslomalle. Miehellä taas on vakiduuni, joten ei liene epäselvää, kuka jää kotiin pakon sanelemana. Ellen nyt sitten löydä taas töitä. Oman alan töitä on aina hankalampi saada, mutta mä olisin kohta jo valmis tyyliin vaikka kaupan kassalle! Opiskeluaikojen duuniin.
Mammakerhoissa en ole käynyt, sillä minulla on ennakkoluuloja, että sinne hakeutuvat vain äitiyden hc-harrastaja. Mutta ehkä mä lähden ainakin kerran katsomaan.
Onneksivon nuo illat aikaa omille jutuille, mutta se on taas pois ajasta miehen kanssa, olisihan parisuhdettakin hoidettava päivittäin. Tuntuu, että elämässä on vain koti, vauva ja mies enää. Jos olen jossain yksin, niin aina kuitenkin vähän kiire kotiin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla kantoliina?
On kantoliina, mutta en jaksaisi oikeasti kanniskella koko ajan, siis todellakin koko ajan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauva vaistoaa vihamielisyyteesi. Pystytkö yhtään nauttimaan hänestä, vauva ei saa sinulta sitä vuorovaikutusta, mitä tarvitsee. Jätä se kännykkä ja tietsikka pois, kun olet vauvan kanssa. Laula, höpöttele, leiki, hassuttelee ja kutittele, että vauva saa tarpeeksi, sitä mitä tarvitsee.
Lähde liikkeelle sieltä kotonasi, tapaa muita pikkulasten vanhempia.
Ja tuo aika menee nopeasti ohi, kun vauva lähtee liikkeelle. Silloinkin hän vaatii koko ajan huomiosi.
Meillä oli ihan vastaava tilanne. Ratkaisu oli että mä menin töihin kun vauva oli 6kk ja mies jäi vanhempainvapaalle. Yhdessä oli vauva haluttu ja yhdessä siis hoidettiin.
Mies oli 4kk kotona ja sitten minä taas vuorostaan. Ja silloin n. 1-vuotiaana lapsi oli jo paljon vähemmän "suuritarpeinen".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vauva vaistoaa vihamielisyyteesi. Pystytkö yhtään nauttimaan hänestä, vauva ei saa sinulta sitä vuorovaikutusta, mitä tarvitsee. Jätä se kännykkä ja tietsikka pois, kun olet vauvan kanssa. Laula, höpöttele, leiki, hassuttelee ja kutittele, että vauva saa tarpeeksi, sitä mitä tarvitsee.
Lähde liikkeelle sieltä kotonasi, tapaa muita pikkulasten vanhempia.
Ja tuo aika menee nopeasti ohi, kun vauva lähtee liikkeelle. Silloinkin hän vaatii koko ajan huomiosi.
Tiedoksi vaan sinullekin että yksi asia mikä ei varmasti auta, on äidin syyllistäminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa äitiyteen.
Eikä se työelämä ole pahasta, jos koet että se pelastaa mielenterveytesi. Itse viihdyin monta vuotta lasten kanssa kotona, mutta sitten tuli lopulta se piste, että oli pakko päästä aikuisten ihmisten pariin.
Ai niin, sellainen vinkki että hakeudu jo nyt ihmisten pariin. Älä väheksy mitään mammakerhoja, joita alueellasi on ihan varmasti tarjolla. Jokainen niistä on parempi vaihtoehto kuin se, että seinät kaatuu kotona päälle.
Eilen viimeksi miehen kanssa juteltiin, että en minä taida enää kauaa olla kotona. Ainoa ongelma on vain se, että mulla ei ole vakityötä ja viimeisin määräaikaiseni päättyi jäädessäni äitiyslomalle. Miehellä taas on vakiduuni, joten ei liene epäselvää, kuka jää kotiin pakon sanelemana. Ellen nyt sitten löydä taas töitä. Oman alan töitä on aina hankalampi saada, mutta mä olisin kohta jo valmis tyyliin vaikka kaupan kassalle! Opiskeluaikojen duuniin.
Mammakerhoissa en ole käynyt, sillä minulla on ennakkoluuloja, että sinne hakeutuvat vain äitiyden hc-harrastaja. Mutta ehkä mä lähden ainakin kerran katsomaan.
Onneksivon nuo illat aikaa omille jutuille, mutta se on taas pois ajasta miehen kanssa, olisihan parisuhdettakin hoidettava päivittäin. Tuntuu, että elämässä on vain koti, vauva ja mies enää. Jos olen jossain yksin, niin aina kuitenkin vähän kiire kotiin.
Ap
Lähde sinne mammakerhoon! Ja kaikki muutkin ei-hc-vanhemmat, osallistukaa näihin, jotta ne voi olla paikkoja, joissa voisi olla oma itsensä ja joissa voisi puhua muusta kuin vauvoista.
Mä olen äitiyslomalla saanut kavereita (muista vanhemmista) juuri lasten takia. Ensin toki ollaan puhuttu lapsista, koska ne on ilmiselvästi yksi yhdistävä tekijä. Aika pian sitä alkaa kiinnostumaan ihmisestä itsestään, jolloin tutustutaan paremmin.
Minulle tuli heti mieleen että lapsi itkee turvattomuuttaan.
Jo pikku vauva vaistoaa äidin (tai huolenpitohenkilön) mielialat, eleet ja ilmeet. Pieni lapsi on täysin avuton. Itku on ainoa keino pyytää apua, elossapysymisen edellytys itse asiassa!
Toden näköisesti et ole ollut valmis äitiyteen, ja sinulla on mahan alus jalkoja täynnä päästä eroon lapsiarjesta. Ikävä kyllä sinulla on nyt vastuu tästä pienestä olennosta joka ei itse ole maailmaan pääsyä pyytänyt eikä päättänyt. On myöhäistä itkeä kun on jo housuissa.
Lapsen ensimmäiset 2-3 vuotta on tärkeimmät perusturvallisuuden muodostumisen kannalta. Pieni lapsi tuntee olevansa osa äitiä, ja jos äiti on kylmä ja torjuva sen maailma muuttuu uhkaavaksi ja pelottavaksi. Ikävä kyllä tämän kaltaisia äitejä on paljon, ja seuraukset näkyvät sitten myöhempinä vuosina.
On melkoisen kolkko ajatella, että esim. hyviin moniin ammateihin on soveltuvuuskokeeet. Äidiksi voi ruveta jokainen joka raskaaksi kykenee tulla ja lapsen synnyttämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaista apua saat sun jaksamiseen? Ymmärrät varmaan, että sulla on jotain mt-häikkää.
Hä?? :D koita itse pitää toista ihmistä sylissä 24 / 7 kuuden kuukauden ajan niin ettet kahvia saa juoda tai vessassa käydä ja tule sitten sanomaan miten ei ikinä, ei koskaan tullut mieleen että haluaisin laskea hänet edes hetkeksi alas.
Kokeiltu on, kuopuksen kanssa oli samanlaista ekat kaksi vuotta. Meidän asenteessa, jaksamisessa, jne on vain isot erot. En ajatellut ja tuntenut tuotakaan elämänvaihetta noin negatiivisena, vauvasi aistii tuon, se ei ainakaan helpota teidän eloa.
Kokeile muutaman kerran edes niitä mamma-kerhoja, ehkei olekaan niin pahoja kuin luulet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaista apua saat sun jaksamiseen? Ymmärrät varmaan, että sulla on jotain mt-häikkää.
Hä?? :D koita itse pitää toista ihmistä sylissä 24 / 7 kuuden kuukauden ajan niin ettet kahvia saa juoda tai vessassa käydä ja tule sitten sanomaan miten ei ikinä, ei koskaan tullut mieleen että haluaisin laskea hänet edes hetkeksi alas.
Tein tuota ihan vapaaehtoisesti.
Mutta minä sainkin lapseni 40+ joten ei huvitusta lähteä Balille ilman lasta viikoksi.
Kamalaa tekstiä 😐
Vierailija kirjoitti:
Minulle tuli heti mieleen että lapsi itkee turvattomuuttaan.
Jo pikku vauva vaistoaa äidin (tai huolenpitohenkilön) mielialat, eleet ja ilmeet. Pieni lapsi on täysin avuton. Itku on ainoa keino pyytää apua, elossapysymisen edellytys itse asiassa!
Toden näköisesti et ole ollut valmis äitiyteen, ja sinulla on mahan alus jalkoja täynnä päästä eroon lapsiarjesta. Ikävä kyllä sinulla on nyt vastuu tästä pienestä olennosta joka ei itse ole maailmaan pääsyä pyytänyt eikä päättänyt. On myöhäistä itkeä kun on jo housuissa.
Lapsen ensimmäiset 2-3 vuotta on tärkeimmät perusturvallisuuden muodostumisen kannalta. Pieni lapsi tuntee olevansa osa äitiä, ja jos äiti on kylmä ja torjuva sen maailma muuttuu uhkaavaksi ja pelottavaksi. Ikävä kyllä tämän kaltaisia äitejä on paljon, ja seuraukset näkyvät sitten myöhempinä vuosina.
On melkoisen kolkko ajatella, että esim. hyviin moniin ammateihin on soveltuvuuskokeeet. Äidiksi voi ruveta jokainen joka raskaaksi kykenee tulla ja lapsen synnyttämään.
Ja tiedoksi myös sinulle että yksi asia mikä ei varmasti auta, on äidin syyllistäminen.
Millaista apua saat sun jaksamiseen? Ymmärrät varmaan, että sulla on jotain mt-häikkää.