Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä, kun mies ei suostu puhumaan?
08.03.2018 |
Mies on siis suuttunut jostain, en oikein tarkkaan tiedä mistä. Meillä on lapsi (minä äitiysvapaalla kotona, mies käy töissä) ja olisi pakko voida puhua edes jostain käytännön asioista. Ei suostu. Olen yrittänyt ystävällisesti ja vihaisesti. Olen odottanut pari päivää ja yrittänyt uudelleen. Ei suostu. Ei suostu edes kuuntelemaan mitä sanoisin, vaan laittaa kuulokkeet korvilleen ja musiikin kovalle, jotta ei vahingossakaan voisi kuulla. Minun pitäisi päästä hammaslääkäriin ylihuomenna, olen varannut ilta-ajan jotta mies voisi töiden puolesta hyvin olla silloin vauvan kanssa. Ei suostu vastaamaan että voiko olla silloin vauvan kanssa. Kysyin uudelleen tunnin päästä, ja vastaus oli "mistä vitu*ta sä oikein puhut???" ja kuulokkeet taas korville. Jos menen suihkuun kun mies on kotona, ja sanon että menen suihkuun, voitko mennä katsomaan vauvaa, jos se herää sillä aikaa, niin kuulokkeet taas korville, enkä pääse suihkuun, koska mies ei kuulisi vauvan itkua musiikki kovalla kuulokkeissa. Jos kysyn, että mistä on vihainen, niin seurauksena on täysi mykkäkoulu. Miten tällaisen tilanteen saa ratkeamaan, kun toinen ei suostu puhumaan yhtään? Ja lapsi oli yhdessä suunniteltu ja erittäin toivottu, ei mikään sellainen asia johon olisin miehen painostanut tms.
Kommentit (829)
Vierailija kirjoitti:
Galaktinen Sankari kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Galaktinen Sankari kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Galaktinen Sankari kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Galaktinen Sankari kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Galaktinen Sankari kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Galaktinen Sankari kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Galaktinen Sankari kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on joku yksinhuoltajamammojen invaasio käynnissä kun oma mies ei ollutkaan täydellinen ja tuli se jätettyä..
Ja että oma valinta tuntuisi järkevältä, niin sitä perustellaan suosittelemalla samaa kaikille muillekin.
Oletko itse isä? Ihan mielenkiinnosta.
Minä olen tässä asiassa henkilökohtaisesti täysin epäkiinnostava ja määrittelyni johtaisi ainoastaan sivupoluille.
Sitä vaan että onko sulla oikeasti kokemusta vauva-arjesta vai länkytätkö vain lämpimiksesi?
Eli sinusta ne vauvat eivät kestä kosteutta?
Eli ei ole, kiitos vastauksesta.
En minä kerro tässä mitään itsestäni, sillä se vaikuttaisi tulkintoihin.
Sinäkin yrität tulkita ja määrittää minua, enkä ole antanut sinulle siihen lupaa.
Minulla on oikeus määrittelemättömyyteeni.
Hehe, tämähän on hauska pikkukaveri.
Myös kokoni on täysin määrittelemätön.
Oletan, että sukupuolesi on kuitenkin määriteltävissä mieheksi. Voisitko siis antaa miehisen näkökulman siihen, että miksi mies leikkii parin viikon ajan mykkäkoulua? Eikä tarvitse tuntea ap:n miestä vaan vastaa yleisellä tasolla, miehen näkökulmasta.
Nythän minut selvästi miesoletetaan.
Sekään ei ole nykyään sallittua.
Sallittua olisi kuitenkin keskustella rakentevasti, mutta se ei tunnu sujuvan.
Millä tavalla minun määrittelemiseni olisi tässä asiassa hyödyllistä tai rakentavaa?
Olet itse määritellyt itsesi joissain aiemmissa viesteissäsi mieheksi. Nyt kun sinulta kysytään kysymys, että miten joku asia miehen näkökulmasta menee, niin etkö voi vain vastata kysymykseen? Nyt trollaat keskustelua vierittämällä sitä ihan ohi aiheen ja alkamalla väittelemään jostain päättömyyksistä. Oletko kuullut koskaan termistä gaslightning?
No älä sä vastaa sille, kun selkeästi haluaa vain trollata. Jätä puhisemaan itsekseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ehdi lukea koko ketjua, joten ehkä tämä on tullutkin täällä esiin. Minulla on kokemusta sekä lapsen kanssa kotona olemisesta että siitä, että mies jäi 5 kuukauden ikäisen vauvan kanssa kotiin vanhempainvapaalle ja minä menin töihin. Voin kertoa, että jos ei olisi kokemusta molemmista vaan vain toisesta, niin kummastakin näkökulmasta toisen rooli tuntuu paljon helpommalta. Pienen lapsen kanssa kaikista raskainta on huonojen unien lisäksi arvaamattomuus. Koskaan ei voi tietää varmasti, että nyt saa olla puoli tuntia kaikessa rauhassa, vaan koko ajan pitää olla valmiina siihen, että vauva voi vaatia jotain. Tämän raskautta on vaikea tajuta, jos ei itse ole ollut yksin vauvan kanssa monta tuntia yhteen menoon useaan kertaan. Niinpä töissä käyvästä helposti tuntuu siltä, että kotona olija saa levätä monta tuntia päivässä.
Toisaalta töissä käydessä oli aika ikävää, kun tuli kotiin raskaan työpäivän jälkeen, olisi halunnut vähän aikaa hengähtää kaikessa rauhassa, mutta kotiin jäänyt odotti jo kovasti, että tulija tarttuisi johonkin hommin ja hän pääsisi levähtämään.
Oma neuvoni ap:lle on se, että yritätte miettiä kompromissin, jossa kumpikin saa omaa aikaa niin, että etukäteen tietää varmasti seuraavan tunnin olevan omaa aikaa. Eli sovitaan yhdessä, että mies saa töistä tultuaan esim. tunnin aikaa lepäillä kaikessa rauhassa ilman, että häntä häiritään millään pyynnöllä, mutta sen jälkeen taas äidillä on sovittu määrä omaa aikaa, jolloin mies on vauvan kanssa. Tämän jälkeen raas äiti ottaa vastuun ja mies saa viekä omaa aikaa ennen nukkumaan menoa. Juuri varmuus siitä, että nyt saan olla rauhassa ilman häiriöitä on se olennainen. Ja toisaalta sen oman työvuoronkin jaksaa paremmin, kun tietää, että ajan X kuluttua tulee oma aika.
Ja kotitöiden suhteen kannattaa ihan oikeasti miettiä, muten niitä voi helpottaa ja miten niistä voi löysätä. Vaikka mies ei tekisikään juuri mitään, niin kotitöiden paljous kuitenkin tuntuu äidin jaksamisessa.
Missään tapauksesssa ei kannata erota tuossa vaiheessa, ellei ole väkivaltaa tms. todella vaikeaa ongelmaa. Yleensä tilanne kuitenkin helpottuu, kun lapsi kasvaa.
Kolmen lapsen äiti
Ehdottomasti isoin ongelma ap:n tilanteessa onkin se, että mies ei selvästi halua selvittää asiaa. Ei anna ap:n kertoa omaa näkökulmaansa tai kertoa kokemuksistaan. Vaikea silloin yhdessä sopia ratkaisuja jos toinen on jo valmiiksi päättänyt, ettei keskustelua aiheesta tule.
Todella hyvä että nyt edes sitten selvisi mistä on kysymys. Nyt voit alkaa miettimään, mitä asiasta ajattelet ja miten suhtaudut.
Mieshän toimii äärettömän ikävästi ja purkaa kuormitustaan ja pahaa mieltään haukkumalla sinua ja kostamalla sinulle, vaikka olette yhdessä perheen päättäneet perustaa. Tämä on tietenkin parisuhteen kannalta tuhoisaa, etkä tätä voi tietenkään hyväksyä. Kokoa itseesi parhaasi mukaan jämäkkyyttä ja pidä huoli siitä ettei ylitsesi voi kävellä. Pidä rajasi. Jos tarvii käyttää kovempiakin keinoja, niin käytä ja heitä mies vaikka jäähylle miettimään asioita (jonnekin kaverinsa luo pariksi viikoksi) jos tuntuu tarpeelliselta. (Jo pelkkä sanominenkin tästä voi auttaa.)
Pidä puolesi nainen! Ilmaise kuinka järkyttynyt ja loukkaantunut olet miehesi käytöksestä! Et voi sallia tuollaista ja hänen täytyy tämä ymmärtää. Eropäätös on mielestäni sitten pidemmän ajan pohdinnan tulos jota sinun ei kannata tuossa tilanteessa nyt yhtäkkiä ja hätiköiden tehdä. Teet nyt tilanteelle mikä tehtävissä on ja katsot miltä homma alkaa ajan kuluessa vaikuttaa. (Onhan myös sanottu ettei vauvavuoden aikana kannattaisi erota. Siitä johtuvat myllerrykset voi ehkä vielä saada selville vesille (?))
Mutta yhtä kaikki, sun pitää pitää omat rajasi. Mun mielestä sun pitäisi sanoa tiukasti ja selvästi oma kantasi asiaan. Että on ensinnäkin naurettavaa ja äärimmäisen epäreilua kostaa ja syyttää sinua tavallisesta vauva-arjesta. Sitäpaitsi teet enemmän kuin moni muu nainen pystyy kaksi kuuta synnytyksestä. Ja vaikket tekisikään, ei se oikeuttaisi miehen käytökseen. Sano kuinka olet jo huomioinut miehen töiden jälkeen yms. muutenkin jo. Kysy mikä olisi miehen ratkaisu tilanteeseen ja ladot omat realiteettisi siihen perään. Pakotat ajattelemaan asiaa myös sinun kannaltasi.
Olette yhdessä tuossa veneessä ja miehen on löydettävä uusia toimintamalleja itsestään. Olisiko miehen mahdollista jäädä töistä joksikin aikaa kotiin, jos työpaineiden poisto helpottaisi häntä omassa kuormituksessaan ja hän voisi keskittyä perhe-elämään ja tähän uuteen tilanteeseenne vauvan kanssa? Mitä mies ylipäätään odottaa perhe-elämältä? Voisi auttaa myös jos hän pääsisi puhumaan jollekin ulkopuoliselle, ystävälleen tai ammattilaiselle.
Ap, viesteistäsi tuli mieleen pari asiaa.
Ensinnäkin, miehesi ei rakasta sinua sillä hän ei halua sinun parastasi. Päinvastoin, hän haluaa että kärsit vähintään yhtä paljon kuin hän kärsii, muuten hän on katkera sinulle. Tämä ei ole rakastavan ihmisen asenne. En edes tiedä mitä tällainen on.
Toisekseen, huomasin että miehelläsi on tarve vähätellä sinua. Sinun tekemänä arjen pyörittämiseen liittyvät tehtävät eivät ole minkään arvoisia, vaan pelkkää makoilua. Hänen tekemänään jo vaipan vaihtokin on suuri ponnistus.
Oma mieheni myös alussa ihmetteli mitä teen päivät pitkät. Silloin otin hänelle koko päivän kuvia päivästäni ja pidin päiväkirjaa öisinkin arjestani. Ihmettely loppui ihan heti, oikeastaan jo ensimmäiseen kuvaan jossa vauva oli silpunnut koko vessapaperirullan ja hymyili iloisesti sotkun keskeltä :) Minulla on muuten tapana yhä lähettää kuvia lapsiarjen huippuhetkistä
Laita piuhat poikki saman tien, ettei uusia lapsia varmasti tule. Sen jälkeen luovutatte kakaranne adoptoitavaksi, sinä menet töihin ja lakkaat ulisemasta nettipalstoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, viesteistäsi tuli mieleen pari asiaa.
Ensinnäkin, miehesi ei rakasta sinua sillä hän ei halua sinun parastasi. Päinvastoin, hän haluaa että kärsit vähintään yhtä paljon kuin hän kärsii, muuten hän on katkera sinulle. Tämä ei ole rakastavan ihmisen asenne. En edes tiedä mitä tällainen on.
Toisekseen, huomasin että miehelläsi on tarve vähätellä sinua. Sinun tekemänä arjen pyörittämiseen liittyvät tehtävät eivät ole minkään arvoisia, vaan pelkkää makoilua. Hänen tekemänään jo vaipan vaihtokin on suuri ponnistus.
Oma mieheni myös alussa ihmetteli mitä teen päivät pitkät. Silloin otin hänelle koko päivän kuvia päivästäni ja pidin päiväkirjaa öisinkin arjestani. Ihmettely loppui ihan heti, oikeastaan jo ensimmäiseen kuvaan jossa vauva oli silpunnut koko vessapaperirullan ja hymyili iloisesti sotkun keskeltä :) Minulla on muuten tapana yhä lähettää kuvia lapsiarjen huippuhetkistä
Mene muualle kylvämään tätä angstista ja asennoitunutta feministipaskaa.
Vaikuttaa mielenterveysongelmalta, jos ei jaksa olla yhtään empaattinen. Sano miehellesi tutkittu totuus: Mykkäkoulu on tutkimusten mukaan pahinta henkistä väkivaltaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todella hyvä että nyt edes sitten selvisi mistä on kysymys. Nyt voit alkaa miettimään, mitä asiasta ajattelet ja miten suhtaudut.
Mieshän toimii äärettömän ikävästi ja purkaa kuormitustaan ja pahaa mieltään haukkumalla sinua ja kostamalla sinulle, vaikka olette yhdessä perheen päättäneet perustaa. Tämä on tietenkin parisuhteen kannalta tuhoisaa, etkä tätä voi tietenkään hyväksyä. Kokoa itseesi parhaasi mukaan jämäkkyyttä ja pidä huoli siitä ettei ylitsesi voi kävellä. Pidä rajasi. Jos tarvii käyttää kovempiakin keinoja, niin käytä ja heitä mies vaikka jäähylle miettimään asioita (jonnekin kaverinsa luo pariksi viikoksi) jos tuntuu tarpeelliselta. (Jo pelkkä sanominenkin tästä voi auttaa.)
Pidä puolesi nainen! Ilmaise kuinka järkyttynyt ja loukkaantunut olet miehesi käytöksestä! Et voi sallia tuollaista ja hänen täytyy tämä ymmärtää. Eropäätös on mielestäni sitten pidemmän ajan pohdinnan tulos jota sinun ei kannata tuossa tilanteessa nyt yhtäkkiä ja hätiköiden tehdä. Teet nyt tilanteelle mikä tehtävissä on ja katsot miltä homma alkaa ajan kuluessa vaikuttaa. (Onhan myös sanottu ettei vauvavuoden aikana kannattaisi erota. Siitä johtuvat myllerrykset voi ehkä vielä saada selville vesille (?))
Mutta yhtä kaikki, sun pitää pitää omat rajasi. Mun mielestä sun pitäisi sanoa tiukasti ja selvästi oma kantasi asiaan. Että on ensinnäkin naurettavaa ja äärimmäisen epäreilua kostaa ja syyttää sinua tavallisesta vauva-arjesta. Sitäpaitsi teet enemmän kuin moni muu nainen pystyy kaksi kuuta synnytyksestä. Ja vaikket tekisikään, ei se oikeuttaisi miehen käytökseen. Sano kuinka olet jo huomioinut miehen töiden jälkeen yms. muutenkin jo. Kysy mikä olisi miehen ratkaisu tilanteeseen ja ladot omat realiteettisi siihen perään. Pakotat ajattelemaan asiaa myös sinun kannaltasi.
Olette yhdessä tuossa veneessä ja miehen on löydettävä uusia toimintamalleja itsestään. Olisiko miehen mahdollista jäädä töistä joksikin aikaa kotiin, jos työpaineiden poisto helpottaisi häntä omassa kuormituksessaan ja hän voisi keskittyä perhe-elämään ja tähän uuteen tilanteeseenne vauvan kanssa? Mitä mies ylipäätään odottaa perhe-elämältä? Voisi auttaa myös jos hän pääsisi puhumaan jollekin ulkopuoliselle, ystävälleen tai ammattilaiselle.
Minusta tämä neuvo lähtee jotenkin sellaisesta asenteesta, että mies on itsekeskeinen laiskimus, jolle pitää asettaa tiukat rajat.
Vaikka en haluakaan puolustaa miehen käytöstä, niin minusta vaikuttaa ennemmin, että mies on omista töistään väsynyt tyyppi, joka on nyt järkyttynyt siitä, miten paljon työtä vauvasta aiheutuu. Hän miettii, onko hän tehnyt suuren virheen ja onko koko loppuelämä nyt tällaista. Lisäksi hän ei myöskään tajua sitä, kuinka raskasta on hoitaa vauvaa yksin päivät kotona, kun hänellä ei ole siitä itsellään mitään kokemusta.
Rajojen asettamisen ja syyttelyn sijaan minusta olisi nyt päästävä miettimään ratkaisuja. Mitä voitaisiin tehdä, jotta kummankin vanhemman elämä helpottuisi? Miehelle olisi myös tärkeää kuulla, että tilanne ei jatku koko loppuelämän tällaisena, vaan elämä ihan oikeasti helpottuu, kun lapsi kasvaa. Olisiko miehen kaveripiirissä jotain vähän jo kauemmin isänä ollutta tyyppiä, jonka kanssa mies voisi vaihtaa kokemuksia?
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa mielenterveysongelmalta, jos ei jaksa olla yhtään empaattinen. Sano miehellesi tutkittu totuus: Mykkäkoulu on tutkimusten mukaan pahinta henkistä väkivaltaa.
Ai niin, piti vielä lisätä, että mielenterveysongelmalla tarkoitin esim. masennusta, johon liittyy usein vihaa ja sen jäämistä pysyvämmäksi eli emootioksi eikä vain ohimeneväksi normaaliksi tunteeksi. Mykkäkouluksi purettu viha on mahdoton tilanne parisuhteessa pitemmän päälle ja haittaa lastenkin normaalia elämää ja henkistä ja sosiaalista kasvua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa mielenterveysongelmalta, jos ei jaksa olla yhtään empaattinen. Sano miehellesi tutkittu totuus: Mykkäkoulu on tutkimusten mukaan pahinta henkistä väkivaltaa.
John Grayn klassikkoteos ei tue tuota näkemystä.
Sanoisin, että mies on niin väsynyt ja stressaantunut, että hänet kannattaa nyt ensin laittaa viikonlopuksi vaikka hotelliin nukkumaan ja miettimään. Sitten yritätte alkaa kaikin keinoin helpottaa arkea. Käyttäkää kauppapalvelua, tilatkaa ruokaa, nukkukaa yhdessä ja erikseen päiväunia, laskekaa siisteysvaatimuksianne. Sitten, kun molemmilla on energiaa, niin muuttakaa sellaiseen asuntoon, jossa työssäkäyvän on mahdollista saada yhtäjaksoinen yöuni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa mielenterveysongelmalta, jos ei jaksa olla yhtään empaattinen. Sano miehellesi tutkittu totuus: Mykkäkoulu on tutkimusten mukaan pahinta henkistä väkivaltaa.
Oletko psykoosissa? Ei kaikkea voi mielivaltaisesti nettidiagnosoida mielenterveysongelmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, viesteistäsi tuli mieleen pari asiaa.
Ensinnäkin, miehesi ei rakasta sinua sillä hän ei halua sinun parastasi. Päinvastoin, hän haluaa että kärsit vähintään yhtä paljon kuin hän kärsii, muuten hän on katkera sinulle. Tämä ei ole rakastavan ihmisen asenne. En edes tiedä mitä tällainen on.
Toisekseen, huomasin että miehelläsi on tarve vähätellä sinua. Sinun tekemänä arjen pyörittämiseen liittyvät tehtävät eivät ole minkään arvoisia, vaan pelkkää makoilua. Hänen tekemänään jo vaipan vaihtokin on suuri ponnistus.
Oma mieheni myös alussa ihmetteli mitä teen päivät pitkät. Silloin otin hänelle koko päivän kuvia päivästäni ja pidin päiväkirjaa öisinkin arjestani. Ihmettely loppui ihan heti, oikeastaan jo ensimmäiseen kuvaan jossa vauva oli silpunnut koko vessapaperirullan ja hymyili iloisesti sotkun keskeltä :) Minulla on muuten tapana yhä lähettää kuvia lapsiarjen huippuhetkistä
Mene muualle kylvämään tätä angstista ja asennoitunutta feministipaskaa.
Ihanaa kun kerrankin muslimin vaimoa kutsutaan feministiksi :) En tosin aio poistua koska olen ihan aidosti huolissani Ap:sta. Ja angstini johtuu ihan vain Ap:n tilanteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerroit että olit jutellut miehen vanhan ystävän kanssa ja hänelle tämä miehen käytös oli tuttua. Voisitko jutella tämän saman kaverin kanssa uudelleen vähän pidemmän kaavan kautta? Millasia nämä aiemmat tilanteet ovat olleet ja miten ovat ratkenneet? Miksi on käyttäynyt noin? Sinulle voisi selvitä oleellisia asioita miehestäsi, joista voisi olla hyötyä tilanteessanne.
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että mies on niin väsynyt ja stressaantunut, että hänet kannattaa nyt ensin laittaa viikonlopuksi vaikka hotelliin nukkumaan ja miettimään. Sitten yritätte alkaa kaikin keinoin helpottaa arkea. Käyttäkää kauppapalvelua, tilatkaa ruokaa, nukkukaa yhdessä ja erikseen päiväunia, laskekaa siisteysvaatimuksianne. Sitten, kun molemmilla on energiaa, niin muuttakaa sellaiseen asuntoon, jossa työssäkäyvän on mahdollista saada yhtäjaksoinen yöuni.
Käsittääkseni mies ei juurikaan ole noista kotihommista rasittunut, kun vasta synnyttänyt äiti on ne hoitanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Galaktinen Sankari kirjoitti:
Useimmat täällä jaetut neuvot ovat kehnoja ja niillä on tarkoitus vain aiheuttaa ero.
Tavallaan trollausta, jossa trollaaja kokee onnistuneensa kun saa jonkun avioliiton loppumaan.
Ja osa taas ei huomaa sitä että tuohon tilanteeseen tarvitaan kaksi ja näkee siksi vian vain tuossa vaikenijassa.
Niinpä ja sitten alapeukutetaan ja haukutaan jos antaa neuvon, joka ei johda eroon. Kurjaa, että nykypäivänä toinen on niin helppo vain jättää. Jos rakkaassa on jokin oudosti, miksi rakas pitäisi heti hylätä ja hommata ties mitkä lähestymiskiellot? Eikö voi ensin yrittää selvittää, mikä on vikana ja yrittää olla sen rakkaan ihmisen tukena.. Mielestäni tällainen hylkäämiskulttuuri on erittäin surullista. Kuka tahansa voi sairastua henkisesti tai fyysisesti, olisiko näistä eroamisen ehdottelijoista kiva jos oma puoliso huonona aikana heti lähtisi pois? Pitäkää huoli toisistanne ihmiset...
Sairaus on eri asia kuin itsekäs toisen alistaminen. Mitä vaihtoehtoja jää jos ei toinen suostu ymmärtämään toisen kantaa ja huutaa päin naamaa yrittämättä edes keskustella? Kaikkea ei parisuhteessa tarvitse sietää.
No kun tämä on juuri se pointti, ei suostuta näkemään, että toinen voi olla sairas jos yhtäkkiä muuttuu erilaiseksi. Sairaat ihmiset eivät aina käyttäydy toisia huomioiden, riippuen sairaudesta. Ei se silti tarkoita, että toinen pitäisi jättää vaan toiselle pitää silloin löytää apua.
Tässähän on yritetty ymmärtää ja pyydetty miestä perheneuvolaan mutta ei suostunut. Miten viet aikuisen väkisin? Vauvan hyvinvointi menee tässä miehen itsekkyyden edelle.
Sepä olisikin helppoa jos sairas ymmärtäisi heti itse olevansa sairas. Eihän täällä olisi yhtään sairasta enää, jos kaikki kiltisti menisivät hoitoon ja parantuisivat heti.
Kyllä se toinen sen jossain välissä yleensä ymmärtää ja suostuu apuun, mutta siihen saattaa mennä aikaa. Kaksi viikkoa on aika lyhyt aika tajuta, että nyt on jotakin pielessä. Ja tämä ap:n mies on sellaista sukupolvea, että henkisen sairauden myöntäminen saattaa tuntua nolottavalta tai muuten vain kielletyltä, varsinkin kun on töissäkäyvä ihminen. Voisiko olla, että mielenterveysongelmien myöntäminen pelottaa jo senkin takia, että työnantajan suhtautuminen asiaan pelottaa?
Eli sinusta pitää vain odotella kärsivällisesti kun toinen huutaa ja pitää mykkäkoulua vähätellen eikä edes suostu katsomaan lapsen perään että itse pääsisi suihkuun?
Ei, vaan löytää apua ja pysyä toisen tukena. Kertoa jollekkin muullekin asiasta, esimerkiksi vanhemmille. Sanoa miehelle, että hänen tulisi miettiä onko käytös normaalia. Voi tulla vastaan huutoa ja muuta, mutta luultavasti asia jää sinne päähän pyörimään. Keskustelu on yleensä mahdollista, jos saa sen toisen rauhoittumaan.
Ja ap:n tapauksessa: ap voi luvata miehelleen, ettei ota päiväunia miehen ollessa paikalla, mutta miehen tulisi vastaavasti luvata ap:lle jotain takaisin. Esim suostua keskustelemaan ongelmista.
Oikeasti? Ei se nyt ihan riitä että toinen lupaa puhua mutta toinen ei saa levätä.
Voihan sitä vauvan kanssa nukkua kun mies on töissä? Kyse on kompromisseista. Ehkä mies on surullinen, että ap ei vietä aikaa hänen kanssaan vaan nukkuu vauvan kanssa kun mies tulee töistä. Tosin en tiedä tekeekö ap näin, mutta sain sellaisen käsityksen
Aivan kohtuutonta pyytää lapsen isää viettämään lapsen kanssa tunti että itse saa levätä? Voi nyyhkis kun ei nyt mies saa huomiota.
Siis jos mies oikeesti loukkaantuu tuosta kahdeksi viikoksi ja ap haluaa vielä miehen kanssa jatkaa, niin eikö silloin voisi kuunnella sitä miestä nyt edes kerran? Häntä ärsyttää suunnattomasti lepääminen hänen edessään, joten onko pakko sitten tehdä sitä? Miehellä voi olla työuupumus ja tämä voi olla myös syy tähän kiukkuun toisen levosta.
Toinen vaihtoehto on sopia että molemmat nukkuu yhdessä vauvan kanssa päiväunet, jos tämä nyt aiheuttaa noin suurta vihaa.
Siis et voi olla tosissasi?! Sunkin kannattaisi varmaan opetella omien puolien pitämistä, sekä opetella mikä on reilua ja mikä ei, mistä voi joustaa ja mistä ei... Tottakai pienen vauvan äidin pitää saada levätä päivällä kun on heräillyt yöllä. Olet ihan pimee. Tämä on koko perheen etu. Myös sen miehen. Mies voi opetella ottamaan toisetkin huomioon. Miten se mies on vähemmän väsynyt jos äiti ei saa nukkua?! (Miehelle vaikka saikkua työuupumukseen ja ihan muita keinoja. Jos yhteispäikkärit onnistuu, niin toki nekin lisäksi hyviä.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Galaktinen Sankari kirjoitti:
Useimmat täällä jaetut neuvot ovat kehnoja ja niillä on tarkoitus vain aiheuttaa ero.
Tavallaan trollausta, jossa trollaaja kokee onnistuneensa kun saa jonkun avioliiton loppumaan.
Ja osa taas ei huomaa sitä että tuohon tilanteeseen tarvitaan kaksi ja näkee siksi vian vain tuossa vaikenijassa.
Niinpä ja sitten alapeukutetaan ja haukutaan jos antaa neuvon, joka ei johda eroon. Kurjaa, että nykypäivänä toinen on niin helppo vain jättää. Jos rakkaassa on jokin oudosti, miksi rakas pitäisi heti hylätä ja hommata ties mitkä lähestymiskiellot? Eikö voi ensin yrittää selvittää, mikä on vikana ja yrittää olla sen rakkaan ihmisen tukena.. Mielestäni tällainen hylkäämiskulttuuri on erittäin surullista. Kuka tahansa voi sairastua henkisesti tai fyysisesti, olisiko näistä eroamisen ehdottelijoista kiva jos oma puoliso huonona aikana heti lähtisi pois? Pitäkää huoli toisistanne ihmiset...
Sairaus on eri asia kuin itsekäs toisen alistaminen. Mitä vaihtoehtoja jää jos ei toinen suostu ymmärtämään toisen kantaa ja huutaa päin naamaa yrittämättä edes keskustella? Kaikkea ei parisuhteessa tarvitse sietää.
No kun tämä on juuri se pointti, ei suostuta näkemään, että toinen voi olla sairas jos yhtäkkiä muuttuu erilaiseksi. Sairaat ihmiset eivät aina käyttäydy toisia huomioiden, riippuen sairaudesta. Ei se silti tarkoita, että toinen pitäisi jättää vaan toiselle pitää silloin löytää apua.
Tässähän on yritetty ymmärtää ja pyydetty miestä perheneuvolaan mutta ei suostunut. Miten viet aikuisen väkisin? Vauvan hyvinvointi menee tässä miehen itsekkyyden edelle.
Sepä olisikin helppoa jos sairas ymmärtäisi heti itse olevansa sairas. Eihän täällä olisi yhtään sairasta enää, jos kaikki kiltisti menisivät hoitoon ja parantuisivat heti.
Kyllä se toinen sen jossain välissä yleensä ymmärtää ja suostuu apuun, mutta siihen saattaa mennä aikaa. Kaksi viikkoa on aika lyhyt aika tajuta, että nyt on jotakin pielessä. Ja tämä ap:n mies on sellaista sukupolvea, että henkisen sairauden myöntäminen saattaa tuntua nolottavalta tai muuten vain kielletyltä, varsinkin kun on töissäkäyvä ihminen. Voisiko olla, että mielenterveysongelmien myöntäminen pelottaa jo senkin takia, että työnantajan suhtautuminen asiaan pelottaa?
Eli sinusta pitää vain odotella kärsivällisesti kun toinen huutaa ja pitää mykkäkoulua vähätellen eikä edes suostu katsomaan lapsen perään että itse pääsisi suihkuun?
Ei, vaan löytää apua ja pysyä toisen tukena. Kertoa jollekkin muullekin asiasta, esimerkiksi vanhemmille. Sanoa miehelle, että hänen tulisi miettiä onko käytös normaalia. Voi tulla vastaan huutoa ja muuta, mutta luultavasti asia jää sinne päähän pyörimään. Keskustelu on yleensä mahdollista, jos saa sen toisen rauhoittumaan.
Ja ap:n tapauksessa: ap voi luvata miehelleen, ettei ota päiväunia miehen ollessa paikalla, mutta miehen tulisi vastaavasti luvata ap:lle jotain takaisin. Esim suostua keskustelemaan ongelmista.
Oikeasti? Ei se nyt ihan riitä että toinen lupaa puhua mutta toinen ei saa levätä.
Voihan sitä vauvan kanssa nukkua kun mies on töissä? Kyse on kompromisseista. Ehkä mies on surullinen, että ap ei vietä aikaa hänen kanssaan vaan nukkuu vauvan kanssa kun mies tulee töistä. Tosin en tiedä tekeekö ap näin, mutta sain sellaisen käsityksen
Aivan kohtuutonta pyytää lapsen isää viettämään lapsen kanssa tunti että itse saa levätä? Voi nyyhkis kun ei nyt mies saa huomiota.
Siis jos mies oikeesti loukkaantuu tuosta kahdeksi viikoksi ja ap haluaa vielä miehen kanssa jatkaa, niin eikö silloin voisi kuunnella sitä miestä nyt edes kerran? Häntä ärsyttää suunnattomasti lepääminen hänen edessään, joten onko pakko sitten tehdä sitä? Miehellä voi olla työuupumus ja tämä voi olla myös syy tähän kiukkuun toisen levosta.
Toinen vaihtoehto on sopia että molemmat nukkuu yhdessä vauvan kanssa päiväunet, jos tämä nyt aiheuttaa noin suurta vihaa.
Siis et voi olla tosissasi?! Sunkin kannattaisi varmaan opetella omien puolien pitämistä, sekä opetella mikä on reilua ja mikä ei, mistä voi joustaa ja mistä ei... Tottakai pienen vauvan äidin pitää saada levätä päivällä kun on heräillyt yöllä. Olet ihan pimee. Tämä on koko perheen etu. Myös sen miehen. Mies voi opetella ottamaan toisetkin huomioon. Miten se mies on vähemmän väsynyt jos äiti ei saa nukkua?! (Miehelle vaikka saikkua työuupumukseen ja ihan muita keinoja. Jos yhteispäikkärit onnistuu, niin toki nekin lisäksi hyviä.)
No onneksi sinä olet täydellinen :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Galaktinen Sankari kirjoitti:
Useimmat täällä jaetut neuvot ovat kehnoja ja niillä on tarkoitus vain aiheuttaa ero.
Tavallaan trollausta, jossa trollaaja kokee onnistuneensa kun saa jonkun avioliiton loppumaan.
Ja osa taas ei huomaa sitä että tuohon tilanteeseen tarvitaan kaksi ja näkee siksi vian vain tuossa vaikenijassa.
Niinpä ja sitten alapeukutetaan ja haukutaan jos antaa neuvon, joka ei johda eroon. Kurjaa, että nykypäivänä toinen on niin helppo vain jättää. Jos rakkaassa on jokin oudosti, miksi rakas pitäisi heti hylätä ja hommata ties mitkä lähestymiskiellot? Eikö voi ensin yrittää selvittää, mikä on vikana ja yrittää olla sen rakkaan ihmisen tukena.. Mielestäni tällainen hylkäämiskulttuuri on erittäin surullista. Kuka tahansa voi sairastua henkisesti tai fyysisesti, olisiko näistä eroamisen ehdottelijoista kiva jos oma puoliso huonona aikana heti lähtisi pois? Pitäkää huoli toisistanne ihmiset...
Sairaus on eri asia kuin itsekäs toisen alistaminen. Mitä vaihtoehtoja jää jos ei toinen suostu ymmärtämään toisen kantaa ja huutaa päin naamaa yrittämättä edes keskustella? Kaikkea ei parisuhteessa tarvitse sietää.
No kun tämä on juuri se pointti, ei suostuta näkemään, että toinen voi olla sairas jos yhtäkkiä muuttuu erilaiseksi. Sairaat ihmiset eivät aina käyttäydy toisia huomioiden, riippuen sairaudesta. Ei se silti tarkoita, että toinen pitäisi jättää vaan toiselle pitää silloin löytää apua.
Tässähän on yritetty ymmärtää ja pyydetty miestä perheneuvolaan mutta ei suostunut. Miten viet aikuisen väkisin? Vauvan hyvinvointi menee tässä miehen itsekkyyden edelle.
Sepä olisikin helppoa jos sairas ymmärtäisi heti itse olevansa sairas. Eihän täällä olisi yhtään sairasta enää, jos kaikki kiltisti menisivät hoitoon ja parantuisivat heti.
Kyllä se toinen sen jossain välissä yleensä ymmärtää ja suostuu apuun, mutta siihen saattaa mennä aikaa. Kaksi viikkoa on aika lyhyt aika tajuta, että nyt on jotakin pielessä. Ja tämä ap:n mies on sellaista sukupolvea, että henkisen sairauden myöntäminen saattaa tuntua nolottavalta tai muuten vain kielletyltä, varsinkin kun on töissäkäyvä ihminen. Voisiko olla, että mielenterveysongelmien myöntäminen pelottaa jo senkin takia, että työnantajan suhtautuminen asiaan pelottaa?
Eli sinusta pitää vain odotella kärsivällisesti kun toinen huutaa ja pitää mykkäkoulua vähätellen eikä edes suostu katsomaan lapsen perään että itse pääsisi suihkuun?
Ei, vaan löytää apua ja pysyä toisen tukena. Kertoa jollekkin muullekin asiasta, esimerkiksi vanhemmille. Sanoa miehelle, että hänen tulisi miettiä onko käytös normaalia. Voi tulla vastaan huutoa ja muuta, mutta luultavasti asia jää sinne päähän pyörimään. Keskustelu on yleensä mahdollista, jos saa sen toisen rauhoittumaan.
Ja ap:n tapauksessa: ap voi luvata miehelleen, ettei ota päiväunia miehen ollessa paikalla, mutta miehen tulisi vastaavasti luvata ap:lle jotain takaisin. Esim suostua keskustelemaan ongelmista.
Oikeasti? Ei se nyt ihan riitä että toinen lupaa puhua mutta toinen ei saa levätä.
Voihan sitä vauvan kanssa nukkua kun mies on töissä? Kyse on kompromisseista. Ehkä mies on surullinen, että ap ei vietä aikaa hänen kanssaan vaan nukkuu vauvan kanssa kun mies tulee töistä. Tosin en tiedä tekeekö ap näin, mutta sain sellaisen käsityksen
Aivan kohtuutonta pyytää lapsen isää viettämään lapsen kanssa tunti että itse saa levätä? Voi nyyhkis kun ei nyt mies saa huomiota.
Siis jos mies oikeesti loukkaantuu tuosta kahdeksi viikoksi ja ap haluaa vielä miehen kanssa jatkaa, niin eikö silloin voisi kuunnella sitä miestä nyt edes kerran? Häntä ärsyttää suunnattomasti lepääminen hänen edessään, joten onko pakko sitten tehdä sitä? Miehellä voi olla työuupumus ja tämä voi olla myös syy tähän kiukkuun toisen levosta.
Toinen vaihtoehto on sopia että molemmat nukkuu yhdessä vauvan kanssa päiväunet, jos tämä nyt aiheuttaa noin suurta vihaa.
Siis et voi olla tosissasi?! Sunkin kannattaisi varmaan opetella omien puolien pitämistä, sekä opetella mikä on reilua ja mikä ei, mistä voi joustaa ja mistä ei... Tottakai pienen vauvan äidin pitää saada levätä päivällä kun on heräillyt yöllä. Olet ihan pimee. Tämä on koko perheen etu. Myös sen miehen. Mies voi opetella ottamaan toisetkin huomioon. Miten se mies on vähemmän väsynyt jos äiti ei saa nukkua?! (Miehelle vaikka saikkua työuupumukseen ja ihan muita keinoja. Jos yhteispäikkärit onnistuu, niin toki nekin lisäksi hyviä.)
No onneksi sinä olet täydellinen :)[/quot
Sinunko mielestä ongelma ratkaistaan sillä ettei väsynyt äiti Nuku päikköreitä ( kuten neuvolakin suosittelee). Isää ei v*tuta, kun äitikin on väsynyt.
Lapsi hoidetaan, jos jaksetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Galaktinen Sankari kirjoitti:
Useimmat täällä jaetut neuvot ovat kehnoja ja niillä on tarkoitus vain aiheuttaa ero.
Tavallaan trollausta, jossa trollaaja kokee onnistuneensa kun saa jonkun avioliiton loppumaan.
Ja osa taas ei huomaa sitä että tuohon tilanteeseen tarvitaan kaksi ja näkee siksi vian vain tuossa vaikenijassa.
Niinpä ja sitten alapeukutetaan ja haukutaan jos antaa neuvon, joka ei johda eroon. Kurjaa, että nykypäivänä toinen on niin helppo vain jättää. Jos rakkaassa on jokin oudosti, miksi rakas pitäisi heti hylätä ja hommata ties mitkä lähestymiskiellot? Eikö voi ensin yrittää selvittää, mikä on vikana ja yrittää olla sen rakkaan ihmisen tukena.. Mielestäni tällainen hylkäämiskulttuuri on erittäin surullista. Kuka tahansa voi sairastua henkisesti tai fyysisesti, olisiko näistä eroamisen ehdottelijoista kiva jos oma puoliso huonona aikana heti lähtisi pois? Pitäkää huoli toisistanne ihmiset...
Sairaus on eri asia kuin itsekäs toisen alistaminen. Mitä vaihtoehtoja jää jos ei toinen suostu ymmärtämään toisen kantaa ja huutaa päin naamaa yrittämättä edes keskustella? Kaikkea ei parisuhteessa tarvitse sietää.
No kun tämä on juuri se pointti, ei suostuta näkemään, että toinen voi olla sairas jos yhtäkkiä muuttuu erilaiseksi. Sairaat ihmiset eivät aina käyttäydy toisia huomioiden, riippuen sairaudesta. Ei se silti tarkoita, että toinen pitäisi jättää vaan toiselle pitää silloin löytää apua.
Tässähän on yritetty ymmärtää ja pyydetty miestä perheneuvolaan mutta ei suostunut. Miten viet aikuisen väkisin? Vauvan hyvinvointi menee tässä miehen itsekkyyden edelle.
Sepä olisikin helppoa jos sairas ymmärtäisi heti itse olevansa sairas. Eihän täällä olisi yhtään sairasta enää, jos kaikki kiltisti menisivät hoitoon ja parantuisivat heti.
Kyllä se toinen sen jossain välissä yleensä ymmärtää ja suostuu apuun, mutta siihen saattaa mennä aikaa. Kaksi viikkoa on aika lyhyt aika tajuta, että nyt on jotakin pielessä. Ja tämä ap:n mies on sellaista sukupolvea, että henkisen sairauden myöntäminen saattaa tuntua nolottavalta tai muuten vain kielletyltä, varsinkin kun on töissäkäyvä ihminen. Voisiko olla, että mielenterveysongelmien myöntäminen pelottaa jo senkin takia, että työnantajan suhtautuminen asiaan pelottaa?
Eli sinusta pitää vain odotella kärsivällisesti kun toinen huutaa ja pitää mykkäkoulua vähätellen eikä edes suostu katsomaan lapsen perään että itse pääsisi suihkuun?
Ei, vaan löytää apua ja pysyä toisen tukena. Kertoa jollekkin muullekin asiasta, esimerkiksi vanhemmille. Sanoa miehelle, että hänen tulisi miettiä onko käytös normaalia. Voi tulla vastaan huutoa ja muuta, mutta luultavasti asia jää sinne päähän pyörimään. Keskustelu on yleensä mahdollista, jos saa sen toisen rauhoittumaan.
Ja ap:n tapauksessa: ap voi luvata miehelleen, ettei ota päiväunia miehen ollessa paikalla, mutta miehen tulisi vastaavasti luvata ap:lle jotain takaisin. Esim suostua keskustelemaan ongelmista.
Oikeasti? Ei se nyt ihan riitä että toinen lupaa puhua mutta toinen ei saa levätä.
Voihan sitä vauvan kanssa nukkua kun mies on töissä? Kyse on kompromisseista. Ehkä mies on surullinen, että ap ei vietä aikaa hänen kanssaan vaan nukkuu vauvan kanssa kun mies tulee töistä. Tosin en tiedä tekeekö ap näin, mutta sain sellaisen käsityksen
Aivan kohtuutonta pyytää lapsen isää viettämään lapsen kanssa tunti että itse saa levätä? Voi nyyhkis kun ei nyt mies saa huomiota.
Siis jos mies oikeesti loukkaantuu tuosta kahdeksi viikoksi ja ap haluaa vielä miehen kanssa jatkaa, niin eikö silloin voisi kuunnella sitä miestä nyt edes kerran? Häntä ärsyttää suunnattomasti lepääminen hänen edessään, joten onko pakko sitten tehdä sitä? Miehellä voi olla työuupumus ja tämä voi olla myös syy tähän kiukkuun toisen levosta.
Toinen vaihtoehto on sopia että molemmat nukkuu yhdessä vauvan kanssa päiväunet, jos tämä nyt aiheuttaa noin suurta vihaa.
Siis et voi olla tosissasi?! Sunkin kannattaisi varmaan opetella omien puolien pitämistä, sekä opetella mikä on reilua ja mikä ei, mistä voi joustaa ja mistä ei... Tottakai pienen vauvan äidin pitää saada levätä päivällä kun on heräillyt yöllä. Olet ihan pimee. Tämä on koko perheen etu. Myös sen miehen. Mies voi opetella ottamaan toisetkin huomioon. Miten se mies on vähemmän väsynyt jos äiti ei saa nukkua?! (Miehelle vaikka saikkua työuupumukseen ja ihan muita keinoja. Jos yhteispäikkärit onnistuu, niin toki nekin lisäksi hyviä.)
No onneksi sinä olet täydellinen :)
Sinunko mielestä ongelma ratkaistaan sillä ettei väsynyt äiti Nuku päikköreitä ( kuten neuvolakin suosittelee). Isää ei v*tuta, kun äitikin on väsynyt.
Lapsi hoidetaan, jos jaksetaan.
No ei, vaan kompromisseilla. Nainen lupaa jotain miehelle ja vastaavasti mies lupaa jotain muuta vastaavasti naiselle. Ei kaikki pyöri oman navan ympärillä suhteessa vaan välillä joutuu tekemään päätöksiä.
oot mahtava :D