Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä, kun mies ei suostu puhumaan?
08.03.2018 |
Mies on siis suuttunut jostain, en oikein tarkkaan tiedä mistä. Meillä on lapsi (minä äitiysvapaalla kotona, mies käy töissä) ja olisi pakko voida puhua edes jostain käytännön asioista. Ei suostu. Olen yrittänyt ystävällisesti ja vihaisesti. Olen odottanut pari päivää ja yrittänyt uudelleen. Ei suostu. Ei suostu edes kuuntelemaan mitä sanoisin, vaan laittaa kuulokkeet korvilleen ja musiikin kovalle, jotta ei vahingossakaan voisi kuulla. Minun pitäisi päästä hammaslääkäriin ylihuomenna, olen varannut ilta-ajan jotta mies voisi töiden puolesta hyvin olla silloin vauvan kanssa. Ei suostu vastaamaan että voiko olla silloin vauvan kanssa. Kysyin uudelleen tunnin päästä, ja vastaus oli "mistä vitu*ta sä oikein puhut???" ja kuulokkeet taas korville. Jos menen suihkuun kun mies on kotona, ja sanon että menen suihkuun, voitko mennä katsomaan vauvaa, jos se herää sillä aikaa, niin kuulokkeet taas korville, enkä pääse suihkuun, koska mies ei kuulisi vauvan itkua musiikki kovalla kuulokkeissa. Jos kysyn, että mistä on vihainen, niin seurauksena on täysi mykkäkoulu. Miten tällaisen tilanteen saa ratkeamaan, kun toinen ei suostu puhumaan yhtään? Ja lapsi oli yhdessä suunniteltu ja erittäin toivottu, ei mikään sellainen asia johon olisin miehen painostanut tms.
Kommentit (829)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Galaktinen Sankari kirjoitti:
Useimmat täällä jaetut neuvot ovat kehnoja ja niillä on tarkoitus vain aiheuttaa ero.
Tavallaan trollausta, jossa trollaaja kokee onnistuneensa kun saa jonkun avioliiton loppumaan.
Ja osa taas ei huomaa sitä että tuohon tilanteeseen tarvitaan kaksi ja näkee siksi vian vain tuossa vaikenijassa.
Niinpä ja sitten alapeukutetaan ja haukutaan jos antaa neuvon, joka ei johda eroon. Kurjaa, että nykypäivänä toinen on niin helppo vain jättää. Jos rakkaassa on jokin oudosti, miksi rakas pitäisi heti hylätä ja hommata ties mitkä lähestymiskiellot? Eikö voi ensin yrittää selvittää, mikä on vikana ja yrittää olla sen rakkaan ihmisen tukena.. Mielestäni tällainen hylkäämiskulttuuri on erittäin surullista. Kuka tahansa voi sairastua henkisesti tai fyysisesti, olisiko näistä eroamisen ehdottelijoista kiva jos oma puoliso huonona aikana heti lähtisi pois? Pitäkää huoli toisistanne ihmiset...
Sairaus on eri asia kuin itsekäs toisen alistaminen. Mitä vaihtoehtoja jää jos ei toinen suostu ymmärtämään toisen kantaa ja huutaa päin naamaa yrittämättä edes keskustella? Kaikkea ei parisuhteessa tarvitse sietää.
No kun tämä on juuri se pointti, ei suostuta näkemään, että toinen voi olla sairas jos yhtäkkiä muuttuu erilaiseksi. Sairaat ihmiset eivät aina käyttäydy toisia huomioiden, riippuen sairaudesta. Ei se silti tarkoita, että toinen pitäisi jättää vaan toiselle pitää silloin löytää apua.
Tässähän on yritetty ymmärtää ja pyydetty miestä perheneuvolaan mutta ei suostunut. Miten viet aikuisen väkisin? Vauvan hyvinvointi menee tässä miehen itsekkyyden edelle.
Sepä olisikin helppoa jos sairas ymmärtäisi heti itse olevansa sairas. Eihän täällä olisi yhtään sairasta enää, jos kaikki kiltisti menisivät hoitoon ja parantuisivat heti.
Kyllä se toinen sen jossain välissä yleensä ymmärtää ja suostuu apuun, mutta siihen saattaa mennä aikaa. Kaksi viikkoa on aika lyhyt aika tajuta, että nyt on jotakin pielessä. Ja tämä ap:n mies on sellaista sukupolvea, että henkisen sairauden myöntäminen saattaa tuntua nolottavalta tai muuten vain kielletyltä, varsinkin kun on töissäkäyvä ihminen. Voisiko olla, että mielenterveysongelmien myöntäminen pelottaa jo senkin takia, että työnantajan suhtautuminen asiaan pelottaa?
Eli sinusta pitää vain odotella kärsivällisesti kun toinen huutaa ja pitää mykkäkoulua vähätellen eikä edes suostu katsomaan lapsen perään että itse pääsisi suihkuun?
Ei, vaan löytää apua ja pysyä toisen tukena. Kertoa jollekkin muullekin asiasta, esimerkiksi vanhemmille. Sanoa miehelle, että hänen tulisi miettiä onko käytös normaalia. Voi tulla vastaan huutoa ja muuta, mutta luultavasti asia jää sinne päähän pyörimään. Keskustelu on yleensä mahdollista, jos saa sen toisen rauhoittumaan.
Ja ap:n tapauksessa: ap voi luvata miehelleen, ettei ota päiväunia miehen ollessa paikalla, mutta miehen tulisi vastaavasti luvata ap:lle jotain takaisin. Esim suostua keskustelemaan ongelmista.
Oikeasti? Ei se nyt ihan riitä että toinen lupaa puhua mutta toinen ei saa levätä.
Voihan sitä vauvan kanssa nukkua kun mies on töissä? Kyse on kompromisseista. Ehkä mies on surullinen, että ap ei vietä aikaa hänen kanssaan vaan nukkuu vauvan kanssa kun mies tulee töistä. Tosin en tiedä tekeekö ap näin, mutta sain sellaisen käsityksen
Aivan kohtuutonta pyytää lapsen isää viettämään lapsen kanssa tunti että itse saa levätä? Voi nyyhkis kun ei nyt mies saa huomiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauva on nyt 2kk? Ja mies mökötti 2 viikkoa? Synnytyssairaalassa meni varmaan sen kolmisen päivää? Eli "mies" jaksoi ihan n. kuukauden vauva-arkea! Mitä jos vauva sairastuu? Puhkeaa vaikka astma? Silloin joudutaan valvomaan öitä vielä 10-vuotiaanakin kun henki ei kulje. Mikä silloin estää tämän saman miesdraaman, pahenee vaan ja molemmat katkeroituu koko elämälle.
Jos kaikki on jo nyt v*ttupaskaa. Onko mies pitänyt isyyslomia vielä? Mikä töissä noin stressaa? Käy puhumassa työterveydessä jos on noin poikki.
Mun mies yritti tuota samaa "sä saat maata kotona"-paskaa mutta loppu siihen kun menin samantien kun tuon lauseen päästi suusta töihin. Pystyin tekemään pelkkiä vkonloppuja ja tein pitkiä yli 10 tunnin vuoroja. Mies oli vkonloput vapaalla. Ei päässyt makaamaan kotona 😁 nyt 16 vuoden perästä muutes polleilee siitä vieläkin kun hän oli niin reipas 😂 on ne vauvoja.
Galaktinen Sankari kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Galaktinen Sankari kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Galaktinen Sankari kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Galaktinen Sankari kirjoitti:
Useimmat täällä jaetut neuvot ovat kehnoja ja niillä on tarkoitus vain aiheuttaa ero.
Tavallaan trollausta, jossa trollaaja kokee onnistuneensa kun saa jonkun avioliiton loppumaan.
Ja osa taas ei huomaa sitä että tuohon tilanteeseen tarvitaan kaksi ja näkee siksi vian vain tuossa vaikenijassa.
Niinpä ja sitten alapeukutetaan ja haukutaan jos antaa neuvon, joka ei johda eroon. Kurjaa, että nykypäivänä toinen on niin helppo vain jättää. Jos rakkaassa on jokin oudosti, miksi rakas pitäisi heti hylätä ja hommata ties mitkä lähestymiskiellot? Eikö voi ensin yrittää selvittää, mikä on vikana ja yrittää olla sen rakkaan ihmisen tukena.. Mielestäni tällainen hylkäämiskulttuuri on erittäin surullista. Kuka tahansa voi sairastua henkisesti tai fyysisesti, olisiko näistä eroamisen ehdottelijoista kiva jos oma puoliso huonona aikana heti lähtisi pois? Pitäkää huoli toisistanne ihmiset...
Sairaus on eri asia kuin itsekäs toisen alistaminen. Mitä vaihtoehtoja jää jos ei toinen suostu ymmärtämään toisen kantaa ja huutaa päin naamaa yrittämättä edes keskustella? Kaikkea ei parisuhteessa tarvitse sietää.
No kun tämä on juuri se pointti, ei suostuta näkemään, että toinen voi olla sairas jos yhtäkkiä muuttuu erilaiseksi. Sairaat ihmiset eivät aina käyttäydy toisia huomioiden, riippuen sairaudesta. Ei se silti tarkoita, että toinen pitäisi jättää vaan toiselle pitää silloin löytää apua.
Tässähän on yritetty ymmärtää ja pyydetty miestä perheneuvolaan mutta ei suostunut. Miten viet aikuisen väkisin? Vauvan hyvinvointi menee tässä miehen itsekkyyden edelle.
Sepä olisikin helppoa jos sairas ymmärtäisi heti itse olevansa sairas. Eihän täällä olisi yhtään sairasta enää, jos kaikki kiltisti menisivät hoitoon ja parantuisivat heti.
Kyllä se toinen sen jossain välissä yleensä ymmärtää ja suostuu apuun, mutta siihen saattaa mennä aikaa. Kaksi viikkoa on aika lyhyt aika tajuta, että nyt on jotakin pielessä. Ja tämä ap:n mies on sellaista sukupolvea, että henkisen sairauden myöntäminen saattaa tuntua nolottavalta tai muuten vain kielletyltä, varsinkin kun on töissäkäyvä ihminen. Voisiko olla, että mielenterveysongelmien myöntäminen pelottaa jo senkin takia, että työnantajan suhtautuminen asiaan pelottaa?
Eli sinusta pitää vain odotella kärsivällisesti kun toinen huutaa ja pitää mykkäkoulua vähätellen eikä edes suostu katsomaan lapsen perään että itse pääsisi suihkuun?
Käsittääkseni lapset ovat jo pitkään olleet kosteutta kestäviä.
Juu, pese vaan hiukset vauva sylissä.
Kylpyhuone on ilmeisesti aivan tavattoman pieni.
Eli jos nainen jo hoitaa kaikki yöheräämiset, kodinhoidon, ruoanlaitot, siivoukset ja vauvan niin naisen pitää ottaa vauva mukaan suihkuun, vaikka mies on kotona makoilemassa? Koska eihän miestä voi omalla lapsellaan vaivata edes vartin ajaksi???? Olen sanaton.
No jos tuo noudattaa täällä yleisintä ohjetta, niin silloinhan hän on kokonaan yksin ja joutuu joka tapauksessa tekemään sen noin.
Helpompaa olla kun ei tarvitse passata vauvan lisäksi miestä. Kokemusta on. Arki helpottui, kun ei ollut kahta vauvaa.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on joku yksinhuoltajamammojen invaasio käynnissä kun oma mies ei ollutkaan täydellinen ja tuli se jätettyä..
Ja että oma valinta tuntuisi järkevältä, niin sitä perustellaan suosittelemalla samaa kaikille muillekin.
Vauva anopille vaikka yöksi ja selvitätte asioita la ja su ja katsotte, voitteko palata normaaliin arkeen maanantaina. Mies voisi käydä vaikka jossain liikunnassa pumppaamassa pahimmat hormoninsa pihalle, ettei tarvitse huutaen käydä keskustelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Galaktinen Sankari kirjoitti:
Useimmat täällä jaetut neuvot ovat kehnoja ja niillä on tarkoitus vain aiheuttaa ero.
Tavallaan trollausta, jossa trollaaja kokee onnistuneensa kun saa jonkun avioliiton loppumaan.
Ja osa taas ei huomaa sitä että tuohon tilanteeseen tarvitaan kaksi ja näkee siksi vian vain tuossa vaikenijassa.
Niinpä ja sitten alapeukutetaan ja haukutaan jos antaa neuvon, joka ei johda eroon. Kurjaa, että nykypäivänä toinen on niin helppo vain jättää. Jos rakkaassa on jokin oudosti, miksi rakas pitäisi heti hylätä ja hommata ties mitkä lähestymiskiellot? Eikö voi ensin yrittää selvittää, mikä on vikana ja yrittää olla sen rakkaan ihmisen tukena.. Mielestäni tällainen hylkäämiskulttuuri on erittäin surullista. Kuka tahansa voi sairastua henkisesti tai fyysisesti, olisiko näistä eroamisen ehdottelijoista kiva jos oma puoliso huonona aikana heti lähtisi pois? Pitäkää huoli toisistanne ihmiset...
Sairaus on eri asia kuin itsekäs toisen alistaminen. Mitä vaihtoehtoja jää jos ei toinen suostu ymmärtämään toisen kantaa ja huutaa päin naamaa yrittämättä edes keskustella? Kaikkea ei parisuhteessa tarvitse sietää.
No kun tämä on juuri se pointti, ei suostuta näkemään, että toinen voi olla sairas jos yhtäkkiä muuttuu erilaiseksi. Sairaat ihmiset eivät aina käyttäydy toisia huomioiden, riippuen sairaudesta. Ei se silti tarkoita, että toinen pitäisi jättää vaan toiselle pitää silloin löytää apua.
Tässähän on yritetty ymmärtää ja pyydetty miestä perheneuvolaan mutta ei suostunut. Miten viet aikuisen väkisin? Vauvan hyvinvointi menee tässä miehen itsekkyyden edelle.
Sepä olisikin helppoa jos sairas ymmärtäisi heti itse olevansa sairas. Eihän täällä olisi yhtään sairasta enää, jos kaikki kiltisti menisivät hoitoon ja parantuisivat heti.
Kyllä se toinen sen jossain välissä yleensä ymmärtää ja suostuu apuun, mutta siihen saattaa mennä aikaa. Kaksi viikkoa on aika lyhyt aika tajuta, että nyt on jotakin pielessä. Ja tämä ap:n mies on sellaista sukupolvea, että henkisen sairauden myöntäminen saattaa tuntua nolottavalta tai muuten vain kielletyltä, varsinkin kun on töissäkäyvä ihminen. Voisiko olla, että mielenterveysongelmien myöntäminen pelottaa jo senkin takia, että työnantajan suhtautuminen asiaan pelottaa?
Eli sinusta pitää vain odotella kärsivällisesti kun toinen huutaa ja pitää mykkäkoulua vähätellen eikä edes suostu katsomaan lapsen perään että itse pääsisi suihkuun?
Ei, vaan löytää apua ja pysyä toisen tukena. Kertoa jollekkin muullekin asiasta, esimerkiksi vanhemmille. Sanoa miehelle, että hänen tulisi miettiä onko käytös normaalia. Voi tulla vastaan huutoa ja muuta, mutta luultavasti asia jää sinne päähän pyörimään. Keskustelu on yleensä mahdollista, jos saa sen toisen rauhoittumaan.
Ja ap:n tapauksessa: ap voi luvata miehelleen, ettei ota päiväunia miehen ollessa paikalla, mutta miehen tulisi vastaavasti luvata ap:lle jotain takaisin. Esim suostua keskustelemaan ongelmista.
Oikeasti? Ei se nyt ihan riitä että toinen lupaa puhua mutta toinen ei saa levätä.
Voihan sitä vauvan kanssa nukkua kun mies on töissä? Kyse on kompromisseista. Ehkä mies on surullinen, että ap ei vietä aikaa hänen kanssaan vaan nukkuu vauvan kanssa kun mies tulee töistä. Tosin en tiedä tekeekö ap näin, mutta sain sellaisen käsityksen
Aivan kohtuutonta pyytää lapsen isää viettämään lapsen kanssa tunti että itse saa levätä? Voi nyyhkis kun ei nyt mies saa huomiota.
Siis jos mies oikeesti loukkaantuu tuosta kahdeksi viikoksi ja ap haluaa vielä miehen kanssa jatkaa, niin eikö silloin voisi kuunnella sitä miestä nyt edes kerran? Häntä ärsyttää suunnattomasti lepääminen hänen edessään, joten onko pakko sitten tehdä sitä? Miehellä voi olla työuupumus ja tämä voi olla myös syy tähän kiukkuun toisen levosta.
Toinen vaihtoehto on sopia että molemmat nukkuu yhdessä vauvan kanssa päiväunet, jos tämä nyt aiheuttaa noin suurta vihaa.
Galaktinen Sankari kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on joku yksinhuoltajamammojen invaasio käynnissä kun oma mies ei ollutkaan täydellinen ja tuli se jätettyä..
Ja että oma valinta tuntuisi järkevältä, niin sitä perustellaan suosittelemalla samaa kaikille muillekin.
Oletko itse isä? Ihan mielenkiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Galaktinen Sankari kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Galaktinen Sankari kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Galaktinen Sankari kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Galaktinen Sankari kirjoitti:
Useimmat täällä jaetut neuvot ovat kehnoja ja niillä on tarkoitus vain aiheuttaa ero.
Tavallaan trollausta, jossa trollaaja kokee onnistuneensa kun saa jonkun avioliiton loppumaan.
Ja osa taas ei huomaa sitä että tuohon tilanteeseen tarvitaan kaksi ja näkee siksi vian vain tuossa vaikenijassa.
Niinpä ja sitten alapeukutetaan ja haukutaan jos antaa neuvon, joka ei johda eroon. Kurjaa, että nykypäivänä toinen on niin helppo vain jättää. Jos rakkaassa on jokin oudosti, miksi rakas pitäisi heti hylätä ja hommata ties mitkä lähestymiskiellot? Eikö voi ensin yrittää selvittää, mikä on vikana ja yrittää olla sen rakkaan ihmisen tukena.. Mielestäni tällainen hylkäämiskulttuuri on erittäin surullista. Kuka tahansa voi sairastua henkisesti tai fyysisesti, olisiko näistä eroamisen ehdottelijoista kiva jos oma puoliso huonona aikana heti lähtisi pois? Pitäkää huoli toisistanne ihmiset...
Sairaus on eri asia kuin itsekäs toisen alistaminen. Mitä vaihtoehtoja jää jos ei toinen suostu ymmärtämään toisen kantaa ja huutaa päin naamaa yrittämättä edes keskustella? Kaikkea ei parisuhteessa tarvitse sietää.
No kun tämä on juuri se pointti, ei suostuta näkemään, että toinen voi olla sairas jos yhtäkkiä muuttuu erilaiseksi. Sairaat ihmiset eivät aina käyttäydy toisia huomioiden, riippuen sairaudesta. Ei se silti tarkoita, että toinen pitäisi jättää vaan toiselle pitää silloin löytää apua.
Tässähän on yritetty ymmärtää ja pyydetty miestä perheneuvolaan mutta ei suostunut. Miten viet aikuisen väkisin? Vauvan hyvinvointi menee tässä miehen itsekkyyden edelle.
Sepä olisikin helppoa jos sairas ymmärtäisi heti itse olevansa sairas. Eihän täällä olisi yhtään sairasta enää, jos kaikki kiltisti menisivät hoitoon ja parantuisivat heti.
Kyllä se toinen sen jossain välissä yleensä ymmärtää ja suostuu apuun, mutta siihen saattaa mennä aikaa. Kaksi viikkoa on aika lyhyt aika tajuta, että nyt on jotakin pielessä. Ja tämä ap:n mies on sellaista sukupolvea, että henkisen sairauden myöntäminen saattaa tuntua nolottavalta tai muuten vain kielletyltä, varsinkin kun on töissäkäyvä ihminen. Voisiko olla, että mielenterveysongelmien myöntäminen pelottaa jo senkin takia, että työnantajan suhtautuminen asiaan pelottaa?
Eli sinusta pitää vain odotella kärsivällisesti kun toinen huutaa ja pitää mykkäkoulua vähätellen eikä edes suostu katsomaan lapsen perään että itse pääsisi suihkuun?
Käsittääkseni lapset ovat jo pitkään olleet kosteutta kestäviä.
Juu, pese vaan hiukset vauva sylissä.
Kylpyhuone on ilmeisesti aivan tavattoman pieni.
Eli jos nainen jo hoitaa kaikki yöheräämiset, kodinhoidon, ruoanlaitot, siivoukset ja vauvan niin naisen pitää ottaa vauva mukaan suihkuun, vaikka mies on kotona makoilemassa? Koska eihän miestä voi omalla lapsellaan vaivata edes vartin ajaksi???? Olen sanaton.
No jos tuo noudattaa täällä yleisintä ohjetta, niin silloinhan hän on kokonaan yksin ja joutuu joka tapauksessa tekemään sen noin.
Helpompaa olla kun ei tarvitse passata vauvan lisäksi miestä. Kokemusta on. Arki helpottui, kun ei ollut kahta vauvaa.
Ehkä et voi ainakaan vuorovaikutustaitojasi työhakemuksissasi kehua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Galaktinen Sankari kirjoitti:
Useimmat täällä jaetut neuvot ovat kehnoja ja niillä on tarkoitus vain aiheuttaa ero.
Tavallaan trollausta, jossa trollaaja kokee onnistuneensa kun saa jonkun avioliiton loppumaan.
Ja osa taas ei huomaa sitä että tuohon tilanteeseen tarvitaan kaksi ja näkee siksi vian vain tuossa vaikenijassa.
Niinpä ja sitten alapeukutetaan ja haukutaan jos antaa neuvon, joka ei johda eroon. Kurjaa, että nykypäivänä toinen on niin helppo vain jättää. Jos rakkaassa on jokin oudosti, miksi rakas pitäisi heti hylätä ja hommata ties mitkä lähestymiskiellot? Eikö voi ensin yrittää selvittää, mikä on vikana ja yrittää olla sen rakkaan ihmisen tukena.. Mielestäni tällainen hylkäämiskulttuuri on erittäin surullista. Kuka tahansa voi sairastua henkisesti tai fyysisesti, olisiko näistä eroamisen ehdottelijoista kiva jos oma puoliso huonona aikana heti lähtisi pois? Pitäkää huoli toisistanne ihmiset...
Sairaus on eri asia kuin itsekäs toisen alistaminen. Mitä vaihtoehtoja jää jos ei toinen suostu ymmärtämään toisen kantaa ja huutaa päin naamaa yrittämättä edes keskustella? Kaikkea ei parisuhteessa tarvitse sietää.
No kun tämä on juuri se pointti, ei suostuta näkemään, että toinen voi olla sairas jos yhtäkkiä muuttuu erilaiseksi. Sairaat ihmiset eivät aina käyttäydy toisia huomioiden, riippuen sairaudesta. Ei se silti tarkoita, että toinen pitäisi jättää vaan toiselle pitää silloin löytää apua.
Tässähän on yritetty ymmärtää ja pyydetty miestä perheneuvolaan mutta ei suostunut. Miten viet aikuisen väkisin? Vauvan hyvinvointi menee tässä miehen itsekkyyden edelle.
Sepä olisikin helppoa jos sairas ymmärtäisi heti itse olevansa sairas. Eihän täällä olisi yhtään sairasta enää, jos kaikki kiltisti menisivät hoitoon ja parantuisivat heti.
Kyllä se toinen sen jossain välissä yleensä ymmärtää ja suostuu apuun, mutta siihen saattaa mennä aikaa. Kaksi viikkoa on aika lyhyt aika tajuta, että nyt on jotakin pielessä. Ja tämä ap:n mies on sellaista sukupolvea, että henkisen sairauden myöntäminen saattaa tuntua nolottavalta tai muuten vain kielletyltä, varsinkin kun on töissäkäyvä ihminen. Voisiko olla, että mielenterveysongelmien myöntäminen pelottaa jo senkin takia, että työnantajan suhtautuminen asiaan pelottaa?
Eli sinusta pitää vain odotella kärsivällisesti kun toinen huutaa ja pitää mykkäkoulua vähätellen eikä edes suostu katsomaan lapsen perään että itse pääsisi suihkuun?
Ei, vaan löytää apua ja pysyä toisen tukena. Kertoa jollekkin muullekin asiasta, esimerkiksi vanhemmille. Sanoa miehelle, että hänen tulisi miettiä onko käytös normaalia. Voi tulla vastaan huutoa ja muuta, mutta luultavasti asia jää sinne päähän pyörimään. Keskustelu on yleensä mahdollista, jos saa sen toisen rauhoittumaan.
Ja ap:n tapauksessa: ap voi luvata miehelleen, ettei ota päiväunia miehen ollessa paikalla, mutta miehen tulisi vastaavasti luvata ap:lle jotain takaisin. Esim suostua keskustelemaan ongelmista.
Oikeasti? Ei se nyt ihan riitä että toinen lupaa puhua mutta toinen ei saa levätä.
Voihan sitä vauvan kanssa nukkua kun mies on töissä? Kyse on kompromisseista. Ehkä mies on surullinen, että ap ei vietä aikaa hänen kanssaan vaan nukkuu vauvan kanssa kun mies tulee töistä. Tosin en tiedä tekeekö ap näin, mutta sain sellaisen käsityksen
Aivan kohtuutonta pyytää lapsen isää viettämään lapsen kanssa tunti että itse saa levätä? Voi nyyhkis kun ei nyt mies saa huomiota.
Siis jos mies oikeesti loukkaantuu tuosta kahdeksi viikoksi ja ap haluaa vielä miehen kanssa jatkaa, niin eikö silloin voisi kuunnella sitä miestä nyt edes kerran? Häntä ärsyttää suunnattomasti lepääminen hänen edessään, joten onko pakko sitten tehdä sitä? Miehellä voi olla työuupumus ja tämä voi olla myös syy tähän kiukkuun toisen levosta.
Toinen vaihtoehto on sopia että molemmat nukkuu yhdessä vauvan kanssa päiväunet, jos tämä nyt aiheuttaa noin suurta vihaa.
Meidän vauva nukkui päivällä vartin pätkissä. Hyvin olisi onnistunut yhteiset päikkärit joo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vauva anopille vaikka yöksi ja selvitätte asioita la ja su ja katsotte, voitteko palata normaaliin arkeen maanantaina. Mies voisi käydä vaikka jossain liikunnassa pumppaamassa pahimmat hormoninsa pihalle, ettei tarvitse huutaen käydä keskustelua.
Anoppi asuu kauempana ja omat vanhempani jo palvelutalossa, joten ei 2 kk vauvaa kumpaankaan saa nyt yöksi, varsinkin kun se heräilee itkemään ja syömään monta kertaa yössä. Mies kyllä voi puolestani olla vaikka koko viikonlopun urheilemassa, jos haluaa, mutta kun ei se halua. Nyt se on pois kotoa, koska sillä oli eräs aiemmin sovittu meno tänään, mutta ei mikään harrastus tms. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdota miehelle, että sinä palaat töihin ja hän saa jäädä kotiin "makoilemaan" vauvan kanssa? Voitte vaikka harjoitella jonain viikonloppuna osien vaihtoa: hän hoitaa yöheräämiset, sinä lähdet aamulla 8-9 tunniksi kotoa pois ja kotiin palattuasi saat levätä ainakin sen puoli tuntia, kotitöistä teen vain sen osan, mitä miehesi tekee tällä hetkellä, jne.
Voin minä sitä ehdottaa, mutta jotenkin en vain enää usko, että ns. järjen puhuminen auttaa tässä meidän tilanteessa. Ap.
Mikä sitten on se neuvo, jonka sinä haluaisit kuulla? Täällä on ehdotettu kaikenlaista maan ja taivaan välillä, mutta sinulla tuntuu olevan kaikkeen valmiina (teko)syy, miksi se ei kuitenkaan toimisi. Erotakaan et halua (?), mutta mitä vaihtoehtoja sinulle enää jää? Ei ole olemassa mitään maagista taikasauvaa, jota heilauttamalla palaisitte siihen parin viikon takaiseen aikaan, jolloin kaikki oli vielä hyvin.
Mua ärsyttää nää ap:n syyllistäjät. Väsyneenä vauvan äitinä pitäis olla loppuelämän päätökset valmiina.
Se nyt vain on fakta, että ei niitä päätöksiä pysty kukaan muukaan tekemään. Tällä menolla väsymys ei tule tuosta ainakaan helpottumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nettikeskusteluissa on ihanaa, kun tehdään olettamuksia toisista muutaman lauseen perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Galaktinen Sankari kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on joku yksinhuoltajamammojen invaasio käynnissä kun oma mies ei ollutkaan täydellinen ja tuli se jätettyä..
Ja että oma valinta tuntuisi järkevältä, niin sitä perustellaan suosittelemalla samaa kaikille muillekin.
Oletko itse isä? Ihan mielenkiinnosta.
Minä olen tässä asiassa henkilökohtaisesti täysin epäkiinnostava ja määrittelyni johtaisi ainoastaan sivupoluille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Galaktinen Sankari kirjoitti:
Useimmat täällä jaetut neuvot ovat kehnoja ja niillä on tarkoitus vain aiheuttaa ero.
Tavallaan trollausta, jossa trollaaja kokee onnistuneensa kun saa jonkun avioliiton loppumaan.
Ja osa taas ei huomaa sitä että tuohon tilanteeseen tarvitaan kaksi ja näkee siksi vian vain tuossa vaikenijassa.
Niinpä ja sitten alapeukutetaan ja haukutaan jos antaa neuvon, joka ei johda eroon. Kurjaa, että nykypäivänä toinen on niin helppo vain jättää. Jos rakkaassa on jokin oudosti, miksi rakas pitäisi heti hylätä ja hommata ties mitkä lähestymiskiellot? Eikö voi ensin yrittää selvittää, mikä on vikana ja yrittää olla sen rakkaan ihmisen tukena.. Mielestäni tällainen hylkäämiskulttuuri on erittäin surullista. Kuka tahansa voi sairastua henkisesti tai fyysisesti, olisiko näistä eroamisen ehdottelijoista kiva jos oma puoliso huonona aikana heti lähtisi pois? Pitäkää huoli toisistanne ihmiset...
Sairaus on eri asia kuin itsekäs toisen alistaminen. Mitä vaihtoehtoja jää jos ei toinen suostu ymmärtämään toisen kantaa ja huutaa päin naamaa yrittämättä edes keskustella? Kaikkea ei parisuhteessa tarvitse sietää.
No kun tämä on juuri se pointti, ei suostuta näkemään, että toinen voi olla sairas jos yhtäkkiä muuttuu erilaiseksi. Sairaat ihmiset eivät aina käyttäydy toisia huomioiden, riippuen sairaudesta. Ei se silti tarkoita, että toinen pitäisi jättää vaan toiselle pitää silloin löytää apua.
Tässähän on yritetty ymmärtää ja pyydetty miestä perheneuvolaan mutta ei suostunut. Miten viet aikuisen väkisin? Vauvan hyvinvointi menee tässä miehen itsekkyyden edelle.
Sepä olisikin helppoa jos sairas ymmärtäisi heti itse olevansa sairas. Eihän täällä olisi yhtään sairasta enää, jos kaikki kiltisti menisivät hoitoon ja parantuisivat heti.
Kyllä se toinen sen jossain välissä yleensä ymmärtää ja suostuu apuun, mutta siihen saattaa mennä aikaa. Kaksi viikkoa on aika lyhyt aika tajuta, että nyt on jotakin pielessä. Ja tämä ap:n mies on sellaista sukupolvea, että henkisen sairauden myöntäminen saattaa tuntua nolottavalta tai muuten vain kielletyltä, varsinkin kun on töissäkäyvä ihminen. Voisiko olla, että mielenterveysongelmien myöntäminen pelottaa jo senkin takia, että työnantajan suhtautuminen asiaan pelottaa?
Eli sinusta pitää vain odotella kärsivällisesti kun toinen huutaa ja pitää mykkäkoulua vähätellen eikä edes suostu katsomaan lapsen perään että itse pääsisi suihkuun?
Ei, vaan löytää apua ja pysyä toisen tukena. Kertoa jollekkin muullekin asiasta, esimerkiksi vanhemmille. Sanoa miehelle, että hänen tulisi miettiä onko käytös normaalia. Voi tulla vastaan huutoa ja muuta, mutta luultavasti asia jää sinne päähän pyörimään. Keskustelu on yleensä mahdollista, jos saa sen toisen rauhoittumaan.
Ja ap:n tapauksessa: ap voi luvata miehelleen, ettei ota päiväunia miehen ollessa paikalla, mutta miehen tulisi vastaavasti luvata ap:lle jotain takaisin. Esim suostua keskustelemaan ongelmista.
Oikeasti? Ei se nyt ihan riitä että toinen lupaa puhua mutta toinen ei saa levätä.
Voihan sitä vauvan kanssa nukkua kun mies on töissä? Kyse on kompromisseista. Ehkä mies on surullinen, että ap ei vietä aikaa hänen kanssaan vaan nukkuu vauvan kanssa kun mies tulee töistä. Tosin en tiedä tekeekö ap näin, mutta sain sellaisen käsityksen
Aivan kohtuutonta pyytää lapsen isää viettämään lapsen kanssa tunti että itse saa levätä? Voi nyyhkis kun ei nyt mies saa huomiota.
Siis jos mies oikeesti loukkaantuu tuosta kahdeksi viikoksi ja ap haluaa vielä miehen kanssa jatkaa, niin eikö silloin voisi kuunnella sitä miestä nyt edes kerran? Häntä ärsyttää suunnattomasti lepääminen hänen edessään, joten onko pakko sitten tehdä sitä? Miehellä voi olla työuupumus ja tämä voi olla myös syy tähän kiukkuun toisen levosta.
Toinen vaihtoehto on sopia että molemmat nukkuu yhdessä vauvan kanssa päiväunet, jos tämä nyt aiheuttaa noin suurta vihaa.
Ymmärsinkö oikein aiemmista teksteistä, että kyse on niistä oikeista ja oletetuista päikkäreistä, jotka ap ottaa päivällä miehen ollessa töissä eikä miehen kotona ollessa. Mies on kateellinen siitä, että ap ottaa takaisin päivällä menettämäänsä yöunta, kun mies istuu neukkarissa kahvipullan kanssa jauhamassa sontaa osaston rutiineista.
Galaktinen Sankari kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Galaktinen Sankari kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on joku yksinhuoltajamammojen invaasio käynnissä kun oma mies ei ollutkaan täydellinen ja tuli se jätettyä..
Ja että oma valinta tuntuisi järkevältä, niin sitä perustellaan suosittelemalla samaa kaikille muillekin.
Oletko itse isä? Ihan mielenkiinnosta.
Minä olen tässä asiassa henkilökohtaisesti täysin epäkiinnostava ja määrittelyni johtaisi ainoastaan sivupoluille.
Sitä vaan että onko sulla oikeasti kokemusta vauva-arjesta vai länkytätkö vain lämpimiksesi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Galaktinen Sankari kirjoitti:
Useimmat täällä jaetut neuvot ovat kehnoja ja niillä on tarkoitus vain aiheuttaa ero.
Tavallaan trollausta, jossa trollaaja kokee onnistuneensa kun saa jonkun avioliiton loppumaan.
Ja osa taas ei huomaa sitä että tuohon tilanteeseen tarvitaan kaksi ja näkee siksi vian vain tuossa vaikenijassa.
Niinpä ja sitten alapeukutetaan ja haukutaan jos antaa neuvon, joka ei johda eroon. Kurjaa, että nykypäivänä toinen on niin helppo vain jättää. Jos rakkaassa on jokin oudosti, miksi rakas pitäisi heti hylätä ja hommata ties mitkä lähestymiskiellot? Eikö voi ensin yrittää selvittää, mikä on vikana ja yrittää olla sen rakkaan ihmisen tukena.. Mielestäni tällainen hylkäämiskulttuuri on erittäin surullista. Kuka tahansa voi sairastua henkisesti tai fyysisesti, olisiko näistä eroamisen ehdottelijoista kiva jos oma puoliso huonona aikana heti lähtisi pois? Pitäkää huoli toisistanne ihmiset...
Sairaus on eri asia kuin itsekäs toisen alistaminen. Mitä vaihtoehtoja jää jos ei toinen suostu ymmärtämään toisen kantaa ja huutaa päin naamaa yrittämättä edes keskustella? Kaikkea ei parisuhteessa tarvitse sietää.
No kun tämä on juuri se pointti, ei suostuta näkemään, että toinen voi olla sairas jos yhtäkkiä muuttuu erilaiseksi. Sairaat ihmiset eivät aina käyttäydy toisia huomioiden, riippuen sairaudesta. Ei se silti tarkoita, että toinen pitäisi jättää vaan toiselle pitää silloin löytää apua.
Tässähän on yritetty ymmärtää ja pyydetty miestä perheneuvolaan mutta ei suostunut. Miten viet aikuisen väkisin? Vauvan hyvinvointi menee tässä miehen itsekkyyden edelle.
Sepä olisikin helppoa jos sairas ymmärtäisi heti itse olevansa sairas. Eihän täällä olisi yhtään sairasta enää, jos kaikki kiltisti menisivät hoitoon ja parantuisivat heti.
Kyllä se toinen sen jossain välissä yleensä ymmärtää ja suostuu apuun, mutta siihen saattaa mennä aikaa. Kaksi viikkoa on aika lyhyt aika tajuta, että nyt on jotakin pielessä. Ja tämä ap:n mies on sellaista sukupolvea, että henkisen sairauden myöntäminen saattaa tuntua nolottavalta tai muuten vain kielletyltä, varsinkin kun on töissäkäyvä ihminen. Voisiko olla, että mielenterveysongelmien myöntäminen pelottaa jo senkin takia, että työnantajan suhtautuminen asiaan pelottaa?
Eli sinusta pitää vain odotella kärsivällisesti kun toinen huutaa ja pitää mykkäkoulua vähätellen eikä edes suostu katsomaan lapsen perään että itse pääsisi suihkuun?
Ei, vaan löytää apua ja pysyä toisen tukena. Kertoa jollekkin muullekin asiasta, esimerkiksi vanhemmille. Sanoa miehelle, että hänen tulisi miettiä onko käytös normaalia. Voi tulla vastaan huutoa ja muuta, mutta luultavasti asia jää sinne päähän pyörimään. Keskustelu on yleensä mahdollista, jos saa sen toisen rauhoittumaan.
Ja ap:n tapauksessa: ap voi luvata miehelleen, ettei ota päiväunia miehen ollessa paikalla, mutta miehen tulisi vastaavasti luvata ap:lle jotain takaisin. Esim suostua keskustelemaan ongelmista.
Oikeasti? Ei se nyt ihan riitä että toinen lupaa puhua mutta toinen ei saa levätä.
Voihan sitä vauvan kanssa nukkua kun mies on töissä? Kyse on kompromisseista. Ehkä mies on surullinen, että ap ei vietä aikaa hänen kanssaan vaan nukkuu vauvan kanssa kun mies tulee töistä. Tosin en tiedä tekeekö ap näin, mutta sain sellaisen käsityksen
Aivan kohtuutonta pyytää lapsen isää viettämään lapsen kanssa tunti että itse saa levätä? Voi nyyhkis kun ei nyt mies saa huomiota.
Siis jos mies oikeesti loukkaantuu tuosta kahdeksi viikoksi ja ap haluaa vielä miehen kanssa jatkaa, niin eikö silloin voisi kuunnella sitä miestä nyt edes kerran? Häntä ärsyttää suunnattomasti lepääminen hänen edessään, joten onko pakko sitten tehdä sitä? Miehellä voi olla työuupumus ja tämä voi olla myös syy tähän kiukkuun toisen levosta.
Toinen vaihtoehto on sopia että molemmat nukkuu yhdessä vauvan kanssa päiväunet, jos tämä nyt aiheuttaa noin suurta vihaa.
Meidän vauva nukkui päivällä vartin pätkissä. Hyvin olisi onnistunut yhteiset päikkärit joo.
Voi tätä uhriutumista. Tässä nyt yritetään antaa ap:lle neuvoja kun niitä kerran pyysi. Kaikki vauvat eivät ole samanlaisia, joten pahoitteluni etten tiennyt että sinun vauvasi ei nuku päivällä kuin vartin kerrallaan. Kyse on enemmän siitä, että kyllä niitä vaihtoehtoja löytyy ja voi tehdä kompromisseja, jotka sopivat itse kunkin elämään. Ei pidä tehdä juuri, mitä minä sanon, koska en edes tunne ap:ta tai ylipäänsä nukkuuko päiväunia miehen ollessa kotona.
Kuka jää tuollaiseen suhteeseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Galaktinen Sankari kirjoitti:
Useimmat täällä jaetut neuvot ovat kehnoja ja niillä on tarkoitus vain aiheuttaa ero.
Tavallaan trollausta, jossa trollaaja kokee onnistuneensa kun saa jonkun avioliiton loppumaan.
Ja osa taas ei huomaa sitä että tuohon tilanteeseen tarvitaan kaksi ja näkee siksi vian vain tuossa vaikenijassa.
Niinpä ja sitten alapeukutetaan ja haukutaan jos antaa neuvon, joka ei johda eroon. Kurjaa, että nykypäivänä toinen on niin helppo vain jättää. Jos rakkaassa on jokin oudosti, miksi rakas pitäisi heti hylätä ja hommata ties mitkä lähestymiskiellot? Eikö voi ensin yrittää selvittää, mikä on vikana ja yrittää olla sen rakkaan ihmisen tukena.. Mielestäni tällainen hylkäämiskulttuuri on erittäin surullista. Kuka tahansa voi sairastua henkisesti tai fyysisesti, olisiko näistä eroamisen ehdottelijoista kiva jos oma puoliso huonona aikana heti lähtisi pois? Pitäkää huoli toisistanne ihmiset...
Sairaus on eri asia kuin itsekäs toisen alistaminen. Mitä vaihtoehtoja jää jos ei toinen suostu ymmärtämään toisen kantaa ja huutaa päin naamaa yrittämättä edes keskustella? Kaikkea ei parisuhteessa tarvitse sietää.
No kun tämä on juuri se pointti, ei suostuta näkemään, että toinen voi olla sairas jos yhtäkkiä muuttuu erilaiseksi. Sairaat ihmiset eivät aina käyttäydy toisia huomioiden, riippuen sairaudesta. Ei se silti tarkoita, että toinen pitäisi jättää vaan toiselle pitää silloin löytää apua.
Tässähän on yritetty ymmärtää ja pyydetty miestä perheneuvolaan mutta ei suostunut. Miten viet aikuisen väkisin? Vauvan hyvinvointi menee tässä miehen itsekkyyden edelle.
Sepä olisikin helppoa jos sairas ymmärtäisi heti itse olevansa sairas. Eihän täällä olisi yhtään sairasta enää, jos kaikki kiltisti menisivät hoitoon ja parantuisivat heti.
Kyllä se toinen sen jossain välissä yleensä ymmärtää ja suostuu apuun, mutta siihen saattaa mennä aikaa. Kaksi viikkoa on aika lyhyt aika tajuta, että nyt on jotakin pielessä. Ja tämä ap:n mies on sellaista sukupolvea, että henkisen sairauden myöntäminen saattaa tuntua nolottavalta tai muuten vain kielletyltä, varsinkin kun on töissäkäyvä ihminen. Voisiko olla, että mielenterveysongelmien myöntäminen pelottaa jo senkin takia, että työnantajan suhtautuminen asiaan pelottaa?
Eli sinusta pitää vain odotella kärsivällisesti kun toinen huutaa ja pitää mykkäkoulua vähätellen eikä edes suostu katsomaan lapsen perään että itse pääsisi suihkuun?
Ei, vaan löytää apua ja pysyä toisen tukena. Kertoa jollekkin muullekin asiasta, esimerkiksi vanhemmille. Sanoa miehelle, että hänen tulisi miettiä onko käytös normaalia. Voi tulla vastaan huutoa ja muuta, mutta luultavasti asia jää sinne päähän pyörimään. Keskustelu on yleensä mahdollista, jos saa sen toisen rauhoittumaan.
Ja ap:n tapauksessa: ap voi luvata miehelleen, ettei ota päiväunia miehen ollessa paikalla, mutta miehen tulisi vastaavasti luvata ap:lle jotain takaisin. Esim suostua keskustelemaan ongelmista.
Oikeasti? Ei se nyt ihan riitä että toinen lupaa puhua mutta toinen ei saa levätä.
Voihan sitä vauvan kanssa nukkua kun mies on töissä? Kyse on kompromisseista. Ehkä mies on surullinen, että ap ei vietä aikaa hänen kanssaan vaan nukkuu vauvan kanssa kun mies tulee töistä. Tosin en tiedä tekeekö ap näin, mutta sain sellaisen käsityksen
Aivan kohtuutonta pyytää lapsen isää viettämään lapsen kanssa tunti että itse saa levätä? Voi nyyhkis kun ei nyt mies saa huomiota.
Siis jos mies oikeesti loukkaantuu tuosta kahdeksi viikoksi ja ap haluaa vielä miehen kanssa jatkaa, niin eikö silloin voisi kuunnella sitä miestä nyt edes kerran? Häntä ärsyttää suunnattomasti lepääminen hänen edessään, joten onko pakko sitten tehdä sitä? Miehellä voi olla työuupumus ja tämä voi olla myös syy tähän kiukkuun toisen levosta.
Toinen vaihtoehto on sopia että molemmat nukkuu yhdessä vauvan kanssa päiväunet, jos tämä nyt aiheuttaa noin suurta vihaa.
Ymmärsinkö oikein aiemmista teksteistä, että kyse on niistä oikeista ja oletetuista päikkäreistä, jotka ap ottaa päivällä miehen ollessa töissä eikä miehen kotona ollessa. Mies on kateellinen siitä, että ap ottaa takaisin päivällä menettämäänsä yöunta, kun mies istuu neukkarissa kahvipullan kanssa jauhamassa sontaa osaston rutiineista.
Olen nukkunut päikkäreitä vain kun mies on töissä tai silloin kun hän on kotona, mutta ottaa itse samalla päikkärit myös. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Nettikeskusteluissa on ihanaa, kun tehdään olettamuksia toisista muutaman lauseen perusteella.
Autossasi on toisessa takarenkaassa liian vähän ilmaa ja sinun kannattaa siksi heti myydä se.
:)
Väärin. Itse olen ollut parisuhteessa jo 17 vuotta. Kertaakaan ei ole tarvinnut pyytää anteeksi sitä että olen olemassa, enkä koskaan sitä tekisi.