Suostumus2018 -kampanja: jatkossa miehen osattava tulkita naisen halukkuuden määrä (raiskauslaki)
Suostumus 2018 -kampanja on osa suunniteltavaa kansalaisaloitetta, jolla pyritään saamaan muutos rikoslakiin. Keskeistä aloitteessa on pyrkimys siihen, että raiskaus määriteltäisiin rikoslaissa jatkossa suostumuksen puutteen kautta.
...
Hanketta ovat käynnistymässä ihmisoikeusjärjestö Amnesty, Naisasialiitto Unioni, Monika-Naiset liitto, Naisten linja sekä #dammenbrister-kampanja. Mukana on myös poliittisia vaikuttajia.
"Poliittisista nuorisojärjestöistä tukijoina ovat miltei kaikki. Tukijoihin kuuluvat muun muassa Vasemmistonuoret ja Keskustanuoret.
...
"Ainakin Pride-tapahtuman yhteydessä on tarkoitus kerätä nimiä. Lisäksi järjestämme kokonaan uusia tapahtumia. Esimerkiksi erilaiset tukikeikat, joihin kutsutaan artisteja esiintymään, voivat olla mahdollisia.
(Lähde: Marmai)
Kommentit (512)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisia kannustetaan ja on kannustettu vapaampaan seksiin ja toimimaan kuin miehet, mutta samalla seksi on kuulemma niin kovin vaarallista, että sen harrastamista pitää yhä enenevässä määrin erilaisilla rajoituksilla ja laeilla säännöstellä.
Ja kaikki ihan vaan sattumalta sellaisia rajoituksia joiden katsotaan koskevan ja rajoittavan ensisisijassa miesten seksuaalikäyttäytymistä ja taas ihan sattumalta asiassa aloitteellisia ovat juuri feministijärjestöt. Merkillisiä sattumia.
Ei se ole sattumaa, vaan seurausta siitä, että tällä hetkellä sammuneen, nukkuvan ja kuollakseen pelkäävän, joka ei uskalla paeta tai kieltäytyä, saa r a i skata ilman seurauksia Suomessa. Tälle tilanteelle yritetään nyt tehdä jotakin.
Mutta kun ei saa. Älä välitä väärää tietoa.
Siis nykyäänhän suostumisen puute ei ole lain mukaan raiskaus, vaan raiskauksen määritelmään tarvitaan väkivaltaa tai sen uhka.
Juurihan oli keissi jossa mies oli ensin pahoinpidellyt, ja sen jälkeen väkisinmaannut pitämällä naista paikoillaan naisen kieltäessä. Tästä ei tullut raiskaustuomiota koska väkivalta ei liittynyt väkisinmakaamiseen vaan oli tapahtunut ennen sitä eikä paikoillaan pitäminen ollut tarpeeksi väkivaltaista.
Tällaisten takia kannatan aloitetta.

Käytännössä tilanne on valitettavasti tuo, mitä kirjoitin. Ja se on väärin ja ihmisoikeuksien vastaista. Siksi jotain on tehtävä.

Mutta kun ei ole ja sinä välität väärää tietoa. Just so everybody knows.
En kyllä miehenä voi ymmärtää, miten helvetin vaikeaa voi ola tulkita naisen halua. En ymmärrä, kuinka moni mies on siinä tilanteessa, ettei tiedä haluaako se kumppani sitä seksiä oikeasti vai ei. Näissä tilanteissa jättäisin panematta, ainakaan se nainen ei ole kiihottunut eikä erityisen kiinnostunut. Kyllä kiihottunut halukas suomalainen nainen oman kokemukseni mukaan tekee hyvin selväksi, kun haluaa panna. Sen verran olen minäkin sinkkuna baareissa pyörinyt.
M36

Nainen on aina heikommassa asemassa ja ottaa isomman riskin ollessaan missään tekemisissä miesten kanssa, joten on täysin luonnollista, että heikompaa osapuolta yritetään suojella.
Miksi naista sitten kannustetaan irtoseksiin alunperinkään jos se on juuri naiselle niin suuri riski? Siitähän on tässä on kyse.
"Mikäli harrastat seksiä mielestäsi niin epäluotettavien kumppaneiden kanssa, että pelkäät heidän jälkikäteen lavastavan sinut syylliseksi..."
Miksi nainen pyörii ja harrastaa seksiä niin epäluotettavien kumppanien kanssa, että pelkään heidän raiskaavan itsensä eli ihan saman voi sanoa toisinpäin. Missä on aikuisen naisen oma harkinta vai miehiltäkö sitä vaan vaaditaan?

Millä perusteella ei ole? Niihin suljettuihin memyös-ryhmiin tuli lukemattomia kertomuksia tuollaisista r a iskauksista. Myös omalla nimellä. Samoin uhritutkimukset, auttavien puhelinten kokemukset kertovat samaa. *Käytännössä* tilanne on tällä hetkellä niin, että esim sammuneen tai tarpeeksi pelotellun voi r a i skata ilman seurauksia. Vaikka se laitonta onkin niin *käytännössä* tekijä pääsee ilman seurauksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisia kannustetaan ja on kannustettu vapaampaan seksiin ja toimimaan kuin miehet, mutta samalla seksi on kuulemma niin kovin vaarallista, että sen harrastamista pitää yhä enenevässä määrin erilaisilla rajoituksilla ja laeilla säännöstellä.
Ja kaikki ihan vaan sattumalta sellaisia rajoituksia joiden katsotaan koskevan ja rajoittavan ensisisijassa miesten seksuaalikäyttäytymistä ja taas ihan sattumalta asiassa aloitteellisia ovat juuri feministijärjestöt. Merkillisiä sattumia.
Nainen on aina heikommassa asemassa ja ottaa isomman riskin ollessaan missään tekemisissä miesten kanssa, joten on täysin luonnollista, että heikompaa osapuolta yritetään suojella.
Miksi naista sitten kannustetaan irtoseksiin alunperinkään jos se on juuri naiselle niin suuri riski? Siitähän on tässä on kyse.
"Mikäli harrastat seksiä mielestäsi niin epäluotettavien kumppaneiden kanssa, että pelkäät heidän jälkikäteen lavastavan sinut syylliseksi..."
Miksi nainen pyörii ja harrastaa seksiä niin epäluotettavien kumppanien kanssa, että pelkään heidän raiskaavan itsensä eli ihan saman voi sanoa toisinpäin. Missä on aikuisen naisen oma harkinta vai miehiltäkö sitä vaan vaaditaan?
Kuka kannustaa ja mitä tekemistä sillä on lainsäädännön kanssa?
Mutta: ihan samat säännöt koskevat miehiä ja naisia. Molempien tulee varmistaa toisen suostumus. Kumpikaan ei ole vastuussa siitä, jos joutuvat väkivallan uhriksi.
Vierailija kirjoitti:
Siis nykyäänhän suostumisen puute ei ole lain mukaan raiskaus, vaan raiskauksen määritelmään tarvitaan väkivaltaa tai sen uhka.
Juurihan oli keissi jossa mies oli ensin pahoinpidellyt, ja sen jälkeen väkisinmaannut pitämällä naista paikoillaan naisen kieltäessä. Tästä ei tullut raiskaustuomiota koska väkivalta ei liittynyt väkisinmakaamiseen vaan oli tapahtunut ennen sitä eikä paikoillaan pitäminen ollut tarpeeksi väkivaltaista.
Tällaisten takia kannatan aloitetta.
Laitapa nyt sitten tuo keissi niin katsotaan. Veikkaan, ettei mennyt ihan noin.

Mitäs tuo 10-vuotias lapsi liikkui niin epämääräisten miesten seurassa. Mitäs nainen oli sammunut. Miehiltä ei voi olettaa että osaisivat tälläisissä tilanteissa olla tunkematta munaansa kaikkialle.
Tässä nyt tuli taas tuo sama miesten itkuvirsi yhditettynä peristeiseen uhrin (naisen) syyllistämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Tämäpä hauskaa. Miehet ovat aina olleet kilvan syyttämässä seksuaalista väkivaltaa kokenutta naista, että mitäs lähdit oudon matkaan, mitäs olit kännissä, olisi pitänyt tajuta olla lähtemättä jatkoille. Niin kuin naisen pitäisi vain osata jollain kuudennella aistilla arvioida kuka on oikeasti luotettava ja kuka vaan esittää sellaista.
Nyt kun heidän pitäisikin alkaa varomaan näitä epäluotettavia ihmisiä, eli (heidän mielestään kaikkialla vaanivia) rÅiskauksia lavastavia naisia, niin se onkin ihan liikaa vaadittu ja aivan mahdotonta.
Ootte te hassuja :D
Okei eli mies ja nainen on molemmat kännissä. Kuka silloin raiskaa kenet?

No se, joka pakottaa seksiin sen toisen, haluttoman osapuolen joka ei kykene antamaan suostumustaan.
Voi hyvänen aika, miten tämä nyt on niin vaikea ymmärtää??
Ohis, joka luuli ettei tällaista lakia tarvita mutta näköjään tulee todella tarpeeseen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämäpä hauskaa. Miehet ovat aina olleet kilvan syyttämässä seksuaalista väkivaltaa kokenutta naista, että mitäs lähdit oudon matkaan, mitäs olit kännissä, olisi pitänyt tajuta olla lähtemättä jatkoille. Niin kuin naisen pitäisi vain osata jollain kuudennella aistilla arvioida kuka on oikeasti luotettava ja kuka vaan esittää sellaista.
Nyt kun heidän pitäisikin alkaa varomaan näitä epäluotettavia ihmisiä, eli (heidän mielestään kaikkialla vaanivia) rÅiskauksia lavastavia naisia, niin se onkin ihan liikaa vaadittu ja aivan mahdotonta.
Ootte te hassuja :D
Okei eli mies ja nainen on molemmat kännissä. Kuka silloin raiskaa kenet?
Jos jompi kumpi on umpikännissä, sammumisen partaalla niin hänen kanssaan seksin harrastaminen on r a i skaus. Jos molemmat ovat sammumisen partaalla niin s eksiä tuskin tapahtuu mutta jos tapahtuu ja toinen osapuoli tekee rikosilmoituksen niin poliisi tutkii ja jos on näyttöä että molemmat olivat samassa tilassa niin ei se ole r a i skaus. Jos on näyttöä että toinen olikin ihan tolkuissaan niin sitten oli.
Vierailija kirjoitti:
Siis nykyäänhän suostumisen puute ei ole lain mukaan raiskaus, vaan raiskauksen määritelmään tarvitaan väkivaltaa tai sen uhka.
Juurihan oli keissi jossa mies oli ensin pahoinpidellyt, ja sen jälkeen väkisinmaannut pitämällä naista paikoillaan naisen kieltäessä. Tästä ei tullut raiskaustuomiota koska väkivalta ei liittynyt väkisinmakaamiseen vaan oli tapahtunut ennen sitä eikä paikoillaan pitäminen ollut tarpeeksi väkivaltaista.
Tällaisten takia kannatan aloitetta.
Ei minustakaan vastaa ihan sivistyneiden ihmisten maailmankuvaa, että laissa määritellään ihmisen olevan oletusarvoisesti käytettävissä jos tämä ei tappele vastaan niin että veri lentää. Nykyinen laki on tosielämälle vieras. Se pitäisi päivittää vastaamaan todellisuutta.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä miehenä voi ymmärtää, miten helvetin vaikeaa voi ola tulkita naisen halua. En ymmärrä, kuinka moni mies on siinä tilanteessa, ettei tiedä haluaako se kumppani sitä seksiä oikeasti vai ei. Näissä tilanteissa jättäisin panematta, ainakaan se nainen ei ole kiihottunut eikä erityisen kiinnostunut. Kyllä kiihottunut halukas suomalainen nainen oman kokemukseni mukaan tekee hyvin selväksi, kun haluaa panna. Sen verran olen minäkin sinkkuna baareissa pyörinyt.
M36
Järjen ääni!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisia kannustetaan ja on kannustettu vapaampaan seksiin ja toimimaan kuin miehet, mutta samalla seksi on kuulemma niin kovin vaarallista, että sen harrastamista pitää yhä enenevässä määrin erilaisilla rajoituksilla ja laeilla säännöstellä.
Ja kaikki ihan vaan sattumalta sellaisia rajoituksia joiden katsotaan koskevan ja rajoittavan ensisisijassa miesten seksuaalikäyttäytymistä ja taas ihan sattumalta asiassa aloitteellisia ovat juuri feministijärjestöt. Merkillisiä sattumia.
Nainen on aina heikommassa asemassa ja ottaa isomman riskin ollessaan missään tekemisissä miesten kanssa, joten on täysin luonnollista, että heikompaa osapuolta yritetään suojella.
Miksi naista sitten kannustetaan irtoseksiin alunperinkään jos se on juuri naiselle niin suuri riski? Siitähän on tässä on kyse.
"Mikäli harrastat seksiä mielestäsi niin epäluotettavien kumppaneiden kanssa, että pelkäät heidän jälkikäteen lavastavan sinut syylliseksi..."
Miksi nainen pyörii ja harrastaa seksiä niin epäluotettavien kumppanien kanssa, että pelkään heidän raiskaavan itsensä eli ihan saman voi sanoa toisinpäin. Missä on aikuisen naisen oma harkinta vai miehiltäkö sitä vaan vaaditaan?
Kuka kannustaa ja mitä tekemistä sillä on lainsäädännön kanssa?
Mutta: ihan samat säännöt koskevat miehiä ja naisia. Molempien tulee varmistaa toisen suostumus. Kumpikaan ei ole vastuussa siitä, jos joutuvat väkivallan uhriksi.
Kulttuuri kannustaa ja feministit. Ja vaikka Cosmo. Se on juuri se miksi miehille sallitaan se ja se vaan ei naisille-juttu. Vaikka tosiaan on tullut tässäkin ketjussa esiin, että on naisille paljon riskialtiimpaa eli ehkä ei pitäisi. Missä on aikuisen naisen oma harkinta ja miksi sitä vaaditaan näemmä vain miehiltä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämäpä hauskaa. Miehet ovat aina olleet kilvan syyttämässä seksuaalista väkivaltaa kokenutta naista, että mitäs lähdit oudon matkaan, mitäs olit kännissä, olisi pitänyt tajuta olla lähtemättä jatkoille. Niin kuin naisen pitäisi vain osata jollain kuudennella aistilla arvioida kuka on oikeasti luotettava ja kuka vaan esittää sellaista.
Nyt kun heidän pitäisikin alkaa varomaan näitä epäluotettavia ihmisiä, eli (heidän mielestään kaikkialla vaanivia) rÅiskauksia lavastavia naisia, niin se onkin ihan liikaa vaadittu ja aivan mahdotonta.
Ootte te hassuja :D
Okei eli mies ja nainen on molemmat kännissä. Kuka silloin raiskaa kenet?
Jos sinua huolettaa että sinusta tehdään rikosilmoitus, älä milloinkaan harrasta seksiä alkoholin vaikutuksen alaisena.
Vierailija kirjoitti:
Tämäpä hauskaa. Miehet ovat aina olleet kilvan syyttämässä seksuaalista väkivaltaa kokenutta naista, että mitäs lähdit oudon matkaan, mitäs olit kännissä, olisi pitänyt tajuta olla lähtemättä jatkoille. Niin kuin naisen pitäisi vain osata jollain kuudennella aistilla arvioida kuka on oikeasti luotettava ja kuka vaan esittää sellaista.
Nyt kun heidän pitäisikin alkaa varomaan näitä epäluotettavia ihmisiä, eli (heidän mielestään kaikkialla vaanivia) rÅiskauksia lavastavia naisia, niin se onkin ihan liikaa vaadittu ja aivan mahdotonta.
Ootte te hassuja :D
Baarista tultua nainen riisuu itsensä alasti ja menee miehen kanssa sänkyyn. Ei ilmaise paheksuntaa vaikka mies työntäisi sormet pilluun ja kourisi rintoja. Aamulla krapulassa tulee sitten morkkis ja tehdään raiskausilmoitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisia kannustetaan ja on kannustettu vapaampaan seksiin ja toimimaan kuin miehet, mutta samalla seksi on kuulemma niin kovin vaarallista, että sen harrastamista pitää yhä enenevässä määrin erilaisilla rajoituksilla ja laeilla säännöstellä.
Ja kaikki ihan vaan sattumalta sellaisia rajoituksia joiden katsotaan koskevan ja rajoittavan ensisisijassa miesten seksuaalikäyttäytymistä ja taas ihan sattumalta asiassa aloitteellisia ovat juuri feministijärjestöt. Merkillisiä sattumia.
Nainen on aina heikommassa asemassa ja ottaa isomman riskin ollessaan missään tekemisissä miesten kanssa, joten on täysin luonnollista, että heikompaa osapuolta yritetään suojella.
Miksi naista sitten kannustetaan irtoseksiin alunperinkään jos se on juuri naiselle niin suuri riski? Siitähän on tässä on kyse.
"Mikäli harrastat seksiä mielestäsi niin epäluotettavien kumppaneiden kanssa, että pelkäät heidän jälkikäteen lavastavan sinut syylliseksi..."
Miksi nainen pyörii ja harrastaa seksiä niin epäluotettavien kumppanien kanssa, että pelkään heidän raiskaavan itsensä eli ihan saman voi sanoa toisinpäin. Missä on aikuisen naisen oma harkinta vai miehiltäkö sitä vaan vaaditaan?
Kuka kannustaa ja mitä tekemistä sillä on lainsäädännön kanssa?
Mutta: ihan samat säännöt koskevat miehiä ja naisia. Molempien tulee varmistaa toisen suostumus. Kumpikaan ei ole vastuussa siitä, jos joutuvat väkivallan uhriksi.
Kulttuuri kannustaa ja feministit. Ja vaikka Cosmo. Se on juuri se miksi miehille sallitaan se ja se vaan ei naisille-juttu. Vaikka tosiaan on tullut tässäkin ketjussa esiin, että on naisille paljon riskialtiimpaa eli ehkä ei pitäisi. Missä on aikuisen naisen oma harkinta ja miksi sitä vaaditaan näemmä vain miehiltä?
Missä on miehen harkinta? Onko se nyt niin vaikeaa harkita haluaako tuo lapsi, nukkuva, vammainen, tiedottomassa tilassa oleva kanssasi seksiä?
Eli lupakaavake ei vielä riitä. Tämä selvä. Siispä asennettakoon jokaiseen makuuhuoneeseen kamera josta virallinen valvoja seuraa homman etenemistä ja jos asiat ei etene pykälien mukaan niin alkaa torvi soimaan ja vilkkuvalot välkkymään.
Naisilla kun on niin paljon ongelmia ilmaista mielipidettään selkeästi ettei siitä muutoin selvää ota.