Missä viipyvät ihanat seksihelteet?
Nytkin piti laittaa pitkähihainen paita päälle kun kävin ulkona. Paskin kesä ikinä!
Kommentit (16)
Seksiä en kaipaa mutta helteitä kyllä.
Just parasta kun tulee ne seksihelteet ja rannat on täynnä emäntiä, jotka kilpaa esittelevät kiimassa perseitään.
Selibaattisadetta luvataan, sori siitä.
Ilman kosteusprosentti on 70, yöksi luvataan 85. Hiostava sää, vaikka ei ole helle.
Viime vuonna ne osui elokuun viimeisille viikoille. Tää kesäkuu on nykyään aika pitkälti kevättä.
Vierailija kirjoitti:
Just parasta kun tulee ne seksihelteet ja rannat on täynnä emäntiä, jotka kilpaa esittelevät kiimassa perseitään.
Syksysin ne on perse pystyssä metsässä.
Kesäkuu
- Kesäkuu lienee alunperin tarkoittanut kesantokuuta, siis kyntökuuta. Myös huhti-, touko- heinä- ja elokuu ovat maatalouden työtehtäviin viittaavia nimiä.
- Kaksi on kaunista kesällä: lehti puussa, ruoho maassa ja tuomenkukka kolmantena.
- Vesisade ennen juhannusta sataa suoraan laariin (tuo hyvän viljasadon).
- Kesäkuun alku on usein aika kolea, samoin aika juuri ennen juhannusta. Kaikkein pahin oli ns. tuppihalla. Sensijaan viileä kesäkuu (ilman pahoja halloja) on ollut kasvulle hyväksi: vilu viljan kasvattaa, lämmin terän tekee.
Heinäkuu
- Jos käki kukkuu pitkään vielä heinäkuussa, tulee lämmin ja pitkä syksy.
- Heinäntekoa varten oli tärkeää ennustaa tulevien lähipäivien sää; sataako vai onko pouta. Seuraavien havaintojen perusteella on niitetty sateella ja koonnut poudalla: Tulee sade, jos aurinko laskee pilveen, jos taivas lientelee, jos taivaalla on pitkiä pilviviiruja (reen jalaksia), Nooakin arkki tai kerrospilviä.. Ennen sadetta tuoksuu vastaniitetty heinä iltasella, metsä näyttää tavallista tummemmalta, savu laskeutuu maahan, ääni kuuluu tavallista kauempaa, kauimmat puut vuoret yms. näyttävät tavallista suuremmilta, aamusella ruskottaa, aamusumu nousee ylöspäin, iltataivas on harmaa, tuuli kiihtyy, reumaattisen ihmisen jäseniä kolottaa.
- Sade tulee myös, jos pääskyset lentelevät liki veden pintaa, palokärki ’tillaa’, isot linnut pesevät itseään, koira syö ruohoa, kissa pesee itseään, siat lähtevät myöhään illalla liikkeelle, kukko kiekuu poikkeukselliseen aikaan, kanat kylpevät tuhkassa, mehiläiset tekevät pitkiä lentomatkoja, hämähäkit pysyttelevät suojuksissaan, ravut nousevat vedestä maalle, kalat hyppivät vedessä, siipimuurahaisia ilmestyy alakiville, ojakonna kurnuttaa, kärpäset ovat vihaisia ja lentävät korvaan, lammas hypähtelee korkealle.
- Kauniin sään ennusmerkkejä: hyttyset tanssivat iltasella kovasti, heinäsirkka sirisee, hämähäkki kutoo verkkojaan, pääskyset lentävät korkealla, pöllö huutaa yöllä, merivesi on matalalla, savu nousee ylös, syntyy kumpupilviä, jotka pian hajoavat, taivas on rastaanrinnalla, aamusumu laskeutuu maahan, aamukaste on vahva, ilma on autereinen, aamupäivän tuuli tyyntyy iltapäivällä.
Hyi mikä asia.Kesä voi tuoda vtin seksistä.Ellei ihan seksitautia.Käytä kumia.Se ei suojaa ihan kaikelta .Hygienia muistakaa.
Seksihelle on jo konseptina ihan nurinkurinen. Jos on oikein kuuma ja hiki valuu jo paikallaan istuessa niin ajankohta ei ole yhtään otollinen sekstailuun. Mielummin viileänä päivänä kun voi yhdessä käpertyä peiton alle lämmittelemään.
Pitääkö sitä sitten helteillä pukeutua huorahtavasti.
Odottelen lämpimiä homosteluhelteitä.
Vierailija kirjoitti:
Helteet on siirretty elokuulle.
Toivottavasti on peruttu koko kesältä. Nyt on just hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Ilman kosteusprosentti on 70, yöksi luvataan 85. Hiostava sää, vaikka ei ole helle.
Ja vesisateessa yli 90
Eikö juuri sadepäivänä ole mukava rakastella? Voi hyvällä omallatunnolla viettää päivän sängyssä. Ehdotan seksihelteiden muutosta touhutihkuksi.