Lapsettomana pysyttelevä nainen herättää raivoa
Naisten, jotka eivät halua tehdä lapsia, ovat joillekin yhä kuin punainen vaate. Kertomus omasta tahdostaan lapsettomista naisista toi raivoisaa palautetta toimitukseemme. Yhdessä palautteessa naisten sanottiin jopa pettävän koko ihmiskunnan.
Vapaaehtoisesti kertova juttu ei kerännyt ainuttakaan raivoavaa palautetta. Viestit alkoivat yleensä tähän tyyliin: “Kiitos mielenkiintoisesta jutusta.”
Suomalaisessakin kulttuurissa on elänyt voimakkaana malli, jonka mukaan naisen täytyy tulla äidiksi. Naiset, jotka eivät halua lapsia, ovat murtaneet mallia. Se saattaa tuntua uhalta.
https://yle.fi/uutiset/3-10094783
Tällaista vielä vuonna 2018
Joidenkin on vaikea hyväksyä että on minunlaisia naisia, joiden koko elämä ei perustu miehen etsimiselle, jotta saa pullauttaa sen mukulan maailmaan.
T. Vela ja ikisinkkunainen
Kommentit (442)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai löysit, kun tiedät mikä se niiden kymmenien joukosta on :D
Minulle et ole edes kertonut, millä kielellä ko. "tutkimus" on tehty.Taidat tietää siis itsekin, ettei kyseessä ole mikään todellinen tieteellinen julkaisu, vaan ilmeisesti jonkun mielipidekirjoitus. Muuten olisit sen jo linkannut. En jaksa enää vängätä idiootin kanssa, joten moro.
Miten niin tiedän? Ai niin, sinä vissiin kuvittelet että täällä on vain kaksi keskustelijaa. No ymmärrän hyvin miksi et tuon mokan jälkeen "jaksa enää vängätä", LOL ja moro vaan :D
Kuka niin kuvittelisi? :D
Oletan kuitenkin, että sinä olet se henkilö, joka tutkimuksesta täällä kirjoitti, kun kävit väittämään vastaan minun kysellessäni lähdettä. Et vaan taida tajuta, että viitatessasi johonkin tutkimukseen, lähde tulisi aina mainita. Ehkei siellä apukoulussa ollut niin, mutta fiksujen aikuisten kesken on.
Oho, maalaisäityli yrittää ajatella :D
Eikö sulla ole jotain kakkapyllyä haisteltavana siellä kotona, se voisi sujua paremmin kuin sun yritykset "olettaa" täällä.
Minä olen toistaiseksi vielä lapseton nainen, mutta ajattelin kyllä tulevaisuudessa mieheni kanssa yhden tai kaksi heitä tähän maailmaan saattaa. Perhekeskeisyys on aina ollut minulle suuressa roolissa ja suku on minulle raskas, joten lasten tekeminen ei tunnu miltään elämän päättymiseltä, enemmänkin hauskalta ajatukselta.
Toisten lapsettomuus ei häiritse minua itseäni lainkaan, mutta toki tuntuu pahalta jos sanon lapsihaaveistani ja vastapalloon tulee heti "hyi v*ttu jotain kuvottavia vauvoja" - pelottaa että ystävät hylkää jos minusta joskus tulee äiti ja muutun itse automaattisesti huonoksi ihmiseksi heidän silmissään. Joissain piireissä äitiyskin on paha asia ja toivon, ettei kukaan jää lapsettomaksi tällaisen sosiaalisen paineen takia.
Olen aina ollut paljon tekevänä kovasti sitä mieltä, että asioista ei tiedä ennen kuin tekee, näkee ja kokee, että tämäkin on sellainen jossain kohtaa koettava seikkailu, jos se minulle suodaan. Minua lapsettomuus ei siis haittaa ja muiden asiat ovat heidän omiaan, mutta lapsettomienkin tulee ymmärtää, etteivät he voi kokea asiaa kokematta sitä ja minusta tuntuu, että usein vanhempia vain harmittaa vain, kun eivät voi jakaa tiettyjä kokemuksia lapsettomien kanssa. Siitä se "jäätte paitsi"-selittely tulee.
Aina sitä ihmiset haluaa sitä mitä ei ole. Lapselliset lapsivapaata ja lapsettomat saattaa yhtäkkiä harmitellakin ettei ole muksuja.
Itsekin luin tässä juuri tutkimuksesta, jonka mukaan jokainen vela kärsii vakavista mielenterveysongelmista ja on kateellinen perheellisille. Heitä on myös kaikkia kohdeltu huonosti lapsena, josta johtuu kokemansa lapsiviha.
Ai mikä tutkimus? Enpä kerro :D
Löydät sen Googlella ja reddittiin se on myös linkattu ja siellä on siitä keskustelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai löysit, kun tiedät mikä se niiden kymmenien joukosta on :D
Minulle et ole edes kertonut, millä kielellä ko. "tutkimus" on tehty.Taidat tietää siis itsekin, ettei kyseessä ole mikään todellinen tieteellinen julkaisu, vaan ilmeisesti jonkun mielipidekirjoitus. Muuten olisit sen jo linkannut. En jaksa enää vängätä idiootin kanssa, joten moro.
Miten niin tiedän? Ai niin, sinä vissiin kuvittelet että täällä on vain kaksi keskustelijaa. No ymmärrän hyvin miksi et tuon mokan jälkeen "jaksa enää vängätä", LOL ja moro vaan :D
Mielummin vänkäät, kun linkität sen tutkimuksen? :D
Minnehän vajukkien palstalle tässä on eksynyt :D
Ihan vain tiedoksi sulle, kun et näköjään ole tottunut olemaan netissä, etkä edes tiedä mikä on reddit. Selitän sulle tämän ihan ystävällisyyttäni.
Sua pidetään netissä trollina, kun alat ajattamaan ihmisiä linkkaamaan tänne ja sitä kautta kukaan ei huomioi enää sua, korkeintaan pyrkii trollamaan sua takaisin.
Sunkaltaiset linkkauksen ajattajat pyrkivät trollamaalla tuhlamaan toisten aikaa, ja sitä kautta hallitsemaan niitä, esim. juuri vaatimalla linkkauksia, jotta sen toisen aika menee siihen. Kokeneet netin käyttäjät ei mene mukaan siihen.
Nyt sun tarvitse ihmetellä miksi suhun ei reagoida, tai miksi sua trollataan takaisin. Itsekään en vastaa sulle enää tämän jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai löysit, kun tiedät mikä se niiden kymmenien joukosta on :D
Minulle et ole edes kertonut, millä kielellä ko. "tutkimus" on tehty.Taidat tietää siis itsekin, ettei kyseessä ole mikään todellinen tieteellinen julkaisu, vaan ilmeisesti jonkun mielipidekirjoitus. Muuten olisit sen jo linkannut. En jaksa enää vängätä idiootin kanssa, joten moro.
Miten niin tiedän? Ai niin, sinä vissiin kuvittelet että täällä on vain kaksi keskustelijaa. No ymmärrän hyvin miksi et tuon mokan jälkeen "jaksa enää vängätä", LOL ja moro vaan :D
Kuka niin kuvittelisi? :D
Oletan kuitenkin, että sinä olet se henkilö, joka tutkimuksesta täällä kirjoitti, kun kävit väittämään vastaan minun kysellessäni lähdettä. Et vaan taida tajuta, että viitatessasi johonkin tutkimukseen, lähde tulisi aina mainita. Ehkei siellä apukoulussa ollut niin, mutta fiksujen aikuisten kesken on.Oho, maalaisäityli yrittää ajatella :D
Eikö sulla ole jotain kakkapyllyä haisteltavana siellä kotona, se voisi sujua paremmin kuin sun yritykset "olettaa" täällä.
Hieno oletus sinulta :D
Taisi jäädä lääkkeet ottamatta tänään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai löysit, kun tiedät mikä se niiden kymmenien joukosta on :D
Minulle et ole edes kertonut, millä kielellä ko. "tutkimus" on tehty.Taidat tietää siis itsekin, ettei kyseessä ole mikään todellinen tieteellinen julkaisu, vaan ilmeisesti jonkun mielipidekirjoitus. Muuten olisit sen jo linkannut. En jaksa enää vängätä idiootin kanssa, joten moro.
Miten niin tiedän? Ai niin, sinä vissiin kuvittelet että täällä on vain kaksi keskustelijaa. No ymmärrän hyvin miksi et tuon mokan jälkeen "jaksa enää vängätä", LOL ja moro vaan :D
Mielummin vänkäät, kun linkität sen tutkimuksen? :D
Minnehän vajukkien palstalle tässä on eksynyt :DIhan vain tiedoksi sulle, kun et näköjään ole tottunut olemaan netissä, etkä edes tiedä mikä on reddit. Selitän sulle tämän ihan ystävällisyyttäni.
Sua pidetään netissä trollina, kun alat ajattamaan ihmisiä linkkaamaan tänne ja sitä kautta kukaan ei huomioi enää sua, korkeintaan pyrkii trollamaan sua takaisin.
Sunkaltaiset linkkauksen ajattajat pyrkivät trollamaalla tuhlamaan toisten aikaa, ja sitä kautta hallitsemaan niitä, esim. juuri vaatimalla linkkauksia, jotta sen toisen aika menee siihen. Kokeneet netin käyttäjät ei mene mukaan siihen.
Nyt sun tarvitse ihmetellä miksi suhun ei reagoida, tai miksi sua trollataan takaisin. Itsekään en vastaa sulle enää tämän jälkeen.
Taisit juuri kuvailla hyvin itsesi.
Oikeassa olet, täysin turhaa yrittää keskustella vähä-älyisen trollin kanssa.
Puhuu "tutkimuksesta", mutta mitään ei pysty linkkaamaan.
Ei pitäisi edes ruokkia trolleja ;)
Tahattomasti lapseton. Olisin halunnut lapsia, mutta ei löytynyt hyvää miestä rinnalle, kenen tahansa kanssa kun en halunnut lapsia tehdä. Nyt myöhäistä enää. En pidä siitä, että lapsettomia pidetään esim. työpaikalla kaatopaikkana, jonka pitäisi tehdä kaikki työt "kun ei ole lapsia= ei elämää". Just joo.
Suomessa on todella, todella paljon lapsia, jotka kasvavat huonoissa oloissa, teiniäitejä (ei kaikki ole huonoja mutta silti), köyhyyttä, alkoholismia, kyvyttömyyttä vanhemmuuteen. Tuntuu väärältä, että lapset tavallaan syntyvät vääriin koteihin liian usein, ja ne jotka voisivat tarjota hyvän kodin ja elämän eivät lapsia saa ja toiset porsivat jatkuvalla syötöllä huonoihin oloihin lisää kersoja.
Kotiäiteys on laiskuutta, mahdollisuus olla pois työelämästä, sitä selitellään lapsen parhalla, ehkä joo, mutta eniten se on laiskuutta. Olisin myös itse mielelläni laiskotellut pois töistä verkkareissa tukka paskasena 1-3 vuotta. Mutta tasan ei menen onnen lahjat, ei todellakaan.
Ei se herätä raivoa. En ole eläissäni tavannut yhtäkään ihmistä, joilla olisi tiukkoja mielipiteitä tai näkemyksiä muiden ihmisten lisääntymisestä. Tämä on lapsettonien ihmisten korvien välissä oleva harha. Sen sijaan olen tavannut useita vapaaehtoisesti lapsettomia, jotka ottavat asian puheeksi heti ensitapaamisella, usein selitellen tai vähän provosoivaan sävyyn, ilman että muut samassa seurassa olevat olisivat mitenkään asiaa maininneet, siitä kysyneet tai edes avauksen jälkeen vaikuttaisivat mitenkään kiinnostuneilta aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Itsekin luin tässä juuri tutkimuksesta, jonka mukaan jokainen vela kärsii vakavista mielenterveysongelmista ja on kateellinen perheellisille. Heitä on myös kaikkia kohdeltu huonosti lapsena, josta johtuu kokemansa lapsiviha.
Ai mikä tutkimus? Enpä kerro :D
Löydät sen Googlella ja reddittiin se on myös linkattu ja siellä on siitä keskustelua.
Laita nyt vaan linkki tuohon, haluaisin lukea. Kuulostaa sen verran mielenkiintoiselta.
Ajatelkaa, jos lähtee vaikka nauttimaan tuosta upeasta talvisäästä ulos. Kumpana se on ihanampaa, lapsettomana vai perheellisenä? Niinpä. Lapsettomana. Joka askeleella on tietoisuus siitä, ettei tarvitse hoitaa lapsia ja on tehnyt elämänsä parhaan ratkaisun. Ei parempaa olekaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin luin tässä juuri tutkimuksesta, jonka mukaan jokainen vela kärsii vakavista mielenterveysongelmista ja on kateellinen perheellisille. Heitä on myös kaikkia kohdeltu huonosti lapsena, josta johtuu kokemansa lapsiviha.
Ai mikä tutkimus? Enpä kerro :D
Löydät sen Googlella ja reddittiin se on myös linkattu ja siellä on siitä keskustelua.Laita nyt vaan linkki tuohon, haluaisin lukea. Kuulostaa sen verran mielenkiintoiselta.
Enpä laita, lällällää :D saat ihan itse etsiä Googlella, jos edes osaat sitä käyttää. :D olet vaan trolli joka yrittää viedä muiden aikaa pyytämällä turhaan linkkaamaan juttuun. Tai joku peräkylän vela, joka ei ole ikinä edes harrastanut seksiä. Tai mopojonne. Ja minä olen oikeassa, koska olen. Ei mun sitä tartte mitenkään perustella!
Vierailija kirjoitti:
Ei se herätä raivoa. En ole eläissäni tavannut yhtäkään ihmistä, joilla olisi tiukkoja mielipiteitä tai näkemyksiä muiden ihmisten lisääntymisestä. Tämä on lapsettonien ihmisten korvien välissä oleva harha. Sen sijaan olen tavannut useita vapaaehtoisesti lapsettomia, jotka ottavat asian puheeksi heti ensitapaamisella, usein selitellen tai vähän provosoivaan sävyyn, ilman että muut samassa seurassa olevat olisivat mitenkään asiaa maininneet, siitä kysyneet tai edes avauksen jälkeen vaikuttaisivat mitenkään kiinnostuneilta aiheesta.
Ei se ole.
Itse olen saanut kuulla lapsesta asti miten mieleni muuttuu ja haluan sitten ja sitten lapsia, sitä ole koskaan tapahtunut, mutta jätti jälkeensä aika voimakkaita pelkotiloja, koska luulin ettei ihmiset voi päättää itse "asiat vain tapahtuu".
Samoin esim. naapurini on tullut neuvomaan mitä saan ja en saa syödä, koska yritämme mieheni kanssa kuulemma vauvaa (sopivan ikäisiä).
Minulle ei tehty erästä gynekologista toimenpidettä, joka johdosta kävin hyvin lähellä kuolemaa, koska "saan vielä vauvoja", tämä on muuten tosi tavallista, ja osa naisista kuolee sitten siihen hoidon puutteeseen, koska niiden oletetaan lisääntyvän.
Vierailija kirjoitti:
Naisten, jotka eivät halua tehdä lapsia, ovat joillekin yhä kuin punainen vaate. Kertomus omasta tahdostaan lapsettomista naisista toi raivoisaa palautetta toimitukseemme. Yhdessä palautteessa naisten sanottiin jopa pettävän koko ihmiskunnan.
Vapaaehtoisesti kertova juttu ei kerännyt ainuttakaan raivoavaa palautetta. Viestit alkoivat yleensä tähän tyyliin: “Kiitos mielenkiintoisesta jutusta.”
Suomalaisessakin kulttuurissa on elänyt voimakkaana malli, jonka mukaan naisen täytyy tulla äidiksi. Naiset, jotka eivät halua lapsia, ovat murtaneet mallia. Se saattaa tuntua uhalta.
https://yle.fi/uutiset/3-10094783
Tällaista vielä vuonna 2018
Joidenkin on vaikea hyväksyä että on minunlaisia naisia, joiden koko elämä ei perustu miehen etsimiselle, jotta saa pullauttaa sen mukulan maailmaan.
T. Vela ja ikisinkkunainen
Itse asiassa ihan kaikki nykyään saavat raivokkaita ja epäasiallisia kommentteja omista valinnoistaan. Oli lapseton tai lapsellinen, työtön tai työssäkäyvä, sinkku tai parisuhteessa, tupakoi tai ei, käyttää alkoholia tai ei, pitkät hiukset vastaan lyhyet jne. Onko edes olemassa valintoja, josta ei kenelläkään ole pahaa sanottavaa?
Sen sijaan, että lähtisi innoissaan mukaan tähän tappeluun, voisi kukin hillitä edes itsensä ja antaa mennä korvasta sisään ja toisesta ulos. Tai pysyä kiihkottomana, olla osallistumatta loanheittoon ja itse hyväksyä muiden valinnat. Aloittaja kenties olisi voinut valita neutraalin ja arvovapaan ilmaisun "koko elämän käyttämisestä miehen etsintään ja lapsien pullauttamisesta" tilalle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin luin tässä juuri tutkimuksesta, jonka mukaan jokainen vela kärsii vakavista mielenterveysongelmista ja on kateellinen perheellisille. Heitä on myös kaikkia kohdeltu huonosti lapsena, josta johtuu kokemansa lapsiviha.
Ai mikä tutkimus? Enpä kerro :D
Löydät sen Googlella ja reddittiin se on myös linkattu ja siellä on siitä keskustelua.Laita nyt vaan linkki tuohon, haluaisin lukea. Kuulostaa sen verran mielenkiintoiselta.
Enpä laita, lällällää :D saat ihan itse etsiä Googlella, jos edes osaat sitä käyttää. :D olet vaan trolli joka yrittää viedä muiden aikaa pyytämällä turhaan linkkaamaan juttuun. Tai joku peräkylän vela, joka ei ole ikinä edes harrastanut seksiä. Tai mopojonne. Ja minä olen oikeassa, koska olen. Ei mun sitä tartte mitenkään perustella!
Tämä. Uskon sinua.
T. Kokenut netin käyttäjä, joka tunnistaa trollit välittömästi.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja kenties olisi voinut valita neutraalin ja arvovapaan ilmaisun "koko elämän käyttämisestä miehen etsintään ja lapsien pullauttamisesta" tilalle?
Ei tuo aloittaja varmaan tarkoittanut, että äidit olisivat tuollaisia.
Itse ymmärsin tuon lauseen tarkoittavan, että noin naisista ajatellaan stereotyyppisesti? Monethan ajattelevat esim. että naiset hankkivat tutkinnonkin vain, jotta saavat metsästettyä jostain otaniemestä sen insinöörin, tai lääkiksestä lääkärin.
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaa, jos lähtee vaikka nauttimaan tuosta upeasta talvisäästä ulos. Kumpana se on ihanampaa, lapsettomana vai perheellisenä? Niinpä. Lapsettomana. Joka askeleella on tietoisuus siitä, ettei tarvitse hoitaa lapsia ja on tehnyt elämänsä parhaan ratkaisun. Ei parempaa olekaan.
Olet tehnyt itsellesi parhaan ratkaisun, hienoa! Miksi oletat tietäväsi mikä tekee muista onnellisia, saanko ihan itse tehdä oman elämäni päätökset? Miettikääpä hyvät ihmiset miksi teillä on niin suuri tarve mollata toisten valintoja? Ei se kovin onnellisen ja suvaitsevaisen ihmisen käyttäytymiseltä kuulosta.

Mistä tiedät, että kommentoija on lapseton? Myös perheellinen on joskus ollut lapseton, joten tietää molemmista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin luin tässä juuri tutkimuksesta, jonka mukaan jokainen vela kärsii vakavista mielenterveysongelmista ja on kateellinen perheellisille. Heitä on myös kaikkia kohdeltu huonosti lapsena, josta johtuu kokemansa lapsiviha.
Ai mikä tutkimus? Enpä kerro :D
Löydät sen Googlella ja reddittiin se on myös linkattu ja siellä on siitä keskustelua.Laita nyt vaan linkki tuohon, haluaisin lukea. Kuulostaa sen verran mielenkiintoiselta.
Enpä laita, lällällää :D saat ihan itse etsiä Googlella, jos edes osaat sitä käyttää. :D olet vaan trolli joka yrittää viedä muiden aikaa pyytämällä turhaan linkkaamaan juttuun. Tai joku peräkylän vela, joka ei ole ikinä edes harrastanut seksiä. Tai mopojonne. Ja minä olen oikeassa, koska olen. Ei mun sitä tartte mitenkään perustella!
Heh. Varmaan joku magneettimediassa julkaistu huuhaatutkimus:)
Vierailija kirjoitti:
Ihan yleispätevä neuvo kaikille kaikissa tilanteissa: Älä kysy toisten lapsentekoasioista ikinä koskaan missään mistään syystä. Ne eivät kuulu sinulle.
Jos tälle linjalle lähdetään, niin kerro sitten mikä kuuluu muille ja mistä toisen kanssa ylipäänsä voi puhua? Älä ikinä koskaan tarkoittaa tietenkin myös seurustelevaa paria, eikö silloinkaan saisi kysyä että mitä mieltä lapsista? Minä en käy töissä, mutten silti raivoa jos joku kysyy siitä. Eipä se mun työssäkäyntikään kenellekään kuulu, mutta jos vihaisin jokaista kysyjää, niin voisin samantien mennä erakkomajaan korpeen asumaan.