Mies ja lapsi kävivät. Minulle tuli siitäkin aivan hirveä psyykkinen pahoinvointi. Mitä tämä oikein on? Auttakaa!

Kaikki tunnistavat varmasti tämän "runsassanaisesti kertoo" 😄

ap

Tämä ketju jäi vaivaamaan minua. Osallistuin eilen kommentointiin ja pyydän sitä anteeksi. Tässä on oikeasti sairas ihminen, jota muut anonyymisti kiusaavat. Lopetetaan tämä.

Ap, toivottavasti pääset terapiaan ja saat apua.

En ymmärrä kiusaamista.... Jos puolustautuu, on muka heitä huonompi ihminen. Mutta he eivät kiusaa puolustautuakseen, vaan tekevät väärin itsestään lähtöisin eli juuri siten kun sanovat "joidenkin ihmisten vain olevan pahoja".

ap

Enkä minä ole sairas vaan vaurioitunut tai vaurioitettu.

ap

Tuo särky on psyykkinen oire, ei siihen särkylääkettä auta.

Onko sinulla mitään lääkitystä tai terapiaa? Voisit varata nyt ainakin lääkärin ajan, jos mitää hoitosuhdetta psykiatrian poliklinikkaan ei ole, jotta saat sinne lähetteen.

Vierailija kirjoitti:

Enkä minä ole sairas vaan vaurioitunut tai vaurioitettu.

ap

Minä nään tilanteen niin että sinua on vaurioitettu ja olet vaurioitunut, ja sitä kautta sairastunut. Olet siis uhri. Valitettavasti tämä maailma on niiiin epäreilu että tässäkin tapauksessa muiden ihmisten(ne jotka ovat tuottaneet sinulle kärsimystä lapsena/nuorena) tekojen kautta sinä joudut kärsimään tästä psyykkisestä sairaudesta. Samalla tavalla kuin jos sinua olisi vahingoitettu pysyvästi fyysisesti(esim. Joku fyysinen vamma), vamma seuraa kokoajan sinun mukana. Psyykkisen puolen sairaudet ovat vaan vaikeampia kun niitä ei näe ulos päin, ja näin ollen toisten on niitä vaikea/mahdoton ymmärtäää. Varsinkaan jos ei tiedä mistä on kyse. Vaatii toiselta ihmiseltä paljon henkistä vahvuutta, että pystyy asettumaan henkisesti haavoitetun ihmisen asemaan, jos ei sellaista ole itse kokenut.

Ensimmäinen askel toipumiseen olisi että itse tiedät ja ymmärrät mistä oireet ja käyttäytyminen johtuu. Mielestäni sinun pitäisi päästä nyt pikimmiten traumoihin erikoistuneet psykologin puheille, jotta saisit ensin jonkinlaisen käsityksen tilanteesta. Ja voisit hyväksyä sen sellaisena kuin se on. Lisäksi sinulla täytyy olla vahva oma tahto päästä eteenpäin ja käydä nämä lapsuuden(erikoistuneen ammattilaisen) tilanteet ja traumat läpi ohjatusti. Yksin et voi lapsuuden mielenmaisemiin palautua, vaan tarvitsen oikean ammattilaisen ns. palauttamaan sinut taas tähän hetkeen. Sinun sisälläsi asuu pieni lapsi, joka on hyljätty lapsena, ja ei ole saanut kokea turvallisuutta ja hyväksymistä. Ensin sille pienelle vaurioituneelle lapselle sisälläsi täytyy saada turva ja luottamus.

Tämä on ihmisen keino suojata mieltä näiltä pahuuksilta, mitä olet lapsena joutunut kokemaan. Ja tämä ei missään nimessä ole oma vikasi!

Kun vaikeat tunteet ovat jäänet lapsena purkamatta ne ovat jääneet sisällesi ja nyt nämä tietyt tilanteet palauttaa sinun tunteet sinne lapsuuden pahuuteen.

Ps. Nyt vasta tajuan miten vääristynyt ja kieroutunut paikka tämä av on. En ole täällä paljon pyörinyt mutta tähän satuin pysähtymään. Jos näkee että toisella ihmisellä on oikeasti paha olla, mikä motiivi on haukkua ja lytätä ihmistä lisää! En ole edelleenkään lukenut ketjua kokonaan, mutta jo muutaman vietin perusteella olen nähnyt mikä tässäkin ketjussa on pääsääntöinen ilmapiiri. Miten ihminen voisi luottaa edes oikeihin apuihin ja neuvoihin,jos 95% on haukkumista syyttelemistä yms.

Säälin kaikkia, jotka joutuvat haukkumaab ja lyttäämään toista ihmisestä vakuutellaaksen omaa pareemmuuta tai vahvuutta.

Psyykkiset ongelmat ovat edelleen tabu ja jotku ihmiset eivät vaan niiyä ymmärrä/halua ymmärtää. Ja sille emme voi mitään.

Nim. Se sama joka puhua dissosiaatio-oireista ylempänä

Olen yhden kerran vastannut sinulle ap toisessa ketjussa vilpittömänä tarkoituksenani auttaa, koska huomaan, että olet henkisesti vaurioitunut/vaurioitettu ihminen, joka etsii aktiivisesti apua ongelmiinsa. Sain aika törkeää vit''ilua takaisin, että älä sinä (haukkumanimiä) tule tänne neuvomaan. No, päätin nyt kuitenkin vastata sinulle vielä uudestaan, koska tilanteeni on hiukan samantapainen kuin sinulla, ja olen löytänyt siihen apua.

Onko sinulla ketään äidinpuoleisia sukulaisia? Tätejä, enoja tms. tai ehkä tunnet jonkun äitisi vanhan ystävän? Mielestäni vihasi äitiäsi kohtaan kumpuaa siitä, ettet voi ymmärtää hänen käyttäytymistään, ja siksi ainoa selityksesi sille on pahuus. Mutta puhdasta pahuutta ei ole melkeinpä kenessäkään ihmisessä. Siksi olisi hyvä, jos voisit keskustella jonkun sellaisen ihmisen kanssa, joka tuntee äitisi. Voisit muistella tämän ihmisen kanssa omaa lapsuuttasi, saada tietoa sukusi vaiheista, hän ehkä tietäisi äidistäsi asioita, joita sinä et tiedä. Minkälainen lapsuus ja nuoruus äidilläsi oli, mistä hän piti ja mistä haaveili? Oppisit ehkä näkemään asioita eri kanteilta ja ymmärtämään niitä uudessa valossa. Ehkä tunnet tällä hetkellä niin suurta vihaa äitiäsi kohtaan, että ajattelet, ettet halua tietää hänestä yhtään mitään - mutta en tarkoitakaan, että sinun pitäisi hyväksyä sitä, miten äitisi on kanssasi toiminut; ymmärtäminen ja hyväksyminen ovat kaksi aivan eri asiaa. Jos saisit selityksiä äitisi käyttäytymiselle, voisit päästä tuosta paikoillaan junnaavasta katkeruuden kierteestäsi. Tällä hetkellä ajatuksesi selvästi kiertävät kehää, ja ne pyörivät vain äitiäsi kohtaan tuntemasi vihan ja katkeruuden ympärillä.

Ps. En muista oletko kertonut, onko sinulla sisaruksia? Jos on, ovatko heidän lapsuudenkokemuksensa samankaltaisia kuin sinun?

Minun ehkä kannattaisi opetella nousemaan sellaisten kommentoijien yläpuolelle, jotka tuomitsevat tietämättä ja joiden sanoissa on halveksuntaa. Raivoamiseni niihin antaa sen hullun kuvan. Vaikka kuka tahansa osaisi raivota samoin yhtä loukattuna, kuin minä olen ollut. Mitä enemmän saan apua, sen helpompi on toimia kuten haluankin, eli nousta sellaisten henkilöiden yläpuolelle.

ap

Koska minussa on paljon enemmän hyvää, kuin niissä tuomitsijoissa ja halveksijoissa, mutta se ei tule näkyville, koska olen tottunut siihen, että minua (vaikka olen tuomitsijaani parempi) halveksitaan ja tuomitaan.

ap

Minä olen äitiäni parempi ihminen siis siinä, miten kohtelen muita, mutta äitini ei voi sitä uskoa, ymmärtää eikä hyväksyä, niin siksi olen ajautunut asemaan, jossa minua huonommat saavat halveksia ja tuomita minua. Kukaan ei puolustanut minua siltä käytökseltä, satuttamiselta. Tämä nyt ei liity lapsiini, vaan tähän palstaan.

ap

Huomasin sen siinä Kim Cattrall -ketjussa, jossa ihmiset lähtivät tuomitsemaan SJP:n tietämättä mikä on oikea tilanne. Äitini toimi kanssani juuri samoin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Koska minussa on paljon enemmän hyvää, kuin niissä tuomitsijoissa ja halveksijoissa, mutta se ei tule näkyville, koska olen tottunut siihen, että minua (vaikka olen tuomitsijaani parempi) halveksitaan ja tuomitaan.

ap

Ehkä ei ole hedelmällistä väitellä siitä, kenessä on enemmän hyvää ja kenessä enemmän pahaa - näitä asioita kun ei voi objektiivisesti mitata. Kannattaa vain kuunnella itseään, minkä itse kokee oikeaksi ja hyväksi, ja tavoitella sitten niitä hyviä asioita elämässään.

Sanot miehelle ja lapsille että välität heistä, mutta sun on pakko hoitaa itsesi kuntoon ilman paineita. Pyydä lääkäriä kirjoittamaan paperille syyt miksi voit huonosti, ja miksi et voi nähdä ihmisiä. Älä pode huonoa omatuntoa. Voit sanoa miehelle, että näkeminen onnistuu toivon mukaan kun ahdistushäiriö on hoidettu, ja syyt löytyneet huonoon oloon. Stressaaminen vain hidastaa paranemistasi.

Uudet ihmiset aina menee retkuun. Tämän tyypin ongelma on se että hänellä on ollut normaali äiti, ei mitään rankkoja kokemuksia lapsuudessa. Pahinta on ollut ne aloittajan kertomat asiat (lainattiin hänen heppalehtensä serkulle lupaa kysymättä).

Tokihan hän on sekaisin, mutta ei tämä ole mikään mt-palsta, hoitoa saadaan muualta.

Jos haluat apua narsismin uhrina, kerro isästäsi ja hänen äidistään.

Kyllä minusta tuntuu, valitettavasti, että ap ei eheydy koskaan. Ilmeisesti on jotain peruuttamatonta tapahtunut, ettei hän kykene rakastamaan ja ajattelemaan kuin itseään.

Olen itse lapsuudessa traumatisoitunut, hyväksikäytetty ja hylätty. Vanhempani ei minua rakastaneet. Olin ei-toivottu ja vihattu, päädyin lastenkotiin pajoinpitelyjen jälkeen. Paraneminen kaikesta kesti vuosia. En ole koskaan saanut äidin rakkautta ja hyväksyntää. Silti paranin ja kykenen rakastamaan ja olen aina välittänyt toisista. Traumassani oli myös se, että myöhemmin äitini perusti perheen ja sai toivottuja lapsia uuden rakastamansa miehen kanssa ja piti heistä huolta, minua ei koskaan haluttu takaisin. Terapian avulla olen jättänyt tämän taakseni. En ole missään tekemisissä äitini kanssa, enkä odota häneltä mitään. Tunnen kyllä vastenmielisyyttä häntä kohtaan.

Olen nyt äiti ja rakastan lastani yli kaiken. Mikään ei ole tärkeämpää kuin lapseni hyvinvointi.

Voimia ap:lle, vaikka tuskin suostut päästä,ään äidistäsi ja lapsuudesta irti!

Ei ap:n äitiä mikään vaivaa. Ap on itse sairas, luonne on isän puolelta.

Vieläkö ne kivikissat on kylppärissä?

Vai täytyykö todeta, että ap:lla ei taida olla kaikki kivikssat kylppärissä?😁

Lopetetaan nyt jo hyvänen aika tämä järjetön ketju jonka tuo järjetön aloitti jälleen miljoonannen kerran. Voi katoa maailmasta kivikissa-äitihullu. Joskus vuosia sitten minäkin yritin auttaa sinua, mutta kauheat haukut sain sinulta. En enää jaksa. Ihan sama enää kuinka sinun käy. Lapsiasi säälin.