Mikä mussa on vialla kun tykkään olla kotona rauhassa koko ajan?

Mä oon just viime päivien ajan miettinyt et pitäisikö huolestua kun viihdyn vaan enemmän yksin. Toki nään usein kavereita viikonloppuisin jne, mut on kyllä parasta kun on yksin kotona lauantai-iltana, katsoo leffaa ja voi mennä nukkumaan ajoissa. Viikolla en taas jaksa sopia treffejä kavereiden kanssa, kun käyn mielummin spinningissä tai salilla töiden jälkeen ja menen kotiin makoilemaan sohvalle ja katsomaan TV:tä.

Vielä kun sen toisen erakon jostain löytäis.

Ahdistaako aloittajaa sosiaalisuus?

Yksinolo ja yksinäisyys eivät ole sama asia.

Huh! Luulin jo et oon ainut koko maailmassa kuka viihtyy kotona melki erakkona. Parisuhde on ja kissa. Olen ajatellut et oonkohan masentunut, kun ei oikeen jaksa lähtee mihinkään. Mutta toisaalta, mikäs tässä on köllötellä lämpimässä ja tehdä omia juttujaan. Nuorempana tuli mentyä vähän liiankin kanssa. Hienoa että on muitakin "erakkoja"! Meidän pitäisi perustaa joku yhdistys, erakot ry😀

Mä menin pe jo  klo 21 nukkumaan ja aattelin että ihanaa kun on  jo siinä iässä ettei  tartte valvoa väkisin jollei  huvita. 60 tunnin viikko työmatkoineen vie mehut niin ettei  vapaalla paljon jaksa missään käydä. Onneksi puoliso on myös introvertti.

Älkää nyt yksin kotona viihtyvät luulko itseänne masentuneiksi, jos oikeasi nautitte yksinolosta! Ekstrovertit saa energiaa muiden ihmisten seurasta ja tylsistyvät yksinolosta. Introverteille ihmisten seura on energiasyöppö ja he saavat akut ladattua parhaiten saadessaan olla yksin.

Minulla ei ole koskaan tylsää yksin kotona. Itse asiassa usein tuntuu, että aika kuluu liian nopeasti ja vuorokaudesta loppuu tunnit kesken. Minulla on suuri tiedonjano ja luen paljon. Lisäksi kuuntelen musiikkia, sävellän, kirjoitan, maalaan, suunnittelen matkoja, rakentelen/entisöin huonekaluja, kokkailen, katson elokuvia ja sarjoja, sometan, shoppailen netissä, joogaan ja jumppaan, käsittelen luontovalokuviani, katselen tulevia tapahtumia (näyttelyt, konsertit).

Käyn kyllä ulkonakin, kuten lenkillä koiran kanssa, valokuvaamassa metsässä, monissa kulttuuritapahtumissa ja ulkomaanmatkoilla, mutta niissäkin tykkään käydä mieluiten yksin. Joskus joku kaveri haluaa välttämättä mukaan leffaan/konserttiin/reissuun, enkä tietenkään kiellä. Silti saan varsinkin musiikista, elokuvista, luonnossa kävelystä ja lomamatkoista enemmän irti yksin. Silloin aistini on enemmän auki ja keskityn kokemukseen paremmin.

Kaikkein parasta olisi saada asua yksin Lapin kauniissa maisemissa tai jossain ulkomailla (pieni vuoristokylä tms). En kaipaa ympärilleni ihmisiä vaan saan enemmän iloa muista asioista (luonnonnestetiikka, eläimet, herkullinen ruoka, tiede, taide, musiikki, jne).

Ehkä sä olet vain introvertti, niin kuin minäkin, etkä kaipaa toisia ihmisiä ja sitä sosiaalisuutta. Mä olen täydellisen tyytyväinen niinä päivinä, kun ei tarvi lähteä kotoa mihinkään. Saan rauhassa puuhata omia juttujani. Välillä oikein kiukuttaa joku kauppaanlähtökin :D  Toisaalta nautin kyllä seurastakin ajoittain, sitten kun vaan saan aikaiseksi lähteä jonnekin kyläilemään, kunhan tätä ei vaadita liian usein. Muutaman kerran vuodessa on hyvä.

Olette eksyneitä mielessänne! Sanon siis mä!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mäkin, sanon kokemuksella, että oot masentunut.

Sitä mä vähän pelkäänkin... Kun on tavallaan hyvä ja turvallinen olla, mutta vähän häiritsevä tunne kuitenkin. Ap

Tuo tunne johtuu vain siitä, että tiedostat että yhteiskunta haluaisi että toimisit eri tavalla. Yhteiskunta arvostaa sosiaalisia, aina menossa olevia multitask-tiimipelaajia. Mutta mikään laki ei onneksi määrää, etteikö tuolla tavalla saisi elää. Normaalimpaa tuo minun mielestäni on kuin itsensä loppuun polttaminen.

Oletkos sellaista vunteerannut että yhteiskunta ei toimi jos jokainen vain möllöttää kotona. Ehkä kyse ei ole sen tiedostamisesta että yhteiskunta 'haluaisi' [mitä se edes tarkoittaa?] vaan että yhteiskunta ei vain toimi jos siihen osallistumisesta kieltäytyviä on liiaksi.

Onneksi kaikki ihmiset nyt ei vaan satu olemaan samanlaisia? Ja kyllä kotihiiretkin yhteiskuntaa pyörittää käymällä töissä, eivät vaan vapaa-ajallaan jaksa osallistua.

Vierailija kirjoitti:

Sama mutta oonkin jo yli 45 vee. Mulla tuo paheni vuosi vuodelta ja nykyään olen erakko. Ihan hyvä kelata että jos välillä tekisit jotain muuta.

Täällä kanssa yksi samanmoinen. Minä tosin olin kova menemään aina 48 vuotiaaksi asti ja sitten meneminen loppui kuin seinään. Silloin loppui ihmisuhde ja hieman ehkä hetkellisesti masennuin. Kävin ainoastaan töissä, enkä viihteellä enää laisinkaan. Pikkuhiljaa huomasin jämähtäneeni kotiin ja ei enää toisten seura kiinnostanut. Nykyään olen lähes totaalinen erakko, enkä ole vuosiin käynyt muualla, kuin töissä ja ruokakaupassa. Minulla tosin kuntoilu on tullut yhä enevässä määrin mukaan kuvioihin ja olen sillä paikannut jonkunlaista aukkoa elämässäni. 

Sinänsä olen ihan tyytyväinen elämääni, enkä kaipaa mitään kummempaa. Ehkä kuitenkin hieman ahdistaa ajatus, etten tule enää koskaan olemaan parisuhteessa, enkä muutenkaan kanssakäymisissä muiden ihmisten kanssa. Aika vaikea tästä on enää mihinkään ihmissuhteeseen alkaa, vaikka tiedän, että yhä vieläkin ottajia olisi.

Nyky-yhteiskunnassa on tervettä olla yksin ja nauttia siitä. Kokoaikainen hörhöily liikenteessä ja ylenmääräinen kulutus on sairasta ja huomionkipeyttä. Ne, jotka kykenevät olemaan tyytyväisenä yksinkin, ovat voittajia ja tämän maapallon pelastajia.

Minäkin ilmoittaudun yhdeksi kotiin linnoittautujaksi lisäksenne. Viime vuosina tämä on vain korostunut ja lisääntynyt. Ja olenkin vähän pohtinut näitä syitä, mutta en ole vastauksia löytänyt, yksittäisiä syitä kuitenkin. 

Tulin siihen tulokseen että elämässä on eriliaisia vaihteita ja tämä on yksi sellainen. Ja jos tämä vaihe jää päälle niin sitten jää. Syksyllä tunnistin kyllä masennustakin itsessäni, mutta nyt olen jo pirteämpi. Silti en aina innostu menemään ulos, vaikka miten aurinko paistaisi. Kauppaan meno on melkoista kidutusta, ruokakauppaan menen kun ihmisen täytyy kuitenkin välillä syödä hengissä pysyäkseen.

Jos uskoisin horoskooppeihin, niin ymmärtäisin että minäkin rapuna ole koti-ihminen, mutta kun en niihin usko, niin jätän ravut ja horoskoopit omaan arvoonsa. Olen vain luonteeltani tällainen vähän jörö ja antanut introvertille minussa enemmän tilaa.

Minulla on puoliso, joka on myös introvertti eikä innostu ainakaan sukuloimaan. Hänellä on vähän vähemmän erakkovaihe päällä juuri nyt ja onneksi niin, että saa minutkin välillä lähtemään jonnekin. Minä käyn työssä ja vapaa-aika kuluu koneella lukien ja kirjoittaen. 

N42

Eihän siinä mitään, mutta sen verran  ihan sitä ulkoilua ja liikuntaa pitäisi kuitenkin aina välillä olla,että sitten jaksaa taas kotona, ellei tämä luontainen liikunnan  tarve sitten tyydyty esim. jossain ulkotyössä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mäkin, sanon kokemuksella, että oot masentunut.

Sitä mä vähän pelkäänkin... Kun on tavallaan hyvä ja turvallinen olla, mutta vähän häiritsevä tunne kuitenkin. Ap

Tuo tunne johtuu vain siitä, että tiedostat että yhteiskunta haluaisi että toimisit eri tavalla. Yhteiskunta arvostaa sosiaalisia, aina menossa olevia multitask-tiimipelaajia. Mutta mikään laki ei onneksi määrää, etteikö tuolla tavalla saisi elää. Normaalimpaa tuo minun mielestäni on kuin itsensä loppuun polttaminen.

Oletkos sellaista vunteerannut että yhteiskunta ei toimi jos jokainen vain möllöttää kotona. Ehkä kyse ei ole sen tiedostamisesta että yhteiskunta 'haluaisi' [mitä se edes tarkoittaa?] vaan että yhteiskunta ei vain toimi jos siihen osallistumisesta kieltäytyviä on liiaksi.

Kyllä niitä vouhkaajia riittää baarit ja haarastuspaikat täyteen ja yhteiskunta suosii sosiaalista käytöstä. Johan siitä on todisteena tämäkin ketju, kun ihmiset tuntevat huonoa omaatuntoa yksin viihtymisestä. Ei kaikkien tarvitse nauttia hälinästä, vaikka se vallitseva sosiaalinen normi olisikin. 

Minäkin tykkään olla vain kotona. Loma on paras silloin, kun saan olla kotona ja ihan oman fiiliksen mukaan käydä kävelyllä tai pyöräilemässä. Kauhulla kuuntelen työkavereiden juttuja lomistaan ulkomailla, hiihtokeskuksissa jne. Mietin, että olisin aivan uupunut sellaisen “loman” jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Minulla sama. Kun ikää tulee, viihdyn yhä paremmin omissa oloissani tekemässä omia juttuja. Viihteellä en ole välittänyt käydä enää vuosiin, enkä tahdo käyttää alkoholia. Onko siinä oikeastaan mitään väärää. En koe olevani masentunut. On yksi kodin ulkopuolinen sosiaalinen harrastus, enkä jaksa enempää. Lataan parhaiten akkuja kotona ja luonnossa.

Minulla ihan sama! Mihin pitäisi kokoajan olla menossa?

Tykkään kotona olosta, siivoilusta, ruoanlaittamisesta, leipomisesta, perheen kanssa oloilusta, lapsille lukemisesta ääneen kirjoja, jutellaam, sylitellään, levätään.

Toki ulkoillaan lasten kanssa ja joka päivä teen kotihommia kun tykkään siististä ja puhtaasta kodista ja hyvästä ruoasta.

Käyn kyllä urheilemassa n 4 krt viikossa ja kampaajalla välillä, mutta muuten olen aina kotona! Joskus pitää lapsille käydä ostamassa vaatetta ja samalla tarttuu itsellenin työvaatetta mukaan, mutta siinä ne menot on.

Kotona on ihanaa olla, se on oma pesä jossa on ihanaa tunnelmoida ja nauttia lapsista ja kodin lämmöstä, hyvästä ruoasta.

Mäkin oon samanlainen. Olen aika rauhallinen ja hiljainen ja ihmisten seurassa tunnen olevani tylsä ja hidas. Osittain tää mieltymys kotona oloon on opittua ja tästä sosiaalisesta epävarmuudesta johtuvaa mutta kyllä mä ihan aidosti nautinkin yksinolosta. Saa olla just niin kuin haluaa ihan rauhassa.

Onhan tässä maassa jo yli miljoona sinkkutaloutta ja kehitys vaan entisestään etenee tuohon suuntaan, itsekkin allekirjoittaneena varsin varakkaana miehenä kyrsii omalla kohdalla, ei ole kyse siitä etteikö olis parisuhdetta tarjolla vaan enemmänkin se että onko nainen hakeutumassa kainalooni siksi että on ihastunut minuun persoonallisuutena vai onko sittenkin kyse siitä että minulla on varallisuutta ja pääomatuloa, (en käy töissä enkä nosta työttömyyskorvauksia), olen koettanut antaa uudelle naisystävälleni vaatimatonta kuvaa varallisuudestani jottei pilaisi uutta muodostuvaa seurustelusuhdetta, mutta minulle se aiheuttaa psyykkisiä hankaluuksia, että jospa hän kuitenkin näkee sen varakkuuteni kaikesta läpi, ja onkin vaan tavallinen onnenonkija, eikä välitäkkään itseasiassa minusta itsestäni.

Tämmöisiä aatoksia aiheuttaa myös varakkaitten serkkujeni kohtalo sinkkuina ja parisuhteessa.

Rikkailla on rikkaitten ongelma, tosirakkautta on todella vaikea löytää, jotenkin olen kateellinen tavan töissäkäyvälle miehelle, joka ei ole rikas mutta tulee hyvin toimeen palkkatuloillaan, eikä nainen yritä tunkea siivelle vaan rahan takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mäkin, sanon kokemuksella, että oot masentunut.

Sitä mä vähän pelkäänkin... Kun on tavallaan hyvä ja turvallinen olla, mutta vähän häiritsevä tunne kuitenkin. Ap

Tuo tunne johtuu vain siitä, että tiedostat että yhteiskunta haluaisi että toimisit eri tavalla. Yhteiskunta arvostaa sosiaalisia, aina menossa olevia multitask-tiimipelaajia. Mutta mikään laki ei onneksi määrää, etteikö tuolla tavalla saisi elää. Normaalimpaa tuo minun mielestäni on kuin itsensä loppuun polttaminen.

Oletkos sellaista vunteerannut että yhteiskunta ei toimi jos jokainen vain möllöttää kotona. Ehkä kyse ei ole sen tiedostamisesta että yhteiskunta 'haluaisi' [mitä se edes tarkoittaa?] vaan että yhteiskunta ei vain toimi jos siihen osallistumisesta kieltäytyviä on liiaksi.

No eihän se yhteiskunta missään kadulla ole! Kyllä kodit kuuluvat yhteiskuntaan siinä missä kaikki muukin. Kotihan on yhteiskunnan sydän. 

Erakkokin on osa yhteiskuntaa.