Lue keskustelun säännöt.
Mikä mussa on vialla kun tykkään olla kotona rauhassa koko ajan?
24.02.2018 |
Palstailen, musisoin ja kuuntelen musiikkia.. Olen enimmäkseen tyytyväinen.
Kommentit (112)
Mulla on samaa musisointia myöten... haluaisin hyviä kavereita, mutta koska niitä ei ole olen jättäytynyt yksin. On kivempaa kuin ylläpitää ihmissuhteita, joista ei saa mitä tahtoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kuka tuonne pakkaseen haluais lähteä?
Kesällä on kivempi käydä jossain.
Enemmän ihmettelen niitä jotka jaksaa monta kertaa viikossa istua lasillisilla ja käydä kahviloissa..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mäkin, sanon kokemuksella, että oot masentunut.
Sitä mä vähän pelkäänkin... Kun on tavallaan hyvä ja turvallinen olla, mutta vähän häiritsevä tunne kuitenkin. Ap
Tuo tunne johtuu vain siitä, että tiedostat että yhteiskunta haluaisi että toimisit eri tavalla. Yhteiskunta arvostaa sosiaalisia, aina menossa olevia multitask-tiimipelaajia. Mutta mikään laki ei onneksi määrää, etteikö tuolla tavalla saisi elää. Normaalimpaa tuo minun mielestäni on kuin itsensä loppuun polttaminen.
Oletkos sellaista vunteerannut että yhteiskunta ei toimi jos jokainen vain möllöttää kotona. Ehkä kyse ei ole sen tiedostamisesta että yhteiskunta 'haluaisi' [mitä se edes tarkoittaa?] vaan että yhteiskunta ei vain toimi jos siihen osallistumisesta kieltäytyviä on liiaksi.
Mä olen yli 4-kymppinen erakko. Haaveilen vielä muuttavani maalle, mistä olen kotoisinkin. Kauas kaikesta ja kaikista. Olen aina ollut erakko, luonnossa samoilija. En olekoskaan pitänyt omasta lajistani, ihmisestä, enkä ihmisten normiarvostuksista. Eivät kiinnosta meikit, vaatteet, muoti, shoppailu, lentämiset turistirysiin. Kiinnostavat luonnonsuojelu, eläintensuojelu, historia, psygologia, taiteet. Luen hirveästi. Tällä elämänkokemuksella, tavattuani työssäni julmetusti ihmisiä vuosien ja taas vuosien ajan, pidän niistä yhä vähemmän. Joitakin harvoja poikkeuksia toki joukossa. En kuulu Facebookiin tai muihin, enkä halua tavata ihmisiä vapaillani. Minulle riittävät luonto, eläimet, musiikki, kirjat ja taiteen tekeminen. Oikein vituttaa, jos ovikello tai puhelin soi. Enkä ymmärrä miksi ihmiset yrittävät tehdä itseään tykö, kun minua ei kiinnosta, enkä paljoa vastakaikua koskaan anna. En ole masentunut, surumielinen edes. Nautin elämästäni. Niin kauan kun saan olla omissa oloissani.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen yli 4-kymppinen erakko. Haaveilen vielä muuttavani maalle, mistä olen kotoisinkin. Kauas kaikesta ja kaikista. Olen aina ollut erakko, luonnossa samoilija. En olekoskaan pitänyt omasta lajistani, ihmisestä, enkä ihmisten normiarvostuksista. Eivät kiinnosta meikit, vaatteet, muoti, shoppailu, lentämiset turistirysiin. Kiinnostavat luonnonsuojelu, eläintensuojelu, historia, psygologia, taiteet. Luen hirveästi. Tällä elämänkokemuksella, tavattuani työssäni julmetusti ihmisiä vuosien ja taas vuosien ajan, pidän niistä yhä vähemmän. Joitakin harvoja poikkeuksia toki joukossa. En kuulu Facebookiin tai muihin, enkä halua tavata ihmisiä vapaillani. Minulle riittävät luonto, eläimet, musiikki, kirjat ja taiteen tekeminen. Oikein vituttaa, jos ovikello tai puhelin soi. Enkä ymmärrä miksi ihmiset yrittävät tehdä itseään tykö, kun minua ei kiinnosta, enkä paljoa vastakaikua koskaan anna. En ole masentunut, surumielinen edes. Nautin elämästäni. Niin kauan kun saan olla omissa oloissani.
Katsot kuitenkin tarpeelliseksi avautua suurelle määrälle tuntemattomia ihmisiä ja nostaa itseäsi jalustalle sillä kuinka omat harrastuksesi ovat niin sivistyneempiä kuin heidän alempiarvoiset muotinsa, shoppailunsa ja matkustamisensa. Jos omistat sanakirjan niin katso mitä sanotaan kohdassa hypokriitti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla sama juttu. Jos lähden jonnekin, odotan vain koska pääsen kotiin ja kotiin päästyäni olen tosi uupunut. Kaikki kodin ulkopuolella tapahtuva tekeminen tuntuu tyhmältä ja merkityksettömältä.
Olen esimerkiksi miettinyt, mitä iloa saavat ne tyypit, jotka lähtevät kävely- tai juoksulenkille yksikseen. Sitä samaa tietä, piennarta ja ohi ajavia autoja sitten tuijotella päivästä toiseen. No joo, liikunnan ymmärrän, mutta sitä "mielen piristystä" en tajua. Tai jos menee jonnekin kahvilaan. Mitä siellä? Niitä samanlaisia kahvikippoja ja muffineita siellä on kuin kotonakin. Ainoa ero on, että viereisessä pöydässä on joku, joka kuulee juttusi tai jonka jutut sinä kuulet. Ja kirkkaat valot. Tai baarissa. Istua siellä juoma kädessä ja tuijottaa kun toiset tanssii ja heiluu.
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama juttu. Jos lähden jonnekin, odotan vain koska pääsen kotiin ja kotiin päästyäni olen tosi uupunut. Kaikki kodin ulkopuolella tapahtuva tekeminen tuntuu tyhmältä ja merkityksettömältä.
Olen esimerkiksi miettinyt, mitä iloa saavat ne tyypit, jotka lähtevät kävely- tai juoksulenkille yksikseen. Sitä samaa tietä, piennarta ja ohi ajavia autoja sitten tuijotella päivästä toiseen. No joo, liikunnan ymmärrän, mutta sitä "mielen piristystä" en tajua. Tai jos menee jonnekin kahvilaan. Mitä siellä? Niitä samanlaisia kahvikippoja ja muffineita siellä on kuin kotonakin. Ainoa ero on, että viereisessä pöydässä on joku, joka kuulee juttusi tai jonka jutut sinä kuulet. Ja kirkkaat valot. Tai baarissa. Istua siellä juoma kädessä ja tuijottaa kun toiset tanssii ja heiluu.
Noin aurinkoisella ja positiivisella asenteella pitäisi olla hauskaa missä tahansa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama juttu. Jos lähden jonnekin, odotan vain koska pääsen kotiin ja kotiin päästyäni olen tosi uupunut. Kaikki kodin ulkopuolella tapahtuva tekeminen tuntuu tyhmältä ja merkityksettömältä.
Olen esimerkiksi miettinyt, mitä iloa saavat ne tyypit, jotka lähtevät kävely- tai juoksulenkille yksikseen. Sitä samaa tietä, piennarta ja ohi ajavia autoja sitten tuijotella päivästä toiseen. No joo, liikunnan ymmärrän, mutta sitä "mielen piristystä" en tajua. Tai jos menee jonnekin kahvilaan. Mitä siellä? Niitä samanlaisia kahvikippoja ja muffineita siellä on kuin kotonakin. Ainoa ero on, että viereisessä pöydässä on joku, joka kuulee juttusi tai jonka jutut sinä kuulet. Ja kirkkaat valot. Tai baarissa. Istua siellä juoma kädessä ja tuijottaa kun toiset tanssii ja heiluu.
Noin aurinkoisella ja positiivisella asenteella pitäisi olla hauskaa missä tahansa!
Niin, tiedän sen. Mutta jotenkin minulla on ollut vuosikausia sellainen ajatus, että mitä järkeä missään on. Työssä käyn ja tapaan kavereita, mutta minun on todella vaikeaa keksiä asioita, joita haluaisin tehdä. Ja ne asiat, jotka olisivat mielenkiintoisia, ovat jotenkin hirveän hankalia ja uuvuttavia eivätkä ne sitten enää kiinnostakaan.
Ja jos totta puhutaan, en enää oikein osaa tavata ihmisiäkään. Niitä paria kaveria tapaan, mutta jos pitäisi yrittää tavata uusia ihmisiä, niin se vasta älyttömältä tuntuukin.
Minustakin on iän myötä tullut enemmän yksin viihtyvä kotihiiri. Rakastan lukemista, kokkailua, netissä surffailua, kotihommien tekemistä, musiikkia, tv:n katselua, keväästä myöhäissyksyyn puutarhanhoitoa ❤, luonnossa liikkumista jne.
Työkseni näen monia ihmisiä päivittäin, joten vapaat (illat, viikonloput,lomat) haluan olla rauhassa... Toki minulla on ihana lapsuudenperhe, ja mies on ollut sama jo 15 v, mutta hänkin viihtyy kotona ja annetaan omaa tilaa toisillemme, vaikka oltaisiin vierekkäin sohvalla. 😄 Lapsi on haaveissa, joten jos lapsen saamme, ei tatvi kullä hetkeen olla yksin...
Minunkin haaveeni on muuttaa maalle, mielellään meren ääreen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama. :) Olen aina ajatellut olevani viallinen ja koettanut muuttaa itseäni, mutta nyt viimeisen parisuhteen päättymisen jälkeen antautunut kotihiiriminälle ihan täysin. Huomannut, että näin minä olen onnellinen, ja nauttinut siitä, ettei pakota itseään lähtemään minnekään ja tekemään koko ajan asioita, koska muutkin. Töissä kyllä käyn, siellä saan tarpeeksi vipinää - ja jaksan nauttia työstäni. Pari tuttavaa jaksaa aina olla huolissaan, että olen yksinäinen ja masentunut, kun kuulevat päivieni kulusta, mutta minusta tämä on syntisen ihanaa.
Minulle tämä on sitä täysillä elämistä. Kaikki kaunis ja pieni itselleni tärkeä hukkuu taustameluun, jos pitää koko ajan olla menossa, eikä ehdi pysähtyä ihmettelemään ja tuijottelemaan ja kuuntelemaan. :) Toisten elämä on toimintaelokuvaa ja he ovat onnellisia bruusvilisejä, mutta onneksi minä saan elää ihan omaa elokuvaani.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon samanlainen, viihdyn yksin kotona, ja oon kanssa miettiny et voiko tää olla masennusta? Mistä menee masentuneisuuden ja introvertin raja..? Jos kuitenkin nautin yksinolosta niin miks se olis masennusta.
Jos nautit yksinolosta, niin se on sun juttu. :) Olin jatkuvasti ahdistunut ja masentunut, kun koetin sulloutua ympäristöstä tulevaan muottiin, että pitää harrastaa ja tavata ihmisiä ja kahvitella, jotta on normaali. Kun sitten annoin itselleni luvan lopettaa sen, huomasin, että voin paremmin. Joskus on vaikeaa kuunnella itseään, kun muilta ihmisiltä tulee niin vahvasti viesti, että vain masentunut ja syrjäytynyt ihminen viettää aikaansa yksin, ja että kaikilla pitäisi olla tiivis kaveriporukka, joka kokoontuu neljästi viikossa istumaan iltaa tai seinäkiipeilemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ihan sama juttu. Mä käyn sellaisissa pakollisissa juhlissa, kuten sukulaisten rippi- tai valmistujaisjuhlat, ja käyn kylässä oikeestaan vaan vanhan äitini ja anoppini luona. Ei mua kiinnosta lähtee mihihnkään, musta kotona on mukava olla, katsoa telkkaa, lukea, neuloa. Tai jos lähden johonkin, niin isoon yleisötapahtumaan, jossa mun ei tarvii jutella sen kummemmin kellekään. Inhoan kun sukulaiset aina jankkaa että tuu käymään, kun en mä halua. Mä en jaksa olla kiinnostunut niitten jutuista, jo pakollisissa juhlissa tuntuu etten millään viittis jutella kenenkään kanssa
Täällä ilmoittautuu yksi onnellinen erakko lisää. Saanko olla liittymättä seuraanne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helpottavaa lukea etten ole ainut!
Onneks mää sentään liikun paljon. Ratsastan, uin, koulun liikunta, sitte kävelen koulumatkat, hoidetaan kaikki enimmäkseen kävellen. Niin kannattaa edes joku harrasttus olla.
PS. Oon 13wee tyttö ja mulla on, pituutta sellaset 174cm. Siis metri 174cm.
Eikä sinäsä kotona oleilussa oo mitää, mut se on aika pitkäpiimästä jos siis oot ainaki joku 13 viikkoo kotona eikä sulla oon mitään, mitä tehä. Lue vaikka jotain kirjaa mää ainaki, luen paljon kirjoi. Eli sunki kannattais kokeilla.
Vierailija kirjoitti:
Minä myös. Helpotti heti, kun lakkasin tuntemasta syyllisyyttä siitä, etten halua "elää täysillä". Tää maailma jotenkin kannustaa kaikkia ihme vouhotukseen. Oikeasti kiva olla vain himassa rauhassa.
TÄMÄ. Jotenkin tuntuu siltä, että tekemisen ja menemisen määrä määrittelee ihmisen arvon. Oletetaan että on harrastettava paljon erilaisia asioita, oltava paljon ystäviä ja vapaa-ajasta on otettava "kaikki irti". Esim. Mitä teit lomalla? Olin aasiassa reppureissulla vs. pesin ikkunat ja kävin mummon luona. Ja näitä kahta ihmiset sitten hiljaa mielessään arvostelevat ja vertailevat.
Some ei todellakaan helpota asiaa, kun kaikki tekeminen pitää sinne raportoida, ja sitten tuntea syyllisyyttä kun kääretortun leipomisesta ei saa revittyä yhtä jännittävää raporttia kuin laskuvarjohyppykurssista.
Mäkin tykkäisin mut kaverit haluaa aina vaan hengata. Henkisesti väsyttävää vaikka onhan se kivaa että halutaan olla mun seurassa.
Minulla sama. Kun ikää tulee, viihdyn yhä paremmin omissa oloissani tekemässä omia juttuja. Viihteellä en ole välittänyt käydä enää vuosiin, enkä tahdo käyttää alkoholia. Onko siinä oikeastaan mitään väärää. En koe olevani masentunut. On yksi kodin ulkopuolinen sosiaalinen harrastus, enkä jaksa enempää. Lataan parhaiten akkuja kotona ja luonnossa.