Lue keskustelun säännöt.
Mikä mussa on vialla kun tykkään olla kotona rauhassa koko ajan?
24.02.2018 |
Palstailen, musisoin ja kuuntelen musiikkia.. Olen enimmäkseen tyytyväinen.
Kommentit (112)
Moni mun tuttu kuvittelee että mä olen oikein sosiaalinen bilehile. Aina olen se jos viihteelle jaksan lähteä, kuka on huomion keskipisteessä. Oikeesti nykyään tykkään vaan olla kotona ja nauttia pikku jutuista. Hyvää ruokaa ja hyvä elokuva on lauantaina paljon mukavampaa kun heilua jossain. En muutenkaan käy enää juurikaan missään. Ei vaan huvita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on töissä ja harrastuksissa niin paljon menoa (ja kavereiden kanssa kun n. kerran kuukaudessa käyn kotipuolessa), että töiden jälkeen iltaisin ja niinä viikonloppuina kun olen asunnollani enkä esim. yökyläilemässä kummilapsen ja tämän vanhempien luona pistän vain koneelta pyörimään automaattitoistolla telkkarisarjoja, syön ja nukun.
En ole intro- enkä ekstrovertti, vaan "switch", joka nauttii intensiivisistä, useamman vuorokauden pituisista ihmismassatapahtumista (esimerkiksi 3-4 vuorokautta kestävät festarit, joilla bunkataan kavereiden ja kaverinkavereiden kanssa samassa teltassa - sissitelttaan mahtuu parikymmentä ihmistä nukkumaan), mutta sitten jälkeenpäin tarvitsee n. 1-2 vuorokautta lepoa ja toipumista yksinään. Mä olen vähän kuin ladattava patteri: pystyn paahtamaan täysillä ja rakastan olla sosiaalinen perhonen, mutta sitten kun lataus loppuu, se loppuu kokonaan.
Ei siinä ole mitään pahaa tai omituista, että viihtyy yksin, omassa rauhassaan. Eikä se kerro välttämättä masennuksesta (ainakaan kovin pahasta). Jos jaksaa puuhastella itsekseen asioita, niinkuin vaikka juuri soitella jotain instrumenttia, niin se on hyvä merkki.
Noh sinä olet tyypillinen luuseri rapalutka. Teitä on nykypäivinä miljoonia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama mutta oonkin jo yli 45 vee. Mulla tuo paheni vuosi vuodelta ja nykyään olen erakko. Ihan hyvä kelata että jos välillä tekisit jotain muuta.
Täällä kanssa yksi samanmoinen. Minä tosin olin kova menemään aina 48 vuotiaaksi asti ja sitten meneminen loppui kuin seinään. Silloin loppui ihmisuhde ja hieman ehkä hetkellisesti masennuin. Kävin ainoastaan töissä, enkä viihteellä enää laisinkaan. Pikkuhiljaa huomasin jämähtäneeni kotiin ja ei enää toisten seura kiinnostanut. Nykyään olen lähes totaalinen erakko, enkä ole vuosiin käynyt muualla, kuin töissä ja ruokakaupassa. Minulla tosin kuntoilu on tullut yhä enevässä määrin mukaan kuvioihin ja olen sillä paikannut jonkunlaista aukkoa elämässäni.
Sinänsä olen ihan tyytyväinen elämääni, enkä kaipaa mitään kummempaa. Ehkä kuitenkin hieman ahdistaa ajatus, etten tule enää koskaan olemaan parisuhteessa, enkä muutenkaan kanssakäymisissä muiden ihmisten kanssa. Aika vaikea tästä on enää mihinkään ihmissuhteeseen alkaa, vaikka tiedän, että yhä vieläkin ottajia olisi.
Sama tilanne, mutta 48v mies, vaan sillä erotuksella, että niitä ottajia ei todellakaan ole.
Se vika että luulet että sinussa on jotain vikaa.
Ja muiden ihmisten mielipiteet vaikuttaa olotilaasi vaikka itse olisit ihan onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä jotka tässä langassa hehkuttavat, kunka he ovat _puolisonsa_ kanssa erakkoja eivät ole sitä. Perustakaa oma keskusteluketju, senkin wannabeet.
Vierailija kirjoitti:
Nämä jotka tässä langassa hehkuttavat, kunka he ovat _puolisonsa_ kanssa erakkoja eivät ole sitä. Perustakaa oma keskusteluketju, senkin wannabeet.
Mikseivät voisi olla? On vain löytynyt puoliso, joka ei kuluta introvertin pattereita sillä tavalla, mitä muut ihmiset kuluttavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mitään.
Ikä tuo varmuutta.
Tod.näk. olet yli 40v?
Jostain se kertoo että kaikki nämä "en pidä ihmisistä tai kaipaa muiden seuraa" -tyypit on kuitenkin tällä palstalla keskustelemassa muiden IHMISTEN kanssa, eli juttuseuraa kuitenkin oikeasti kaivataan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä jotka tässä langassa hehkuttavat, kunka he ovat _puolisonsa_ kanssa erakkoja eivät ole sitä. Perustakaa oma keskusteluketju, senkin wannabeet.
Mikseivät voisi olla? On vain löytynyt puoliso, joka ei kuluta introvertin pattereita sillä tavalla, mitä muut ihmiset kuluttavat.
Me erakoidaan yhdessä: luetaan, ollaan koneillamme ja katellaan leffoja. Keskustellaan maailman asioista. Kumpikin nautitaan rauhasta. Onneksi löysin sielunveljeni.
Vierailija kirjoitti:
Jostain se kertoo että kaikki nämä "en pidä ihmisistä tai kaipaa muiden seuraa" -tyypit on kuitenkin tällä palstalla keskustelemassa muiden IHMISTEN kanssa, eli juttuseuraa kuitenkin oikeasti kaivataan...
No toki, koska tässä koneella voi säädellä sitä kommunikoinnin intensiivisyyttä itse. On vähemmän rasittavaa istua kotona hiljaisuudessa kuin ensin sopis kavereiden kanssa tapaamisesta, lähteä paikan päälle ja olla siellä se kolme tuntia ja matkata takaisin kotiin. On sekin kivaa, mutta jos toistuu liian usein, raskasta. En nauti jatkuvasta menemisestä tai sosialiseeraamisesta. Se vie mehut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua ärsyttää, kun psykiatri väittää masentuneeksi, vaikken itse tunne niin. Teen asioita kotonani, käyn lenkillä ja kaupoissakin. Olen yleensä tyytyväinen elämääni, vaikka huonojakin hetkiä on. En edes ole saanut masennustesteissä montaa pistettä. Suurun syy taitaa olla juuri tuo, että viihdyn yksin ja perheeni kanssa. En kaipaa kyläilyjä. Eipä siinä mitään, eläkepaperit meni läpi, niin eipä tarvi työelämäänkään enää yrittää. Se toki masentaa, että minut nähdään sairaampana kuin tunnen olevani.
Tuska, viha, avuton raivo, katkeruus. Itselläni ei sulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama mutta oonkin jo yli 45 vee. Mulla tuo paheni vuosi vuodelta ja nykyään olen erakko. Ihan hyvä kelata että jos välillä tekisit jotain muuta.
Täällä kanssa yksi samanmoinen. Minä tosin olin kova menemään aina 48 vuotiaaksi asti ja sitten meneminen loppui kuin seinään. Silloin loppui ihmisuhde ja hieman ehkä hetkellisesti masennuin. Kävin ainoastaan töissä, enkä viihteellä enää laisinkaan. Pikkuhiljaa huomasin jämähtäneeni kotiin ja ei enää toisten seura kiinnostanut. Nykyään olen lähes totaalinen erakko, enkä ole vuosiin käynyt muualla, kuin töissä ja ruokakaupassa. Minulla tosin kuntoilu on tullut yhä enevässä määrin mukaan kuvioihin ja olen sillä paikannut jonkunlaista aukkoa elämässäni.
Sinänsä olen ihan tyytyväinen elämääni, enkä kaipaa mitään kummempaa. Ehkä kuitenkin hieman ahdistaa ajatus, etten tule enää koskaan olemaan parisuhteessa, enkä muutenkaan kanssakäymisissä muiden ihmisten kanssa. Aika vaikea tästä on enää mihinkään ihmissuhteeseen alkaa, vaikka tiedän, että yhä vieläkin ottajia olisi.
Sama tilanne, mutta 48v mies, vaan sillä erotuksella, että niitä ottajia ei todellakaan ole.
Niin tuosta jutustanihan ei käynyt sukupuoleni julki ja toisin kuin ehkä suurin osa juttuni lukeneista varmaan luuli, niin mies olen kyllä minäkin :)
Minulla siis on ollut aina kohtuu hyvä menekki naismaailmassa ja olen ulkoisesti vieläkin ihan kohtuullisessa kunnossa, eli en ole päästänyt itseäni lihomaan, vaan olen ihan normipainossa ja muutenkin kuntoilun jälleen aloittaneena ihan hyvässä fyysisessä kunnossa ja muutenkaan en ole mikään introvertti, vaan ihan ulospäin suuntautunut ja sanavalmis ihminen.
Pienin askelin eteenpäin. Maailma on epä-oikeudenmukainen. En ole eristäytynyt, eikä mulla ole ongelmia muiden kuin psykopaattien kanssa. Vois se olla huonomminkin. Olen sentään elossa..
Oot stressaantunut.
Mä haluan olla kans rauhassa jos oon stressaantunut töistä....
Vierailija kirjoitti:
Tuska, viha, avuton raivo, katkeruus. Itselläni ei sulla.
Mistä syystä sulla on?
Vierailija kirjoitti:
Nämä jotka tässä langassa hehkuttavat, kunka he ovat _puolisonsa_ kanssa erakkoja eivät ole sitä. Perustakaa oma keskusteluketju, senkin wannabeet.
En halua viettää aikaa muiden kuin puolison kanssa. Kaikki muu sosiaalinen kanssakäyminen on raskasta, joskus tuntuu että kaupassa käyminenkin on liikaa. Vihaan mennä töihin töihin esittämään sosiaalista.
Enpä sanoisi että kauhean epäerakkoakaan olisin.
Täälläkin yksi! En haluaisi asua maalla, vaan tykkään kun ulko-ovien toisella puolella on elämää- en vain millään jaksa osallistua siihen. Kaupassa käynti ja omien teinien kanssa eläminen ja jutustelu ( sekä koira), riittävät hyvin.
Kavereita ei ole, en käy missään jos ei ole pakko, ja viihdyn näin. Takana on tosin voimia vienyt elämänvaihe, paljon murhetta ja pettymyksiä sekä keskivaikea masennus, mutta en koe itseäni vialliseksi. Et sinäkään ole, ap.
Näin on ihan hyvä.
Mitä tulee siihen kun joku kirjoitti että miksi me tälläiset kuitenkin kirjoitamme tänne.. Ihmisten tapaaminen, juttelu, harrastukset ja jutut jotka vaativat sosialiseeraamista, ovat paljon kuluttavampia kuin vähän viihteellisen palstan seuraaminen ja satunnainen osallistuminen, kirjoittamalla. Minulle kirjoittaminen on luontevaa, puhumista ei aina jaksa millään.
Nainen 45
Ihanaa kun on samanlaisia ihmisiä❤ Meidän juttu on se gimulini kanssa kun vuoraamme mökin jostain korvesta ja ollaan vaan. Toiset viihtyy Mallorcalla me mökillä.