Minkälaista elämäsi olisi ehkä nyt, jos olisit jäänyt ensimmäiseen parisuhteeseesi?

Olisin leski koska ensimmäinen kihlattuni kuoli alkoholistina. Ei olisi lapsia, mielestäni jo silloin joi liikaa eikä ollut isätyyppiä ollenkaan. Meni kyllä kaksi kertaa naimisiin ja sai lapsiakin. Ihme juttu oli se että en koskaan nähnyt häntä eromme jälkeen, nämä jutut hänestä tulivat tuttujen kautta tietooni.

Ei meillä tosiaan ollut oikein mitään yhteistä.

Löysin ihanan miehen ja meillä on lapsia ja lapsenlapsia, kiva elämä kun pääsin eroon tuosta ekasta puolisoehdokkaasta ajoissa.

Hmm.. olisimme seurustelleet nyt n.15v, luultavasti olisimme kihloissa/naimisissa sillä hänellä on ollut tapana kihlata tyttöystävänsä (aikuisiälllä). Meillä olisi lapsia 2-3 veikkaisin ja ehkä molempien elämä olisi mennyt paremmin jos oltaisiin pysytty yhdessä.. No onneksi ollaan edelleen hyviä läheisiä kavereita 😘

Vierailija kirjoitti:

Hmm.. olisimme seurustelleet nyt n.15v, luultavasti olisimme kihloissa/naimisissa sillä hänellä on ollut tapana kihlata tyttöystävänsä (aikuisiälllä). Meillä olisi lapsia 2-3 veikkaisin ja ehkä molempien elämä olisi mennyt paremmin jos oltaisiin pysytty yhdessä.. No onneksi ollaan edelleen hyviä läheisiä kavereita 😘

Onk tää simmone varasuhde, mistä HS uutisoi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eka oli ihana taiteilijasieluinen mutta levoton ja liikaa pohtiva/epävarma punapää. Olisi karannut ainakin viidesti ja palannut takaisin, jos näin pitkään kerran olisi oltu yhdessä. Asuttaisiin varmaan jossain utsjokikevolla wanhassa remontoidussa maatalossa, ympärillä hengaisi joku taiteilijayhdyskunta ja pari tenavaa yrittäisi kunnostaa vanhoja mopojaan päästäkseen edes joskus kylille.

Tämä voisi olla kuvaus minusta.

Hehe, karkasitko niiden muittenkin luota? Ja saitko kirjoitettua sen kirjasi?

Tavallaan olen nyt siinä ensimmäisessä oikeassa parisuhteessa. Sitä on kestänyt kohta 40v. Välillä on mennyt paremmin ja välillä huonommin.  Huonoiten meni, kun lapset oli pieniä ja miehellä oli alkoholiongelma. Myöhemmin hän on raitistunut.  Ennen tätä suhdetta "seurustelin" yhden pojan kanssa . Oltiin silloin 17v.  Siinä suhteessa olisin ehkä ollut onneelisempi, koska kavari ei ollut niin ongelmallinen, kuin mitä tämä nykyinen ja siis ensimmäinen jonka kanssa oikeasti olin ja olen  parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Eipä olisi hurraamista. Mies olisi itsekeskeinen, luennoisi minulle itselleen tärkeistä aiheista, tulkitsisi asiat kirjaimellisesti, olisi joustamaton ja loukkaantuisi herkästi. Vaikka hän aina piti itseään muita fiksumpana, hän ei olisi oikein koskaan löytänyt paikkaansa työelämässä.

Olen onnellinen, että en koskaan ajatellut lasten hankkimista hänen kanssaan. Tässä vaiheessa olisimme olleet yhdessä 16-vuotiaasta lähtien eli noin 20 vuotta. (Oikeasti tajusin muutaman vuoden jälkeen, että nauttisin enemmän elämästä jonkun toisen kanssa.)

Meitä asseja ei oikein ymmärretä😕

Minä olen siinä edelleen. 15 vuotta oltu nyt yhdessä ja onnellisia ollaan. Naimisiin mentiin 5 vuotta sitten ja nyt pinnasängyssä tuhisee pieni poika 9 kk. Elämä on mukavaa ja kaikki perusasiat kunnossa. Toivottavasti edessä on vielä monta kymmentä yhteistä vuotta.

Mä olen siinä parisuhteessa. Takana 25 vuotta, kolme lasta, talo, mökki, 2 autoa. Arki rullaa ihan kuten aina on tehnyt. Joskus ärsyttää joku asia toisessa, joskus on tosi rakastunut. Seksiä n. 6 krt/kk.

Elämä olisi yhtä itkua ja syyllistä oloa ilman syytä. Yksi yhteinen lapsi on jo (lähes 10 vuotta olimme yhdessä), luultavasti olisi toinenkin ja heidänkin elämänsä olisi kurjaa vanhempien riitojen takia. Olisi varmaan "avokämmen" jo vaihtunut nyrkiksi, jota saisin kerran pari vuodessa, mustasukkaisuudesta tai jostain muusta tuulesta temmatusta syystä. Itsetunto olisi minulla nollassa ja haaveilisin erosta. Onneksi ei menty naimisiin.

Onneksi uskalsin toteuttaa tuon "haaveen" jo vuosia sitten ja nyt hyvä aviomies vierellä. Normalia elämää. Välit kuitenkin exän kanssa yhteisen lapsen vuoksi toimivat.

Tuskin siitä olisi hyvä tullut.

Ex meni naimisiin ja sai pari lasta.

Näin hänet perheineen kerran ja hän näytti onnelliselta.

Nyt törmäsin häneen hiljattain fb.ssä. Hän on eronnut jo vuosia sitten. Hänen julkaisunsa käsittelivät vain ja ainoastaan sitä, miten äiti vieraannuttaa eron jälkeen lapset isästään. Hirviöäiti, yhteiskunta on epäreilu, jne.

Vain tätä eikä muuta.

Voisi kysyä, että miten hän niin karmean naisen kanssa menikin yhteen? Silloin kun näin heidät, perheidylli näytti auvoisalta.

Meidän seurustelusta on jo 30 vuotta, eikä se koskaan edennyt vakavaksi. Näin jo varhain sellaisia piirteitä, joista en pitänyt. Eikä ollut kemiaa. Mutta tuollaisesta kitkerästä katkeruudesta ja kaunaisuudesta en kyllä nähnyt merkkejä.

Minäkin olen ensimmäisessä parisuhteessani. En ollut ikinä edes käynyt treffeillä ennen mieheni tapaamista. Olen todella ujo ja huono hoksaamaan kiinnostumisen merkit. Ja jos totta puhutaan, niin en usko kovin monen olleen minusta kiinnostunut. Enkä todellakaan ikinä olisi itse uskaltanut kenellekään kertoa kiinnostuksestani. Mieheni löysi minut opintojen parista, kun olimme parikymppisiä, nyt ollaan oltu 10 vuotta yhdessä. Ei olla naimisissa, kun ei oikein ole nähty syytä semmoiseen, mutta elellään mukavaa, rakastavaa arkea koiriemme kanssa. Ehkä parin vuoden sisällä harkitaan vakavissamme lapsiasiaakin. 

Olisin leski, ollut jo muutamia vuosia. Todennäköisesti eläisin uudessa suhteessa rakkauden kevättä pahimmasta surusta selvittyäni.

Minä jäin ensimmäiseen parisuhteeseen. Olin 19v kun aloimme seurustella, nyt hieman yli 40v.

Ajattelen joskus toisinpäin eli millaista olisi, jos en olisi jäänyt tähän ensimmäiseen parisuhteeseen. Vaikea kuvitella. Kai olisin saattanut tavata jonkun kivan miehen. Tai sitten olisin masentunut uudelleen pahasti ja olisin haudassa. 

Olen tyytyväinen, että jäin. Ollaan onnellisia ja haaveillaan jo vähän kuopuksenkin muuttamisesta pois kotoa. On kivaa jäädä sitten kahdestaan ja alkaa rakentamaan toisenlaista yhteistä elämää. 

En tiedä mitään kyseisen miehen nykyelämästä, kerran olen nähnyt eron jälkee. Olin itse 17 ja hän 20 kun erottiin. Mutta luultavasti asuisin pienellä maaseutupaikalla, maatilan emäntänä, todennäköisesti kävisin tilan ulkopuolella töissä. Lapsia varmaan olisi. Ainakin silloin mies oli todella huomaavainen ja muihin tuntemieni miehiin verrattuna (edelleenkin) suorastaan vanhanaikainen herrasmies. Toivottavasti olisi edelleen. Veikkaan, että kotityöt ym. jakautuisivat aika perinteisesti. Ja mitä nykymaatiloista tiedän, rahasta olisi tiukkaa.

Seksiä olisi luultavasti edelleenkin mielin määrin, mutta silti kumppanini etsisi selkäni takana kokoajan jotain jännitystä muista naisista. Sellainen se vain oli - mikään ei riittänyt, muiden naisten (tyttöjen, olimme 17 alkaessamme seurustelemaan) huomio oli vain pakko saada, vaikka kerran jäädessään kiinni kymmenistä ja taas kymmenistä vihjailevista viesteistä muille lupasi että se loppuu. Ja taas kuulin muutaman kuukauden päästä, että yrittänyt iskeä tuttuani jossain bileissä. Paljon myöhemmin kuulin huhuja, että olisi ihan pettänytkin. Ei yllättänyt.

Vieläkin välillä kaihertaa, että mikä sitä vaivasi. Seksiriippuvuus? Joku pakonomainen jännityksen ja uutuudenviehätyksen hakeminen? Meidän suhde oli rakastava ja seksiä oli paljon, mutta ei se sitten vissiin riittänyt.

Sainpa hiljattain sattuman kautta kuulla, että tekee tätä tuota ihan samaa tänä päivänä tyttöystävälleen. Iski mun kaveria baarissa vaikka sillä on avovaimo odottamassa kotona. Tekisi mieli varoittaa tuota naista, että ei se siitä miksikään ole muuttunut eikä muutu, vaikka minäkin annoin mahdollisuuden...

Elämäni olisi kamalaa. Luottotietoni olisivat menneet jo kauan sitten. Minulla ei olisi koulutusta, ainakaan akateemista toisin kuin nyt. Työskentelisin ehkä kaupan kassalla tai varastossa.

Ja mitä suhteeseen tulee, ei se olisi kestänyt kuitenkaan muutamaa vuotta kauempaa. Ja sekin aika olisi ollut yhtä kärsimystä, epävarmuutta ja mustasukkaisuutta.

Mulla olisi ainakin yksi 15-vuotias lapsi jos raskaus olisi edennyt normaalisti. Tod. näk. oltais erottu viimeistään pikkuvauva-aikana ja olisin sellaisessa loukussa että olisi yhteishuoltajuus mutta asuisin lapsen kanssa kahdestaan. Lapsen isän kanssa riideltäis joka asiasta ja lapsen isä ois haukkunut mua lapselle hulluksi ym. Lapsen isä olis tehnyt kiusaa ja ollut mustasukkainen.

Alettiin seurustella kun olin 15v ja erottiin kun olin 19v. Palattiin yhteen pariksi viikoksi jolloin tulin raskaaksi mutta ehdittiin erota hyvin riitaisasti ennen kuin huomasin raskauden jo sen ihan alkuvaiheessa. Eksäni uhkasi mm. tappaa itsensä jos jätän hänet. Hänellä oli kuitenkin jo uusi nainen joka antoi anteeksi pettämisen kanssani ja vaati että hän saa kirjalliset todisteet abortistani. Sanoin etten todellakaan lähetä terveystietojani.

Sittemmin he menivät naimisiin ja saivat lapsia. Jos olisin jäänyt yhteen tuon " miehen " kanssa olisin lihava perheenäiti jolla olisi matala-palkkainen työ ja masennusta. Suhteemme oli jatkuvaa eroamista ja yhteenpaluuta ja sain myös kokea väkivaltaa joten voi olla että olisin kuoliaaksi kuristettukin.

En rakastanut kyseistä eksääni vaan teinimäisesti luulin että jonkun kanssa täytyy olla. Tulin rikkinäisestä perheestä ja erehdyin luulemaan omistushalua rakkaudeksi. Meillä ei kuitenkaan ollut mitään yhteistä. Abortti oli helpotus enkä ole aiemmin laskenut minkä ikäinen lapsi olisi. Eihän sitä voi tietää jos olisi vaikka tullut keskenmeno. Tein abortin raskausviikolla 6.

Olen nyt keski-ikäinen ja minulla on lapsia. Olen onnellinen mieheni kanssa. Koska muistan millainen olin ekan synnytykseen päätyneen raskauden hormonimyrskyssä tiedän ettei tuo teiniaikojen avomies olisi ymmärtänyt niitä mielialanvaihteluja muuksi kuin mielisairaudeksi.

Kamalaa, olisin naimisissa ankean amiksen kanssa, joka kiukuttelee vähän kaikesta. Olisi jäänyt varmaan omat koulut käymättä, asuttaisiin jossakin Itä-Helsingissä.

Olisimme olleet yhdessä 30 vuotta, siitä asti kun olin 14 v. ja hän parikymppinen.

Surullista sanoa, mutta mua alkaa vähän oksettaa ajatus siitä, että olisin vieläkin hänen kanssaan. Sekä henkinen puoli (ei ollut kovin vakaa ja tasapainoinen suhde, vaan itse asiassa hieman sairas) että ajatuskin siitä että koskisin häneen tai luoja paratkoon harrastaisin seksiä hänen kanssaan. 

En voi mitenkään edes kuvitella. 

Luojan kiitos rimpuilin silloin itseni irti ja löysin jotain tuhat kertaa parempaa.

Ei mitään hajua. Seurustelin 14 vuotiaana pari viikkoa pojan kanssa joka asui 200km päässä 80-luvulla