Minkälaista elämäsi olisi ehkä nyt, jos olisit jäänyt ensimmäiseen parisuhteeseesi?

Hah, eukko ois varmaan jatkanu sitä samaa "uutta" nuoruuttaan mitä 10v sitten, (eli mennyt baareissa ja n*ssinut vaikka kenen kanssa), onneksi tajusin että "kerran pettäjä aina pettäjä". Ja se oikeasti tietämättömyys (että mitä haluaa / se että lopettaa koulut/työt kun "ei oo kivaa"). En ois jaksanu, onneksi tuli jo lusikat jaettua kohta 10v sitten.  Mutta varmaan joku 22v ois nyt takana tuota, Noh lapset on 16 ja 15. 

Olet vetänyt ympärillesi liian matalat rajat, kenen tahansa on mahdollista ylittää ne. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole koskaan ollut parisuhdetta.

Minä olen edelleen ensimmäisessä parisuhteessani. On kestänyt kohta 50 vuotta.

Huonosti olisi käynyt, olisin holisoitunut pubiruusu lähiössä, kaveri itse kuoli neljäkymppisenä. 

Mielenkiintoinen kysymys. Olen exäni kanssa hyvissä väleissä edelleen vaikka erosimme jo 12v sitten. Kasvoimme erillemme pariskuntana. Jos olisimme edelleen yhdessä, olisimme olleet yhdessä 22 vuotta. Meillä olisi varmaan pari yhteistä lasta ja elämä olisi aika rentoa ja leppoisaa. En olisi voinut kuitenkaan juurikaan keskittyä omaan uraani sillä intensiteetillä mitä nyt, en olisi saanut siihen kannustusta, ja työmatkani olisivat varmaan olleet hänelle myrkkyä. Olisin siis ehkä jäänyt jollain tapaa pienemmäksi versioksi itsestäni, ja minulta olisi puuttunut akateemista ajattelua omaava keskustelukumppani, jonka kanssa keskustella syvällisiä ja tieteellisiä asioita sekä haastaa ajattelua. Mutta elämä olisi siis silti ollut varmasti oikein hyvää. 

En oikein uskalla edes kuvitella. Ensimmäinen tyttöystävä oli vaikeasti persoonallisuushäiriöinen ja nykyisellään ilmeisesti diagnosoituakin, epävakaa ja narsistinen. Seurusteltiin aika nuorina teineinä ja ensin oli kivaa ja aika suloinen teinimeininki, mutta teini-iän edetessä itse pysyin melko samanlaisena kun taas hän suunnitteli koko elämämme, minulla oli väärät unelmat eikä riittänyt että molemmat olisi saaneet toteuttaa omansa vaan minä olisin muuttanut minne hän haluaa ja tehnyt mitä hän haluaa. Aina kun yritin erota, hän uhkasi itsensä vahingoittamisella. Olinkohan 19 kun lopulta pääsin suhteesta irti. Tyttö ei muuten tehnyt itselleen mitään mutta vainosi pari vuotta.

Sittemmin vain hyviä kokemuksia yhdestä pidemmästä ja yhdestä lyhyestä suhteesta. Mutta varmasti molemmille hyvä ettei tuohon nuoruuden suhteeseen jääty.

Olen ensimmäisessä parisuhteessani. 22 vuotta takana ja rakkautta riittää edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole koskaan ollut parisuhdetta.

Suhteessa koskaan olemattomalle sata yläpeukkua, inceleille loputonta syyllistämistä ja haukkumista.(?)

Uskon, että olisin onnellinen (kuten nytkin olen). Yhdessä olisimme olleet 23 vuotta. Olisimme naimisissa ja lapsia, eläisimme keskiluokkaista elämää. Asuisin pk-seudulla. Uskon, että tuossa elämäntilanteessa minulla olisi nousujohteisempi ura ja korkeampi palkkataso. Hyvä mies oli, mutta onneksi niin on nykyinenkin.

Hyvä olisi ollut. Hän jätti minut kahdeksan vuoden jälkeen. 

Poikakaveri 1. On kuollut, samoin 2. Ja 3. Ja 4. Ovat nykyisin homoja. 

Mitäs tästä nyt sanoisi?

Olisin todennäköisesti luottotiedoton ja asuttaisiin jossain hyvin halvassa vuokra-asunnossa joko minäkin työttömänä tai varmaan osa-aikaisissa töissä. Tiedän, että tää toinen on viettänyt elämänsä päihdeongelmaisena ja mielenterveysongelmissa. Oli aikoinaan hyvin mustasukkainen riidanhaluinen ja todennäköisesti en olisi pystynyt rakentamaan itselleni sellaista (työ)elämää minkä eteen tein hommia suhteen jälkeen. Nuoruuden hairahdus se parin vuoden suhde ja opetti paljon, että mitä elämältä en halua. Voisin sanoa, jos tuota suhdetta ei olisi ollut olisin varmasti tyytynyt johonkin vähempään jonkun toisen kanssa. 

Olisin rutiköyhä ja korvia myöten veloissa, puoliso olisi pelannut jokaisen tienaamani euron, ja todennäköisesti vaatinut tekemään kaikki taloudelliset typeryydet, vähintäänkin ottanaan kulutusluottoja uhkapeleihin. En omistaisi asuntoa, enkä autoa. Asuisin vuokralla tai ehkä jopa kadulla.

Olisin luultavasti alkoholisoitunut miehen vanavedessä, olisimme yrittäneet korjata suhdetta lapsella ja nyt olisimme eronneet ja 50/50 -huoltajuus.

Jätin, koska poika oli tyhmä kuin saapas. Täysin tylsistynyt vaikka oli vasta 21.

Mielenkiintoinen kysymys. Saattaa olla, että vakituinen asuinpaikka olisi edelleen synnyinkaupungissani. Todennäköisesti olisi pari lasta, isompia kuin nämä nykyiset, ehkä jopa jo aikuisia, mies halusi tulla nuorena isäksi. Mies kaiketi tekisi edelleen ainakin satunnaisia työkeikkoja ulkomailla. Tosin viimeksi kuulin, että pelaa puoliammattilaisena pokeria, joten en tiedä tekeekö enää itse käytännön töitä firmassaan. Talous kaiketi olisi turvattu kuitenkin.

Jos olisin jäänyt kotikaupunkiin, olisin varmaan tradenomi (eipä siellä paljon muita mahdollisuuksia olisi ollut), ei aavistustakaan, mitä siellä muuttotappiokunnassa työkseni tekisin. Olisin todennäköisesti kapeakatseisempi kuin nyt. Tapaisin vanhempiani usein, osa vanhoista kavereistakin asuu siellä edelleen tai on muuttanut takaisin syystä tai toisesta.

Suhde taas... mies oli ja todennäköisesti on edelleen naistenmies luojan armosta. En tiedä mikä siinä ihmisessä on, mutta aina löytyy seuraa. On pettänyt todennäköisesti kaikissa pitkissä suhteissaan, ihan varmasti petti minuakin, vaikka muuta väitti vielä senkin jälkeen, kun oltiin jo erottu. Olisin varmasti katkeroitunut vuosien varrella eikä huvittaisi pahemmin s'ksiä harrastaa em. asioiden takia, ja tästäpä syystä mies etsisi panoseuraa tinderistä. Sinänsä kyseessä on todella mukava ja herttainen ihminen, mutta ihan vehkeensä vietävissä. Jos kotona ei iloja tipu, niitä haetaan muualta, oli syy puutteeseen mikä tahansa.  

Seurusteltiin, kun olin 17-18, mies muistaakseni 20-21. Koen väistäneeni luodin, vaikka elämä varmaan päällisin puolin olisikin siedettävää.

Haaveilin useita vuosia hänestä ja yhteisestä tulevaisuudestamme. Onneksi suhteemme ei koskaan edennyt ystävyyttä pidemmälle. Myöhemmin ilmeni, että mies on bi-seksuaali, joka seurusteli sittemmin myös miesten kanssa, mutta päätyi lopulta parisuhteeseen naisen kanssa. Aistin silloin nuorena hänestä heti jotakin etäistä ja vierasta seksuaalisessa mielessä. En osaa selittää sitä, mutta olen varma, ettei välillämme olisi ollut eroottista intohimoa. Elämässämme olisi kyllä ulkoista menestystä, varakkuutta ja ystävyyttä, mutta en kokisi itseäni naiseksi hänen kanssaan ja olisin muutenkin joutunut luopumaan monista itselleni tärkeistä asioista. Emme riitelisi, suhde olisi pikemminkin sellainen toksisen positiivinen. 

Olin rakastuneena naimisissa, mies petti, jos ei olisi pettänyt ja avioliitto jatkunut , olisin nyt leski. En ole varma olisimmeko tehnyt toisen lapsen.