Minkälaista elämäsi olisi ehkä nyt, jos olisit jäänyt ensimmäiseen parisuhteeseesi?

Jäinkin.

13vuotiaana aloimme seurustelemaan, nyt olemme hieman yli kolmekymppisiä.

Olen onnellinen. Mies on mun paras ystävä ja elämänkumppani. On ihan mieletöntä jakaa elämä ihmisen kanssa jonka kanssa ollaan kirjaimellisesti kasvettu lapsista aikuisiksi yhdessä. 

Jos ei oltaisi yhdessä niin tottakai elämä voisi olla ihan yhtä hyvää mutta en usko, että voisin saada yhtä syvää yhteyttä enää kehenkään muuhun. 

Semmosta aisankannattajan elämää. Vaimo juoksisi vieraissa sen minkä ennättää ja minä kävisin töissä sekä hoitaisin lapset.

Jos olisin jatkanut esim. näiden kanssa, olisin voinut olla professorin, fyysikon tai lääkärin puoliso. Olen siis mies.

Apua, mikä ajatus! :D Mies olis köyhä ja yksinkertainen duunari. Lisäksi hän olisi alkoholisoitunut ja ylipainoinen, mutta periaatteessa hyväsydäminen. En olisi voinut toteuttaa unelmiani. Olisin itsekin ajautunut huonoihin pätkätöihin. Seksi olisi varmaan hyvää, mutta hän hakisi sitä myös aktiivisesti muualta. Ystäväpiirini koostuisi myös hänen junttikavereista. Lapsia varmaan olisi kolme. (Nyt odotan vasta esikoista.) Ei matkusteltaisi tai asuttais kovinkaan upeassa talossa ja joutuis ajelee jollai hirveällä autolla. Yhyyy. :DDDD

Kyllä nyt ovat asiani hyvin!

Hauska ketju. Olin jo unohtanut ensimmäisen seurustelusuhteeni, koska en ollut koskaan mieheen rakastunut. Aloin suhteeseen, koska hän ihastui kovasti minuun. Olin hänen mielestään tosi kaunis, vaikka yleensä olin ihan tavis.

Nyt muistin hänet ja googletin. Ihan hassua, hän on elänyt tosi mielenkiintoista elämää ja työskennellyt ympäri maailmaa. Asuu Keski-Euroopassa. Komeakin on. Meillä olisi varmasti kauniita lapsia ja vilkas sosiaalinen elämä kansainvälisissä piireissä.

Mutta ihan mahdoton ajatus, että olisimme yhdessä. Ei ollut sielujen sympatiaa. Jätin hänet tavattuani ensirakkauteni, josta kylläkin erosin jo vajaat 20 vuotta sitten.

Olen edelleen yhdessä ensimmäisen seurustelukumppanini kanssa mutta jos ajatellaan että mitä olisi seurannut ensimmäisistä ihastuksistani olisi elämäni kurjaa. Heistä on vuosien mittaan kuoriutunut ikäviä ihmisiä.

En olisi onnellinen vaan ahdistunut. Saisin pelätä toisen mielenliikkeitä, onko hyvä vai huono päivä, tai kenties iltapäivä. Ottaako kiinni, käykö käsiksi enemmän?

Olisin vain etäinen edustuskumppani. Saisin kestää lähes päivittäin raivokohtausia.

Kaveripiiri olisi ihan mukava, mutta he eivät tietäisi mitä meillä kotona tapahtuu.

Tai siis toisen luona käydessä. Emme olisi olleet valmiita muuttamaan yhteen pitkään aikaan.

Olis ihan hirveätä. Vaikka ex on ihmisenä ihan mukava, on hän aviomiehenä täys idiootti.

Olimme 11 vuotta yhdessä, se riitti ja siinäkin oli monta vuotta liikaa. Erosimme v. 2011, laske siitä. (Yhteen menimme v. 2000)

Nykyisen aviomieheni kanssa olen viettänyt elämäni onnellisimmat vuodet <3

Kamala ajatus, että olisi jäänyt ensimmäiseen suhteeseen. Ei se kovin pitkä sihde ollut, mutta silloin teininä se tuntui toki merkitykselliseltä. Nyt oltaisiin oltu 13 vuotta yhdessä.

Hän on yhä työtön, 29v. Asuu sossun kämpässä, viettää aikaansa lähinnä noin 10v itseään nuorempien kanssa. Ei ole saanut näinä vuosina mitään aikaiseksi, elämä on aivan samanlaista kuin sillon 17-18v.

Jännä pohtia, mikäli olisimme yhdessä yhä.. olisinko minä opiskellut ja päässyt vakituiseen työsuhteeseen, vai olisinko päätynyt myös tuohon iki-teinin elämään? Tai olisiko hän kenties kasvanut suhteen myötä aikuiseksi.

Vuosia suhteen jälkeen olimme ystäviä, mutta sitten yhteydenpito harveni, en osannut enää eläytyä teinin ajatusmaailmaan.

Mun mies olisi semirasistinen ja sivistymätön (mutta hyväsydäminen), kalju prätkäjätkä provikkapalkalla ja meillä olisi liuta lapsia. Asuttaisiin maalla kotikaupungissamme ja meillä olisi amerikkalainen autonromu ja iso koira. Mun tehtävä olisi laittaa ruokaa, pyykätä ja pitää huoli mukuloista, miehen kasvatusmetodi olisi lähinnä huutaa ja puuhastella "miesten juttuja" poikalasten kanssa. En olisi luultavasti käynyt kouluja loppuun tai matkustellut, ja eka lapsi oltaisiin tehty heti, kun olin päässyt ylioppilaaksi. Olisimme tosin saattaneet jo erota ja mies lähteä nuoremman matkaan.

Huh, onneksi en jäänyt tuohon nalkkiin!

Olisin kuollut viinaan kuten teki ekan sulhoni sittemmin naima nainen. Ne ympäristötekijät.

Oltaisiin oltu yhdessä jo 16v ajan. Mies on nykyään ilmavoimilla töissä ja korkeasti koulutettu. Käytäisiin purjehtimassa, ehkä ensimmäinen lapsi tulossa, iso suku ja ei rahasta huolta ikinä.

Täysin erilaista kuin nyt

Olimme yhdessä 16-19 -vuotiaina. Seksi loppui jo vuoden jälkeen kun mies (poika) osti pleikkarin. Tajusin jo silloin teininä, ettei siinä iässä pitäisi seksin tuosta vaan lopahtaa, ja se oli todella kova paikka minulle. Eli elämäni olisi ollut vailla intohimoa ja yhtä tylsää kuin katsoisi maalin kuivuvan. En olisi matkustellut pitkiä aikoja yksin ulkomailla, enkä olisi tavannut nykyisiä parhaita ystäviäni matkojen aikana. Lapset olisi tehty nuorena, nyt olen vielä lapseton. Tulen itse vaatimattomista oloista. Exäni on erittäin varakas ja menestynyt, mutta sai kaiken suhteiden kautta, eikä näin ollen ikinä ymmärtäisi minua. Siinä ei ole mitään vikaa, eikä sille mitään voi jos syntyy kultalusikka suussa, mutta sitten on mahdoton ymmärtää mitä se tietynlainen kamppailu elämässä eteenpäin on. Hän ei koskaan kouluttautunut lukiota edemmäs ja tekee nyt todella vastuullisia hommia, joihin ei ole muita meriittejä kuin sukulaisuus. Ja yleensä ko. tehtävään vaadittaisiin ylempi korkeakoulututkinto keneltä tahansa muulta. Eikä siis ole mikään perheyritys tms. kyseessä. Itse olen kouluttautunut pitkälle penniä venytellen, ja silti tuntuu hankalalta edetä urallani ilman suhteita. Eli emme olisi koskaan ymmärtäneet toisiamme, sillä olemme täydet vastakohdat. Olisimme varmastikin eronneet, tai sitten olisin ihan eri ihminen ja olisin kasvanut siihen kotiäidin rooliin, jossa nykyinen vaimonsa on. Ai niin, ja tämä jamppa petti minua jo silloin teininä ja on yrittänyt nyksäänsä pettää kanssani myöhemmin. Olisin siis myös petetty nainen. Erostamme on nyt kymmenisen vuotta ja olen onnellisesti naimisissa minulle täydellisen miehen kanssa! Onneksi tajusimme erota silloin!

Varmaan pitkälti samanlainen kuin nykyinen parisuhde eli

- kaksi lasta, omakotitalo, kaksi autoa.

- lisänä olisivat lähempänä asuvat miehen sukulaiset, oltaisiin tekemisissä heidän kanssaan. Oltiin jo silloin aikoinaan yhdessä ollessa hänen sukulaisten kanssa paljon tekemisissä.

Käytäisiin useammin anoppilassa

- koska asuvat lähempänä

- heillä on tilaa vierailulle

- lapsiturvallinen. Ei rikkinäisiä tavaroita, vanhoja haalittuja huonekaluja joka paikassa

- ex-anoppi teki meille aina ruokaa. Nykyinen anoppi ei ymmärrä vieraanvaraisuudesta mitään.

-ex-anoppilassa oli tyylikästä ja siistä, nykyinen anoppila on läävä, jossa pitää olla oma wc-käsipyyhe mukana.

- Ex- mieheni on todella älykäs ja luulen, että jos meillä olisi yhteisiä lapsia lasten koulunkäynti olisi helpompaa minulle. Nyt motivoin lapsia tekemään töitä koulun eteen.

- Ex-miehen lapset harrastavat monipuolisemmin kuin omani. Ehkä kulkisimme viikonloput kisamatkoilla koko perhe kotoilun sijasta. Ex-mieheni myös valmentaa lapsia ja harrastaa itse ryhmäpelejä. Nykyinen mieheni ei ole ns. ryhmäpelaaja, harrastaa yksin, tekee asioita yksin.

Ex- mieheni oli todella pihi:

- ei olisi matkusteltu pitkin Suomea ja ulkomaita toisin kuin nykyisen kanssa.

- ei olisi ostettu omaa mökkiä.

- ei olisi sisustettu taloa, vaan pidetty ne 20 vuotta vanhat nahkasohvat.

- ei syötäisi säännöllisesti ravintolassa

- ei oltaisi hotellissa

Exsän kanssa seksi olisi monipuolisempaa. Nykyisen kanssa lusikka ei onnistu, koska ei ole pituutta. Toisaalta nykyinen hyvä esileikeissä. Ja saan orkun helposti.

Olisi varmaan lapsia, ainakin kaksi (nyt jään lapsettomaksi). Eläisin erittäin varakkaassa perheessä (mies keikkuu nykyisin verotilastoissa korkealla)  mutta se elämä olisi ollut elämää varmasti kovien paineiden ja katseiden alla. Ja se että se elämä sotisi elämänfilosofiani vastaan. Lisäksi mieheni olisi pettänyt minua jo moneen kertaan. Toisaalta varmasti elämä olisi ollut ihan onnellista tietyiltä osin ja ainakin mahdollisten lapsien elämä olisi turvattu loppuelämän ajaksi ja olisin ollut erinomainen äiti. 

Kyllä elämä olisi mennyt eri latuja kuin nyt on mennyt. Harmittaako? Tässä tullaan siihen elämänfilosofiaani vaikka elän nyt taloudellisesti hyvin niukkaa elämää ilman lapsia, mutta toisaalta olen vapaa tietyistä kahleista ja saan elää vapaasti omaa elämääni. 

Asuisin pikkukaupungissa, olisin lukion opettaja, varmaan mukana kunnallispolitiikassa, omakotitalo, lapsia, katkera kun en saisi asua pääkaupungissa.

Nyt olen tuplamaisteri eurooppalaisessa pääkaupungissa, asiantuntijatehtävissä, sinkku, ei lapsia, onnellinen ja tyytyväinen elämään. Myös hän on sittemmin korkeakouluttautunut, mutta uskon että jos olisimme yhdessä olisimme jääneet kotikaupunkiin.

Mua varmaan pahoinpideltäisiin säännöllisesti, yritettäisiin kiristää ja pakottaa. Joutuisin selvittelemään miehen sotkuja, katsomaan ryyppäämistä ja pettämistä. Ainakin yrittäisi pettää.

Elämäni olisi täsmälleen samanlaista kuin nyt. Olen edelleen ensimmäisessä parisuhteessani. Olemme olleet yhdessä kohta 20 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Elämäni olisi täsmälleen samanlaista kuin nyt. Olen edelleen ensimmäisessä parisuhteessani. Olemme olleet yhdessä kohta 20 vuotta.

Ei vaan kohta 21 vuotta. Niin vuodet vierii.

-sama

AV-mammat ovat tosiaan löytäneet 13-16 -vuotiaina melkoisia jännämiehiä sänkykavereikseen.  Nyrkki, viina, vieraissa käynti ja töiden välttely olleet arkipäivää.