Minkälaista elämäsi olisi ehkä nyt, jos olisit jäänyt ensimmäiseen parisuhteeseesi?

Olisin rikas. Lukioaikojen poikaystävästä tuli sittemmin menestynyt kovatuloinen ekonomi. Asuisin hulppeassa omakotitalossa Espoossa, ajaisin Bemarilla, käytäisiin ulkomailla kalliilla lomilla. Olisin kuitenkin onneton ja varmaan miehestäkin olisi tullut onneton kun hän olisi nähnyt miten minulla ei ole mitään fyysistä vetoa tai kunnioitusta häntä kohtaan.

Vaikeaa olisi. Olisin onneton. Mies oli hyväksikäyttävä kusipää, joka pyöritti useampaa naista samaan aikaan, enkä usko että hän olisi juurikaan muuttunut. Vaikka silloin tuntui, etten voisi elää ilman häntä ja halusin katsoa läpi sormien kaikki pahat teot, niin luojan kiitos se suhde päättyi. Kauheaa ajatella, että olisin samassa loukussa edelleen.

Olisin varmaan reilusti ylipainoinen, koska olisin totaalisen kyllästynyt siihen että mies hölisee kaikenlaisten kauniiden naisten ihanuudesta. Olisin ehkä saattanut tehdä muutaman kauneusleikkauksen. Mies olisi kyllästynyt siihen että olen niin herkkä ja passiivinen. Odottaisin koko ajan että hän tekee jonkinlaisen parannuksen, eikä intoile poikien illoista ja kauniista naisista.

Kumpikin meistä olisi varmaan pettänyt toista jossain vaiheessa. Olisimme toisillemme ja itsellemme vihaisia siitä, että jokin outo intohimon lanka yhdistää meitä, mutta silti emme tule toimeen keskenämme.

No onneksi en ole tuossa suhteessa. Mielenkiintoinen ja hauska ajatusleikki, kiitos aloittajalle! Suhteesta on jo vuosikymmeniä aikaa.

Asuisin todennäköisesti kaksiossa, pienen kaupungin lähiössä. Exä on tietojeni mukaan ollut muutaman kerran latauksessa vuosien varrella. Seksi olisi ollut ehkä hieman rohkeampaa kuin vaimon kanssa mutta lapsia ei olisi. Kissoja löytyisi varmasti muutama. Epäilen että alkoholia ja savukkeita kuluisi huomattavasti nykyistä tahtia enemmän.

Hauska juttu, että sattumalta kuulin ekasta tyttöystävästä muutama kuukausi sitten vuosikymmenien tauon jälkeen. Hänellä on lapsia kahdelle eri miehelle, ei ole enää yhdessä kummankaan kanssa, asuu edelleen samassa ankeassa lähiössä (joka tosin on vähän kohentunut tällä vuosituhannella). On aivan mahdotonta kuvitella, millaista oma elämäni olisi, sillä seurusteltiin vain muutama kuukausi kun hän oli 15 ja minä 16. Hän ei ehkä olisi elänyt niin wt-elämää, mutta itsekään tuskin olisin muuttanut Keski-Eurooppaan, suorittanut tekniikan tohtorin tutkintoa, tai jäänyt lapsettomaksi. Se on varmaa, että olisin onneton ja uskoton.

-sinkkumies 43v.

Ihan samanlaista. Ei se vaihtamalla ole koskaan muuttunut. Suominaiset ovat kaikki aika samanlaisia. Jokainen kuvittelee olevansa erityinen, eli siinäkin suhteessa ovat kaikki samanlaisia.

Hienoa että näin monet ovat osanneet hankkiutua kaiken maailman väkivaltaisista tai narsistisista tyypeistä eroon.

Oltais oltu nyt 12v yhdessä, naisparina elettäis. Uskon että elämässäni olisi selkeempi suunta ja en olisi käyttänyt huumeita. Suhteesta en osaa sanoa mimmoinen ois, oltiin niin nuoria silloin :-)

Ensimmäinen poikaystäväni elää nykyään puoliammattimaisen seikkailijan elämää, vuorikiipeilyä ym. Ja vaimokin on, ei lapsia. Facen perusteella elämä on vauhdikasta, värikästä ja kansainvälistä.

En mitenkään olisi pärjännyt siinä kyydissä, en ensinnäkään ole tarpeeksi liikunnallinen. Muutenkin olen turvallisuushakuinen ja perinteinen, tykkään lapsistani ja perhe-elämästä ja perinteisestä ammatistani jossa olen edennyt mukavasti.

Eli olisimme onnettomia, jompi kumpi joutuisi elämään itselleen väärää elämää. Tämä ei kyllä silloin nuorena ollut näköpiirissä eikä syy eroon.

Olisin todella onneton. Mies olisi yrittänyt ajaa meidät molemmat sinne mistä aita on matalin, olisin riitaantunut koko maailman kanssa, eläisimme sosiaalituilla, pukeutuisin säkkeihin ja todennäköisesti olsiimme molemmat olleet jo hyvän tovin kuolleita miehen narsistisen itsetuhoisuuden takia. Lisäksi pentuja olisi liuta, koska mulle ei sovi mikään hormonaallinen ehkäisy ja ex ei suostunut käyttämään kortsua. 

Olisin rakkaudettomassa ja tylsässä suhteessa. Asuisin samassa pikkukylässä josta olen kotoisin ja olisin varmaan jossain kaupan kassalla töissä. Kihloissa, omakotitalo, 1 lapsi +koira ja kissa tässä skenariossa.

Olisin varmaan narkkarihuora, tai ainakin sillanalusjuoppo. No, tämä mies kuolikin huumeiden yliannostukseen (vaikka luulin hänen olevan "vain" alkoholisoitumassa hyvää vauhtia).

Olisin rikas, puitteet juuri sellaiset kuin itse valitsisi. Olisin rakastettu ja hemmoteltu, kuten olin seurusteluaikanamme. Asuisin kotipaikkakunnallani, minne nykyelämässäni kaipaan jatkuvasti takaisin. Seurustelimme ikävuodet 16-19, kunnes hän joutui työkomennukselle ulkomaille. Kotimme jatkaa aikamme, mutta matka ja aika olivat liian pitkiä. Todella katkerat jäähyväiset.. Tästä siis aikaa n 20 v. Nyt hän on palannut, pari vuotta sitten törmäsimme. Hän kertoi ettei ole löytänyt ketään. Minä naimisissa ja kolme lasta..elämä on.

Vierailija kirjoitti:

Erosin viime kesänä onnettomasta suhteesta. Ei läheisyyttä eikä seksiä, ei keskusteluja, ei yhdessä tekemistä tai tunteista puhumista. Ihastuin lopulta toiseen, ja ero tuli. Taakse jäi yli 20 vuotta yhdessäoloa. Koskaan ei tuntunut tältä miltä tuntuu nyt uuden rakkaan kanssa. Nyt on ihanaa.

Haluaisinpa kuulla mitä ajattelet uudesta suhteestasi 20 vuoden päästä. Ettet vaan taas olis läheisyydettömässä, seksittömässä suhteessa. 

Eläisin professorin rouvana suosikkikaupungissani. Takanani olisi lähes 40 vuotta taloudellisesti turvattua ja luultavasti aika onnellistakin elämää. Rakastaisin varmaan häntä edelleen. Avioero olisi jäänyt kokematta ja moni muutto kaupungista toiseen tekemättä. Tosi vaikea sanoa, millainen ihminen olisin, koska kaikki minua muovanneet työhön liittyvät valinnat olisivat olleet erilaiset. Minulla saattaisi myös olla omia lapsia, joita nyt ei ole. Meillä ei oikeastaan ollut mitään kunnollista syytä erota (tai minä en edelleenkään tiedä, mikä se oli), nuori mies vain oli päättänyt, ettei mene naimisiin ensimmäisen tyttöystävänsä kanssa.

Olisin leski. Kuoli niin nuorena, etten yhtään tiedä, millaista elämää eläisi nykyisin.

Olen ensimmäisessä parisuhteessani. Lapset jo aikuisia, muuttaneet pois kotoota. Asutaan ulkomailla. Oma yritys, oma tupa. Välillä reissataan. Meillä on yhteisiä harrastuksia, vilkas seksielämä ja olemme onnellisia. Näemme paljon kavereita, syömme usein ulkona ja käymme kulttuuritapahtumissa. 27 vuotta olemme olleet yhdessä, olemme 4-kymppisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka kauan olisitte yhdessä olleet ja olisitko ollut onnellinen?

Suhde olisi kestänyt 29 vuotta, jos mies ei olisi kuollut kohta 20 v sitten.

Sairas ihminen ja sairas oli suhdekin. Tuskin se siitä terveemmäksi olisi tullut, vaikka erosta paranikin.

Ja lisättäköön, etten olisi lapsemme kanssa tekemisissä, koska hän vihaisi minua hyvästä syystä.

Mikä oli se hyvä syy? AIkaansaitko hänen isänsä kuoleman?

Olisin maantiedon ja biologian opettajan vaimo, 3 - 4 lapsen äiti, joka asuisi Tuusula- / Kirkkonummi akselilla. Todennäköisesti olisin itskin opikellut enemmä humanitääriatä alaa kuin mihin päädyin seurustelumme jälkeen. Yhdessä olimme teinivuodet, yhteensä 5 vuotta. Suhde päättyi siihen, että "halusin nähdä elämässä muutakin". Jälkeenpäin ajateltuna tyhmää nuoruuden haihattelua ja nainen, josta tuli exäni vaimo, saa olla onnellinen. :) Komea mies edelleen.

Päädyin kuitenkin kauppatieteelliseen, kun meillä suhde loppui ja nykyisin teen IT-uraa lapsettomana Tukholmassa. Onnellisesti naimisissa ruotsalaisen miehen kanssa.

Hauska ajatusleikki, joka ilmentää sen, kuinka paljon läheiset ihmiset mahdollisesti vaikuttavat elämän valintoihin.

Mäkin olen sen ensimmäiseni kanssa. Kohta 17 rakkaudentäyteistä vuotta.