Mikä on ikävin muistosi koululiikunnasta?

Se että siitä annettiin numero.

Se kun pelotti, että jää joukkuevalinnassa viimeiseksi.

Telinevoimistelu ja tamburiinin tahdissa ravaaminen liikuntasalin puolikasta ympäri. Toisella puolella salia pojat pelasivat joukkuepelejä ja nauroivat tyttöjen liikuntasuorituksille.

Joukkuevalinnat olivat myös inhottavia. Samat jäivät aina viimeiseksi ja huonoiten lajia osaavat otettiin joukkueeseen todella vastentahtoisesti.

Pieni paikkakunta Pohjanmaalla. Jääkiekko... ei prkl kun sitä piti olla joka jumalan kuukausi. Hienoa, että osa tykkäsi, mutta itse kuulun siihen miesvähmistöön jota koko öyhötys ei voisi vähempää kiinnostaa. Ei sen puoleen en kyllä osannutkaan.

Tyttöjen ja poikien yhteiset uimatunnit ala-asteella ja jokavuotiset kuntotestit yläasteella. Kauheita juttuja.

Numerointi sen mukaan mitä harrastat. Pöljää.

Myös luistelutunneilta on ikävät muistot. Minulla on vain veljiä, joten hokkareilla opin luistelemaan. Koulussa pakotettiin jalkaan kaunot koska ei tyttö voi poikien luistimia käyttää. En minä niillä mitään osannut saati pysynyt pystyssä. Melkein tuli jälki-istuntoa kun "pelleilen tunnilla".

Suihkuun pakottaminen. Kivaa oli olla ainoa jolla oli tissit 4-luokalla

Telinevoimistelutunnit. En tähän päivään mennessä ole tehnyt pukkihyppyä, en edes yrittänyt sitä vakavasti.

Uintitunnit. En osaa uida.

Pesäpallotunnit. En ole ihan varma pelin säännöistä vieläkään.

Toisaalta olin hyvä monessa yleisurheilulajissa.

Ei ole, olin aina hyvä liikunnassa ja hiihdin talvisin kilpaa mm. Jos keksimällä keksin, niin ne "palovammat", mitä tuli jalkapohjaan ilman kenkiä juoksemisesta sillä liikuntasalin lattialla.

Ala-asteella kaikki liikunta oli kivaa, opettaja kannustava, liikuttiin liikunnan ilosta ja se oli monipuolista käytäntöä yhdistettynä teoriaan. Yläasteella liikunta oli suorittamista, opettaja ei kehunut saati ollut tyytyväinen mihinkään suoritukseen; löysi aina vikoja mitä olisi pitänyt harjoitella, haukkui oppilaitten varusteita jolleivat olleet ihan uudet. Pullukkana ikävimmät muistot liikuntatunneilta olivat sitä kun opettaja kehotti laihduttamaan, mollasi huonokuntoiseksi muiden kuullen ja klassikko: joukkueen valinnassa olin aina viimeinen ja se joka oli vain pakko ottaa mukaan..... Kesti 12vuotta innostua uudestaan liikunnasta yläasteen jälkeen.

Tulin aina häpeällisesti viimeisenä tai toiseksi viimeisenä valituksi kaikkiin joukkuelajeihin. Yläasteen liikunnanopettaja antoi ymmärtää ettei minun kannattaisi lainkaan jatkaa yläasteen jälkeen lukioon, koska en uskaltanut tehdä kuperkeikkaa tai hypätä telinevoimistelussa pukin yli. En tiedä miten nuo asiat liittyivät toisiinsa. Jatkoin kyllä hänen mielipiteestään huolimatta lukioon ja myöhemmin vielä yliopistoonkin, mutta kaiken liikunnan ilon tuo haahka onnistui tappamaan minusta hyvin tehokkaasti.

Kun joskus ala-asteella meidän piti hypätä korkeutta, siis ihan oikeasti ja oikealla tavalla selälleen riman yli, pelotti niin paljon.

Sitten lievempänä joku telinevoimistelu.

Muuten tykkäsin liikasta.

Kyläkoulussa oli kaikilla yhteinen liikuntatunti ja telinevoimistelussa opettaja käytti mua mallinukkena, kun olin pieni ja notkea. Sinne se nosti mut rekillekin pyöriin ja anto vielä vauhtia. Olin siis näytösapina. T:51v

100m:n juoksu. Luokan pojat olivat maalissa katsomassa kenen tissit heiluvat eniten. 

Vierailija kirjoitti:

Suihkuun pakottaminen. Kivaa oli olla ainoa jolla oli tissit 4-luokalla

Tämä! En ole koskaan uskaltautunut kuntosalille taikka uimaan kun ahdistaa vieläkin pukukopit ja suihkutilat.

Olin tosi hyvä liikunnassa ja oikeastaan kaikissa lajeissa. En tullut ylä-asteella toimeen muun luokan kanssa, minua ei kiusattu, mutta jäin jotenkin porukan ulkopuolelle. Näin ollen olin aina viimeisenä joukkueenjaossa, muut tytöt jopa riitelivät siitä kuka minut joutuu ottamaan, ja se tuntui joka kerta ikävältä. Vitutusta aiheutti myös opettajan valitsemat lellikit, jotka saivat täysin eri kohtelun ja automaattisesti hyvän numeron, vaikka he olivat pahimpia kiusaajia. 

alaasteella uimahalliin pakottaminen. en ole sen jälkeen uinut metriäkään.

Pesäpallo, yksi v-mäisimmistä lajeista ikinä. Kova pallo sattui jos sen otti kiinni niin että se osui räpylän kämmenosaan. Mutta en vaan saanut sitä kiinni sillä pussiosalla, joten jouduin hakemaan sitä paljon. Kerran pallo osui harjoituksessa lyönnistä kaulaani.

Koulun välineiden käyttö hiihdossa, ne olivat surkeita.

Pelit yleensäkin koska en vaan osannut, futis ainoa siedettävä.

Köysissä kiipeily, en vaan päässyt ylöspäin.

Kaikki! Eritoten jäi mieleen alakoulun takaperin kuperkeikka, joka piti heittää takaperin juoksusta. Koskaan eikä ikinä ole tehnyt niin kipeää kuin silloin.

Ei kait opettajat enään nykyään anna oppilaiden valita joukkueita? ihan hirveetä nöyryyttämistä oli.