Mikä on ikävin muistosi koululiikunnasta?

Ala-asteelta jäi pahimmat traumat. Vaikka liikunnanope oli periaatteessa ihan mukava, pelkäsin liikuntatunteja jostain syystä tosi paljon. En ole muutenkaan kovin urheilullinen. Mieleen on jäänyt jonkinlainen pakottaminen, vaikka pelotti esim. telineillä keikkuminen, pää edellä veteen hyppääminen, hiihdossa jyrkkien mäkien laskeminen suksilla jne. Koulumme oli pieni kyläkoulu ja joskus joitakin liikuntatunteja pidettiin yhdessä ylempien luokkien kanssa. Muistan painajaisena pesiksen pelaamisen kutosluokkalaisten poikien kanssa, kun itse oltiin kolmannella. En käsitä miksi pikkutytöt laitettiin pelaamaan isojen poikien kanssa. Joukkueiden valinnat olivat tietysti myös nöyryyttäviä.

Yläasteella ja lukiossa liikunta olikin sitten jo kivempaa, kun tietynlaista pakonomaisuutta ei enää ollut.

(opettajan) kilpailuvietti oli kauhea. Vaikka olisi tykännyt liikkua omaan tahtiin, tunnit oli kauheita.

Yläasteella jos sanoi että ei osallistu kun on menkat, piti vessassa näyttää veristä sidettä. No laitoin sitten ketsuppia siteeseen ja sain luvan olla poissa.

Jälkeenpäin mietin, että olis voinu laittaa myös sinappia, että tuli ripulit, kun se oli niin pelottava ope.

Vierailija kirjoitti:

Prototyyppi kirjoitti:

Telinevoimistelu ja tamburiinin tahdissa ravaaminen liikuntasalin puolikasta ympäri. Toisella puolella salia pojat pelasivat joukkuepelejä ja nauroivat tyttöjen liikuntasuorituksille.

Joukkuevalinnat olivat myös inhottavia. Samat jäivät aina viimeiseksi ja huonoiten lajia osaavat otettiin joukkueeseen todella vastentahtoisesti.

Nämä! Meidän piti seisoa jonossa varpaat jäässä ja odottaa vuoroa johonkin vammaiseen parin metrin liukumiseen jäällä, harjoiteltiin muka taitoluistelua. Toisella puolella kenttää pojat LIIKKUI, eli pelasivat lätkää. Hiekkakentällä sama; pojat pelasivat pesistä, futista tms. Tytöt oltiin joko sisällä harjoittelemassa balettia tai sitten ulkona hyppimässä vuoron perään p*llu edellä liukumäkitelineestä alas, koska "harjoitellaan lantioliikettä". Ei yhtään noloa viidesluokkalaisille tytöille, varsinkin kun pojat näki. Ja loppuaika seisottiin jonossa.

Ja toki joukkuelajeissa aina valinnan saivat tehdä ne open suosikit, ringettetytöt ja taitoluistelijat. Yllättäen jäin aina viimeisten joukkoon, kun en ollut k.o. tyttöjen kaveri.

Meillä taas me tytöt pelasimme KOKO kevään pesistä ja talvella jääkiekkoa :( Sisällä koripalloa sekä inhokkiani sählyä. En tykännyt joukkepeleistä yhtään vaikka ihan hyvä urheilussa olinkin. Ehkä kerran vuodessa jotain voimistelujumppaa ja taitoluistelua, joita harrastin ja joista tykkäsin.

Yläastella oli edes vähän enemmän vaihtelua ja kokeiltiin uusia lajeja.

Meillä myös oppilaat valitsivat usein joukkueet. Kiva niille jotka olivat viimeisiä :( 

Tuntuu että aina satoi kun oli suunnistusta, mutta muuten se oli ihan hauskaa.

Vierailija kirjoitti:

(opettajan) kilpailuvietti oli kauhea. Vaikka olisi tykännyt liikkua omaan tahtiin, tunnit oli kauheita.

Yläasteella jos sanoi että ei osallistu kun on menkat, piti vessassa näyttää veristä sidettä. No laitoin sitten ketsuppia siteeseen ja sain luvan olla poissa.

Jälkeenpäin mietin, että olis voinu laittaa myös sinappia, että tuli ripulit, kun se oli niin pelottava ope.

No hyi stana!

Telinevoimistelu oli pelottavaa.

Joukkuelajeissa huutojaossa kahden viimeisen joukossa seisominen, kun jo valitut huokaillen ja silmiä pyöritellen jahkailivat kumman surkimuksen ottavat.

"Läskäri" lukion liikuntatunneilla eli jokaisella tytöllä piti olla jumppapuku (1980-luvun loppupuolella), sen päällä kuminauha vyötärön kohdalla, jotta opettaja näki jokaisen vyötärön ja läskit (olin laiha, mutta idea hirveä). Me tytöt teimme liikkeitä liikuntasalin lattialla- opettaja näytti mallia lavalla pitkävartiset, korkeakorkoiset saappaat jallassaan ja nahkahousut/leopardikuviohousut päälläään. Ja huusi että läskärit näkyviin.

Hiihtokilpailut, joihin oli pakko kaikkien osallistua. Ei varmaan tarvitse enempää avautua.

Ja kun tuli maaliin, niin tarjottiin kertakäyttö muovimukista, sitä tulikuumaa Mehukatti-mehua. Ensin paloi kieli ja sitten sinne laitettiin lunta. 

Ala-asteella unohdin pyyhkeen kotia, enkä suostunut käyttämään kenenkään toisen oppilaan märkää likaista pyyhettä. Koulun jälkeen opettaja pakotti kävelemään kotoa hakemaan pyyhkeen ja sitten yksin suihkuun samalla kun opettaja katsed että varmasti käyt. Kaipa se täti oli kiinnostunut nuorista pojista.

Montakin, varsinkin yläasteen liikunnasta. Ope, kiukkuinen pieni nainen, otti minut silmätikukseen ja nälvi milloin mistäkin syystä - kuten menkoista uimapäivänä tai siitä, ettei minulla ollut hiuslenksua, että saisin hiukset kiinni. Ja nämä aina vain minulle, vaikken edes ollut ainoa! Silmätikkuudestani huolimatta tuo ope ei koskaan muka muistanut nimeäni.

Hän oli armoton meille, jotka teimme tunnilla parhaamme, eikä koskaan antanut seiskaa parempaa numeroa. Hän tietysti suosi niitä, joiden tiesi harrastavan jotain tiettyä liikuntalajia (kuten telinevoimistelua tai jalkapalloa - kaverini harrasti salibandyä, mutta sitä hän ei kelpuuttanut) ja antoi heille kiitettäviä, vaikka nämä eivät olisi persettään liikuttaneetkaan tunnilla.

Opettaja myös pakotti minut suunnistamaan yksin, kun en saanut paria; kolmanneksi eräiden kavereideni kanssa en saanut missään nimessä mennä. Hän tiesi minun olevan hieman yksinäinen, ja käytti sitä kiusatakseen minua aina tilaisuuden tullen. Joukkueisiin minut valittiin aina viimeiseksi, vaikka en edes ollut luokan huonoin jne jne... 

Kyllähän näitä riittäisi, ai että pisti vihaksi taas, kun aloin ajatella. Ja toivon, että tuo sadistiope palaa helvetissä.

Suuret alamäet hiihdossa, pelkäsin niitä.

Pukkihyppely ja köyteen kiipeäminen, joissa en ollut hyvä ja muut aina ympärillä seurasivat kun yksi suoritti ja opettaja kommentoi.

Yläasteella nolous joutua käyttämään uimapukua ja käydä suihkussa muiden kanssa

Ylipäätään tunne etten ole ikinä tarpeeksi hyvä

Se, että mokoma scheiße ylipäänsä on opetussuunnitelmassa. Ja se, että liikkamaikat ovat järjestään tyhmempiä, kuin vasemman jalan saappaat. Juu ei ole kovin mukavia muistoja mulla...

Olin luokan ensimmäinen, jolle kasvoi rinnat. Ala-asteella meillä oli usein liikuntaa poikien kanssa, ja he olivat aina huutelemassa "boing boing" -tyyppisiä kommentteja, kun juoksin tai hypin.

Yläasteella poikien liikkatunti loppui usein ennen meidän tuntiamme, ja he tulivat aina tiirailemaan meitä uimahallin katsomoon kun olimme uimassa. Altaasta noustessamme he huutelivat ja kommentoivat törkeästi vartaloitamme. Valitimme tuosta opettajalle, mutta häntä ei kiinnostanut; totesi vain, että kyllähän niillä pojilla on oikeus katsomoon tulla, minkä hän sille mahtaa.

Koko peruskouluaikani oli pelkkää seksuaalista häirintää poikien suunnalta. Myöhemmässä elämässäni olen mukaviin poikiin törmätessäni oikein hämmästynyt, että tällaisiakin on olemassa.

Olin aina joukkuevalinnan viimeinen ja sain niin sähly- kuin pesismailasta, koristunnilla vähän ronskimpaa kyynärpäätaktiikkaa, luistelutunnilla kiviä eteen jne... niin, ja surkeat numerot, kun vinguin siksi kun sattuu enkä ollut tarpeeksi aktiivinen.

Se kun jäin joukkuevalinnassa AINA viimeiseksi. En siksi, että olisin huono, vaan olin kiusattu ja epäsuosittu.

Kerran meidät myös pakotettiin hiihtämään niin kylmässä, että sormeni turposivat. Terkkari lähetti minut kotiin, kun en kyennyt kirjoittamaan. Ja kun pakotettiin hiihtämään kilpaa joka talvi ala-asteella. En enää ikinä hiihdä, kuolen mieluummin! Ennen kouluikää hiihdin melkein päivittäin aina, kun oli vähänkin lunta maassa ja minusta povattiin kilpahiihtäjää!

Nykyään ei liikunta oikein iske. Uimisesta, luistelusta ja zumbasta tykkään. Pyöräily ja rullaluistelu on ok. Kaikki yksilölajeja... olisikohan joukkuevalintakokemuksilla vaikutusta.

Vierailija kirjoitti:

Ala-asteella unohdin pyyhkeen kotia, enkä suostunut käyttämään kenenkään toisen oppilaan märkää likaista pyyhettä. Koulun jälkeen opettaja pakotti kävelemään kotoa hakemaan pyyhkeen ja sitten yksin suihkuun samalla kun opettaja katsed että varmasti käyt. Kaipa se täti oli kiinnostunut nuorista pojista.

Haluaisin joskus kuulla perusteet tuohon suihkuun pakottamiseen. Minäkin kävin joskus kuudennella luokalla open kanssa väittelyä siitä pitääkö mennä liikuntatunnin jälkeen suihkuun. Ymmärrän, että pitää peseytyä, jos tunti on aamulla, mutta esim. talvella, jos päivä päättyi siihen ja itse olin lähdössä sotkemaan pyörällä kotiin puoli matkaa umpihangessa, niin mikä järki siinä pesussa oli, kun kotiin päästessä oli vielä hikisempi ja oma suihku odotti...

Hassua, että mulla on tosi päinvastaisia kokemuksia siitä mitä itse pidin kivoina lajeina liikassa. Mä rakastin uintia (vaikka olin aina luokan isokokoisin), tykkäsin myös tanssimisesta, jumpista, telinevoimistelusta jne. Joukkuelajit ei ollut mun juttu ja yleisurheilu ei myöskään kiinnostanut. Liikunnasta olisin varmaan ylipäätään koulussa tykännyt enemmän jos meillä olisi  a) ollut innostava, motivoiva ja REILU liikkaope b) ollut hyvä luokkahenki c) kaikkea ei olis tarvinnut mitata ja vertailla ja d) olisi edes joskus saanut esittää toiveita siitä mitä tehdään tai olisi ollut tunteja missä sai tehdä mitä halusi (tiettyjen rajojen puitteissa ofc ja niin että ope valvoi että jokainen teki jotain). 

Liikuntakammo jäi minullekin, jotenkin se meininki oli niin armotonta kouluaikoina ja opettajakin jäätävä. Lukion jälkeen opiskelin lähihoitajaksi ja meillä kuului pakollisena liikuntaa eri muodoissa, piti suunnitella ja ohjata esim. erilaisia kuntouttavia liikuntatuokioita. Pelkäsin aivan älyttömästi tätä etukäteen mutta se olikin ihan mukavaa hommaa, koska ope oli kiva ja sai itse suunnitella ja toteuttaa juttuja. Se onneksi vähän poisti liikuntakammoani ja hankin sen innoittaman salikortin.

Pari juttua jäi aiemmin mainitsematta. Kerran harjoiteltiin jotain tanssia ja opettaja tuli taivuttamaan jalkani "oikeaan asentoon." Kuului inhottava rusahdus. Jalka kipeytyi kunnolla ja lääkärissä selvisi, että se on venähtänyt. Kerroin kavereilleni mitä tapahtui, ja luokan tanssia harrastavat tytöt tulivat haukkumaan minut ja toitottamaan ettei se open vika ollut.

Vihasin Cooperin testiä!

Olin 3. luokalla rutkasti isokokoisempi ja painavampi kuin muut (150cm, reilu 50kg), kun monet olivat alle 120cm ja painoivat varmaan alle 20kg ja olivat tosi siroja ja hentoja. Kerran poikien liikunnan ope oli kipeänä, joten oltiin pojat ja tytöt samassa liikunnassa salissa. Ope päätti että kun ollaan nyt koko luokka kivasti yhdessä niin ollaanpa sitä kaikkien rakastamaa ambulanssihippaa: kun hippa osuu sinuun, jäät makaamaan maahan ja kaksi muuta oppilasta voivat pelastaa sinut kantamalla käsistä ja jaloista "sairaalaan"... voin kertoa etten ole koskaan juossut niin kovaa kuin silloin, etten vaan joutuisi hentojen luokkakaverien kannettavaksi, olisivat varmaan musertuneet jos olisivat yrittäneet minua kantaa... kauhea leikki ja ei todellakaan kiva jos on yhtn painavampi kuin muut. Toivottavasti sitä ei leikitä enää missään!

Oli pakko tehdä yksi telinevoimisteluliike. 

Lähes kaikki muistot ovat kuitenkin hyviä. 

Itselläni ei koululiikunnasta ole hirveästi ikäviä muistoja, koska se oli oma lempiaine aina koulussa. Ainut mistä en pitänyt oli kun piti mennä uimahalliin ja käyttää niitä pikkuruisia uimapöksyjä, jotka ovat mielestäni hirveät.

Tiedän tosin yhen tyypin, joka oikeastaan aina valittiin viimeisenä joukkueeseen, koska ei ollut mitenkään liikunnallinen tai hyvä siinä ja viihtyi enemmän tietokoneilla. Silloin vielä oli ok, että oppilaat valkkas itse joukkueet. Sit kerran meidän piti valita joukkueet niin, että kahdella valitsijalla oli selkä meihin muihin päin ja heidän piti sitten sanoa esim. "toinen vasemmalta" jne. että ei olisi aina niitä samoja jääkiekkoilijat vs muut joukkueita. Silloinkin tämä tyyppi valittiin viimeisenä :D Muistan opettajamme nauraneen sille.