Miksi introvertti haluaa PARIsuhteen?

Me ollaan molemmat introvertteja ja meidän lapsikin on. Tyypillisesti viikonloppuisin ollaan kaikki omilla tietokoneillamme, kunnes tulee nälkä ja kokoonnumme keittiöön laittamaan ruokaa. Juttelemme siinä kokkaamisen lomassa ja myös ruokapöydässä. Syömisen jälkeen häivymme taas tyytyväisinä omiin oloihimme.

Lomalla meidän on pakko lähteä matkalle, jos halutaan perheenkeskistä yhdessäoloa. Kotona ei vaan jotenkin osata. Mutta matkalla ollaan yhdessä ja meillä on kivaa. 

Vierailija kirjoitti:

Ongelmaa ei ole kun löytää ihmisen jonka kanssa on kivempaa kuin yksin. Näin voi käydä myös inttovertille :)

En suunnitellut enkä halunnut seurustella koska kuvittelin ahdistuvani jokaisesta ihmisestä mutta niin siinä vaan kävi että rakastuin ja tässä ollaan, introverttina suhteessa enkä vaihtaisi mihinkään.

Samoin kävi minulle. 

Parisuhde ei ole yhtä kuin symbioosi. Vain psyykkisesti erilliset, aikuiseksi kasvaneet ihmiset pystyvät tasavertaiseen parisuhteeseen ja kumppanuuteen. Symbioosivaiheen problematiikkaan jämähtäneet ovat niitä, joilla on mustasukkaisuutta, takertumista, mikään ei riitä, toivotaan että toinen parantaisi omat haavat jne. Eli jotain lapsuudesta kesken jäänyttä, jota yritetään sitten parisuhteella korjata.

Sillä ei ole mitään tekemistä introverttiuden kanssa. Aito läheisyys ei ole mitään symbioosissa olemista.

Introverttejäkin on erilaisia. Itse kuvailen omaa introverttiyttäni Simsin sosiaalisuusmittarin avulla. Olen todella sosiaalinen ja puhelias, mutta kun mittarini tulee täyteen, sen jälkeen ei enää kiinnosta. Silloin olen mieluiten yksin. Lisäksi nautin seurasta enemmän pienemmissä ja tutummissa porukoissa, mitä enemmän sakkia ja tuntemattomampaa, sen kauheampaa.

Mitä taas tulee parisuhteeseen, olen todella romanttinen ihminen ja pidän läheisyydestä. Erona muunlaiseen ihmisten kanssa seurusteluun on se, että parisuhteessa (ainakin omassani) voin olla oma itseni ja tehdä omia juttujani rauhassa, kuten kumppaninikin.

Asumme yhdessä, mutta annamme toisillemme tilaa, koska ymmärrämme toistemme halua viettää omaa aikaa. Ei se ole sen ihmeempää, ihan yhtä lailla introvertit nauttivat merkityksellisistä ihmissuhteista, seksistä ja läheisyydestä.

Vierailija kirjoitti:

Introvertti nimenomaan haluaa parisuhteen, koska tutun ihmisen kanssa on paljon helpompaa olla kuin tuntemattomien. Rasittavinta on vieraiden ihmisten kohtaaminen, suuret ihmisjoukot ja väkinäinen small talk tuntemattomien kanssa, ei pitkä parisuhde. Puoliso myös ymmärtää, että introvertti haluaa välillä omaa rauhaa.

Kuin joku olisi lukenut ajatukseni!

- pitkän parisuhteen introvertti

Mulle tulee jotenkin mieleen tuosta *palkitsemisesta* kiristys.

Kun se ekstrovertti kumppani *antaa* tilaa ja yksityisyyttä, niin hän sitten saa hellyyttä ja rakkautta. Muutoin siis ei?

No, entäs sitten kun se puheliaampi tai seuraa kaipaava haluaa sitä juttelua ihan silloin kun haluaa esimerkiksi purkaa sydäntään jostain asiasta ja se ei sitten sovikaan sille sulkeutuneelle ihmiselle?

Hänen vaan täytyy se *ymmärtää* kun *se on vaan sellainen ihminen*.

Minulle kävi ainakin niin, että tunsin itseni olevan aina se toisen mielialaoja ymmärtävä ja myötäilevä ihminen (olin se sosiaalisempi), mutta sulkeutuneempi voi toimia omien fiilistensä mukaan, ja myös *säännösteli* hellyyttä sen mukaan miten olin *totellut*.

Itse en näin tehnyt, en pysty parisuhteessa olemaan näin laskelmoiva.

Introvertti *vaatii* erityiskohtelua, hän ei tavallaan pysty muuttumaan vaan toimii sen ominaisuutensa mukaan melkein aina. Hänen on hyvin vaikeaa mennä sen toisen ihmisen mielialaan mukaan.

Ekstrovertti pystyy, haluaa ja hänen täytyykin melkein aina mukautua toisen mielialoihin unohtaen senhetkisen oman tarpeensa jos on suhteessa introvertti kanssa.

Ekstrovertti voi olla puhumatta tai vastaavaa jos introvertti niin haluaa, mutta vastavuoroisesti introvertti ei voi puhua tai vastaavaa, jos ekstrovertti sitä haluaisi.

Minun parisuhteessa meitä on kaksi introverttia. Ja hyvin toimii kommunikaatiomme sekä annamme toisillemme tilaa. Emme tarvitse symbioosia vaan olemme kaksi erillistä aikuista ihmistä.

Miten joku voi olla noin yksinkertainen, että kirjoittaa: ex mieheni oli introvertti ja oli todella ilkeä ja rajoitti myös minun sosiaalista elämää, kyttäsi puhelintani ja oli koko ajan hiippailemassa perässäni. Oli olevinaan kaikkien yläpuolella ja valehteli jatkuvasti.... Sellaisia ne introvertit ovat. Haloo!

Jos jollakin on ollut narsisti ex mies niin miksi sitäkin yritetään selittää introvettiydeksi?

Vierailija kirjoitti:

Kun sitten aina jossain kohtaa ollaan "liikaa yhdessä", "liian lähekkäin", "liian sitovaa" jne jne jne.

Mitä järkeä alkaa siihen suhteeseen kun sitä symbioosia sitten vaikea kestää alun huuman jälkeen?

Mitä ihmettä sönkötät? Itrovertti voi vieroksua sosiaalisia tilanteita outojen ihmisten kanssa, mutta hän voi haluta olla tutun ihmisen läheisyydessä.

Jos introvertti oudoksi ja välttää sosiaalisia tilanteita outojen kanssa, niin se rajoittaa silloin myös sen kumppanin sosiaalisia tilanteita.

Vaikka kotona pystyisi olemaan millainen hyvänsö niin parisuhteessa täytyisi pystyä olemaan sosiaalinen myös kodin ulkopuolella.

Ainakin itse odotan ja toivon, että kumppanista olisi seuraa erilaisissa tilaisuuksissa minne yleensä mennään puolison kanssa.

Tuskastuttavaa olisi arpoa tai maanitella kumppania mukaan, lähteekö vai ei, miten viihtyy vai onko muissa maailmoissa tai tuppisuuna.

Samavertaisessa suhteessa oletan, että määrätyt asiat toimivat ilman, että niistä täytyy neuvotella tai miettiä miten kumppani *pärjää* ihmisten seurassa.

Jos siis ei ole kyse sairaudesta johtuvasta syystä.

Koska en kuitenkaan ole täysin erakko. Pystyn myös sitoutumaan parisuhteeseen, enkä ole ikinä jättänyt kumppaniani.

Omaa aikaa kyllä tarvitsen, mutta ehkäpä minuunkaan ei sitten kyllästytä niin äkkiä kun en ole koko ajan kyljessä nyhjäämässä.

Minulle introverttius tarkoittaa sitä, etten jaksa olla hälinässä ja isossa ihmisjoukossa, saati sitten olla äänekäs semmoisessa. Teen töitä mielellään ja parhaiten yksin ja rauhassa, omalla tyylilläni. Ei näitä ainakaan työelämässä voi kuitenkaan aina valita.

Sen sijaan minulle sopii oikein hyvin olla paljon mieheni kanssa, joka ei pakota minua mihinkään muottiin eikä sosiaalisiin rientoihin. Voimme olla rauhallisesti vierekkäin tekemättä mitään tai tehdä jotain.

Kumpikin haluamme osallistua häihin, hautajaisiin, suku- tai kaverijuhliin. Parasta on sitten päästä kotiin yhdessä hiljaa oleskelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos introvertti oudoksi ja välttää sosiaalisia tilanteita outojen kanssa, niin se rajoittaa silloin myös sen kumppanin sosiaalisia tilanteita.

Vaikka kotona pystyisi olemaan millainen hyvänsö niin parisuhteessa täytyisi pystyä olemaan sosiaalinen myös kodin ulkopuolella.

Ainakin itse odotan ja toivon, että kumppanista olisi seuraa erilaisissa tilaisuuksissa minne yleensä mennään puolison kanssa.

Tuskastuttavaa olisi arpoa tai maanitella kumppania mukaan, lähteekö vai ei, miten viihtyy vai onko muissa maailmoissa tai tuppisuuna.

Samavertaisessa suhteessa oletan, että määrätyt asiat toimivat ilman, että niistä täytyy neuvotella tai miettiä miten kumppani *pärjää* ihmisten seurassa.

Jos siis ei ole kyse sairaudesta johtuvasta syystä.

Edelleen, huonot sosiaaliset taidot, tuppisuisuus, erakkous tai ujous eivät ole introvertin synonyymejä vaan ihan irrallisia ominaisuuksia.

Se kuitenkin kuulostaa aika tyypilliseltä, että sinä haluaisit raahata puolisoa kaiken maailman kissanristiäisiin vaikka hän ei halua niihin mennä. Mistähän tilaisuuksista puhut? Sinun vanhempiesi tai sisarusten luona kyläily? Ymmärrän, että loukkaa jos puoliso ei lähde perhejuhliin mukaan, mutta mitään muuta tilaisuutta en keksi, mihin häntä ihan välttämättä tarvitaan.

Vierailija kirjoitti:

Minulle introverttius tarkoittaa sitä, etten jaksa olla hälinässä ja isossa ihmisjoukossa, saati sitten olla äänekäs semmoisessa. Teen töitä mielellään ja parhaiten yksin ja rauhassa, omalla tyylilläni. Ei näitä ainakaan työelämässä voi kuitenkaan aina valita.

Sen sijaan minulle sopii oikein hyvin olla paljon mieheni kanssa, joka ei pakota minua mihinkään muottiin eikä sosiaalisiin rientoihin. Voimme olla rauhallisesti vierekkäin tekemättä mitään tai tehdä jotain.

Kumpikin haluamme osallistua häihin, hautajaisiin, suku- tai kaverijuhliin. Parasta on sitten päästä kotiin yhdessä hiljaa oleskelemaan.

Tämäkin on hyvä muistaa, että kyllä introverttikin viettää mielellään aikaa myös muiden ihmisten parissa.

Juhlissa voi olla kivaa tai illanviettoja on kiva järjestää ja siitä ajasta voi todella myös nauttia. Mutta oi sitä rentoutumisen ja helpotuksen määrää kun pääsee kotiin tai vieraat lähtevät. Se on ihanaa!

Minä olen saanut olla osallistumatta "pakollisiin" sukujuhliin ja lähipiiri on hyväksynyt & ymmärtänyt sen. Kiitos.

huoh. tajusin juuri, että saatankin olla vain epäsosiaalinen ja erakko. esimerkiksi minulle on helpompaa käydä small talkia vieraiden kanssa, koska who cares mitä he ajattelevat jne koska en tunne heitä enkä tule tapaamaan heitä enää koskaan. täysin vieraille esityksen pitäminen on hyvin helppoa. viihdyn paremmin täysin vieraiden kanssa kuin tuttujen.

mikä minä olen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun sitten aina jossain kohtaa ollaan "liikaa yhdessä", "liian lähekkäin", "liian sitovaa" jne jne jne.

Mitä järkeä alkaa siihen suhteeseen kun sitä symbioosia sitten vaikea kestää alun huuman jälkeen?

Kylläpä on taas kysymys!

Introvertti on ihan tavallinen ihminen, on siis myös sellaisia jotka eivät vain halua olla huomion keskipisteenä ja viihtyvät myös yksin.

Onhan ekstroverteissakin kaikenlaisia ihmisiä, on sellaisia päällepäsmäreitä jotka haluavat olla jokapaikassa äänessä ja huomion keskipisteenä, miksi he haluavat parisuhteen? Eivätkö Ekstrovertit halua joka päivä uusia ihmisiä ja huomiota kaikilta, ei vain yhdeltä, eli parempi kysymys siis, miksi ekstrovertti haluaa parisuhteen?

Ex-mieheeni mielestä oli mukavaa, että olin kotona ja jolle pystyi kertomaan päivän tapahtumat silloin kun hän itse ei ollut menossa. Hänellä oli paljon kavereita , mutta vain pari läheistä.

Kun kaksi introverttia tapaa, niin keskustelu vain jatkuu ja jatkuu. Kerrankin molemmat saavat suunvuoron ja puhua keskeytyksettä. Kunnes ekstrovertti tulee paikalle: silloin keskustelu muuttuu vähitellen hänen monologikseen, kun hän keskeyttää kaikki introverttien puheenvuoroyritykset.

Kyllä jokaisella pariskunnalla on monenlaisia juhlia tai tilaisuuksia.

Esimerkiksi jos monta lastenlasta niin vuoden mittaan monetkin synttärit, joskus kastetilaisuudet, häät, rippi-ylioppilasjuhlat.

Kesäisin on paljonkin erilaisia tapahtumia, joihin on mukavampi mennä yhdessä kuin yksin, kun kerran parisuhteessa ollaan.

Monesti kävi niin, että oltiin suunniteltu mennä yhdessä ja sisäänpäinkääntyneempi kumppani sitten ilmoittikin, ettei huvita lähteä.

Kyllä melkein aina sitten kyseltiin missäs se xxx on.

Vaikka ei muille kuulukaan, niin luonteva kumppani, ainakin minulle, on sellainen joka kohtuullisesti osallistuu yhteisiin menoihin. Tottakai kunkin voi mennä yksinkin, mutta siis pääsääntöisesti yhdessä.

Ehkä tuttavapiirini on sellainen sitten, että yleisempää on olla pariskuntana kuin yksin.

Jos on se kumppani olemassa.

Minä ainakin pidän juuri parisuhteen hyvinä puolina sitä helppoutta lähteä eri paikkoihin, kun on oma juttuseura mukanaisten, ei tarvi miettiä jääkö yksin nököttämään.

En tiedä sitten mitä asioita introvertti arvostaa, paitsi että kotona on ihminen jonka kanssa ei tarvitse jännittää.

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin pidän juuri parisuhteen hyvinä puolina sitä helppoutta lähteä eri paikkoihin, kun on oma juttuseura mukanaisten, ei tarvi miettiä jääkö yksin nököttämään.

Ekstroverttipuolisoni kanssa juhlissa tunsin nimenomaan jääväni yksin nököttämään, kun hän viiletti suunapäänä juttelemassa tuttujen kanssa ja minä en tuntenut sellaista omakseni. Siinä sitten koetin kainalossa hymyillä, tuijotellen seinään ja miettien, että olisinpa kotona ristikkolehden kanssa. Ihmispaljoudessa olo on helposti yksinäisempi kuin yksin kotona omassa hyvässä seurassaan. Ja no, olen minäkin joskus juhlissa viihtynyt; nimittäin silloin, kun siellä on sattunut kohdalle joku sellainen, jonka kanssa rupatella rauhassa kaksin välittämättä muusta menosta.

Niin no, vaikka olen se puheliaampi puoli, niin kyllä olen aina yrittänyt ottaa sen toisen huomioon, en viileätä ympäriinsä juttelemassa muiden kanssa.

Samaten olen juuri ajatellut, että helpompi sen kumppanin on olla siinä kainalossa minun kanssani koska saa olla hiljaa tai sitten jutella jos siltä tuntuu.

Eli toimin niinkuin puskurina siinä välissä, että ei tarvitse yksin olla vastaanottamassa ihmis- ja puhetulvaa.

Mutta väärinpä olen vissiin ajatellut, ei introvertti taida sitä sitten sen enempää arvostaa. Minä kyllä arvostan kumppanini seuraa, vaikka olisi vaan siinä läsnä minun kanssani.

Jokainen joutuu välillä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, se ekstroverttikin.

Mutta sitä pitää normaalina asiana joka vaan joskus pitää ottaa vastaan, koska haluaa mennä tosiaan vaikkapa vain siihen puolitiehen vastaan toista ihmistä.