Miksi introvertti haluaa PARIsuhteen?

Minäkin olin ekstroverttipuolisoni kanssa hänen alan juhlissa. Hän oli niin innokas ja poukkoili sinne ja tänne, ja aika pian oli jo kadonnut seurustelemaan jonnekin ja unohtanut minut jonnekin pöytään uppo-outojen ihmisten kanssa.

Vaikka olen introvertti, tavoissani ja keskustelutaidoissani ei ole mitään vikaa. Joten pidin yllä small talkia pöytänaapurien kanssa, kunnes oli ok lähteä kotiin.

Etsin vielä miehen käsiini, mutta hänellä oli niin intensiivinen esitys käynnissä että hän huomasi minut vain sivusilmällä. Istuin taas vähän aikaa kuuntelen outojen ihmisten hölpöttelyä pääni yli heidän alan asioista jotka oli minulle outoja.

Opin nopeasti lähtemään niihin aina kuskiksi, koska pääsin omalla autolla kotiin ja ekstrovertti voi tulla joskus aamuyöstä taksilla.

Vierailija kirjoitti:

Niin no, vaikka olen se puheliaampi puoli, niin kyllä olen aina yrittänyt ottaa sen toisen huomioon, en viileätä ympäriinsä juttelemassa muiden kanssa.

Samaten olen juuri ajatellut, että helpompi sen kumppanin on olla siinä kainalossa minun kanssani koska saa olla hiljaa tai sitten jutella jos siltä tuntuu.

Eli toimin niinkuin puskurina siinä välissä, että ei tarvitse yksin olla vastaanottamassa ihmis- ja puhetulvaa.

Mutta väärinpä olen vissiin ajatellut, ei introvertti taida sitä sitten sen enempää arvostaa. Minä kyllä arvostan kumppanini seuraa, vaikka olisi vaan siinä läsnä minun kanssani.

Jokainen joutuu välillä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, se ekstroverttikin.

Mutta sitä pitää normaalina asiana joka vaan joskus pitää ottaa vastaan, koska haluaa mennä tosiaan vaikkapa vain siihen puolitiehen vastaan toista ihmistä.

Tässäkin merkitsee paljon se, kuinka suurta määrää yhteisiä menoja, juhlia ja tapahtumia pitää normaalina ja vaadittavana, jotta homma hänen mielestään toimii. Asioiden näkeminen toisen näkökulmasta on haastavaa.

Muistan eräänkin ajanjakson, kun mielessäni summailin, että olin ollut mielestäni harvinaisen paljon kumppanini mukana tapahtumissa ja illanistujaisissa, minulla oli ollut aivan kivaa enkä ollut joutunut venymään jaksamisestani yli kovinkaan paljon. Olin oikein ylpeä itsestäni ja ajattelin, että ehkä tämä juttu tästä vielä saadaan toimimaan, kun näin hyvin olen pärjännyt.

En ehtinyt tätä ääneen kumppanilleni pohtia, kun hän ottikin aiheen keskusteluun ja sanoi, että hänen mielestään minun pitäisi vähän aktivoitua sosiaalisella rintamalla ja lähteä hänen mukaansa vähän useammin. En kuulemma edes yrittänyt ja "mielenosoituksellisesti" jumitin vain yksin kotona, aivan kuin minua ei kiinnostaisi tehdä mitään hänen kanssaan. Hänestä kuulemma tuntui, ettei hänellä ole puolisoa lainkaan, kun hän sai "aina" käydä yksin kaikkialla.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä jokaisella pariskunnalla on monenlaisia juhlia tai tilaisuuksia.

Esimerkiksi jos monta lastenlasta niin vuoden mittaan monetkin synttärit, joskus kastetilaisuudet, häät, rippi-ylioppilasjuhlat.

Kesäisin on paljonkin erilaisia tapahtumia, joihin on mukavampi mennä yhdessä kuin yksin, kun kerran parisuhteessa ollaan.

Monesti kävi niin, että oltiin suunniteltu mennä yhdessä ja sisäänpäinkääntyneempi kumppani sitten ilmoittikin, ettei huvita lähteä.

Kyllä melkein aina sitten kyseltiin missäs se xxx on.

Vaikka ei muille kuulukaan, niin luonteva kumppani, ainakin minulle, on sellainen joka kohtuullisesti osallistuu yhteisiin menoihin. Tottakai kunkin voi mennä yksinkin, mutta siis pääsääntöisesti yhdessä.

Ehkä tuttavapiirini on sellainen sitten, että yleisempää on olla pariskuntana kuin yksin.

Jos on se kumppani olemassa.

Minä ainakin pidän juuri parisuhteen hyvinä puolina sitä helppoutta lähteä eri paikkoihin, kun on oma juttuseura mukanaisten, ei tarvi miettiä jääkö yksin nököttämään.

En tiedä sitten mitä asioita introvertti arvostaa, paitsi että kotona on ihminen jonka kanssa ei tarvitse jännittää.

Sinä itse olet introvertti, jos tilaisuuksiin mennessä pitää miettiä jääkö siellä yksin ja onko ketään, jonka kanssa puhua. Kumppaniltaan taas on ilmeisesti sosiaalisten tilanteiden pelko eikä pelkkä introverttius niitä mukaan tulemista estä. Ei kyllä kuulosta hyvältä, että itsellesi on niin tärkeää, mitä toiset ihmiset teistä pariskuntaa ajattelee. Tärkeämpää kuin se, että aidosti ymmärtäisit kumppaniasi.

Vierailija kirjoitti:

Jos introvertti oudoksi ja välttää sosiaalisia tilanteita outojen kanssa, niin se rajoittaa silloin myös sen kumppanin sosiaalisia tilanteita.

Vaikka kotona pystyisi olemaan millainen hyvänsö niin parisuhteessa täytyisi pystyä olemaan sosiaalinen myös kodin ulkopuolella.

Ainakin itse odotan ja toivon, että kumppanista olisi seuraa erilaisissa tilaisuuksissa minne yleensä mennään puolison kanssa.

Tuskastuttavaa olisi arpoa tai maanitella kumppania mukaan, lähteekö vai ei, miten viihtyy vai onko muissa maailmoissa tai tuppisuuna.

Samavertaisessa suhteessa oletan, että määrätyt asiat toimivat ilman, että niistä täytyy neuvotella tai miettiä miten kumppani *pärjää* ihmisten seurassa.

Jos siis ei ole kyse sairaudesta johtuvasta syystä.

Kuulostat kyllä tosi ahdistavalta ja epäempaattiselta kumppanilta. Kannattaisi kyllä miettiä, mitä se kertoo sinusta, että haluat raahata kumppaniasi näytille tilaisuuksiin, joihin hän ei halua ja joista hän ei nauti. Vain koska SINÄ haluat häntä siellä esitellä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä jokaisella pariskunnalla on monenlaisia juhlia tai tilaisuuksia.

Esimerkiksi jos monta lastenlasta niin vuoden mittaan monetkin synttärit, joskus kastetilaisuudet, häät, rippi-ylioppilasjuhlat.

Kesäisin on paljonkin erilaisia tapahtumia, joihin on mukavampi mennä yhdessä kuin yksin, kun kerran parisuhteessa ollaan.

Monesti kävi niin, että oltiin suunniteltu mennä yhdessä ja sisäänpäinkääntyneempi kumppani sitten ilmoittikin, ettei huvita lähteä.

Kyllä melkein aina sitten kyseltiin missäs se xxx on.

Vaikka ei muille kuulukaan, niin luonteva kumppani, ainakin minulle, on sellainen joka kohtuullisesti osallistuu yhteisiin menoihin. Tottakai kunkin voi mennä yksinkin, mutta siis pääsääntöisesti yhdessä.

Ehkä tuttavapiirini on sellainen sitten, että yleisempää on olla pariskuntana kuin yksin.

Jos on se kumppani olemassa.

Minä ainakin pidän juuri parisuhteen hyvinä puolina sitä helppoutta lähteä eri paikkoihin, kun on oma juttuseura mukanaisten, ei tarvi miettiä jääkö yksin nököttämään.

En tiedä sitten mitä asioita introvertti arvostaa, paitsi että kotona on ihminen jonka kanssa ei tarvitse jännittää.

Tuo ohareiden tekeminen on tietysti törkeää. Se on epäreilua, jos ensin sanoo tulevansa ja viime hetkellä peruu. Mikähän siinä voisi olla syynä? Painostatko häntä tulemaan, vai eikö hän jostain muusta syystä saa sanottua, ettei aiokaan tulla? Vai stressaako häntä lähteminen niin, että vaikka hän aluksi uskoi haluavansa tulla, stressi kasaantuu lopulta niin isoksi, että on peruttava?

Sen sijaan mun korviin ottaa tuo, että on juttuseuraa mukana, eikä tarvitse olla yksin. Sinun mielestäsi siis kumppanin pitää tulla mukaan viihdyttämään sinua, koska et kestä yksinoloa. Se on ihan sama tilanne kuin introvertillä mutta toisin päin.

Ei introvertti pelkää ihmisiä. Se small talk, itsestä turhanpäiväisistä asioista kohkaaminen ja jatkuva kiinnostuneen esittäminen on minulle se, mikä aiheuttaa ahdistusta. En ole näyttelijä, enkä pidä valehtelemisesta. Kuitenkin näihin sosiaalisiin tilaisuuksiin pakotettuna on pakko esittää pirteää, iloista ja kiinnostunutta tai saa kusipään leiman. Ja kun minä olen kiinnostunut sitten, kun sattuu joku oikeasti mukava juttuseura vastaan ja sitten voisinkin jutella vaikka koko illan. Isossa ryhmässä vaan tällaisten löytäminen on lähes mahdotonta.

Vierailija kirjoitti:

Itse en ymmärrä PARIsuhteita joissa osapuolet käytännössä käyvät yhteisen katon alla nukkumassa tai panemassa, muutoin ollaan omissa porukoissaan ja menoissaan. Mikä PARIsuhde sellainen kämppiskuvio edes on?

Ihan samalla tavalla yhdessä asuvat pariskunnat käyvät kotona naimassa ja nukkumassa. Aika harva työssäkäyvä ihminen pystyy olemaan kotona 24/7 sen oman puolison kanssa. Kyllä se käytännössä niin vaan menee, että yhdessä asuvilla pariskunnillakin ne on vain illat ja viikonloput, kun sitä yhteistä aikaa on. 

Meillä on mun miehen kanssa omat kodit kummallakin, mutta ollaan melkein aina yhdessä, tilanteen mukaan joko hänen tai minun asunnolla. Ollaan yrittäjiä, joten me vietetään käytännössä enemmän aikaa yhdessä kuin moni "oikeasti" yhdessä asuva pariskunta. 

Aloittaja ei vissiin oikein tajua introvertin ja jonkun sosiaalisesti rajoittuneen eroa.

Öööh... Onkohan sulla hiukan vääristynyt kuva introverteistä? Itse en vain viihdy porukassa pitkiä aikoja ja tarvitsen aikaa "latautua" näistä tilanteista. Silti kumppani on niin läheinen ihminen että tämä on mahdollista myös hänen seurassaan. Se johtuu mm. siitä että hänen kanssaan voidaan olla myös molemmat hiljaa, ilman että kyseessä on epämukava tilanne. Hänen kanssaan voin olla yksin, tajuatko?

Tietenkään kellekään ei tee hyvää olla 24/7 toisen seurassa. Jos olisi tällainen tilanne niin sitten tarvitsisin joka päivä useamman tunnin omaa aikaa. Jos kuitenkin molemmat käyvät töissä niin sille ei ole aivan yhtä suurta tarvetta. Sellaista läheisriippuvaa ihmistä en sietäisi, joka ei antaisi ollenkaan omaa rauhaa tai ymmärtäisi kuinka tärkeää se on.

Parasta on kun kumppanikin on introvertti. Mulla on näin. Ymmärretään toistemme tarve saada olla välillä yksin ja silti nautitaan täysillä läheisyydestä silloin kun sitä on. Ja sitä on paljon. Silti hän on myös sopivasti erilainen. Rento muiden ihmisten kanssa, sosiaalinen ja tuntee paljon ihmisiä. Tarvitsen juuri tällaisen ihmisen rinnalleni.

Vierailija kirjoitti:

Introvertti nimenomaan haluaa parisuhteen, koska tutun ihmisen kanssa on paljon helpompaa olla kuin tuntemattomien. Rasittavinta on vieraiden ihmisten kohtaaminen, suuret ihmisjoukot ja väkinäinen small talk tuntemattomien kanssa, ei pitkä parisuhde. Puoliso myös ymmärtää, että introvertti haluaa välillä omaa rauhaa.

Aamen. Tää ketju tuntuu olevan täynnä ihmisiä jotka ei tajua mitä introverttius on.

Olen introvertti, mutta minulla on aina ollut läheiset perhesuhteet sisaruksiini ja vanhempiini.  Aikuisena ei halua kuitenkaan asua enää vanhempien luona tai sisaruksien, joten on hankittava vastaavanlainen läheinen ihmissuhde tuntemattoman kanssa, josta tulee oma uusi läheinen ja puoliso. Lapset ovat myös niitä läheisiä ihmisiä puolison lisäksi, joiden kanssa voin olla täysin oma itseni ongelmineni ja pelkoineni. Perhe hyväksyy tämän.  En pystyisi elämään varmaan yksin. Se eristyttäisi vaan koko maailmasta ja masentaisi ja eipä tulisi ikinä minnekään mentyä ja kenenkään kanssa juteltua. Perhe on tuki ja turva.