Miksi introvertti haluaa PARIsuhteen?

Eikö tällainen vanha "kaunis" sana kuin umpimielinen tarkoita samaa. Eräs toinen sana on sisäänpäinkääntynyt.

Jaa luulin ite olevani introvertti kun en ole kovin suulas tai sosiaalinen isojen porukoiden kanssa. Kuitenkin muutaman ystävän kanssa ja etenkin yhden kanssa viihdyn oikein hyvin ja olen mielellään lähellä vaikka sitten sisäkkäin.

Seksi, läheisyys, syvälliset keskustelut ja yhteinen laatuaika ovat ainakin minun syyni tapailla muita ihmisiä ja hakeutua parisuhteeseen. Mihinkään symbioosisuhteeseen en haluaisikaan, mutta kyllä introverttikin voi kaivata toisen ihmisen kosketusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä introvertti tykkää läheisten ihmisten seurasta ja lähellä olosta. Introverttihan nimenomaan haluaa luoda syvän yhteyden siihen omaan rakkaaseen. Sen takia introvertti on erityisen luotettava kumppani. Kun hän kerran johonkuhun kiintyy ja luo tähän ihmiseen kytköksen, haluaa hän tähän myös sitoutua ja pitää parisuhteesta huolta. Vieraiden seuraa ja pinnallista seurustelua ei introvertti sen sijaan jaksa kovin pitkään. Ja ihan jokainen tarvitsee välillä omaa rauhaa. Myös ekstrovertit. Tuskin kukaan on täydellinen takiainen parisuhteessa, ellei ole sairaalloisen läheisriippuvainen.

No jaa. Minun läheinen introvertti ystävä ahdistuu aika ajoin meidän syvästä yhteydestä. Olen siis hänen paras ystävä, ja silti hän aika ajoin rasittuu ja vetäytyy, vaikkemme näe edes kuukausittain. Ehkä tuo pätee vaan parisuhteeseen. Itse alan kyllästyä ja luottamus mennä, kun en tiedä milloin hän haluaa lähes pois minun elämästä.

Ei voi olla kauhean hyvä yhteys teillä, jos ette pysty kertomaan toisillenne omista tarpeistanne niin, että toinen voi ne huomioida. Läheisyyden ja avoimuuden tarve vs. yksityisyyden ja oman tilan kaipuu. Pätee sekä toimivaan parisuhteeseen että ystävyyssuhteeseen se, että tällaisista asioista pitää osata kysyä, kertoa, kuunnella ja ymmärtäen ottaa myös käytännössä huomioon.

No eihän se olekaan. Itse kyllä puhun kaiken, mutta hän silti vain välillä jotenkin ahdistuu minusta ja se kyllästyttävää. kyllä mulle voi osata sanoa milloin tarvii tilaa yms mut tuo käytös ei tunnu mukavalle.

Mistä te sitten yleensä juttelette?

Joidenkin ihmisen kanssa oleminen on niin intensiivistä, että jaksan heitä vain pari kertaa vuodessa, vaikka heidän seurastaan nautinkin ja pidän heistä. He ovat usein sosiaalisia, meneviä ja älykkäitä.

Sitten on se ihmistyyppi, joka vuodattaa omat murheensa toisten niskaan ja sitten ihmettelee, kun toinen väsyy. Pahinta on, jos tähän vielä syyllistetään päälle siitä, ettei itse halua avautua jostain henkilökohtaisista ongelmistaan vastavuoroisesti vaan mielellään hoitaa omat asiansa itse. Kaverille tulee loukkaantunut olo siitä, etten halua uskoutua hänelle ja minulle hirveä kuormitus siitä, että minut on vedetty osaksi hänen ihmisuuhdeonglmiaan. Nämä ystävyyssuhteet kosahtava omaan mahdottomuuteensa, jos pitää nähdä kovin usein.

Parisuhde toimii, kun on kaksi introverttiä! Kokemusta on.

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä mietin lapsen näkökulmasta, miten vaikea elämä heillä tulee olemaan. Ainahan introvertit täällä valittavat, miten hankalaa heidän on elää ekstroverttien keskellä. Tunnen introverttipariskunnan ja heidän lapsensa ovat niin arkoja, etteivät käytännössä voi käydä missään missä on muita lapsia, kun lapsia pelottaa eivätkä vanhemmat kannusta yhtään ottamaan kontaktia muihin, päinvastoin. Mutta kai se perhe-elämä voi sitten olla ihan mukavaa kotonakin piileskellen, mikäs siinä. En vaan ymmärrä. :)

Että minua rasittaa tälläisten ihmisten tyhmyys. Jos sinun tuttavaperheesi on tuollainen niin voin kertoa, kaikki introvertit eivät ole samanlaisia. Ja toisaalta, voihan se elämä olla jollekin ihanaa kotona piileskellen. Miten se on sinulta pois.

Itse olen introvertti, mutta se ei oikeastaan koske miestäni. Hänen kanssaan 24/7 ei ole ongelma, mutta muiden kanssa on.

Omituinen käsitys suhteesta, että symbioosissa pitäisi olla. Kyllä me ollaan ihan erilliset itsenäiset yksiköt, jotka jaetaan arki. Mies oli alkuun oikea takiainen, mutta aika pian se oppi antamaan mun olla rauhassa tietyssä määrin. Jaksan sitten taas paremmin sitä yhteiseloa.

Itseasiassa en halunnut parisuhdetta. Olin pienellä paikkakunnalla kesäharjoittelussa ja ajattelin kokeilla miltä se seurustelu tuntuu. Luulin, että hengaillaan pari kuukautta yhdessä ja se on sitten siinä. Syksyn tullen en sitten päässytkään kesäkollista eroon. Varmaan se hormoonivyöry esti järjen toimimisen. Nyt olen tähän läheisyyteen ym lieveilmiöihin tottunut.

Olen introvartti, eikä minulla ollut suhteessa sellaista fiilistä että toinen olisi liian lähellä. Kysymyshän on vain siitä, löytääkö oikean ihmisen. Sellaisen, joka ei koko ajan hölötä omiaan, mutta jonka kanssa voi kuitenkin päivättäin vaihtaa ajatuksia, ja myös olla lähekkäin kun siltä kummastakin tuntuu. Ihmisen, jolla ei ole tarvettakaan olla kuin paita ja peppu ja jolla on myös omia kavereitaan, niin ettei ole yksin minun seurastani riippuvainen. Sinä et sitten ehkä olisi minulle "se oikea".

Alkuperäiseen kysymykseen: Koska haluaa saada ja antaa rakkautta. Koska haluaa jakaa elämänsä. Koska haluaa läheisyyttä, rakkautta ja perheen.

Useimmat introvertit juuri jaksavat panostaa ja keskittyä parisuhteeseensa ja puolisoonsa (vaikkakin välillä on itsekseen), kun taas ääriekstrovertti haluaa koko ajan lisää ja mahdollisimman monen huomiota ja seuraa. Siinä voi parisuhde jäädä kakkoseksi.

Minä olen introvertti ja elän parisuhteessa, olen hyvin rakastunut ja vietämme lähes kaiken vapaa-aikamme yhdessä, rakastan koskettaa häntä ja tulla kosketetuksi. Muita ihmisiä en jaksaisi edes neljännestä siitä ajasta mitä puolisoani, enkä jaksa mitään halailuja ja lääppimisiä.

Paras kaverini ja rakkain ihminen koko maailmassa. Jee!

Et varmaan tämän takia introvertti haluaa parisuhteeseen, ei me mitään erakoita olla.

Olin muutaman vuoden parisuhteessa voimakkaasti ekstrovertin ihmisen kanssa, joka mittasi minun välittämistäni ja omistautumistani suhteelle sillä, kuinka paljon jaksoin kulkea mukana hänen harrastuksissaan, illanvietoissaan ja nähdä hänen ystäviään. Minä mittasin hänen välittämistään sillä, kuinka paljon hän viihtyi minun kanssani kotona tavallista arkea eläen. Hänen mielestään en rakastanut häntä, koska jatkuvat kyläilyt ja aktiivinen ei-kotielämä uuvuttivat minut tyystin, minä taas koin, ettei hän rakastanut minua, koska ei tuntunut viihtyvän kanssani kaksin ilman muita sosiaalisia virikkeitä. Kuitenkin hän olisi tahtonut olla kanssani koko ajan ja viedä minua kaikkialle, ja minäkin olisin kaivannut hänen seuraansa.

Olen siis introverttina ehdottomasti parisuhdeihminen, mutta sen kumppanin on oltava samankaltainen tai ainakin ymmärrettävä, kuinka toisen mieli ja rakkaus toimii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä mietin lapsen näkökulmasta, miten vaikea elämä heillä tulee olemaan. Ainahan introvertit täällä valittavat, miten hankalaa heidän on elää ekstroverttien keskellä. Tunnen introverttipariskunnan ja heidän lapsensa ovat niin arkoja, etteivät käytännössä voi käydä missään missä on muita lapsia, kun lapsia pelottaa eivätkä vanhemmat kannusta yhtään ottamaan kontaktia muihin, päinvastoin. Mutta kai se perhe-elämä voi sitten olla ihan mukavaa kotonakin piileskellen, mikäs siinä. En vaan ymmärrä. :)

Lapsi on joko introvertti tai ekstrovertti elää eläämänsä sen mukaan. Näkee kavereita niin paljon kuin tuntee tarvitsevansa. Introvertit pariskunnat eivät ole mitään lapsia kotia lukitsevia, piileskeleviä erakkoja joiden jälkikasvusta tulee kelmeitä sosiaalisesti vammaisia klonkkuja siksi, että vanhemmat eivät ole seitsemänä päivänä viikossa menossa menojaan.

Ja introvertit voivat tosiaan muuten myös ekstrovertteja lapsia; ei siinä mistään kouluttamisesta ole kysymys, kuten moni tuntuu kuvittelevan, vaan sisäsyntyisestä ominaisuudesta.

Olen introvertti nainen ja parisuhteessa introvertin miehen kanssa. Onhan se parisuhde ihana asia. Saa läheisyyttä ja on ihminen, jonka kanssa jakaa yhteisen elämän huolineen ja murheineen, iloineen ja riemuineen. 

Toisen introvertin seurassa on minusta helpompi olla kuin monien muiden ihmisten, seura ei samalla lailla kuluta ja syö sisintä. Samoin molemmat ymmärretään toisen tarve olla yksin eikä se aiheuta suhteeseen draamaa (kumpikaan ei tunne oloaan hylätyksi tms). Ja olemme herkkiä aistimaan toisen tunteita. Voidaan olla yhdessä myös hiljaa.

Olne introvertti ja mieheni on ekstrovertti. Olemme olleet yhdessä vasta 29 vuotta, joten ihan vielä ei tietenkään voi sanoa, että sovimmeko yhteen ja mihin tätä ihmissuhdetta tarvitaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelmaa ei ole kun löytää ihmisen jonka kanssa on kivempaa kuin yksin. Näin voi käydä myös inttovertille :)

En suunnitellut enkä halunnut seurustella koska kuvittelin ahdistuvani jokaisesta ihmisestä mutta niin siinä vaan kävi että rakastuin ja tässä ollaan, introverttina suhteessa enkä vaihtaisi mihinkään.

Aivan kuin omasta kynästä :D

Lisäksi vielä muistutus siitä, että introvertti ei ole synonyymi ihmisiä vihaavalle erakolle. Introvertti saattaa kaivata toista ihmistä, hellyyttä ja kosketusta siinä missä ekstroverttikin. Introvertti vain kaipaa tämän lisäksi sopivassa suhteessa omaa rauhaa ja tilaa.

Onko siis introvertti niin kuin kissa? Eli haluaa itse määritellä, milloin suhteessa on läheisyyttä ja milloin molemmat on omissa oloissaan.

Ei kuulosta mukavalta sen toisen kannalta

Introvertti ei vihaa ihmisiä ja yhdessä oloa. Introvertti vihaa small talk’ia jota extroverteilta tulee liikaa. Tämä on se syy miksi väsyy nopeasti. Itse olen introvertti, poikaystävänikin on introvertti. Se ei silti tarkoita ettemme viihdy 24/7 yhdessä ja keskustele. Keskusteluiden aiheet vaan eivät ile luokkaa ”kylläpä tänään satoi paljon lunta”.

Miksi kaikilla on luulo että introvertit pelkää tai ei siedä ihmisiä? Ihmisten pelkääminen on sosiaalisten tilanteiden pelkoa (socially awkward). Kyllä, yleensä nämä henkilöt ovat myön introvertteja. Mutta jokainen introvertti ei ole sellainen.

Introverit kaipaavat mielenkiintoisia ja tarkoituksellisia keskusteluita. Jos hän kokee vastapuolelta sellaista, saattaa se jopa toimia pattereiden lataajana enemmän kuin tyhjentäjänä. Mutta jos koitat aloittaa keskustelun small talkilla, voit olla varma että introvertti juoksee karkuun. Mutta vain siksi koska häntä EI KIINNOSTA!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelmaa ei ole kun löytää ihmisen jonka kanssa on kivempaa kuin yksin. Näin voi käydä myös inttovertille :)

En suunnitellut enkä halunnut seurustella koska kuvittelin ahdistuvani jokaisesta ihmisestä mutta niin siinä vaan kävi että rakastuin ja tässä ollaan, introverttina suhteessa enkä vaihtaisi mihinkään.

Aivan kuin omasta kynästä :D

Lisäksi vielä muistutus siitä, että introvertti ei ole synonyymi ihmisiä vihaavalle erakolle. Introvertti saattaa kaivata toista ihmistä, hellyyttä ja kosketusta siinä missä ekstroverttikin. Introvertti vain kaipaa tämän lisäksi sopivassa suhteessa omaa rauhaa ja tilaa.

Onko siis introvertti niin kuin kissa? Eli haluaa itse määritellä, milloin suhteessa on läheisyyttä ja milloin molemmat on omissa oloissaan.

Ei kuulosta mukavalta sen toisen kannalta

No ei oikeastaan. Kyllä meillä kissat tykkäävät rapsutuksesta ja silittämisestä koska tahansa vaikkeivät itse tulisi sitä hakemaan. Eihän parisuhteessakaan tarvitse kokoajan kyhnätä siinä toisen kyljessä. Välillä tehdään omia juttuja ja välillä tehdään juttuja yhdessä tai hellitellään toisiaan. Mun mieheni on eksovertti, mutta hänen mielestään on vaan hyvä, etten ole koko ajan ripustautunut ja riippuvainen hänestä. Mua ei tarvitse viihdyttää ja palvoa koko ajan. Tämä ei tarkoita sitä ettemmekö olisi todella rakastuneita toisiimme tai ettemme viihtyisi yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelmaa ei ole kun löytää ihmisen jonka kanssa on kivempaa kuin yksin. Näin voi käydä myös inttovertille :)

En suunnitellut enkä halunnut seurustella koska kuvittelin ahdistuvani jokaisesta ihmisestä mutta niin siinä vaan kävi että rakastuin ja tässä ollaan, introverttina suhteessa enkä vaihtaisi mihinkään.

Aivan kuin omasta kynästä :D

Lisäksi vielä muistutus siitä, että introvertti ei ole synonyymi ihmisiä vihaavalle erakolle. Introvertti saattaa kaivata toista ihmistä, hellyyttä ja kosketusta siinä missä ekstroverttikin. Introvertti vain kaipaa tämän lisäksi sopivassa suhteessa omaa rauhaa ja tilaa.

Onko siis introvertti niin kuin kissa? Eli haluaa itse määritellä, milloin suhteessa on läheisyyttä ja milloin molemmat on omissa oloissaan.

Ei kuulosta mukavalta sen toisen kannalta

No ei oikeastaan. Kyllä meillä kissat tykkäävät rapsutuksesta ja silittämisestä koska tahansa vaikkeivät itse tulisi sitä hakemaan. Eihän parisuhteessakaan tarvitse kokoajan kyhnätä siinä toisen kyljessä. Välillä tehdään omia juttuja ja välillä tehdään juttuja yhdessä tai hellitellään toisiaan. Mun mieheni on eksovertti, mutta hänen mielestään on vaan hyvä, etten ole koko ajan ripustautunut ja riippuvainen hänestä. Mua ei tarvitse viihdyttää ja palvoa koko ajan. Tämä ei tarkoita sitä ettemmekö olisi todella rakastuneita toisiimme tai ettemme viihtyisi yhdessä.

Siis mies on ekstrovertti ei eksovertti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelmaa ei ole kun löytää ihmisen jonka kanssa on kivempaa kuin yksin. Näin voi käydä myös inttovertille :)

En suunnitellut enkä halunnut seurustella koska kuvittelin ahdistuvani jokaisesta ihmisestä mutta niin siinä vaan kävi että rakastuin ja tässä ollaan, introverttina suhteessa enkä vaihtaisi mihinkään.

Aivan kuin omasta kynästä :D

Lisäksi vielä muistutus siitä, että introvertti ei ole synonyymi ihmisiä vihaavalle erakolle. Introvertti saattaa kaivata toista ihmistä, hellyyttä ja kosketusta siinä missä ekstroverttikin. Introvertti vain kaipaa tämän lisäksi sopivassa suhteessa omaa rauhaa ja tilaa.

Onko siis introvertti niin kuin kissa? Eli haluaa itse määritellä, milloin suhteessa on läheisyyttä ja milloin molemmat on omissa oloissaan.

Ei kuulosta mukavalta sen toisen kannalta

Introvertin ja extrovertin ero on siinä että inteovertti pärjää suhteessa yksin. Extrovertti ei. Se mitä extrovertila kuitenkin on enemmän kuin inteovertilla, on ystävät joita mennä tapaamaan jos tuntuu yksinäiseltä. Näin extrovertti voi saada omat sosiaaliset tarpeensa täytettyä. Mutta jos extrovertin tarpeet ovat 24/7 rakkautta ja hellyyttä imtrpvertilta, silloin juttu ei tule toimimaan. Persoonallisuudet eivät tuolloin vain toimi yhdessä.. Jos extrovertti kuitenkin ymmärtää antaa intovertille oman rauhansa, ja tämän jälkeen menee hänen luokse, uskon että introvertti ottaa mielellään vastaan ja molemmat voivat nauttia. Se vaatii kuitenkin paljonymmärrystä extrovertilta. Tuosta syystä introvertit sopivat paremmin toisilleen sillä molemmat ymmärtävät ja tarvitsevat samaa mitä toinenkin. Silloin introvertin oman rauhan tarve ei satuta toista.