Erityislapsi pilaa lapseni koko kouluvuoden

Aika käsittämätöntä.

Silloin kun oli erityisopetusta ja pienryhmiä, suureen ääneen normaalien lasten vanhemmat kitisivät sitä, että toiset saa erityiskohtelua. Nyt kun sitä erityiskohtelua ei enää ole ja integraatio on päivän sana, ei sekään ole hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietipä, millaista sen erityislapsen vanhemmilla on. Se on ympärivuorokautista. Ihan oikeasti, mieti. Ja se kestää koko elämän, koska erityislapsi ei lähde kotoa pois.

Jos nyt ihan suoraan sanotaan niin varsin suurella osalla erityislasten vanhemmista on ongelmia itsensä ja sitä myötä lasten kasvatuksen kanssa. Se, että oma kykenemättömyys laitetaan yhteiskunnan ja kanssaeläien ongelmaksi, ei mielestäni ole oikein. Ja joo, tietysti asia ei aina ole näin, mutta kyllä se suurimmassa osassa tuntemiani tapauksia kuitenkin on.

Siis mitä? Usein erityislasten vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja ja elämässään menestyneitä. Mitä he sille voivat, jos heille syntyy erityislapsi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei missään koulussa mene kahta tuntia opetuksesta yhden kiinnipitoon. 

Erityisavustajat ovat vaikeimpia tapauksia varten. 

-ope

Meillä menee. Joskus koko päivä, joskus soitetaan vanhemmat hakemaan lapsensa kotiin, jotta saadaan muille jotakin opetettua tai edes vietyä syömään ajallaan. Myös ope. Normiluokalla.[/quot

Olet melkoisen ammattitaidoton, jos niin on. Ensinnäkin asiat pitää viedä kolmiportaisen tuen käsittelyyn. Lapselle haetaan tukea. Pienryhmä voi olla hyvä valinta. Koulupsykologit ja kuraattorit avustavat opetushenkilökuntaa sopivan tukimuodon valinnassa.

Vierailija kirjoitti:

187, sellaisia "tarkkiksia"ei enää ole:) jokainen lapsi on oikeutettu opiskelemaan omassa luokassaan.

Joillekin se "oma luokka" on sitten erityisluokka jota ennen nimitettiin tarkkailuluokaksi eli kansankielellä tarkkikseksi. Toki näissä on kunnittain isojakin eroja, toisissa integroidaan suuri osa erityisoppilaista ns. tavallisiin luokkiin ja toisissa on suhteessa isokin määrä erityisluokkia. Terveisin erityisluokan ope

Hirveää kuvitella, millaista on olla tuollaisen tapauksen kanssa samalla luokalla. Omina kouluaikoinani meillä oli yhteiset välitunnit tarkkisluokan kanssa, ja kun olin kuudennella, eräs ekaluokkalainen "erityislapsi" kävi sählymailalla (sai hakea vapaasti katoksesta) usein hakkaamassa muita alas keinusta, koska oli hänen vuoro keinua. Silloin tuommoisia tapauksia ja niiden kohtauksia pääsi sentään nurkan taa pakoon, mutta annas olla, kun ne istutetaan viereiseen pulpettiin. Täytyy sanoa, että itse olisin ennemmin tai myöhemmin siinä tilanteessa kokenut oikeudekseni mäjäyttää tuuppivaa tai hakkaavaa vierustoveria koulukirjalla naamaan. Ketä tämmöinen systeemi auttaa ymmärtämään tai hyväksymään yhtään ketään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi sinun lapsellasikin olla oikeus opiskelurauhaan. Koko homma on mennyt ihan pelleilyksi, kun sellaiset lapset, jotka eivät selvästi kuulu tavalliselle luokalle, no tästä huolimatta he ovat normiluokalla häiritsemässä muiden oppilaiden opiskelua, ja eihän heidän omasta koulunkäynnistäänkään mitään tule.

Jos lapsesi luokasta on tulossa ns. häirikköluokka, niin olisiko mahdollista, että hän vaihtaa toiselle luokalle, tai toiseen kouluun?

Mitä se pakeneminen auttaa? Ongelmia on kuitenkin eri muodoissaan joka puolella. Parasta olisi, että lapsi opetettaisiin pärjäämään näiden kahjojen kanssa, jolloin se mölisevä apina ei niin haittaa siinä viereisessä pulpetissa ölistessään. Muistan itsekin näitä idiootteja jo 80-luvulta, mutta niiden kanssa pärjäsi kyllä kun oli vähän hoksottimia ja itselleenhän ne lopulta hallaa tekevät.

Kahdeksankymmentä luvulla häiriköt oli tarkkiksella, heikkolahjaisimmat apukoulussa ja psyykkisesti sairaat sairaalakoulussa tai osastolla.

Oi niitä aikoja.

Ja missäs niistä sinä olit?

Opiskelin kohtuullisen rauhallisessa luokassa, selkeissä systeemeissä ja sopivan vaativassa opetuksessa. Samaa toivoisin omalle lapsellenikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei missään koulussa mene kahta tuntia opetuksesta yhden kiinnipitoon. 

Erityisavustajat ovat vaikeimpia tapauksia varten. 

-ope

Meillä menee. Joskus koko päivä, joskus soitetaan vanhemmat hakemaan lapsensa kotiin, jotta saadaan muille jotakin opetettua tai edes vietyä syömään ajallaan. Myös ope. Normiluokalla.[/quot

Olet melkoisen ammattitaidoton, jos niin on. Ensinnäkin asiat pitää viedä kolmiportaisen tuen käsittelyyn. Lapselle haetaan tukea. Pienryhmä voi olla hyvä valinta. Koulupsykologit ja kuraattorit avustavat opetushenkilökuntaa sopivan tukimuodon valinnassa.

Näkee, että et ole ihan kartalla koulumaailmassa. Kolmiportaisen tuen käsittely tapahtuu koulun sisällä. Koulupsykologi ja kuraattori eivät päätä tukimuodoista. (Sopivia) Pienryhmiä ei ole saatavilla riittävästi.

Mikään muu kuin joukkovoima ei auta. Yksittäisen tavislapsen huoltajalla ei ole mitään keinoja vaikuttaa kouluun. Jos lapsen luokalla on voimakkaasti käytöshäiriöinen lapsi, niin se on voi voi. Erityislapsella on oikeus olla luokassa, vaikka se tarkoittaa sitä että muut eivät saa opetusta. Pahoihin tilanteisiin suosittelen koululakkoa, jossa tavislasten vanhemmat protestoivat siirtämällä omansa kotikouluun. Ja jokaisesta väkivaltatapauksesta rikosilmoitus, muuten koulu lakaisee ne maton alle.

Erityislapset eivät välttämättä ole mitenkään sairaita..halveksuvan tuntuista keskustelua jotenkin. Erityislapset ja kaikki muutkin ovat yhtä tärkeitä ja saman arvoisia.

Vierailija kirjoitti:

Yksi sana: säästöt.

On paljon halvempaa pakata luokka täyteen lapsia näiden tarpeista riippumatta ja perustella asiaa integraatiolla ja oikeudella olla yhteisön jäsen.

Ihan samoin kuin hylätä vanhukset vaipoissaan yksinäisiin koteihinsa ja perustella asia kotona asumisen ihanuudella.

Erityisyys ja sen vaatima tuki tulee kalliiksi. Säästö revitään opettajan selkänahasta ja sen oheismaksajina toimivat keskimääräistä heikommat normioppilaat,varsinkin ne hiljaiset, joiden vanhemmatkaan eivät halua käyttää energiaa kouluasioihin.

Erityisyys ja sen vaatima tuki tulee kalliiksi. Mutta vielä kalliimmaksi tulee, jos se erityinen ei saa sitä tukea. Itse yhden erityislapsen (asperger) äitinä ja kahden sijoitetun erityislapsen sijaisäitinä olen nähnyt, mikä myönteinen vaikutus oikealla ja riittävällä tuella voi olla. Siitä erityisestäkin voi kasvaa yhteiskuntaa hyödyttävä, työtä tekevä kansalainen.

Yksi näistä lapsistani olisi sijoitettu erityisluokkaan, josta totesin, että saan heittää toiveet lapsen hyvästä tulevaisuudesta, mikäli lapsi siihen luokkaan joutuu. Silloin meillä päädyttiin kotikouluun. Nyt lapsi on lukiossa. Sitä eivät silloiset opet olisi ikinä uskoneet, että tähän joskus häirikön kanssa päästään.

Mutta myös minua järkyttää tämä, ettei normilapset saa enää olla turvassa.

123028373920 kirjoitti:

Erityislapset eivät välttämättä ole mitenkään sairaita..halveksuvan tuntuista keskustelua jotenkin. Erityislapset ja kaikki muutkin ovat yhtä tärkeitä ja saman arvoisia.

Jos tämä erityislapsi vaikeuttaa muiden oppimista on se jo yhteiskunnallinen ongelma. Ei siinä auta että kaikki ovat yhtä tärkeitä.

Sangen usein erityislasten vanhemmat ovat juurikin näitä korkeasti koulutettuja ja elämässään menestyneitä, jotka ovat itse syntyneet enemmän tai vähemmän "kultalusikka" suussa ja ovat satsanneet oman menestykseen niin paljon, että oma henkilökohtainen elämä ja aivan erityisesti omien lasten kasvatus on aivan retuperällä oman kärriäärin rakentamisen mennessä etusijalle. Nämä erityistenlasten taustalla olevat menestyneet vanhemmat ovat juuri sellaisia, joilla menestys on kihahtanut yleensä ihan kunnolla päähän ja he eivät osaa kasvattaa omia lapsiaan omien kiireidensä takia. On kiire golfkentälle, on kiire seurapiiripartyihin ja on kiire ties minne kissanristiäisiin, mutta omien lasten kasvatus on ihan retuperällä.  Yleensä ihan tavallisilla vanhemmilla joilla on ihan tavanomainen koulutus ja ovat ihan vaan tavanomaisesti menestyneitä elämässään on selvästi nöyrempi ja terveempi näkökulma kasvattaa lapsensa eikä sysätä omia ongelmalapsiaan yhteiskunnan vastuulle kuten nämä korkeasti koulutetut ja hyvin menestyneet vanhemmat yleensä tekevät. Näillä korkeasti koulutetuilla ja hyvin menestyneillä vanhemmilla on yleensä focus eli oman henkilökohtaisen perhe-elämän priorisointi hävinnyt kokonaan. Heidän mielestään heidän ongelmalapsillaan ei ole mitään ongelmaa vaan vedetään härskisti  ns. koulukiusaamiskortti esiin, jolla torpataan ajatus, että he eivät ole tehneet mitään väärää omassa kasvatustyössään kotona. Näin he sysäävät täysin edesvastuuttomasti kodin kasvatustyön koululle täysin yhteistyökyvyttöminä. Sen sijaan ihan tavallisen koulutustason omaavat ja ihan tavallisissa töissä olevilla vanhemmilla on yleensä hyvin terve näkökulma ja lähestymistapa kasvatusasioihin ja he osaavat ottaa vastuuta ongelmalapsen toisin kuin nämä hyvin koulutetut menestyjävanhemmat joille yhteiskunnan pitäisi heidän mielestään tarjota kaikki hopeatarjottimella valmiina. Yksi kummallisempia perusteluita mitä olen kuullut on, että kun ovat maksaneet niin paljon  palkka- ja pääomaveroja niin pitää saada koululta lisää vastinetta maksetuille verorahoille.  Siis, että kun maksaa paljon veroja niin oman kasvatusvastuun voi siirtää yhteiskunnan vastuulle eli päiväkotiin, esikouluun ja myöhemmin peruskouluun ala-asteelle ja yläasteelle. Yleensä siis matalan koulutustason vanhemmilla jotka ovat ihan tavallisesti menestyneitä on selvästi terveellisempi ja empaattisesti ihmisläheisempi lähestymiskyky sekä myös terveempi halu ratkoa ongelmia oman ongelmalapsen kanssa, joka näiltä korkeasti koulutetuilla ja hyvin menestyneillä kaiken tietäviltä besservisserivanhemmilta puuttuu ihan täysin kokonaan.

Juu, päiväkodissa nuo erityislapset purevat hoitajia, raapivat, nipistelevät jne. Jatkuvaa melua ja raivokohtauksia ihan mistä tahansa asiasta. Leikkiminenkin on vain lelujen heittelyä ja eivät keskity mihinkään.  Varmasti koulussa vielä pahempaa, kun ovat isompia ja voimaa alkaa olla enemmän. Ei pitäisi erityislapsia siirtää normaaleiden lasten pariin. Normaalit lapset pelkäävät heitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietipä, millaista sen erityislapsen vanhemmilla on. Se on ympärivuorokautista. Ihan oikeasti, mieti. Ja se kestää koko elämän, koska erityislapsi ei lähde kotoa pois.

Jos nyt ihan suoraan sanotaan niin varsin suurella osalla erityislasten vanhemmista on ongelmia itsensä ja sitä myötä lasten kasvatuksen kanssa. Se, että oma kykenemättömyys laitetaan yhteiskunnan ja kanssaeläien ongelmaksi, ei mielestäni ole oikein. Ja joo, tietysti asia ei aina ole näin, mutta kyllä se suurimmassa osassa tuntemiani tapauksia kuitenkin on.

Asia ei ole näin. Tutkimusten mukaan kaikkinainen empatiakyky on painunut pohjalukemiin tämän päivän Suomessa. LÄhtökohta on että kaikkien pitäisi pärätä yksin ja kaikki on joko omaa ansiota tai ihan oma vika. Kokoomuksen sanoin: "Aina minä, eikä varmasti koskaan me". Se ilmenee esim seuraavasti:

1. Säästöen vuoksi erityislapset eivät saa enää tarvitsemaansa hoitoa. Vaatimuksena on samoista säästösyistä yhteiskuntaan integroituminen. Se tarkoittaa:

1.a Vanhemmat eivät saa tukea eivätkä lomia, koska intervallijaksoja ei ole. Puhumattakaan että sairaala tms hoitoaksoa olisi tarjolla siilloin kun niitä tarvitaan.

1.b Lapsi ei saa tarvitsemaansa hoitoa. Millää tasolla. Ei terapiaa, eikä paikkaa erityiskoulusta, koska integraatio on niin hemmetin hyvä juttu. Siis koska se on halpaa. Integraatiota varten ei saa tukea, avustajatkin ovat kiven alla. 

Tästä sitten seuraa ap:n kuvaama tilane, joka johtaa vihaan erityislasta kohtaan ja vanhempien syyllistämiseen eli yleiseen vihaan ja julmuuteen. 

Vierestä havaintoja tehnyt kirjoitti:

Sangen usein erityislasten vanhemmat ovat juurikin näitä korkeasti koulutettuja ja elämässään menestyneitä, jotka ovat itse syntyneet enemmän tai vähemmän "kultalusikka" suussa ja ovat satsanneet oman menestykseen niin paljon, että oma henkilökohtainen elämä ja aivan erityisesti omien lasten kasvatus on aivan retuperällä oman kärriäärin rakentamisen mennessä etusijalle. Nämä erityistenlasten taustalla olevat menestyneet vanhemmat ovat juuri sellaisia, joilla menestys on kihahtanut yleensä ihan kunnolla päähän ja he eivät osaa kasvattaa omia lapsiaan omien kiireidensä takia. On kiire golfkentälle, on kiire seurapiiripartyihin ja on kiire ties minne kissanristiäisiin, mutta omien lasten kasvatus on ihan retuperällä.  Yleensä ihan tavallisilla vanhemmilla joilla on ihan tavanomainen koulutus ja ovat ihan vaan tavanomaisesti menestyneitä elämässään on selvästi nöyrempi ja terveempi näkökulma kasvattaa lapsensa eikä sysätä omia ongelmalapsiaan yhteiskunnan vastuulle kuten nämä korkeasti koulutetut ja hyvin menestyneet vanhemmat yleensä tekevät. Näillä korkeasti koulutetuilla ja hyvin menestyneillä vanhemmilla on yleensä focus eli oman henkilökohtaisen perhe-elämän priorisointi hävinnyt kokonaan. Heidän mielestään heidän ongelmalapsillaan ei ole mitään ongelmaa vaan vedetään härskisti  ns. koulukiusaamiskortti esiin, jolla torpataan ajatus, että he eivät ole tehneet mitään väärää omassa kasvatustyössään kotona. Näin he sysäävät täysin edesvastuuttomasti kodin kasvatustyön koululle täysin yhteistyökyvyttöminä. Sen sijaan ihan tavallisen koulutustason omaavat ja ihan tavallisissa töissä olevilla vanhemmilla on yleensä hyvin terve näkökulma ja lähestymistapa kasvatusasioihin ja he osaavat ottaa vastuuta ongelmalapsen toisin kuin nämä hyvin koulutetut menestyjävanhemmat joille yhteiskunnan pitäisi heidän mielestään tarjota kaikki hopeatarjottimella valmiina. Yksi kummallisempia perusteluita mitä olen kuullut on, että kun ovat maksaneet niin paljon  palkka- ja pääomaveroja niin pitää saada koululta lisää vastinetta maksetuille verorahoille.  Siis, että kun maksaa paljon veroja niin oman kasvatusvastuun voi siirtää yhteiskunnan vastuulle eli päiväkotiin, esikouluun ja myöhemmin peruskouluun ala-asteelle ja yläasteelle. Yleensä siis matalan koulutustason vanhemmilla jotka ovat ihan tavallisesti menestyneitä on selvästi terveellisempi ja empaattisesti ihmisläheisempi lähestymiskyky sekä myös terveempi halu ratkoa ongelmia oman ongelmalapsen kanssa, joka näiltä korkeasti koulutetuilla ja hyvin menestyneillä kaiken tietäviltä besservisserivanhemmilta puuttuu ihan täysin kokonaan.

Ihan kiva olkiukko, jolla tosin ei ole tutkimusten perusteella mitään laajempaa totuuspohjaa.

Yhtä "erityislasta" seuranneena en voi, kun ihmetellä, mitä tämä touhu on.

On palaveria, sairaalatutkimuksia, avustajaa, kotikäyntejä, lastensuojelu yms.

Mutta mikään ei auta. Kovasti papereita pyöritellään ja odotetaan ja ihmetellään ja voivotellaan. Lapsi on nyt eskarissa ja aivan kaamea siellä. Tälläisessä pienryhmässä, johon on sijoitettu myös normilapsia.

Nyt odotellaan kuulemma koulunalkua, pienryhmää, johon lapsi saa vielä enemmän tukea. Koska eskarista hänelle ei ole hyötyä, kun ei pysty osallistumaan. Lapsi on hyvin tietoinen, että häiriökäyttäytymisellä se huomio tulee. Ja sitähän riittää.

Mihin se siitä muuttuisi, kun koulussa huomioo saa vielä enemmän.

Toinen vanhemmista, jonka luona lapsi asuu on ns. syrjäytynyt.

Etävanhempi taas työelämässä, parisuhteessa, lapsella sisarpuolia ja elämä mallillaan. Tänne lapsen ei suoda muuttaa, vaikka resurssit kuntouttamiseen ja normaaliin elämään on ihan toista luokkaa, kuin lähivanhemmalla. Lähivanhemmalle lapsi on tulonlähde ja suotavaa on, että ei edes kuntoudu, koska mm.vammaistuki saattaisi loppua.

Kaikki merkit tulevaan kriminaaliin ovat ilmassa, eikä voi kun kauhulla seurata sivusta, mitä tuleman pitää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järjen ääni kirjoitti:

Tätä samaa joutuu sietämään jo päiväkodeissa. Yleensä kyse on mamu-perheiden kasvateista, joille ei ilmeisesti opeteta alkeellisimpiakaan käyttäytymissääntöjä.

Eivät tottele ohjeita, eivät kunnioita aikuisia, räkivät, potkivat ja huutavat, ovat todellinen uhka toisille lapsille. Hälyttävän usein päiväkodin johto tuntuu asettuvan näiden erikoislapsien puolelle ja kaikki muut lapset kärsivät. Jos tästä aiheesta jotain sanoo, leimautuu heti rasistiksi. Jos yrittää käyttää kuria apuna, paheksuvat jotkut työkaverit ja pitävät julmana kun elapsi joutuu kohtaamaan tekojensa seuraukset. Joten työntekijän kädet ovat sidotut ja tilanne vain pahenee. Integroidut ryhmät ovat todella huono ratkaisu.

Ehdottaisin vanhemmille (jos vain on varaa) yksityisen perhepäivähoidon puoleen kääntymistä.

Ne karseimmat huutosuolet mihin on päikkiksissä törmänny ovat ihan made in finland.

Itse olen ollut töissä 5 eri päiväkodissa ja vain yhdessä elapsi oli suomalainen. Kaikkialla muualla mamulapset ovat aiheuttaneet loputtomasti ongelmia. Olen ollut todistamassa tilannetta, jossa yksi tällainen elapsi veti toista lasta suoraan nyrkillä naamaan ja kollegani reaktio oli halata tätä nyrkkisankaria, sanoi että lohdutetaan sensitiivisesti ja että lapsiraukka on väärinymmärretty. Itkevä ja pahoinpidelty lapsi sai itkeä yksinään, kunnes itse tokenin järkytyksestä ja menin lohduttamaan tätä. Aivan pimeää touhua! Jos vanhemmat tietäisivät mitä päiväkodin seinien sisällä todella tapahtuu he ottaisivat lapsensa kotiin turvaan.

Itselläni työkokemusta 27 vuoden ajalta itäisen pääkaupunkiseudun ns. "m.amulähiöistä" n. 35 eri päiväkodista. Kokemukseni mukaan n. 80% erityislapsista on kantasuomalaisia. Maahanmuuttajataustaisilla on toki omanlaisia pulmia, mutta ei heidän joukossaan varsinaisia e-tapauksia ole yhtään sen enempää suhteellisesti kuin kantiksissakaan.

Tässä keskustelussa korostetaan sitä kuinka erityislapsi (usein hallitsemattomine) käytöshäiriöineen vaarantaa normiluokassa muiden oppimisen joskus jopa henkilökohtaisen turvallisuuden (tavarat lentää, pureminen, hyökkäily, riehuminen, jne).

Samanaikaisesti MYÖS erityislapsen oma kehitys ja oppiminen vaarantuu  ja turhautuminen lisää oireilua.

Kukaan ei voita. Tuloksena usein kaaos.

Fakta on se, että erityislapset hyötyvät pienryhmäopetuksesta missä on tarjolla osaavaa ammatillista erityislasten omia vahvuuksia korostavaa intensiiviopetusta. Yksilöllinen opetus ja ohjaus , mikä on normiluokassa täysin mahdoton yhtä tehokkaasti toteuttaa tuottaa hyviä oppimistuloksia, nähty on. Kun oppimisesta tulee mielekästä eli oppimista tapahtuu, niin se lunastaa koko koulujärkjestelmän olemassaolon tarkoituksen ja on siksi kannattavaa ja oikein.

    Kukaan tervejärkinen ei syyllistä erityislapsien vanhempia siitä, ettei nykyopetusmuoto yksinkertaisesti toimi oppilaiden hyväksi.     

           Monilla erityislapsilla löytyy erityisosaamista, yllättävää ja poikkeuksellista lahjakkuutta joka peittyy käytöksen ja käytöksen perusteella tehdyn leimaamisen alle.

Tässä esiin astuu erityisopettaja avustajineen ja taidot alkavat löytyä ja osaamista pystytään TUKEMAAN,  koska siihen (lapsen opettamiseen) on tarjottu sekä tilat että mahdollisuus ja opetusvastuulliset ovat välittäneet keskittyä täysillä löytääkseen toimivat opetusmenetelmät kaikki osapuolet huomioon ottaen - sekä normioppijan että erityistarpeita omaavan oppijan.

             Nykysystemissä NORMILUOKANopettajalta vaaditaan epäinhimillisiä kohtuuttomuksia ja asioita joihin hänen osaamisensa ja normijaksamisensa ei yksinkertaisesti riitä.

Opettajalla on lukuisia oppilaita joista on opetusvastuussa ja lisäksi integroituja erityisoppijoita jotka tarvitsisivat kipeästi pienryhmäopetusta osaavineen pedagogisineen opetusmenetelmineen.

              Pienryhmäopetusta tulee olla tarjolla oppilaille jotka selkeästi siitä hyötyvät.

Osaavassa pienryhmässä yksilöopetus on mahdollista. Tällöin  oppilaisiin tutustutaan kokonaisvaltaisina persoonallisuuksina , jolloin ne taidot ja lahjat löytyvät erilailla kun isossa opiskelijaryhmässä,

missä ei ole mahdollisuutta keskittyä yhden oppilaan edistymiseen liiemmin vaan oppimistilanne on usein itseohjautuvaa eli oppilaan itsensä vastuulla. Ryhmään hukkuu,  siellä on pärjättävänä osana ryhmään.

            Kun näitä kipeästi haluttuja pienryhmiä lisätään, normiopettaja saa työrauhan ja hänen jaksamisensa ei ole enää niin äärirajoilla syystä, että huomio ja voimavarat olisi hajoitettava moneen suuntaan pelkästään työrauhan oppimistilanteessa takaamiseksi.

            Kaikki voittavat.

Ei ole mitään järkeä esimerkiksi nyt tässäkin keskutelussa mainituissa päiväkotitilanteissa jo ottaa normilapsia "tukilapsiksi" häiriökäyttäytyijien ryhmään . Lapset eivät voi "tukilapsina" millään vastata alkeellisimpiinkaan pedagogisiin erityistarpeisiin. Päinvastoin sekä heidän (tukilasten)  että erityistarpeisten lasten lapsuus ja potentiaalinen kehitys uhrataan koska ei ole tarjota asiaan perehtyneitä aikuisresursseja riittävästi. Tilanne on usein se, että lto ja hoitaja holdaa kiljuvaa  ja riehuvaa lasta ja muut lapset katsovat vierestä odottaen että tilanne vain menisi taas ohi, nähty on kuinka erityistarpeisia lapsia on sijoitettu useampiakin surutta suurehkoon normiryhmään, koska muuta ei kyetä tarjoamaan.

Sitten siirrytään koulumaailmaan samalla mallilla.

Tämä ei toimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierestä havaintoja tehnyt kirjoitti:

Sangen usein erityislasten vanhemmat ovat juurikin näitä korkeasti koulutettuja ja elämässään menestyneitä, jotka ovat itse syntyneet enemmän tai vähemmän "kultalusikka" suussa ja ovat satsanneet oman menestykseen niin paljon, että oma henkilökohtainen elämä ja aivan erityisesti omien lasten kasvatus on aivan retuperällä oman kärriäärin rakentamisen mennessä etusijalle. Nämä erityistenlasten taustalla olevat menestyneet vanhemmat ovat juuri sellaisia, joilla menestys on kihahtanut yleensä ihan kunnolla päähän ja he eivät osaa kasvattaa omia lapsiaan omien kiireidensä takia. On kiire golfkentälle, on kiire seurapiiripartyihin ja on kiire ties minne kissanristiäisiin, mutta omien lasten kasvatus on ihan retuperällä.  Yleensä ihan tavallisilla vanhemmilla joilla on ihan tavanomainen koulutus ja ovat ihan vaan tavanomaisesti menestyneitä elämässään on selvästi nöyrempi ja terveempi näkökulma kasvattaa lapsensa eikä sysätä omia ongelmalapsiaan yhteiskunnan vastuulle kuten nämä korkeasti koulutetut ja hyvin menestyneet vanhemmat yleensä tekevät. Näillä korkeasti koulutetuilla ja hyvin menestyneillä vanhemmilla on yleensä focus eli oman henkilökohtaisen perhe-elämän priorisointi hävinnyt kokonaan. Heidän mielestään heidän ongelmalapsillaan ei ole mitään ongelmaa vaan vedetään härskisti  ns. koulukiusaamiskortti esiin, jolla torpataan ajatus, että he eivät ole tehneet mitään väärää omassa kasvatustyössään kotona. Näin he sysäävät täysin edesvastuuttomasti kodin kasvatustyön koululle täysin yhteistyökyvyttöminä. Sen sijaan ihan tavallisen koulutustason omaavat ja ihan tavallisissa töissä olevilla vanhemmilla on yleensä hyvin terve näkökulma ja lähestymistapa kasvatusasioihin ja he osaavat ottaa vastuuta ongelmalapsen toisin kuin nämä hyvin koulutetut menestyjävanhemmat joille yhteiskunnan pitäisi heidän mielestään tarjota kaikki hopeatarjottimella valmiina. Yksi kummallisempia perusteluita mitä olen kuullut on, että kun ovat maksaneet niin paljon  palkka- ja pääomaveroja niin pitää saada koululta lisää vastinetta maksetuille verorahoille.  Siis, että kun maksaa paljon veroja niin oman kasvatusvastuun voi siirtää yhteiskunnan vastuulle eli päiväkotiin, esikouluun ja myöhemmin peruskouluun ala-asteelle ja yläasteelle. Yleensä siis matalan koulutustason vanhemmilla jotka ovat ihan tavallisesti menestyneitä on selvästi terveellisempi ja empaattisesti ihmisläheisempi lähestymiskyky sekä myös terveempi halu ratkoa ongelmia oman ongelmalapsen kanssa, joka näiltä korkeasti koulutetuilla ja hyvin menestyneillä kaiken tietäviltä besservisserivanhemmilta puuttuu ihan täysin kokonaan.

Ihan kiva olkiukko, jolla tosin ei ole tutkimusten perusteella mitään laajempaa totuuspohjaa.

Joo tuo hölinä ei pidä paikkaansa minkään sortin tutkimuksen tai tilastojen mukaan. Mitä koulutetumpi, sitä tyytyväisempi, terveempi, pitkäikäisempi ja ylipäänsä kaikkea onnellisuustekijöihin liittyvää parempaa.

En nyt puutu siihen että tällainen luokkanansakin jo muistuttava jakautuminen yhteiskunnassa on tietty myös ongelma.

Myötätunto tällä ihan op:n ja lapsensa puolella :(

Olen jo aikuinen, ja olin varmaankin siihen aikaan kun minulla oli hieman saman lainen ongelma jonkin verran op:n lasta vanhempi. Yläasteellani oli muutamia erityisoppilaita, ja tämä yksi poika päätti... jostakin syystä olla jättämättä minua rauhaan. Jatkuvaa tunnilla häirintää ja välitunnilla seuraan luikertelemista. Mistään hirveän hyvästäkaveruudesta ei ollut kyse, heppu oli aika ilkeä ja ÄRSYTTÄVÄ. 

Kun yritin valittaa opettajalle, saivat minut tuntemaan itseni suvaitsemattomaksi ja suoraan sanoen kiusaajaksi! En kehdannut kertoa yh isälleni tämän epäsuoran syyllistämisen takia.