Vanheneva äitini on alkanut tarvita yhä enemmän apua, mutta minä en ehdi!

Oletteko ihan vakavissaan sitä mieltä, että lapsen pitää ottaa töistään palkatonta? Ja ihan vaan sitä varten, että hyväkuntoinen eläkeläinen on liian pihi tilatakseen itselleen taksin kauppareissulle...

Oma äiti ei pidä palvelutalon muista vanhuksista. Siksi haluaa asua kotona ja passuuttaa. Täytyy sanoa, että taitaa osua hänellä omaan nilkkaan. Jos on passiivinen ikänsä, niin ei sitä seuralliseksi vanhusiällä muutu. Itseäkin riepoo, kun hän ei pysty mistää muusta puhumaan kuin tv-ohjelmista ja katkerana haukkuu ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Ei voi olla totta.. Oletteko te oikeasti noin kylmiä? Taitaa olla niin että naiset on nykyään melkoisen julmia.

Ollaanhan me. Tässä yhteiskunnassa on päätetty suhtautua rennosti siihen, että joka paikasta pitää ottaa löysät pois, ja jatkaa sitä kunnes keski-ikäisten naisten ilmaistyö on riistetty niin loppuun, että kaikki hajoaa. Siinä vaiheessa homma tulee todella kalliiksi ratkoa suuntaan tai toiseen, sekä yksilöiden että yhteiskunnan tasolla.

Näinhän se on, että lahjahevosen suuta tongitaan, kunnes siellä ei ole enää hampaita jäljellä. Meidän pitäisi puhaltaa aikalisä ja miettiä, mistä se jaksaminen kaivetaan. Ihan sama tilanne koko yhteiskunnassa kuin näissä perheissä, joissa vanhuus alkaa oireilla. Sitten säntäillään voimien äärirajoilla tai päätetään kovettaa itsensä ja jättää säntäilemättä, jolloin taas ahdistaa mutta eri syystä.

Kun sitten alat omaisena hakea pitemmän tähtäimen ratkaisuja, saat vastukseksi myös terveydenhuollon, joka yrittää tukea potilasta lupaamalla (valheellisesti) paapoa tätä kotiin. Ja yritetään sieltäkin päin paheksua omaisia, jotka eivät voi revetä joka paikkaan. Sen sijaan, että rohkaistaisiin alkavaa dementikkoa miettimään asiaa lastensa voimavarojen kannalta.

Meillä pitäisi olla äitiys(!)loma myös tähän elämänvaiheeseen, jossa vanhempien pikkuauttelun tie on kuljettu loppuun, ja pitää järjestää asiat. Se on todella haastavaa silloinkin, kun kukaan ei erityisesti haraa vastaan. Meidän tapauksessa on jouduttu todella taistelemaan, ja laskua maksan minä pitkään. Burnout oli tuloksena, ja oma elämä palasina.

Ap, meillä tilanne ratkesi lopulta niin, että olen nyt äitini omaishoitaja. Tein saman päätelmän, että vähiten tilanne rassaa jos minulla on yksinkertaisesti yksi lapsi enemmän kotona. Mitä jos muuttaisitte yksiin? Saattaisit saada muutaman leppoisan vuoden. Tai jos teini kävisi välillä mummulla yökylässä? Nimittäin myös alkava dementia voi olla helpointa kartoittaa pidemmällä vierailulla. Ainakin sitten saa vertailukohtaa, miten tilanne alkaa kehittyä. Sisko voisi myös harkita säännöllisiä visiittejä.

Mummo kotiin asumaan -> muutama leppoisa vuosi???? Omg, ei ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Käyttää hyväkseen sun kiltteyttä. Pistä rajat tolle. Sä et ole mikään palvelija ja juoksutyttö. Kunnalta saa apua hankittua. Teet karhunpalveluksen jos hyysäät liikaa niin tulee entistä avuttomampi.

Tuskin ihminen, joka on aiemmin ihan hyvin pärjännyt ja hoitanut asiansa, ihan huvikseen sitä apua pyytää.. Aika armotonta kommenttia. Vanhenevalla voi olla vähän hätäkin kun huomaa ettei enää samalla tavalla kykene hoitamaan asioita kuin ennen ja kaipaa myös sitä turvallisuudentunnetta ja tietoa siitä että kun apua tarvitsee, niin sitä saa. Ei sieltä kunnalta sellaista tavallista apua, silloin tällöin pyytäessä milloin mihinkin pieneen, taida oikein saada. Ja turha sitä vanhenevaa äitiä on syyllistää.

Vanhuus vaatii usein veronsa ja avuntarve lisääntyy. Oliskohan jotakin järjestöjä, joista voisi saada tällaista arkista apua silloin tällöin lisäksi? Pystyisitkö tekemään joskus lyhyempää päivää ja onko se taloudellisesti mahdollista? Koita myös puhua siskosi kanssa vielä tilanteesta sopivassa yhteyhessä oikein ajan kanssa ja koita saamaan ymmärtämään äitinne tilanne, jos hän voisi alkaa kuitenkin käymään useammin äitinne luona ja silloin olla apuna ja ottaa näin osaltaan vastuuta myös. Ei sitä yhteiskunnan vanhustenhoidon nykysysteemeillä voi sille varallekaan pelkästään jättää. Usein jää kipeästikin tarvittu apu saamatta.

Me ollaan ainakin sovittu jo mun vanhempien kanssa että mitään sellaista apua, mitä voi ostaa, ei voi pyytää lapsilta. Ikkunanpesu - yrityksestä, kuljettaminen jonnekin - taksi, siivoaminen - siivousfirma, lääkkeiden laitto dosettiin - apteekista ostopalveluna, ruoka - kaupasta kuljetuspalveluna  + lounas kotipalvelusta joka päivä jne.

Minä ja veljeni soittelemme vuoropäivinä ja käymme vuorokuukausina. Kesällä loma-aikaan ollaan pidempään. Minulla matkaa 200 km ja vaativa työ, veljellä ei perhettä, mutta matkaa 400 km. 

En tajua mitä järkeä siinä olisi, että mä en pääsisi yhtenäkään viikonloppuna lasten peleihin tai laittamaan perheelle lounasta, jos joka viikonloppu hoitaisin vanhempieni asioita? Enkä jaksa lähteä 9-10 h työpäivän jälkeen yhtään minnekään. 

Äitini hoiti omia vanhempiaan 10 vuotta. Kävi 2 kertaa viikossa töiden jälkeen hoitamassa asioita eli ajoi 200 km ylimääräistä. Ei tullut kiitosta näiltä isovanhemmilta, ei sisaruksilta. Ei korvattu rahallisesti eikä puhuttu kauniisti. Kielsi mummon kuoleman jälkeen minua tai veljeäni ryhtymästä ikinä samaan. 

Rakastan vanhempiani, mutta haluan pitää ensisijaisesti huolta omasta perheestä ja omasta jaksamisestani. Vanhemmillani on kyllä varaa ostaa palveluita ja jos he eivät sitä tahdo tehdä, niin se on heidän päätöksensä. Minä ja veljeni voimme antaa sitten sitä mitä ostettuna ei saa eli seuraa, jotain odotettavaa ja yhdessäoloa. 

Miehen perheessä tahdottaisiin toimia toisin eli siellä vanhemmat ja elossa olevat isovanhemmat odottavat lasten hoitavan kaiken. Me toimimme sinnekin päin samoin kuin minun vanhempieni kanssa. Eli käydään noin joka kolmas kuukausi (matkaa 300 km ja miehellä on kolme sisarta) ja mies soittelee pari kertaa viikossa. 

Mun täytyy varmaan olla äärettömän onnellinen, kun äiti kuoli ollessani 16 v ja isä, kun olin 30 v. Kumpaakaan ei ole tarvinnut hoitaa millään lailla. Äidin luona kävin sairaalassa ja isä kuoli suorilta jaloilta. Ei ollu vanhemmista haittaa ja harmia aikuisiällä. Tätäkö toivoo myös ap?

Näillä, jotka haukkuvat tunteettomiksi kylmyreiksi näitä, jotka kehottavat laittamaan rajat selviksi nyt heti, ei selkeestikään oo omakohtaista kokemusta siitä miten naurettavaksi ja älyttömäksi se passuuttaminen menee!

Minulla ihan samanlainen kokemus kuin monella muullakin kirjoittajalla. Varakas vanhus juoksuttaa yhtä tai kahta lähimmäistään joka ikisellä asiallaan eivätkä ostopalvelut käy missään tapauksessa.

Leikkasin kerran viikkoon nurmikon hänen pihastaan, sitten pesin ruohonleikkurin, vahti vieressä että se kanssa pestiin koska muuten muka ruostuu varastossa. Olin itse raskaissa vuorotöissä kokopäiväisesti ja jatkuvasti kiillottamassa hänen kristallikruunuaan tai pesemässä ikkunoita tai silittämässä verhoja tai ihan mitä tahansa jota olisi rahalla saanut. Keskellä päivää vain minun kyyti terveyskeskukseen kelpasi, vain tietty viikonpäivä kaupassakäyntiin ruuhka aikana kelpasi. Väsyin niin paljon siihen passuuttamiseen, ja ettei osto apu kelpaa vaikka useammin kuin kerran kaivoin mahdollisten apu paikkojen puhelinnumeroita esille, että lopulta vain tiuskaisin väsyneenä että "Mikävaiva!!!" Ja löin luurin korvaan. Sitten vasta tuli siivouspalvelu heille :(

Ei kantsi ollaliian kiltti. Seurana kerran viikossaon mielestäni kohtuullista kun elää itsekin melkoisia ruuhka vuosia.

Mun äiti on kans oikeasti aika avuton ja onneton monessa käytännön asiassa. Ei oo eläissään avannut tietokonetta, no ei enää tarvikaan opetella moista taitoa, ikääkin on yli 80 v. Kännykkää se ei huoli, ollaan yritetty ehdottaa ja tarjota lahjaksi mutta ei. Pankkikortin, elämänsä ensimmäisen automaattikortin se joutui hommaamaan viime kesänä, kun pankkikonttori omalta kylältä lakkautettiin. Eikä äidillä ole autoa tai sen enempää ajokorttiakaan.

Mutta mun äidissä huolestuttaa se piirre, että se ei pyydä apua! Äiti ei suin surminkaan halua vaivata ketään - siis ei ketään, ei omia lapsiaan tai esim. terveyskeskuksen henkilökuntaa. Oon ollut siitä aika huolissani, kun mullakaan ei ole autoa ja välimatkaa on kuitenkin 40 km.

Mutta tähän löytyikin sitten melkein itsestään ratkaisu. Äiti on aina hyväntuulinen, vähän ujo, sellainen vaatimaton, joten muiden ihmisten onkin yllättävän helppo tutustua siihen. Nyt sitten äiti onkin kertonut jo useampaan kertaan puhelimessa, että joku tuttava oli pistäytynyt, kun ei ollut nähnyt äitiä pariin päivään, oli ajatellut tulla varmistamaan, että kaikki on ok. Kovilla pakkasilla sille on soitettu, että tarviiko kyytiä ruokakauppaan. Kaikki alkoi, kun äiti alkoi itse käydä paikallisen eläkeläiskerhon ja seurakunnan eläkeläisryhmän tilaisuuksissa. Yritäpä ehdotella äidillesi jotain "ompelukerhon" tapaista. Pienetkin asiat tuntuvat ylitsepääsemättömiltä äidillesi, jos hän niitä itsekseen pohtii ja pikkuhiljaa siitä voi seurata ns. opittu avuttomuus. Mun äitini on soittanut mulle työpaikalle kerran, silloin kun isäni kuoli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palkkaatte ulkopuolista apua. Vanhuksia ei saa hylätä.

Ai minä palkkaan? Ja ei tässä nyt ketään ole hylätty. Äiti passuuttaa vaan kun ei halua ostaa niitä palveluita. Jos/kun minusta tulee joskus äitini edunvalvoja (paperit on valmiina), palkkaan heti apua tai hommaan hoitokotipaikan.

Ap.

Että naurattaa nämä hoitopaikan hommaajat:DDDD

Saat tietysti hommattua ilman yhteiskunnan tukea vaikka 50-vuotiaalle sen hoitopaikan, jos olet valmis maksamaan 4000e/kk.

Kunnan avustuksella paikan saa vain lähes täysin hoidettava vanhus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti ei tarvitse vielä mitään kotihoitoa, mutta milloin tietokone on jumissa, kännykän kanssa ongelmia, autottomana tarvii kyytiä tai isompien tavaroiden kuskausta, kodin jotain pientä korjaushommaa, isojen tavaroiden siirtelyä. Taksi tai mikään ostopalvelu ei tule kuuloonkaan. Minkään asian hoito ei tunnu sujuvan puhelimitse saati netin kautta vaan hänen pitää aina päästä kasvotusten tiskille hoitamaan asia. Ja soittaa mulle töihin, että tule kuskaamaan. No en kuskaa kesken työpäivän kuin ehkä äärimmäisesdä hädässä lääkäriin.

Ap.

Näin ne roolit muuttuvat. Minä olen sitä mieltä että koita järjestää aikaa vaan. Opetat jotain lapsillesikin samalla.

Koska meistä on tullut tälläisiä.. Se on vahvin joka vähiten auttaa lähimmäistä?!?

Ei siitä ole kyse. Vaan on kyse omasta jaksamisesta, siitä että esim ap:lla on tekemistä tarpeeksi kun on työ ja vammainen lapsi. Toki auttaa voi ja jossain rajoissa pitääkin, esim. kerran viikossa tiettyjä asioita.

Mutta määräänsä enempään ei pysty eikä tarvitse pystyä, esim. juurikin arkipäivinä, jos puheluita ja kyyditystarpeita tulee.

Kyllä ne asiat on varmastikin sovittavissa. Tietenkään kukaan ei voi kesken työpäivän lähteä, sehän on päivän selvää.

Mutta ei se niin voi mennä että kenenkään ei tarvitse läheistään auttaa kun on minulla tämä ja tuo ja se asia. Miksi äidin pyyntö olisi jotain pompottamista ja alistamista, älytön näkökulma.

Kyllä kaikelle löytää syyn miksi minun ei tarvitsisi tehdä, kyllä omat asiat on aina tärkeämpiä. Näin meistä tulee kylmiä ja itsekkäitä.

Joskus läheisten takia voi hieman siirtyä pois omalta mukavuusalueeltaan ja auttaa.

Lapselle voi sanoa että kun sinun harrastuksesi kanssa äidiltä menee kaikki aika ha voimat ja en nyt kerkiä auttamaan omasta äitiäni, tai tehdä asiat jotenkin toisin ja opettaa lapsillekin jotain arvokasta.

Voi sanoa äidilleen että minulla on kaikkea tärkeämpääkin kuin sinä, ja haudata samantien inhimillisyytensä täysin.. Valintoja..

Kyllä minun mikä tahansa vapaa-aikani on tärkeämpää kuin ainainen äidin kuljetus rutiini- ja/tai höpöhöpöasioille olisi. Ruokaa kuljetetaan nykyään kotiin esim. Taksi palvelee myös ihan hyvin.

Kai tämä oli sarkasmia...olihan...? Muuten tässä ihan alkaa sydämessä jäätämään nämä kylmät kommentit.

Vierailija kirjoitti:

Käyn töissä, olen oman vammaisen lapseni omaishoitaja, on toinenkin lapsi harrastuksineen ja omaa aikaakin olis kiva olla. En mitenkään ehdi juosta vielä äitini asioita, eikä hän tunnu ymmärtävän tätä lainkaan vaan loukkaantuu. Sisko asuu 200km päässä eikä välitä tilanteesta pätkääkään.

Neuvoja?

Vaikeassa raossa olet. Upeaa että autat äitiäsi, mutta oman lapsen omaishoitajuus verottaa voimiasi myös. Osa äitisi soittelusta on todennäköisesti seuran kaipuuta ja vanhuuden tuomaa epävarmuutta. Vanhenevalle ihmiselle ns. tavallisetkin asiat voivat muuttua vaikeiksi. Oletko puhunut siskosi kanssa tilanteesta? MIten usein hän käy äitinne luona tai soittaa hänelle? Voisitteko sopia keskenänne "vuorot", jolloin käytte äidin luona? Ehkä sinun jaksamistasi ja äitisi epävarmuutta auttaisi tieto siitä, milloin olet tulossa. Väliajat saisit keskittyä omaan elämääsi ilman, että pitää vastata erikseen jokaiseen pienempään pyyntöön. 

Vanhuksille löytyy päivätoimintaa. Käykö äitisi sellaisissa? Jos hän ei halua käydä yksin, ehkä joku hänen ystävänsä haluaisi lähteä mukaan. 

Toivon sinulle voimia raskaaseen tilanteeseen. Helppoja ratkaisuja ei ole - paitsi ulkopuolisilla kommentoijilla. 

No mutta, mitä minä lapseton luenkaan?! Ensimmäinen kommentti aina, kuka sinut hoitaa vanhana? Miten nyt näin paljon tämmösiä kirjoituksia??

Vierailija kirjoitti:

Käyn töissä, olen oman vammaisen lapseni omaishoitaja, on toinenkin lapsi harrastuksineen ja omaa aikaakin olis kiva olla. En mitenkään ehdi juosta vielä äitini asioita, eikä hän tunnu ymmärtävän tätä lainkaan vaan loukkaantuu. Sisko asuu 200km päässä eikä välitä tilanteesta pätkääkään.

Neuvoja?

Hei, sä et edes olisi tässä maailmassa, ellei äitisi olisi päättänyt sua saada. Lapset hankitaan juuri tämän takia. Että vanhana sitten autetaan, kun on ensin monta vuotta kasvatettu, vaatetettu, ruokittu, opastettu. Sinä olet saanut nauttia elämästäsi äitisi ansiosta. Nyt on sinun vuorosi auttaa äitiä. Älä ole itsekäs. 

Vierailija kirjoitti:

No mutta, mitä minä lapseton luenkaan?! Ensimmäinen kommentti aina, kuka sinut hoitaa vanhana? Miten nyt näin paljon tämmösiä kirjoituksia??

Eiköhän pointti, hyvä lapseton, ole kuitenkin se että voimmeko toimia kylmästi lähimmäisiämme kohtaan..

Tokkopa sinäkään olet tyhjästä tullut.

Vierailija kirjoitti:

Kunnan avustuksella paikan saa vain lähes täysin hoidettava vanhus.

Näin on. Paikkoja ei ole kuin niille, jotka eivät pysty itse syömään ja käymään vessassa ja joille on sen takia pakko löytää paikka.

Vierailija kirjoitti:

Näillä, jotka haukkuvat tunteettomiksi kylmyreiksi näitä, jotka kehottavat laittamaan rajat selviksi nyt heti, ei selkeestikään oo omakohtaista kokemusta siitä miten naurettavaksi ja älyttömäksi se passuuttaminen menee!

Minulla ihan samanlainen kokemus kuin monella muullakin kirjoittajalla. Varakas vanhus juoksuttaa yhtä tai kahta lähimmäistään joka ikisellä asiallaan eivätkä ostopalvelut käy missään tapauksessa.

Leikkasin kerran viikkoon nurmikon hänen pihastaan, sitten pesin ruohonleikkurin, vahti vieressä että se kanssa pestiin koska muuten muka ruostuu varastossa. Olin itse raskaissa vuorotöissä kokopäiväisesti ja jatkuvasti kiillottamassa hänen kristallikruunuaan tai pesemässä ikkunoita tai silittämässä verhoja tai ihan mitä tahansa jota olisi rahalla saanut. Keskellä päivää vain minun kyyti terveyskeskukseen kelpasi, vain tietty viikonpäivä kaupassakäyntiin ruuhka aikana kelpasi. Väsyin niin paljon siihen passuuttamiseen, ja ettei osto apu kelpaa vaikka useammin kuin kerran kaivoin mahdollisten apu paikkojen puhelinnumeroita esille, että lopulta vain tiuskaisin väsyneenä että "Mikävaiva!!!" Ja löin luurin korvaan. Sitten vasta tuli siivouspalvelu heille :(

Ei kantsi ollaliian kiltti. Seurana kerran viikossaon mielestäni kohtuullista kun elää itsekin melkoisia ruuhka vuosia.

Jaa, mulla on isä kuollut juuri ja äitiä aattelin, lapset 8,6,4, 2 ja vauva.

Isä kuoli syöpään, taisteli 2 vuotta.. Äiti jäi vaille miehensä apua, kuljetukset ja huoli.

Nyt äiti yksin, yksinäinen ja vähän avuton.

Hoidan niin paljon kuin jaksan.. Laskut tulee mulle. Just sain isän perukirjat valmiiksi.

Ei tule perintöä enkä saa rahaa. Haluan vain auttaa ja näyttää esimerkkiä lapsilleni.

Yhteiskunta on liian kylmä.

Eikä siitä pienestä eläkkeestä kyllä palveluja maksella.. Hyvä kun riittää sairaus kuluihin ja lääkkeisiin.

Vierailija kirjoitti:

Äiti ei tarvitse vielä mitään kotihoitoa, mutta milloin tietokone on jumissa, kännykän kanssa ongelmia, autottomana tarvii kyytiä tai isompien tavaroiden kuskausta, kodin jotain pientä korjaushommaa, isojen tavaroiden siirtelyä. Taksi tai mikään ostopalvelu ei tule kuuloonkaan. Minkään asian hoito ei tunnu sujuvan puhelimitse saati netin kautta vaan hänen pitää aina päästä kasvotusten tiskille hoitamaan asia. Ja soittaa mulle töihin, että tule kuskaamaan. No en kuskaa kesken työpäivän kuin ehkä äärimmäisesdä hädässä lääkäriin.

Ap.

Kyllä tuo pahasti silti kuulostaa ap siltä, että äitisi on dementoitumassa, kun ei hahmota todellisuutta. Kyllähän hänen pitäisi tietää, että sinä et voi lähteä kauppaan kuskiksi kesken työpäivän!

Sinuna juttelisin nyt siskosi kanssa ja yrittäisin saada aikaan yhteisruntaman, jolla vaaditte äidin lähtemään muistitesteihin. Mitä aiemmin alkava alzheimer havaitaan, sen parempi - lääkitys hidastaa taudin etenemistä. Tätä kannattaa korostaa äidillesi, että kyse on hänen omasta edustaan.

Ja kannattaa samalla selittää, että syy, miksi epäilette hänen muistiaan on juurikin tuo, että hän ei ymmärrä lainkaan realiteetteja, vaan unohtaa, että sinulla on palkkatyö ja omakin perhe hoidettavana. 

Että haluat auttaa toki, mutta sinun ensisijainen velvollisuutesi on hoitaa työsi työaikana ja vapaalla ensin omat lapsesi ja perheesi ja sitten mikäli aikaa jää, auttaa äitiäsi.

Taksi ja ostopalvelut ovat sitä varten, että niitä käytetään. Korostakaa siskosi kanssa, että teille ei tarvitse perintöä jättää, eikä arkkuun saa rahoja mukaan - joten niistä kannattaa nauttia nyt, kun vielä voi - ja surutta ostaa apua.

Olen NIIN kipuillut saman asian kanssa. Äitini on jo alzheimerin takia hoitolaitoksessa, kun ei edes vessassa enää osaa käydä. Isä - 90-vuotias - kuvittelee ottavansa äidin kotiin ja kiukuttelee, kun joutuu maksamaan vaimon sairaalalaskuja tämän eläkkeestä. Ja päälle jatkuva syyllistäminen siitä, että lapsilla on työt ja omat perheet. On se, on se tosiaan itsekästä ja "tekosyy", että emme jouda 350 kilometrin päästä piipahtelemaan katsomassa joka viikko....

:-(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näillä, jotka haukkuvat tunteettomiksi kylmyreiksi näitä, jotka kehottavat laittamaan rajat selviksi nyt heti, ei selkeestikään oo omakohtaista kokemusta siitä miten naurettavaksi ja älyttömäksi se passuuttaminen menee!

Minulla ihan samanlainen kokemus kuin monella muullakin kirjoittajalla. Varakas vanhus juoksuttaa yhtä tai kahta lähimmäistään joka ikisellä asiallaan eivätkä ostopalvelut käy missään tapauksessa.

Leikkasin kerran viikkoon nurmikon hänen pihastaan, sitten pesin ruohonleikkurin, vahti vieressä että se kanssa pestiin koska muuten muka ruostuu varastossa. Olin itse raskaissa vuorotöissä kokopäiväisesti ja jatkuvasti kiillottamassa hänen kristallikruunuaan tai pesemässä ikkunoita tai silittämässä verhoja tai ihan mitä tahansa jota olisi rahalla saanut. Keskellä päivää vain minun kyyti terveyskeskukseen kelpasi, vain tietty viikonpäivä kaupassakäyntiin ruuhka aikana kelpasi. Väsyin niin paljon siihen passuuttamiseen, ja ettei osto apu kelpaa vaikka useammin kuin kerran kaivoin mahdollisten apu paikkojen puhelinnumeroita esille, että lopulta vain tiuskaisin väsyneenä että "Mikävaiva!!!" Ja löin luurin korvaan. Sitten vasta tuli siivouspalvelu heille :(

Ei kantsi ollaliian kiltti. Seurana kerran viikossaon mielestäni kohtuullista kun elää itsekin melkoisia ruuhka vuosia.

Jaa, mulla on isä kuollut juuri ja äitiä aattelin, lapset 8,6,4, 2 ja vauva.

Isä kuoli syöpään, taisteli 2 vuotta.. Äiti jäi vaille miehensä apua, kuljetukset ja huoli.

Nyt äiti yksin, yksinäinen ja vähän avuton.

Hoidan niin paljon kuin jaksan.. Laskut tulee mulle. Just sain isän perukirjat valmiiksi.

Ei tule perintöä enkä saa rahaa. Haluan vain auttaa ja näyttää esimerkkiä lapsilleni.

Yhteiskunta on liian kylmä.

Eikä siitä pienestä eläkkeestä kyllä palveluja maksella.. Hyvä kun riittää sairaus kuluihin ja lääkkeisiin.

Et ymmärtänyt pointtia. Varakas vanhus passuuttaa omaisia jollain jonnin joutavalla kristallikruunulla tai ruohonleikkurin pesulla ja latelee pelisääntöjä milloin sinne kauppaan mennään.

Sinun tilanteesi on varmasti eri kun vanhuksesi on varaton, varmasti keskitytte hänen auttamisessaan olennaiseen ettekä kattolamppujen pölyjen pyyhkimiseen yms. monen tunnin hommia samalla kun hoidat omankin kotisi jne.

Eli minun vanhukseni olisi kyllä saanut hoidettua nuo KAIKKI muutenkin (rahalla) mutta kun ei kelvannut, teidän vanhuksenne ei. Eri tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa kyllä ap siltä, että kyseessä ei ole huonokuntoisuus vaan rajattomuus. Ei ole ok soitella työaikana ja kysellä kyytiä, ja kauppareissuissa voi auttaa esimerkiksi kerran kuussa. Tietokoneongelmissa autetaan silloin kun muutenkin kyläillään, jos ei ole reissua äidille niin äiti soittaa atk-apuun ja maksaa siitä.

Täytyy kyllä sanoa, että siskosi on fiksu kun ei tuollaisista "avuntarpeista" välitä. Sinun pitäisi ottaa enemmänkin hänen asenteesta mallia. Ei se ole kylmää, että vetää rajat sellaiselle avunannolle, jossa ei ole ns. tosi kyseessä. Oikeassa hädässä autetaan heti, muissa jutuissa omien rajojen mukaan. Sinulla ei niitä rajoja todennäköisesti ole johtuen kasvatuksestasi. Nyt on hyvä aika opetella rajanvetoa sinun ja äitisi välille - vaikeampaa se on silloin kun teidän pitää oikeasti alkaa jo harkitsemaan kotiapua.

Sinä et ole äitisi jatke, pikku apuri tai kuriiri. Olet hänen aikuinen tyttärensä, jolla on oma elämä ja perhe.

Onko teidän äidit auttaneet teitä lainkaan, vai onko heillä ollut sama asenne?

Kyllä on julmaa.. Ja julmuus normaalia.

Voisitko lakata syytämästä joka välissä tätä saastaasi? Alkoi jo heti kyllästyttää.

Saastaa? ..Vai tunsitko sittenkin piston sydämessäsi?

t.eri