Vanheneva äitini on alkanut tarvita yhä enemmän apua, mutta minä en ehdi!

Vierailija kirjoitti:

Äiti ei tarvitse vielä mitään kotihoitoa, mutta milloin tietokone on jumissa, kännykän kanssa ongelmia, autottomana tarvii kyytiä tai isompien tavaroiden kuskausta, kodin jotain pientä korjaushommaa, isojen tavaroiden siirtelyä. Taksi tai mikään ostopalvelu ei tule kuuloonkaan. Minkään asian hoito ei tunnu sujuvan puhelimitse saati netin kautta vaan hänen pitää aina päästä kasvotusten tiskille hoitamaan asia. Ja soittaa mulle töihin, että tule kuskaamaan. No en kuskaa kesken työpäivän kuin ehkä äärimmäisesdä hädässä lääkäriin.

Ap.

Näin ne roolit muuttuvat. Minä olen sitä mieltä että koita järjestää aikaa vaan. Opetat jotain lapsillesikin samalla.

Koska meistä on tullut tälläisiä.. Se on vahvin joka vähiten auttaa lähimmäistä?!?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti ei tarvitse vielä mitään kotihoitoa, mutta milloin tietokone on jumissa, kännykän kanssa ongelmia, autottomana tarvii kyytiä tai isompien tavaroiden kuskausta, kodin jotain pientä korjaushommaa, isojen tavaroiden siirtelyä. Taksi tai mikään ostopalvelu ei tule kuuloonkaan. Minkään asian hoito ei tunnu sujuvan puhelimitse saati netin kautta vaan hänen pitää aina päästä kasvotusten tiskille hoitamaan asia. Ja soittaa mulle töihin, että tule kuskaamaan. No en kuskaa kesken työpäivän kuin ehkä äärimmäisesdä hädässä lääkäriin.

Ap.

Näin ne roolit muuttuvat. Minä olen sitä mieltä että koita järjestää aikaa vaan. Opetat jotain lapsillesikin samalla.

Koska meistä on tullut tälläisiä.. Se on vahvin joka vähiten auttaa lähimmäistä?!?

Ei siitä ole kyse. Vaan on kyse omasta jaksamisesta, siitä että esim ap:lla on tekemistä tarpeeksi kun on työ ja vammainen lapsi. Toki auttaa voi ja jossain rajoissa pitääkin, esim. kerran viikossa tiettyjä asioita.

Mutta määräänsä enempään ei pysty eikä tarvitse pystyä, esim. juurikin arkipäivinä, jos puheluita ja kyyditystarpeita tulee.

Muidenkin lääkitysten yhdensopivuus ja "ajantasaisuus" on hyvä päivittää vuosittain eli lääkelistat ja reagointi lääkkeisiin sekä kunto olisi hyvin tärkeää olla vuosittain tarkkailussa. Verikokeet. B12 vitamiinin puute vaikuttaa jopa peruuttamattomasti muistiin. Puutostilat eivät vaikuta mihonkään edullisesti.

Kaikkea mitä on tekeillä ja miten menee ja mikä ei todellakaan ole normaalisti, ei puhelimitse voi havaita.

Käydessä vanhenevien luona on ihan hyvä jollain tekosyyllä itse avata se jääkaappi ja katsahtaa sisältöön ja päivämääriin - normaalilla pysyy asiat hallussa. Samoin muihin kaappeihin. Jos asioita löytyy hyvin oudoista paikoista, tai jemmataan pestyjä muovipakkauksia sekä roskia, väitetään ajat sitten vanhentuneita elintarvikkeita ihan hyviksi vielä ja niitä on kaapit pullollaan, eikä henkilö tahdo vaihtaa likaisista vaatteista puhtaisiin, ei antaisi viedä selviä roskia ja rojuja sekä risoja roskiin eikä itse vie, ei osaa enää käyttää laitteita joita ennen osasi käyttää, asiat ovat kiistatta huonosti jo.

Olisi hyvä tarkistaa ajoittain, millaista postia vanhemmalle henkilölle tulee. Jos tulee perintälaskuja vakiona, tai yhtäkkiä tilailee vinot pinot höpölehtiä puhelinmyyjien uhrina.

Meillä on vastaava tilanne vanhemmilla ja kun asuvat rivitalossa, soittavat talohuoltoon ja talohuolto laskuttaa palvelujen käytöstä kerran kuukaudessa. Tietysti pitää sopia etukäteen, meillä on pelannut loistavasti. Ja matkoihin käyttävät taksia.

Ja kynnys talohuolloon oli alhaisempi, kuin jos olisimme hankkineet muita ulkopuolisia palveluita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti ei tarvitse vielä mitään kotihoitoa, mutta milloin tietokone on jumissa, kännykän kanssa ongelmia, autottomana tarvii kyytiä tai isompien tavaroiden kuskausta, kodin jotain pientä korjaushommaa, isojen tavaroiden siirtelyä. Taksi tai mikään ostopalvelu ei tule kuuloonkaan. Minkään asian hoito ei tunnu sujuvan puhelimitse saati netin kautta vaan hänen pitää aina päästä kasvotusten tiskille hoitamaan asia. Ja soittaa mulle töihin, että tule kuskaamaan. No en kuskaa kesken työpäivän kuin ehkä äärimmäisesdä hädässä lääkäriin.

Ap.

Näin ne roolit muuttuvat. Minä olen sitä mieltä että koita järjestää aikaa vaan. Opetat jotain lapsillesikin samalla.

Koska meistä on tullut tälläisiä.. Se on vahvin joka vähiten auttaa lähimmäistä?!?

Ei siitä ole kyse. Vaan on kyse omasta jaksamisesta, siitä että esim ap:lla on tekemistä tarpeeksi kun on työ ja vammainen lapsi. Toki auttaa voi ja jossain rajoissa pitääkin, esim. kerran viikossa tiettyjä asioita.

Mutta määräänsä enempään ei pysty eikä tarvitse pystyä, esim. juurikin arkipäivinä, jos puheluita ja kyyditystarpeita tulee.

Kyllä ne asiat on varmastikin sovittavissa. Tietenkään kukaan ei voi kesken työpäivän lähteä, sehän on päivän selvää.

Mutta ei se niin voi mennä että kenenkään ei tarvitse läheistään auttaa kun on minulla tämä ja tuo ja se asia. Miksi äidin pyyntö olisi jotain pompottamista ja alistamista, älytön näkökulma.

Kyllä kaikelle löytää syyn miksi minun ei tarvitsisi tehdä, kyllä omat asiat on aina tärkeämpiä. Näin meistä tulee kylmiä ja itsekkäitä.

Joskus läheisten takia voi hieman siirtyä pois omalta mukavuusalueeltaan ja auttaa.

Lapselle voi sanoa että kun sinun harrastuksesi kanssa äidiltä menee kaikki aika ha voimat ja en nyt kerkiä auttamaan omasta äitiäni, tai tehdä asiat jotenkin toisin ja opettaa lapsillekin jotain arvokasta.

Voi sanoa äidilleen että minulla on kaikkea tärkeämpääkin kuin sinä, ja haudata samantien inhimillisyytensä täysin.. Valintoja..

Vierailija kirjoitti:

Meillä on vastaava tilanne vanhemmilla ja kun asuvat rivitalossa, soittavat talohuoltoon ja talohuolto laskuttaa palvelujen käytöstä kerran kuukaudessa. Tietysti pitää sopia etukäteen, meillä on pelannut loistavasti. Ja matkoihin käyttävät taksia.

Ja kynnys talohuolloon oli alhaisempi, kuin jos olisimme hankkineet muita ulkopuolisia palveluita.

Näin. Voimme vain olla rauhassa todella kiireisiä ja myydä toisillemme palveluita.

Aika raakaa että 75-vuotiasta on porukka laittamassa vanhainkotiin kun toinen pyytää apua..

Ikävää että ihmisillä on näin järkyttävä kiire nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti ei tarvitse vielä mitään kotihoitoa, mutta milloin tietokone on jumissa, kännykän kanssa ongelmia, autottomana tarvii kyytiä tai isompien tavaroiden kuskausta, kodin jotain pientä korjaushommaa, isojen tavaroiden siirtelyä. Taksi tai mikään ostopalvelu ei tule kuuloonkaan. Minkään asian hoito ei tunnu sujuvan puhelimitse saati netin kautta vaan hänen pitää aina päästä kasvotusten tiskille hoitamaan asia. Ja soittaa mulle töihin, että tule kuskaamaan. No en kuskaa kesken työpäivän kuin ehkä äärimmäisesdä hädässä lääkäriin.

Ap.

Näin ne roolit muuttuvat. Minä olen sitä mieltä että koita järjestää aikaa vaan. Opetat jotain lapsillesikin samalla.

Koska meistä on tullut tälläisiä.. Se on vahvin joka vähiten auttaa lähimmäistä?!?

Ei siitä ole kyse. Vaan on kyse omasta jaksamisesta, siitä että esim ap:lla on tekemistä tarpeeksi kun on työ ja vammainen lapsi. Toki auttaa voi ja jossain rajoissa pitääkin, esim. kerran viikossa tiettyjä asioita.

Mutta määräänsä enempään ei pysty eikä tarvitse pystyä, esim. juurikin arkipäivinä, jos puheluita ja kyyditystarpeita tulee.

Kyllä ne asiat on varmastikin sovittavissa. Tietenkään kukaan ei voi kesken työpäivän lähteä, sehän on päivän selvää.

Mutta ei se niin voi mennä että kenenkään ei tarvitse läheistään auttaa kun on minulla tämä ja tuo ja se asia. Miksi äidin pyyntö olisi jotain pompottamista ja alistamista, älytön näkökulma.

Kyllä kaikelle löytää syyn miksi minun ei tarvitsisi tehdä, kyllä omat asiat on aina tärkeämpiä. Näin meistä tulee kylmiä ja itsekkäitä.

Joskus läheisten takia voi hieman siirtyä pois omalta mukavuusalueeltaan ja auttaa.

Lapselle voi sanoa että kun sinun harrastuksesi kanssa äidiltä menee kaikki aika ha voimat ja en nyt kerkiä auttamaan omasta äitiäni, tai tehdä asiat jotenkin toisin ja opettaa lapsillekin jotain arvokasta.

Voi sanoa äidilleen että minulla on kaikkea tärkeämpääkin kuin sinä, ja haudata samantien inhimillisyytensä täysin.. Valintoja..

Kyllä minun mikä tahansa vapaa-aikani on tärkeämpää kuin ainainen äidin kuljetus rutiini- ja/tai höpöhöpöasioille olisi. Ruokaa kuljetetaan nykyään kotiin esim. Taksi palvelee myös ihan hyvin.

Näinhän se on, lapset vauvoina tarhaan ja ihmiset varhain vanhainkoteihin mielellään hekin lukkojen taakse jotta työikäisillä on aikaa olla kiireisiä ja suorittaa elämää johdonmukaisesti.

Toivottavasti on jo silloin kun itse pääsen eläkkeelle joku paikka mihin minut talutetaan ja laitetaan odottamaan kuolemaa.

Sama vauvoilla.. 9kk ikäisiä viedään tarhaan.

Sydäntä särkee katsella kun ne vauvat pakataan vaatteisiin ja istutetaan kärryihin kahdeksi tunniksi odottamaan että isommat ulkoilevat. Ja nehän istuvat, masentuneena ja luovuttaneina.

Yök, oksettaa tämä nykyaika.

Kuulostaa kyllä ap siltä, että kyseessä ei ole huonokuntoisuus vaan rajattomuus. Ei ole ok soitella työaikana ja kysellä kyytiä, ja kauppareissuissa voi auttaa esimerkiksi kerran kuussa. Tietokoneongelmissa autetaan silloin kun muutenkin kyläillään, jos ei ole reissua äidille niin äiti soittaa atk-apuun ja maksaa siitä.

Täytyy kyllä sanoa, että siskosi on fiksu kun ei tuollaisista "avuntarpeista" välitä. Sinun pitäisi ottaa enemmänkin hänen asenteesta mallia. Ei se ole kylmää, että vetää rajat sellaiselle avunannolle, jossa ei ole ns. tosi kyseessä. Oikeassa hädässä autetaan heti, muissa jutuissa omien rajojen mukaan. Sinulla ei niitä rajoja todennäköisesti ole johtuen kasvatuksestasi. Nyt on hyvä aika opetella rajanvetoa sinun ja äitisi välille - vaikeampaa se on silloin kun teidän pitää oikeasti alkaa jo harkitsemaan kotiapua.

Sinä et ole äitisi jatke, pikku apuri tai kuriiri. Olet hänen aikuinen tyttärensä, jolla on oma elämä ja perhe.

Työskentelen kotona ja palveluasunnoissa asuvien n. 70-100 -vuotiaiden vanhusten kanssa. Olen jatkuvasti yhteydessä näiden asiakkaiden omaisten kanssa, ja he ovat aivan pulassa vaativien vanhusten kanssa. Monella vanhuksella tilanne on se, että asutaan yksin, mutta tarjotut julkiset palvelut (ruokapalvelut, kotihoito, asiointimatkat, päivätoiminta ym.) turvaavat elämän perusedellytykset ihan mukavasti. Mutta tästä huolimatta vanhukset soittelevat omaisille jatkuvasti, ja vaativat huomiota erilaisten vaivojen (joita joku taho jo parhaansa mukaan hoitaa) ja arkielämän ongelmien varjolla.

Osa omaisista stressaantuu kamalasti, kun eivät ymmärrä, ettei todellista hätää ole, vaan kyse on enemmän yksinäisyydestä ja mielekkään tekemisen puutteesta. Joka sekin on toki ongelma, mutta harvemmin omaisen tai julkisen tahon ratkaistavissa, vaan vanhuksen itsensä. Moni asettuu avuttoman kärsijän asemaan, ja vain ihan muutama asiakkaistani ymmärtää, että erilaisiin ongelmiin kannattaa ihan itse hakea apua (esim. liikuntaongelmiin fysioterapiaa, yksinäisyyteen kerhoja jne). Toki tämän ikäisillä muistisairaudet ja siten puutteet ongelmaratkaisutaidoissa ovat ihan tavanomaisia, mutta väittäisin, että osaltaan kyse on myös asenneongelmasta: kun ollaan koko ikänsä painettu duunia, veroja maksettu ja omista lapsista huolehdittu (tai "huolehdittu") pitäisi saada kaikki mahdollinen valmiina eteen eikä haluta ymmärtää, ettei siihen riitä yhteiskunnan rahat tai nuorempien resurssit.

Suosittelen, että asetat hyvissä ajoin rajat sille, mitä sinulta vaaditaan. Olen huomannut, että monen omaisen ongelma on se, ettei osata sanoa, että työaikaan ei saa soittaa jne. Tee selväksi, että vanhanakin pitää olla valmis ottamaan itse vastuuta oman elämän sujuvuudesta. Kannattaa selvittää, mitä kaikkia palveluja äidillesi olisi saatavilla itsenäisyyttä tukemaan, sillä sitä tietoa ei missään tyrkytetä, vaan aina tuodaan esille vain kotihoito ja laitosasuminen.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa kyllä ap siltä, että kyseessä ei ole huonokuntoisuus vaan rajattomuus. Ei ole ok soitella työaikana ja kysellä kyytiä, ja kauppareissuissa voi auttaa esimerkiksi kerran kuussa. Tietokoneongelmissa autetaan silloin kun muutenkin kyläillään, jos ei ole reissua äidille niin äiti soittaa atk-apuun ja maksaa siitä.

Täytyy kyllä sanoa, että siskosi on fiksu kun ei tuollaisista "avuntarpeista" välitä. Sinun pitäisi ottaa enemmänkin hänen asenteesta mallia. Ei se ole kylmää, että vetää rajat sellaiselle avunannolle, jossa ei ole ns. tosi kyseessä. Oikeassa hädässä autetaan heti, muissa jutuissa omien rajojen mukaan. Sinulla ei niitä rajoja todennäköisesti ole johtuen kasvatuksestasi. Nyt on hyvä aika opetella rajanvetoa sinun ja äitisi välille - vaikeampaa se on silloin kun teidän pitää oikeasti alkaa jo harkitsemaan kotiapua.

Sinä et ole äitisi jatke, pikku apuri tai kuriiri. Olet hänen aikuinen tyttärensä, jolla on oma elämä ja perhe.

Onko teidän äidit auttaneet teitä lainkaan, vai onko heillä ollut sama asenne?

Kyllä on julmaa.. Ja julmuus normaalia.

Mitä pidemmälle muistisairausoireet etenevät usein on heti sitä hankalampi saada suostumaan lääkäriin ja tutkimuksiin tai mitenkään myöntämään, ei pelaa enää ihan niin kuin ennen. Jo siksikin kannattaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa koska on vähiten vastustusta oireiden ollessa vasta alulla. Uskokaa, mitä pidemmälle menee, sitä enemmän vastarintaa ja hankalampi saada tutkimuksiin diagnosoitavaksi ja huononemista hidastavat / oireita vähentävät lääkkeet päälle. Nykyään huudetaan omasta tahdosta terveydenhuollossa väärällä tavalla. Paras vaihtoehto ihmisen itsensä ja läheistensä kannalta on saada mahdollisimman varhaisessa vaiheessa kiinni oirehdinnat ja saada niihin hoitoa.

Muistisairaudet ovat kuitenkin väjäämättä eteneviä. Joskus nopeasti joskus hitaasti. Niihin ei ole mitään parantavaa lääkitystä. Jos on erittäin hyvää tuuria, on pitkään lievät oireet ja löytyy hyvin sopiva ja tepsivä lääkitys joka pitää käytösoireilun ikävimpiä puolia jonkin verran kurissa. Muisti ja muut kognitiiviset toiminnot ja muu kroppa perässä rappeutuu väjäämättä.

Yksi säilyy herttaisena mummona, yksi muuttuu vainoharhaiseksi riivinraudaksi. Joku tulee mustasukkaiseksi ja alkaa kuvitella puolisolleen vieraissakäymisiä. Missään vainoharhoissa ei tarvitse olla minkäänkaltaista järjellistä. Muistisairaalle on täyttä totta, joku varastaisi hänen käytettyjä tukisukkiksiaan myydäkseen niitä rahasta.

Kannattaa olla lähimmäistensä ja rakkaidensa kanssa vielä silloin kun he "ovat täällä" joka mielessä eikä tuudittautua sellaiseen harhaan itse, me omat vanhemmat / vanhemmat olisivat täällä ikuisesti ja heidän kanssaan voisi onnistua viettää aikaa sitten kun ehtii veidän ollessaan kuin jäissä hyllyllä kiltisti muuttumattomina odottamassa eikä heitä tunteineen ja tuntevine persoonineen olisi tässä hetkenä olemassa.

Mun vanhemmat on vasta viiskymppisiä ja heitä pitäisi hoitaa ja heidän asioita järjestellä. Onneksi asuvat kaukana niin ei tarvitse. On tässä omakin perhe ja sen pitää mennä etusijalle, samoin kuin aloittajalla. Ei sun tarvitse potea huonoa omaatuntoa vaikka moni koittaa varmasti syyllistää.

Ei voi olla totta.. Oletteko te oikeasti noin kylmiä? Taitaa olla niin että naiset on nykyään melkoisen julmia.

Vierailija kirjoitti:

Näinhän se on, lapset vauvoina tarhaan ja ihmiset varhain vanhainkoteihin mielellään hekin lukkojen taakse jotta työikäisillä on aikaa olla kiireisiä ja suorittaa elämää johdonmukaisesti.

Toivottavasti on jo silloin kun itse pääsen eläkkeelle joku paikka mihin minut talutetaan ja laitetaan odottamaan kuolemaa.

Sama vauvoilla.. 9kk ikäisiä viedään tarhaan.

Sydäntä särkee katsella kun ne vauvat pakataan vaatteisiin ja istutetaan kärryihin kahdeksi tunniksi odottamaan että isommat ulkoilevat. Ja nehän istuvat, masentuneena ja luovuttaneina.

Yök, oksettaa tämä nykyaika.

Mulla on lapset kotona ja autan vanhuksiani, rahaa on ehkä vähemmän mutta kyllä mä tunnen eläväni ihan täyttä elämää, mukana kaikkien ikien kirjo. Jos mä ajattelisin aina että joku koittaa vaan hyväksikäyttää minua niin saisi kovettaa itsensä melko kiviseksi.

Neuvon aloittajaa nostamaan ns. kissan pöydälle ja keskustelemaan äitinsä kanssa pelisäännöt selviksi. Kerro että töihin ei saa soittaa, siellä saa pahaa silmää ja ehkä pianaikaa potkutkin jos puhelee omia asioitaan työpaikalla. Tai, jos olet yksityisyrittäjä niin et voi pelotella äitiä uhkaavilla potkuilla, mutta voit silti sanoa että työaikana et hoida muista kuin työasioita, ja jatkossa et vastaa äidin puheluihin töissä.

Minulla on erittäin vanhat vanhemmat, tosin olen itsekin varmasti aloittajaa vanhempi eikä pieniä lapsia enää ole. Teen kuitenkin töitä (sairaalalääkäri), ja arkeni on suht hektistä. Omat lapseni pärjäävät jo itse mutta toki heitä välillä myös auttelen, mm. lapsenhoidossa. Olen tehnyt vanhempieni kanssa sopimuksen, että käyn siellä kerran viikossa ja hoidan sillä kertaa ne asiat mitä heillä on mielessä. Siivouspalvelua olen ehdottanut, eivät huoli, joten sitten siivoavat itse - en ryhdy siellä siivoamaan koska hyvä kun ehdin oman kotini siivota. Taksipalvelut heidän on pakko ollut ottaa, koska vanhempieni luokse on matkaakin 70 km, ja aika harvoin voin päästä heitä kyytimään. Sairaalakäynneillä haluan useimmiten olla mukana. Aikuiset lapseni auttelevat myös vähän, mutta heillä tietysti omat työt ja perheet ja opiskelut, plus heillä ei ole autoa, kaupungissa kun asutaan.

Mahtaisiko aloittajan tilanteessa selkeä jäsennys ja avoin keskustelu auttaa parhaiten tilannetta. Sovit sinäkin kuinka usein tulet "äitiä auttamaan". Useinhan, kuten täällä mainittu onkin, kyseessä myös ikävä, yksinäisyys ja unohdetuksi tulemisen pelko; tällöin tämmöinen valmiiksi sovittu kyläilypäivä vähentää näitä väliaikojen yhteydenottotarpeita.

Ymmärrän, että aloittajan tilanteessa aika on kortilla, on työt ja on lapsia, yksi vielä vammainenkin. Mutta onhan se äitikin tärkeä. Äiti on  myös siinä iässä, että ystäviä kuolee ympäriltä, ei ole kivaa kun lehden kuolinosastolla on enemmän tuttuja kuin lähikaupassa.

Mua ei autettu pikkulapsivaiheessa kertaakaan, nyt ei ole mun asia auttaa vanhuusvaiheessa. Ostin rahalla lapsenvahtipalvelua silloin kun tarvitsin, ostakoon eläkeläiset omilla rahoillaan tarvitsemansa palvelut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa kyllä ap siltä, että kyseessä ei ole huonokuntoisuus vaan rajattomuus. Ei ole ok soitella työaikana ja kysellä kyytiä, ja kauppareissuissa voi auttaa esimerkiksi kerran kuussa. Tietokoneongelmissa autetaan silloin kun muutenkin kyläillään, jos ei ole reissua äidille niin äiti soittaa atk-apuun ja maksaa siitä.

Täytyy kyllä sanoa, että siskosi on fiksu kun ei tuollaisista "avuntarpeista" välitä. Sinun pitäisi ottaa enemmänkin hänen asenteesta mallia. Ei se ole kylmää, että vetää rajat sellaiselle avunannolle, jossa ei ole ns. tosi kyseessä. Oikeassa hädässä autetaan heti, muissa jutuissa omien rajojen mukaan. Sinulla ei niitä rajoja todennäköisesti ole johtuen kasvatuksestasi. Nyt on hyvä aika opetella rajanvetoa sinun ja äitisi välille - vaikeampaa se on silloin kun teidän pitää oikeasti alkaa jo harkitsemaan kotiapua.

Sinä et ole äitisi jatke, pikku apuri tai kuriiri. Olet hänen aikuinen tyttärensä, jolla on oma elämä ja perhe.

Onko teidän äidit auttaneet teitä lainkaan, vai onko heillä ollut sama asenne?

Kyllä on julmaa.. Ja julmuus normaalia.

Voisitko lakata syytämästä joka välissä tätä saastaasi? Alkoi jo heti kyllästyttää.

Vierailija kirjoitti:

Mua ei autettu pikkulapsivaiheessa kertaakaan, nyt ei ole mun asia auttaa vanhuusvaiheessa. Ostin rahalla lapsenvahtipalvelua silloin kun tarvitsin, ostakoon eläkeläiset omilla rahoillaan tarvitsemansa palvelut.

Eli olet vain katkera. Ja tuo katkeruus ja viha siivittää elämää ja on mukana joka hetkessä. Ei ehkä kannata kuitenkaan muita neuvoa olemaan kova ja katkera ja etäinen.. Joku ehkä antaa joskus lapsillesi saman neuvon.