HS: Suomessa sinkut eivät kohtaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin. Mies on melko tyhmä, jos luulee, että nainen haluaa itseään vanhemman miehen, vaikka tämä kykenisikin saamaan lapsia. Ei halua, yhtään sen enempää, kuin mies vanhan naisen.

Toki julkkiksista löytyy esimerkkejä, mutta vain idiootti nainen luulee saavansa nuoren miehen siksi, että Madonnakin saa, ja sama koskee myös miehiä. Mies, joka joutuu etsimään kumppania jostain nettipalveluista, ei voi saada itseään selvästi nuorempaa kumppania.

Tämä. Itse tiedän kaksi miestä, joilla on reilusti itseään nuorempi vaimo, miehet ovat viisissäkymmenissä ja vaimot 30+ ja vieläpä siellä kymmenluvun alkupäässä. Molemmille miehille tämä on toinen avioliitto. He eivät todellakaan ole entisiä vanhojapoikia vaan molemmat ovat "vaihtaneet nuorempaan" (todellisia eron syitä en tietenkään tiedä, eivät ole niin läheisiä tuttuja). Se mielikuva, että yksinäisen miehen "markkina-arvo" nousisi ikääntymisen myötä, on puhdasta fantasiaa. Jos mies ei saanut ikäisiään naisia 20- tai 30-vuotiaana, niin hän ei todellakaan saa 20- tai 30-vuotiaita naisia nelikymppisenä. Ja joo, poikkeus vahvistaa säännön, mutta sitä poikkeusta kohti on satoja ellei tuhansia miehiä, jotka huomaavat tuhlanneensa elämänsä netissä roikkumiseen siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt hakeutua naisten seuraan.

Tuttavapiirissäni on yksi pari, jossa mies selvästi vanhempi. Mies toisella kierroksella. Komea ja miljönääri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin. Mies on melko tyhmä, jos luulee, että nainen haluaa itseään vanhemman miehen, vaikka tämä kykenisikin saamaan lapsia. Ei halua, yhtään sen enempää, kuin mies vanhan naisen.

Toki julkkiksista löytyy esimerkkejä, mutta vain idiootti nainen luulee saavansa nuoren miehen siksi, että Madonnakin saa, ja sama koskee myös miehiä. Mies, joka joutuu etsimään kumppania jostain nettipalveluista, ei voi saada itseään selvästi nuorempaa kumppania.

Tämä. Itse tiedän kaksi miestä, joilla on reilusti itseään nuorempi vaimo, miehet ovat viisissäkymmenissä ja vaimot 30+ ja vieläpä siellä kymmenluvun alkupäässä. Molemmille miehille tämä on toinen avioliitto. He eivät todellakaan ole entisiä vanhojapoikia vaan molemmat ovat "vaihtaneet nuorempaan" (todellisia eron syitä en tietenkään tiedä, eivät ole niin läheisiä tuttuja). Se mielikuva, että yksinäisen miehen "markkina-arvo" nousisi ikääntymisen myötä, on puhdasta fantasiaa. Jos mies ei saanut ikäisiään naisia 20- tai 30-vuotiaana, niin hän ei todellakaan saa 20- tai 30-vuotiaita naisia nelikymppisenä. Ja joo, poikkeus vahvistaa säännön, mutta sitä poikkeusta kohti on satoja ellei tuhansia miehiä, jotka huomaavat tuhlanneensa elämänsä netissä roikkumiseen siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt hakeutua naisten seuraan.

Tyypillisesti miehen MA nousee hitaasti 30-35v tienoille asti. Silloin poikamaiset ovat miehistyneet jos ovat miehistyäkseen, ja urakehitys on useimmilla pysähtymässä. Vain menestyjillä MA voi jatkaa nousuaan, rahan ja statuksen kasaantuessa.

Syrjäytyneen MA ei välttämättä nouse silloinkaan, se voi jopa laskea.

35 on myös tyypillisesti rajapyykki jonka jälkeen vain harva onnistuu kääntämään elämänsä suuntaa. Tutkitustikin yli 35v neitsytsedät lähes poikkeuksetta pysyvät sellaisina.

Mutta kyllä 30-35 v mies on liian vanha 20v tytöille. Itseäni tuossa iässä kosiskeli 27 v vanhus, ja kyllä tosiaan tuntui vanhalta. Tyyppi oli muuten Ok, kivan näköinen DI ja hauska tyyppi, mutta oikeasti sairaan vanha

hjkhjkghk kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fsfasdfasdfa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulin et kertoo yleisesti sinkuista mutta keskittyi vaan siihen mammaan. Ihan tyhmä artikkeli.

En pääse lukemaan juttua, mutta on outoa väittää että nainen ei löytäisi Suomessa partneria. Ei muuta kuin profiili deittipalstalle, niin heti tulee satoja yhteydenottoja päivittäin toinen toistaan upeammilta uroksilta. Miehillä tilanne toki on tuo mitä otsikossa kerrotaan.

Kun se yhteydenotto ei ole vielä parisuhde. Niistä toinen toistaan upeammista uroksista kun pudottaa pois pelkän seksin vonkaajat, ei kovin montaa jää jäljelle ja nekin ovat jotain mielenterveyshäiriöisiä. 

Väärin. Vaan en eivät kelpaa naisille.

9/10 naisesta jolla on korkeakoulutus ei ikinä kelpaa ei korkeakoulutettu mies.

9/10 naisesta ei kelpaa mies joka tienaa naista vähemmän.

No minkä ihmeen takia pitäisi kelvata? Miksi tyytyä vähempään? Jos liikunnallinen mies saa vaatia liikunnalla status naista, niin miksi koulutettu ja hyvin ansaitseva nainen saa vaatia koulutettua hyvin ansaitsevaa miestä?

En jaksa lukea mistä olette keskustelleet, mutta kannattaa tarkasti miettiä, että kuinka tärkeää miehen koulutus ja ansaitseminen on. Näillä on kuitenkin erittäin vähän tekemistä niiden asioiden kanssa, jotka tekevät parisuhteesta onnellisen. 

Enemmän koulutuksella ja jopa tuloilla on väliä kuin toisen ulkonäöllä. Ulkonäkö sitä paitsi muuttuu kaikilla iän tai esim. raskauksien myötä. Tulotkin voivat tippua, mutta yhteiset arvot ja mielenkiinnon kohteet voivat kantaa pidemmälle ja auttaa selviämään vastoinkäymisistä. Koulutus periytyy yhä vahvemmin myös lapsille, eikä ole järkevää harkita sellaista kumppania, jonka käsitykset siitä eroavat liian rankasti omista.

Sinusta ilmeisesti onnelliseen parisuhteeseen riittää tarpeeksi nuori ja kaunis, timmi kroppa, johon voit aina halutessasi ejakuloida - ja säyseä ja kiltti luonne pitäisi naiselta myös löytyä, jotta leidi myötäilee halujasi eikä sano vahingossakaan sinulle vastaan.

Edelleen et ole onnistunut sanomaan mitään syytä miksi koulutus olisi tärkeää. Toisen pitäminen viehättävänä taas on mitä ilmeisimmin tärkeää hyvän parisuhteen kannalta, koska ne asiat, joita tehdään pelkästään parisuhteessa liittyvät hyvin vahvasti seksiin tai muuhun romanttiseen läheisyyteen. Tällaisia asioita haluaa tehdä vain itseään viehättävän henkilön kanssa. 

Koulutettujen perheiden lapset ovat toki todennäköisemmin koulutettuja, mutta sinähän sitä lastasi olet kasvattamassa, joten hän kyllä näkee myös sen puolen. Sehän on vain hyvä jos lapsi näkee millaista on koulutetun työ ja millaista on matalammin koulutetun työ. Silloin hän osaa itse paremmin sanoa mitä haluaa tehdä. Ei lapsi ole koskaan vanhempiensa kopio, vaan yksilö, jonka pitää antaa itse päättää mitä hän haluaa tehdä. 

Minä olen ollut naimisissa yli 20 v, ja vaikka edelleen meillä on aktiivinen seksielämä, kyllä meidän suhteessamme silti keskustellaan enemmän kuin harrastetaan seksiä. Jos olisin mennyt naimisiin miehen kanssa, joka ei ole lukenut venäläisiä klassikoita, jolle ei olisi luonnontieteet ja niistä puhuminen tuttua, joka ei soittaisi jotain instrumenttia, ja joka ei pystyisi pohtimaan politiikkaa vähän syvemmin, olisin hyvin yksinäinen parisuhteessani. Minulle nuo ovat tärkeitä asioita, ja miehen korkea monipuolinen koulutus niissä auttaa.

Joku toinen saattaa rakastaa kukkia, ja avioliitto ammattikoulun käyneen puutarhurin kanssa on elämän onni. Mutta kyllä hänellekin koulutuksella on merkitystä.

Missään tapauksessa en voisi olla onnellinen parisuhteessa, missä toinen osapuoli on sitä mieltä, että minun koulutukseni on hänelle merkityksetön asia. Se on osa minua, ja se on minulle tärkeää, joten jos minua rakastaa, pitää myös koulutustani tärkeänä.

En ole katkera, mutta mietin vain voiko tuo kirjoitus olla edes tosissaan kirjoitettu. Venäläiset klassikot, instrumentit, luonnontieteet, politiikka jne.

Kai fiksu aikuinen ymmärtää, että musiikillisuus on syntymälahja ja niistä koulutetuistakin aikuisista vain osa harrastaa itse taiteita, saati sitten musiikkia? Musiikin kuluttamista tietysti harrastaa suuri osa väestöstä, mutta en minä ainakaan tunne kuin yhden ihmisen, joka itse soittaa ja on siinä hyvä. Tämän ihmisen koulutus ja työ liittyykin nimenomaan musiikkiin kaiken muun kustannuksella ja hänen puolisonsa myös. Miksi tavallisen ihmisen pitäisi hampaat kirskuen opetella jonkun instrumentin soittoa?

Niin korkeaa ja monipuolista koulutusta ei ainakaan tutkintotasolla ole, että se auttaisi musiikin kanssa. Niistä tutkinnoista, joiden osia minä olen opiskellut, on vain yhteen liittynyt musiikki ja se oli kirkon nuorisotyön (AMK) vapaaehtoisena kurssina jokin kitaransoittokurssi, jonka käy osa tutkinto-opiskelijoista.

Mieheni on tohtori. Osaa puhua politiikasta, tutkinto on luonnontieteistä ja klassikkonsa tuntee. Ja soittaa viulua. Kas kun tällaisia miehiä on, miksi tyytyä vähempään.

Minua on aina kiehtonut tuo klassikkokysymys. Siis että joku kokee että siitä on hyötyä, kun on lukenut kirjallisuuden klassikoita. Miten se näkyy elämässä? Meneekö se niin, että aamiaispöydässä toinen aloittaa keskustelun, että "Muistatko, rakas, kun siinä Kazamarovin veljesten sivulla 54 oli sellainen mielenkiintoinen tapahtuma? Ahahaa. Ahahahaa." "Joo, niin oli." "Joo." Tai ollaan jossain akateemisissa pippaloissa ja koetaan mentaaliorgasmi, kun joku heittää viittauksen johonkin klassikkokirjaan ja huomaa, että hei, minä ymmärsin tuon viittauksen! Olen lukenut saman kirjan! Aaah! oooh! Hei kaikki, minäkin olen lukenut sen! Se tarkoittaa, että olen älykäs ja muutenkin niin fasinoiva ihminen! Osaan lukea ja olen lukenut kirjan x, jonka kaikki muutkin ovat lukeneet, koska se on akateemisen viitekehyksen puitteissa määritelty klassikoksi! Oooh!

No joo, itse en edes muista enää kolmen kuukauden kuluttua mitä kirjassa tapahtui, muuten kuin pääkohdiltaan. Saati sitten, että rakentaisin siitä jonkun säkenöivän rungon parisuhteen peruskiveksi. Silläpä kai jäikin akateeminen tutkinto aikoinaan kesken. Kertakaikkiaan tylsää matskua ne klassikot.

Juu, täsmälleen samaa olen pariinkin otteeseen kysynyt tällä palstalla, mutta tähän ei tule muuta vastausta kuin "et vain tajua". Ja siis ihan akateeminen nainen olen itsekin, mutta esim klassikkokirjallisuudesta tai historian tapahtumista en ole koskaan keskustellut kenenkään ihmisen kanssa. Tietysti niihin voi jossain sopivassa yhteydessä viitata, mutta ne viittaukset eivät kyllä kokonaista keskustelua kovin pitkälle kannattele. 

Miten selittää eri värien ero syntymästään sokealle? Ei mitenkään, samoin kouluttamaton ei tajua mistä hän on jäänyt paitsi.

Suurin ongelma ei ole se ettei aamiaispöydässä voi keskustella kirjallisuudesta, vaan tuo alemmuuskompleksi. Ettei ole opiskellut vaikka valtiotieteitä koskaan, mutta "tietää" että se on tylsää. MISTÄ tietää?

Ja kyllä akateemiset pariutuu myös amisten kanssa. Mutta ei sellaisten amisten, joilla on kova kiire dissata jotakin koulutusta ihan silkkaa omaa epävarmuutta.

Entäs korkeakoulutettu, joka dissaa koulutusta? Itse olen DI (ja tekuinssi ja sähköarska, lukiokin takana) enkä pidä tuota suoritusta kovinkaan kummoisena. Sen myötä suorastaan huvitun noista "akateemisista* naista jotka keulii sillä keskinkertaisella maisteriskoulutuksellaan, aivan kuin se olisi suuri meriitti nykyään. Jollekin ehkä, minulle pakollinen paha joka nyt vaan oli hoidettava pois alta. Se todellinen osaaminen sitten hankittiinkin ihan muilla metodeilla kuin kirjoja lukien tai labraharkkoja nysväten.

(Täydellinen off-topic)

Vaikka kerrot olevasi DI sinulle ei ole kehittynyt DI n ammatti-identideettiä kuten niille, jotka on edenneet suoraan lukiosta korkeakouluun. Identiteettisi on sähköarskan. Luuletko tosiaan että olisit tuossa tilanteessa mikäli opintopolustasi lukio puuttuisi? Esim. AMK tasolla näkyy selkeästi ero esim matematiikan ja fysiikan alueella lukion ja pelkän amiksen käyneiden välillä. Amis voi kovalla työllä niistä selviytyä, mutta ei se eteneminen sitä polkua pitkin helpolla tule.

Olen eri, mutta eiköhän ammatti-identiteetti kehity ammatin harjoittamisen kautta, eikä sen mukaan että mitä polkua on koulunsa käynyt aikoinaan. Tämä kai teissä hehkuttajissa mättää, te jotenkin glorifioitte sitä teidän koulunkäyntiänne ja opiskeluanne, vaikka se on vain se polku jolla päästään lopputulokseen. Onko se koulutus tuonut teille sitä ammattia missä olette hyviä ja saatte oikeasti jotain hyodyllistä aikaan tässä yhteiskunnassa? Siinä se arvo vasta realisoituu, ei niissä tenteissä joissa olette istuneet vuosia sitten.

Siinäpä se pähkinänkuoressa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näillä naisilla on vaikeaa, koska he yrittävät mennä parisuhde edellä. Ensin pitäisi tutustua ihmiseen, ihastua, pitää hauskaa yhdessä ennakkoluulottomasti ja parisuhde on luonnollinen jatkumo tälle, eikä sitä tarvitse edes miettiä erikseen. Nyt kuitenkin katsotaan miehiä sillä silmällä, että kuka olisi hyvä kumppani ja kuka ei. Hauskanpito ja luonnollinen tutustuminen unohtuu, kun katsellaan kokoajan missä olisi parempi mies ja löytyykö tältä nyt kaikki haluamani ominaisuudet ja eteneekö hän kanssani juuri niin kuin haluan hänen etenevän. Sitten kun löytyy sopiva, niin koitetaan rutistaa miestä suhteeseen ja mies livahtaa tällaisen epätoivoisuuden tieltä karkuun.

Eli tutustukaa siihen mieheen, kuten toiseen ihmiseen tavallisestikin ja suhde tulee luonnostaan jos tulee. Sellainen ajatusmaailma on täysin tuhoon tuomittu, että ei halua uusia kavereita ja siten tavata turhaan ihmistä, joka ei täytä kriteerejä. Ne kriteerit lentää romukoppaan siinä vaiheessa, kun oikeasti kiinnostuu ihmisestä. Tärkeää on ainoastaan se, että tulevaisuudensuunnitelmat perheen perustamisen ja asumisen suhteen ovat jossain määrin yhtenäiset ja viihdytään yhdessä. 

Niin että naistenko pitäisi antaa tilaisuus sellaisille miehille, joita he eivät itse halua? Ai jumankekka, mikseivät miehet sovella tätä elämänohjetta lihaviin naisiin? Onpa otsaa tulla opettamaan muita valikoimaan heidät itsensä. Mutta kun miehen itse pitäisi puoliväkisin saada priimapakkaus: kaunis, nuori ja koulutettu nainen, jonka tulisi ummistaa silmänsä miehen heikolta koulutukselta ja muiltakin puutteilta, pitäisi antaa tilaisuus ja ihastua ja tutustua rauhassa, vaikkei toinen halua kouluttamatonta, niin sehän aivan eri asia kuin se, että mies soveltaisi omia ohjeitaan sellaiseen, mitä hän ei lainkaan halua.

Ei tietenkään, mutta naisen tulee miettiä tarkkaan mitkä ovat hänen todelliset kriteerinsä ja mitkä ovat mahdollisesti jonkun muun luomia kriteerejä, jotka nainen on ottanut omikseen. Ihan sama tilanne myös sukupuolet päinvastoin. 

Miksi ihmeessä sinä kuvittelet, että asia menee aina niin, että nainen etsii miestä muiden turhien ja epäolennaisten kriteereiden mukaan? Itselläni ainakin kävi täysin päinvastoin. Luotin naiivina siihen, että riittää kun molemmat ovat rehellisiä toisilleen ja elämän perusasiat ovat kunnossa. Kyllähän ne "turhat" kriteerit sieltä tulivat aika äkkiä häiritsemään ihan jokapäivästä elämää. Nyt en enää tee kompromisseja, jos yhtään jokin miehen ominaisuus mietityttää. 

Jos et kompromisseja ole valmis tekemään, niin sinulle ei ole mitään muuta realistista vaihtoehtoa kuin sinkkuna oleminen. Parisuhde nimittäin on kompromissien tekemistä. 

Kyllä. Tietyissä asioissa olen tietysti valmis kompromisseihin, mutta olen oppinut, että kaikissa asioissa sitä ei tarvitse tehdä. Nämä ovat siis sellaisia asioista, jota tekevät minusta parisuhteessa onnettomamman kuin sinkkuna olisin. voin ihan hyvin olla sinkkuna, mikäli ne tietyt kriteerit eivät täyty. Mutta ne ovat ihan oikeita, hyväksi todettuja kriteereitä, eikä mitään muiden ulkopuolelta sanelemia turhia kriteerejä. Vaikka sinähän et sinä tietenkään usko. 

En usko jos niitä on niin paljon, että et parisuhdetta niiden takia löydä. Näillä kriteereillä teet itsestäsi parisuhdekelvottoman, mutta toisaalta itse voit niitä kriteerejä löysätä. 

Tässähän kirjoittaja totesi ettei tietyt kriteerit ole sovitettavissa. Jos hän niitä löysää seurauksena on se, ettei hän pysty olemaan suhteessa onnellinen. Ei ihmiset halua saada suhdetta hinnalla millä hyvänsä. Ja tietenkin on asioita joista ei voi tehdä kompromisseja. Esim. Itselleni kriteerejä joista en voi joustaa on raittius, tupakoimatomuus, täytyy olla hyvä koulutus , sivistyneisyys jne.

-eri

Koulutus tuossa ainakin on yksi, josta voi ihan helposti joustaa. Sillä kun ei ole mitään merkitystä onnellisen parisuhteen kannalta. Sivistyneisyys taas riippuu siitä mitä tarkoitat sillä. Jos sitä, että haluat puhua jostain ooperoista kumppanisi kanssa, niin tuostakin voi joustaa, koska voit tehdä sitä muidenkin ihmisten kanssa. Jos taas kumppanisi taas haluaa täysin erilaisia lomamatkoja sen seurauksena, eikä teillä ole mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja mielipiteenne asiallisesta käytöksestä poikkeaa paljon toisistaan, niin silloin tuskin tuletta toimeen. 

Miksi mun pitäisi joustaa vaatimuksistani? En halua suhdetta hinnalla millä hyvänsä. Kyllä tuo koulutustaso esim on hyvinkin oleellinen, kun ajatellaan mitä kiinnostuksen kohteita, asenteita ja pyrkimyksiä ihmisellä on. Jos mies ei ymmärtäisi ja pitäisi esim oopperasta, jos se nyt sattuisi olemaan intohimoni, niin kyllä se tekisi minun oopperaharrastuksestani aika tavalla vaikeampaa. Eikä tuttavien kanssa keskustelu korvaa sitä, että voi jakaa kumppaninsa kanssa kiinnostuksensa.

Vaikka miehellä olisi mikä koulutus tahansa se ei takaa sitä, että häntä kiinnostaa ooppera. Eikä matala koulutus poissulje suurtakin intohimoa oopperaa kohtaan. Vedät nyt mutkat suoraksi ja kuvittelet korkeakoulutuksen korreloivan niihin sinun intohimoihisi. Mutta harrastukset ja intohimot voivat olla ihan eri asioita kuin itse palkkatyö. Samoin tulotaso. Yllättävän moni todella älykäs on ihan tavisduunissa. Vai luuletko, että kaikki todella musikaaliset ihmiset esimerkiksi ovat aina muusikkoja ammatiltaan? Ehkä he ovat perheensä puutarhayrityksessä töissä, mutta ovat silti intohimoisia musiikin harrastajia.

Samoin raha-asioiden hallitseminen. Jokaisesta tuloluokasta löytyy ulosotossa olevia ja toisaalta taas vaikka omistusasunnon hankkineita.

Tiedän yhden tyypin joka oli jo kaksikymppisenä hankkinut auton ja omistusasunnon. Ihan amispohjalta. Säästi ensin kesätyörahansa ja sitten meni suht hyväpalkkaiseen työhön ja maksoi lainansa pois. Nyt on varaa sekä ostaa vaatteita ja matkustella suurkaupungeissa ja kierrellä vaikka niitä museoita jne.

Lähes 20 vuotta naimisissa olleena sanoisin ettei tärkeintä ole puolisontyöpaikka tai edes koulutus, vaan samanlaiset kulutustottumukset ja rahanhallinta. Jopa samantasoinen älykkyyskin on tärkeämpää. Mutta ennenkaikkea käytöstavat. Mikään koulutus ei korvaa käytöstapojen puutetta. Ihan oman ympäristön siistinä pitämisestä siihen mitä suustaan päästää ja toista kohtelee.

Vierailija kirjoitti:

hjkhjkghk kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fsfasdfasdfa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulin et kertoo yleisesti sinkuista mutta keskittyi vaan siihen mammaan. Ihan tyhmä artikkeli.

En pääse lukemaan juttua, mutta on outoa väittää että nainen ei löytäisi Suomessa partneria. Ei muuta kuin profiili deittipalstalle, niin heti tulee satoja yhteydenottoja päivittäin toinen toistaan upeammilta uroksilta. Miehillä tilanne toki on tuo mitä otsikossa kerrotaan.

Kun se yhteydenotto ei ole vielä parisuhde. Niistä toinen toistaan upeammista uroksista kun pudottaa pois pelkän seksin vonkaajat, ei kovin montaa jää jäljelle ja nekin ovat jotain mielenterveyshäiriöisiä. 

Väärin. Vaan en eivät kelpaa naisille.
9/10 naisesta jolla on korkeakoulutus ei ikinä kelpaa ei korkeakoulutettu mies.
9/10 naisesta ei kelpaa mies joka tienaa naista vähemmän.

No minkä ihmeen takia pitäisi kelvata? Miksi tyytyä vähempään? Jos liikunnallinen mies saa vaatia liikunnalla status naista, niin miksi koulutettu ja hyvin ansaitseva nainen saa vaatia koulutettua hyvin ansaitsevaa miestä?

En jaksa lukea mistä olette keskustelleet, mutta kannattaa tarkasti miettiä, että kuinka tärkeää miehen koulutus ja ansaitseminen on. Näillä on kuitenkin erittäin vähän tekemistä niiden asioiden kanssa, jotka tekevät parisuhteesta onnellisen. 

Enemmän koulutuksella ja jopa tuloilla on väliä kuin toisen ulkonäöllä. Ulkonäkö sitä paitsi muuttuu kaikilla iän tai esim. raskauksien myötä. Tulotkin voivat tippua, mutta yhteiset arvot ja mielenkiinnon kohteet voivat kantaa pidemmälle ja auttaa selviämään vastoinkäymisistä. Koulutus periytyy yhä vahvemmin myös lapsille, eikä ole järkevää harkita sellaista kumppania, jonka käsitykset siitä eroavat liian rankasti omista.
Sinusta ilmeisesti onnelliseen parisuhteeseen riittää tarpeeksi nuori ja kaunis, timmi kroppa, johon voit aina halutessasi ejakuloida - ja säyseä ja kiltti luonne pitäisi naiselta myös löytyä, jotta leidi myötäilee halujasi eikä sano vahingossakaan sinulle vastaan.

Edelleen et ole onnistunut sanomaan mitään syytä miksi koulutus olisi tärkeää. Toisen pitäminen viehättävänä taas on mitä ilmeisimmin tärkeää hyvän parisuhteen kannalta, koska ne asiat, joita tehdään pelkästään parisuhteessa liittyvät hyvin vahvasti seksiin tai muuhun romanttiseen läheisyyteen. Tällaisia asioita haluaa tehdä vain itseään viehättävän henkilön kanssa. 
Koulutettujen perheiden lapset ovat toki todennäköisemmin koulutettuja, mutta sinähän sitä lastasi olet kasvattamassa, joten hän kyllä näkee myös sen puolen. Sehän on vain hyvä jos lapsi näkee millaista on koulutetun työ ja millaista on matalammin koulutetun työ. Silloin hän osaa itse paremmin sanoa mitä haluaa tehdä. Ei lapsi ole koskaan vanhempiensa kopio, vaan yksilö, jonka pitää antaa itse päättää mitä hän haluaa tehdä. 

Minä olen ollut naimisissa yli 20 v, ja vaikka edelleen meillä on aktiivinen seksielämä, kyllä meidän suhteessamme silti keskustellaan enemmän kuin harrastetaan seksiä. Jos olisin mennyt naimisiin miehen kanssa, joka ei ole lukenut venäläisiä klassikoita, jolle ei olisi luonnontieteet ja niistä puhuminen tuttua, joka ei soittaisi jotain instrumenttia, ja joka ei pystyisi pohtimaan politiikkaa vähän syvemmin, olisin hyvin yksinäinen parisuhteessani. Minulle nuo ovat tärkeitä asioita, ja miehen korkea monipuolinen koulutus niissä auttaa.
Joku toinen saattaa rakastaa kukkia, ja avioliitto ammattikoulun käyneen puutarhurin kanssa on elämän onni. Mutta kyllä hänellekin koulutuksella on merkitystä.
Missään tapauksessa en voisi olla onnellinen parisuhteessa, missä toinen osapuoli on sitä mieltä, että minun koulutukseni on hänelle merkityksetön asia. Se on osa minua, ja se on minulle tärkeää, joten jos minua rakastaa, pitää myös koulutustani tärkeänä.

En ole katkera, mutta mietin vain voiko tuo kirjoitus olla edes tosissaan kirjoitettu. Venäläiset klassikot, instrumentit, luonnontieteet, politiikka jne.
Kai fiksu aikuinen ymmärtää, että musiikillisuus on syntymälahja ja niistä koulutetuistakin aikuisista vain osa harrastaa itse taiteita, saati sitten musiikkia? Musiikin kuluttamista tietysti harrastaa suuri osa väestöstä, mutta en minä ainakaan tunne kuin yhden ihmisen, joka itse soittaa ja on siinä hyvä. Tämän ihmisen koulutus ja työ liittyykin nimenomaan musiikkiin kaiken muun kustannuksella ja hänen puolisonsa myös. Miksi tavallisen ihmisen pitäisi hampaat kirskuen opetella jonkun instrumentin soittoa?
Niin korkeaa ja monipuolista koulutusta ei ainakaan tutkintotasolla ole, että se auttaisi musiikin kanssa. Niistä tutkinnoista, joiden osia minä olen opiskellut, on vain yhteen liittynyt musiikki ja se oli kirkon nuorisotyön (AMK) vapaaehtoisena kurssina jokin kitaransoittokurssi, jonka käy osa tutkinto-opiskelijoista.

Mieheni on tohtori. Osaa puhua politiikasta, tutkinto on luonnontieteistä ja klassikkonsa tuntee. Ja soittaa viulua. Kas kun tällaisia miehiä on, miksi tyytyä vähempään.

Minua on aina kiehtonut tuo klassikkokysymys. Siis että joku kokee että siitä on hyötyä, kun on lukenut kirjallisuuden klassikoita. Miten se näkyy elämässä? Meneekö se niin, että aamiaispöydässä toinen aloittaa keskustelun, että "Muistatko, rakas, kun siinä Kazamarovin veljesten sivulla 54 oli sellainen mielenkiintoinen tapahtuma? Ahahaa. Ahahahaa." "Joo, niin oli." "Joo." Tai ollaan jossain akateemisissa pippaloissa ja koetaan mentaaliorgasmi, kun joku heittää viittauksen johonkin klassikkokirjaan ja huomaa, että hei, minä ymmärsin tuon viittauksen! Olen lukenut saman kirjan! Aaah! oooh! Hei kaikki, minäkin olen lukenut sen! Se tarkoittaa, että olen älykäs ja muutenkin niin fasinoiva ihminen! Osaan lukea ja olen lukenut kirjan x, jonka kaikki muutkin ovat lukeneet, koska se on akateemisen viitekehyksen puitteissa määritelty klassikoksi! Oooh!
No joo, itse en edes muista enää kolmen kuukauden kuluttua mitä kirjassa tapahtui, muuten kuin pääkohdiltaan. Saati sitten, että rakentaisin siitä jonkun säkenöivän rungon parisuhteen peruskiveksi. Silläpä kai jäikin akateeminen tutkinto aikoinaan kesken. Kertakaikkiaan tylsää matskua ne klassikot.

Juu, täsmälleen samaa olen pariinkin otteeseen kysynyt tällä palstalla, mutta tähän ei tule muuta vastausta kuin "et vain tajua". Ja siis ihan akateeminen nainen olen itsekin, mutta esim klassikkokirjallisuudesta tai historian tapahtumista en ole koskaan keskustellut kenenkään ihmisen kanssa. Tietysti niihin voi jossain sopivassa yhteydessä viitata, mutta ne viittaukset eivät kyllä kokonaista keskustelua kovin pitkälle kannattele. 

Miten selittää eri värien ero syntymästään sokealle? Ei mitenkään, samoin kouluttamaton ei tajua mistä hän on jäänyt paitsi.

Suurin ongelma ei ole se ettei aamiaispöydässä voi keskustella kirjallisuudesta, vaan tuo alemmuuskompleksi. Ettei ole opiskellut vaikka valtiotieteitä koskaan, mutta "tietää" että se on tylsää. MISTÄ tietää?

Ja kyllä akateemiset pariutuu myös amisten kanssa. Mutta ei sellaisten amisten, joilla on kova kiire dissata jotakin koulutusta ihan silkkaa omaa epävarmuutta.

Entäs korkeakoulutettu, joka dissaa koulutusta? Itse olen DI (ja tekuinssi ja sähköarska, lukiokin takana) enkä pidä tuota suoritusta kovinkaan kummoisena. Sen myötä suorastaan huvitun noista "akateemisista* naista jotka keulii sillä keskinkertaisella maisteriskoulutuksellaan, aivan kuin se olisi suuri meriitti nykyään. Jollekin ehkä, minulle pakollinen paha joka nyt vaan oli hoidettava pois alta. Se todellinen osaaminen sitten hankittiinkin ihan muilla metodeilla kuin kirjoja lukien tai labraharkkoja nysväten.

(Täydellinen off-topic)

Vaikka kerrot olevasi DI sinulle ei ole kehittynyt DI n ammatti-identideettiä kuten niille, jotka on edenneet suoraan lukiosta korkeakouluun. Identiteettisi on sähköarskan. Luuletko tosiaan että olisit tuossa tilanteessa mikäli opintopolustasi lukio puuttuisi? Esim. AMK tasolla näkyy selkeästi ero esim matematiikan ja fysiikan alueella lukion ja pelkän amiksen käyneiden välillä. Amis voi kovalla työllä niistä selviytyä, mutta ei se eteneminen sitä polkua pitkin helpolla tule.

Olen eri, mutta eiköhän ammatti-identiteetti kehity ammatin harjoittamisen kautta, eikä sen mukaan että mitä polkua on koulunsa käynyt aikoinaan. Tämä kai teissä hehkuttajissa mättää, te jotenkin glorifioitte sitä teidän koulunkäyntiänne ja opiskeluanne, vaikka se on vain se polku jolla päästään lopputulokseen. Onko se koulutus tuonut teille sitä ammattia missä olette hyviä ja saatte oikeasti jotain hyodyllistä aikaan tässä yhteiskunnassa? Siinä se arvo vasta realisoituu, ei niissä tenteissä joissa olette istuneet vuosia sitten.

Siinäpä se pähkinänkuoressa.

Missä kuplassa elää, jos ei tajua että nykyisin päästäkseen edes luomaan sitä työuraa pitää olla koulutusta? Ei nykyään pääsee töihin ilman koulutusta, joskus edettiin juoksupojasta pääjohtajaksi ilman kouluja, mutta ne ajat ovat kaukana takanapäin.

Jos ei riitä kyvyt edes opiskeluun, mistä ne revitään sinne työelämään?

Ja sille joka kertoi että eläminen maksaa vaikka koulutus on ilmainen, niin luuleeko hän että muut ovat eläneet opiskeluajan ilmaiseksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

gfhgfhdfgh kirjoitti:

Ei tietenkään pysty keskustelemaan juuri siitä kirjasta, jota ei ole lukenut. Mutta kun se kirjassa esitetty asia kuitenkin vedetään ideatasolle kuten kuvasit, niin silloinhan siitä voi keskustella kuka tahansa. Aika noppapeliksi menee, jos joutuu valikoimaan seuransa sen perusteella että onkohan tuo nyt lukenut sen ja sen kirjan, että päästään keskustelemaan juuri siitä, miten asia siinä kirjassa meni. Samalla tulee joku älytön ajatus siitä, että jos ei lue paljon kirjoja, niin ei pysty keskustelemaan mistään. Omituista. Oikeastaan voisi kysyä, onko ihminen oikeasti kovinkaan älykäs, jos ei kykene keskustelemaan asioista ilman, että on aiemmin lukenut kirjan, jossa on sattunut törmäämään ajatukseen. Osaako ajatella spontaanisti ylipäänsä?

Mutta tiedäthän, että muitten ajatuksista on aina mukavampi jutella silloin kun omia ei ole ;) Mutta sitähän se yliopisto on.. Luetaan muiden ajatuksia joilla perustellaan joidenkin muiden ajatuksia ja luoja varjele jos yksikään oma ajatus löytyy niin sille ei hitto vieköön ole lähdettä! Yliopisto on omien ajatusten tuhoamislaitos.. Ja se kyllä näkyy akateemisissa... Joten yliopisto tutkimuksen ytimenä potkii itseään jalkaan. Ilmaistakseen oman ajatuksensa täytyy keksiä teennäinen aasinsilta "tieteelliseen lähteeseen". Sama ajatus ilman aasinsiltaa = epäkelpo, aasinsillan kanssa = täydet pisteet... Niin tekopyhä paikka, että oksettaa.

Tämä on kyllä hauska ketju! Naisten pitäisi haluta ei-akateemisia miehiä, ja nämä ei-akateemiset miehet sitten osoittavat omilla kommenteillaan juuri ne syyt, miksi heitä ei haluta. Miksi yksikään akateeminen nainen haluaisi miehen, jota yliopisto oksettaa?

Ei nyt ihan osunut, olen akateeminen nainen :)

Minä olen se mies, joka oli kokenut yliopiston vähän samalla tavalla. Ei nyt voisi sanoa, että se oksettaa. Pikemminkin koen, että olin vähän pettynyt siihen, minkälaiseksi se paljastui instituutiona. Toki voihan olla, että valitsin kerta kaikkiaan väärän alan tai että muissa tiedekunnissa tai yliopistoissa tehdään asiat paremmin.

Vierailija kirjoitti:

wrwerewqw kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta ehkä tämä onkin yksi korkeasti koulutettujen parisuhteisiin liittyvä asia: käydään pitkiä ja filosofisiakin keskusteluja mm. siitä, mikä on uskottomuutta, miksi se toista loukkaisi jos esimerkiksi harrastaisi seksiä jonkun kolmannen osapuolen kanssa, miten parisuhde eroaa muista ihmissuhteista, mitä erityistä jää jäljelle jos seksi muiden kanssa sallitaan jne. Itselleni tämä on ensimmäinen parisuhde, jossa keskustellaan todella syvällisesti ja käytetään apuna parisuhdekirjallisuutta, -kursseja ja -tehtäviä.

Et voi olla tosissasi.. Suurin osa ihmisistä keskustelee noista asioista ja itsehoito-oppaat, kurssit ja internetissä vapaasti saatavilla olevat testit ja materiaalit ovat pop. Ehkä suurimmalla osalla ei ole tarvetta tarkastella ko. asioita filosofisten teorioiden pohjalta vaan ihan omasta ja kumppanin omasta näkökulmasta. Sinulle vasta ensimmäinen? :D Sen kyllä huomaa.

En tosiaan tiennyt, jos tuollaiset asiat ovat nykyään jotenkin "pop". Toisaalta ei ihmetytä, nykyään kaikesta pitää tehdä jonkinlainen trendi tai kurssitus, koska oma maalaisjärki ei enää pelaa vaan kaikki pitää ulkoistaa. "Relationships for dummies".

Jos ajattellaan vaikkapa tuota pettämistä, itse en ole koskaan kohdannut ketään, jolle olisi jotenkin epäselvää, mitä on pettäminen ja miksi se loukkaa. Ei ole tarvittu "tuntikausien filosofista keskustelua" siitä, että jos menet toisen kanssa sänkyyn, tai muuten alkaa kiinnostaa jonkun muun seura enemmän, niin homma on sillä selvä. Toki on olemassa yksilöitä, joilla nämä rajat venyvät jonkin verran, mutta nämä erikoisuudet varmaankin käsitellään heidän suhteessaan jos siihen tarvetta tulee. Jos minun pitäisi selittää naiselle, mikä on pettämistä, hänestä ei tulisi minun naistani. Se on aika yksinkertaista.

Sitten taas jos mennään noihin kursseihin ja internet-testeihin niin ennen niihin turvauduttiin selkeästi vasta siinä vaiheessa, kun kakka oli jo housussa ja suhteessa oli vakavia ongelmia. Minä en näe, että niille muuten olisi tarvetta. Ehkä sitten joissain näissä "älykkökodeissa", joissa parisuhdekin on älyllistä suorittamista eikä tunnepohjalle rakennettua elämää normaaline aaltoiluineen. En sano, etteikö noista voisi olla hyötyä joillekin, mutta itseltä menisi kyllä elämän maku koko hommasta.

Ja eikö siksi ole nimenomaan hyvä, että esimerkiksi minä ja sinä emme koskaan kohdanneet?

t. se nainen, joka käy tuntikausien keskusteluja

P.S. Ohiksena, kerro minulle miten ja miksi sinun mielestäsi se, jos kumppanisi nai toisen miehen kanssa, on paha asia (ja nyt tarkoitetaan tilannetta, jossa ei tule tauteja eikä raskautta). Onko se jotenkin sinulta pois? Oletetaan, että se tapahtuu vaikkapa tilanteessa, jossa puolisosi on viikon työmatkalla, eli hän ei joka tapauksessa olisi voinut purkaa seksuaalista haluaan sinua kohtaan. Miten se sinua vahingoittaa? Kysymys on tarkoitettu ihan filosofiseksi mutta kohdistan sen nyt sinulle ja siksi käytän esimerkkinä sinua ja puolisoasi.

Ahaa, eli kuulut juuri siihen pieneen joukkoon, jolla raja on venyvä verrattuna yleiseen pettämiskäsitykseen.

Ihan hyvä kysymys kyllä sinänsä. Miksi niin harva pystyy avoimeen suhteeseen? Mustasukkaisuus? Epävarmuus? Luulen, että taustalla on aina näitä jonkin verran ja lisäksi tietysti evolutiivinen taustamme, joka tekee sen että haluamme varmistaa, että mahdolliset jälkeläisemme ovat tosiaan omiamme ja omat geenimme pääsevät eteenpäin. Enimmäkseen varmaankin kuitenkin koen tunnetasolla, että kun olen rakastunut naiseen ja hän toivottavasti minuun, niin meidän välisemme seksi on osa sitä rakkautta, se jotenkin menettää arvoaan jos näin intiimi asia jaetaan samaan aikaan jonkun vieraan kanssa. Asia on eri, jos ei ole kyse rakkaussuhteesta jossa ei ole uskollisuuden odotuksia.

Oikeastaan ei mielestäni ole merkitystä, mitkä ne syyt taustalla ovat. Ihminen kokee asiat yleensä tunnepohjalta vaikka ei sitä haluaisi myöntääkään ja tällöin jos kumppani ei ole valmis avoimeen järjestelyyn, ei sitä saa hänelle järjellä perusteltua. Molempien pitää olla samasta puusta, jotta sellainen onnistuu ja silloinkin väitän, että aika moneen avoimeen järjestelyyn tulee tunnesolmuja jossain vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

gfhh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fasfsaddfs kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Amisjonnet pyrkivät tässäkin ketjussa dominoimaan naisia kertoen ja lopulta hokemalla hokien heille, miten asiat heidän mielestään todellisuudessa ovat ja mikä heistä on parisuhteessa tärkeää. He eivät lainkaan kuuntele naisia eivätkä pidä arvossa naisten mielipiteitä vaan pyrkivät jyräämään naisten kannan asiassa kuin asiassa. Parisuhde erilaisia arvoja kannattavan ihmisen kanssa käy raskaaksi, etenkin jos huonosti koulutettu jatkuvasti mitätöi koulutetumpaa kumppaniaan, kuten miehet tässäkin ketjussa pyrkivät tekemään.

Koulutetut naiset suosivat koulutettuja miehiä, joiden kanssa he jakavat usein saman tieteellisen maailmakuvan ja arvopohjan, eikä toinen yritä sitä omia "faktojaan" jankkaamalla jankuttaen murentaa, vaan asioista voidaan toivon mukaan keskustella rakentavassa hengessä. Yliopiston käyneet naiset usein arvostavat mieheltä sanavalmiutta ja kirjallista ilmaisukykyä, mikä amiksilla ei usein kovin korkealle tasolle yllä.

Miksi ihmeessä amikset eivät etsi sieltä amiksesta itselleen naisia? Miksi heidän mielestään naisen olisi oltava välttämättä koulutettu, vaikka he eivät koulutusta tai koulutettua naista arvosta? Luulisi yhteisen sävelen löytyvän helpommin sieltä kuin itselle täysin vieraista kuvioista.

Sanavalmius ja ilmaisukyky ovat synnynnäisiä ominaisuuksia, niitä ei mistään luennoilta tai tenteistä saa. On se kumma kun ihmisillä menee ominaisuudet ja koulutukset aina sekaisin.

Kuule kun ei ole. Sanavalmius ja ilmaisukyky liittyvät hyvin vahvasti siihen miten kukin osaa sanoittaa tapahtumia ja asettaa niitä kontekstiinsa. Kielellinen lahjakkuus on yksi älykkyyden osa-alue, jota todellakin voi harjoittaa lukemalla, opiskelemalla jne. Sanavalmiutta ei ole osata sanoa oikeaan aikaan omasta mielestään "no vittu joo".

Ja tämä käsityksesi amiksista paljastaa vain sen kuinka tietämätön olet.

Sinä taidat tuntea aika vähän ihmisiä? Nykyään moni amiksen käynyt menee lukioon tai yliopistoon ja pärjää siellä ihan omilla lahjoillaan samoin kun muutkin. Jos on lahjakas kuvailemaan asioita ja kirjoittamaan niin se on ihan sama istuuko amiksessa, lukiossa vai yliopistossa. Edelleen sieltä lukiosta tulee se kymppi äidinkielestä vaikka lukioon menisi amiksen kautta. Sama juttu yliopistossa. Tosin yliopistossa nipotetaan kielioppivirheistä joka on sinänsä typerää. Asiasisällön pitäisi olla tärkeämpää kuin ulkoasun.

Mites kun luet kirjoja joita ihan kouluttamattomat ihmiset ovat kirjoittaneet ja se sitten tekee sinut älykkääksi? Etkö huomaa mitään ristiriitaa? Entä kun se amis lukee niitä samoja kirjoja kuin sinä, mutta mielestäsi ei kykene tulemaan yhtä älykkääksi kuin sinä?

Päteekö sama kuvataiteeseen? Tavis alkaa taiteilijaksi vs. amiksen käynyt kuvittaja vs. kuvataidekasvatuksen tohtori?

Usein taiteilijat ovat ja olivat köyhiä ja aliarvostettuja elinaikanaan ja arvostusta tulee/tuli vasta heidän kuoltuaan. Miten "korkea-arvoinen akateeminen" kostuu mitään jonkun köyhän ja kurjan hengen ja sielun tuotoksista? Entä miksi toinen köyhä ei ymmärtäisi toisen köyhän sanomaa paremmin kuin rikas?

Anton Tsehovin isoisä oli maaorja ja Aleksandr Puskinin isoisän isä oli adoptoitu afrikkalainen orja. Kyllähän se sinut älykkääksi tekee, mutta amiksen tyhmäksi kun heidän jälkeläistensä kirjoja lueskelet? Joku nuo orjatkin nai ja nyt sinä siellä hienostelet ja halveksut amiksia samalla kun hikipinkona pidät sivistyneen rimana orjien jälkeläisten kirjoittamia kirjoja... Ehkä saisit parhaat keskustelut pystyyn orjien kanssa? Eräältä järjestöltä on vapautettu muutama hiljattain..

Nai nyt ihmeessä joku orja tai amis niin pääset sinäkin hienoon sukuun. Lapsestanne voi vaikka tulla Suuri Taiteilija (jos itsestäsi on vain lukemaan eikä kirjoittamaan).

Yliopistossa opetetaan tieteellistä kirjoittamista, ei äidinkieltä. Onko sinulla mitään kontaktipintaa akateemisiin?

Akateemisilla on kuvitelma että maisteri on jotain ihmeellistä. Solzhinitsyn kuvasi tätä ilmiötä Vankileirien saaristo trigologiassaan "jokainen kansakoulun opettaja tai ylipäätään sellainen joka ei tee ruumiillista työtä on mielestään intellektuelle". Hän oletettavasti tarkoitti tuolla termillä muuta kuin kunnanlääkäriä, kansakoulun opettajaa tai insinööriä. Todellisuudessa akateemisten joukossakin on se todellinen lukeneisto erikseen.

Ei maisteri luule olevansa ihmeellinen. Se, joka ei ole maisteri, luulee, että maisteri luulee olevansa ihmeellinen.

Tässä ketjussa kyllä annettiin ihan selviä esimerkkejä siitä miksi akateeminen on akateemisen mielestä paljon hienompi ja parempi kuin amis.

Ihmiset toivovat voivansa keskustella kumppaninsa kanssa. Myös tasa-arvoista suhdetta on toivottu.

Ja nämä liittyvät kolutustasoon miten? Paitsi että akateemikot eivät näytä pitävän muita ihmisiä tasa-arvoisina itsensä kanssa.

Koska koulutetuilla yleensä on kykyä keskustella huomattavasti laajemmista aiheista kuin kouluttamattomilla johtuen siitä, että yleissivistys on laajempi ja organisoituneempi. Kouluttamaton, itseoppinut voi olla lukenut paljon, mutta niistä lukemisista puuttuu jäsentyminen ja analyyttisyys, jonka saa akateemisella koulutuksella. Ja kyllä on olemassa sivistymättömiä akateemisiakin, mutta yleensä ovat vähemmistönä.

Oletuksia, yleistyksiä ja ennakkoluuloja. Niistäkö on akateemisten argumentit tehty?

Vierailija kirjoitti:

ghgfhdfh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

exnettitreffailija kirjoitti:

Valkoihoinen keski-ikäinen mies kirjoitti:

Täällä on ollut väittelyä siitä, löytääkö fiksu ja kunnollinen tavismies itselleen nykyään kumppania. Oma henkilökohtainen kokemukseni on, että kyllä löytää, mutta se ei ole helppoa.Niistä joiden kanssa kävin deiteillä (netin kautta, kaikki muuhan on nykyään ahdistelua), suurin osa oli jotenkin ongelmaisia. Oli mielenterveysongelmaa (ei sille tietenkään mitään voi, mutta en itse ole tarpeeksi vahva henkisesti tälläiseen suhteeseen), feministejä ("kaikki maailman ongelmat johtuvat testosteronista" ja läpäti läpäti, vali vali, byäääh nyyhkyti nyyh), puolialkoholisteja ("en pysty tapailemaan ketään muuten kuin kännissä"), tai sitten pakettiin kuului hullu exä joka tappaa kaikki uudet poikaystävät yms.Olin jo luopua toivosta, sitten päätin, että ensimmäistä kertaa laitan itse profiilin (aiemmin vastailin muille), ja teen siitä niin avoimen rehellisen kuin pystyn. Kaksi vastasi, toinen oli yksinhuoltajaäiti joka aukoi päätään siitä, että kerroin olevani lapseton (!?) ja toinen olikin sitten nykyinen vaimoni.Oma kokemukseni nettideittailusta on, että monilla naisilla todellakin on täysin epärealistiset odotukset miesten suhteen, niitä pitkiä ja komeita, huippukoulutettuja, kovia mutta pehmeitä kaikin tavoin täydellisiä miljönäärejä ei vaan riitä kaikille. Eikä sellaisten palkintosonnien tarvitse hakea seuraa netistä.Mutta, kun on tarpeeksi sinnikäs, voi käydä tuuri ja törmää ihmiseen joka oikeasti etsii kumppania jonka kanssa on hyvä olla yhdessä ja ne ulkoiset seikat eivät sitten ehkä lopulta olekaan niin tärkeitä.Eli älkää miehet luovuttako, jokaiselle on olemassa joku jossakin, teidän täytyy vain kohdata toisenne.Ja nuorille miehille vielä vinkki: älkää esittäkö mitään, falskius on asia joka ärsyttää kaikkia.

Pitkälti samankaltaisia kokemuksia.Netissä kävi heti ilmi naisten käsitys kysynnän ja tarjonnan laista. Naiset jotka olivat kahden exäni kaltaisia, eivät harkinneetkaan minua. Vaatimuslistalla oli "hei sinä pitkä mies", "hei sinä raamikas mies", tai sitten ammatillinen kunnianhimoisuus + akateeminen koulutus + tietty elintaso, tms. Netissä miehen pitäisi siis tyytyä vähempään. Ikävä kyllä en ole valmis laskemaan rimaa _parisuhdemielessä_ sillä perusteella että minua komeammat miehet tykkäävät naisen profiilista tai kentis ovat valmiita käymään pikaisesti kuksaisemassa mikäli sattuvat ehtimään.Itse siis katselisin naista joka tykkäisi ainakin jossain määrin liikkua kanssani luonnossa, ja jolla olisi elämä suurin piirtein kunnossa. Lapseton tai lapset sen verran vanhoja etten joutuisi kasvattajaksi / elättäjäksi.Sanoin kyllä ylipainoisille, asia ei ole välttämättä ongelma. Mutta se oli että "ylipainostani huolimatta liikkuvaisen ja luontoa rakastavan" naisen käsitys liikunnallisuudesta oli muutama 15-20 minuutin kävelylenkki viikossa, ja pelkkä ajatus kävelystä rinkan tai repun kanssa edes päiväretkellä oli vastenmielinen.Työttömyys oli ok, ja jopa lievät mt-ongelmat. Mutta sekopää ja vielä kuvioissa pyörivä exä ei ollut ok; samaan sarjaan kuului lääkkeiden viihdekäyttö ja elämäntapatyöttömyys vailla terveydellistä syytä. Karkasin myös paikalta kun treffikumppanini, äitinsä luona asuva hullua tätiä muistuttava 40+ nainen alkoi ladella ajatuksia jotka saivat huolestumaan saisinko puukosta jos en olisikaan hänen etsimänsä täydellinen herrasmies.Paria ei myöskään syntynyt naisen kanssa jonka lapsi ei ollut este, mutta joka yllätyksekseni olikin mukana ensimmäisillä treffeillä, jotka minun olisi pitänyt kustantaa (paikassa jonne hän minut kutsui), koska lapsilisät olivat kuulemma myöhässä.Tapasin myös oikein mukavan ja fiksun akateemisen naisen, joka vastoin tämän ketjun väitteitä lähti ei-akateemisen miehen kanssa treffeille. Pikaisen tutustumisen jälkeen hän ilmaisi, kylläkin kohteliaasti ja hienovaraisesti, kuinka oli välittömästi selvää ettemme sopisi yhteen koska hänen odotuksensa ovat "tietyllä tasolla". Keskustelimme hetken klassisesta musiikista ja erosimme ystävällisissä merkeissä. En maininnut että kahdella exällänikin on maisterin tutkinto ja he olivat yleisen mittapuun mukaan vähintään yhtä hemaisevia ja tyylikkäitä kuin treffikumppanini, joka "tietystä tasostaan" huolimatta vielä yli 35-vuotiaana etsi sopivaa miestä perhettä perustamaan.Minulle heräsi nettitreffailun aikana kaksi kysymystä:Voisiko olla että naisilla on epärealistinen käsitys siitä miltä tavallinen mies näyttää ja kuinka erottuva/mielenkiintoinen hän on? Livenä pareja syntyy koska lähtökohtaisesti harmaat miehet ovat aloitteellisia ja onnistuvat hurmaamaan luonteellaan.Sekoittaako seksikysyntä suhdemarkkinoita? Kun tarjolla on toinen toistaan komeampia adoniksia seksikumppaneiksi, jäävätkö vakavissaan suhdetta etsivät tavalliset miehet näiden varjoon?Sanokaa te. 

Kysymykseen onko naisilla epärealistisia käsityksiä miltä tavallinen mies näyttää, niin vastaus on kyllä ja ei. 10% nettitreffien miehistä saa 90% naisten huomion. Tästä lyhyellä matematiikalla voi tehdä johtopäätöksen, että vain 10% miehistä vaikuttaa naisten silmissä tavallisilta, jos myös oletetaan että treffikumppaniksi haetaan tavallista miestä. Tietenkin nämä 10% miehistä eivät ole mitenkään tavallisia, jos saavat noin suuren huomion naisilta.

Mistä puskasta noi prosentit on? Ja tietysti vielä varmaan niin, että miehistä 90% ei halua sitä kaikkein kauneinta 10% naisista, vaan haluavat mieluummin ruman, ilkeän, kouluttamattoman ja köyhän naisen, niinkö. Koska ovat tyhmiä, vai masokisteja?No eivät halua, ja miksi pitäisikään. Vaikka se lassukkaa harmittaa, naiset päättävät ihan itse, ei kuten lassukka haluaa. 

Ihan oli deittisivusto antanut tällaisen tilaston käyttäjistään. Miehet yleisesti antoivat huomiota hyvin laajasti naisille.Tältä keskustelupalstalta saa lukea jatkuvasti, kuinka nainen joutuu olemaan toisena naisena, kun se ihana tavallinen mies ei vain osaa erota vaimostaan tai mies on edelleen tinderissä, vaikka on seurusteltu vakavasti jo kuukausia. Nämä ovat niitä 10% miehiä. Ei heillä ole mitään hätää, koska jonoa riittää. Sinkkuna voivat jakaa rakkauttaan hyvinkin monelle ja monenlaiselle naiselle. Onko tämä edes väärin, vaikka moni nainen joutuukin pettymään tavalliseen mieheen?Toisaalta naisen asema parisuhdemarkkinoilla on tämän takia aika karu ja säälimätön. Kilpailu on kovaa ja armotonta. Siitä yhdestä tavallisesta miehestä kilpailee useampi nainen eikä mies varmasti edes paljasta keitä vastaan nainen on kilpailemassa, jos nainen haluaisi parantaa asemiaan.En sano, että tässä olisi mitään väärin. Jokainen on lopulta vastuussa vain omasta elämästään.

Heko heko noi markkinat, ei naiset ole markkinoilla sen enempää kun täysipäiset miehetkään. Joku narsisti vaihtaa puolisoa kuten autoa vaihdetaan parempaan, mutta siitä on turha yleistää. Joku Tinder ei ole oikeaa elämä, kun tajuaisi edes sen. Valtaosa on onnellisesti parisuhteessa, ei millään karjamarkkinoilla.

Eikä miesten ja naisten tilanne eroa radikaalisti, kun heteroista puhutaan niin edelleen yksi nainen voi olla vakavassa parisuhteessa (kuten avioliitossa) yhden miehen kanssa kerrallaan, umpityhmä saa olla ellei pitkänkään ajan päästä tajua häntäheikkiä häntäheikiksi. Ja ei vain miehet petä tai hypi kukasta kukkaan, kun enemmistö edelleen on heteroita niin pettämiseen tarvitaan myös se nainen vastapariksi.

Siinä on ero, että miehet kestävät huonommin yksinoloa, miesvauvoja on paljon enemmän kuin prinsessanaisia, naisia ei vanhemmat passaa yhtä usein pilalle.

Naiset ei myöskään kehitä mitään harhaisia teorioita selittämään että miksi he eivät kelpaa miehille elleivät kelpaa, ei syytetä miehiä kollektiivina eikä yksilöinä. Vaan ollaan ihan onnellisia vaikka kissan kanssa eläen.

Naisethan ovatkin ihan umpityhmiä, kun katselee miten paljon heitä petetään ja kohdellaan miten sattuu. Toinen mieskin näkee jo kilometrin päähän, että häntäheikin olet valinnut, mutta nainen ei sitä näe. Joo, pettämiseen tarvitsee miehen ja naisen, mutta se sama mies hoitaa homman yhtä aikaa aika monen naisen kanssa.

Se on kyllä totta, että mies kestää yksinoloa huonommin kuin nainen. Mies kun rakastuu naiseen itseensä, nainen vain miehen tarjoamaan statukseen tai varakkuuteen. Ne kun voi vaihtaa lennosta ihan tuskitta.

Lehdestäkö luit, koska oikeasta elämästä nuo "tiedot" eivät ole. Ja puhuttiin vakavasta suhteesta kuten avioliitosta, onko ne häntäheikit myös naimisissa monen naisen kanssa yhtä aikaa? Hyvin harva pyörittää kahta perhettäkään ilman että käry käy.

Sekin tulee sulle yllätyksenä, että Suomessa naiset käyvät työssä ja ansaitsevat omat rahansa itse, eikä "rouva" ole ollut mikään tavoiteltu status sitten 1950-luvun. Ei nykyään edes ole olemassa professorskia, ruustinnoja tai kenraalittaria, naiset hankkivat statuksensa itse. On pelkästään noloa olla ylläpidetty vaimo ilman omaa koulutusta ja statusta. Ne muutamat lätkävaimot oikein alleviivaavat, miten harvinaista on, että mies oikeasti elättää, ja sekin elatus johtuu pääosin siitä että miehen työ vie ulkomaille.

Etenkään amisjonnena en vaahtoaisi, että statuksen vuoksihan naiset miehen ottavat, pitää kysyä että minkä statuksen?

Tässä puhuttiin pettämisestä, ei siihen tarvita monen perheen pyörittämistä. Työmatkat riittävät.

En oikein ymmärrä, miksi vaahtoat siitä että naiset ansaitsevat omat rahansa. Niin tekevät. Mutta jostain kumman syystä vaikka nainen olisi itse kuinka varakas, tulevan miehen täytyy silti olla vielä varakkaampi. Lisäksi kaikki status ei ole rahaa, se on myös titteleitä ja sosiaalisia piirejä.

Amisjonnekaan en ole, vaikka sillä ei sinänsä ole merkitystä koska noilla ad hominem -perseilyilläsi kuulutat vain omien argumenttiesi heikkoutta.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen saa tavoitella juuri sellaista puolisoa kuin sattuu haluamaan, mutta kummankin osapuolen suostumus vaaditaan suhteeseen. Akateemisten naisten ei ole mikään pakko ottaa amista, jolleivat he amista kerran halua. Mikä tässä on nyt on joillekin niin vaikeaa? Ei ne naisten mieltymykset jankkaamisesta muuksi muutu (vahvistuvat vain entisestään, kun näkee näitä amisten perusteluja).

Ei kukaan ole sanonut, että pitäisi ottaa amis tai mikään muukaan. Täällä väännetään nyt ihan muusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

wrwerewqw kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta ehkä tämä onkin yksi korkeasti koulutettujen parisuhteisiin liittyvä asia: käydään pitkiä ja filosofisiakin keskusteluja mm. siitä, mikä on uskottomuutta, miksi se toista loukkaisi jos esimerkiksi harrastaisi seksiä jonkun kolmannen osapuolen kanssa, miten parisuhde eroaa muista ihmissuhteista, mitä erityistä jää jäljelle jos seksi muiden kanssa sallitaan jne. Itselleni tämä on ensimmäinen parisuhde, jossa keskustellaan todella syvällisesti ja käytetään apuna parisuhdekirjallisuutta, -kursseja ja -tehtäviä.

Et voi olla tosissasi.. Suurin osa ihmisistä keskustelee noista asioista ja itsehoito-oppaat, kurssit ja internetissä vapaasti saatavilla olevat testit ja materiaalit ovat pop. Ehkä suurimmalla osalla ei ole tarvetta tarkastella ko. asioita filosofisten teorioiden pohjalta vaan ihan omasta ja kumppanin omasta näkökulmasta. Sinulle vasta ensimmäinen? :D Sen kyllä huomaa.

En tosiaan tiennyt, jos tuollaiset asiat ovat nykyään jotenkin "pop". Toisaalta ei ihmetytä, nykyään kaikesta pitää tehdä jonkinlainen trendi tai kurssitus, koska oma maalaisjärki ei enää pelaa vaan kaikki pitää ulkoistaa. "Relationships for dummies".

Jos ajattellaan vaikkapa tuota pettämistä, itse en ole koskaan kohdannut ketään, jolle olisi jotenkin epäselvää, mitä on pettäminen ja miksi se loukkaa. Ei ole tarvittu "tuntikausien filosofista keskustelua" siitä, että jos menet toisen kanssa sänkyyn, tai muuten alkaa kiinnostaa jonkun muun seura enemmän, niin homma on sillä selvä. Toki on olemassa yksilöitä, joilla nämä rajat venyvät jonkin verran, mutta nämä erikoisuudet varmaankin käsitellään heidän suhteessaan jos siihen tarvetta tulee. Jos minun pitäisi selittää naiselle, mikä on pettämistä, hänestä ei tulisi minun naistani. Se on aika yksinkertaista.

Sitten taas jos mennään noihin kursseihin ja internet-testeihin niin ennen niihin turvauduttiin selkeästi vasta siinä vaiheessa, kun kakka oli jo housussa ja suhteessa oli vakavia ongelmia. Minä en näe, että niille muuten olisi tarvetta. Ehkä sitten joissain näissä "älykkökodeissa", joissa parisuhdekin on älyllistä suorittamista eikä tunnepohjalle rakennettua elämää normaaline aaltoiluineen. En sano, etteikö noista voisi olla hyötyä joillekin, mutta itseltä menisi kyllä elämän maku koko hommasta.

Ja eikö siksi ole nimenomaan hyvä, että esimerkiksi minä ja sinä emme koskaan kohdanneet?

t. se nainen, joka käy tuntikausien keskusteluja

P.S. Ohiksena, kerro minulle miten ja miksi sinun mielestäsi se, jos kumppanisi nai toisen miehen kanssa, on paha asia (ja nyt tarkoitetaan tilannetta, jossa ei tule tauteja eikä raskautta). Onko se jotenkin sinulta pois? Oletetaan, että se tapahtuu vaikkapa tilanteessa, jossa puolisosi on viikon työmatkalla, eli hän ei joka tapauksessa olisi voinut purkaa seksuaalista haluaan sinua kohtaan. Miten se sinua vahingoittaa? Kysymys on tarkoitettu ihan filosofiseksi mutta kohdistan sen nyt sinulle ja siksi käytän esimerkkinä sinua ja puolisoasi.

Ohiksena vastaan sinulle tuohon ohiskysymykseen. Eikö ihan oikeasti ajatuksesi taivu niin pitkälle, että parisuhteessa pelataan tunteilla eikä pelkästään järjellä? Uskollisuus ja "yksinoikeus" ovat ihan ymmärrettäviä toiveita parisuhteessa. Kiintyminen ja sitoutuminen perustuu aika pitkälle siihen, että tämä henkilö on jotenkin ainutlaatuinen ja korvaamaton. Eihän asia objektiivisesti ajatellen tietysti näin ole, mutta kyllä tällaisen tunteen vaaliminen on ihan inhimillistä ja rakentaa sitä minuutta ja itsetuntoa. Aika karua olisi, jos kukaan ei odottaisi, että olisi kumppaninsa silmissä ainutlaatuinen. 

Kiehtovaa minustakin, näyttää siltä että joillekin ihmisille parisuhdekin on älyllistetty asia ja tunteet eivät ole sen perustana. Se selittänee tätä keskusteluketjua muiltakin osin jonkin verran. Täällä oikeastaan puhutaan kahta eri kieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

wrwerewqw kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta ehkä tämä onkin yksi korkeasti koulutettujen parisuhteisiin liittyvä asia: käydään pitkiä ja filosofisiakin keskusteluja mm. siitä, mikä on uskottomuutta, miksi se toista loukkaisi jos esimerkiksi harrastaisi seksiä jonkun kolmannen osapuolen kanssa, miten parisuhde eroaa muista ihmissuhteista, mitä erityistä jää jäljelle jos seksi muiden kanssa sallitaan jne. Itselleni tämä on ensimmäinen parisuhde, jossa keskustellaan todella syvällisesti ja käytetään apuna parisuhdekirjallisuutta, -kursseja ja -tehtäviä.

Et voi olla tosissasi.. Suurin osa ihmisistä keskustelee noista asioista ja itsehoito-oppaat, kurssit ja internetissä vapaasti saatavilla olevat testit ja materiaalit ovat pop. Ehkä suurimmalla osalla ei ole tarvetta tarkastella ko. asioita filosofisten teorioiden pohjalta vaan ihan omasta ja kumppanin omasta näkökulmasta. Sinulle vasta ensimmäinen? :D Sen kyllä huomaa.

En tosiaan tiennyt, jos tuollaiset asiat ovat nykyään jotenkin "pop". Toisaalta ei ihmetytä, nykyään kaikesta pitää tehdä jonkinlainen trendi tai kurssitus, koska oma maalaisjärki ei enää pelaa vaan kaikki pitää ulkoistaa. "Relationships for dummies".

Jos ajattellaan vaikkapa tuota pettämistä, itse en ole koskaan kohdannut ketään, jolle olisi jotenkin epäselvää, mitä on pettäminen ja miksi se loukkaa. Ei ole tarvittu "tuntikausien filosofista keskustelua" siitä, että jos menet toisen kanssa sänkyyn, tai muuten alkaa kiinnostaa jonkun muun seura enemmän, niin homma on sillä selvä. Toki on olemassa yksilöitä, joilla nämä rajat venyvät jonkin verran, mutta nämä erikoisuudet varmaankin käsitellään heidän suhteessaan jos siihen tarvetta tulee. Jos minun pitäisi selittää naiselle, mikä on pettämistä, hänestä ei tulisi minun naistani. Se on aika yksinkertaista.

Sitten taas jos mennään noihin kursseihin ja internet-testeihin niin ennen niihin turvauduttiin selkeästi vasta siinä vaiheessa, kun kakka oli jo housussa ja suhteessa oli vakavia ongelmia. Minä en näe, että niille muuten olisi tarvetta. Ehkä sitten joissain näissä "älykkökodeissa", joissa parisuhdekin on älyllistä suorittamista eikä tunnepohjalle rakennettua elämää normaaline aaltoiluineen. En sano, etteikö noista voisi olla hyötyä joillekin, mutta itseltä menisi kyllä elämän maku koko hommasta.

Ja eikö siksi ole nimenomaan hyvä, että esimerkiksi minä ja sinä emme koskaan kohdanneet?

t. se nainen, joka käy tuntikausien keskusteluja

P.S. Ohiksena, kerro minulle miten ja miksi sinun mielestäsi se, jos kumppanisi nai toisen miehen kanssa, on paha asia (ja nyt tarkoitetaan tilannetta, jossa ei tule tauteja eikä raskautta). Onko se jotenkin sinulta pois? Oletetaan, että se tapahtuu vaikkapa tilanteessa, jossa puolisosi on viikon työmatkalla, eli hän ei joka tapauksessa olisi voinut purkaa seksuaalista haluaan sinua kohtaan. Miten se sinua vahingoittaa? Kysymys on tarkoitettu ihan filosofiseksi mutta kohdistan sen nyt sinulle ja siksi käytän esimerkkinä sinua ja puolisoasi.

Ohiksena vastaan sinulle tuohon ohiskysymykseen. Eikö ihan oikeasti ajatuksesi taivu niin pitkälle, että parisuhteessa pelataan tunteilla eikä pelkästään järjellä? Uskollisuus ja "yksinoikeus" ovat ihan ymmärrettäviä toiveita parisuhteessa. Kiintyminen ja sitoutuminen perustuu aika pitkälle siihen, että tämä henkilö on jotenkin ainutlaatuinen ja korvaamaton. Eihän asia objektiivisesti ajatellen tietysti näin ole, mutta kyllä tällaisen tunteen vaaliminen on ihan inhimillistä ja rakentaa sitä minuutta ja itsetuntoa. Aika karua olisi, jos kukaan ei odottaisi, että olisi kumppaninsa silmissä ainutlaatuinen. 

Taipuu toki. Koko lailla tuolla tavalla ilmaisin omankin näkemykseni siinä keskustelussa, jota miesystäväni kanssa kävin. Käytin nimenomaan tuota ainutlaatuisuus-näkökulmaa. Mutta ilman että olisimme käyneet sitä keskustelua (johon sisältyi paljon muutakin uskottomuuteen liittyvää) hän ei tietäisi, että minä ajattelen noin, ja minä en tietäisi kuinka hän ajattelee.

Eikö miehesi tosiaan ymmärtänyt tuota asiaa itsestäänselvänä, kuten se yleensä ymmärretään? Te taidatte olla tässä suhteessa niin eri pohjalta toimivia, että teidän suhteessanne ne tuntien keskustelut pettämisestä varmaan ovatkin tarpeellisia. Minä kun luulin, että olette samasta puusta veistettyjä.

Vierailija kirjoitti:

gfdfsdgsdfgsfg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fsfasdfasdfa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulin et kertoo yleisesti sinkuista mutta keskittyi vaan siihen mammaan. Ihan tyhmä artikkeli.

En pääse lukemaan juttua, mutta on outoa väittää että nainen ei löytäisi Suomessa partneria. Ei muuta kuin profiili deittipalstalle, niin heti tulee satoja yhteydenottoja päivittäin toinen toistaan upeammilta uroksilta. Miehillä tilanne toki on tuo mitä otsikossa kerrotaan.

Kun se yhteydenotto ei ole vielä parisuhde. Niistä toinen toistaan upeammista uroksista kun pudottaa pois pelkän seksin vonkaajat, ei kovin montaa jää jäljelle ja nekin ovat jotain mielenterveyshäiriöisiä. 

Väärin. Vaan en eivät kelpaa naisille.9/10 naisesta jolla on korkeakoulutus ei ikinä kelpaa ei korkeakoulutettu mies.9/10 naisesta ei kelpaa mies joka tienaa naista vähemmän.

No minkä ihmeen takia pitäisi kelvata? Miksi tyytyä vähempään? Jos liikunnallinen mies saa vaatia liikunnalla status naista, niin miksi koulutettu ja hyvin ansaitseva nainen saa vaatia koulutettua hyvin ansaitsevaa miestä?

En jaksa lukea mistä olette keskustelleet, mutta kannattaa tarkasti miettiä, että kuinka tärkeää miehen koulutus ja ansaitseminen on. Näillä on kuitenkin erittäin vähän tekemistä niiden asioiden kanssa, jotka tekevät parisuhteesta onnellisen. 

Enemmän koulutuksella ja jopa tuloilla on väliä kuin toisen ulkonäöllä. Ulkonäkö sitä paitsi muuttuu kaikilla iän tai esim. raskauksien myötä. Tulotkin voivat tippua, mutta yhteiset arvot ja mielenkiinnon kohteet voivat kantaa pidemmälle ja auttaa selviämään vastoinkäymisistä. Koulutus periytyy yhä vahvemmin myös lapsille, eikä ole järkevää harkita sellaista kumppania, jonka käsitykset siitä eroavat liian rankasti omista.Sinusta ilmeisesti onnelliseen parisuhteeseen riittää tarpeeksi nuori ja kaunis, timmi kroppa, johon voit aina halutessasi ejakuloida - ja säyseä ja kiltti luonne pitäisi naiselta myös löytyä, jotta leidi myötäilee halujasi eikä sano vahingossakaan sinulle vastaan.

Edelleen et ole onnistunut sanomaan mitään syytä miksi koulutus olisi tärkeää. Toisen pitäminen viehättävänä taas on mitä ilmeisimmin tärkeää hyvän parisuhteen kannalta, koska ne asiat, joita tehdään pelkästään parisuhteessa liittyvät hyvin vahvasti seksiin tai muuhun romanttiseen läheisyyteen. Tällaisia asioita haluaa tehdä vain itseään viehättävän henkilön kanssa. Koulutettujen perheiden lapset ovat toki todennäköisemmin koulutettuja, mutta sinähän sitä lastasi olet kasvattamassa, joten hän kyllä näkee myös sen puolen. Sehän on vain hyvä jos lapsi näkee millaista on koulutetun työ ja millaista on matalammin koulutetun työ. Silloin hän osaa itse paremmin sanoa mitä haluaa tehdä. Ei lapsi ole koskaan vanhempiensa kopio, vaan yksilö, jonka pitää antaa itse päättää mitä hän haluaa tehdä. 

Minä olen ollut naimisissa yli 20 v, ja vaikka edelleen meillä on aktiivinen seksielämä, kyllä meidän suhteessamme silti keskustellaan enemmän kuin harrastetaan seksiä. Jos olisin mennyt naimisiin miehen kanssa, joka ei ole lukenut venäläisiä klassikoita, jolle ei olisi luonnontieteet ja niistä puhuminen tuttua, joka ei soittaisi jotain instrumenttia, ja joka ei pystyisi pohtimaan politiikkaa vähän syvemmin, olisin hyvin yksinäinen parisuhteessani. Minulle nuo ovat tärkeitä asioita, ja miehen korkea monipuolinen koulutus niissä auttaa.Joku toinen saattaa rakastaa kukkia, ja avioliitto ammattikoulun käyneen puutarhurin kanssa on elämän onni. Mutta kyllä hänellekin koulutuksella on merkitystä.Missään tapauksessa en voisi olla onnellinen parisuhteessa, missä toinen osapuoli on sitä mieltä, että minun koulutukseni on hänelle merkityksetön asia. Se on osa minua, ja se on minulle tärkeää, joten jos minua rakastaa, pitää myös koulutustani tärkeänä.

En ole katkera, mutta mietin vain voiko tuo kirjoitus olla edes tosissaan kirjoitettu. Venäläiset klassikot, instrumentit, luonnontieteet, politiikka jne.Kai fiksu aikuinen ymmärtää, että musiikillisuus on syntymälahja ja niistä koulutetuistakin aikuisista vain osa harrastaa itse taiteita, saati sitten musiikkia? Musiikin kuluttamista tietysti harrastaa suuri osa väestöstä, mutta en minä ainakaan tunne kuin yhden ihmisen, joka itse soittaa ja on siinä hyvä. Tämän ihmisen koulutus ja työ liittyykin nimenomaan musiikkiin kaiken muun kustannuksella ja hänen puolisonsa myös. Miksi tavallisen ihmisen pitäisi hampaat kirskuen opetella jonkun instrumentin soittoa?Niin korkeaa ja monipuolista koulutusta ei ainakaan tutkintotasolla ole, että se auttaisi musiikin kanssa. Niistä tutkinnoista, joiden osia minä olen opiskellut, on vain yhteen liittynyt musiikki ja se oli kirkon nuorisotyön (AMK) vapaaehtoisena kurssina jokin kitaransoittokurssi, jonka käy osa tutkinto-opiskelijoista.

Mieheni on tohtori. Osaa puhua politiikasta, tutkinto on luonnontieteistä ja klassikkonsa tuntee. Ja soittaa viulua. Kas kun tällaisia miehiä on, miksi tyytyä vähempään.

Minua on aina kiehtonut tuo klassikkokysymys. Siis että joku kokee että siitä on hyötyä, kun on lukenut kirjallisuuden klassikoita. Miten se näkyy elämässä? Meneekö se niin, että aamiaispöydässä toinen aloittaa keskustelun, että "Muistatko, rakas, kun siinä Kazamarovin veljesten sivulla 54 oli sellainen mielenkiintoinen tapahtuma? Ahahaa. Ahahahaa." "Joo, niin oli." "Joo." Tai ollaan jossain akateemisissa pippaloissa ja koetaan mentaaliorgasmi, kun joku heittää viittauksen johonkin klassikkokirjaan ja huomaa, että hei, minä ymmärsin tuon viittauksen! Olen lukenut saman kirjan! Aaah! oooh! Hei kaikki, minäkin olen lukenut sen! Se tarkoittaa, että olen älykäs ja muutenkin niin fasinoiva ihminen! Osaan lukea ja olen lukenut kirjan x, jonka kaikki muutkin ovat lukeneet, koska se on akateemisen viitekehyksen puitteissa määritelty klassikoksi! Oooh!No joo, itse en edes muista enää kolmen kuukauden kuluttua mitä kirjassa tapahtui, muuten kuin pääkohdiltaan. Saati sitten, että rakentaisin siitä jonkun säkenöivän rungon parisuhteen peruskiveksi. Silläpä kai jäikin akateeminen tutkinto aikoinaan kesken. Kertakaikkiaan tylsää matskua ne klassikot.

Juu, täsmälleen samaa olen pariinkin otteeseen kysynyt tällä palstalla, mutta tähän ei tule muuta vastausta kuin "et vain tajua". Ja siis ihan akateeminen nainen olen itsekin, mutta esim klassikkokirjallisuudesta tai historian tapahtumista en ole koskaan keskustellut kenenkään ihmisen kanssa. Tietysti niihin voi jossain sopivassa yhteydessä viitata, mutta ne viittaukset eivät kyllä kokonaista keskustelua kovin pitkälle kannattele. 

Miten selittää eri värien ero syntymästään sokealle? Ei mitenkään, samoin kouluttamaton ei tajua mistä hän on jäänyt paitsi.

Suurin ongelma ei ole se ettei aamiaispöydässä voi keskustella kirjallisuudesta, vaan tuo alemmuuskompleksi. Ettei ole opiskellut vaikka valtiotieteitä koskaan, mutta "tietää" että se on tylsää. MISTÄ tietää?

Ja kyllä akateemiset pariutuu myös amisten kanssa. Mutta ei sellaisten amisten, joilla on kova kiire dissata jotakin koulutusta ihan silkkaa omaa epävarmuutta.

Huhhuh, taidatte tosiaan olla ihan autuaan sokeita omalle ylimielisyydellenne? Ihan oikeasti, kuka päästelee tuollaisia suustaan? :D Että ihan sokeisiin voidaan verrata ihmisiä, jotka eivät ole yliopistoa käyneet. Ei hyvää päivää. Sinun on pakko olla trolli.

Entäs minä, joka opiskelin yliopistossa 8 vuotta, mutta lopulta jätin kesken, koska en vain saanut itseäni innostumaan esimerkiksi juurikin noista kirjallisuuden klassikoista. Ne olivat tylsiä. Kuulkaa kaikki, jotka ette ole yliopistossa olleet. Siellä voi olla ÄÄRIMMÄISEN TYLSÄÄ. Jos menette sinne, valitkaa alanne tarkkaan. Ja ennen kaikkea, älkää kuvitelko, että siellä olisi jotenkin ihmeellistä. Se on vain koulua koulun perään, fokus toki keskitetään tiettyyn alaan yleistiedon sijaan. Jos satut rakastamaan sitä alaa, varmasti nautit. Muuten et. Opetetaan myös tieteellistä ajattelutapaa ja kirjoittamista, joka toki kuuluu asiaan jos aiot tieteellistä ammattia harjoittaa. Muuten kaikki on itsestäsi kiinni. Oletko kiinnostunut maailmasta muutenkin kuin omista asioistasi?  Tieto on kaikkien saatavilla, jos vain haluaa ja vaivautuu. Jos pidät kirjoista, voit lukea niitä mielin määrin koulutuksesta riippumatta ja niin edelleen.

Ja jos päätät lähteä akateemiselle uralle, älä anna sen nousta päähäsi, koska sille ei ole mitään perustetta. Jos hoidat työsi hyvin tai jopa luot jotain mullistavaa, siitä voit olla ylpeä kuten me kaikki muutkin.

No minä olen akateemisella uralla. Jos  kiinnostaa tietää ja ymmärtää, ihminen lähes aina kouluttautuu, Suomessa se ei enää ole edes rahasta kiinni.

Lopettaminen 8 vuoden jälkeen kesken siksi että on "tylsää", on pelkästään lapsellista ja lyhytnäköistä. Jos on noin paljon satsannut, hoitaa edes loppuun asti ja ottaa hyödyt. Jos ala on valittu väärin, normijärjellä asia selviää nopeammin kuin 8 vuodessa, vaihtaa kiinnostavampaan.

Nämä keskustelut vahvistavat näkemystä, että erilainen koulutustausta on rasite suhteessa, puhutaan ihan eri kieltä.

Kieltämättä olen jälkikäteen hieman harmitellut sitä, etten ottanut edes kandin tutkintoa ulos ennen lopettamista. Tai olisin voinut vaihtaa pääainetta kuten jotkut kurssikaverista tekivät. Nautiskelin lähinnä opiskeluelämän sosiaalisista aspekteista ja ajelehdin. Ihan vain saamattomuutta. Toki sitä nuorena onkin typerämpi ja lapsellisempi, se lienee luonnollista etenkin poikien kohdalla.

Mielestäni keskustelemme kyllä ihan sujuvasti, ellei lasketa tuomitsevaa ja alentavaa asennettasi.

gdfdsgdf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

gfdfsdgsdfgsfg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fsfasdfasdfa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulin et kertoo yleisesti sinkuista mutta keskittyi vaan siihen mammaan. Ihan tyhmä artikkeli.

En pääse lukemaan juttua, mutta on outoa väittää että nainen ei löytäisi Suomessa partneria. Ei muuta kuin profiili deittipalstalle, niin heti tulee satoja yhteydenottoja päivittäin toinen toistaan upeammilta uroksilta. Miehillä tilanne toki on tuo mitä otsikossa kerrotaan.

Kun se yhteydenotto ei ole vielä parisuhde. Niistä toinen toistaan upeammista uroksista kun pudottaa pois pelkän seksin vonkaajat, ei kovin montaa jää jäljelle ja nekin ovat jotain mielenterveyshäiriöisiä. 

Väärin. Vaan en eivät kelpaa naisille.9/10 naisesta jolla on korkeakoulutus ei ikinä kelpaa ei korkeakoulutettu mies.9/10 naisesta ei kelpaa mies joka tienaa naista vähemmän.

No minkä ihmeen takia pitäisi kelvata? Miksi tyytyä vähempään? Jos liikunnallinen mies saa vaatia liikunnalla status naista, niin miksi koulutettu ja hyvin ansaitseva nainen saa vaatia koulutettua hyvin ansaitsevaa miestä?

En jaksa lukea mistä olette keskustelleet, mutta kannattaa tarkasti miettiä, että kuinka tärkeää miehen koulutus ja ansaitseminen on. Näillä on kuitenkin erittäin vähän tekemistä niiden asioiden kanssa, jotka tekevät parisuhteesta onnellisen. 

Enemmän koulutuksella ja jopa tuloilla on väliä kuin toisen ulkonäöllä. Ulkonäkö sitä paitsi muuttuu kaikilla iän tai esim. raskauksien myötä. Tulotkin voivat tippua, mutta yhteiset arvot ja mielenkiinnon kohteet voivat kantaa pidemmälle ja auttaa selviämään vastoinkäymisistä. Koulutus periytyy yhä vahvemmin myös lapsille, eikä ole järkevää harkita sellaista kumppania, jonka käsitykset siitä eroavat liian rankasti omista.Sinusta ilmeisesti onnelliseen parisuhteeseen riittää tarpeeksi nuori ja kaunis, timmi kroppa, johon voit aina halutessasi ejakuloida - ja säyseä ja kiltti luonne pitäisi naiselta myös löytyä, jotta leidi myötäilee halujasi eikä sano vahingossakaan sinulle vastaan.

Edelleen et ole onnistunut sanomaan mitään syytä miksi koulutus olisi tärkeää. Toisen pitäminen viehättävänä taas on mitä ilmeisimmin tärkeää hyvän parisuhteen kannalta, koska ne asiat, joita tehdään pelkästään parisuhteessa liittyvät hyvin vahvasti seksiin tai muuhun romanttiseen läheisyyteen. Tällaisia asioita haluaa tehdä vain itseään viehättävän henkilön kanssa. Koulutettujen perheiden lapset ovat toki todennäköisemmin koulutettuja, mutta sinähän sitä lastasi olet kasvattamassa, joten hän kyllä näkee myös sen puolen. Sehän on vain hyvä jos lapsi näkee millaista on koulutetun työ ja millaista on matalammin koulutetun työ. Silloin hän osaa itse paremmin sanoa mitä haluaa tehdä. Ei lapsi ole koskaan vanhempiensa kopio, vaan yksilö, jonka pitää antaa itse päättää mitä hän haluaa tehdä. 

Minä olen ollut naimisissa yli 20 v, ja vaikka edelleen meillä on aktiivinen seksielämä, kyllä meidän suhteessamme silti keskustellaan enemmän kuin harrastetaan seksiä. Jos olisin mennyt naimisiin miehen kanssa, joka ei ole lukenut venäläisiä klassikoita, jolle ei olisi luonnontieteet ja niistä puhuminen tuttua, joka ei soittaisi jotain instrumenttia, ja joka ei pystyisi pohtimaan politiikkaa vähän syvemmin, olisin hyvin yksinäinen parisuhteessani. Minulle nuo ovat tärkeitä asioita, ja miehen korkea monipuolinen koulutus niissä auttaa.Joku toinen saattaa rakastaa kukkia, ja avioliitto ammattikoulun käyneen puutarhurin kanssa on elämän onni. Mutta kyllä hänellekin koulutuksella on merkitystä.Missään tapauksessa en voisi olla onnellinen parisuhteessa, missä toinen osapuoli on sitä mieltä, että minun koulutukseni on hänelle merkityksetön asia. Se on osa minua, ja se on minulle tärkeää, joten jos minua rakastaa, pitää myös koulutustani tärkeänä.

En ole katkera, mutta mietin vain voiko tuo kirjoitus olla edes tosissaan kirjoitettu. Venäläiset klassikot, instrumentit, luonnontieteet, politiikka jne.Kai fiksu aikuinen ymmärtää, että musiikillisuus on syntymälahja ja niistä koulutetuistakin aikuisista vain osa harrastaa itse taiteita, saati sitten musiikkia? Musiikin kuluttamista tietysti harrastaa suuri osa väestöstä, mutta en minä ainakaan tunne kuin yhden ihmisen, joka itse soittaa ja on siinä hyvä. Tämän ihmisen koulutus ja työ liittyykin nimenomaan musiikkiin kaiken muun kustannuksella ja hänen puolisonsa myös. Miksi tavallisen ihmisen pitäisi hampaat kirskuen opetella jonkun instrumentin soittoa?Niin korkeaa ja monipuolista koulutusta ei ainakaan tutkintotasolla ole, että se auttaisi musiikin kanssa. Niistä tutkinnoista, joiden osia minä olen opiskellut, on vain yhteen liittynyt musiikki ja se oli kirkon nuorisotyön (AMK) vapaaehtoisena kurssina jokin kitaransoittokurssi, jonka käy osa tutkinto-opiskelijoista.

Mieheni on tohtori. Osaa puhua politiikasta, tutkinto on luonnontieteistä ja klassikkonsa tuntee. Ja soittaa viulua. Kas kun tällaisia miehiä on, miksi tyytyä vähempään.

Minua on aina kiehtonut tuo klassikkokysymys. Siis että joku kokee että siitä on hyötyä, kun on lukenut kirjallisuuden klassikoita. Miten se näkyy elämässä? Meneekö se niin, että aamiaispöydässä toinen aloittaa keskustelun, että "Muistatko, rakas, kun siinä Kazamarovin veljesten sivulla 54 oli sellainen mielenkiintoinen tapahtuma? Ahahaa. Ahahahaa." "Joo, niin oli." "Joo." Tai ollaan jossain akateemisissa pippaloissa ja koetaan mentaaliorgasmi, kun joku heittää viittauksen johonkin klassikkokirjaan ja huomaa, että hei, minä ymmärsin tuon viittauksen! Olen lukenut saman kirjan! Aaah! oooh! Hei kaikki, minäkin olen lukenut sen! Se tarkoittaa, että olen älykäs ja muutenkin niin fasinoiva ihminen! Osaan lukea ja olen lukenut kirjan x, jonka kaikki muutkin ovat lukeneet, koska se on akateemisen viitekehyksen puitteissa määritelty klassikoksi! Oooh!No joo, itse en edes muista enää kolmen kuukauden kuluttua mitä kirjassa tapahtui, muuten kuin pääkohdiltaan. Saati sitten, että rakentaisin siitä jonkun säkenöivän rungon parisuhteen peruskiveksi. Silläpä kai jäikin akateeminen tutkinto aikoinaan kesken. Kertakaikkiaan tylsää matskua ne klassikot.

Juu, täsmälleen samaa olen pariinkin otteeseen kysynyt tällä palstalla, mutta tähän ei tule muuta vastausta kuin "et vain tajua". Ja siis ihan akateeminen nainen olen itsekin, mutta esim klassikkokirjallisuudesta tai historian tapahtumista en ole koskaan keskustellut kenenkään ihmisen kanssa. Tietysti niihin voi jossain sopivassa yhteydessä viitata, mutta ne viittaukset eivät kyllä kokonaista keskustelua kovin pitkälle kannattele. 

Miten selittää eri värien ero syntymästään sokealle? Ei mitenkään, samoin kouluttamaton ei tajua mistä hän on jäänyt paitsi.

Suurin ongelma ei ole se ettei aamiaispöydässä voi keskustella kirjallisuudesta, vaan tuo alemmuuskompleksi. Ettei ole opiskellut vaikka valtiotieteitä koskaan, mutta "tietää" että se on tylsää. MISTÄ tietää?

Ja kyllä akateemiset pariutuu myös amisten kanssa. Mutta ei sellaisten amisten, joilla on kova kiire dissata jotakin koulutusta ihan silkkaa omaa epävarmuutta.

Huhhuh, taidatte tosiaan olla ihan autuaan sokeita omalle ylimielisyydellenne? Ihan oikeasti, kuka päästelee tuollaisia suustaan? :D Että ihan sokeisiin voidaan verrata ihmisiä, jotka eivät ole yliopistoa käyneet. Ei hyvää päivää. Sinun on pakko olla trolli.

Entäs minä, joka opiskelin yliopistossa 8 vuotta, mutta lopulta jätin kesken, koska en vain saanut itseäni innostumaan esimerkiksi juurikin noista kirjallisuuden klassikoista. Ne olivat tylsiä. Kuulkaa kaikki, jotka ette ole yliopistossa olleet. Siellä voi olla ÄÄRIMMÄISEN TYLSÄÄ. Jos menette sinne, valitkaa alanne tarkkaan. Ja ennen kaikkea, älkää kuvitelko, että siellä olisi jotenkin ihmeellistä. Se on vain koulua koulun perään, fokus toki keskitetään tiettyyn alaan yleistiedon sijaan. Jos satut rakastamaan sitä alaa, varmasti nautit. Muuten et. Opetetaan myös tieteellistä ajattelutapaa ja kirjoittamista, joka toki kuuluu asiaan jos aiot tieteellistä ammattia harjoittaa. Muuten kaikki on itsestäsi kiinni. Oletko kiinnostunut maailmasta muutenkin kuin omista asioistasi?  Tieto on kaikkien saatavilla, jos vain haluaa ja vaivautuu. Jos pidät kirjoista, voit lukea niitä mielin määrin koulutuksesta riippumatta ja niin edelleen.

Ja jos päätät lähteä akateemiselle uralle, älä anna sen nousta päähäsi, koska sille ei ole mitään perustetta. Jos hoidat työsi hyvin tai jopa luot jotain mullistavaa, siitä voit olla ylpeä kuten me kaikki muutkin.

No minä olen akateemisella uralla. Jos  kiinnostaa tietää ja ymmärtää, ihminen lähes aina kouluttautuu, Suomessa se ei enää ole edes rahasta kiinni.

Lopettaminen 8 vuoden jälkeen kesken siksi että on "tylsää", on pelkästään lapsellista ja lyhytnäköistä. Jos on noin paljon satsannut, hoitaa edes loppuun asti ja ottaa hyödyt. Jos ala on valittu väärin, normijärjellä asia selviää nopeammin kuin 8 vuodessa, vaihtaa kiinnostavampaan.

Nämä keskustelut vahvistavat näkemystä, että erilainen koulutustausta on rasite suhteessa, puhutaan ihan eri kieltä.

Kieltämättä olen jälkikäteen hieman harmitellut sitä, etten ottanut edes kandin tutkintoa ulos ennen lopettamista. Tai olisin voinut vaihtaa pääainetta kuten jotkut kurssikaverista tekivät. Nautiskelin lähinnä opiskeluelämän sosiaalisista aspekteista ja ajelehdin. Ihan vain saamattomuutta. Toki sitä nuorena onkin typerämpi ja lapsellisempi, se lienee luonnollista etenkin poikien kohdalla.

Mielestäni keskustelemme kyllä ihan sujuvasti, ellei lasketa tuomitsevaa ja alentavaa asennettasi.

Kuullostaa tyypilliseltä ei akateemisen perheen lähtökohdista ponnistelevan ensimmäisen polven yliopisto-opiskelijan puuhalta. Muilla akateemiset vanhemmat luosasivat käytännönläheisesti valmiiksi, proletaustaiset ajelehti. Mullakin meni aikansa, mutta nyt on kaksi maisterin tutkintoa plakkarissa.

Vierailija kirjoitti:

Mutta kyllä 30-35 v mies on liian vanha 20v tytöille. Itseäni tuossa iässä kosiskeli 27 v vanhus, ja kyllä tosiaan tuntui vanhalta. Tyyppi oli muuten Ok, kivan näköinen DI ja hauska tyyppi, mutta oikeasti sairaan vanha

Jotenkin tuntuu että vanhat katkerat rupsahtaneet mammat vaan täällä tuollaisia satuja kirjoittelevat kun mies on heittänyt pihalle ja vaihtanut johonkin nuoreen thaikkuun tai kullankaivaja-fitnessmisuun. Ei kyllä 7v ikäero ole mikään erikoinen juttu. Kun itse olin lähemmäs 30v ja liikuin 20-25v porukoissa niin enpähän mitenkään erottonut joukosta. Jotkut miehet kun rupsahtaa jo muutamassa vuodessa tulevat täysi-ikäisiksi joten vaikea sanoa jostakin miehestä onko sillä ikää 20 tai 30v. Kiloja tulee, hiukset lähtee ym. Itselleni taas ei tapahtunut ja olin montaa kaveriani nuoremman näköinen, kiitos punttiksen, aurinkovoiteen ja rogainen. Moni tyttönen kyllä ihmetteli ikääni kun sai selville.

Vierailija kirjoitti:

Myötähäpeä tuosta "akateemikosta". Kvg.

Mutta hyvä esimerkki, miten yleissivistys ei kerry vaan itsekseen asioiden ihmettelystä, tarvitaan koulutusta. Muuten se sivistys on vähän kun rakentaisi taloa vailla perustuksia, ei tule toimivaa vaikka sinänsä mukana olisi ihan ehjiä tiiliä ja ikkunoita.

Sivistyssanakirjan mukaan:

Synonyymit: akateemikko

akateemikko

opettaja, tiedekunnan jäsen, kasvattaja.

Toki kaikki kouluttautuneet eivät kuulu esimerkiksi tiedekuntaan, mutta voin lopettaa termin käyttämisen jos se kovasti kaihertaa. Laiskuuttani tempaisin jostain tuollaisen kattotermin tätä keskustelua varten.

Ei pelkästä ihmettelystä tietenkään, pitää myös ottaa selvää ihmetyksen aiheista. En tosin ymmärrä miksi sama tietokirja tai muu lähde antaisi eri tietoja riippuen siitä, onko se luettu luentosalissa vai kirjastossa tai vaikkapa netissä. Tietoa on nykyään tarjolla kenelle tahansa, se ei enää ole vain etuoikeutettujen huvia.

gfdfdfsgsdfg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myötähäpeä tuosta "akateemikosta". Kvg.

Mutta hyvä esimerkki, miten yleissivistys ei kerry vaan itsekseen asioiden ihmettelystä, tarvitaan koulutusta. Muuten se sivistys on vähän kun rakentaisi taloa vailla perustuksia, ei tule toimivaa vaikka sinänsä mukana olisi ihan ehjiä tiiliä ja ikkunoita.

Sivistyssanakirjan mukaan:

Synonyymit: akateemikko

akateemikko

opettaja, tiedekunnan jäsen, kasvattaja.

Toki kaikki kouluttautuneet eivät kuulu esimerkiksi tiedekuntaan, mutta voin lopettaa termin käyttämisen jos se kovasti kaihertaa. Laiskuuttani tempaisin jostain tuollaisen kattotermin tätä keskustelua varten.

Ei pelkästä ihmettelystä tietenkään, pitää myös ottaa selvää ihmetyksen aiheista. En tosin ymmärrä miksi sama tietokirja tai muu lähde antaisi eri tietoja riippuen siitä, onko se luettu luentosalissa vai kirjastossa tai vaikkapa netissä. Tietoa on nykyään tarjolla kenelle tahansa, se ei enää ole vain etuoikeutettujen huvia.

Yliopistossa opetetaan myös lähdekritiikkiä, jota sinulla ei selvästikään ole.

Akateemikko on Suomessa arvonimi, jonka tasavallan presidentti myöntää erityisen ansioituneille tieteen- ja taiteenharjoittajille. Vuosina 1947–1969 niin sanotussa vanhassa Suomen Akatemiassa oli kaksitoista akateemikon virkaa (neljä luonnontieteellistä, kolme hengentieteellistä, kolme taiteellista, kaksi vaihtuvaa), joiden haltijat velvoitettiin harjoittamaan ja edistämään omaa tieteellistä tai taiteellista alaansa. Vaikka Suomen Akatemia silloisessa muodossaan lakkautettiin vuoden 1970 alussa, saivat silloiset akateemikot pitää virkansa ja palkkaetunsa vanhan lain mukaiseen 70 vuoden eroamisikään saakka.[1] Vuodesta 1972 akateemikko on ollut valtiollinen arvonimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myötähäpeä tuosta "akateemikosta". Kvg.

Mutta hyvä esimerkki, miten yleissivistys ei kerry vaan itsekseen asioiden ihmettelystä, tarvitaan koulutusta. Muuten se sivistys on vähän kun rakentaisi taloa vailla perustuksia, ei tule toimivaa vaikka sinänsä mukana olisi ihan ehjiä tiiliä ja ikkunoita.

Toi ettei erota mikä on akateeminen ja akateemikko on aika hyvä esimerkki, kouluttamaton laukoo juuri tuollaisia sammakoita ja sitten ihmettelee, miksi ei ole kovin kiinnostava keskustelukumppani. Tuollainen saa kuulijan nolostumaan sanojan puolesta.

Vähän kun joku tosissaan sanoisi että kyllä 2 + 2 =5, miten siitä jatketaan luontevasti keskustelua? "Öö, voi kai se noinkin olla (jossakin toisessa todellisuudessa)", vai miten jatkaa luontevasti?

Shh, älä nolaa itseäsi enempää. Jos olet opettaja, tiedekunnan jäsen, tai kasvattaja niin olet akateemikko. Tietenkään kaikki koulutetut eivät ole ja korkeakoulutusta saa muuallakin kuin yliopistossa, mutta kovin vähissä ovat argumentit, jos pitää takertua tuollaiseen.

Tuohon toiseen asiaan sanoisin että hienoa, ihan kivasti pääsit jo keskustelun alkuun tuossa. Vähän vielä harjoittelua kaipaa kyllä. Ehkä lähtisin ensin pyytämään väitteen esittäjältä lisää taustoitusta väitteelleen ja selvittäisin hänen määritteensä. Puhutaanko kenties kvanttimatematiikasta tai ehkäpä kyseessä on vain kokeellinen ajatusleikki, jossa pyritään venyttämään käsitteiden rajoja.

Vierailija kirjoitti:

ytryrttr kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

trwetrwt kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menisikö tämä asia paremmin perille, jos ottaa vertauksena ikäeron. Olisiko hyväksyttävää, jos 40-vuotias nainen sanoo, ettei ole halukas deittailemaan 20-vuotiasta miestä, koska olettaa, että elämäntilanne, maailmankatsomus ja tulevaisuuden toiveet eroavat ratkaisevasti? Vai tulisiko siitäkin suuri huuto, että tyhmä nainen etsii seuraa ainoastaan oman ikäisistään, kun siellä 20-vuotiaissakin voi olla sellaisia persoonia, joiden kanssa nämä asiat osuisivat hyvin yhteen? Tuskin tulisi. Kyllä varmaankin ihan hyvin voidaan hyväksyä se, että molemmat keskittyvät seuranetsintään siellä omanikäisten joukossa, eikä tarvitse varta vasten lähteä hakkaamaan päätä seinään niiden tuhansien muiden nuorten miesten kanssa, jos se harvinainen yksilö sieltä vaikka tulisi vastaan. 

Ikäero ei oikein toimi vertailukohtana. Se kun on ihan eri tason eroavaisuus ja todennäköisesti aiheuttaa näitä haasteita parisuhteeseen. Mutta ehkä sitä voisi soveltaa tähän keskusteluun niin, että joidenkin mielestä erot koulutustasossa vastaavat 20 vuoden ikäeroa?

Sehän pointti olikin, että myös se eri koulutustaso aiheuttaa todennäköisesti haasteita parisuhteeseen.

Se on puhtaasti asennekysymys molemmin puolin, kun taas ikäero on absoluuttisempi asia, toinen ei vain kerta kaikkiaan ole samassa pisteessä elämässään.

Ikäero on päinvastoin nimenomaan juuri hyvin suhteellinen asia.  20v vs 10v puhutaan linnareissuun johtavasta erosta elämäntilanteissa, 40v vs 30v taas ollaan usein melko samassa vaiheessa.

Ei vastaväitettä tuohon. Itse puhuin nimenomaan alkuperäisestä esimerkistä, jossa toinen on 20 ja toinen 40.