HS: Suomessa sinkut eivät kohtaa

hjghjghj kirjoitti:

Anteeksi vaan, mutta minua vähän huvittaa tuo miten älyllistetty ja kliininen teillä on parisuhdekin, onko se sitten väistämätöntä jos molemmat ovat akateemisia? Että ihan käydään tuntikausien filosofisia keskusteluja siitä, mikä on pettämistä ja miksi se loukkaa. Ja vielä kursseja ja tehtäviä. Kuulostaa siltä, että suhdetta suoritetaan kuin jotain koulutehtävää sen sijaan, että eletään ja tunnetaan sitä. Mutta jos se teillä toimii, mikäs minä olen sanomaan. Ehkä tämä koko keskusteluketju on ollut vähän turhaa, jos ihmisten näkemykset parisuhteesta ovat näinkin erilaisia.

Jokaisen pitäisi käydä tarkemmin läpi ajatuksiaan suhteesta kumppaniehdokkaitten kanssa. Pettäminen merkkaa ihmisille eri asioita. Jollekin pettämisen raja on penetraatio ja joku laittaa rajan flirttailuun. Vaikka ajatuksia ei voi vahtia niin jollekin jo se, että toinen ajattelee muita ei edes sillai mut kumminkin on pettämistä.. Ei siihen mitään filofisia teorioita tarvitse sotkea kun riittää ihan ne omat mielipiteet ja näkemykset. Tulisi vähemmän epäonnistuneita liittoja jos ihmiset keskittyisivät parin valintaan ja parisuhteen laatuun vähän tarkemmin. Uutisissakin oli että kaikenlaiset "itsehoito-oppaat" ovat tällä hetkellä suosiossa. On hyvä opetella tuntemaan itseään ja partneriaan vähän laajemmin. Eikö keskusteluketjun pitäisi ennemminkin laajentua ja synnyttää poikasketjuja jotta sinkut oppisivat kohtaamaan toisiaan? Jos tavoitteena on pariutuminen niin silloin olisi parasta opetella tuntemaan itsensä ja toinen läpikotaisin. Mikäs noissa? Parijoogaan ja tantraseksikurssille niin alkaa sujua, ei ne kurssit elämistä tai tuntemista estä :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fsfasdfasdfa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulin et kertoo yleisesti sinkuista mutta keskittyi vaan siihen mammaan. Ihan tyhmä artikkeli.

En pääse lukemaan juttua, mutta on outoa väittää että nainen ei löytäisi Suomessa partneria. Ei muuta kuin profiili deittipalstalle, niin heti tulee satoja yhteydenottoja päivittäin toinen toistaan upeammilta uroksilta. Miehillä tilanne toki on tuo mitä otsikossa kerrotaan.

Kun se yhteydenotto ei ole vielä parisuhde. Niistä toinen toistaan upeammista uroksista kun pudottaa pois pelkän seksin vonkaajat, ei kovin montaa jää jäljelle ja nekin ovat jotain mielenterveyshäiriöisiä. 

Väärin. Vaan en eivät kelpaa naisille.

9/10 naisesta jolla on korkeakoulutus ei ikinä kelpaa ei korkeakoulutettu mies.

9/10 naisesta ei kelpaa mies joka tienaa naista vähemmän.

No minkä ihmeen takia pitäisi kelvata? Miksi tyytyä vähempään? Jos liikunnallinen mies saa vaatia liikunnalla status naista, niin miksi koulutettu ja hyvin ansaitseva nainen saa vaatia koulutettua hyvin ansaitsevaa miestä?

En jaksa lukea mistä olette keskustelleet, mutta kannattaa tarkasti miettiä, että kuinka tärkeää miehen koulutus ja ansaitseminen on. Näillä on kuitenkin erittäin vähän tekemistä niiden asioiden kanssa, jotka tekevät parisuhteesta onnellisen. 

Enemmän koulutuksella ja jopa tuloilla on väliä kuin toisen ulkonäöllä. Ulkonäkö sitä paitsi muuttuu kaikilla iän tai esim. raskauksien myötä. Tulotkin voivat tippua, mutta yhteiset arvot ja mielenkiinnon kohteet voivat kantaa pidemmälle ja auttaa selviämään vastoinkäymisistä. Koulutus periytyy yhä vahvemmin myös lapsille, eikä ole järkevää harkita sellaista kumppania, jonka käsitykset siitä eroavat liian rankasti omista.

Sinusta ilmeisesti onnelliseen parisuhteeseen riittää tarpeeksi nuori ja kaunis, timmi kroppa, johon voit aina halutessasi ejakuloida - ja säyseä ja kiltti luonne pitäisi naiselta myös löytyä, jotta leidi myötäilee halujasi eikä sano vahingossakaan sinulle vastaan.

Edelleen et ole onnistunut sanomaan mitään syytä miksi koulutus olisi tärkeää. Toisen pitäminen viehättävänä taas on mitä ilmeisimmin tärkeää hyvän parisuhteen kannalta, koska ne asiat, joita tehdään pelkästään parisuhteessa liittyvät hyvin vahvasti seksiin tai muuhun romanttiseen läheisyyteen. Tällaisia asioita haluaa tehdä vain itseään viehättävän henkilön kanssa. 

Koulutettujen perheiden lapset ovat toki todennäköisemmin koulutettuja, mutta sinähän sitä lastasi olet kasvattamassa, joten hän kyllä näkee myös sen puolen. Sehän on vain hyvä jos lapsi näkee millaista on koulutetun työ ja millaista on matalammin koulutetun työ. Silloin hän osaa itse paremmin sanoa mitä haluaa tehdä. Ei lapsi ole koskaan vanhempiensa kopio, vaan yksilö, jonka pitää antaa itse päättää mitä hän haluaa tehdä. 

Minä olen ollut naimisissa yli 20 v, ja vaikka edelleen meillä on aktiivinen seksielämä, kyllä meidän suhteessamme silti keskustellaan enemmän kuin harrastetaan seksiä. Jos olisin mennyt naimisiin miehen kanssa, joka ei ole lukenut venäläisiä klassikoita, jolle ei olisi luonnontieteet ja niistä puhuminen tuttua, joka ei soittaisi jotain instrumenttia, ja joka ei pystyisi pohtimaan politiikkaa vähän syvemmin, olisin hyvin yksinäinen parisuhteessani. Minulle nuo ovat tärkeitä asioita, ja miehen korkea monipuolinen koulutus niissä auttaa.

Joku toinen saattaa rakastaa kukkia, ja avioliitto ammattikoulun käyneen puutarhurin kanssa on elämän onni. Mutta kyllä hänellekin koulutuksella on merkitystä.

Missään tapauksessa en voisi olla onnellinen parisuhteessa, missä toinen osapuoli on sitä mieltä, että minun koulutukseni on hänelle merkityksetön asia. Se on osa minua, ja se on minulle tärkeää, joten jos minua rakastaa, pitää myös koulutustani tärkeänä.

En ole katkera, mutta mietin vain voiko tuo kirjoitus olla edes tosissaan kirjoitettu. Venäläiset klassikot, instrumentit, luonnontieteet, politiikka jne.

Kai fiksu aikuinen ymmärtää, että musiikillisuus on syntymälahja ja niistä koulutetuistakin aikuisista vain osa harrastaa itse taiteita, saati sitten musiikkia? Musiikin kuluttamista tietysti harrastaa suuri osa väestöstä, mutta en minä ainakaan tunne kuin yhden ihmisen, joka itse soittaa ja on siinä hyvä. Tämän ihmisen koulutus ja työ liittyykin nimenomaan musiikkiin kaiken muun kustannuksella ja hänen puolisonsa myös. Miksi tavallisen ihmisen pitäisi hampaat kirskuen opetella jonkun instrumentin soittoa?

Niin korkeaa ja monipuolista koulutusta ei ainakaan tutkintotasolla ole, että se auttaisi musiikin kanssa. Niistä tutkinnoista, joiden osia minä olen opiskellut, on vain yhteen liittynyt musiikki ja se oli kirkon nuorisotyön (AMK) vapaaehtoisena kurssina jokin kitaransoittokurssi, jonka käy osa tutkinto-opiskelijoista.

Mieheni on tohtori. Osaa puhua politiikasta, tutkinto on luonnontieteistä ja klassikkonsa tuntee. Ja soittaa viulua. Kas kun tällaisia miehiä on, miksi tyytyä vähempään.

Minua on aina kiehtonut tuo klassikkokysymys. Siis että joku kokee että siitä on hyötyä, kun on lukenut kirjallisuuden klassikoita. Miten se näkyy elämässä? Meneekö se niin, että aamiaispöydässä toinen aloittaa keskustelun, että "Muistatko, rakas, kun siinä Kazamarovin veljesten sivulla 54 oli sellainen mielenkiintoinen tapahtuma? Ahahaa. Ahahahaa." "Joo, niin oli." "Joo." Tai ollaan jossain akateemisissa pippaloissa ja koetaan mentaaliorgasmi, kun joku heittää viittauksen johonkin klassikkokirjaan ja huomaa, että hei, minä ymmärsin tuon viittauksen! Olen lukenut saman kirjan! Aaah! oooh! Hei kaikki, minäkin olen lukenut sen! Se tarkoittaa, että olen älykäs ja muutenkin niin fasinoiva ihminen! Osaan lukea ja olen lukenut kirjan x, jonka kaikki muutkin ovat lukeneet, koska se on akateemisen viitekehyksen puitteissa määritelty klassikoksi! Oooh!

No joo, itse en edes muista enää kolmen kuukauden kuluttua mitä kirjassa tapahtui, muuten kuin pääkohdiltaan. Saati sitten, että rakentaisin siitä jonkun säkenöivän rungon parisuhteen peruskiveksi. Silläpä kai jäikin akateeminen tutkinto aikoinaan kesken. Kertakaikkiaan tylsää matskua ne klassikot.

Juu, täsmälleen samaa olen pariinkin otteeseen kysynyt tällä palstalla, mutta tähän ei tule muuta vastausta kuin "et vain tajua". Ja siis ihan akateeminen nainen olen itsekin, mutta esim klassikkokirjallisuudesta tai historian tapahtumista en ole koskaan keskustellut kenenkään ihmisen kanssa. Tietysti niihin voi jossain sopivassa yhteydessä viitata, mutta ne viittaukset eivät kyllä kokonaista keskustelua kovin pitkälle kannattele. 

Sehän on ihan siitä kiinni, että jos substanssi ei riitä käymään keskustelua. Ei mullakaan riitä keskusteluun vaikkapa Putouksesta, mutta eipä tuota lähipiirissäni muut katelekaan kuin kansakoulun käyneet mummot.

Totta, ihmisillä on eri mielenkiinnon kohteet. Näkisin asian niin, että ihmisen arvo keskustelijana riippuu enemmän siitä, miten kykenee keskustelemaan käsitetasolla isommista teemoista. Kaikki muu on yksityiskohtien sälää, josta ei voi puhua jos ei ole tutustunut ja se on luonnollisesti hauskaa vain asiaan vihkiytyneiden kesken.

Vierailija kirjoitti:

fasfsaddfs kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Amisjonnet pyrkivät tässäkin ketjussa dominoimaan naisia kertoen ja lopulta hokemalla hokien heille, miten asiat heidän mielestään todellisuudessa ovat ja mikä heistä on parisuhteessa tärkeää. He eivät lainkaan kuuntele naisia eivätkä pidä arvossa naisten mielipiteitä vaan pyrkivät jyräämään naisten kannan asiassa kuin asiassa. Parisuhde erilaisia arvoja kannattavan ihmisen kanssa käy raskaaksi, etenkin jos huonosti koulutettu jatkuvasti mitätöi koulutetumpaa kumppaniaan, kuten miehet tässäkin ketjussa pyrkivät tekemään.

Koulutetut naiset suosivat koulutettuja miehiä, joiden kanssa he jakavat usein saman tieteellisen maailmakuvan ja arvopohjan, eikä toinen yritä sitä omia "faktojaan" jankkaamalla jankuttaen murentaa, vaan asioista voidaan toivon mukaan keskustella rakentavassa hengessä. Yliopiston käyneet naiset usein arvostavat mieheltä sanavalmiutta ja kirjallista ilmaisukykyä, mikä amiksilla ei usein kovin korkealle tasolle yllä.

Miksi ihmeessä amikset eivät etsi sieltä amiksesta itselleen naisia? Miksi heidän mielestään naisen olisi oltava välttämättä koulutettu, vaikka he eivät koulutusta tai koulutettua naista arvosta? Luulisi yhteisen sävelen löytyvän helpommin sieltä kuin itselle täysin vieraista kuvioista.

Sanavalmius ja ilmaisukyky ovat synnynnäisiä ominaisuuksia, niitä ei mistään luennoilta tai tenteistä saa. On se kumma kun ihmisillä menee ominaisuudet ja koulutukset aina sekaisin.

Kuule kun ei ole. Sanavalmius ja ilmaisukyky liittyvät hyvin vahvasti siihen miten kukin osaa sanoittaa tapahtumia ja asettaa niitä kontekstiinsa. Kielellinen lahjakkuus on yksi älykkyyden osa-alue, jota todellakin voi harjoittaa lukemalla, opiskelemalla jne. Sanavalmiutta ei ole osata sanoa oikeaan aikaan omasta mielestään "no vittu joo".

Ei tuossa nyt hirveästi tullut erimielisyyttä minun kanssani. Tokihan sanat täytyy jokaisen oppia. Mutta sitten kun ne on opittu, on ihan henkilökohtaisista ominaisuuksistasi kiinni, kuinka nopeasti älysi leikkaa ja kuinka värikkäästi osaat sitä sanavarastoa hyödyntää spontaanisti. Kaikki tietävät ihmisiä, joilla on tämä kyky ja siihen ei vaikuta se, mitä kouluja on käyty. Ajatellaan esimerkiksi koomikoita tai näyttelijöitä, kyllä siihen pitää olla vahva luonnollinen taipumus, paperilla ei sitä voi oppia.

Itselläni oli se ongelma, ettei löytynyt tarpeeksi hyviä miehiä, joilla samat arvot ja elämäntyyli. Treenaan salilla väh. 4 kertaa/ viikko ja syön terveellisesti en polta enkä juo. Olen kuitenkin yli 30 joten vaihtoehtona monesti oli joko näitä taviksia tai sitten pelimiehiä. Onneksi löysin salilta mieheni ja hän on yhtä treenattu sekä samat elämäntavat kuin itselläni.

gfhgfhdfgh kirjoitti:

Ei tietenkään pysty keskustelemaan juuri siitä kirjasta, jota ei ole lukenut. Mutta kun se kirjassa esitetty asia kuitenkin vedetään ideatasolle kuten kuvasit, niin silloinhan siitä voi keskustella kuka tahansa. Aika noppapeliksi menee, jos joutuu valikoimaan seuransa sen perusteella että onkohan tuo nyt lukenut sen ja sen kirjan, että päästään keskustelemaan juuri siitä, miten asia siinä kirjassa meni. Samalla tulee joku älytön ajatus siitä, että jos ei lue paljon kirjoja, niin ei pysty keskustelemaan mistään. Omituista. Oikeastaan voisi kysyä, onko ihminen oikeasti kovinkaan älykäs, jos ei kykene keskustelemaan asioista ilman, että on aiemmin lukenut kirjan, jossa on sattunut törmäämään ajatukseen. Osaako ajatella spontaanisti ylipäänsä?

Mutta tiedäthän, että muitten ajatuksista on aina mukavampi jutella silloin kun omia ei ole ;) Mutta sitähän se yliopisto on.. Luetaan muiden ajatuksia joilla perustellaan joidenkin muiden ajatuksia ja luoja varjele jos yksikään oma ajatus löytyy niin sille ei hitto vieköön ole lähdettä! Yliopisto on omien ajatusten tuhoamislaitos.. Ja se kyllä näkyy akateemisissa... Joten yliopisto tutkimuksen ytimenä potkii itseään jalkaan. Ilmaistakseen oman ajatuksensa täytyy keksiä teennäinen aasinsilta "tieteelliseen lähteeseen". Sama ajatus ilman aasinsiltaa = epäkelpo, aasinsillan kanssa = täydet pisteet... Niin tekopyhä paikka, että oksettaa.

Vierailija kirjoitti:

gfhgfhdfgh kirjoitti:

Ei tietenkään pysty keskustelemaan juuri siitä kirjasta, jota ei ole lukenut. Mutta kun se kirjassa esitetty asia kuitenkin vedetään ideatasolle kuten kuvasit, niin silloinhan siitä voi keskustella kuka tahansa. Aika noppapeliksi menee, jos joutuu valikoimaan seuransa sen perusteella että onkohan tuo nyt lukenut sen ja sen kirjan, että päästään keskustelemaan juuri siitä, miten asia siinä kirjassa meni. Samalla tulee joku älytön ajatus siitä, että jos ei lue paljon kirjoja, niin ei pysty keskustelemaan mistään. Omituista. Oikeastaan voisi kysyä, onko ihminen oikeasti kovinkaan älykäs, jos ei kykene keskustelemaan asioista ilman, että on aiemmin lukenut kirjan, jossa on sattunut törmäämään ajatukseen. Osaako ajatella spontaanisti ylipäänsä?

Mutta tiedäthän, että muitten ajatuksista on aina mukavampi jutella silloin kun omia ei ole ;) Mutta sitähän se yliopisto on.. Luetaan muiden ajatuksia joilla perustellaan joidenkin muiden ajatuksia ja luoja varjele jos yksikään oma ajatus löytyy niin sille ei hitto vieköön ole lähdettä! Yliopisto on omien ajatusten tuhoamislaitos.. Ja se kyllä näkyy akateemisissa... Joten yliopisto tutkimuksen ytimenä potkii itseään jalkaan. Ilmaistakseen oman ajatuksensa täytyy keksiä teennäinen aasinsilta "tieteelliseen lähteeseen". Sama ajatus ilman aasinsiltaa = epäkelpo, aasinsillan kanssa = täydet pisteet... Niin tekopyhä paikka, että oksettaa.

Voi hyvänen aika! Ei voi muuta ajatella.

M46 kirjoitti:

Jos laittaisin seuranhaku ilmoituksen niin sanoisin suoraan että etsin ensisijaisesti seksiseuraa. Sitten jos nainen osoittautuu muutenkin kiinostavaksi niin voin olla seurana vaikka äitinsä luonakin. En jaksa valehtelua ja kiemurtelua asian ympärillä. Suhteessa tärkeintä on seksi, tykkään siitä ja olen aika hyvä siinä.

Kaikenlaista muuta voin olla lisäksi kun yksi asia on molemmille selvä. Jos kuulostaa kohtuuttomalta niin anteeksi rehellisyyteni.

Olet ymmärtänyt jotain väärin. Tottakai ainakin minä naisena haluan parisuhteessa paljon hyvää seksiä. Mutta jos sanot että haet seksiseuraa, ymmärrän että haet vain seksiä, et muuten seuraa. Ja jätän sinut laskuista.

Tuolla tekniikallasi haaviisi osuu lähinnä naisia jotka jostain syystä eivät ole parisuhdemarkkinoilla, vain seksimarkkinoilla. Ovat saaneet pahasti siipeensä ja ovat päättäneet etteivät enää äijää ota, vain seksiä.

Jos sinä tuossa alat ajatella parisuhdetta, hyvin todennäköisesti he eivät kyllä ala. Saat tosi valikoidun otannan naisista, sieltä sitoutumishaluttomasta osiosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fsdgsdfgsdfg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fdgdfgsdfg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahaa, jälleenkö uusi uutinen siitä ettei kaikille riitä nuoria miljonäärihughgrantteja jotka huhuilevat romanttisesti postiluukusta?

Shokeeraavaa! Miten me kaikki selviämme tästä?

Sinä se jaksat jokaiseen sinkkuketjuun syöksyä jankuttamaan tuosta miljonäärihughgrantista, eikö oikeasti ole parempaa tekemistä?

Minulle kelpaisi ihan perusjuntti duunari/työtön kunhan ei ole päihdeongelmainen eikä liian ylipainoinen. Eipä löydy. Mitäs siihen sanot?

Tähän törmää jatkuvasti netissä, että nainen väittää että vaatimukset olisi vähäiset.

Tuntuu ristiriitaiselta, koska itse en juo alkoholia juuri koskaan, en polta, elämäntavat on todella terveelliset, kroppa on atleettinen, vakityö löytyy, omistusasunto löytyy, hyväsydäminen huomaavainen luonne löytyy mutta en silti vaan kelpaa.

Olisiko sitten niin että sinulla on liian kovat vaatimukset naisille ja näille joita yrität, on kovatasoisia miehiä tarjolla? Miehillä on todella kovat kriteerit naisille. Miehet ovat myös ennakkoluuloisempia naisista (ulkonäön perusteella) kuin naiset miehistä.

Moni mies pelaa itsensä ulos ikävaatimuksilla. Otetaan vaikka 39-vuotias mies, joka etsii 24-32 ikähaarukalla naista. Ei vastaa nuoret, eikä vanhat. Mies haluaa perheen. Mutta niin haluaa moni muukin mies. Vain harva tuon ikäinen löytää paljon nuorempaa naista.

Tätä en naisissa tajua. Jos mies hakee naisia ikähaarukassa 24-32, nainen lukee sen niin että haetaan 24-vuotiasta. Ettekö te osaa lukea? Vai onko niin huono itsetunto, että jos olette haarukan yläpäässä niin pelaatte itsenne ulos automaattisesti?

No niin sen luen. Toinen ongelma on se, että hetaan vain itseä nuorempia. On aina epäilyttävää, kun vaaditaan enemmän kuin pystutään tarjoamaan itse.

No esimerkiksi itseni tapauksessa sattuu olemaan niin, että lapseni äiti on 11 vuotta nuorempi ja edellisessäkin suhteessa oli nainen 7 vuotta nuorempi. Selvästikin minulla tuntuu natsaavan vähän nuorempien naisten kanssa jostain syystä, joten olisi aika hölmöä sulkea heidät pois hausta ilman syytä. Se ei kuitenkaan tarjoita, ettenkö uskoisi että omanikäiseni nainen voisi olla minulle se oikea. Siksi siinä ikähaarukassa on se yläpää omassa iässäni. Luulisi, että kypsemmillä naisilla olisi se itsetuntokin jo jotenkin kohdillaan. Toki monella onkin vastausten perusteella. Mutta jos haluaa pelata itsensä ulos erilaisista mahdollisuuksista tuolla tavalla, niin minkäs sille voi.

Nainen voi olla 11v nuorempi mutta ei 11v vanhempi? Ja ilmeisesti ne suhteet niihin nuoriin naisiin ovat kuitenkin päättyneet, joten joku kuitenkin meni pieleen?

Jos 39-vuotias mies haluaa lapsia, niin ei, nainen ei voi olla 11 vuotta vanhempi. Ymmärrätkö miksi?

- eri

Ymmärrän. Mutta 39-vuotiaan on todella vaikeaa enää löytää enää naista, jonka kanssa tehdä lapsia. Jos mies ei ole isä 40-vuotiaana, todennäköisyys isäksi tuloon on enää pieni.

Olen eri kirjoittaja, 29-vuotias mies, mutta mitä nyt olen deittipaikkoja kolunnut, niin ikäiseni ja muutaman vuoden vanhemmat etsivät 30-45-vuotiaita miehiä. Pääasiassa halutaan, että mies on vanhempia. Ikäiseni naiset pitävät minua liian nuorena. Minun ikäistäni hakevat noin 20-27-vuotiaat

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fsdgsdfgsdfg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fdgdfgsdfg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahaa, jälleenkö uusi uutinen siitä ettei kaikille riitä nuoria miljonäärihughgrantteja jotka huhuilevat romanttisesti postiluukusta?

Shokeeraavaa! Miten me kaikki selviämme tästä?

Sinä se jaksat jokaiseen sinkkuketjuun syöksyä jankuttamaan tuosta miljonäärihughgrantista, eikö oikeasti ole parempaa tekemistä?

Minulle kelpaisi ihan perusjuntti duunari/työtön kunhan ei ole päihdeongelmainen eikä liian ylipainoinen. Eipä löydy. Mitäs siihen sanot?

Tähän törmää jatkuvasti netissä, että nainen väittää että vaatimukset olisi vähäiset.

Tuntuu ristiriitaiselta, koska itse en juo alkoholia juuri koskaan, en polta, elämäntavat on todella terveelliset, kroppa on atleettinen, vakityö löytyy, omistusasunto löytyy, hyväsydäminen huomaavainen luonne löytyy mutta en silti vaan kelpaa.

Olisiko sitten niin että sinulla on liian kovat vaatimukset naisille ja näille joita yrität, on kovatasoisia miehiä tarjolla? Miehillä on todella kovat kriteerit naisille. Miehet ovat myös ennakkoluuloisempia naisista (ulkonäön perusteella) kuin naiset miehistä.

Moni mies pelaa itsensä ulos ikävaatimuksilla. Otetaan vaikka 39-vuotias mies, joka etsii 24-32 ikähaarukalla naista. Ei vastaa nuoret, eikä vanhat. Mies haluaa perheen. Mutta niin haluaa moni muukin mies. Vain harva tuon ikäinen löytää paljon nuorempaa naista.

Tätä en naisissa tajua. Jos mies hakee naisia ikähaarukassa 24-32, nainen lukee sen niin että haetaan 24-vuotiasta. Ettekö te osaa lukea? Vai onko niin huono itsetunto, että jos olette haarukan yläpäässä niin pelaatte itsenne ulos automaattisesti?

No niin sen luen. Toinen ongelma on se, että hetaan vain itseä nuorempia. On aina epäilyttävää, kun vaaditaan enemmän kuin pystutään tarjoamaan itse.

No esimerkiksi itseni tapauksessa sattuu olemaan niin, että lapseni äiti on 11 vuotta nuorempi ja edellisessäkin suhteessa oli nainen 7 vuotta nuorempi. Selvästikin minulla tuntuu natsaavan vähän nuorempien naisten kanssa jostain syystä, joten olisi aika hölmöä sulkea heidät pois hausta ilman syytä. Se ei kuitenkaan tarjoita, ettenkö uskoisi että omanikäiseni nainen voisi olla minulle se oikea. Siksi siinä ikähaarukassa on se yläpää omassa iässäni. Luulisi, että kypsemmillä naisilla olisi se itsetuntokin jo jotenkin kohdillaan. Toki monella onkin vastausten perusteella. Mutta jos haluaa pelata itsensä ulos erilaisista mahdollisuuksista tuolla tavalla, niin minkäs sille voi.

Nainen voi olla 11v nuorempi mutta ei 11v vanhempi? Ja ilmeisesti ne suhteet niihin nuoriin naisiin ovat kuitenkin päättyneet, joten joku kuitenkin meni pieleen?

Jos 39-vuotias mies haluaa lapsia, niin ei, nainen ei voi olla 11 vuotta vanhempi. Ymmärrätkö miksi?

- eri

Ymmärrän. Mutta 39-vuotiaan on todella vaikeaa enää löytää enää naista, jonka kanssa tehdä lapsia. Jos mies ei ole isä 40-vuotiaana, todennäköisyys isäksi tuloon on enää pieni.

Olen eri kirjoittaja, 29-vuotias mies, mutta mitä nyt olen deittipaikkoja kolunnut, niin ikäiseni ja muutaman vuoden vanhemmat etsivät 30-45-vuotiaita miehiä. Pääasiassa halutaan, että mies on vanhempia. Ikäiseni naiset pitävät minua liian nuorena. Minun ikäistäni hakevat noin 20-27-vuotiaat

No tuo ei kyllä pidä ainakaan omalla tai tuttavien kohdalla paikkaansa. Olen itse 29v nainen ja mun tapailemat miehet, on 25v - 35v, yksi 39v ollut mutta ehdottomasti parhaiten tulen juttuun hieman nuorempien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fsfasdfasdfa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulin et kertoo yleisesti sinkuista mutta keskittyi vaan siihen mammaan. Ihan tyhmä artikkeli.

En pääse lukemaan juttua, mutta on outoa väittää että nainen ei löytäisi Suomessa partneria. Ei muuta kuin profiili deittipalstalle, niin heti tulee satoja yhteydenottoja päivittäin toinen toistaan upeammilta uroksilta. Miehillä tilanne toki on tuo mitä otsikossa kerrotaan.

Kun se yhteydenotto ei ole vielä parisuhde. Niistä toinen toistaan upeammista uroksista kun pudottaa pois pelkän seksin vonkaajat, ei kovin montaa jää jäljelle ja nekin ovat jotain mielenterveyshäiriöisiä. 

Väärin. Vaan en eivät kelpaa naisille.

9/10 naisesta jolla on korkeakoulutus ei ikinä kelpaa ei korkeakoulutettu mies.

9/10 naisesta ei kelpaa mies joka tienaa naista vähemmän.

No minkä ihmeen takia pitäisi kelvata? Miksi tyytyä vähempään? Jos liikunnallinen mies saa vaatia liikunnalla status naista, niin miksi koulutettu ja hyvin ansaitseva nainen saa vaatia koulutettua hyvin ansaitsevaa miestä?

En jaksa lukea mistä olette keskustelleet, mutta kannattaa tarkasti miettiä, että kuinka tärkeää miehen koulutus ja ansaitseminen on. Näillä on kuitenkin erittäin vähän tekemistä niiden asioiden kanssa, jotka tekevät parisuhteesta onnellisen. 

Enemmän koulutuksella ja jopa tuloilla on väliä kuin toisen ulkonäöllä. Ulkonäkö sitä paitsi muuttuu kaikilla iän tai esim. raskauksien myötä. Tulotkin voivat tippua, mutta yhteiset arvot ja mielenkiinnon kohteet voivat kantaa pidemmälle ja auttaa selviämään vastoinkäymisistä. Koulutus periytyy yhä vahvemmin myös lapsille, eikä ole järkevää harkita sellaista kumppania, jonka käsitykset siitä eroavat liian rankasti omista.

Sinusta ilmeisesti onnelliseen parisuhteeseen riittää tarpeeksi nuori ja kaunis, timmi kroppa, johon voit aina halutessasi ejakuloida - ja säyseä ja kiltti luonne pitäisi naiselta myös löytyä, jotta leidi myötäilee halujasi eikä sano vahingossakaan sinulle vastaan.

Edelleen et ole onnistunut sanomaan mitään syytä miksi koulutus olisi tärkeää. Toisen pitäminen viehättävänä taas on mitä ilmeisimmin tärkeää hyvän parisuhteen kannalta, koska ne asiat, joita tehdään pelkästään parisuhteessa liittyvät hyvin vahvasti seksiin tai muuhun romanttiseen läheisyyteen. Tällaisia asioita haluaa tehdä vain itseään viehättävän henkilön kanssa. 

Koulutettujen perheiden lapset ovat toki todennäköisemmin koulutettuja, mutta sinähän sitä lastasi olet kasvattamassa, joten hän kyllä näkee myös sen puolen. Sehän on vain hyvä jos lapsi näkee millaista on koulutetun työ ja millaista on matalammin koulutetun työ. Silloin hän osaa itse paremmin sanoa mitä haluaa tehdä. Ei lapsi ole koskaan vanhempiensa kopio, vaan yksilö, jonka pitää antaa itse päättää mitä hän haluaa tehdä. 

Minä olen ollut naimisissa yli 20 v, ja vaikka edelleen meillä on aktiivinen seksielämä, kyllä meidän suhteessamme silti keskustellaan enemmän kuin harrastetaan seksiä. Jos olisin mennyt naimisiin miehen kanssa, joka ei ole lukenut venäläisiä klassikoita, jolle ei olisi luonnontieteet ja niistä puhuminen tuttua, joka ei soittaisi jotain instrumenttia, ja joka ei pystyisi pohtimaan politiikkaa vähän syvemmin, olisin hyvin yksinäinen parisuhteessani. Minulle nuo ovat tärkeitä asioita, ja miehen korkea monipuolinen koulutus niissä auttaa.

Joku toinen saattaa rakastaa kukkia, ja avioliitto ammattikoulun käyneen puutarhurin kanssa on elämän onni. Mutta kyllä hänellekin koulutuksella on merkitystä.

Missään tapauksessa en voisi olla onnellinen parisuhteessa, missä toinen osapuoli on sitä mieltä, että minun koulutukseni on hänelle merkityksetön asia. Se on osa minua, ja se on minulle tärkeää, joten jos minua rakastaa, pitää myös koulutustani tärkeänä.

En ole katkera, mutta mietin vain voiko tuo kirjoitus olla edes tosissaan kirjoitettu. Venäläiset klassikot, instrumentit, luonnontieteet, politiikka jne.

Kai fiksu aikuinen ymmärtää, että musiikillisuus on syntymälahja ja niistä koulutetuistakin aikuisista vain osa harrastaa itse taiteita, saati sitten musiikkia? Musiikin kuluttamista tietysti harrastaa suuri osa väestöstä, mutta en minä ainakaan tunne kuin yhden ihmisen, joka itse soittaa ja on siinä hyvä. Tämän ihmisen koulutus ja työ liittyykin nimenomaan musiikkiin kaiken muun kustannuksella ja hänen puolisonsa myös. Miksi tavallisen ihmisen pitäisi hampaat kirskuen opetella jonkun instrumentin soittoa?

Niin korkeaa ja monipuolista koulutusta ei ainakaan tutkintotasolla ole, että se auttaisi musiikin kanssa. Niistä tutkinnoista, joiden osia minä olen opiskellut, on vain yhteen liittynyt musiikki ja se oli kirkon nuorisotyön (AMK) vapaaehtoisena kurssina jokin kitaransoittokurssi, jonka käy osa tutkinto-opiskelijoista.

Mieheni on tohtori. Osaa puhua politiikasta, tutkinto on luonnontieteistä ja klassikkonsa tuntee. Ja soittaa viulua. Kas kun tällaisia miehiä on, miksi tyytyä vähempään.

Minua on aina kiehtonut tuo klassikkokysymys. Siis että joku kokee että siitä on hyötyä, kun on lukenut kirjallisuuden klassikoita. Miten se näkyy elämässä? Meneekö se niin, että aamiaispöydässä toinen aloittaa keskustelun, että "Muistatko, rakas, kun siinä Kazamarovin veljesten sivulla 54 oli sellainen mielenkiintoinen tapahtuma? Ahahaa. Ahahahaa." "Joo, niin oli." "Joo." Tai ollaan jossain akateemisissa pippaloissa ja koetaan mentaaliorgasmi, kun joku heittää viittauksen johonkin klassikkokirjaan ja huomaa, että hei, minä ymmärsin tuon viittauksen! Olen lukenut saman kirjan! Aaah! oooh! Hei kaikki, minäkin olen lukenut sen! Se tarkoittaa, että olen älykäs ja muutenkin niin fasinoiva ihminen! Osaan lukea ja olen lukenut kirjan x, jonka kaikki muutkin ovat lukeneet, koska se on akateemisen viitekehyksen puitteissa määritelty klassikoksi! Oooh!

No joo, itse en edes muista enää kolmen kuukauden kuluttua mitä kirjassa tapahtui, muuten kuin pääkohdiltaan. Saati sitten, että rakentaisin siitä jonkun säkenöivän rungon parisuhteen peruskiveksi. Silläpä kai jäikin akateeminen tutkinto aikoinaan kesken. Kertakaikkiaan tylsää matskua ne klassikot.

Juu, täsmälleen samaa olen pariinkin otteeseen kysynyt tällä palstalla, mutta tähän ei tule muuta vastausta kuin "et vain tajua". Ja siis ihan akateeminen nainen olen itsekin, mutta esim klassikkokirjallisuudesta tai historian tapahtumista en ole koskaan keskustellut kenenkään ihmisen kanssa. Tietysti niihin voi jossain sopivassa yhteydessä viitata, mutta ne viittaukset eivät kyllä kokonaista keskustelua kovin pitkälle kannattele. 

Sehän on ihan siitä kiinni, että jos substanssi ei riitä käymään keskustelua. Ei mullakaan riitä keskusteluun vaikkapa Putouksesta, mutta eipä tuota lähipiirissäni muut katelekaan kuin kansakoulun käyneet mummot.

En minä kyllä keksi, mitä Putouksessakaan on keskusteltavaa. "katsoitko putouksen, se kohta oli hauska, niin minustakin". Mitä muuta? Minusta ei ole mitään järkeä puhua aiheesta, josta molemmat tietävät samat asiat ja ovat suunnilleen samaa mieltä. Jompi kumpi heittää jonkin faktan ja sitä sitten hymistellään ja taivastellaan siinä. Mikä järki? 

Jos on ongelmaa sosiaalisissa taidoissa, voi olla vaikeaa ymmärtää toisten sosiaalista käytöstä tai keskusteluja.

Ja vielä vaikeampaa siitä ymmärtämisestä tekee se, että kukaan ei kerro esimerkkejä. Mikä siinä vastaamisessa on näin vaikeaa? Haukutte tyhmäksi ja sosiaalisesti kömpelöksi, mutta ette voi mitenkään edes yrittää selittää, vaikka ihan tosissani ja mielestäni asiallisesti kysyn. Pelkkää naljailua vain tulee. Tällaistako se keskustelu sitten teidän mielestänne on? Arvuuttelua, vihjailua, yläpuolelle asettumista.

Harrastukset ovat hyvä puheenaihe. Elokuvat, kirjat jne. Matkat ja unelmat. Työ on ainakin minulle huono puheenaihe, sillä siinä on niin paljon vaitiolovelvollisuuden alaisia juttuja, etten mielelläni edes puhu työstäni. Kun nettideittailin pyysin jopa miehiltä, ettei kerrottaisi mitään työstä tai koulutuksista ennen treffejä, jotta olisi avoin mieli. Melkein kaikki miehet kuitenkin laittoivat oman koulutuksensa ja ammattinsa ja vaativat saada tietää myös minun ammattini.

En kysynyt keskustelunaiheita. Juuri noista aiheista osaan itsekin keskustella. Minä kysyin, miten esimerkiksi kirjallisuudesta ja muista erityistä sivistystä vaativista aiheista keskustellaan.

Jos kirjallisuus ei kiinnosta sinua, ei siitä kannata keskustella. Siis kiinnostaako?

Onpas tämä nyt vaikeaa. Kyllä, kirjallisuus kiinnostaa. Mutta se ei vielä tarkoita sitä, että ymmärtäisin, mitä ihmiset siitä keskenään juttelevat. Jos minä ahmin Agatha Christietä ja Kingiä ja deittikumppani tai puoliso Päätaloja, niin miten meidän keskustelumme etenee? Kerro minulle se. Tämä on se kohta, mitä en ymmärrä. Ymmärrän sen, jos kerrotaan toiselle jonkun kirjan sisällöstä ja ymmärrän sen, jos molemmat ovat juuri lukeneet saman kirjan ja siitä kokemuksesta vaihdetaan pari lausetta. Mutta mitä muuta? Mitä pitää sisällään se syvällinen kirjallisuuskeskustelu, joka jatkuu tuntitolkulla yömyöhään? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fsdgsdfgsdfg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fdgdfgsdfg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahaa, jälleenkö uusi uutinen siitä ettei kaikille riitä nuoria miljonäärihughgrantteja jotka huhuilevat romanttisesti postiluukusta?

Shokeeraavaa! Miten me kaikki selviämme tästä?

Sinä se jaksat jokaiseen sinkkuketjuun syöksyä jankuttamaan tuosta miljonäärihughgrantista, eikö oikeasti ole parempaa tekemistä?

Minulle kelpaisi ihan perusjuntti duunari/työtön kunhan ei ole päihdeongelmainen eikä liian ylipainoinen. Eipä löydy. Mitäs siihen sanot?

Tähän törmää jatkuvasti netissä, että nainen väittää että vaatimukset olisi vähäiset.

Tuntuu ristiriitaiselta, koska itse en juo alkoholia juuri koskaan, en polta, elämäntavat on todella terveelliset, kroppa on atleettinen, vakityö löytyy, omistusasunto löytyy, hyväsydäminen huomaavainen luonne löytyy mutta en silti vaan kelpaa.

Olisiko sitten niin että sinulla on liian kovat vaatimukset naisille ja näille joita yrität, on kovatasoisia miehiä tarjolla? Miehillä on todella kovat kriteerit naisille. Miehet ovat myös ennakkoluuloisempia naisista (ulkonäön perusteella) kuin naiset miehistä.

Moni mies pelaa itsensä ulos ikävaatimuksilla. Otetaan vaikka 39-vuotias mies, joka etsii 24-32 ikähaarukalla naista. Ei vastaa nuoret, eikä vanhat. Mies haluaa perheen. Mutta niin haluaa moni muukin mies. Vain harva tuon ikäinen löytää paljon nuorempaa naista.

Tätä en naisissa tajua. Jos mies hakee naisia ikähaarukassa 24-32, nainen lukee sen niin että haetaan 24-vuotiasta. Ettekö te osaa lukea? Vai onko niin huono itsetunto, että jos olette haarukan yläpäässä niin pelaatte itsenne ulos automaattisesti?

No niin sen luen. Toinen ongelma on se, että hetaan vain itseä nuorempia. On aina epäilyttävää, kun vaaditaan enemmän kuin pystutään tarjoamaan itse.

No esimerkiksi itseni tapauksessa sattuu olemaan niin, että lapseni äiti on 11 vuotta nuorempi ja edellisessäkin suhteessa oli nainen 7 vuotta nuorempi. Selvästikin minulla tuntuu natsaavan vähän nuorempien naisten kanssa jostain syystä, joten olisi aika hölmöä sulkea heidät pois hausta ilman syytä. Se ei kuitenkaan tarjoita, ettenkö uskoisi että omanikäiseni nainen voisi olla minulle se oikea. Siksi siinä ikähaarukassa on se yläpää omassa iässäni. Luulisi, että kypsemmillä naisilla olisi se itsetuntokin jo jotenkin kohdillaan. Toki monella onkin vastausten perusteella. Mutta jos haluaa pelata itsensä ulos erilaisista mahdollisuuksista tuolla tavalla, niin minkäs sille voi.

Nainen voi olla 11v nuorempi mutta ei 11v vanhempi? Ja ilmeisesti ne suhteet niihin nuoriin naisiin ovat kuitenkin päättyneet, joten joku kuitenkin meni pieleen?

Jos 39-vuotias mies haluaa lapsia, niin ei, nainen ei voi olla 11 vuotta vanhempi. Ymmärrätkö miksi?

- eri

Ymmärrän. Mutta 39-vuotiaan on todella vaikeaa enää löytää enää naista, jonka kanssa tehdä lapsia. Jos mies ei ole isä 40-vuotiaana, todennäköisyys isäksi tuloon on enää pieni.

Olen eri kirjoittaja, 29-vuotias mies, mutta mitä nyt olen deittipaikkoja kolunnut, niin ikäiseni ja muutaman vuoden vanhemmat etsivät 30-45-vuotiaita miehiä. Pääasiassa halutaan, että mies on vanhempia. Ikäiseni naiset pitävät minua liian nuorena. Minun ikäistäni hakevat noin 20-27-vuotiaat

Ei taida pitää paikkaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fsdgsdfgsdfg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fdgdfgsdfg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahaa, jälleenkö uusi uutinen siitä ettei kaikille riitä nuoria miljonäärihughgrantteja jotka huhuilevat romanttisesti postiluukusta?

Shokeeraavaa! Miten me kaikki selviämme tästä?

Sinä se jaksat jokaiseen sinkkuketjuun syöksyä jankuttamaan tuosta miljonäärihughgrantista, eikö oikeasti ole parempaa tekemistä?

Minulle kelpaisi ihan perusjuntti duunari/työtön kunhan ei ole päihdeongelmainen eikä liian ylipainoinen. Eipä löydy. Mitäs siihen sanot?

Tähän törmää jatkuvasti netissä, että nainen väittää että vaatimukset olisi vähäiset.

Tuntuu ristiriitaiselta, koska itse en juo alkoholia juuri koskaan, en polta, elämäntavat on todella terveelliset, kroppa on atleettinen, vakityö löytyy, omistusasunto löytyy, hyväsydäminen huomaavainen luonne löytyy mutta en silti vaan kelpaa.

Olisiko sitten niin että sinulla on liian kovat vaatimukset naisille ja näille joita yrität, on kovatasoisia miehiä tarjolla? Miehillä on todella kovat kriteerit naisille. Miehet ovat myös ennakkoluuloisempia naisista (ulkonäön perusteella) kuin naiset miehistä.

Moni mies pelaa itsensä ulos ikävaatimuksilla. Otetaan vaikka 39-vuotias mies, joka etsii 24-32 ikähaarukalla naista. Ei vastaa nuoret, eikä vanhat. Mies haluaa perheen. Mutta niin haluaa moni muukin mies. Vain harva tuon ikäinen löytää paljon nuorempaa naista.

Tätä en naisissa tajua. Jos mies hakee naisia ikähaarukassa 24-32, nainen lukee sen niin että haetaan 24-vuotiasta. Ettekö te osaa lukea? Vai onko niin huono itsetunto, että jos olette haarukan yläpäässä niin pelaatte itsenne ulos automaattisesti?

No niin sen luen. Toinen ongelma on se, että hetaan vain itseä nuorempia. On aina epäilyttävää, kun vaaditaan enemmän kuin pystutään tarjoamaan itse.

No esimerkiksi itseni tapauksessa sattuu olemaan niin, että lapseni äiti on 11 vuotta nuorempi ja edellisessäkin suhteessa oli nainen 7 vuotta nuorempi. Selvästikin minulla tuntuu natsaavan vähän nuorempien naisten kanssa jostain syystä, joten olisi aika hölmöä sulkea heidät pois hausta ilman syytä. Se ei kuitenkaan tarjoita, ettenkö uskoisi että omanikäiseni nainen voisi olla minulle se oikea. Siksi siinä ikähaarukassa on se yläpää omassa iässäni. Luulisi, että kypsemmillä naisilla olisi se itsetuntokin jo jotenkin kohdillaan. Toki monella onkin vastausten perusteella. Mutta jos haluaa pelata itsensä ulos erilaisista mahdollisuuksista tuolla tavalla, niin minkäs sille voi.

Nainen voi olla 11v nuorempi mutta ei 11v vanhempi? Ja ilmeisesti ne suhteet niihin nuoriin naisiin ovat kuitenkin päättyneet, joten joku kuitenkin meni pieleen?

Jos 39-vuotias mies haluaa lapsia, niin ei, nainen ei voi olla 11 vuotta vanhempi. Ymmärrätkö miksi?

- eri

Ymmärrän. Mutta 39-vuotiaan on todella vaikeaa enää löytää enää naista, jonka kanssa tehdä lapsia. Jos mies ei ole isä 40-vuotiaana, todennäköisyys isäksi tuloon on enää pieni.

Olen eri kirjoittaja, 29-vuotias mies, mutta mitä nyt olen deittipaikkoja kolunnut, niin ikäiseni ja muutaman vuoden vanhemmat etsivät 30-45-vuotiaita miehiä. Pääasiassa halutaan, että mies on vanhempia. Ikäiseni naiset pitävät minua liian nuorena. Minun ikäistäni hakevat noin 20-27-vuotiaat

No tuo ei kyllä pidä ainakaan omalla tai tuttavien kohdalla paikkaansa. Olen itse 29v nainen ja mun tapailemat miehet, on 25v - 35v, yksi 39v ollut mutta ehdottomasti parhaiten tulen juttuun hieman nuorempien kanssa.

Millä lailla tuo viestisi nyt sitten kumosi muka minun kertomani?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fsfasdfasdfa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulin et kertoo yleisesti sinkuista mutta keskittyi vaan siihen mammaan. Ihan tyhmä artikkeli.

En pääse lukemaan juttua, mutta on outoa väittää että nainen ei löytäisi Suomessa partneria. Ei muuta kuin profiili deittipalstalle, niin heti tulee satoja yhteydenottoja päivittäin toinen toistaan upeammilta uroksilta. Miehillä tilanne toki on tuo mitä otsikossa kerrotaan.

Kun se yhteydenotto ei ole vielä parisuhde. Niistä toinen toistaan upeammista uroksista kun pudottaa pois pelkän seksin vonkaajat, ei kovin montaa jää jäljelle ja nekin ovat jotain mielenterveyshäiriöisiä. 

Väärin. Vaan en eivät kelpaa naisille.

9/10 naisesta jolla on korkeakoulutus ei ikinä kelpaa ei korkeakoulutettu mies.

9/10 naisesta ei kelpaa mies joka tienaa naista vähemmän.

No minkä ihmeen takia pitäisi kelvata? Miksi tyytyä vähempään? Jos liikunnallinen mies saa vaatia liikunnalla status naista, niin miksi koulutettu ja hyvin ansaitseva nainen saa vaatia koulutettua hyvin ansaitsevaa miestä?

En jaksa lukea mistä olette keskustelleet, mutta kannattaa tarkasti miettiä, että kuinka tärkeää miehen koulutus ja ansaitseminen on. Näillä on kuitenkin erittäin vähän tekemistä niiden asioiden kanssa, jotka tekevät parisuhteesta onnellisen. 

Enemmän koulutuksella ja jopa tuloilla on väliä kuin toisen ulkonäöllä. Ulkonäkö sitä paitsi muuttuu kaikilla iän tai esim. raskauksien myötä. Tulotkin voivat tippua, mutta yhteiset arvot ja mielenkiinnon kohteet voivat kantaa pidemmälle ja auttaa selviämään vastoinkäymisistä. Koulutus periytyy yhä vahvemmin myös lapsille, eikä ole järkevää harkita sellaista kumppania, jonka käsitykset siitä eroavat liian rankasti omista.

Sinusta ilmeisesti onnelliseen parisuhteeseen riittää tarpeeksi nuori ja kaunis, timmi kroppa, johon voit aina halutessasi ejakuloida - ja säyseä ja kiltti luonne pitäisi naiselta myös löytyä, jotta leidi myötäilee halujasi eikä sano vahingossakaan sinulle vastaan.

Edelleen et ole onnistunut sanomaan mitään syytä miksi koulutus olisi tärkeää. Toisen pitäminen viehättävänä taas on mitä ilmeisimmin tärkeää hyvän parisuhteen kannalta, koska ne asiat, joita tehdään pelkästään parisuhteessa liittyvät hyvin vahvasti seksiin tai muuhun romanttiseen läheisyyteen. Tällaisia asioita haluaa tehdä vain itseään viehättävän henkilön kanssa. 

Koulutettujen perheiden lapset ovat toki todennäköisemmin koulutettuja, mutta sinähän sitä lastasi olet kasvattamassa, joten hän kyllä näkee myös sen puolen. Sehän on vain hyvä jos lapsi näkee millaista on koulutetun työ ja millaista on matalammin koulutetun työ. Silloin hän osaa itse paremmin sanoa mitä haluaa tehdä. Ei lapsi ole koskaan vanhempiensa kopio, vaan yksilö, jonka pitää antaa itse päättää mitä hän haluaa tehdä. 

Minä olen ollut naimisissa yli 20 v, ja vaikka edelleen meillä on aktiivinen seksielämä, kyllä meidän suhteessamme silti keskustellaan enemmän kuin harrastetaan seksiä. Jos olisin mennyt naimisiin miehen kanssa, joka ei ole lukenut venäläisiä klassikoita, jolle ei olisi luonnontieteet ja niistä puhuminen tuttua, joka ei soittaisi jotain instrumenttia, ja joka ei pystyisi pohtimaan politiikkaa vähän syvemmin, olisin hyvin yksinäinen parisuhteessani. Minulle nuo ovat tärkeitä asioita, ja miehen korkea monipuolinen koulutus niissä auttaa.

Joku toinen saattaa rakastaa kukkia, ja avioliitto ammattikoulun käyneen puutarhurin kanssa on elämän onni. Mutta kyllä hänellekin koulutuksella on merkitystä.

Missään tapauksessa en voisi olla onnellinen parisuhteessa, missä toinen osapuoli on sitä mieltä, että minun koulutukseni on hänelle merkityksetön asia. Se on osa minua, ja se on minulle tärkeää, joten jos minua rakastaa, pitää myös koulutustani tärkeänä.

En ole katkera, mutta mietin vain voiko tuo kirjoitus olla edes tosissaan kirjoitettu. Venäläiset klassikot, instrumentit, luonnontieteet, politiikka jne.

Kai fiksu aikuinen ymmärtää, että musiikillisuus on syntymälahja ja niistä koulutetuistakin aikuisista vain osa harrastaa itse taiteita, saati sitten musiikkia? Musiikin kuluttamista tietysti harrastaa suuri osa väestöstä, mutta en minä ainakaan tunne kuin yhden ihmisen, joka itse soittaa ja on siinä hyvä. Tämän ihmisen koulutus ja työ liittyykin nimenomaan musiikkiin kaiken muun kustannuksella ja hänen puolisonsa myös. Miksi tavallisen ihmisen pitäisi hampaat kirskuen opetella jonkun instrumentin soittoa?

Niin korkeaa ja monipuolista koulutusta ei ainakaan tutkintotasolla ole, että se auttaisi musiikin kanssa. Niistä tutkinnoista, joiden osia minä olen opiskellut, on vain yhteen liittynyt musiikki ja se oli kirkon nuorisotyön (AMK) vapaaehtoisena kurssina jokin kitaransoittokurssi, jonka käy osa tutkinto-opiskelijoista.

Mieheni on tohtori. Osaa puhua politiikasta, tutkinto on luonnontieteistä ja klassikkonsa tuntee. Ja soittaa viulua. Kas kun tällaisia miehiä on, miksi tyytyä vähempään.

Minua on aina kiehtonut tuo klassikkokysymys. Siis että joku kokee että siitä on hyötyä, kun on lukenut kirjallisuuden klassikoita. Miten se näkyy elämässä? Meneekö se niin, että aamiaispöydässä toinen aloittaa keskustelun, että "Muistatko, rakas, kun siinä Kazamarovin veljesten sivulla 54 oli sellainen mielenkiintoinen tapahtuma? Ahahaa. Ahahahaa." "Joo, niin oli." "Joo." Tai ollaan jossain akateemisissa pippaloissa ja koetaan mentaaliorgasmi, kun joku heittää viittauksen johonkin klassikkokirjaan ja huomaa, että hei, minä ymmärsin tuon viittauksen! Olen lukenut saman kirjan! Aaah! oooh! Hei kaikki, minäkin olen lukenut sen! Se tarkoittaa, että olen älykäs ja muutenkin niin fasinoiva ihminen! Osaan lukea ja olen lukenut kirjan x, jonka kaikki muutkin ovat lukeneet, koska se on akateemisen viitekehyksen puitteissa määritelty klassikoksi! Oooh!

No joo, itse en edes muista enää kolmen kuukauden kuluttua mitä kirjassa tapahtui, muuten kuin pääkohdiltaan. Saati sitten, että rakentaisin siitä jonkun säkenöivän rungon parisuhteen peruskiveksi. Silläpä kai jäikin akateeminen tutkinto aikoinaan kesken. Kertakaikkiaan tylsää matskua ne klassikot.

Juu, täsmälleen samaa olen pariinkin otteeseen kysynyt tällä palstalla, mutta tähän ei tule muuta vastausta kuin "et vain tajua". Ja siis ihan akateeminen nainen olen itsekin, mutta esim klassikkokirjallisuudesta tai historian tapahtumista en ole koskaan keskustellut kenenkään ihmisen kanssa. Tietysti niihin voi jossain sopivassa yhteydessä viitata, mutta ne viittaukset eivät kyllä kokonaista keskustelua kovin pitkälle kannattele. 

Sehän on ihan siitä kiinni, että jos substanssi ei riitä käymään keskustelua. Ei mullakaan riitä keskusteluun vaikkapa Putouksesta, mutta eipä tuota lähipiirissäni muut katelekaan kuin kansakoulun käyneet mummot.

En minä kyllä keksi, mitä Putouksessakaan on keskusteltavaa. "katsoitko putouksen, se kohta oli hauska, niin minustakin". Mitä muuta? Minusta ei ole mitään järkeä puhua aiheesta, josta molemmat tietävät samat asiat ja ovat suunnilleen samaa mieltä. Jompi kumpi heittää jonkin faktan ja sitä sitten hymistellään ja taivastellaan siinä. Mikä järki? 

Jos on ongelmaa sosiaalisissa taidoissa, voi olla vaikeaa ymmärtää toisten sosiaalista käytöstä tai keskusteluja.

Ja vielä vaikeampaa siitä ymmärtämisestä tekee se, että kukaan ei kerro esimerkkejä. Mikä siinä vastaamisessa on näin vaikeaa? Haukutte tyhmäksi ja sosiaalisesti kömpelöksi, mutta ette voi mitenkään edes yrittää selittää, vaikka ihan tosissani ja mielestäni asiallisesti kysyn. Pelkkää naljailua vain tulee. Tällaistako se keskustelu sitten teidän mielestänne on? Arvuuttelua, vihjailua, yläpuolelle asettumista.

Harrastukset ovat hyvä puheenaihe. Elokuvat, kirjat jne. Matkat ja unelmat. Työ on ainakin minulle huono puheenaihe, sillä siinä on niin paljon vaitiolovelvollisuuden alaisia juttuja, etten mielelläni edes puhu työstäni. Kun nettideittailin pyysin jopa miehiltä, ettei kerrottaisi mitään työstä tai koulutuksista ennen treffejä, jotta olisi avoin mieli. Melkein kaikki miehet kuitenkin laittoivat oman koulutuksensa ja ammattinsa ja vaativat saada tietää myös minun ammattini.

En kysynyt keskustelunaiheita. Juuri noista aiheista osaan itsekin keskustella. Minä kysyin, miten esimerkiksi kirjallisuudesta ja muista erityistä sivistystä vaativista aiheista keskustellaan.

Jos kirjallisuus ei kiinnosta sinua, ei siitä kannata keskustella. Siis kiinnostaako?

Onpas tämä nyt vaikeaa. Kyllä, kirjallisuus kiinnostaa. Mutta se ei vielä tarkoita sitä, että ymmärtäisin, mitä ihmiset siitä keskenään juttelevat. Jos minä ahmin Agatha Christietä ja Kingiä ja deittikumppani tai puoliso Päätaloja, niin miten meidän keskustelumme etenee? Kerro minulle se. Tämä on se kohta, mitä en ymmärrä. Ymmärrän sen, jos kerrotaan toiselle jonkun kirjan sisällöstä ja ymmärrän sen, jos molemmat ovat juuri lukeneet saman kirjan ja siitä kokemuksesta vaihdetaan pari lausetta. Mutta mitä muuta? Mitä pitää sisällään se syvällinen kirjallisuuskeskustelu, joka jatkuu tuntitolkulla yömyöhään? 

Koettaisit nähdä kirjallisuuden laajemmin kuin sinä yhtenä kirjana. Kirjallisuuskeskustelut ovat yleensä teemoittaisia tai henkilötyyppejä käsitteleviä. Voidaan vaikka keskustella Waltarin naiskuvasta tai vaikkapa syrjäytymisteemoisista kirjoista yleisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fsfasdfasdfa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulin et kertoo yleisesti sinkuista mutta keskittyi vaan siihen mammaan. Ihan tyhmä artikkeli.

En pääse lukemaan juttua, mutta on outoa väittää että nainen ei löytäisi Suomessa partneria. Ei muuta kuin profiili deittipalstalle, niin heti tulee satoja yhteydenottoja päivittäin toinen toistaan upeammilta uroksilta. Miehillä tilanne toki on tuo mitä otsikossa kerrotaan.

Kun se yhteydenotto ei ole vielä parisuhde. Niistä toinen toistaan upeammista uroksista kun pudottaa pois pelkän seksin vonkaajat, ei kovin montaa jää jäljelle ja nekin ovat jotain mielenterveyshäiriöisiä. 

Väärin. Vaan en eivät kelpaa naisille.

9/10 naisesta jolla on korkeakoulutus ei ikinä kelpaa ei korkeakoulutettu mies.

9/10 naisesta ei kelpaa mies joka tienaa naista vähemmän.

No minkä ihmeen takia pitäisi kelvata? Miksi tyytyä vähempään? Jos liikunnallinen mies saa vaatia liikunnalla status naista, niin miksi koulutettu ja hyvin ansaitseva nainen saa vaatia koulutettua hyvin ansaitsevaa miestä?

En jaksa lukea mistä olette keskustelleet, mutta kannattaa tarkasti miettiä, että kuinka tärkeää miehen koulutus ja ansaitseminen on. Näillä on kuitenkin erittäin vähän tekemistä niiden asioiden kanssa, jotka tekevät parisuhteesta onnellisen. 

Enemmän koulutuksella ja jopa tuloilla on väliä kuin toisen ulkonäöllä. Ulkonäkö sitä paitsi muuttuu kaikilla iän tai esim. raskauksien myötä. Tulotkin voivat tippua, mutta yhteiset arvot ja mielenkiinnon kohteet voivat kantaa pidemmälle ja auttaa selviämään vastoinkäymisistä. Koulutus periytyy yhä vahvemmin myös lapsille, eikä ole järkevää harkita sellaista kumppania, jonka käsitykset siitä eroavat liian rankasti omista.

Sinusta ilmeisesti onnelliseen parisuhteeseen riittää tarpeeksi nuori ja kaunis, timmi kroppa, johon voit aina halutessasi ejakuloida - ja säyseä ja kiltti luonne pitäisi naiselta myös löytyä, jotta leidi myötäilee halujasi eikä sano vahingossakaan sinulle vastaan.

Edelleen et ole onnistunut sanomaan mitään syytä miksi koulutus olisi tärkeää. Toisen pitäminen viehättävänä taas on mitä ilmeisimmin tärkeää hyvän parisuhteen kannalta, koska ne asiat, joita tehdään pelkästään parisuhteessa liittyvät hyvin vahvasti seksiin tai muuhun romanttiseen läheisyyteen. Tällaisia asioita haluaa tehdä vain itseään viehättävän henkilön kanssa. 

Koulutettujen perheiden lapset ovat toki todennäköisemmin koulutettuja, mutta sinähän sitä lastasi olet kasvattamassa, joten hän kyllä näkee myös sen puolen. Sehän on vain hyvä jos lapsi näkee millaista on koulutetun työ ja millaista on matalammin koulutetun työ. Silloin hän osaa itse paremmin sanoa mitä haluaa tehdä. Ei lapsi ole koskaan vanhempiensa kopio, vaan yksilö, jonka pitää antaa itse päättää mitä hän haluaa tehdä. 

Minä olen ollut naimisissa yli 20 v, ja vaikka edelleen meillä on aktiivinen seksielämä, kyllä meidän suhteessamme silti keskustellaan enemmän kuin harrastetaan seksiä. Jos olisin mennyt naimisiin miehen kanssa, joka ei ole lukenut venäläisiä klassikoita, jolle ei olisi luonnontieteet ja niistä puhuminen tuttua, joka ei soittaisi jotain instrumenttia, ja joka ei pystyisi pohtimaan politiikkaa vähän syvemmin, olisin hyvin yksinäinen parisuhteessani. Minulle nuo ovat tärkeitä asioita, ja miehen korkea monipuolinen koulutus niissä auttaa.

Joku toinen saattaa rakastaa kukkia, ja avioliitto ammattikoulun käyneen puutarhurin kanssa on elämän onni. Mutta kyllä hänellekin koulutuksella on merkitystä.

Missään tapauksessa en voisi olla onnellinen parisuhteessa, missä toinen osapuoli on sitä mieltä, että minun koulutukseni on hänelle merkityksetön asia. Se on osa minua, ja se on minulle tärkeää, joten jos minua rakastaa, pitää myös koulutustani tärkeänä.

En ole katkera, mutta mietin vain voiko tuo kirjoitus olla edes tosissaan kirjoitettu. Venäläiset klassikot, instrumentit, luonnontieteet, politiikka jne.

Kai fiksu aikuinen ymmärtää, että musiikillisuus on syntymälahja ja niistä koulutetuistakin aikuisista vain osa harrastaa itse taiteita, saati sitten musiikkia? Musiikin kuluttamista tietysti harrastaa suuri osa väestöstä, mutta en minä ainakaan tunne kuin yhden ihmisen, joka itse soittaa ja on siinä hyvä. Tämän ihmisen koulutus ja työ liittyykin nimenomaan musiikkiin kaiken muun kustannuksella ja hänen puolisonsa myös. Miksi tavallisen ihmisen pitäisi hampaat kirskuen opetella jonkun instrumentin soittoa?

Niin korkeaa ja monipuolista koulutusta ei ainakaan tutkintotasolla ole, että se auttaisi musiikin kanssa. Niistä tutkinnoista, joiden osia minä olen opiskellut, on vain yhteen liittynyt musiikki ja se oli kirkon nuorisotyön (AMK) vapaaehtoisena kurssina jokin kitaransoittokurssi, jonka käy osa tutkinto-opiskelijoista.

Mieheni on tohtori. Osaa puhua politiikasta, tutkinto on luonnontieteistä ja klassikkonsa tuntee. Ja soittaa viulua. Kas kun tällaisia miehiä on, miksi tyytyä vähempään.

Minua on aina kiehtonut tuo klassikkokysymys. Siis että joku kokee että siitä on hyötyä, kun on lukenut kirjallisuuden klassikoita. Miten se näkyy elämässä? Meneekö se niin, että aamiaispöydässä toinen aloittaa keskustelun, että "Muistatko, rakas, kun siinä Kazamarovin veljesten sivulla 54 oli sellainen mielenkiintoinen tapahtuma? Ahahaa. Ahahahaa." "Joo, niin oli." "Joo." Tai ollaan jossain akateemisissa pippaloissa ja koetaan mentaaliorgasmi, kun joku heittää viittauksen johonkin klassikkokirjaan ja huomaa, että hei, minä ymmärsin tuon viittauksen! Olen lukenut saman kirjan! Aaah! oooh! Hei kaikki, minäkin olen lukenut sen! Se tarkoittaa, että olen älykäs ja muutenkin niin fasinoiva ihminen! Osaan lukea ja olen lukenut kirjan x, jonka kaikki muutkin ovat lukeneet, koska se on akateemisen viitekehyksen puitteissa määritelty klassikoksi! Oooh!

No joo, itse en edes muista enää kolmen kuukauden kuluttua mitä kirjassa tapahtui, muuten kuin pääkohdiltaan. Saati sitten, että rakentaisin siitä jonkun säkenöivän rungon parisuhteen peruskiveksi. Silläpä kai jäikin akateeminen tutkinto aikoinaan kesken. Kertakaikkiaan tylsää matskua ne klassikot.

Juu, täsmälleen samaa olen pariinkin otteeseen kysynyt tällä palstalla, mutta tähän ei tule muuta vastausta kuin "et vain tajua". Ja siis ihan akateeminen nainen olen itsekin, mutta esim klassikkokirjallisuudesta tai historian tapahtumista en ole koskaan keskustellut kenenkään ihmisen kanssa. Tietysti niihin voi jossain sopivassa yhteydessä viitata, mutta ne viittaukset eivät kyllä kokonaista keskustelua kovin pitkälle kannattele. 

Sehän on ihan siitä kiinni, että jos substanssi ei riitä käymään keskustelua. Ei mullakaan riitä keskusteluun vaikkapa Putouksesta, mutta eipä tuota lähipiirissäni muut katelekaan kuin kansakoulun käyneet mummot.

En minä kyllä keksi, mitä Putouksessakaan on keskusteltavaa. "katsoitko putouksen, se kohta oli hauska, niin minustakin". Mitä muuta? Minusta ei ole mitään järkeä puhua aiheesta, josta molemmat tietävät samat asiat ja ovat suunnilleen samaa mieltä. Jompi kumpi heittää jonkin faktan ja sitä sitten hymistellään ja taivastellaan siinä. Mikä järki? 

Jos on ongelmaa sosiaalisissa taidoissa, voi olla vaikeaa ymmärtää toisten sosiaalista käytöstä tai keskusteluja.

Ja vielä vaikeampaa siitä ymmärtämisestä tekee se, että kukaan ei kerro esimerkkejä. Mikä siinä vastaamisessa on näin vaikeaa? Haukutte tyhmäksi ja sosiaalisesti kömpelöksi, mutta ette voi mitenkään edes yrittää selittää, vaikka ihan tosissani ja mielestäni asiallisesti kysyn. Pelkkää naljailua vain tulee. Tällaistako se keskustelu sitten teidän mielestänne on? Arvuuttelua, vihjailua, yläpuolelle asettumista.

Harrastukset ovat hyvä puheenaihe. Elokuvat, kirjat jne. Matkat ja unelmat. Työ on ainakin minulle huono puheenaihe, sillä siinä on niin paljon vaitiolovelvollisuuden alaisia juttuja, etten mielelläni edes puhu työstäni. Kun nettideittailin pyysin jopa miehiltä, ettei kerrottaisi mitään työstä tai koulutuksista ennen treffejä, jotta olisi avoin mieli. Melkein kaikki miehet kuitenkin laittoivat oman koulutuksensa ja ammattinsa ja vaativat saada tietää myös minun ammattini.

En kysynyt keskustelunaiheita. Juuri noista aiheista osaan itsekin keskustella. Minä kysyin, miten esimerkiksi kirjallisuudesta ja muista erityistä sivistystä vaativista aiheista keskustellaan.

Jos kirjallisuus ei kiinnosta sinua, ei siitä kannata keskustella. Siis kiinnostaako?

Onpas tämä nyt vaikeaa. Kyllä, kirjallisuus kiinnostaa. Mutta se ei vielä tarkoita sitä, että ymmärtäisin, mitä ihmiset siitä keskenään juttelevat. Jos minä ahmin Agatha Christietä ja Kingiä ja deittikumppani tai puoliso Päätaloja, niin miten meidän keskustelumme etenee? Kerro minulle se. Tämä on se kohta, mitä en ymmärrä. Ymmärrän sen, jos kerrotaan toiselle jonkun kirjan sisällöstä ja ymmärrän sen, jos molemmat ovat juuri lukeneet saman kirjan ja siitä kokemuksesta vaihdetaan pari lausetta. Mutta mitä muuta? Mitä pitää sisällään se syvällinen kirjallisuuskeskustelu, joka jatkuu tuntitolkulla yömyöhään? 

Koettaisit nähdä kirjallisuuden laajemmin kuin sinä yhtenä kirjana. Kirjallisuuskeskustelut ovat yleensä teemoittaisia tai henkilötyyppejä käsitteleviä. Voidaan vaikka keskustella Waltarin naiskuvasta tai vaikkapa syrjäytymisteemoisista kirjoista yleisesti.

No niin, tällaista vastausta nimenomaan kaipasin, kiitos tästä. Eli noissahan on periaatteessa vaatimuksena, että molemmat ovat lukeneet tietynlaisia kirjoja. Tai sitten ne kirjat ovat viittauksia johonkin laajempaan kokonaisuuteen. Eli tavallaan ei edes puhuta kirjallisuudesta, vaan tukeudutaan niihin muiden aiheiden yhteydessä. Tällaisen keskustelun ymmärrän myös vallan hyvin, mutta en ole koskaan ajatellut, että sitä kutsutaan keskusteluksi kirjallisuudesta. Jos tämä on nyt se homman juju, minäkin voin sitten ihan reippaasti sanoa, että keskustelen kirjallisuudesta, vaikka itse en ole asiaa ollenkaan näin mieltänyt. Olen ajatellut, että puhun kirjailijan tai hänen kuvaamansa aikakauden naiskuvasta tai syrjäytymisestä, en kirjallisuudesta. 

Vierailija kirjoitti:

gfhgfhdfgh kirjoitti:

Ei tietenkään pysty keskustelemaan juuri siitä kirjasta, jota ei ole lukenut. Mutta kun se kirjassa esitetty asia kuitenkin vedetään ideatasolle kuten kuvasit, niin silloinhan siitä voi keskustella kuka tahansa. Aika noppapeliksi menee, jos joutuu valikoimaan seuransa sen perusteella että onkohan tuo nyt lukenut sen ja sen kirjan, että päästään keskustelemaan juuri siitä, miten asia siinä kirjassa meni. Samalla tulee joku älytön ajatus siitä, että jos ei lue paljon kirjoja, niin ei pysty keskustelemaan mistään. Omituista. Oikeastaan voisi kysyä, onko ihminen oikeasti kovinkaan älykäs, jos ei kykene keskustelemaan asioista ilman, että on aiemmin lukenut kirjan, jossa on sattunut törmäämään ajatukseen. Osaako ajatella spontaanisti ylipäänsä?

Mutta tiedäthän, että muitten ajatuksista on aina mukavampi jutella silloin kun omia ei ole ;) Mutta sitähän se yliopisto on.. Luetaan muiden ajatuksia joilla perustellaan joidenkin muiden ajatuksia ja luoja varjele jos yksikään oma ajatus löytyy niin sille ei hitto vieköön ole lähdettä! Yliopisto on omien ajatusten tuhoamislaitos.. Ja se kyllä näkyy akateemisissa... Joten yliopisto tutkimuksen ytimenä potkii itseään jalkaan. Ilmaistakseen oman ajatuksensa täytyy keksiä teennäinen aasinsilta "tieteelliseen lähteeseen". Sama ajatus ilman aasinsiltaa = epäkelpo, aasinsillan kanssa = täydet pisteet... Niin tekopyhä paikka, että oksettaa.

Tämä on kyllä hauska ketju! Naisten pitäisi haluta ei-akateemisia miehiä, ja nämä ei-akateemiset miehet sitten osoittavat omilla kommenteillaan juuri ne syyt, miksi heitä ei haluta. Miksi yksikään akateeminen nainen haluaisi miehen, jota yliopisto oksettaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

gfhgfhdfgh kirjoitti:

Ei tietenkään pysty keskustelemaan juuri siitä kirjasta, jota ei ole lukenut. Mutta kun se kirjassa esitetty asia kuitenkin vedetään ideatasolle kuten kuvasit, niin silloinhan siitä voi keskustella kuka tahansa. Aika noppapeliksi menee, jos joutuu valikoimaan seuransa sen perusteella että onkohan tuo nyt lukenut sen ja sen kirjan, että päästään keskustelemaan juuri siitä, miten asia siinä kirjassa meni. Samalla tulee joku älytön ajatus siitä, että jos ei lue paljon kirjoja, niin ei pysty keskustelemaan mistään. Omituista. Oikeastaan voisi kysyä, onko ihminen oikeasti kovinkaan älykäs, jos ei kykene keskustelemaan asioista ilman, että on aiemmin lukenut kirjan, jossa on sattunut törmäämään ajatukseen. Osaako ajatella spontaanisti ylipäänsä?

Mutta tiedäthän, että muitten ajatuksista on aina mukavampi jutella silloin kun omia ei ole ;) Mutta sitähän se yliopisto on.. Luetaan muiden ajatuksia joilla perustellaan joidenkin muiden ajatuksia ja luoja varjele jos yksikään oma ajatus löytyy niin sille ei hitto vieköön ole lähdettä! Yliopisto on omien ajatusten tuhoamislaitos.. Ja se kyllä näkyy akateemisissa... Joten yliopisto tutkimuksen ytimenä potkii itseään jalkaan. Ilmaistakseen oman ajatuksensa täytyy keksiä teennäinen aasinsilta "tieteelliseen lähteeseen". Sama ajatus ilman aasinsiltaa = epäkelpo, aasinsillan kanssa = täydet pisteet... Niin tekopyhä paikka, että oksettaa.

Tämä on kyllä hauska ketju! Naisten pitäisi haluta ei-akateemisia miehiä, ja nämä ei-akateemiset miehet sitten osoittavat omilla kommenteillaan juuri ne syyt, miksi heitä ei haluta. Miksi yksikään akateeminen nainen haluaisi miehen, jota yliopisto oksettaa?

Ei nyt ihan osunut, olen akateeminen nainen :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

gfhgfhdfgh kirjoitti:

Ei tietenkään pysty keskustelemaan juuri siitä kirjasta, jota ei ole lukenut. Mutta kun se kirjassa esitetty asia kuitenkin vedetään ideatasolle kuten kuvasit, niin silloinhan siitä voi keskustella kuka tahansa. Aika noppapeliksi menee, jos joutuu valikoimaan seuransa sen perusteella että onkohan tuo nyt lukenut sen ja sen kirjan, että päästään keskustelemaan juuri siitä, miten asia siinä kirjassa meni. Samalla tulee joku älytön ajatus siitä, että jos ei lue paljon kirjoja, niin ei pysty keskustelemaan mistään. Omituista. Oikeastaan voisi kysyä, onko ihminen oikeasti kovinkaan älykäs, jos ei kykene keskustelemaan asioista ilman, että on aiemmin lukenut kirjan, jossa on sattunut törmäämään ajatukseen. Osaako ajatella spontaanisti ylipäänsä?

Mutta tiedäthän, että muitten ajatuksista on aina mukavampi jutella silloin kun omia ei ole ;) Mutta sitähän se yliopisto on.. Luetaan muiden ajatuksia joilla perustellaan joidenkin muiden ajatuksia ja luoja varjele jos yksikään oma ajatus löytyy niin sille ei hitto vieköön ole lähdettä! Yliopisto on omien ajatusten tuhoamislaitos.. Ja se kyllä näkyy akateemisissa... Joten yliopisto tutkimuksen ytimenä potkii itseään jalkaan. Ilmaistakseen oman ajatuksensa täytyy keksiä teennäinen aasinsilta "tieteelliseen lähteeseen". Sama ajatus ilman aasinsiltaa = epäkelpo, aasinsillan kanssa = täydet pisteet... Niin tekopyhä paikka, että oksettaa.

Tämä on kyllä hauska ketju! Naisten pitäisi haluta ei-akateemisia miehiä, ja nämä ei-akateemiset miehet sitten osoittavat omilla kommenteillaan juuri ne syyt, miksi heitä ei haluta. Miksi yksikään akateeminen nainen haluaisi miehen, jota yliopisto oksettaa?

Ei nyt ihan osunut, olen akateeminen nainen :)

onkohan nyt ihan sisäistetty metodologian kurssia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

gfhgfhdfgh kirjoitti:

Ei tietenkään pysty keskustelemaan juuri siitä kirjasta, jota ei ole lukenut. Mutta kun se kirjassa esitetty asia kuitenkin vedetään ideatasolle kuten kuvasit, niin silloinhan siitä voi keskustella kuka tahansa. Aika noppapeliksi menee, jos joutuu valikoimaan seuransa sen perusteella että onkohan tuo nyt lukenut sen ja sen kirjan, että päästään keskustelemaan juuri siitä, miten asia siinä kirjassa meni. Samalla tulee joku älytön ajatus siitä, että jos ei lue paljon kirjoja, niin ei pysty keskustelemaan mistään. Omituista. Oikeastaan voisi kysyä, onko ihminen oikeasti kovinkaan älykäs, jos ei kykene keskustelemaan asioista ilman, että on aiemmin lukenut kirjan, jossa on sattunut törmäämään ajatukseen. Osaako ajatella spontaanisti ylipäänsä?

Mutta tiedäthän, että muitten ajatuksista on aina mukavampi jutella silloin kun omia ei ole ;) Mutta sitähän se yliopisto on.. Luetaan muiden ajatuksia joilla perustellaan joidenkin muiden ajatuksia ja luoja varjele jos yksikään oma ajatus löytyy niin sille ei hitto vieköön ole lähdettä! Yliopisto on omien ajatusten tuhoamislaitos.. Ja se kyllä näkyy akateemisissa... Joten yliopisto tutkimuksen ytimenä potkii itseään jalkaan. Ilmaistakseen oman ajatuksensa täytyy keksiä teennäinen aasinsilta "tieteelliseen lähteeseen". Sama ajatus ilman aasinsiltaa = epäkelpo, aasinsillan kanssa = täydet pisteet... Niin tekopyhä paikka, että oksettaa.

Tämä on kyllä hauska ketju! Naisten pitäisi haluta ei-akateemisia miehiä, ja nämä ei-akateemiset miehet sitten osoittavat omilla kommenteillaan juuri ne syyt, miksi heitä ei haluta. Miksi yksikään akateeminen nainen haluaisi miehen, jota yliopisto oksettaa?

Ei nyt ihan osunut, olen akateeminen nainen :)

Mielenkiinnosta kysyn koetko peruskoulun ja lukionkin oksettavana?

Käyttäjä9781 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

gfhgfhdfgh kirjoitti:

Ei tietenkään pysty keskustelemaan juuri siitä kirjasta, jota ei ole lukenut. Mutta kun se kirjassa esitetty asia kuitenkin vedetään ideatasolle kuten kuvasit, niin silloinhan siitä voi keskustella kuka tahansa. Aika noppapeliksi menee, jos joutuu valikoimaan seuransa sen perusteella että onkohan tuo nyt lukenut sen ja sen kirjan, että päästään keskustelemaan juuri siitä, miten asia siinä kirjassa meni. Samalla tulee joku älytön ajatus siitä, että jos ei lue paljon kirjoja, niin ei pysty keskustelemaan mistään. Omituista. Oikeastaan voisi kysyä, onko ihminen oikeasti kovinkaan älykäs, jos ei kykene keskustelemaan asioista ilman, että on aiemmin lukenut kirjan, jossa on sattunut törmäämään ajatukseen. Osaako ajatella spontaanisti ylipäänsä?

Mutta tiedäthän, että muitten ajatuksista on aina mukavampi jutella silloin kun omia ei ole ;) Mutta sitähän se yliopisto on.. Luetaan muiden ajatuksia joilla perustellaan joidenkin muiden ajatuksia ja luoja varjele jos yksikään oma ajatus löytyy niin sille ei hitto vieköön ole lähdettä! Yliopisto on omien ajatusten tuhoamislaitos.. Ja se kyllä näkyy akateemisissa... Joten yliopisto tutkimuksen ytimenä potkii itseään jalkaan. Ilmaistakseen oman ajatuksensa täytyy keksiä teennäinen aasinsilta "tieteelliseen lähteeseen". Sama ajatus ilman aasinsiltaa = epäkelpo, aasinsillan kanssa = täydet pisteet... Niin tekopyhä paikka, että oksettaa.

Tämä on kyllä hauska ketju! Naisten pitäisi haluta ei-akateemisia miehiä, ja nämä ei-akateemiset miehet sitten osoittavat omilla kommenteillaan juuri ne syyt, miksi heitä ei haluta. Miksi yksikään akateeminen nainen haluaisi miehen, jota yliopisto oksettaa?

Ei nyt ihan osunut, olen akateeminen nainen :)

onkohan nyt ihan sisäistetty metodologian kurssia?

Samaa mieltä. On jäänyt olennaisin osa opinnosta sisäistämättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta ehkä tämä onkin yksi korkeasti koulutettujen parisuhteisiin liittyvä asia: käydään pitkiä ja filosofisiakin keskusteluja mm. siitä, mikä on uskottomuutta, miksi se toista loukkaisi jos esimerkiksi harrastaisi seksiä jonkun kolmannen osapuolen kanssa, miten parisuhde eroaa muista ihmissuhteista, mitä erityistä jää jäljelle jos seksi muiden kanssa sallitaan jne. Itselleni tämä on ensimmäinen parisuhde, jossa keskustellaan todella syvällisesti ja käytetään apuna parisuhdekirjallisuutta, -kursseja ja -tehtäviä.

Et voi olla tosissasi.. Suurin osa ihmisistä keskustelee noista asioista ja itsehoito-oppaat, kurssit ja internetissä vapaasti saatavilla olevat testit ja materiaalit ovat pop. Ehkä suurimmalla osalla ei ole tarvetta tarkastella ko. asioita filosofisten teorioiden pohjalta vaan ihan omasta ja kumppanin omasta näkökulmasta. Sinulle vasta ensimmäinen? :D Sen kyllä huomaa.

En tosiaan tiennyt, jos tuollaiset asiat ovat nykyään jotenkin "pop". Toisaalta ei ihmetytä, nykyään kaikesta pitää tehdä jonkinlainen trendi tai kurssitus, koska oma maalaisjärki ei enää pelaa vaan kaikki pitää ulkoistaa. "Relationships for dummies".

Jos ajattellaan vaikkapa tuota pettämistä, itse en ole koskaan kohdannut ketään, jolle olisi jotenkin epäselvää, mitä on pettäminen ja miksi se loukkaa. Ei ole tarvittu "tuntikausien filosofista keskustelua" siitä, että jos menet toisen kanssa sänkyyn, tai muuten alkaa kiinnostaa jonkun muun seura enemmän, niin homma on sillä selvä. Toki on olemassa yksilöitä, joilla nämä rajat venyvät jonkin verran, mutta nämä erikoisuudet varmaankin käsitellään heidän suhteessaan jos siihen tarvetta tulee. Jos minun pitäisi selittää naiselle, mikä on pettämistä, hänestä ei tulisi minun naistani. Se on aika yksinkertaista.

Sitten taas jos mennään noihin kursseihin ja internet-testeihin niin ennen niihin turvauduttiin selkeästi vasta siinä vaiheessa, kun kakka oli jo housussa ja suhteessa oli vakavia ongelmia. Minä en näe, että niille muuten olisi tarvetta. Ehkä sitten joissain näissä "älykkökodeissa", joissa parisuhdekin on älyllistä suorittamista eikä tunnepohjalle rakennettua elämää normaaline aaltoiluineen. En sano, etteikö noista voisi olla hyötyä joillekin, mutta itseltä menisi kyllä elämän maku koko hommasta.