HS: Suomessa sinkut eivät kohtaa

Vierailija kirjoitti:

Ajatelkaa, naisten nettideittailu on sitä, että voi prinsessaunelmien vallassa kirjoittaa passivis-aggressivisen vaatimuslistan täyteen oman profiiliin ja sen jälkeen jaaritella omasta erinoamisuudestaan. Sen jälkeen istutaan perse homeessa vain odottelemassa miesten viestitulvaa ja sieltä joukosta tehdään karsintaa niiden ehdokkaiden joukosta. Lopulta laajan tarjonnan takia omat vaatimukset lähtevät entisestään käsistä ja nainen päätyy laajan karkkihyllyvalikoiman edessä hätävalintaan tai maistelee vähän jokaista tai lähtee kokonaan tyhjin käsin.

No sitten siellä viestien toisella puolella on se mies, joka joutuu selailemaan tarjoinnasta naisten profiilit ja tietysti kirjoittamaan näille jokaiselle uniikin ihanan lumihiutalealoitusviestin, sillä eihän perse homeessa viestejä odottava ja hakutoimintaa käyttämätön nainen missään nimessä nöyrry vastaamaan johonkin tavalliseen aloitukseen.

Ajatelkaa minkälainen itku olisi käynnissä, jos nainen joutuisi tekemään jotakin nettideittailun eteen. Jos ne deittiehdokkaat eivät automaattisesti innokkaina lävähtäisikään sinne viestilaatikkoon odottamaan naisen kontaktia. Vaan nainen joutuisi vaivalla tekemään tuntikaupalla hakuja ja kirjoittamaan jokaiselle miehelle uniikin aloitusviestin ja niistä saisi vastauksen noin 20%. Mutta se ei olisikaan todellakaan siinä, vaan sille samalle miehelle lähettelisi viestejä kymmeniä muita naisia ja naisen täytyisi koko ajan olla se aktiivinen keskustelunvetäjä ja viestinlaittaja. Tulisi siinä monella naisella suru puseroon! Miesten nettideittiprofiileissa ei käy vierailijoita siitä yksinkertaisesta syystä, että naiset eivät käytä hakutoimintoa, vaan odottavat vain viestejä. Toki välillä joku nainen klikkaa etusivulla esillä olevan komean miehen profiilia tai omassa profiilissaan vieraillutta profiilia.

Yritän siis sanoa, että naiset eivät taida oikein ymmärtää, kuinka helppoa on olla nainen nettideiteillä ja Tinderissä. No nyt tulee se valitus, että no kun tulee pervoja viestejä juoppoviestejä. No eihän siinä, voit naisena astua samalle viivalle miesten kanssa ja tehdä hakutoiminnon ja laittaa mieleisille miehille aloitusviestejä (naisena tosin saat niihin todennäköisemmin vastauksen kuin mies omaan aloitusviestiinsä).

Minä olen kääntänyt pelin ympäri. Tein hyvän profiilin ja asetuin odottamaan. Ja kas, naisilta tulee yhteydenottoja tai vähintään flirttauksia, joista saa halutessaan juttua luontevasti alkuun. Ei toki joka päivä tai viikkokaan, mutta pikkuhiljaa ja vaihtelevasti. Niistä sitten katson, että kenen kanssa lähden jatkamaan jutustelua. En usko että saisin hirveästi aikaan lähettelemällä viestejä naisille, olen sitäkin kokeillut aloitellessani. Mutta nainen sen valinnan kuitenkin lopulta tekee, joten näin päin toimii paremmin. Minut saa se joku niistä naisista, jotka eivät istu perseellään, vaan ottavat yhteyttä. Silloin tiedän, että hän A) pitää profiiliani tarpeeksi mielenkiintoisena jotta jotain voisi syntyäkin ja B) on tosissaan etsimässä kumppania. Moni nainen karsii itsensä pois profiilini luettuaan, mutta sehän on koko homman pointti. En halua mahdollisimman paljon kontakteja, haluan mahdollisimman sopivia kontakteja. Toki määrä on siinä mielessä tärkeää, että sen "oikean" löytäminen on vähän arpapeliä. Olikohan jossain, että keskimäärin 24 treffit pitää käydä, että löytää ihmisen jonka kanssa pääsee suhdetta yrittämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

wrwerewqw kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta ehkä tämä onkin yksi korkeasti koulutettujen parisuhteisiin liittyvä asia: käydään pitkiä ja filosofisiakin keskusteluja mm. siitä, mikä on uskottomuutta, miksi se toista loukkaisi jos esimerkiksi harrastaisi seksiä jonkun kolmannen osapuolen kanssa, miten parisuhde eroaa muista ihmissuhteista, mitä erityistä jää jäljelle jos seksi muiden kanssa sallitaan jne. Itselleni tämä on ensimmäinen parisuhde, jossa keskustellaan todella syvällisesti ja käytetään apuna parisuhdekirjallisuutta, -kursseja ja -tehtäviä.

Et voi olla tosissasi.. Suurin osa ihmisistä keskustelee noista asioista ja itsehoito-oppaat, kurssit ja internetissä vapaasti saatavilla olevat testit ja materiaalit ovat pop. Ehkä suurimmalla osalla ei ole tarvetta tarkastella ko. asioita filosofisten teorioiden pohjalta vaan ihan omasta ja kumppanin omasta näkökulmasta. Sinulle vasta ensimmäinen? :D Sen kyllä huomaa.

En tosiaan tiennyt, jos tuollaiset asiat ovat nykyään jotenkin "pop". Toisaalta ei ihmetytä, nykyään kaikesta pitää tehdä jonkinlainen trendi tai kurssitus, koska oma maalaisjärki ei enää pelaa vaan kaikki pitää ulkoistaa. "Relationships for dummies".

Jos ajattellaan vaikkapa tuota pettämistä, itse en ole koskaan kohdannut ketään, jolle olisi jotenkin epäselvää, mitä on pettäminen ja miksi se loukkaa. Ei ole tarvittu "tuntikausien filosofista keskustelua" siitä, että jos menet toisen kanssa sänkyyn, tai muuten alkaa kiinnostaa jonkun muun seura enemmän, niin homma on sillä selvä. Toki on olemassa yksilöitä, joilla nämä rajat venyvät jonkin verran, mutta nämä erikoisuudet varmaankin käsitellään heidän suhteessaan jos siihen tarvetta tulee. Jos minun pitäisi selittää naiselle, mikä on pettämistä, hänestä ei tulisi minun naistani. Se on aika yksinkertaista.

Sitten taas jos mennään noihin kursseihin ja internet-testeihin niin ennen niihin turvauduttiin selkeästi vasta siinä vaiheessa, kun kakka oli jo housussa ja suhteessa oli vakavia ongelmia. Minä en näe, että niille muuten olisi tarvetta. Ehkä sitten joissain näissä "älykkökodeissa", joissa parisuhdekin on älyllistä suorittamista eikä tunnepohjalle rakennettua elämää normaaline aaltoiluineen. En sano, etteikö noista voisi olla hyötyä joillekin, mutta itseltä menisi kyllä elämän maku koko hommasta.

Ja eikö siksi ole nimenomaan hyvä, että esimerkiksi minä ja sinä emme koskaan kohdanneet?

t. se nainen, joka käy tuntikausien keskusteluja

P.S. Ohiksena, kerro minulle miten ja miksi sinun mielestäsi se, jos kumppanisi nai toisen miehen kanssa, on paha asia (ja nyt tarkoitetaan tilannetta, jossa ei tule tauteja eikä raskautta). Onko se jotenkin sinulta pois? Oletetaan, että se tapahtuu vaikkapa tilanteessa, jossa puolisosi on viikon työmatkalla, eli hän ei joka tapauksessa olisi voinut purkaa seksuaalista haluaan sinua kohtaan. Miten se sinua vahingoittaa? Kysymys on tarkoitettu ihan filosofiseksi mutta kohdistan sen nyt sinulle ja siksi käytän esimerkkinä sinua ja puolisoasi.

Ohiksena vastaan sinulle tuohon ohiskysymykseen. Eikö ihan oikeasti ajatuksesi taivu niin pitkälle, että parisuhteessa pelataan tunteilla eikä pelkästään järjellä? Uskollisuus ja "yksinoikeus" ovat ihan ymmärrettäviä toiveita parisuhteessa. Kiintyminen ja sitoutuminen perustuu aika pitkälle siihen, että tämä henkilö on jotenkin ainutlaatuinen ja korvaamaton. Eihän asia objektiivisesti ajatellen tietysti näin ole, mutta kyllä tällaisen tunteen vaaliminen on ihan inhimillistä ja rakentaa sitä minuutta ja itsetuntoa. Aika karua olisi, jos kukaan ei odottaisi, että olisi kumppaninsa silmissä ainutlaatuinen. 

Taipuu toki. Koko lailla tuolla tavalla ilmaisin omankin näkemykseni siinä keskustelussa, jota miesystäväni kanssa kävin. Käytin nimenomaan tuota ainutlaatuisuus-näkökulmaa. Mutta ilman että olisimme käyneet sitä keskustelua (johon sisältyi paljon muutakin uskottomuuteen liittyvää) hän ei tietäisi, että minä ajattelen noin, ja minä en tietäisi kuinka hän ajattelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kysytään nyt täällä kun erehdyin taas lukemaan näitä. 

Miksi naiset että katso vaikka 30 miestä pikaisesti ja sitten paremmin tutustutte vaikka kolmeen, ja valitsette parhaimman?

M37

Kokeilin jotain vähän vastaavaa pari kertaa. Siinä käy sellainen jännä ilmiö kun ihmisiä kohtaa liukuhihnalta ja rupeaa arvioimaan "mikä näistä nyt olisi paras/vähiten huono"-periaatteella. Aivot joutuu johonkin ihan outoon autonvalintamoodiin joka täysin estää sen mitä oikeasti pitäisi olla tekemässä. Ei pysty enää näkemään kohteita ihmisinä, keskittyy vaan tekemään pinnallisia vertailuja teknisten ominaisuuksien tasolla. Sitten ei olekaan tyytyväinen yhteenkään, kun olennaisin on jäänyt kokonaan väliin.

Yhteyden syntyminen on aika herkkä ja olosuhderiippuvainen prosessi. Ensivaikutelmatkin on melkein satunnaisia, riippuvat paljon enemmän hetkestä jolloin toisen kohtaa kuin siitä millainen toinen oikeasti on. Toisesta pitäisi tykätä ihan puolueellisesti ja tunteella, arvioimatta asiaa liikaa järjellä tai mittareilla. Tunteita ei tule jos ei niiltä vahingossa sulkee mielensä.

Mun mielestä tuo paras/ vähiten huono on siinä mielessä ongelmallinen, että tässähän ei ole kysymys siitä , että nyt just tästä tietystä valikoimasta olisi pakko joku ottaa. Voi olla, ettei niistä kolmestakymmenesta kukaan natsaa niin paljoa, että haluaisi heihin sen enempää aikaa tuhlata. Kuten sanoikin tässä tapaamisessa pitäisi jonkinmoista ihastumista ja tunnetta kun kehittyä. Voi olla vaikka kuinka mukava, kunnollinen ja jopa hyvännäköinen tyyppi ja silti ei tunnu mitään värinää missään. Vaikeutta lisää se, että kutinan pitäisi vielä olla molemminpuolista.

Esitin siis, että toi monesta valitsemisen prosessi on luonteeltaan sellainen että johtaa siihen ettei kukaan ikinä tunnu oikein hyvältä. Vaikka sama tyyppi voisi erilaisissa olosuhteissa ja eri asenteella kohdattuna ollakin tosi sopiva ja aivan täysin riittävä. En ole ihan varma tarkoititko olla tässä kanssani samaa vai eri mieltä (:

Itse kohdistaisin ongelman ihan tuohon formaattiin itseensä. Huomaan, että naisesta on vaikea innostua pelkän kuvan ja tekstin perusteella. Siihen vaadittaisiin sen toisen fyysinen läsnäolo, jotta luonnolliset prosessit käynnistyisivät. Pitäisi siis käydä ahkerasti ja puoliväkisin treffeillä sellaisten kanssa, jotka vähänkin vaikuttavat sopivilta. Vaikka tuntuu profiileja selatessa, että plääh, ei jaksaisi vaivautua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fsfasdfasdfa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulin et kertoo yleisesti sinkuista mutta keskittyi vaan siihen mammaan. Ihan tyhmä artikkeli.

En pääse lukemaan juttua, mutta on outoa väittää että nainen ei löytäisi Suomessa partneria. Ei muuta kuin profiili deittipalstalle, niin heti tulee satoja yhteydenottoja päivittäin toinen toistaan upeammilta uroksilta. Miehillä tilanne toki on tuo mitä otsikossa kerrotaan.

Kun se yhteydenotto ei ole vielä parisuhde. Niistä toinen toistaan upeammista uroksista kun pudottaa pois pelkän seksin vonkaajat, ei kovin montaa jää jäljelle ja nekin ovat jotain mielenterveyshäiriöisiä. 

Väärin. Vaan en eivät kelpaa naisille.

9/10 naisesta jolla on korkeakoulutus ei ikinä kelpaa ei korkeakoulutettu mies.

9/10 naisesta ei kelpaa mies joka tienaa naista vähemmän.

No minkä ihmeen takia pitäisi kelvata? Miksi tyytyä vähempään? Jos liikunnallinen mies saa vaatia liikunnalla status naista, niin miksi koulutettu ja hyvin ansaitseva nainen saa vaatia koulutettua hyvin ansaitsevaa miestä?

En jaksa lukea mistä olette keskustelleet, mutta kannattaa tarkasti miettiä, että kuinka tärkeää miehen koulutus ja ansaitseminen on. Näillä on kuitenkin erittäin vähän tekemistä niiden asioiden kanssa, jotka tekevät parisuhteesta onnellisen. 

Enemmän koulutuksella ja jopa tuloilla on väliä kuin toisen ulkonäöllä. Ulkonäkö sitä paitsi muuttuu kaikilla iän tai esim. raskauksien myötä. Tulotkin voivat tippua, mutta yhteiset arvot ja mielenkiinnon kohteet voivat kantaa pidemmälle ja auttaa selviämään vastoinkäymisistä. Koulutus periytyy yhä vahvemmin myös lapsille, eikä ole järkevää harkita sellaista kumppania, jonka käsitykset siitä eroavat liian rankasti omista.

Sinusta ilmeisesti onnelliseen parisuhteeseen riittää tarpeeksi nuori ja kaunis, timmi kroppa, johon voit aina halutessasi ejakuloida - ja säyseä ja kiltti luonne pitäisi naiselta myös löytyä, jotta leidi myötäilee halujasi eikä sano vahingossakaan sinulle vastaan.

Edelleen et ole onnistunut sanomaan mitään syytä miksi koulutus olisi tärkeää. Toisen pitäminen viehättävänä taas on mitä ilmeisimmin tärkeää hyvän parisuhteen kannalta, koska ne asiat, joita tehdään pelkästään parisuhteessa liittyvät hyvin vahvasti seksiin tai muuhun romanttiseen läheisyyteen. Tällaisia asioita haluaa tehdä vain itseään viehättävän henkilön kanssa. 

Koulutettujen perheiden lapset ovat toki todennäköisemmin koulutettuja, mutta sinähän sitä lastasi olet kasvattamassa, joten hän kyllä näkee myös sen puolen. Sehän on vain hyvä jos lapsi näkee millaista on koulutetun työ ja millaista on matalammin koulutetun työ. Silloin hän osaa itse paremmin sanoa mitä haluaa tehdä. Ei lapsi ole koskaan vanhempiensa kopio, vaan yksilö, jonka pitää antaa itse päättää mitä hän haluaa tehdä. 

Minä olen ollut naimisissa yli 20 v, ja vaikka edelleen meillä on aktiivinen seksielämä, kyllä meidän suhteessamme silti keskustellaan enemmän kuin harrastetaan seksiä. Jos olisin mennyt naimisiin miehen kanssa, joka ei ole lukenut venäläisiä klassikoita, jolle ei olisi luonnontieteet ja niistä puhuminen tuttua, joka ei soittaisi jotain instrumenttia, ja joka ei pystyisi pohtimaan politiikkaa vähän syvemmin, olisin hyvin yksinäinen parisuhteessani. Minulle nuo ovat tärkeitä asioita, ja miehen korkea monipuolinen koulutus niissä auttaa.

Joku toinen saattaa rakastaa kukkia, ja avioliitto ammattikoulun käyneen puutarhurin kanssa on elämän onni. Mutta kyllä hänellekin koulutuksella on merkitystä.

Missään tapauksessa en voisi olla onnellinen parisuhteessa, missä toinen osapuoli on sitä mieltä, että minun koulutukseni on hänelle merkityksetön asia. Se on osa minua, ja se on minulle tärkeää, joten jos minua rakastaa, pitää myös koulutustani tärkeänä.

En ole katkera, mutta mietin vain voiko tuo kirjoitus olla edes tosissaan kirjoitettu. Venäläiset klassikot, instrumentit, luonnontieteet, politiikka jne.

Kai fiksu aikuinen ymmärtää, että musiikillisuus on syntymälahja ja niistä koulutetuistakin aikuisista vain osa harrastaa itse taiteita, saati sitten musiikkia? Musiikin kuluttamista tietysti harrastaa suuri osa väestöstä, mutta en minä ainakaan tunne kuin yhden ihmisen, joka itse soittaa ja on siinä hyvä. Tämän ihmisen koulutus ja työ liittyykin nimenomaan musiikkiin kaiken muun kustannuksella ja hänen puolisonsa myös. Miksi tavallisen ihmisen pitäisi hampaat kirskuen opetella jonkun instrumentin soittoa?

Niin korkeaa ja monipuolista koulutusta ei ainakaan tutkintotasolla ole, että se auttaisi musiikin kanssa. Niistä tutkinnoista, joiden osia minä olen opiskellut, on vain yhteen liittynyt musiikki ja se oli kirkon nuorisotyön (AMK) vapaaehtoisena kurssina jokin kitaransoittokurssi, jonka käy osa tutkinto-opiskelijoista.

Mieheni on tohtori. Osaa puhua politiikasta, tutkinto on luonnontieteistä ja klassikkonsa tuntee. Ja soittaa viulua. Kas kun tällaisia miehiä on, miksi tyytyä vähempään.

Minua on aina kiehtonut tuo klassikkokysymys. Siis että joku kokee että siitä on hyötyä, kun on lukenut kirjallisuuden klassikoita. Miten se näkyy elämässä? Meneekö se niin, että aamiaispöydässä toinen aloittaa keskustelun, että "Muistatko, rakas, kun siinä Kazamarovin veljesten sivulla 54 oli sellainen mielenkiintoinen tapahtuma? Ahahaa. Ahahahaa." "Joo, niin oli." "Joo." Tai ollaan jossain akateemisissa pippaloissa ja koetaan mentaaliorgasmi, kun joku heittää viittauksen johonkin klassikkokirjaan ja huomaa, että hei, minä ymmärsin tuon viittauksen! Olen lukenut saman kirjan! Aaah! oooh! Hei kaikki, minäkin olen lukenut sen! Se tarkoittaa, että olen älykäs ja muutenkin niin fasinoiva ihminen! Osaan lukea ja olen lukenut kirjan x, jonka kaikki muutkin ovat lukeneet, koska se on akateemisen viitekehyksen puitteissa määritelty klassikoksi! Oooh!

No joo, itse en edes muista enää kolmen kuukauden kuluttua mitä kirjassa tapahtui, muuten kuin pääkohdiltaan. Saati sitten, että rakentaisin siitä jonkun säkenöivän rungon parisuhteen peruskiveksi. Silläpä kai jäikin akateeminen tutkinto aikoinaan kesken. Kertakaikkiaan tylsää matskua ne klassikot.

Juu, täsmälleen samaa olen pariinkin otteeseen kysynyt tällä palstalla, mutta tähän ei tule muuta vastausta kuin "et vain tajua". Ja siis ihan akateeminen nainen olen itsekin, mutta esim klassikkokirjallisuudesta tai historian tapahtumista en ole koskaan keskustellut kenenkään ihmisen kanssa. Tietysti niihin voi jossain sopivassa yhteydessä viitata, mutta ne viittaukset eivät kyllä kokonaista keskustelua kovin pitkälle kannattele. 

Miten selittää eri värien ero syntymästään sokealle? Ei mitenkään, samoin kouluttamaton ei tajua mistä hän on jäänyt paitsi.

Suurin ongelma ei ole se ettei aamiaispöydässä voi keskustella kirjallisuudesta, vaan tuo alemmuuskompleksi. Ettei ole opiskellut vaikka valtiotieteitä koskaan, mutta "tietää" että se on tylsää. MISTÄ tietää?

Ja kyllä akateemiset pariutuu myös amisten kanssa. Mutta ei sellaisten amisten, joilla on kova kiire dissata jotakin koulutusta ihan silkkaa omaa epävarmuutta.

Entäs korkeakoulutettu, joka dissaa koulutusta? Itse olen DI (ja tekuinssi ja sähköarska, lukiokin takana) enkä pidä tuota suoritusta kovinkaan kummoisena. Sen myötä suorastaan huvitun noista "akateemisista* naista jotka keulii sillä keskinkertaisella maisteriskoulutuksellaan, aivan kuin se olisi suuri meriitti nykyään. Jollekin ehkä, minulle pakollinen paha joka nyt vaan oli hoidettava pois alta. Se todellinen osaaminen sitten hankittiinkin ihan muilla metodeilla kuin kirjoja lukien tai labraharkkoja nysväten.

(Täydellinen off-topic)

Vaikka kerrot olevasi DI sinulle ei ole kehittynyt DI n ammatti-identideettiä kuten niille, jotka on edenneet suoraan lukiosta korkeakouluun. Identiteettisi on sähköarskan. Luuletko tosiaan että olisit tuossa tilanteessa mikäli opintopolustasi lukio puuttuisi? Esim. AMK tasolla näkyy selkeästi ero esim matematiikan ja fysiikan alueella lukion ja pelkän amiksen käyneiden välillä. Amis voi kovalla työllä niistä selviytyä, mutta ei se eteneminen sitä polkua pitkin helpolla tule.

Olen eri, mutta eiköhän ammatti-identiteetti kehity ammatin harjoittamisen kautta, eikä sen mukaan että mitä polkua on koulunsa käynyt aikoinaan. Tämä kai teissä hehkuttajissa mättää, te jotenkin glorifioitte sitä teidän koulunkäyntiänne ja opiskeluanne, vaikka se on vain se polku jolla päästään lopputulokseen. Onko se koulutus tuonut teille sitä ammattia missä olette hyviä ja saatte oikeasti jotain hyodyllistä aikaan tässä yhteiskunnassa? Siinä se arvo vasta realisoituu, ei niissä tenteissä joissa olette istuneet vuosia sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fsfasdfasdfa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulin et kertoo yleisesti sinkuista mutta keskittyi vaan siihen mammaan. Ihan tyhmä artikkeli.

En pääse lukemaan juttua, mutta on outoa väittää että nainen ei löytäisi Suomessa partneria. Ei muuta kuin profiili deittipalstalle, niin heti tulee satoja yhteydenottoja päivittäin toinen toistaan upeammilta uroksilta. Miehillä tilanne toki on tuo mitä otsikossa kerrotaan.

Kun se yhteydenotto ei ole vielä parisuhde. Niistä toinen toistaan upeammista uroksista kun pudottaa pois pelkän seksin vonkaajat, ei kovin montaa jää jäljelle ja nekin ovat jotain mielenterveyshäiriöisiä. 

Väärin. Vaan en eivät kelpaa naisille.

9/10 naisesta jolla on korkeakoulutus ei ikinä kelpaa ei korkeakoulutettu mies.

9/10 naisesta ei kelpaa mies joka tienaa naista vähemmän.

No minkä ihmeen takia pitäisi kelvata? Miksi tyytyä vähempään? Jos liikunnallinen mies saa vaatia liikunnalla status naista, niin miksi koulutettu ja hyvin ansaitseva nainen saa vaatia koulutettua hyvin ansaitsevaa miestä?

En jaksa lukea mistä olette keskustelleet, mutta kannattaa tarkasti miettiä, että kuinka tärkeää miehen koulutus ja ansaitseminen on. Näillä on kuitenkin erittäin vähän tekemistä niiden asioiden kanssa, jotka tekevät parisuhteesta onnellisen. 

Enemmän koulutuksella ja jopa tuloilla on väliä kuin toisen ulkonäöllä. Ulkonäkö sitä paitsi muuttuu kaikilla iän tai esim. raskauksien myötä. Tulotkin voivat tippua, mutta yhteiset arvot ja mielenkiinnon kohteet voivat kantaa pidemmälle ja auttaa selviämään vastoinkäymisistä. Koulutus periytyy yhä vahvemmin myös lapsille, eikä ole järkevää harkita sellaista kumppania, jonka käsitykset siitä eroavat liian rankasti omista.

Sinusta ilmeisesti onnelliseen parisuhteeseen riittää tarpeeksi nuori ja kaunis, timmi kroppa, johon voit aina halutessasi ejakuloida - ja säyseä ja kiltti luonne pitäisi naiselta myös löytyä, jotta leidi myötäilee halujasi eikä sano vahingossakaan sinulle vastaan.

Edelleen et ole onnistunut sanomaan mitään syytä miksi koulutus olisi tärkeää. Toisen pitäminen viehättävänä taas on mitä ilmeisimmin tärkeää hyvän parisuhteen kannalta, koska ne asiat, joita tehdään pelkästään parisuhteessa liittyvät hyvin vahvasti seksiin tai muuhun romanttiseen läheisyyteen. Tällaisia asioita haluaa tehdä vain itseään viehättävän henkilön kanssa. 

Koulutettujen perheiden lapset ovat toki todennäköisemmin koulutettuja, mutta sinähän sitä lastasi olet kasvattamassa, joten hän kyllä näkee myös sen puolen. Sehän on vain hyvä jos lapsi näkee millaista on koulutetun työ ja millaista on matalammin koulutetun työ. Silloin hän osaa itse paremmin sanoa mitä haluaa tehdä. Ei lapsi ole koskaan vanhempiensa kopio, vaan yksilö, jonka pitää antaa itse päättää mitä hän haluaa tehdä. 

Minä olen ollut naimisissa yli 20 v, ja vaikka edelleen meillä on aktiivinen seksielämä, kyllä meidän suhteessamme silti keskustellaan enemmän kuin harrastetaan seksiä. Jos olisin mennyt naimisiin miehen kanssa, joka ei ole lukenut venäläisiä klassikoita, jolle ei olisi luonnontieteet ja niistä puhuminen tuttua, joka ei soittaisi jotain instrumenttia, ja joka ei pystyisi pohtimaan politiikkaa vähän syvemmin, olisin hyvin yksinäinen parisuhteessani. Minulle nuo ovat tärkeitä asioita, ja miehen korkea monipuolinen koulutus niissä auttaa.

Joku toinen saattaa rakastaa kukkia, ja avioliitto ammattikoulun käyneen puutarhurin kanssa on elämän onni. Mutta kyllä hänellekin koulutuksella on merkitystä.

Missään tapauksessa en voisi olla onnellinen parisuhteessa, missä toinen osapuoli on sitä mieltä, että minun koulutukseni on hänelle merkityksetön asia. Se on osa minua, ja se on minulle tärkeää, joten jos minua rakastaa, pitää myös koulutustani tärkeänä.

En ole katkera, mutta mietin vain voiko tuo kirjoitus olla edes tosissaan kirjoitettu. Venäläiset klassikot, instrumentit, luonnontieteet, politiikka jne.

Kai fiksu aikuinen ymmärtää, että musiikillisuus on syntymälahja ja niistä koulutetuistakin aikuisista vain osa harrastaa itse taiteita, saati sitten musiikkia? Musiikin kuluttamista tietysti harrastaa suuri osa väestöstä, mutta en minä ainakaan tunne kuin yhden ihmisen, joka itse soittaa ja on siinä hyvä. Tämän ihmisen koulutus ja työ liittyykin nimenomaan musiikkiin kaiken muun kustannuksella ja hänen puolisonsa myös. Miksi tavallisen ihmisen pitäisi hampaat kirskuen opetella jonkun instrumentin soittoa?

Niin korkeaa ja monipuolista koulutusta ei ainakaan tutkintotasolla ole, että se auttaisi musiikin kanssa. Niistä tutkinnoista, joiden osia minä olen opiskellut, on vain yhteen liittynyt musiikki ja se oli kirkon nuorisotyön (AMK) vapaaehtoisena kurssina jokin kitaransoittokurssi, jonka käy osa tutkinto-opiskelijoista.

Mieheni on tohtori. Osaa puhua politiikasta, tutkinto on luonnontieteistä ja klassikkonsa tuntee. Ja soittaa viulua. Kas kun tällaisia miehiä on, miksi tyytyä vähempään.

Minua on aina kiehtonut tuo klassikkokysymys. Siis että joku kokee että siitä on hyötyä, kun on lukenut kirjallisuuden klassikoita. Miten se näkyy elämässä? Meneekö se niin, että aamiaispöydässä toinen aloittaa keskustelun, että "Muistatko, rakas, kun siinä Kazamarovin veljesten sivulla 54 oli sellainen mielenkiintoinen tapahtuma? Ahahaa. Ahahahaa." "Joo, niin oli." "Joo." Tai ollaan jossain akateemisissa pippaloissa ja koetaan mentaaliorgasmi, kun joku heittää viittauksen johonkin klassikkokirjaan ja huomaa, että hei, minä ymmärsin tuon viittauksen! Olen lukenut saman kirjan! Aaah! oooh! Hei kaikki, minäkin olen lukenut sen! Se tarkoittaa, että olen älykäs ja muutenkin niin fasinoiva ihminen! Osaan lukea ja olen lukenut kirjan x, jonka kaikki muutkin ovat lukeneet, koska se on akateemisen viitekehyksen puitteissa määritelty klassikoksi! Oooh!

No joo, itse en edes muista enää kolmen kuukauden kuluttua mitä kirjassa tapahtui, muuten kuin pääkohdiltaan. Saati sitten, että rakentaisin siitä jonkun säkenöivän rungon parisuhteen peruskiveksi. Silläpä kai jäikin akateeminen tutkinto aikoinaan kesken. Kertakaikkiaan tylsää matskua ne klassikot.

Juu, täsmälleen samaa olen pariinkin otteeseen kysynyt tällä palstalla, mutta tähän ei tule muuta vastausta kuin "et vain tajua". Ja siis ihan akateeminen nainen olen itsekin, mutta esim klassikkokirjallisuudesta tai historian tapahtumista en ole koskaan keskustellut kenenkään ihmisen kanssa. Tietysti niihin voi jossain sopivassa yhteydessä viitata, mutta ne viittaukset eivät kyllä kokonaista keskustelua kovin pitkälle kannattele. 

Sehän on ihan siitä kiinni, että jos substanssi ei riitä käymään keskustelua. Ei mullakaan riitä keskusteluun vaikkapa Putouksesta, mutta eipä tuota lähipiirissäni muut katelekaan kuin kansakoulun käyneet mummot.

En minä kyllä keksi, mitä Putouksessakaan on keskusteltavaa. "katsoitko putouksen, se kohta oli hauska, niin minustakin". Mitä muuta? Minusta ei ole mitään järkeä puhua aiheesta, josta molemmat tietävät samat asiat ja ovat suunnilleen samaa mieltä. Jompi kumpi heittää jonkin faktan ja sitä sitten hymistellään ja taivastellaan siinä. Mikä järki? 

Jos on ongelmaa sosiaalisissa taidoissa, voi olla vaikeaa ymmärtää toisten sosiaalista käytöstä tai keskusteluja.

Tai sitten voi pitää keskustelua Putous-jakson sisällöstä niin tyhjäpäisenä, ettei vain koe tarvetta osallistua.

Vierailija kirjoitti:

Mitä tämä akateemisuus on ja voiko sitä syödä? Olettaisin, että jos haetaan akateemista kumppania, niin diplomi-insinöörit ainakin ohitetaan. Sillä nämä kulttuuririennot, klassikoista keskustelut ja taidenäyttelyissä käynnit ovat aika harvan kollegan ja entisen koulukaverin harrastelistalle. 

- DI

Ihan totta, teknisillä aloilla tarvitaan tohtorin tutkinto vastaavan sivistystason saavuttamiseen. T: mieheni on tekniikan tohtori ja  harrastaa kulttuuria ja taidetta

gfdfsdgsdfgsfg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fsfasdfasdfa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulin et kertoo yleisesti sinkuista mutta keskittyi vaan siihen mammaan. Ihan tyhmä artikkeli.

En pääse lukemaan juttua, mutta on outoa väittää että nainen ei löytäisi Suomessa partneria. Ei muuta kuin profiili deittipalstalle, niin heti tulee satoja yhteydenottoja päivittäin toinen toistaan upeammilta uroksilta. Miehillä tilanne toki on tuo mitä otsikossa kerrotaan.

Kun se yhteydenotto ei ole vielä parisuhde. Niistä toinen toistaan upeammista uroksista kun pudottaa pois pelkän seksin vonkaajat, ei kovin montaa jää jäljelle ja nekin ovat jotain mielenterveyshäiriöisiä. 

Väärin. Vaan en eivät kelpaa naisille.
9/10 naisesta jolla on korkeakoulutus ei ikinä kelpaa ei korkeakoulutettu mies.
9/10 naisesta ei kelpaa mies joka tienaa naista vähemmän.

No minkä ihmeen takia pitäisi kelvata? Miksi tyytyä vähempään? Jos liikunnallinen mies saa vaatia liikunnalla status naista, niin miksi koulutettu ja hyvin ansaitseva nainen saa vaatia koulutettua hyvin ansaitsevaa miestä?

En jaksa lukea mistä olette keskustelleet, mutta kannattaa tarkasti miettiä, että kuinka tärkeää miehen koulutus ja ansaitseminen on. Näillä on kuitenkin erittäin vähän tekemistä niiden asioiden kanssa, jotka tekevät parisuhteesta onnellisen. 

Enemmän koulutuksella ja jopa tuloilla on väliä kuin toisen ulkonäöllä. Ulkonäkö sitä paitsi muuttuu kaikilla iän tai esim. raskauksien myötä. Tulotkin voivat tippua, mutta yhteiset arvot ja mielenkiinnon kohteet voivat kantaa pidemmälle ja auttaa selviämään vastoinkäymisistä. Koulutus periytyy yhä vahvemmin myös lapsille, eikä ole järkevää harkita sellaista kumppania, jonka käsitykset siitä eroavat liian rankasti omista.
Sinusta ilmeisesti onnelliseen parisuhteeseen riittää tarpeeksi nuori ja kaunis, timmi kroppa, johon voit aina halutessasi ejakuloida - ja säyseä ja kiltti luonne pitäisi naiselta myös löytyä, jotta leidi myötäilee halujasi eikä sano vahingossakaan sinulle vastaan.

Edelleen et ole onnistunut sanomaan mitään syytä miksi koulutus olisi tärkeää. Toisen pitäminen viehättävänä taas on mitä ilmeisimmin tärkeää hyvän parisuhteen kannalta, koska ne asiat, joita tehdään pelkästään parisuhteessa liittyvät hyvin vahvasti seksiin tai muuhun romanttiseen läheisyyteen. Tällaisia asioita haluaa tehdä vain itseään viehättävän henkilön kanssa. 
Koulutettujen perheiden lapset ovat toki todennäköisemmin koulutettuja, mutta sinähän sitä lastasi olet kasvattamassa, joten hän kyllä näkee myös sen puolen. Sehän on vain hyvä jos lapsi näkee millaista on koulutetun työ ja millaista on matalammin koulutetun työ. Silloin hän osaa itse paremmin sanoa mitä haluaa tehdä. Ei lapsi ole koskaan vanhempiensa kopio, vaan yksilö, jonka pitää antaa itse päättää mitä hän haluaa tehdä. 

Minä olen ollut naimisissa yli 20 v, ja vaikka edelleen meillä on aktiivinen seksielämä, kyllä meidän suhteessamme silti keskustellaan enemmän kuin harrastetaan seksiä. Jos olisin mennyt naimisiin miehen kanssa, joka ei ole lukenut venäläisiä klassikoita, jolle ei olisi luonnontieteet ja niistä puhuminen tuttua, joka ei soittaisi jotain instrumenttia, ja joka ei pystyisi pohtimaan politiikkaa vähän syvemmin, olisin hyvin yksinäinen parisuhteessani. Minulle nuo ovat tärkeitä asioita, ja miehen korkea monipuolinen koulutus niissä auttaa.
Joku toinen saattaa rakastaa kukkia, ja avioliitto ammattikoulun käyneen puutarhurin kanssa on elämän onni. Mutta kyllä hänellekin koulutuksella on merkitystä.
Missään tapauksessa en voisi olla onnellinen parisuhteessa, missä toinen osapuoli on sitä mieltä, että minun koulutukseni on hänelle merkityksetön asia. Se on osa minua, ja se on minulle tärkeää, joten jos minua rakastaa, pitää myös koulutustani tärkeänä.

En ole katkera, mutta mietin vain voiko tuo kirjoitus olla edes tosissaan kirjoitettu. Venäläiset klassikot, instrumentit, luonnontieteet, politiikka jne.
Kai fiksu aikuinen ymmärtää, että musiikillisuus on syntymälahja ja niistä koulutetuistakin aikuisista vain osa harrastaa itse taiteita, saati sitten musiikkia? Musiikin kuluttamista tietysti harrastaa suuri osa väestöstä, mutta en minä ainakaan tunne kuin yhden ihmisen, joka itse soittaa ja on siinä hyvä. Tämän ihmisen koulutus ja työ liittyykin nimenomaan musiikkiin kaiken muun kustannuksella ja hänen puolisonsa myös. Miksi tavallisen ihmisen pitäisi hampaat kirskuen opetella jonkun instrumentin soittoa?
Niin korkeaa ja monipuolista koulutusta ei ainakaan tutkintotasolla ole, että se auttaisi musiikin kanssa. Niistä tutkinnoista, joiden osia minä olen opiskellut, on vain yhteen liittynyt musiikki ja se oli kirkon nuorisotyön (AMK) vapaaehtoisena kurssina jokin kitaransoittokurssi, jonka käy osa tutkinto-opiskelijoista.

Mieheni on tohtori. Osaa puhua politiikasta, tutkinto on luonnontieteistä ja klassikkonsa tuntee. Ja soittaa viulua. Kas kun tällaisia miehiä on, miksi tyytyä vähempään.

Minua on aina kiehtonut tuo klassikkokysymys. Siis että joku kokee että siitä on hyötyä, kun on lukenut kirjallisuuden klassikoita. Miten se näkyy elämässä? Meneekö se niin, että aamiaispöydässä toinen aloittaa keskustelun, että "Muistatko, rakas, kun siinä Kazamarovin veljesten sivulla 54 oli sellainen mielenkiintoinen tapahtuma? Ahahaa. Ahahahaa." "Joo, niin oli." "Joo." Tai ollaan jossain akateemisissa pippaloissa ja koetaan mentaaliorgasmi, kun joku heittää viittauksen johonkin klassikkokirjaan ja huomaa, että hei, minä ymmärsin tuon viittauksen! Olen lukenut saman kirjan! Aaah! oooh! Hei kaikki, minäkin olen lukenut sen! Se tarkoittaa, että olen älykäs ja muutenkin niin fasinoiva ihminen! Osaan lukea ja olen lukenut kirjan x, jonka kaikki muutkin ovat lukeneet, koska se on akateemisen viitekehyksen puitteissa määritelty klassikoksi! Oooh!
No joo, itse en edes muista enää kolmen kuukauden kuluttua mitä kirjassa tapahtui, muuten kuin pääkohdiltaan. Saati sitten, että rakentaisin siitä jonkun säkenöivän rungon parisuhteen peruskiveksi. Silläpä kai jäikin akateeminen tutkinto aikoinaan kesken. Kertakaikkiaan tylsää matskua ne klassikot.

Juu, täsmälleen samaa olen pariinkin otteeseen kysynyt tällä palstalla, mutta tähän ei tule muuta vastausta kuin "et vain tajua". Ja siis ihan akateeminen nainen olen itsekin, mutta esim klassikkokirjallisuudesta tai historian tapahtumista en ole koskaan keskustellut kenenkään ihmisen kanssa. Tietysti niihin voi jossain sopivassa yhteydessä viitata, mutta ne viittaukset eivät kyllä kokonaista keskustelua kovin pitkälle kannattele. 

Miten selittää eri värien ero syntymästään sokealle? Ei mitenkään, samoin kouluttamaton ei tajua mistä hän on jäänyt paitsi.

Suurin ongelma ei ole se ettei aamiaispöydässä voi keskustella kirjallisuudesta, vaan tuo alemmuuskompleksi. Ettei ole opiskellut vaikka valtiotieteitä koskaan, mutta "tietää" että se on tylsää. MISTÄ tietää?

Ja kyllä akateemiset pariutuu myös amisten kanssa. Mutta ei sellaisten amisten, joilla on kova kiire dissata jotakin koulutusta ihan silkkaa omaa epävarmuutta.

Huhhuh, taidatte tosiaan olla ihan autuaan sokeita omalle ylimielisyydellenne? Ihan oikeasti, kuka päästelee tuollaisia suustaan? :D Että ihan sokeisiin voidaan verrata ihmisiä, jotka eivät ole yliopistoa käyneet. Ei hyvää päivää. Sinun on pakko olla trolli.

Entäs minä, joka opiskelin yliopistossa 8 vuotta, mutta lopulta jätin kesken, koska en vain saanut itseäni innostumaan esimerkiksi juurikin noista kirjallisuuden klassikoista. Ne olivat tylsiä. Kuulkaa kaikki, jotka ette ole yliopistossa olleet. Siellä voi olla ÄÄRIMMÄISEN TYLSÄÄ. Jos menette sinne, valitkaa alanne tarkkaan. Ja ennen kaikkea, älkää kuvitelko, että siellä olisi jotenkin ihmeellistä. Se on vain koulua koulun perään, fokus toki keskitetään tiettyyn alaan yleistiedon sijaan. Jos satut rakastamaan sitä alaa, varmasti nautit. Muuten et. Opetetaan myös tieteellistä ajattelutapaa ja kirjoittamista, joka toki kuuluu asiaan jos aiot tieteellistä ammattia harjoittaa. Muuten kaikki on itsestäsi kiinni. Oletko kiinnostunut maailmasta muutenkin kuin omista asioistasi?  Tieto on kaikkien saatavilla, jos vain haluaa ja vaivautuu. Jos pidät kirjoista, voit lukea niitä mielin määrin koulutuksesta riippumatta ja niin edelleen.

Ja jos päätät lähteä akateemiselle uralle, älä anna sen nousta päähäsi, koska sille ei ole mitään perustetta. Jos hoidat työsi hyvin tai jopa luot jotain mullistavaa, siitä voit olla ylpeä kuten me kaikki muutkin.

No minä olen akateemisella uralla. Jos  kiinnostaa tietää ja ymmärtää, ihminen lähes aina kouluttautuu, Suomessa se ei enää ole edes rahasta kiinni.

Lopettaminen 8 vuoden jälkeen kesken siksi että on "tylsää", on pelkästään lapsellista ja lyhytnäköistä. Jos on noin paljon satsannut, hoitaa edes loppuun asti ja ottaa hyödyt. Jos ala on valittu väärin, normijärjellä asia selviää nopeammin kuin 8 vuodessa, vaihtaa kiinnostavampaan.

Nämä keskustelut vahvistavat näkemystä, että erilainen koulutustausta on rasite suhteessa, puhutaan ihan eri kieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fsfasdfasdfa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulin et kertoo yleisesti sinkuista mutta keskittyi vaan siihen mammaan. Ihan tyhmä artikkeli.

En pääse lukemaan juttua, mutta on outoa väittää että nainen ei löytäisi Suomessa partneria. Ei muuta kuin profiili deittipalstalle, niin heti tulee satoja yhteydenottoja päivittäin toinen toistaan upeammilta uroksilta. Miehillä tilanne toki on tuo mitä otsikossa kerrotaan.

Kun se yhteydenotto ei ole vielä parisuhde. Niistä toinen toistaan upeammista uroksista kun pudottaa pois pelkän seksin vonkaajat, ei kovin montaa jää jäljelle ja nekin ovat jotain mielenterveyshäiriöisiä. 

Väärin. Vaan en eivät kelpaa naisille.

9/10 naisesta jolla on korkeakoulutus ei ikinä kelpaa ei korkeakoulutettu mies.

9/10 naisesta ei kelpaa mies joka tienaa naista vähemmän.

No minkä ihmeen takia pitäisi kelvata? Miksi tyytyä vähempään? Jos liikunnallinen mies saa vaatia liikunnalla status naista, niin miksi koulutettu ja hyvin ansaitseva nainen saa vaatia koulutettua hyvin ansaitsevaa miestä?

En jaksa lukea mistä olette keskustelleet, mutta kannattaa tarkasti miettiä, että kuinka tärkeää miehen koulutus ja ansaitseminen on. Näillä on kuitenkin erittäin vähän tekemistä niiden asioiden kanssa, jotka tekevät parisuhteesta onnellisen. 

Enemmän koulutuksella ja jopa tuloilla on väliä kuin toisen ulkonäöllä. Ulkonäkö sitä paitsi muuttuu kaikilla iän tai esim. raskauksien myötä. Tulotkin voivat tippua, mutta yhteiset arvot ja mielenkiinnon kohteet voivat kantaa pidemmälle ja auttaa selviämään vastoinkäymisistä. Koulutus periytyy yhä vahvemmin myös lapsille, eikä ole järkevää harkita sellaista kumppania, jonka käsitykset siitä eroavat liian rankasti omista.

Sinusta ilmeisesti onnelliseen parisuhteeseen riittää tarpeeksi nuori ja kaunis, timmi kroppa, johon voit aina halutessasi ejakuloida - ja säyseä ja kiltti luonne pitäisi naiselta myös löytyä, jotta leidi myötäilee halujasi eikä sano vahingossakaan sinulle vastaan.

Edelleen et ole onnistunut sanomaan mitään syytä miksi koulutus olisi tärkeää. Toisen pitäminen viehättävänä taas on mitä ilmeisimmin tärkeää hyvän parisuhteen kannalta, koska ne asiat, joita tehdään pelkästään parisuhteessa liittyvät hyvin vahvasti seksiin tai muuhun romanttiseen läheisyyteen. Tällaisia asioita haluaa tehdä vain itseään viehättävän henkilön kanssa. 

Koulutettujen perheiden lapset ovat toki todennäköisemmin koulutettuja, mutta sinähän sitä lastasi olet kasvattamassa, joten hän kyllä näkee myös sen puolen. Sehän on vain hyvä jos lapsi näkee millaista on koulutetun työ ja millaista on matalammin koulutetun työ. Silloin hän osaa itse paremmin sanoa mitä haluaa tehdä. Ei lapsi ole koskaan vanhempiensa kopio, vaan yksilö, jonka pitää antaa itse päättää mitä hän haluaa tehdä. 

Minä olen ollut naimisissa yli 20 v, ja vaikka edelleen meillä on aktiivinen seksielämä, kyllä meidän suhteessamme silti keskustellaan enemmän kuin harrastetaan seksiä. Jos olisin mennyt naimisiin miehen kanssa, joka ei ole lukenut venäläisiä klassikoita, jolle ei olisi luonnontieteet ja niistä puhuminen tuttua, joka ei soittaisi jotain instrumenttia, ja joka ei pystyisi pohtimaan politiikkaa vähän syvemmin, olisin hyvin yksinäinen parisuhteessani. Minulle nuo ovat tärkeitä asioita, ja miehen korkea monipuolinen koulutus niissä auttaa.

Joku toinen saattaa rakastaa kukkia, ja avioliitto ammattikoulun käyneen puutarhurin kanssa on elämän onni. Mutta kyllä hänellekin koulutuksella on merkitystä.

Missään tapauksessa en voisi olla onnellinen parisuhteessa, missä toinen osapuoli on sitä mieltä, että minun koulutukseni on hänelle merkityksetön asia. Se on osa minua, ja se on minulle tärkeää, joten jos minua rakastaa, pitää myös koulutustani tärkeänä.

En ole katkera, mutta mietin vain voiko tuo kirjoitus olla edes tosissaan kirjoitettu. Venäläiset klassikot, instrumentit, luonnontieteet, politiikka jne.

Kai fiksu aikuinen ymmärtää, että musiikillisuus on syntymälahja ja niistä koulutetuistakin aikuisista vain osa harrastaa itse taiteita, saati sitten musiikkia? Musiikin kuluttamista tietysti harrastaa suuri osa väestöstä, mutta en minä ainakaan tunne kuin yhden ihmisen, joka itse soittaa ja on siinä hyvä. Tämän ihmisen koulutus ja työ liittyykin nimenomaan musiikkiin kaiken muun kustannuksella ja hänen puolisonsa myös. Miksi tavallisen ihmisen pitäisi hampaat kirskuen opetella jonkun instrumentin soittoa?

Niin korkeaa ja monipuolista koulutusta ei ainakaan tutkintotasolla ole, että se auttaisi musiikin kanssa. Niistä tutkinnoista, joiden osia minä olen opiskellut, on vain yhteen liittynyt musiikki ja se oli kirkon nuorisotyön (AMK) vapaaehtoisena kurssina jokin kitaransoittokurssi, jonka käy osa tutkinto-opiskelijoista.

Mieheni on tohtori. Osaa puhua politiikasta, tutkinto on luonnontieteistä ja klassikkonsa tuntee. Ja soittaa viulua. Kas kun tällaisia miehiä on, miksi tyytyä vähempään.

Minua on aina kiehtonut tuo klassikkokysymys. Siis että joku kokee että siitä on hyötyä, kun on lukenut kirjallisuuden klassikoita. Miten se näkyy elämässä? Meneekö se niin, että aamiaispöydässä toinen aloittaa keskustelun, että "Muistatko, rakas, kun siinä Kazamarovin veljesten sivulla 54 oli sellainen mielenkiintoinen tapahtuma? Ahahaa. Ahahahaa." "Joo, niin oli." "Joo." Tai ollaan jossain akateemisissa pippaloissa ja koetaan mentaaliorgasmi, kun joku heittää viittauksen johonkin klassikkokirjaan ja huomaa, että hei, minä ymmärsin tuon viittauksen! Olen lukenut saman kirjan! Aaah! oooh! Hei kaikki, minäkin olen lukenut sen! Se tarkoittaa, että olen älykäs ja muutenkin niin fasinoiva ihminen! Osaan lukea ja olen lukenut kirjan x, jonka kaikki muutkin ovat lukeneet, koska se on akateemisen viitekehyksen puitteissa määritelty klassikoksi! Oooh!

No joo, itse en edes muista enää kolmen kuukauden kuluttua mitä kirjassa tapahtui, muuten kuin pääkohdiltaan. Saati sitten, että rakentaisin siitä jonkun säkenöivän rungon parisuhteen peruskiveksi. Silläpä kai jäikin akateeminen tutkinto aikoinaan kesken. Kertakaikkiaan tylsää matskua ne klassikot.

Juu, täsmälleen samaa olen pariinkin otteeseen kysynyt tällä palstalla, mutta tähän ei tule muuta vastausta kuin "et vain tajua". Ja siis ihan akateeminen nainen olen itsekin, mutta esim klassikkokirjallisuudesta tai historian tapahtumista en ole koskaan keskustellut kenenkään ihmisen kanssa. Tietysti niihin voi jossain sopivassa yhteydessä viitata, mutta ne viittaukset eivät kyllä kokonaista keskustelua kovin pitkälle kannattele. 

Miten selittää eri värien ero syntymästään sokealle? Ei mitenkään, samoin kouluttamaton ei tajua mistä hän on jäänyt paitsi.

Suurin ongelma ei ole se ettei aamiaispöydässä voi keskustella kirjallisuudesta, vaan tuo alemmuuskompleksi. Ettei ole opiskellut vaikka valtiotieteitä koskaan, mutta "tietää" että se on tylsää. MISTÄ tietää?

Ja kyllä akateemiset pariutuu myös amisten kanssa. Mutta ei sellaisten amisten, joilla on kova kiire dissata jotakin koulutusta ihan silkkaa omaa epävarmuutta.

En ymmärrä, miksi lainasit minun viestiäni. Et ilmeisesti lukenut sitä kokonaan. En puhunut tuossa mistään koulutuksesta, vaan ihan siitä vapaa-ajalla tapahtuvasta keskustelusta.

Itsekin olen siis ihan akateeminen, mutta en ole koskaan ymmärtänyt, mitä kirjallisuuskeskustelut pitävät sisällään, ellei ole kyse esim juuri luetusta kirjasta. Kyllä itsekin olen klassikoita kahlannut, mutta en kyllä mitenkään luontevasti saisi niitä yhdenkään ihmisen kanssa puheenaiheeksi kuin ihan parin lauseen verran, ellei kyse ole siitä, että kerron teoksesta henkilölle, joka ei ole sitä lukenut. 

Miksei akateemiset osaa yhtään analysoida ja antaa vaikka esimerkkejä tällaisen keskustelun kulusta? Tuolla jo totesinkin, että vastaukset ovat juuri tätä "et kuitenkaan tajua" -linjaa ja tässä lainaamassani viestissähän se tulikin todistetuksi. 

No esimerkkejä oikean elämän keskusteluista:

Kuka on mielestäsi Anna Kareninan päähenkilö ja miksi? Mitä se kertoo sinusta? Ihmiset jakautuvat tässä kahteen hyvin erilaisten ihmisten leiriin, ja siitä tosiaan seuraa hyviä keskusteluja.

Toinen, onko Sonja Rikolksessa ja rangaistuksessa naiseksi aidosti kuvattu? Miksi, miksi ei.

Munkki, joka opettaa Karamazovin veljeksissä, miten hän on avannut sinulle kristinuskon sisältöä? Tästä on paljon pohdittavaa, koska ajatuksia herättäviä kohtia oli monta.

Ja kaikki edelliset siis oikeasti käytyjä pitkiä keskusteluja.

No niin, vihdoin saatiin esimerkkejä. Eikä noissa mitään vikaa sinänsä ole, mutta ongelmana on se, että aina kun puhutaan jostain noin spesifisestä asiasta, väkisinkin rajautuu suhteellisen pieneksi se joukko, kenen kanssa noista voi puhua. Sama koskee tietysti mitä tahansa, ei pelkästään kirjoja. Ei kaikki akateemikotkaan ole lukeneet Karamazovin veljeksiä, tuskin edes suurin osa. Toisaalta katukuvassa kun katselet ihmisiä, niin et voi koskaan tietää, kuka sen on lukenut ja kuka ei. Joten väitän, että klassisen kirjallisuuden nostaminen erityiseen asemaan etenkin parisuhteen muodostamisessa tai muissa sosiaalisissa suhteissa ei ole kovinkaan tukeva pohja millekään. Samalla viivalla ovat uudet kirjat tai vaikkapa elokuvat, tai mikä tahansa missä ylipäänsä on juoneen ja hahmoihin perustuvaa tarinankerrontaa. Kaikki toki vaihdamme kokemuksia ja keskustelemme mitä moninaisimmista asioista. Klassinen kirjallisuus on yksi niistä, ei enempää eikä vähempää.

Tuo mainitsemasi kristinuskon sisältö oli itselleni kiinnostava juttu siinä mielessä, että häpeilemättömänä ateistina olen vuosikausia imenyt siitä erilaisia näkemyksiä lukuisista eri lähteistä. Haluan tietää, mitä vastaan argumentoin ja että omat argumenttini kestävät tarkastelua. Uskonnollisuus toki kiehtoo aiheena muutenkin ja haluan ymmärtää sitä. Karamazovin veljekset voisi olla yksi lähde lisää, sitä en ole vielä lukenut kun olen vain tällainen keskitason koulutuksen saanut moukka. Mutta väitän, että jos haluaisit keskustella kristinuskon sisällöstä niin voisin tarjota keskusteluun valtavan paljon enemmän, kuin valtaosa tuon kirjan lukeneista.

Vierailija kirjoitti:

sdfsdffasdf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eri yhteiskuntaluokasta puolison ottaminen on vähän kuin ulkomaalaisen puolison ottaminen. Kaikki ominaisuudet sinänsä voivat olla yhtä hyviä, mutta onhan elämä helpompaa, kun puhutaan samaa kieltä, ja ymmärretään vähän, mitä toinen on elämässään kokenut ja käynyt läpi.

Entäs jos toinen on fyysikko ja toinen taidehistorioitsija? Ettehän te silloin ymmärrä toistenne aloista lähtökohtaisesti yhtään sen enempää kuin leipurikaan. Toki voitte puhua opiskelusta ja oleskelusta yliopistossa, jos se nyt sitten kantaa suhdetta kovinkin monta vuotta.

Mieheni on fyysikko ja minä en ole taidehistorioitsija, vaan ihan tavallinen historioitsija. Ollaan jo keski-ikäisiä, joten opiskeluajoista ei viitsitä jauhaa. Olen oppinut mieheltä luonnontieteistä paljon ja hän minulta historiasta, mutta kyllä se koulutus keskusteluissa ilmenee analyyttisinä taitoina ja yleisenä oppineisuutena. Molemmat opiskelevat nytkin tosin eri oppiaineita ihan harrastusmielessä ja ihan mielenkiintoisia keskusteluita niistäkin saa.

No ei kai siinä, kuka mistäkin nauttii. Miten määrittelisit analyyttiset taidot ja koetko, että sellaisia voi saavuttaa ainoastaan koulun penkillä istumalla?

jätän tän vain tänne koulutetuille naisille

https://archive.org/download/iq-by-college-major-gender/iq-by-college-m…

Myötähäpeä tuosta "akateemikosta". Kvg.

Mutta hyvä esimerkki, miten yleissivistys ei kerry vaan itsekseen asioiden ihmettelystä, tarvitaan koulutusta. Muuten se sivistys on vähän kun rakentaisi taloa vailla perustuksia, ei tule toimivaa vaikka sinänsä mukana olisi ihan ehjiä tiiliä ja ikkunoita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatelkaa, naisten nettideittailu on sitä, että voi prinsessaunelmien vallassa kirjoittaa passivis-aggressivisen vaatimuslistan täyteen oman profiiliin ja sen jälkeen jaaritella omasta erinoamisuudestaan. Sen jälkeen istutaan perse homeessa vain odottelemassa miesten viestitulvaa ja sieltä joukosta tehdään karsintaa niiden ehdokkaiden joukosta. Lopulta laajan tarjonnan takia omat vaatimukset lähtevät entisestään käsistä ja nainen päätyy laajan karkkihyllyvalikoiman edessä hätävalintaan tai maistelee vähän jokaista tai lähtee kokonaan tyhjin käsin.

No sitten siellä viestien toisella puolella on se mies, joka joutuu selailemaan tarjoinnasta naisten profiilit ja tietysti kirjoittamaan näille jokaiselle uniikin ihanan lumihiutalealoitusviestin, sillä eihän perse homeessa viestejä odottava ja hakutoimintaa käyttämätön nainen missään nimessä nöyrry vastaamaan johonkin tavalliseen aloitukseen.

Ajatelkaa minkälainen itku olisi käynnissä, jos nainen joutuisi tekemään jotakin nettideittailun eteen. Jos ne deittiehdokkaat eivät automaattisesti innokkaina lävähtäisikään sinne viestilaatikkoon odottamaan naisen kontaktia. Vaan nainen joutuisi vaivalla tekemään tuntikaupalla hakuja ja kirjoittamaan jokaiselle miehelle uniikin aloitusviestin ja niistä saisi vastauksen noin 20%. Mutta se ei olisikaan todellakaan siinä, vaan sille samalle miehelle lähettelisi viestejä kymmeniä muita naisia ja naisen täytyisi koko ajan olla se aktiivinen keskustelunvetäjä ja viestinlaittaja. Tulisi siinä monella naisella suru puseroon! Miesten nettideittiprofiileissa ei käy vierailijoita siitä yksinkertaisesta syystä, että naiset eivät käytä hakutoimintoa, vaan odottavat vain viestejä. Toki välillä joku nainen klikkaa etusivulla esillä olevan komean miehen profiilia tai omassa profiilissaan vieraillutta profiilia.

Yritän siis sanoa, että naiset eivät taida oikein ymmärtää, kuinka helppoa on olla nainen nettideiteillä ja Tinderissä. No nyt tulee se valitus, että no kun tulee pervoja viestejä juoppoviestejä. No eihän siinä, voit naisena astua samalle viivalle miesten kanssa ja tehdä hakutoiminnon ja laittaa mieleisille miehille aloitusviestejä (naisena tosin saat niihin todennäköisemmin vastauksen kuin mies omaan aloitusviestiinsä).

Ihan vakavissasi väität, että sinä tiedät minua paremmin, millaista on olla nainen nettideiteillä? Kuitenkin minä olen meistä se, joka on aloittanut nettideittailun 1996 ja käyttänyt edellisen kerran nettideittailua muutama vuosi sitten. Uskallan todellakin väittää tietäväni sinua paremmin, millaista se on. Tavallisen näköiselle, pyöreälle yli 40-vuotiaalle uniikille lumihiutaleelle tulee 2-5 viestiä sinä päivänä, kun hän julkaisee profiilinsa. Niiden sisältö on jotakuinkin tämä:

- Moi

- varattu mies etsii seksiseuraa (vaikka profiilissa olisi tehty selväksi, että haetaan vapaata seurustelusuhteeseen, ei seksiin)

- 20 vuotta nuorempi mies etsii kokenutta naista seksiin

- viestissä lukee jopa 2-3 lausetta, profiilissa korkeintaan saman verran, sieltä käy myös ilmi että mies hakee 18-99 vuotiasta naista, joka saa olla koulutukseltaan mitä tahansa; työtilanteella, parisuhdetilanteella, lapsitilanteella yms. ei ole mitään merkitystä, kaikki käy.

Jos te miehet ette halua, että ne uniikit lumihiutaleet (eli kauniit nuoret naiset) joutuvat tekemään aloitteita, niin lakatkaa itse tekemästä niitä heille. Sillähän se ongelma ratkeaa.

Tässä oli kyllä hyviä pointteja. Oikeastaan nuo itseään joka paikkaan tunkevat miehet ovat se suurin ongelma sekä miehille että naisille. Naisille (ei tietysti kaikille) tulee helposti se kuva, että pääsee valkkaamaan tuhansista komeista ja ihanista sen parhaan ja ne vähemmän tunkevat ja aidolla asialla olevat miehet taas jäävät sen takia nuolemaan näppejään. Ne todelliset ja aidosti toisilleen sopivat ihmiset eivät tahdo kohdata tuossa sekamelskassa. Samahan oikeastaan tapahtuu baareissa. Pelimiehet ja huithapelit tarjoavat surutta itseään jokaiselle ja ne suhdetta etsivät ujostelevat nurkissa. Ja kukaan ei saa mitään. Paitsi pelurit.

Vierailija kirjoitti:

Myötähäpeä tuosta "akateemikosta". Kvg.

Mutta hyvä esimerkki, miten yleissivistys ei kerry vaan itsekseen asioiden ihmettelystä, tarvitaan koulutusta. Muuten se sivistys on vähän kun rakentaisi taloa vailla perustuksia, ei tule toimivaa vaikka sinänsä mukana olisi ihan ehjiä tiiliä ja ikkunoita.

Toi ettei erota mikä on akateeminen ja akateemikko on aika hyvä esimerkki, kouluttamaton laukoo juuri tuollaisia sammakoita ja sitten ihmettelee, miksi ei ole kovin kiinnostava keskustelukumppani. Tuollainen saa kuulijan nolostumaan sanojan puolesta.

Vähän kun joku tosissaan sanoisi että kyllä 2 + 2 =5, miten siitä jatketaan luontevasti keskustelua? "Öö, voi kai se noinkin olla (jossakin toisessa todellisuudessa)", vai miten jatkaa luontevasti?

Joku nainen kirjoitti tällä palstalla vähän aika sitten niin, että hän törmää vain pelimiehiin tinderistä.

Paljasti, että tykkää vain komeista miehistä ja, että rumia tai mitättömiä miehiä ei valitse..

Ei ole siis kyse siitä että sinkut ei kohtaa vaan että naiset ei kelpuuta niitä kunnollisia sinkkumiehiä jotka ei ole naamasta niin komeita tai sitä +180cm tai lääkärin ammatissa.

Tinderissä ollaan pelikentällä, tottakai siellä on pelimiehiä. Siksi parisuhdetta hakeva ei ota koko Tinderiä tosissaan.

Mutta ei ne kaikki pelimiehet suinkaan ole komeita tai menestyneitä, vaan yhtä lailla rumat pelaa, usein rumemminkin. Ei rumuus tuo hyvää luonnetta miehelle sen enempää kun naisellekaan, päinvastoin katkeruutta ja vihaa.

Niin että ihan fiksua valita Tinderistä vain komeita miehiä, on edes jotakin kivaa.

Vierailija kirjoitti:

gfhfdhg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

121212 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Amisjonnet pyrkivät tässäkin ketjussa dominoimaan naisia kertoen ja lopulta hokemalla hokien heille, miten asiat heidän mielestään todellisuudessa ovat ja mikä heistä on parisuhteessa tärkeää. He eivät lainkaan kuuntele naisia eivätkä pidä arvossa naisten mielipiteitä vaan pyrkivät jyräämään naisten kannan asiassa kuin asiassa. Parisuhde erilaisia arvoja kannattavan ihmisen kanssa käy raskaaksi, etenkin jos huonosti koulutettu jatkuvasti mitätöi koulutetumpaa kumppaniaan, kuten miehet tässäkin ketjussa pyrkivät tekemään.

Koulutetut naiset suosivat koulutettuja miehiä, joiden kanssa he jakavat usein saman tieteellisen maailmakuvan ja arvopohjan, eikä toinen yritä sitä omia "faktojaan" jankkaamalla jankuttaen murentaa, vaan asioista voidaan toivon mukaan keskustella rakentavassa hengessä. Yliopiston käyneet naiset usein arvostavat mieheltä sanavalmiutta ja kirjallista ilmaisukykyä, mikä amiksilla ei usein kovin korkealle tasolle yllä.

Miksi ihmeessä amikset eivät etsi sieltä amiksesta itselleen naisia? Miksi heidän mielestään naisen olisi oltava välttämättä koulutettu, vaikka he eivät koulutusta tai koulutettua naista arvosta? Luulisi yhteisen sävelen löytyvän helpommin sieltä kuin itselle täysin vieraista kuvioista.

Opettavainen kirjoitus.

Koska akateeminen tutkinto on naiselle niin massiivinen saavutus, rakentuu hänen koko identiteettinsä tutkinnon ympärille. Hänestä tulee Akateeminen Nainen joka on tieteellinen, sanavalmis, sosiaalinen ja kirjallisesti taitava. Joten tokihan miehenkin tulee olla, eikö niin?

Tosiasiassa suuri osa akateemisista naisista on samoja kiltisti läksynsä tekeviä hissukoita joita he olivat lukiossakin. Älyllisesti alle keskivertoja, mutta ahkeria. Akateemisuus nähdään porttina johonkin parempaan, verrattuna aikoihin jolloin sosiaalinen jumppatyttö varasti suosittujen poikien huomion. Yhtä lailla yliopiston käytävillä maleksii huippulahjakkaita alisuorittajahippeja, rasittavia feministejä, opintonsa mokaavia bailaajatyttöjä, jne. Porukkaa on laidasta laitaan, pl. pahimmat autonrassaajajonnet.

Perheen hankkineiden entisten opiskelukaverieni maailmankuvakin on kaukana tieteellisestä; enemmänkin se koostuu samoista keittiöremontti-, ja kakkavaippajutuista kuin muillakin.

Kyse on lähinnä akateemisesta kuplasta, vain harvalla se konvertoituu "akateemiseksi elämäksi" opiskeluaikojen jälkeenkin kun ihmiset sekoittuvat keskenään ja muuttavat työn perässä ympri maailmaa.

Jostain syystä miehet ymmärtävät tämän, kun taas naiset eivät. Toki kyse on statuksesta: miehelle riittää että nainen on fiksu, nainen edellyttää tutkintoa joka naisen silmissä nostaa pariskunnan paikkaa sosiaalisessa hierarkiassa.

M/31v

Etpä paljon oikeammassa voisi olla. Miehetkin antavat yleensä suuren painoarvon koulutukselle opintojensa alussa, etenkin jos on panostanut pääsykokeisiin ja päässyt sisään, mutta viimeistään työelämässä koulutus alkaa olemaan hyvin merkityksetön asia miehille. Naisille akateemisuus on paljon useammin osa identiteettiä vielä pitkään valmistumisen jälkeen, eikä kouluttamattomia ihmisiä pidetä minään. Ei silloinkaan, vaikka he toiminnallaan osoittavat olevansa fiksuja. Ainoastaan varallisuuden kerääminen riittää naisille nostamaan miehen ylös sivistymättömien joukosta. 

Tietenkin naisissakin on paljon heitä, jotka eivät anna liian suurta painoarvoa tutkinnolle, mutta he ovatkin pääasiassa parisuhteessa, eikä valittamassa näissä ketjuissa siitä, että ei löydy sivistynyttä miestä. 

Tässä keskustelussa ovat kyllä olleet vastakkain onnellisessa parisuhteessa olevat äiti-ihmiset, ja sinkkumiehet, joita suututtaa, että nämä naiset eivät olisi huolineet heitä.

Tarkoitat varmaankin, että täällä on ollut hyviä ja perusteltuja kommentteja miehiltä ja sitten keskustelun hävinneet naiset ovat koittaneet viestisi tapaan lyödä pöytään "et saa pillua" -korttia, koska eivät voi enää muuta tehdä. 

Etkö vieläkään ymmärrä, että yhdelläkään miehellä ei voi olla hyviä perusteluja sille, millaisen puolison naisen pitäisi haluta. Meillä naisilla on oikeus päättää ihan itse, ja kriteerimme saavat olla ihan mitä vaan.

Eihän lainaamassasi viestissä puhuttu mitään tuollaisesta. Toki nainen saa päättää itse kriteerinsä, mutta mies saa sanoa, että naisen kriteereissä ei ole mitään järkeä. Näissä ketjussa esitetyissä kriteereissä, kun ei ole oikeastaan mitään järkeä ja niitä asettamalla naiset ampuvat vain itseään jalkaan. 

Kuinka niin? Näillä mielestäsi järjettömillä kriteereillä naiset valitsevat puolisonsa omien tarpeiden ja ja mieltymysten mukaan. Jos ei sopivaa löydy, elellään mieluummin tyytyväisenä sinkkuna kuin annetaan epätyydyttävälle ehdokkaalle tilaisuus. Hyvä puoli asiassa on se, että vaikket välttämättä täyttäisi minun kriteerejäni , niin taatusti kelpasit jollekkin toiselle. Sinun ei tarvitse muuta kuin löytää se yksi, jonka kanssa natsaa.

Eri

Jos oltaisiin tyytyväisiä sinkkuja, niin ongelmaa ei tietenkään olisi, mutta kun ollaan katkeroituneita ja käännytään feministeiksi sen seurauksena, kun ei saada miestä. Tämä oltaisiin vältetty yksinkertaisesti miettimällä järjellä ne omat kriteerit ja sen jälkeen löydettyä upea mies ja upea parisuhde. 

Ei helkkari 😂 . Järjellä naiset ne kriteerit miettivätkin; on varsin järkevää haluta järkevä ja koulutettu mies, paljon järkevämpää kuin valita komea tyhmyri. Ja naiset ovat ilmaisseet tässä ketjussa jo useita kertoja, että sinkkuus ei heitä pelota.

Miksi ihmeessä oletat, että koulutettu olisi älykkäämpi kuin vähän koulutettu? 

Miksi oletat, että huippu-urheilija on paremmassa kunnossa kuin sohvaperuna? Koska harjoittelusta kunto kohoaa, vaikka lahjoja olisi yhtä paljon alun perin. Sama koskee älyä. Korkeasti kouluttautunut on harkaannuttanut älyään enemmän.

En todellakaan oleta, että huippu-urheilija on paremmassa kunnossa kuin sohvaperuna. Toki se on todennäköisempää, mutta sen joutuu todistamaan jos haluaa minut vakuuttaa. Opiskelu ei juurikaan haasta älyä, vaan istumalihaksia. Hyvin harvassa ammatissa nimittäin tarvitsee älyä. 

Koitapa väitellä tohtoriksi teoreettisesta fysiikasta ilman, että joudut älyäsi lainkaan käyttämään. :)

Vaikea sanoa asiaan perehtymättömänä, että kuinka paljon älykkyyttä tuo vaatii, mutta varmaan huomattavasti enemmän kuin akateeminen koulutus yleisesti. Silti kouluttamattomissa ihmisissä on älykkäämpiä ihmisiä kuin tuo tohtoriksi väitellyt ja valtaosa akateemisista on huomattavasti tyhmempiä. 

Matematiikka, fysiikka jne. pohjautuu ulkoa opeteltuihin kaavoihin. Se ei ole älypohjainen ala.

Ja miksi minä haluaisin suhteen näin ajattelevan ihmisen kanssa? Joka on oikeasti ihan umpityhmä?

Vai oletko itse? Matematiikka on teoreettisen fysiikan pohja. Mitä muuta teit koulussa ensimmäiset vuodet kun opettelit matematiikan sääntöjä? Et ole luonut niitä itse, et voi muuttaa niitä, etkä monia muita lainalaisuuksia. Olet opetellut ulkoa mitä muut ovat aikojen kuluessa keksineet ja työskentelet niiden pohjalta. Vai jäätkö historiaan jotain uutta keksineenä, kerro ihmeessä! Onko Suomi saanut oman uuden Einsteinin tai Hawkingin?

Juurikin näin. Älykkyys ei ole sitä, että opetellaan jo tiedossa olevia kaavoja ja osataan käyttää niitä. Yliopistoväestäkin loppujen lopuksi katoavan pieni promille on niin älykkäitä, että loisivat jotain oikeasti uutta vanhan pohjalta ja mullistaisivat maailmaa. Perusvirkahommia tekee suurin osa. Toki kyllähän nuo korkeammat tutkinnot vaativat ainakin sitoutumista ja pitkäjännitteisyyttä ja luulen, että ällinkin pitää olla keskijakauman yläpuolella mieluummin kuin alapuolella, myönnetään. Mikään nero ei kuitenkaan tarvitse olla, tässäkin maassa yliopistotutkinnot ovat sen verran yleisiä että en ihan niin ihmeellisenä tätä kansaa pidä :)

Miksi tässä käytetään älykkyyttä nerouden synonyymina? Minusta noissa on aika suuri ero. Mikä järki on puhua älykkyydestä ylipäätään, jos se ei ole juuri kenenkään saavutettavissa?

Oikea kysymys on, että miksi pidetään koulutustasoa älykkyyden mittarina? Meistä läheskään kaikki eivät kouluttaudu älypotentiaalinsa mukaisesti ja siihen on lukemattomia eri syitä. Toisaalta koulumaailmassa pääsee hyvin pitkälle keskitason älykkyydellä ja sitkeydellä. Sillä, että noudattaa toisten asettamia sääntöjä kaavamaisesti ja jaksaa suorittaa niitä vuosikausia. Yliopistoissa on tutorit ja töiden valvojat, joiden tehtävä on huolehtia että pääset läpi vaatimuksista. Niitä sitten hiotaan niin kauan, että ne kelpaavat. Ja kun katselee yliopiston kirjastossa lopputöitä läpi, niin sieltä löytyy myös aikamoista juosten kustua huttua. Asiat eivät ole niin yksinkertaisia, kuin jotkut haluavat uskoa.

Vierailija kirjoitti:

trwetrwt kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menisikö tämä asia paremmin perille, jos ottaa vertauksena ikäeron. Olisiko hyväksyttävää, jos 40-vuotias nainen sanoo, ettei ole halukas deittailemaan 20-vuotiasta miestä, koska olettaa, että elämäntilanne, maailmankatsomus ja tulevaisuuden toiveet eroavat ratkaisevasti? Vai tulisiko siitäkin suuri huuto, että tyhmä nainen etsii seuraa ainoastaan oman ikäisistään, kun siellä 20-vuotiaissakin voi olla sellaisia persoonia, joiden kanssa nämä asiat osuisivat hyvin yhteen? Tuskin tulisi. Kyllä varmaankin ihan hyvin voidaan hyväksyä se, että molemmat keskittyvät seuranetsintään siellä omanikäisten joukossa, eikä tarvitse varta vasten lähteä hakkaamaan päätä seinään niiden tuhansien muiden nuorten miesten kanssa, jos se harvinainen yksilö sieltä vaikka tulisi vastaan. 

Ikäero ei oikein toimi vertailukohtana. Se kun on ihan eri tason eroavaisuus ja todennäköisesti aiheuttaa näitä haasteita parisuhteeseen. Mutta ehkä sitä voisi soveltaa tähän keskusteluun niin, että joidenkin mielestä erot koulutustasossa vastaavat 20 vuoden ikäeroa?

Sehän pointti olikin, että myös se eri koulutustaso aiheuttaa todennäköisesti haasteita parisuhteeseen.

Se on puhtaasti asennekysymys molemmin puolin, kun taas ikäero on absoluuttisempi asia, toinen ei vain kerta kaikkiaan ole samassa pisteessä elämässään.

Vierailija kirjoitti:

rwerwerwe kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

121212 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Amisjonnet pyrkivät tässäkin ketjussa dominoimaan naisia kertoen ja lopulta hokemalla hokien heille, miten asiat heidän mielestään todellisuudessa ovat ja mikä heistä on parisuhteessa tärkeää. He eivät lainkaan kuuntele naisia eivätkä pidä arvossa naisten mielipiteitä vaan pyrkivät jyräämään naisten kannan asiassa kuin asiassa. Parisuhde erilaisia arvoja kannattavan ihmisen kanssa käy raskaaksi, etenkin jos huonosti koulutettu jatkuvasti mitätöi koulutetumpaa kumppaniaan, kuten miehet tässäkin ketjussa pyrkivät tekemään.

Koulutetut naiset suosivat koulutettuja miehiä, joiden kanssa he jakavat usein saman tieteellisen maailmakuvan ja arvopohjan, eikä toinen yritä sitä omia "faktojaan" jankkaamalla jankuttaen murentaa, vaan asioista voidaan toivon mukaan keskustella rakentavassa hengessä. Yliopiston käyneet naiset usein arvostavat mieheltä sanavalmiutta ja kirjallista ilmaisukykyä, mikä amiksilla ei usein kovin korkealle tasolle yllä.

Miksi ihmeessä amikset eivät etsi sieltä amiksesta itselleen naisia? Miksi heidän mielestään naisen olisi oltava välttämättä koulutettu, vaikka he eivät koulutusta tai koulutettua naista arvosta? Luulisi yhteisen sävelen löytyvän helpommin sieltä kuin itselle täysin vieraista kuvioista.

Opettavainen kirjoitus.

Koska akateeminen tutkinto on naiselle niin massiivinen saavutus, rakentuu hänen koko identiteettinsä tutkinnon ympärille. Hänestä tulee Akateeminen Nainen joka on tieteellinen, sanavalmis, sosiaalinen ja kirjallisesti taitava. Joten tokihan miehenkin tulee olla, eikö niin?

Tosiasiassa suuri osa akateemisista naisista on samoja kiltisti läksynsä tekeviä hissukoita joita he olivat lukiossakin. Älyllisesti alle keskivertoja, mutta ahkeria. Akateemisuus nähdään porttina johonkin parempaan, verrattuna aikoihin jolloin sosiaalinen jumppatyttö varasti suosittujen poikien huomion. Yhtä lailla yliopiston käytävillä maleksii huippulahjakkaita alisuorittajahippeja, rasittavia feministejä, opintonsa mokaavia bailaajatyttöjä, jne. Porukkaa on laidasta laitaan, pl. pahimmat autonrassaajajonnet.

Perheen hankkineiden entisten opiskelukaverieni maailmankuvakin on kaukana tieteellisestä; enemmänkin se koostuu samoista keittiöremontti-, ja kakkavaippajutuista kuin muillakin.

Kyse on lähinnä akateemisesta kuplasta, vain harvalla se konvertoituu "akateemiseksi elämäksi" opiskeluaikojen jälkeenkin kun ihmiset sekoittuvat keskenään ja muuttavat työn perässä ympri maailmaa.

Jostain syystä miehet ymmärtävät tämän, kun taas naiset eivät. Toki kyse on statuksesta: miehelle riittää että nainen on fiksu, nainen edellyttää tutkintoa joka naisen silmissä nostaa pariskunnan paikkaa sosiaalisessa hierarkiassa.

M/31v

Etpä paljon oikeammassa voisi olla. Miehetkin antavat yleensä suuren painoarvon koulutukselle opintojensa alussa, etenkin jos on panostanut pääsykokeisiin ja päässyt sisään, mutta viimeistään työelämässä koulutus alkaa olemaan hyvin merkityksetön asia miehille. Naisille akateemisuus on paljon useammin osa identiteettiä vielä pitkään valmistumisen jälkeen, eikä kouluttamattomia ihmisiä pidetä minään. Ei silloinkaan, vaikka he toiminnallaan osoittavat olevansa fiksuja. Ainoastaan varallisuuden kerääminen riittää naisille nostamaan miehen ylös sivistymättömien joukosta. 

Tietenkin naisissakin on paljon heitä, jotka eivät anna liian suurta painoarvoa tutkinnolle, mutta he ovatkin pääasiassa parisuhteessa, eikä valittamassa näissä ketjuissa siitä, että ei löydy sivistynyttä miestä. 

Tässä keskustelussa ovat kyllä olleet vastakkain onnellisessa parisuhteessa olevat äiti-ihmiset, ja sinkkumiehet, joita suututtaa, että nämä naiset eivät olisi huolineet heitä.

Tarkoitat varmaankin, että täällä on ollut hyviä ja perusteltuja kommentteja miehiltä ja sitten keskustelun hävinneet naiset ovat koittaneet viestisi tapaan lyödä pöytään "et saa pillua" -korttia, koska eivät voi enää muuta tehdä. 

Etkö vieläkään ymmärrä, että yhdelläkään miehellä ei voi olla hyviä perusteluja sille, millaisen puolison naisen pitäisi haluta. Meillä naisilla on oikeus päättää ihan itse, ja kriteerimme saavat olla ihan mitä vaan.

Eihän lainaamassasi viestissä puhuttu mitään tuollaisesta. Toki nainen saa päättää itse kriteerinsä, mutta mies saa sanoa, että naisen kriteereissä ei ole mitään järkeä. Näissä ketjussa esitetyissä kriteereissä, kun ei ole oikeastaan mitään järkeä ja niitä asettamalla naiset ampuvat vain itseään jalkaan. 

Kuinka niin? Näillä mielestäsi järjettömillä kriteereillä naiset valitsevat puolisonsa omien tarpeiden ja ja mieltymysten mukaan. Jos ei sopivaa löydy, elellään mieluummin tyytyväisenä sinkkuna kuin annetaan epätyydyttävälle ehdokkaalle tilaisuus. Hyvä puoli asiassa on se, että vaikket välttämättä täyttäisi minun kriteerejäni , niin taatusti kelpasit jollekkin toiselle. Sinun ei tarvitse muuta kuin löytää se yksi, jonka kanssa natsaa.

Eri

Jos oltaisiin tyytyväisiä sinkkuja, niin ongelmaa ei tietenkään olisi, mutta kun ollaan katkeroituneita ja käännytään feministeiksi sen seurauksena, kun ei saada miestä. Tämä oltaisiin vältetty yksinkertaisesti miettimällä järjellä ne omat kriteerit ja sen jälkeen löydettyä upea mies ja upea parisuhde. 

Ei helkkari 😂 . Järjellä naiset ne kriteerit miettivätkin; on varsin järkevää haluta järkevä ja koulutettu mies, paljon järkevämpää kuin valita komea tyhmyri. Ja naiset ovat ilmaisseet tässä ketjussa jo useita kertoja, että sinkkuus ei heitä pelota.

Miksi ihmeessä oletat, että koulutettu olisi älykkäämpi kuin vähän koulutettu? 

Miksi oletat, että huippu-urheilija on paremmassa kunnossa kuin sohvaperuna? Koska harjoittelusta kunto kohoaa, vaikka lahjoja olisi yhtä paljon alun perin. Sama koskee älyä. Korkeasti kouluttautunut on harkaannuttanut älyään enemmän.

En todellakaan oleta, että huippu-urheilija on paremmassa kunnossa kuin sohvaperuna. Toki se on todennäköisempää, mutta sen joutuu todistamaan jos haluaa minut vakuuttaa. Opiskelu ei juurikaan haasta älyä, vaan istumalihaksia. Hyvin harvassa ammatissa nimittäin tarvitsee älyä. 

Koitapa väitellä tohtoriksi teoreettisesta fysiikasta ilman, että joudut älyäsi lainkaan käyttämään. :)

Vaikea sanoa asiaan perehtymättömänä, että kuinka paljon älykkyyttä tuo vaatii, mutta varmaan huomattavasti enemmän kuin akateeminen koulutus yleisesti. Silti kouluttamattomissa ihmisissä on älykkäämpiä ihmisiä kuin tuo tohtoriksi väitellyt ja valtaosa akateemisista on huomattavasti tyhmempiä. 

Matematiikka, fysiikka jne. pohjautuu ulkoa opeteltuihin kaavoihin. Se ei ole älypohjainen ala.

Kerro millä todennat ihmisen älykkyyden. Oma käsitys siitä, että on älykäs ei riitä. Todennäköisesti kumisaapaskin on mielestään älykäs.

Kun luot itse jotain vastaavaa kuin Hawkins ja Einstein niin sitten olet älykäs. Kumisaapas on eloton eikä sillä ole älyä. Kertonee paljon sinusta kun ajattelet kumisaappaan kykenevän ajattelemaan. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja toivottavasti palaat vielä joskus todellisuuteen.

Kummatkin väittelivät aikanaan tohtoreiksi. Tässä ketjussa on moneen otteeseen sanottu, että akateemisuus ja akateemiset tutkinnot korreloivat monesti älyn kanssa. Väitteesi vahvistaa tämän teesin. Mikäli nainen siis arvostaa miehessä älyä, hän valitsee todennäköisesti juuri akateemisen, mieluiten tohtorin.

Hawkins ja Einstein olivat tohtoreita, mutta kaikki tohtorit eivät ole Hawkinseja ja Einsteineja.

Alhaisesta sivistystasosta kertoo sekin, että luulee muutaman julkisuudessa esiintyvän nimen edustavan tieteen huippua. Esim Maxwell oli modernin fysiikan synnyn kannalta äärimmäisen tärkeä, jossain mielessä tärkeämpi kuin Einstein, samoin suhteellisuusteorian tietyt keskeiset yhtälöt julkaisi Lorenz ennen Einsteinia. Toki Einsteinin fotosöhköisen ilmiön löydöt olivat tärkeitä ja Nobelin arvoisia, mutta jos oikeasti tieteestä ymmärtää, tajuaa, että nämä median lemmikit ovat muista syistä median lemmikkejä kuin siitä syystä, että he olisivat jotenkin poikkeuksellisen suuria tekijöitä kymmeniin ja satoihin muihin verrattuna.

Ja uutta joutuu jokainen väitöskirjaansa varten tekemään, luonnontieteissä minimi on 4-5 kansainvälisesti julkaistussa referoidussa julkaisussa ollutta julkaisua. Niihin ei toisia kopioimalla pääse.

Tuota ei tietenkään amistyyppi voi tietää, ja siksi voi pilkata toisia sillä varmuudella, minkä vain täydellinen tietämättömyys voi antaa.

Sinulta meni pointti ohi niin että humisi, niin kiire oli päästä pätemään ja leijumaan omalla erinomaisuudellasi. Joku pudotti juuri nuo nimet, joten luonnollisesti käytin niitä vastineessa. Pointtina oli että suurin osa tohtoreista ei saa ikinä aikaan mitään mullistavaa, joten pelkkä tohtorius sinänsä ei tee ihmisestä erityisen korvaamatonta. Se on sitten toinen keskustelu, että ketkä ovat oikeasti tärkeimpien edistysaskelien takana, mutta siitähän ei tässä puhuttukaan.

Väitöskirjat ovat myöskin tuttu käsite, mutta siihen en ole ottanut kantaa. Sanottakoon, että väitöskirjoja on maailmassa hyllyt täynnä, mutta harva osaa niistä kerätyistä tiedonmuruista rakentaa sen seuraavan mullistuksen. Sitä paitsi toisten kopioiminen on oleellinen osa väitöskirjoja, koska yleensä hyödynnetään toisten aiemmin keräämää tietoa. Toki lähteet täytyy mainita asianmukaisesti ja käyttää näitä tietoja uudella tavalla, eikä kirjoittaa samaa paperia uudestaan. Luulisi, ettei sinulle tarvitse selittää näitä.

Vierailija kirjoitti:

gdfgdfgdsfg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

exnettitreffailija kirjoitti:

Valkoihoinen keski-ikäinen mies kirjoitti:

Täällä on ollut väittelyä siitä, löytääkö fiksu ja kunnollinen tavismies itselleen nykyään kumppania. Oma henkilökohtainen kokemukseni on, että kyllä löytää, mutta se ei ole helppoa.

Niistä joiden kanssa kävin deiteillä (netin kautta, kaikki muuhan on nykyään ahdistelua), suurin osa oli jotenkin ongelmaisia. Oli mielenterveysongelmaa (ei sille tietenkään mitään voi, mutta en itse ole tarpeeksi vahva henkisesti tälläiseen suhteeseen), feministejä ("kaikki maailman ongelmat johtuvat testosteronista" ja läpäti läpäti, vali vali, byäääh nyyhkyti nyyh), puolialkoholisteja ("en pysty tapailemaan ketään muuten kuin kännissä"), tai sitten pakettiin kuului hullu exä joka tappaa kaikki uudet poikaystävät yms.

Olin jo luopua toivosta, sitten päätin, että ensimmäistä kertaa laitan itse profiilin (aiemmin vastailin muille), ja teen siitä niin avoimen rehellisen kuin pystyn. Kaksi vastasi, toinen oli yksinhuoltajaäiti joka aukoi päätään siitä, että kerroin olevani lapseton (!?) ja toinen olikin sitten nykyinen vaimoni.

Oma kokemukseni nettideittailusta on, että monilla naisilla todellakin on täysin epärealistiset odotukset miesten suhteen, niitä pitkiä ja komeita, huippukoulutettuja, kovia mutta pehmeitä kaikin tavoin täydellisiä miljönäärejä ei vaan riitä kaikille. Eikä sellaisten palkintosonnien tarvitse hakea seuraa netistä.

Mutta, kun on tarpeeksi sinnikäs, voi käydä tuuri ja törmää ihmiseen joka oikeasti etsii kumppania jonka kanssa on hyvä olla yhdessä ja ne ulkoiset seikat eivät sitten ehkä lopulta olekaan niin tärkeitä.

Eli älkää miehet luovuttako, jokaiselle on olemassa joku jossakin, teidän täytyy vain kohdata toisenne.

Ja nuorille miehille vielä vinkki: älkää esittäkö mitään, falskius on asia joka ärsyttää kaikkia.

Pitkälti samankaltaisia kokemuksia.

Netissä kävi heti ilmi naisten käsitys kysynnän ja tarjonnan laista. Naiset jotka olivat kahden exäni kaltaisia, eivät harkinneetkaan minua. Vaatimuslistalla oli "hei sinä pitkä mies", "hei sinä raamikas mies", tai sitten ammatillinen kunnianhimoisuus + akateeminen koulutus + tietty elintaso, tms. Netissä miehen pitäisi siis tyytyä vähempään. Ikävä kyllä en ole valmis laskemaan rimaa _parisuhdemielessä_ sillä perusteella että minua komeammat miehet tykkäävät naisen profiilista tai kentis ovat valmiita käymään pikaisesti kuksaisemassa mikäli sattuvat ehtimään.

Itse siis katselisin naista joka tykkäisi ainakin jossain määrin liikkua kanssani luonnossa, ja jolla olisi elämä suurin piirtein kunnossa. Lapseton tai lapset sen verran vanhoja etten joutuisi kasvattajaksi / elättäjäksi.

Sanoin kyllä ylipainoisille, asia ei ole välttämättä ongelma. Mutta se oli että "ylipainostani huolimatta liikkuvaisen ja luontoa rakastavan" naisen käsitys liikunnallisuudesta oli muutama 15-20 minuutin kävelylenkki viikossa, ja pelkkä ajatus kävelystä rinkan tai repun kanssa edes päiväretkellä oli vastenmielinen.

Työttömyys oli ok, ja jopa lievät mt-ongelmat. Mutta sekopää ja vielä kuvioissa pyörivä exä ei ollut ok; samaan sarjaan kuului lääkkeiden viihdekäyttö ja elämäntapatyöttömyys vailla terveydellistä syytä. Karkasin myös paikalta kun treffikumppanini, äitinsä luona asuva hullua tätiä muistuttava 40+ nainen alkoi ladella ajatuksia jotka saivat huolestumaan saisinko puukosta jos en olisikaan hänen etsimänsä täydellinen herrasmies.

Paria ei myöskään syntynyt naisen kanssa jonka lapsi ei ollut este, mutta joka yllätyksekseni olikin mukana ensimmäisillä treffeillä, jotka minun olisi pitänyt kustantaa (paikassa jonne hän minut kutsui), koska lapsilisät olivat kuulemma myöhässä.

Tapasin myös oikein mukavan ja fiksun akateemisen naisen, joka vastoin tämän ketjun väitteitä lähti ei-akateemisen miehen kanssa treffeille. Pikaisen tutustumisen jälkeen hän ilmaisi, kylläkin kohteliaasti ja hienovaraisesti, kuinka oli välittömästi selvää ettemme sopisi yhteen koska hänen odotuksensa ovat "tietyllä tasolla". Keskustelimme hetken klassisesta musiikista ja erosimme ystävällisissä merkeissä. En maininnut että kahdella exällänikin on maisterin tutkinto ja he olivat yleisen mittapuun mukaan vähintään yhtä hemaisevia ja tyylikkäitä kuin treffikumppanini, joka "tietystä tasostaan" huolimatta vielä yli 35-vuotiaana etsi sopivaa miestä perhettä perustamaan.

Minulle heräsi nettitreffailun aikana kaksi kysymystä:

Voisiko olla että naisilla on epärealistinen käsitys siitä miltä tavallinen mies näyttää ja kuinka erottuva/mielenkiintoinen hän on? Livenä pareja syntyy koska lähtökohtaisesti harmaat miehet ovat aloitteellisia ja onnistuvat hurmaamaan luonteellaan.

Sekoittaako seksikysyntä suhdemarkkinoita? Kun tarjolla on toinen toistaan komeampia adoniksia seksikumppaneiksi, jäävätkö vakavissaan suhdetta etsivät tavalliset miehet näiden varjoon?

Sanokaa te.

 

Minusta on hyvin kummallinen käsitys, että itseä laadukkaammat miehet eivät olisi yhtä lailla vakavissaan parisuhdetta hakemassa. Tämäkin kirjoittaja epäilee heidän käyvän vain sutimassa, jos ennättävät. Kyllä siellä kuulkaa on erittäinkin laadukasta miestä joukossa. Kokeilkaapa joskus käydä läpi miesten profiileja. Siellä on paljon akateemisia, jopa useamman tutkinnon tehneitä miehiä, joilla on ihan kiva yhteiskunnallinen asema ja puitteet kaikin puolin kunnossa, mutta se oma rakas puuttuu. Itse kun olin viimeksi markkinoilla, niin tarjottiin aika monta omakotitalon emännyyttä tai kesämökkiä sisustettavaksi kivan näköisen akateemisen miehen rinnalla. Kyse oli vaan siitä kenet heistä valitsee. Omani löysin.

Mitä? Akateemisia miehiä vapaana? Miten se on mahdollista, tässä ketjussahan väitetään että he ovat täydellisiä tai ainakin muita parempia ihan automaattisesti?

Akateemiset miehet ovat selvästi kouluttamattomia useammin parisuhteessa ja perheellisiä, mutta ei tuo prosenttiosuus ole 100%. Kauaahan nämä miehet eivät sinkkuna säily. Kannattaa napata nopeasti, kun sellaisen löytää.

Olisi muuten kiva saada joskus lähteitä näihin tutkimuksiin.

ytryrttr kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

trwetrwt kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menisikö tämä asia paremmin perille, jos ottaa vertauksena ikäeron. Olisiko hyväksyttävää, jos 40-vuotias nainen sanoo, ettei ole halukas deittailemaan 20-vuotiasta miestä, koska olettaa, että elämäntilanne, maailmankatsomus ja tulevaisuuden toiveet eroavat ratkaisevasti? Vai tulisiko siitäkin suuri huuto, että tyhmä nainen etsii seuraa ainoastaan oman ikäisistään, kun siellä 20-vuotiaissakin voi olla sellaisia persoonia, joiden kanssa nämä asiat osuisivat hyvin yhteen? Tuskin tulisi. Kyllä varmaankin ihan hyvin voidaan hyväksyä se, että molemmat keskittyvät seuranetsintään siellä omanikäisten joukossa, eikä tarvitse varta vasten lähteä hakkaamaan päätä seinään niiden tuhansien muiden nuorten miesten kanssa, jos se harvinainen yksilö sieltä vaikka tulisi vastaan. 

Ikäero ei oikein toimi vertailukohtana. Se kun on ihan eri tason eroavaisuus ja todennäköisesti aiheuttaa näitä haasteita parisuhteeseen. Mutta ehkä sitä voisi soveltaa tähän keskusteluun niin, että joidenkin mielestä erot koulutustasossa vastaavat 20 vuoden ikäeroa?

Sehän pointti olikin, että myös se eri koulutustaso aiheuttaa todennäköisesti haasteita parisuhteeseen.

Se on puhtaasti asennekysymys molemmin puolin, kun taas ikäero on absoluuttisempi asia, toinen ei vain kerta kaikkiaan ole samassa pisteessä elämässään.

Ikäero on päinvastoin nimenomaan juuri hyvin suhteellinen asia.  20v vs 10v puhutaan linnareissuun johtavasta erosta elämäntilanteissa, 40v vs 30v taas ollaan usein melko samassa vaiheessa.