Lue keskustelun säännöt.
Täysin absurdisti kateellinen kaverille, miten tästä pääsee eroon?
06.02.2018 |
Olen sillälailla surumielisen kateellinen, kun kuulen kaveristani. Mielessäni hän on täydellinen ihan kaikessa, ja näin on ollut aina. Ymmärrän järjen tasolla, että näin ei kyllä ole, mutta en saa viestiä menemään sitten täydellisesti jonnekkin mieleni kolkkaan. Käyn kyllä terapiassa masennuksen takia, mutta minkään muun kaverin kohdalla minulla ei tule tällaisia typeriä tuntemuksia. Jos kaveri vaihtaa fb:hen profiilikuvan, niin se muistuttaa minua miten ruma olen ja masennun. Kaveri on hirmu nätti, sillä on nätti talo, hieno ura ja kaikki kohdallaan. Ihan sama minkä asian hänestä kuulen, niin aina sen tuloksena masennun, kun se muistuttaa vaan miten huono itse olen.
En oikein tiedä miten tätä paremmin selittää. Kaverille en tietenkään tästä ole sanonut mitään, kun nolottaa jo valmiiksi muutenkin, että miksi tunnen näin. Jotenkin tuntuu, että ne tuntemattomien Instagram lifestyle-jutut on niin selkeästi feikattuja ja jotenkin eritavalla tavoittamattomissa, että sellaisista en niin masennu. Tuon kaverin kohdalla kai sitten ajattelen, että nuo samat asiat olisi minullakin saavutettavissa, jos en olisi niin tyhmä tai laiska tai you-name-it. En oikein tiedä mikä sitten on se josta tämä kumpuaa, mutta nolottaa ja ärsyttää! Tahtoisin kuulla kaveristani useamminkin, mutta nyt olen hieman tietoisesti rajoittanut yhteydenottoja, kun mieli menee aina matalaksi.
Onko kellään muulla tällaista vastaavaa? Tai koskaan kokenu? Mikä tähän auttaa?
Kommentit (78)
Ihan ekana poista se vitun facebook, just tollasta kateutta se herättää. Sun kannattaa varmaan käyttää nyt kateuttas voimavarana tavoitella itselles enemmän sua miellyttävää elämää. Koe kaveri enemmän idolina ja inspiraationa kuin kateuden kohteena. Ja muista että kyllä maailmassa hyvää riittää, toisen onni ei oo sulta pois. Veikkaan että kaveris on tehnyt enemmän duunia kivan elämän saavuttaakseen kuin sinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä kaverisi suhtautumisessa sinuun on jotain mikä ärsyttää sinua ja siksi sinulle on syntynyt tuo mielensisäinen ristiriitaisuus. Itselläni oli ystävä, jonka kanssa oli aina hauskaa ja usein tuntui että hän on todellakin niin sanottu paras ystäväni. Hänellä on mahtava huumorintaju ja luovaa ajattelua, herkkyyttä, viisautta... Huomasin sitten ajanoloon, että hän toi monesti esiin tietynlaisia mielipiteitä ja johtopäätöksiä minua koskien ja ne eivät pitäneet paikkaansa. Oli jotenkin aina määrittelemässä minua tietynlaiseksi ja se loukkasi kun itse olisin vain halunnut olla minä ja lopulta jouduin usein korjaamaan näitä hänen päättelyjään ja oletuksiaan. Loppujen lopuksi tuli olo, että hän ei tunne minua vaan on muodostanut minusta mielikuvan ja on ystävä tuon mielikuvansa kanssa. En silloin kyennyt tätä näkemään vaan ihmettelin miksi oloni alkoi olla niin myrkyllinen häntä kohtaan. Se ihminen ei joko ymmärtänyt minua tai ei arvostanut minua sellaisena kuin oikeasti olen.
Kasvoimme erillemme ja parempi niin.
No herran jestas sentään! Normaali ihminen ei pidä tuollaisia tunteita herättävään ihmiseen yhteyttä! Miksi sinä pidät, haluatko väkisin kärsiä, oletko masokisti? Kyllä on erityisen outoa, ja vielä jaksat puida asiaa huomattavan paljon täälläkin. Mene nyt ja puhu terapeutillesi, niin terapeutti sanoo samaa kuin minä; Älä pidä yhteyttä tuohon ihmiseen!
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa myös niin joku jo kommentoi, että kaveristasi on tullut sulle jonkinlainen "pakkomielle." Jatkuvasti vertaat itseäsi häneen ja pidät häntä täydellisyyden ruumiilistumana. Varmaan auttaa, kun terapiassa käsittelette tätä. Mutta ehkä myös uusien tuttavuuksien ja tekemisen löytäminen. Niin että käytät aikaasi enemmän omaan elämään niin sulla jää vähemmän mietittävää mitä kaveri puuhaa.
Ehkä saat myös itsevarmuutta, jos löydät uusia tuttavuuksia niin näiden kanssa saat aloittaa tutustumisen ihan alusta. Nyt tuntuu, että sulla menee hirveästi energiaa ja aikaa tähän kaverisuhteeseen. Uudet ihmiset ja tilanteet varmasti antaisivat vähän perspektiiviä nykyiseen tilanteeseesi.
Ihan jatkuvasti tällaisia ajatuksia ei ole, kun olen tietoisesti vähentänyt kontakteja häneen. Masennuksessa tulee kyllä sellainen huono pyörre, että jää vain vatvomaan sitä omaa huonommuutta. Totta tuokin, että kun on muuta puuhaa, ei tule niin keskityttyä toisten elämään. Nyt kun on ollut masennuksesta lamaanntuneena, jää liikaa aikaa oman mielen koukeroihin ja ahdistuksiin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Näitä kun lukee niin koen olevani onnellinen siitä, että omat ihanteeni ja tavoitteeni on niin abstrakteja ja epämainstremeä, että eipä ole tullut kateus tutuksi :D Mutta kaikki tsemppi ja myötätunto sinulle.
Sunnuntaina kun oli aurinkoinen päivä, niin ajattelin autossa istuessa miten poskettoman onnekas olen. Vaikka kävisin leipäjonossa, niin kuulun maailman mittakaavassa tulo- ja hyvinvointielittiin. Siinäkin istuin autossa, ja oli varaa pistää tavaraa tankkiin jotta voi vain istuskella ja nauttia maisemista. Miten niinkin yksinkertaiset asiat on aivan utopiaa miljardeille.
En tarkoita sellaista "kaikilla muilla on paljon huonommin ei oo oikeutta valittaa" ajattelua. Vihaan sitä itsekin. Mutta ehkä sellaista "Mulla on niin paljon! Niin paljon kaikkea ilmaistakin, joka on huikean hienoa."
En tapaa ajatella noin ällöpositiivisia, mutta sopivassa saumassa se tuntui tosi hyvältä ajatukselta.
Tässä minulla on paljon opeteltavaa, mutta hyvää asiaa! Nyt minulla on terapeutin neuvosta positiivisuuspäiväkirja, johon kirjaan elämän onnellisia asioita. Ja ne on juuri noita pieniä ilon juttuja. Kuitenkin elämässä menee hyvin, vaikka minun mieli nyt reistaa ja koittaa väittää vastaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sinulla välttämättä olisi samanlainen elämä, kuin hänellä, vaikka näyttäisit miltä.
Mielestäni tunnet täysin turhaa kateutta ja katkeruutta.
Jokaisella on elämänsä ja jokaisella on murheensa. Kaikki eivät vaan puhu niistä.
Laita se kaveri Facebookissa unfollow-tilaan. Silloin hänen päivityksensä eivät näy sinulle. Minä olen tehnyt näin monille kavereille vaalien aikaan, jos heillä on kovasti omastani eroava poliittinen suuntaus ja ovat sen suhteen kovin äänekkäitä. Myöhemmin palautan heidät follow-asentoon, jos haluan seurata heidän kuulumisiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sananlasku sanoo, että älä ole kateellinen, kun et tiedä toisen salaista surua. Kannatan tätä ideaa.
Oon usein miettiny, että moni on varmaan mulle kateellinen esim rahalliseen puoleen ja tavaroihin liittyen, mutta vain parhaat ystäväni tietävät, että mulla on myös kovia suruja, liittyen vanhempiini, lapsiini ja aviomieheeni. Heihin liittyvät murheet meinaavat stressata mut hengiltä :/
Numero 44 lisää vielä: Olet lapsellinen jos ajattelet että ihmisten elämää voi tarkastella Facebookista käsin. Voi olla että tuo täydellinen ystäväsi dokaa joka ilta yksin kotona ja itkee itsensä uneen, et voi tietää. Kasva aikuiseksi! Ei kenenkään elämä ole sellaista, kuin mikä kuva somessa annetaan. Luulin että kaikki aikuiset tietävät tämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
POISTU Facebookista, Tai poista ainakin tuo kaveri. Lapsellista ja tyhmää seurata jonkun Facebook päivityksiä, joka aiheuttaa sinulle huonoa oloa. Todella typerää toimintaa sinulta itseltäsi. Keskity omaan elämääsi, eikä muiden elämän kadehtimiseen. Kateus on inhottavaa. Ja olet myös erittäin kaksinaamainen kaveri, kun sinulla on tuollaisia ajatuksia, ja esität silti tuolle ihmiselle hänen ystävää. Hyi olkoon!
Herraisä mitä luksusnarinaa! Tulis edes sota niinkuin mun 85- vuotias äitini sanoo kun lukee näistä tyhjänjauhajista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis anteeksi? Kadehdit noin valtavasti, mutta silti kasvojen edessä esität ystävää? Aikamoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on myös ollut vähän samanlaista tunnette liittyen parhaaseen ystävääni, joka on siis minua kaikella mahdollisella tavalla onnistuneempi. Todella kaunis, koulutettu, rikas mies ja hieno talo, unelma-ammatti, suosittu ja paljon ystäviä, lahjakas monessa harrastuksessaan... hänen elämänsä näyttää upealta instagram-kuvissa ulkopuolisten silmin... mutta, toisaalta minä tiedän myös ystäväni ongelmat ja surut. Oikeasti kenenkään elämä ei ole täydellistä koko ajan.
Niinhän se on, kun järjellä ajattelee, että kaikilla on murheensa ja ongelmansa. En voi vain tuolle tunteelleni mitään. Moni tykkää tuosta ystävästäni, ja miksi ei! Hän on todella mukava, kiinostava, karismaattinen ja menestynyt. Ja silti kuitenkin sellainen maanläheinen. Hänen elämänsä on myös melkoisen täydellistä instagram-elämää, mutta kun se tulee lähelle itseä, niin kai se silloin kadehdittaa, en tiedä.
Ap
Mikä ihme on "melkoisen kaunis instagram-elämä" ????? Ette kai te aikuiset ihmiset mene siihen lankaan, että jos joku postaa kauniita kuvia instagramiin, niin hänen elämänsä on täydellinen? EN voi käsittää tällaista kateutta, jota itse koko ajan luot tätä ystävääsi kohtaan. Sulje insta ja Facebook. Ja lopeta valitus. Omia ajatuksiaan ja asenteitaan voi muuttaa. Ongelma on sinun ajatuksesi häntä kohtaan, ei se henkilö itse. Rehellisintä olisi kertoa tälle ihmiselle että et nyt kykene olemaan yhteydessä näiden negatiivisten tunteittesi johdosta, ja ottaisit vähän välimatkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kaverisi suhtautumisessa sinuun on jotain mikä ärsyttää sinua ja siksi sinulle on syntynyt tuo mielensisäinen ristiriitaisuus. Itselläni oli ystävä, jonka kanssa oli aina hauskaa ja usein tuntui että hän on todellakin niin sanottu paras ystäväni. Hänellä on mahtava huumorintaju ja luovaa ajattelua, herkkyyttä, viisautta... Huomasin sitten ajanoloon, että hän toi monesti esiin tietynlaisia mielipiteitä ja johtopäätöksiä minua koskien ja ne eivät pitäneet paikkaansa. Oli jotenkin aina määrittelemässä minua tietynlaiseksi ja se loukkasi kun itse olisin vain halunnut olla minä ja lopulta jouduin usein korjaamaan näitä hänen päättelyjään ja oletuksiaan. Loppujen lopuksi tuli olo, että hän ei tunne minua vaan on muodostanut minusta mielikuvan ja on ystävä tuon mielikuvansa kanssa. En silloin kyennyt tätä näkemään vaan ihmettelin miksi oloni alkoi olla niin myrkyllinen häntä kohtaan. Se ihminen ei joko ymmärtänyt minua tai ei arvostanut minua sellaisena kuin oikeasti olen.
Kasvoimme erillemme ja parempi niin.
Tässäkin on kyllä hyvää näkökantaa. Nuorempana oli ehkä enemmän niin, että moni kaverini vähätteli minua, koska annoin heidän tehdä niin. Ja vähättelin myös itse itseäni, eli ikäänkuin kannustin heitä melkein samaan toimintaan. Mutta näin aikuisempana en ole samaa niin nähnyt. Voisikohan se kummitella taustalla?
Ap
Vierailija kirjoitti:
No herran jestas sentään! Normaali ihminen ei pidä tuollaisia tunteita herättävään ihmiseen yhteyttä! Miksi sinä pidät, haluatko väkisin kärsiä, oletko masokisti? Kyllä on erityisen outoa, ja vielä jaksat puida asiaa huomattavan paljon täälläkin. Mene nyt ja puhu terapeutillesi, niin terapeutti sanoo samaa kuin minä; Älä pidä yhteyttä tuohon ihmiseen!
Et selkeästi ole lukenut tätä ketjua kunnolla. Hän ei kohtele minua milläänlailla huonosti. Ne ajatukset kumpuavat minusta itsestäni, ja masennuksestani. Ja haluan olla hänen kanssaan yhteydessä. Minussa on se vika, ei hänessä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ei sinulla välttämättä olisi samanlainen elämä, kuin hänellä, vaikka näyttäisit miltä.
Mielestäni tunnet täysin turhaa kateutta ja katkeruutta.
Jokaisella on elämänsä ja jokaisella on murheensa. Kaikki eivät vaan puhu niistä.
Järkeni tietää, mutta tunteeni ei. Eikä kyse ole pelkästään ulkonäöstä, vaan kaikesta. Ihan kaikki mitä kaveri tekee tai sanoo, tuntuu mahtavalta. Kuulostaa todella sairaalta näin kirjoitettuna, ja tiedän sen itsekin. En vain osaa muuttaa tätä ajatustani mitenkään. Jokin mielenterveys vinksahdus tässä on taustalla. Täysin turhaahan tämä on, tiedän. Samallalailla kuin masennukseni. Mutta en parannu näistä vaan sillä, että joku sanoo että "piristy" ja sitten olen terve. Ongelman juuret on jossain niin paljon syvemmällä, niin että niitä häpeällisiä ja kipeitä asioita välttelee.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Laita se kaveri Facebookissa unfollow-tilaan. Silloin hänen päivityksensä eivät näy sinulle. Minä olen tehnyt näin monille kavereille vaalien aikaan, jos heillä on kovasti omastani eroava poliittinen suuntaus ja ovat sen suhteen kovin äänekkäitä. Myöhemmin palautan heidät follow-asentoon, jos haluan seurata heidän kuulumisiaan.
Hyvä vinkki, mutta hän päivittää niin harvoin kuitenkin, että en haluaisi missata niitä pieniä päivityksiä mitä tekee. Haluaisin kuitenkin olla mukanaan hänen elämässään ja kaverina. Kun minussa on se vika ja ongelma, eikä kaverissani. Nytkin tuntuu epäreilulta jo se, että olen vähentänyt yhteydenottoja, niin tuo tuntuisi jo liialta. Eri aia tietty, jos päivityksiä tulisi joka päivä, mutta nyt tulee niin harvoin, että kestän sen (vähillä kolhuilla) jos mieleni on muuten hyvä. Nyt on ollut pitkään huonompaa kautta, niin mieli reistaa heti pienimmistäkin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Sananlasku sanoo, että älä ole kateellinen, kun et tiedä toisen salaista surua. Kannatan tätä ideaa.
Oon usein miettiny, että moni on varmaan mulle kateellinen esim rahalliseen puoleen ja tavaroihin liittyen, mutta vain parhaat ystäväni tietävät, että mulla on myös kovia suruja, liittyen vanhempiini, lapsiini ja aviomieheeni. Heihin liittyvät murheet meinaavat stressata mut hengiltä :/
Vähiten olen kateellinen rahalliseen puoleen (tietty niistäkin hieman ja ulkoisista seikoista), mutta jotenkin kaveristani henkii sellainen seesteisyys, varmuus ja karisma. Sellaista ei voi rahalla ostaa.
Mutta totta puhut, että kaikilla on elämässä myös ne nurjat puolet. Kumpa sen saisi tuonne päähänikin viestitettyä jotenkin. Että ihan turhaan kadehdin. Olen vaan nyt niin tyytymätön itseeni, että pienimmätkin kateuden tunteet potkii ja rajusti. Ja masentuneena on valtava ponnistuts tehdä sen eteen jotain itseä kehittävää, että jaksaisi olla tyytyväinen itseensä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Numero 44 lisää vielä: Olet lapsellinen jos ajattelet että ihmisten elämää voi tarkastella Facebookista käsin. Voi olla että tuo täydellinen ystäväsi dokaa joka ilta yksin kotona ja itkee itsensä uneen, et voi tietää. Kasva aikuiseksi! Ei kenenkään elämä ole sellaista, kuin mikä kuva somessa annetaan. Luulin että kaikki aikuiset tietävät tämän.
Voi kyllä tiedän sen. Terapiassa on paljon puhuttu järjen ja tunteen tasosta. Monesti ihminen ymmärtää asiat järjen tasolla, mutta tunteen tasolla se sama ymmärrys ei mene perille. Olen tässä oppinut olemaan hieman armollisempi itselleni, ja häpeilen asiaa ehkä vähän vähemmän, nyt kun tiedän että se ei ole vain minun "oikkuni", vaan ihan oikea ihmisiin kuuluva piirre.
Tuossa aiemminkin sanoin, että masentuneet ei parane sillä, että nille sanoo että "piristy". Samalla lailla en "kasva aikuiseksi" tuosta noin vaan nyt kun sanoit. Minun täytyy työstää tunteitani, ja sisäisiä ristiriitojani ja demonejani, pitkään, jotta pääsen sellaisen tulokseen, että olen sinut itseni kanssa.
Ap
Näitä kun lukee niin koen olevani onnellinen siitä, että omat ihanteeni ja tavoitteeni on niin abstrakteja ja epämainstremeä, että eipä ole tullut kateus tutuksi :D Mutta kaikki tsemppi ja myötätunto sinulle.
Sunnuntaina kun oli aurinkoinen päivä, niin ajattelin autossa istuessa miten poskettoman onnekas olen. Vaikka kävisin leipäjonossa, niin kuulun maailman mittakaavassa tulo- ja hyvinvointielittiin. Siinäkin istuin autossa, ja oli varaa pistää tavaraa tankkiin jotta voi vain istuskella ja nauttia maisemista. Miten niinkin yksinkertaiset asiat on aivan utopiaa miljardeille.
En tarkoita sellaista "kaikilla muilla on paljon huonommin ei oo oikeutta valittaa" ajattelua. Vihaan sitä itsekin. Mutta ehkä sellaista "Mulla on niin paljon! Niin paljon kaikkea ilmaistakin, joka on huikean hienoa."
En tapaa ajatella noin ällöpositiivisia, mutta sopivassa saumassa se tuntui tosi hyvältä ajatukselta.