Lue keskustelun säännöt.
Täysin absurdisti kateellinen kaverille, miten tästä pääsee eroon?
06.02.2018 |
Olen sillälailla surumielisen kateellinen, kun kuulen kaveristani. Mielessäni hän on täydellinen ihan kaikessa, ja näin on ollut aina. Ymmärrän järjen tasolla, että näin ei kyllä ole, mutta en saa viestiä menemään sitten täydellisesti jonnekkin mieleni kolkkaan. Käyn kyllä terapiassa masennuksen takia, mutta minkään muun kaverin kohdalla minulla ei tule tällaisia typeriä tuntemuksia. Jos kaveri vaihtaa fb:hen profiilikuvan, niin se muistuttaa minua miten ruma olen ja masennun. Kaveri on hirmu nätti, sillä on nätti talo, hieno ura ja kaikki kohdallaan. Ihan sama minkä asian hänestä kuulen, niin aina sen tuloksena masennun, kun se muistuttaa vaan miten huono itse olen.
En oikein tiedä miten tätä paremmin selittää. Kaverille en tietenkään tästä ole sanonut mitään, kun nolottaa jo valmiiksi muutenkin, että miksi tunnen näin. Jotenkin tuntuu, että ne tuntemattomien Instagram lifestyle-jutut on niin selkeästi feikattuja ja jotenkin eritavalla tavoittamattomissa, että sellaisista en niin masennu. Tuon kaverin kohdalla kai sitten ajattelen, että nuo samat asiat olisi minullakin saavutettavissa, jos en olisi niin tyhmä tai laiska tai you-name-it. En oikein tiedä mikä sitten on se josta tämä kumpuaa, mutta nolottaa ja ärsyttää! Tahtoisin kuulla kaveristani useamminkin, mutta nyt olen hieman tietoisesti rajoittanut yhteydenottoja, kun mieli menee aina matalaksi.
Onko kellään muulla tällaista vastaavaa? Tai koskaan kokenu? Mikä tähän auttaa?
Kommentit (78)
Mulla on elämässä paljon vaikeuksia enkä todellakaan ole mikään menestyjä, mutta silti en osaa enää olla kovin kateellinen muille menestyjille. Miksiköhän.... onkohan mussa jotain vikaa 😀 Ehkä mä ajattelen sen hukkaan heitettynä energiana koska se ei tuo mua yhtään lähemmäksi omia tavoitteitani. Facen välttely on myös auttanut.
Ehkä mä ajattelen asian jotenkin filosofisesti niin, että elämä on aika karu juttu kaikille, kaikki tavallaan ollaan kuin lastuja laineilla vaikka ei siltä tuntuisikaan. On monia asioita joita elämässä ei voi hallita, mutta on otettava kaikki irti siitä mitä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Herraisä mitä luksusnarinaa! Tulis edes sota niinkuin mun 85- vuotias äitini sanoo kun lukee näistä tyhjänjauhajista
No siinä tuli empatiaa. Onhan nämä pieniä murheita jonkin sodan rinnalla. Ei se kuitenkaan poissulje sitä, että tämäkin on murhe. Jos Afrikan lapsilla on nälkä, saadaanko me täällä valittaa nälästä ja köyhyydestä? Aina on jokin jolla menee huonommin. Mutta me olemme yksilöitä, ja jokainen näkee elämää vain sieltä omalta kantiltaan. Nämä murheeni on järjellä ajateltuna turhia ja typeriä, mutta minulla on masennus, joka omaa maailmaani värittää mustaksi. Sieltä ei ole helppo nousta, ja nappia painamalla muutta itseäni terveeksi. Sanotaanko alkoholisteille, että raitistu nyt? Syöpäsairaille, että olisit nyt terve, ole iloinen ettei ole sota?
Kerroin tuossa jo aiemmin, että minulla on väkivaltainen lapsuus. Tiedän kyllä että asiat voi olla paljon paljon pahemmin. Mutta ihmisillä on aina murheita ja huolia, se on inhimillistä. On asioita joita vatvotaan yömyöhään, ihan kaikilla on.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on myös ollut vähän samanlaista tunnette liittyen parhaaseen ystävääni, joka on siis minua kaikella mahdollisella tavalla onnistuneempi. Todella kaunis, koulutettu, rikas mies ja hieno talo, unelma-ammatti, suosittu ja paljon ystäviä, lahjakas monessa harrastuksessaan... hänen elämänsä näyttää upealta instagram-kuvissa ulkopuolisten silmin... mutta, toisaalta minä tiedän myös ystäväni ongelmat ja surut. Oikeasti kenenkään elämä ei ole täydellistä koko ajan.
Niinhän se on, kun järjellä ajattelee, että kaikilla on murheensa ja ongelmansa. En voi vain tuolle tunteelleni mitään. Moni tykkää tuosta ystävästäni, ja miksi ei! Hän on todella mukava, kiinostava, karismaattinen ja menestynyt. Ja silti kuitenkin sellainen maanläheinen. Hänen elämänsä on myös melkoisen täydellistä instagram-elämää, mutta kun se tulee lähelle itseä, niin kai se silloin kadehdittaa, en tiedä.
ApMikä ihme on "melkoisen kaunis instagram-elämä" ????? Ette kai te aikuiset ihmiset mene siihen lankaan, että jos joku postaa kauniita kuvia instagramiin, niin hänen elämänsä on täydellinen? EN voi käsittää tällaista kateutta, jota itse koko ajan luot tätä ystävääsi kohtaan. Sulje insta ja Facebook. Ja lopeta valitus. Omia ajatuksiaan ja asenteitaan voi muuttaa. Ongelma on sinun ajatuksesi häntä kohtaan, ei se henkilö itse. Rehellisintä olisi kertoa tälle ihmiselle että et nyt kykene olemaan yhteydessä näiden negatiivisten tunteittesi johdosta, ja ottaisit vähän välimatkaa.
Tuonkin selitin aiemmin, että ei ne muut Instagramin jutut minuun iske, kun on selvää feikkausta. Tällä kaverilla näyttää kaikki menevän hyvin. TIEDÄN että näin ei ole, kaikilla on ongelmiaan. Eikä tämä laittele someen koko ajan ihania insta-kuvia kun hyvin menee. Vaan se lähtee juurikin siitä minun tunteestani, että olen huono ihminen. Hän saavuttaa sellaisia asioita joita myös haluaisin, ja on sellainen ihminen millainen minä haluaisin olla. Tämä tunne on ollut aina, myös ennen some aikakautta. Hänessä on jokin sellainen karisma, jota ei voi feikata, eikä juuri opetella, ja se on se, millä hän oletettavasti menestyy elämässään. Tiedän, että ongelma on minussa. Luulin että toin sen ajatuksen jo aiemmin esiin. Miksi ongelma olisi kaverissani? Koska hän elää normaalisti elämäänsä? Ei, vaan mieleni on masennuksesta kieroutunu, ja vaan projektoituu kaverini kautta se minun huonommuuden tunne. En vain tiedä miten siitä pääsee eroon. Ja tämä on vain, ja ainoastaan tämän yhden kaverin kohdalla. Ei minkään muun insta fb yms jutun kautta, kun ne on juuri sellaisia sopivan etäitä fantasiajuttuja. Mutta kaverini on (ainakin mielessäni) kertakaikkiaan täydellinen. Tiedän ettei kukaan ole, joten mielessäni on kieroutuma tässä kohdalla. Tähän etsinkin täältä ratkaisua. Varmasti muutkin kamppailee elämässään edes jossain vaiheessa kateuden kanssa. Sellaisen kateuden, joka tuntuu absurdilta, jonka järjen tasolla ymmärtää olevan turhaa ja tyhmää, mutta tunteen tasolla se ei vain kaikkoa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mulla on elämässä paljon vaikeuksia enkä todellakaan ole mikään menestyjä, mutta silti en osaa enää olla kovin kateellinen muille menestyjille. Miksiköhän.... onkohan mussa jotain vikaa 😀 Ehkä mä ajattelen sen hukkaan heitettynä energiana koska se ei tuo mua yhtään lähemmäksi omia tavoitteitani. Facen välttely on myös auttanut.
Ehkä mä ajattelen asian jotenkin filosofisesti niin, että elämä on aika karu juttu kaikille, kaikki tavallaan ollaan kuin lastuja laineilla vaikka ei siltä tuntuisikaan. On monia asioita joita elämässä ei voi hallita, mutta on otettava kaikki irti siitä mitä on.
Juu, näinhän se menee. Enkä ehkä niinkään ole sen kaverin menestyksestä niin kateellinen, vaan ehkä siitä karismasta ja miten kantaa itsensä. Ne tuo aika väistämättä sitten menestystä. Ja päässäni tuo kaveri onnistuu aina kaikessa mihin ryhtyy, vaikka ihan järjellä tiedän ettei onnistu, ja joutuu paljon työskentelemään onnsitumisten eteen. Muistuukin mieleen pari keskustelua hänen kanssa aiheesta. Mutta sekin juuri, että hän osaa tuoda ilmi ne heikkoudet. Hän on sellainen ihminen, että kaikilla on miellyttävä olla hänen seurassaan. Ja moni ihailee juurikin sitä karismaa ja vahvuutta hänessä. Tiedän taas järjellä, että pohjalla on rankkoja kokemuksia, ja varmasti taistelee jatkuvasti. Mutta niin, hänestä tulee sellainen "tasainen" vaikutelma, sellainen seesteinen. Sitä on hankala kuvailla. Mutta sellaista kuvaa tahtoisin välittää itsestänikin muille.
Ap
Jotkut vaan onnistuu kaikessa. Siihen liittyy yleensä pitkälti lapsuuden olosuhteet.
Ulkonäkö on geeneissä, ei siihen hirveästi voi vaikuttaa, jos syö terveellisesti, liikkuu ja nukkuu hyvin, auttaa jonkun verran, mutta kasvonpiirteet on pysyy.
Hyväosaisuus toistaa itseään. On helppoa olla onnellinen jos on läheisiä ihmissuhteita, sosiaalista pääomaa, rikkaasta perheestä, ja hyvä ulkonäkö.
Rikkaan perheellä on yleensä suhteita, joilla teinit saa kesätöitä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kommentoin tuohon viimeiseen viestiisi ap. Eihän tuossa ole mitään absurdia, miksi käytät tuota sanaa? Olet yksinkertaisesti KATEELLINEN tuolle kaverillesi, sille mitä hän ON ja mitä sinä ET ole. Ei siinä ole mitään absurdia, se on ihan puhdasta kateutta.
Ja kyllä tuossa tapauksessa kannattaisi vähän ottaa etäisyyttä. Hän kuvastaa jotain mitä haluat, mutta mihin et kykene. Ei varmaan tee mielenterveydellesi hyvää olla hänen seurassaan, tai seurata häntä somessa. Järki käteen nyt.
Masennus on asia erikseen. Masennus ja kateus on kaksi hyvin eri asiaa. Ei kaikki masentuneet ole kateellisia. Kateus on todella vaikea tunne päästä eroon. Mutta älä käytä masennusta tekosyynä, se ei liity siihen. Olet kateellinen ihminen, ja sinun pitää työstää sitä.
Tuo johtuu vain siitä masennuksestasi tai mikä mielenterveyshäiriö sinulla onkaan. Jos olisit terve, keskittyisit ihan muihin asioihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
POISTU Facebookista, Tai poista ainakin tuo kaveri. Lapsellista ja tyhmää seurata jonkun Facebook päivityksiä, joka aiheuttaa sinulle huonoa oloa. Todella typerää toimintaa sinulta itseltäsi. Keskity omaan elämääsi, eikä muiden elämän kadehtimiseen. Kateus on inhottavaa. Ja olet myös erittäin kaksinaamainen kaveri, kun sinulla on tuollaisia ajatuksia, ja esität silti tuolle ihmiselle hänen ystävää. Hyi olkoon!
Sinäkään et lukenut ketjua. Aiemmin kirjoitin ja linkitin, että kateutta on kahta sorttia. Ja taisin ensimmäiseen viestiin laittaa, että en ole ilkeämielisesti kateellinen. Siinä on ero. Kateudesta tulee sellainen kalskahdus kyllä, että se on vain paha asia toista kohtaan. Mutta se voi myös olla voimavara. Ja kaikki on kateellisia joskus jollekin. Se on ihan normaali tunne. Itselläni masentuneena tunteet on voimakkaita ja hallitsemattomia.
Olen oikeasti iloinen kaverini puolesta. Se että olen kateellinen, ei puske tuota asiaa pois. Jos hän pyytäisi apuani johonkin, niin pyyteettömästi auttaisin jotta hän saavuttaisi tavoitteensa. Koska hän on kaverini.
Ap
Ei tarkoitus kohdistaa suoranaisesti suhun mutta mietin miten voi olla aidosti iloinen toisen puolesta, jos samanaikaisesti kokee surua kaverin päivityksiä lueskellessa. Silloinhan siitä kaverin ilosta nimenomaan tulee huono mieli. Ei mielestäni silloin voi sanoa, että on aidosti toisen puolesta iloinen. Mieluumminhan tällöin välttelee näitä kaverin uutisia, jotta itsellä olisi parempi olo. Kateudentunne on ihan hyväksyttävää mutta ehkä ei kannata myöskään itselleen uskotella muuta mitä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laita se kaveri Facebookissa unfollow-tilaan. Silloin hänen päivityksensä eivät näy sinulle. Minä olen tehnyt näin monille kavereille vaalien aikaan, jos heillä on kovasti omastani eroava poliittinen suuntaus ja ovat sen suhteen kovin äänekkäitä. Myöhemmin palautan heidät follow-asentoon, jos haluan seurata heidän kuulumisiaan.
Hyvä vinkki, mutta hän päivittää niin harvoin kuitenkin, että en haluaisi missata niitä pieniä päivityksiä mitä tekee. Haluaisin kuitenkin olla mukanaan hänen elämässään ja kaverina. Kun minussa on se vika ja ongelma, eikä kaverissani. Nytkin tuntuu epäreilulta jo se, että olen vähentänyt yhteydenottoja, niin tuo tuntuisi jo liialta. Eri aia tietty, jos päivityksiä tulisi joka päivä, mutta nyt tulee niin harvoin, että kestän sen (vähillä kolhuilla) jos mieleni on muuten hyvä. Nyt on ollut pitkään huonompaa kautta, niin mieli reistaa heti pienimmistäkin.
Ap
Miksi haluat olla hänen elämässään mukana???? Sinulla on pakkomielle kaveristasi! Myönnä se, ja ainoa tapa parantua on ottaa etäisyyttä, eikä seurata tämän ihmisen tekemisiä. Olet myös pakkomielteinen hänen päivitystensä suhteen, miksi sinun pitää ne nähdä???Unohda hänet, ANNA OLLA. Muuten et parane.
Ja p.s. Terapeuttisi on todella huono, jos ei kerro sinulle tätä mitä sanoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
POISTU Facebookista, Tai poista ainakin tuo kaveri. Lapsellista ja tyhmää seurata jonkun Facebook päivityksiä, joka aiheuttaa sinulle huonoa oloa. Todella typerää toimintaa sinulta itseltäsi. Keskity omaan elämääsi, eikä muiden elämän kadehtimiseen. Kateus on inhottavaa. Ja olet myös erittäin kaksinaamainen kaveri, kun sinulla on tuollaisia ajatuksia, ja esität silti tuolle ihmiselle hänen ystävää. Hyi olkoon!
Sinäkään et lukenut ketjua. Aiemmin kirjoitin ja linkitin, että kateutta on kahta sorttia. Ja taisin ensimmäiseen viestiin laittaa, että en ole ilkeämielisesti kateellinen. Siinä on ero. Kateudesta tulee sellainen kalskahdus kyllä, että se on vain paha asia toista kohtaan. Mutta se voi myös olla voimavara. Ja kaikki on kateellisia joskus jollekin. Se on ihan normaali tunne. Itselläni masentuneena tunteet on voimakkaita ja hallitsemattomia.
Olen oikeasti iloinen kaverini puolesta. Se että olen kateellinen, ei puske tuota asiaa pois. Jos hän pyytäisi apuani johonkin, niin pyyteettömästi auttaisin jotta hän saavuttaisi tavoitteensa. Koska hän on kaverini.
ApEi tarkoitus kohdistaa suoranaisesti suhun mutta mietin miten voi olla aidosti iloinen toisen puolesta, jos samanaikaisesti kokee surua kaverin päivityksiä lueskellessa. Silloinhan siitä kaverin ilosta nimenomaan tulee huono mieli. Ei mielestäni silloin voi sanoa, että on aidosti toisen puolesta iloinen. Mieluumminhan tällöin välttelee näitä kaverin uutisia, jotta itsellä olisi parempi olo. Kateudentunne on ihan hyväksyttävää mutta ehkä ei kannata myöskään itselleen uskotella muuta mitä on.
Ap huijaa itseään. Ei voi olla samaan aikaan kateellinen, ja kokea iloa toisen puolesta. Nuo kaksi asiaa sulkevat toisensa pois. Se on joko tai. Joku ei nyt vaan halua myöntää sitä itselleen. Ihan liirumlaarumia nämä ap:n kirjoitukset. Jos kateudesta tulee noin sairaaksi ja paha mieli, niin kannattaisi aidosti miettiä mistä on kyse. Näköjään ei terapeutitkaan osaa auttaa, vaan siellä jauhetaan vaan kaikenlaista shaibaa, ei mennä asian ytimeen laisinkaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuo johtuu vain siitä masennuksestasi tai mikä mielenterveyshäiriö sinulla onkaan. Jos olisit terve, keskittyisit ihan muihin asioihin.
Anteeksi nyt vaan, mutta sairaalloinen kateellisuus ja masennus ei millään tavalla liity toisiinsa. Masennus on masennus. Ja kateellisuus on katellisuutta. Ap on kaikesta tälle ihmiselle kateellinen; saavutuksista, positiivisesta asenteesta, ulkonäöstä, karismasta. Toi on sairaalloista kateutta. Eikä siitä pääse eroon noin vaan. Masennus on aivan eri asia, älkää sekoittako näitä keskenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ehkä taidan ymmärtää sinua ja tunnistan saman piirteen itessäni. Tosin minulla ei kateus/katkeruus/mikälie kohdistu yhteen ihmiseen vaan useampaan. Tunne on tosi hankala ja se lyö päälle just esim. iloisista asioista kuullessa ja lukiessa. En ole ikinä käynyt terapeutilla, vaikka olen masennukseen taipuvainen ja sille varmasti olisi tarvetta.
Kuitenkin, tässä vuosien saatossa (olen nyt 42v) olen ihan tietoisesti opetellut ensireaktiona sanomaan aina jotain kivaa muille; onnittelemaan, ihastelemaan, kehumaan jne. Joskus se on ollut tosi työn takana ja sisällä on ollut mustia tunteita, mutta olen pakottanut ulos vain positiivisia juttuja. Olen tämän tietoisen päätöksen tehnyt, koska olen nähnyt miten katkera ja pahansuopa oma äitini on aina ollut ja miten hän on levittänyt ympärilleen enemmän pahaa mieltä kuin hyvää, myös omille lapsilleen.
En ole kovin tunteellinen luonne ja pohdin asioita mieluummin analyyttisesti ja mietin niiden loogisuuksia, kuin menen tunteet edellä. Tässä kateushommassakin järkeni sanoo, ettei siihen ole syytä, koska toisten menestys ei ole minulta pois, mutta jostain syystä minun on paha mieli. Tiedän myös, että kateus menee ohi jossain vaiheessa ja siksi annan itselleni luvan "hautoa" sitä niin kauan kun tarvitsen. Yleensä se tunne menee saman tien ohi ja ymmärrän sen järjettömyyden, kun sille tavallaan annan luvan olla ja itselleni luvan märehtiä asiaa jos haluan. Koen myös aitoa iloa toisten menestymisestä ja niistä mukavista asioista, joita he ovat saaneet tai saavuttaneet.
Vuosi vuodelta tästä on tullut helpompaa ja nykyään minulla on harvoin enää sellaista rumaa kateuden tunnetta toisia kohtaan. Jos sitä tulee, annan sen asettua taloksi ja lähteä kun sen on aika lähteä. Kaikki tunteet kuuluu elämään, mutta kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen. Sen verran ähäkuttia tähän liittyy, että koen jonkinlaista ylpeyttä siitä, että en ole omaksunut äitini tapaa toimia ja puhua, vaan olen oppinut hallitsemaan tunteitani niin, että voin jakaa hyvää mieltä ja iloa muille.
Minun kohdallani tämä keino on tepsinyt, mutta toki, jos kateus ei kaikkoa, niin tarvitaan ehkä toisenlaisia keinoja. Terapeutti varmaan osaisi auttaa tässä sinua?
Suurin osa ihmisistä on kateellisia. Ap on listannut kaikki syyt, miksi on kateellinen ystävälleen. Aika rujoa tekstiä. Eikö hän itse tajua kuinka inhottavalta tuo kuulostaa? Itse en ainakaan haluaisi olla se kaveri, jota kadehditaan. Kieroa toimintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoa tapa päästä eroon kateudesta, on tehdä oma elämä sellaiseksi että on tyytyväinen. Muuta et voi tehdä, kuin parhaasi. Aivan lapsellista ja tyhmää kadehtia jonkun ulkonäköä tai karismaa, ne ovat ominaisuuksia joita ei voi muuttaa. Aiotko märehtiä koko loppuelämäsi? Miksi et hyväksy/rakasta itseäsi? Kadehtimiseen menee hirveä määrä energiaa, jonka voisit käyttää itseesi tai oman elämän parantamiseen. Ole järkevä!
Jos olisit reilu kaveri tuolle ystävällesi, kertoisit hänelle näistä kateuden tunteistasi. Ja antaisit hänen valita, pystyykö hän edelleen olemaan kaverisi. Minusta olisi hirveää, jos joku läheinen ystäväni kadehtisi minua salaa noin paljon! Kateus on todella tuhoava voima. En haluaisi lähelleni ketään, joka kadehtisi minua kaikessa, niin kuin ap.
Chekkaan absurdi sanan tarkoitust googlettamalla, mutta mitä se tarkoittaa?
Otsikossa lukee absurdisti kateellinen, mutta ap on selkeästi listannut kaikki asiat mistä kadehtii ystäväänsä. Aika ristiriitainen aloitus?
Sinäkään et lukenut ketjua. Aiemmin kirjoitin ja linkitin, että kateutta on kahta sorttia. Ja taisin ensimmäiseen viestiin laittaa, että en ole ilkeämielisesti kateellinen. Siinä on ero. Kateudesta tulee sellainen kalskahdus kyllä, että se on vain paha asia toista kohtaan. Mutta se voi myös olla voimavara. Ja kaikki on kateellisia joskus jollekin. Se on ihan normaali tunne. Itselläni masentuneena tunteet on voimakkaita ja hallitsemattomia.
Olen oikeasti iloinen kaverini puolesta. Se että olen kateellinen, ei puske tuota asiaa pois. Jos hän pyytäisi apuani johonkin, niin pyyteettömästi auttaisin jotta hän saavuttaisi tavoitteensa. Koska hän on kaverini.
Ap