Lue keskustelun säännöt.
Täysin absurdisti kateellinen kaverille, miten tästä pääsee eroon?
06.02.2018 |
Olen sillälailla surumielisen kateellinen, kun kuulen kaveristani. Mielessäni hän on täydellinen ihan kaikessa, ja näin on ollut aina. Ymmärrän järjen tasolla, että näin ei kyllä ole, mutta en saa viestiä menemään sitten täydellisesti jonnekkin mieleni kolkkaan. Käyn kyllä terapiassa masennuksen takia, mutta minkään muun kaverin kohdalla minulla ei tule tällaisia typeriä tuntemuksia. Jos kaveri vaihtaa fb:hen profiilikuvan, niin se muistuttaa minua miten ruma olen ja masennun. Kaveri on hirmu nätti, sillä on nätti talo, hieno ura ja kaikki kohdallaan. Ihan sama minkä asian hänestä kuulen, niin aina sen tuloksena masennun, kun se muistuttaa vaan miten huono itse olen.
En oikein tiedä miten tätä paremmin selittää. Kaverille en tietenkään tästä ole sanonut mitään, kun nolottaa jo valmiiksi muutenkin, että miksi tunnen näin. Jotenkin tuntuu, että ne tuntemattomien Instagram lifestyle-jutut on niin selkeästi feikattuja ja jotenkin eritavalla tavoittamattomissa, että sellaisista en niin masennu. Tuon kaverin kohdalla kai sitten ajattelen, että nuo samat asiat olisi minullakin saavutettavissa, jos en olisi niin tyhmä tai laiska tai you-name-it. En oikein tiedä mikä sitten on se josta tämä kumpuaa, mutta nolottaa ja ärsyttää! Tahtoisin kuulla kaveristani useamminkin, mutta nyt olen hieman tietoisesti rajoittanut yhteydenottoja, kun mieli menee aina matalaksi.
Onko kellään muulla tällaista vastaavaa? Tai koskaan kokenu? Mikä tähän auttaa?
Kommentit (78)
Vierailija kirjoitti:
Sun on mahdollista saada ne samat asiat kun opettelet olemaan onnellinen kaverisi puolesta :) Kokeile.
No tämä onkin outo yhtälö, kun olen myös onnellinen hänen puolestaan. En ole sillälailla ilkeämielisen kateellinen, että sitten levittäisin jotain huonoja juttuja seläntakana. Vaan kun tavataan, niin jutellaan ja pidetään hauskaa. Sitten jälkikäteen tulee surullinen olo, että hitsi kun se on niin mukava ja fiksu, miksen minä ole samanlainen? Ja on sillä aika mielenkiintoinen työ, ja minulla on vain tämä masennus. Ja enimmäkseen tulee facebookin kautta päivityksiä, niin niistä tulee ihan väistämättä, ihan pienimmistäkin päivityksistä heti surullinen olo. Ilahdun kun hän ottaa yhteyttä, mutta samalla myös masennun, kun se on muistutus omasta surkeudestani. Tiedän että tämä on jotenkin kertakaikkisen typerää, sillä järjen tasolla. En tiedä että mihin mielenkolkkaani en saa viestiä menemään perille, että älä ole kateellinen ja surullinen, kaikki on ok.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vertailu oman itsen ja muiden välillä on turhaa, se ei edistä mitään. Lisäksi voihan ystävälläsikin olla ties mitä vaikeuksia ja mielipahaa joista vaan et ole tietoinen. Ei kukaan ihminen ole täydellinen. Ehkä tämä täydellinen käsityksesi hänestä muodostuu nimenomaan siltä pohjalta koska vertaat häntä kokoajan itseesi? Oletko puhunut terapeutille tästä asiasta? Hän ehkä osaisi auttaa sinua tarkastelemaan tuntemuksiasi hieman eri näkökulmasta.
Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vertailu oman itsen ja muiden välillä on turhaa, se ei edistä mitään. Lisäksi voihan ystävälläsikin olla ties mitä vaikeuksia ja mielipahaa joista vaan et ole tietoinen. Ei kukaan ihminen ole täydellinen. Ehkä tämä täydellinen käsityksesi hänestä muodostuu nimenomaan siltä pohjalta koska vertaat häntä kokoajan itseesi? Oletko puhunut terapeutille tästä asiasta? Hän ehkä osaisi auttaa sinua tarkastelemaan tuntemuksiasi hieman eri näkökulmasta.
Tsemppiä!
Kiitos!
Muiden kavereiden yms kohdalla minulle on ihan selvää, että ei omaa tilannetta kannata verrata. Ja vaikka olisi varmasti montakin asiaa mistä voisi olla katellinen, niin en ole ollut. Mutta tämä kaveri sitten muuttuu päässäni aivan täydelliseksi. Puolisonikin on hänet tavannut, ja muistuttanut että ei tosiaankaan ole mikään itse täydellisyys tuo kaveri, että mitä ihmettä. Ja luetellut jotain missä ei ole täydellinen, mutta ei se minun käsitystäni ole muuttanut. Jossain tasolla en kunnolla edes usko kun mies sanoo, vaikka järki sanoisi mitä.
Terapeutille olen kerran tästä maininnut, mutta ei ole sen suuremmin käsitelty asiaa. On ollut kriittisempiäkin mitä tarkastella, niin ei tuohon ole harmi ehditty pureutua. Olisi kyllä ihan hyvä käydä tuokin läpi, kun tämä ongelma on ollut jo pitkään, ja varmasti sidoksissa johonkin toiseen mielenhaittaan mistä kumpuaa.
Ap
Ongelmasi on se että vertaat itseäsi, eli lopeta se vertaaminen. Itselläni on aina ollut sama ongelma, olen nuorin sisaruksista, en ikinä se kaunein tai kiinnostavin. Olen hiljainen ja miettiväinen jne, nyt olen 25v ja ruvennut ottamaan sellaisen asenteen ja ajatuksen että olen hyvä näin, olen oma upea itseni, olen arvokas ja ne lahjat ja taidot mitkä minulla on ovat todella tarpeellisia nille joilla niitä ei ole, minun ei kuulu olla samanlainen kuin joku muu enkä ikinä tule olemaankaan samanlainen kuin joku muu. Kun mulla on oma elämä niin joudun keskittymään siihen ja sen tekemisestä miellyttäväksi itselleni että mulla olisi hyvä olo, pääsen eteenpäin omilla taidoillani olemalla oma itseni joka taas saa muut ihmiset kiinnostumaan minusta ja siitä kuka olen mitä teen.
Eli ole terveellisesti itsekäs, olet itsellesi kauhean ankara jos tunnet kateutta toisesta ihmisestä etkä arvosta itseäsi, eli ole ymmärtäväinen itseäsi kohtaan, keskity siihen missä tunnet olevasi hyvä. Masennuksen käyneenä myös ymmärrän tämän ettei muut aina tunnu arvostavan. Mutta jos arvostat itseäsi ja opettelet ymmärtämään olevasi tärkeä juuri tuollaisena alat tuomaan oikeanlaisia ihmisiä elämääsi jotka arvostavat sinua yhtä paljon.
Jos ahdistus ystävästäsi noin paljon niin paras on etten ajattele häntä tai anna edes itsesi tsekata hänen sosiaalisen median profiilinsa. Keskity nyt itseesi ja omaan terveyteesi.
En tiedä edes mitä tove jansson tarkoittaa enkä halua tietää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ongelmasi on se että vertaat itseäsi, eli lopeta se vertaaminen. Itselläni on aina ollut sama ongelma, olen nuorin sisaruksista, en ikinä se kaunein tai kiinnostavin. Olen hiljainen ja miettiväinen jne, nyt olen 25v ja ruvennut ottamaan sellaisen asenteen ja ajatuksen että olen hyvä näin, olen oma upea itseni, olen arvokas ja ne lahjat ja taidot mitkä minulla on ovat todella tarpeellisia nille joilla niitä ei ole, minun ei kuulu olla samanlainen kuin joku muu enkä ikinä tule olemaankaan samanlainen kuin joku muu. Kun mulla on oma elämä niin joudun keskittymään siihen ja sen tekemisestä miellyttäväksi itselleni että mulla olisi hyvä olo, pääsen eteenpäin omilla taidoillani olemalla oma itseni joka taas saa muut ihmiset kiinnostumaan minusta ja siitä kuka olen mitä teen.
Eli ole terveellisesti itsekäs, olet itsellesi kauhean ankara jos tunnet kateutta toisesta ihmisestä etkä arvosta itseäsi, eli ole ymmärtäväinen itseäsi kohtaan, keskity siihen missä tunnet olevasi hyvä. Masennuksen käyneenä myös ymmärrän tämän ettei muut aina tunnu arvostavan. Mutta jos arvostat itseäsi ja opettelet ymmärtämään olevasi tärkeä juuri tuollaisena alat tuomaan oikeanlaisia ihmisiä elämääsi jotka arvostavat sinua yhtä paljon.
Jos ahdistus ystävästäsi noin paljon niin paras on etten ajattele häntä tai anna edes itsesi tsekata hänen sosiaalisen median profiilinsa. Keskity nyt itseesi ja omaan terveyteesi.
Kiitos vinkeistä! Muiden kohdalla tuommoiset ajatukset on kohtuu hyvin toiminutkin, mutta tuon kaverin kohdalla se on aina väistämätön surullisuus. Huomaan nuita ajatusmalleja kyllä muutenkin arjessa, mutta ne ei niin henkilöidy, ja niihin on jotenkin ehkä helpompi tarttua ja yrittää ajatella että ei näin ole, ja minäkin olen arvokas. Kun se henkilöityy yhteen ihmiseen, ja vielä kaveriin jolle ei halua olla, ja josta ei halua ajatella ilkeästi, niin sitä kateutta vastaan on ehkä hankalampi taistella. Yhteydenottoja olen jo vähentänyt, että saisin omaa ajatusmaailmaani rauhassa muutettua, mutta ihan kaikelta yhtedeltä en kuitenkaan haluaisi välttyä. Facebookiinkin kaveri päivittää kohtuullisetn harvoin, että ei tarvitse joka päivä masentua. Nyt taas tänään pompahti joku päivitys, ja siitä kumpusi nämä ajatukset. Ja mitä huonommin minulla menee elämässä, niin sitä pahemmin kaverin olemus iskee. Nyt on sellainen todella huono kausi käynnissä, niin tuntuu että ei mene pelkästään hetken surulla ohi, vaan iskee useammaksi tunniksi, ellei koko illaksi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
En tiedä edes mitä tove jansson tarkoittaa enkä halua tietää!
Täh, nyt meni ohi? Vai oliko se tuo surumielisyys?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Löytyykö vielä jotain ajatuksia?
Ap
1)Poistu Facebookista 2) Elä omaa elämääsi 3)Unohda ystäväsi, et ole aito ystävä hänelle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko mahdollista, että olet jollain tavalla ihastunut kaveriisi?
Vierailija kirjoitti:
1)Poistu Facebookista 2) Elä omaa elämääsi 3)Unohda ystäväsi, et ole aito ystävä hänelle
No en nyt ihan nuin järeisiin toimiin lähtisi. Facebookissa kyllä ei varmaan tarvitsisi joka päivä käydä. Ja omassa elämässäni on paljon kehitettävää, sitä yritän parhaillani. Mutta se että olen kateellinen ystävälleni, sekö tekee minusta huonon ystävän? En tätä kateuttani näytä puheissa ja teoissa. Tulen vain yksinäni surulliseksi. Ainut missä se voi näkyä, on se että otan nykyään vähemmän yhteyttä kaveriin, mitä nuorempana.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei Kaverini, minusta olisi kiva kuulla, että seurani ja päivitykseni aiheuttavat sinussa tällaisia tuntemuksia. Olen miettinyt, miksi olet harventanut yhteydenottojasi. Olisin mielelläni edelleen kaverisi. En voi sitä kuitenkaan tehdä, jos ajat minut pois, etkä halua kertoa ajatuksistasi.
Toivon, että voit pian paremmin. Jos seurani aiheuttaa ahdistusta, kerro se ja annat syyn sille, ettet vastaile. Minun ei sitten tarvitse ihmetellä.
Ps. Minunkaan elämäni ei ole täydellistä, vaikka se ehkä näyttää siltä.
Vierailija kirjoitti:
Onko mahdollista, että olet jollain tavalla ihastunut kaveriisi?
No ei kyllä ole. Ollaan lapsesta asti tunnettu ja kasvettu ihan kavereina. Ja minulla on puolisokin jonka kanssa on hyvä olla, että se vasta absurdia sitten oliskin. Enemmän nousee pintaan sellaista, että voisi itsekin saavuttaa jotain asioita, jos olisin menneisyydessä valinnut toisin esim. uran kannalta tai jotain muuta. Löysin hyvän artikkelin jossa tätä hieman kuvattiin: https://www.aamulehti.fi/kotimaa/asiantuntija-vastaa-miksi-ihminen-kade…
Kun jotenkin se on niin lähellä se kaikki, melkein niinkun oman itsenikin saavutettavissa, mutta olen itse vain niin huono ja mitätön, että en ole samaan pystynyt. Korostuu vielä siinä, kun lapsesta asti oltu kavereita, ja samantyyppisiä kiinnostuksia ja ura.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen myös Facebookista lähtemistä (ja palstan rajoittamista) => tehokas lääke masennukseen :)
Lisäksi mun mielestä sun pitäisi jopa nähdä ystävääsi enemmän! Ehkä jos hänestä tulisi sulle "arkisempi" niin et pitäisi häntä niin täydellisenä? Suhtautumisestasi tulisi tavallisempi ja ystävyytennekin syvenisi ehkä, kateus voisi haihtua kuin itsestään.
Onko ystäväsi jollain tapaa samanlainen kuin sinä? Samanlaisempi kuin muut kaverit? Se saattaa lisätä kilpailuviettiä. Kun taas kaveri jonka kanssa ei tunne olevansa yhtään samalla tasolla/maailmassa niin ei koe tarvetta kilpaillakaan. Tietoisuudella tosta kyllä pystyy opettelemaan pois! Olen itse läpikäynyt saman.
Vierailija kirjoitti:
Hei Kaverini, minusta olisi kiva kuulla, että seurani ja päivitykseni aiheuttavat sinussa tällaisia tuntemuksia. Olen miettinyt, miksi olet harventanut yhteydenottojasi. Olisin mielelläni edelleen kaverisi. En voi sitä kuitenkaan tehdä, jos ajat minut pois, etkä halua kertoa ajatuksistasi.
Toivon, että voit pian paremmin. Jos seurani aiheuttaa ahdistusta, kerro se ja annat syyn sille, ettet vastaile. Minun ei sitten tarvitse ihmetellä.
Ps. Minunkaan elämäni ei ole täydellistä, vaikka se ehkä näyttää siltä.
Hahah, no et kyllä varmasti ole kaverini, mutta piristihän tämä. :) Järjen tasolla sen ymmärtää, että ei ole olemassa täydellistä elämää ja täydellistä ihmistä.
Ja kun nolottaa ääneen myöntää että on kateellinen, jo pelkästään terapeutille puhua. Niin on se vielä nolompaa sanoa kaverille, vaikka varmasti selittäisi asioita. Vaikka ehkä siinä piileekin se "parantumisen" ydin, että uskaltaa kohdata sen häpeänsä?
Ap
Hups, en ehtinyt lukemaan tuota että olettekin jo lapsuudenkavereita. Teidän tapauksessa on aika varmasti kyse siitä kilpailunhalusta josta viestissä 15 kirjoitin. Mutta hyvä kn tiedostat ton ja voit nyt alkaa opetella siitä pois :)
-15
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen myös Facebookista lähtemistä (ja palstan rajoittamista) => tehokas lääke masennukseen :)
Lisäksi mun mielestä sun pitäisi jopa nähdä ystävääsi enemmän! Ehkä jos hänestä tulisi sulle "arkisempi" niin et pitäisi häntä niin täydellisenä? Suhtautumisestasi tulisi tavallisempi ja ystävyytennekin syvenisi ehkä, kateus voisi haihtua kuin itsestään.
Onko ystäväsi jollain tapaa samanlainen kuin sinä? Samanlaisempi kuin muut kaverit? Se saattaa lisätä kilpailuviettiä. Kun taas kaveri jonka kanssa ei tunne olevansa yhtään samalla tasolla/maailmassa niin ei koe tarvetta kilpaillakaan. Tietoisuudella tosta kyllä pystyy opettelemaan pois! Olen itse läpikäynyt saman.
Kiitos vinkeistä! On todella samantapainen kuin minä, mutta niin luulin että muutkin kaveripiiristäni ovat. Nyt kun miettii, niin heidän kanssaan on ehkä jotain erilaisia sävyeroja, niin että tämä kaveri on kaikkein eniten minä. Tai kaikkein eniten jokin ihanne-minä?
Arkipäiväistäminen ehkä auttaisi, ja totta kai kaverin seura on mukavaa. Nyt kun on muutenkin ollut matalamielisempi kausi, niin olen nähnyt parhaammaksi rajoittaa yhteyksiä, kun en jaksa taistella tuntemuksiani vastaan. Näen että tämä ystäväni saavuttaa selaisia asioita ja ominaisuuksia (ja ties mitä) mitä itse tahtoisin, mutta mihin en pysty. Ja kuitenkin ollaan melko samantyyppisistä lähtökohdista, niin silloin jotenkin tulee tunne, että minunkin olisi pitänyt pystyä samaan. Vaikka eihän se oikeasti niin ole, kun jokainen meistä on yksilö.
Toivottavasti pääsen tästä opettelulla eroon. Ja jotain itsetutkiskelua pitää terapeutin kanssa harrastaa, että mihin itsessäni olen niin tyytymätön, että se kaveristani aina aktivoituu. Se tulee varmasti tekemään kipeää, mutta tahdon saada taas normaalit välit ystävääni, joten on se sen arvoista.
Ap
En oikein muuta osaa sanoa, kuin että sulla on pienet murheet... Täällä on joillain oikiasti vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Hups, en ehtinyt lukemaan tuota että olettekin jo lapsuudenkavereita. Teidän tapauksessa on aika varmasti kyse siitä kilpailunhalusta josta viestissä 15 kirjoitin. Mutta hyvä kn tiedostat ton ja voit nyt alkaa opetella siitä pois :)
-15
Varmaan sitä kilpailunhalua sitten. :) Palstalla vietän muuten enimmäkseen aikaa silloin kun olen pahasti masentunut. Jotenkin täällä saa hyvää lohdutusta omiin pulmiin (niinkuin nytkin taas, kiitos!!) ja jaksaa yrittää rämpiä sieltä suosta ylös. Silloin kun olen pirteämpänä, unohdan koko palstan olemassaolon. Aika jännä, kun en ole aiemmin sen tarkemmin tuota ajatellut. :D
Ap
Sun on mahdollista saada ne samat asiat kun opettelet olemaan onnellinen kaverisi puolesta :) Kokeile.