En saa hoitaa veljeni lasta, eikä saa juuri kukaan muukaan!

Lainaus ap:lta Minäminäminäminä

Ihminen juoruaa veljen eksälle josta veli on päässyt yli jo vuosia sitten. Huoh. Jos minä olisin veljesi, ottaisin reippaasti etäisyyttä jo tuon takia. En haluaisi että rakasta puolisoani haukutaan ihmiselle jonka on varistanut elämästään jo aikaa sitten. On todella rajatonta käytöstä että sinä et näe asiassa mitään ongelmaa. Näetkö yleensä koskaan mitään vikaa omassa käytöksessäsi, vai lähdetkö aina siitä että ihmiset  ovat ilkeitä?

Et halua aidosti tarjota apua, vaan syysi ovat itsekkäät: SINÄ haluat kokea millaista on huolehtia lapsesta, viis siitä mitä lapsi tarvitsee. SINÄ haluat viettää vielä perhe-elämää lapsuudenperheen kanssa, vaikka veljelläsi on nyt oma perhe ja lapsuudenperheesi on hajonnut luonnollista tietä.

Rautalangasta: lapsella on jo kaksi vanhempaa jotka huolehtivat hänestä.  Sinulle on tai ei ole tarvetta täsmälleen sen verran kuin vanhemmat haluavat.

Veljelläsi on oma elämä johon kuuluu hänen puolisonsa, ja sinulla on selkeästi ongelma hyväksyä tätä. Tämäkään asia ei kuitenkaan ole sinun päätettävissäsi.

Lisäksi olet juorukello. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitin sitä, että kylässä ollessakaan ei saa tehdä lapsen kanssa mitään, koska vanhemmat valvovat ja päättävät, mitä lapsi saa leikkiä ja kenen kanssa. En saa esimerkiksi edes pikkuautoilla leikkiä tuon kanssa ilman, että lapsen äiti tulee väliin tai käskee veljeni tulla myös leikkimään. Siis minusta tuntuu, että lapsi ei saa olla vieraiden seurassa ilman jatkuvaa kontrollointia.

Omituisia haukkuja täällä kyllä saa niskaansa, vaikka olen avannut tilannettani hyvin vähän. Olen todellakin vasta nyt havahtunut tähän ja vasta nyt minua on alkanut todella harmittaa huonot välit veljeni perheeseen ja ylipäänsä koko lapsuudenperheemme huonot välit. Ennen veljeni oli tärkeä osa perhettämme ja teimme yhdessä reissuja, juhlimme merkkipäiviä, saunomme ja pelasimme lautapelejä äitimme kotona. Nyt veljeäni ei ole näkynyt kohta neljään vuoteen kuin pari kertaa kylässä perheineen. Oikeastaan koko perhe on jäänyt minulle ja äidille vieraaksi. Totta kai se harmittaa, eikä siinä mielestäni ole kyse siitä, että me olisimme sairaalloisia omistushaluisia kontrollifriikkejä, jotka haluavat omistaa veljeni perheen ja etenkin tämän lapsen. Minulla on kyllä ihan omakin elämäni, parisuhteeni ja harrastukset. Enkä todellakaan kaipaa mitään nukkea, vaan halusin olla jotenkin osallinen sukulaislapsen elämässä ja toki samalla myös kokea pienen palan sitä, miltä tuntuu huolehtia lapsesta tai ainakin viettää aikaa tämän kanssa.

Olen vain viime aikoina miettinyt paljon tätä asiaa ja jäänyt ikävöimään veljeni seuraa. Tuon exän tapaamisen nyt sanoisin olleen puhdas sattuma ja hän kertoi minulle tuon tapahtuman siinä samalla, kun olin itse hieman herkällä tuulella ja halusin avautua minua harmittavasta asiasta. Ap

Aika turha ihmetellä etteivät pidä sinusta. Eksän kanssa juoruilet selän takana.

Mitä juoruilua on avautua luottamuksellisti omista tunteistaan vanhalle ystävälle? Ap

A. Veljesi asiat ja perhe-elämä tai lapsen kasvatus ei kuulu sinulle. Miksi ja milloin niistä tuli ”sinun tunteitasi”?

B. Jos juoruilet jostain ihmisestä tämän eksän kanssa selän takana, otat ihan itse riskin, että tuo ihminen ottaa sinuun (ja tunteisiisi) etäisyyttä.

C. Sitä laata ei ole hankittu suvun maskotiksi, josta jokainen voi käydä poimimassa omavaltaisesti haluamansa siivun.

D. Jos osoitatte miniälle/kälylle ettette pidä hänestä ja käyttäydyte tuomitsevasti, otatte saman riskin kuin kohdassa B.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on 3 vuotias lapsi jota juurikin kannetaan koska ei suostu kävelemään. Osaa kyllä mutta ei pskotettuna suostu, toki kannan siis ennemmin kuin jätän johonkin kauppaan yksin istumaan. Ja syy miksei pääse teille hoitoon: sotkee lapsen rutiinit ihan täysin, ei nuku eikä syö 3 päivään sen yhden hoitopäivän jälkeen, on jotenkin niin stressaantunut. Että sori siitä.

Miten lapsesta on tullut tuollainen? ?

Millainen? Sellainen että kiukuttelee niin että heittäytyy lattialle eikä suostu kävelemään ja saa turvaa rutiineista kun on ujo lapsi? Jaa a.. En tiedä.

Mäkin meinasin kirjoittaa tuohon aiemmin, että ai miten jostain lapsesta on tullut uhmaikäinen, siinäpä pohdittavaa kerrassaan, kuinka näin pääsi käymään :D

-yksi vastanneista

Get a life!

Siis oikeasti. Tuollainen muiden kyylääminen ei ole tervettä!

Onko se lapsi ihan täysillä käypä? Tuli tuosta kuvauksesta mieleen, että taitaa olla erityslapsi, kun ei juuri puhu eikä jaksa kävellä jne. Vanhemmat (äiti) pelkäävät, että te sukulaiset havaitsette, ettei se mukula ole ihan normaali. Siksi eivät anna hoitaa. 

Vierailija kirjoitti:

Onko se lapsi ihan täysillä käypä? Tuli tuosta kuvauksesta mieleen, että taitaa olla erityslapsi, kun ei juuri puhu eikä jaksa kävellä jne. Vanhemmat (äiti) pelkäävät, että te sukulaiset havaitsette, ettei se mukula ole ihan normaali. Siksi eivät anna hoitaa. 

Ja nää kaikki havainnot tehty sillä perusteella että kerran vuodessa nähty se lapsi...

Oikein kyökkipsykologian kukkanen olet sinäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitin sitä, että kylässä ollessakaan ei saa tehdä lapsen kanssa mitään, koska vanhemmat valvovat ja päättävät, mitä lapsi saa leikkiä ja kenen kanssa. En saa esimerkiksi edes pikkuautoilla leikkiä tuon kanssa ilman, että lapsen äiti tulee väliin tai käskee veljeni tulla myös leikkimään. Siis minusta tuntuu, että lapsi ei saa olla vieraiden seurassa ilman jatkuvaa kontrollointia.

Omituisia haukkuja täällä kyllä saa niskaansa, vaikka olen avannut tilannettani hyvin vähän. Olen todellakin vasta nyt havahtunut tähän ja vasta nyt minua on alkanut todella harmittaa huonot välit veljeni perheeseen ja ylipäänsä koko lapsuudenperheemme huonot välit. Ennen veljeni oli tärkeä osa perhettämme ja teimme yhdessä reissuja, juhlimme merkkipäiviä, saunomme ja pelasimme lautapelejä äitimme kotona. Nyt veljeäni ei ole näkynyt kohta neljään vuoteen kuin pari kertaa kylässä perheineen. Oikeastaan koko perhe on jäänyt minulle ja äidille vieraaksi. Totta kai se harmittaa, eikä siinä mielestäni ole kyse siitä, että me olisimme sairaalloisia omistushaluisia kontrollifriikkejä, jotka haluavat omistaa veljeni perheen ja etenkin tämän lapsen. Minulla on kyllä ihan omakin elämäni, parisuhteeni ja harrastukset. Enkä todellakaan kaipaa mitään nukkea, vaan halusin olla jotenkin osallinen sukulaislapsen elämässä ja toki samalla myös kokea pienen palan sitä, miltä tuntuu huolehtia lapsesta tai ainakin viettää aikaa tämän kanssa.

Olen vain viime aikoina miettinyt paljon tätä asiaa ja jäänyt ikävöimään veljeni seuraa. Tuon exän tapaamisen nyt sanoisin olleen puhdas sattuma ja hän kertoi minulle tuon tapahtuman siinä samalla, kun olin itse hieman herkällä tuulella ja halusin avautua minua harmittavasta asiasta. Ap

Aika turha ihmetellä etteivät pidä sinusta. Eksän kanssa juoruilet selän takana.

Mitä juoruilua on avautua luottamuksellisti omista tunteistaan vanhalle ystävälle? Ap

Ap, sinulta puuttuu rajat. Et kykene ymmärtämään, että veljesi perhe-elämä ei kuulu sinulle eikä sinulla tai äidilläsi ole mitään oikeutta veljen lapsiin. 

Et myöskään ymmärrä, miksi on väärin "avautua" veljesi nykyisestä parisuhteesta ja lapsen äidistä veljesi eksälle. Eksillä ei nyt vaan haukuta/ arvostella ym. veljen nykyistä ja veljen perhe-elämää. Se on yksiselitteisesti väärin. Toki voit aiheesta keskustella jonkin ystäväsi kanssa, mutten sen, joka on myös veljesi eksä. 

Veljesi on oman perheen yötä irtautunut lapsuudenperheestään, kuten normaaleille ihmisille käy. Hän saunoo ja pelaa lautapelejä nyt oman perheensä kanssa. Toki myös teidän yhteiset pelihetket olisivat mahdollisia, mutta veljesi ei varmasti koe reiluksi tuoda vaimoaan oman siskonsa ja äitinsä arvosteltavaksi. Yksin häntä lasten isänä ja avio?miehenä ei enää kiinnosta leikkiä jotain pikkulapsiaikaansa siskon ja äidin kanssa, ja jättää vaimoaan lasten kanssa yksin kotiin.

Hyvä vastaus.

Mullekin tuli mieleen, että ap on jäänyt jonnekin lapsuudenaikaisiin juttuihin roikkumaan ymmärtämättä, että elämässä mennään eteenpäin. Kun ihminen perustaa oman perheen, sen perhe-elämän myötä tulee uudet jutut ja mennään uuteen aikaan. Harva ihminen palaa enää lapsuudenperheeseensä lautapelejä pelaamaan ym. kun on oma perhe ja muodostuu oman perheen jutut.

Ap, sun täytyy hyväksyä se, että veljesi elää omaa elämäänsä oman perheensä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Onko se lapsi ihan täysillä käypä? Tuli tuosta kuvauksesta mieleen, että taitaa olla erityslapsi, kun ei juuri puhu eikä jaksa kävellä jne. Vanhemmat (äiti) pelkäävät, että te sukulaiset havaitsette, ettei se mukula ole ihan normaali. Siksi eivät anna hoitaa. 

Juuri tuollaisia ilkeitä ja vahingoniloaan huonosti peittäviä sukulaisiahan kaikki rakastaa....

Mun toisella lapsella on anoreksia ja toinen on kehitysvammainen. Tietävät ihanat hyväntahtoiset sukulaiseni... jotka valittavat myös, että mekään ei olla tarpeeksi heidän kanssaan...

Asutteko jossain minipaikkakunnalla, jossa serkkuja, pikkuserkkuja ja kummikaimoja riittää? Verhonraosta kurkitaan, mikä auto ajaa ohi. Omaa elämää piristäkseen sitten juoruillaan, tehdään johtopäätöksiä ja joku veljen perhe ja kuka missäkin huoneessa on läsnä veljen luona kyläillessä nousee elämääkin suuremmaksi ihmetyksen aiheeksi, ja suuria tunteita koetaan marketin eteisessä veljen eksän kanssa asiaa setviessä.

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitin sitä, että kylässä ollessakaan ei saa tehdä lapsen kanssa mitään, koska vanhemmat valvovat ja päättävät, mitä lapsi saa leikkiä ja kenen kanssa. En saa esimerkiksi edes pikkuautoilla leikkiä tuon kanssa ilman, että lapsen äiti tulee väliin tai käskee veljeni tulla myös leikkimään. Siis minusta tuntuu, että lapsi ei saa olla vieraiden seurassa ilman jatkuvaa kontrollointia.

Omituisia haukkuja täällä kyllä saa niskaansa, vaikka olen avannut tilannettani hyvin vähän. Olen todellakin vasta nyt havahtunut tähän ja vasta nyt minua on alkanut todella harmittaa huonot välit veljeni perheeseen ja ylipäänsä koko lapsuudenperheemme huonot välit. Ennen veljeni oli tärkeä osa perhettämme ja teimme yhdessä reissuja, juhlimme merkkipäiviä, saunomme ja pelasimme lautapelejä äitimme kotona. Nyt veljeäni ei ole näkynyt kohta neljään vuoteen kuin pari kertaa kylässä perheineen. Oikeastaan koko perhe on jäänyt minulle ja äidille vieraaksi. Totta kai se harmittaa, eikä siinä mielestäni ole kyse siitä, että me olisimme sairaalloisia omistushaluisia kontrollifriikkejä, jotka haluavat omistaa veljeni perheen ja etenkin tämän lapsen. Minulla on kyllä ihan omakin elämäni, parisuhteeni ja harrastukset. Enkä todellakaan kaipaa mitään nukkea, vaan halusin olla jotenkin osallinen sukulaislapsen elämässä ja toki samalla myös kokea pienen palan sitä, miltä tuntuu huolehtia lapsesta tai ainakin viettää aikaa tämän kanssa.

Olen vain viime aikoina miettinyt paljon tätä asiaa ja jäänyt ikävöimään veljeni seuraa. Tuon exän tapaamisen nyt sanoisin olleen puhdas sattuma ja hän kertoi minulle tuon tapahtuman siinä samalla, kun olin itse hieman herkällä tuulella ja halusin avautua minua harmittavasta asiasta. Ap

Eli haluatte eristää tämän veljen kumppanin ulos teidän peli-illoista ja perheen kesken tapaamisistanne. Juuri tuota on tai siis oli meillä myös. Miehen vanhemmat ovat jääneet liikaa kiinni siihen heidän ydinperheseensä, siihen eivät mahdu puolisot mukaan. Siksi olemmekin yleensä perheenä minun vanhempieni luona. Siellä myös puolisot kuuluvat perheeseen. Että oikeastaan turha ihmetellä miksei veljeä ja vaimoaan teillä näy ja miksi ette saa kahden kesken aikaa lapsen kanssa.

Millä tasolla on juoruilua avautua vanhalle ystävälle, joka sattuu olemaan veljeni ex, siitä, että olen surullinen, koska veljeni ei halua enää nähdä minua? En todellakaan jutellut hänen kanssaan veljeni lapsen ongelmista ja tuo avautuminen uudesta naisestakin tuli aivan puskista minullekin. Luultavasti ajatteli, että veljeni uusi nainen on kieltänyt tapaamasta sukulaisia tai mistä minä tiedän.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitin sitä, että kylässä ollessakaan ei saa tehdä lapsen kanssa mitään, koska vanhemmat valvovat ja päättävät, mitä lapsi saa leikkiä ja kenen kanssa. En saa esimerkiksi edes pikkuautoilla leikkiä tuon kanssa ilman, että lapsen äiti tulee väliin tai käskee veljeni tulla myös leikkimään. Siis minusta tuntuu, että lapsi ei saa olla vieraiden seurassa ilman jatkuvaa kontrollointia.

Omituisia haukkuja täällä kyllä saa niskaansa, vaikka olen avannut tilannettani hyvin vähän. Olen todellakin vasta nyt havahtunut tähän ja vasta nyt minua on alkanut todella harmittaa huonot välit veljeni perheeseen ja ylipäänsä koko lapsuudenperheemme huonot välit. Ennen veljeni oli tärkeä osa perhettämme ja teimme yhdessä reissuja, juhlimme merkkipäiviä, saunomme ja pelasimme lautapelejä äitimme kotona. Nyt veljeäni ei ole näkynyt kohta neljään vuoteen kuin pari kertaa kylässä perheineen. Oikeastaan koko perhe on jäänyt minulle ja äidille vieraaksi. Totta kai se harmittaa, eikä siinä mielestäni ole kyse siitä, että me olisimme sairaalloisia omistushaluisia kontrollifriikkejä, jotka haluavat omistaa veljeni perheen ja etenkin tämän lapsen. Minulla on kyllä ihan omakin elämäni, parisuhteeni ja harrastukset. Enkä todellakaan kaipaa mitään nukkea, vaan halusin olla jotenkin osallinen sukulaislapsen elämässä ja toki samalla myös kokea pienen palan sitä, miltä tuntuu huolehtia lapsesta tai ainakin viettää aikaa tämän kanssa.

Olen vain viime aikoina miettinyt paljon tätä asiaa ja jäänyt ikävöimään veljeni seuraa. Tuon exän tapaamisen nyt sanoisin olleen puhdas sattuma ja hän kertoi minulle tuon tapahtuman siinä samalla, kun olin itse hieman herkällä tuulella ja halusin avautua minua harmittavasta asiasta. Ap

Aika turha ihmetellä etteivät pidä sinusta. Eksän kanssa juoruilet selän takana.

Mitä juoruilua on avautua luottamuksellisti omista tunteistaan vanhalle ystävälle? Ap

Ap, sinulta puuttuu rajat. Et kykene ymmärtämään, että veljesi perhe-elämä ei kuulu sinulle eikä sinulla tai äidilläsi ole mitään oikeutta veljen lapsiin. 

Et myöskään ymmärrä, miksi on väärin "avautua" veljesi nykyisestä parisuhteesta ja lapsen äidistä veljesi eksälle. Eksillä ei nyt vaan haukuta/ arvostella ym. veljen nykyistä ja veljen perhe-elämää. Se on yksiselitteisesti väärin. Toki voit aiheesta keskustella jonkin ystäväsi kanssa, mutten sen, joka on myös veljesi eksä. 

Veljesi on oman perheen yötä irtautunut lapsuudenperheestään, kuten normaaleille ihmisille käy. Hän saunoo ja pelaa lautapelejä nyt oman perheensä kanssa. Toki myös teidän yhteiset pelihetket olisivat mahdollisia, mutta veljesi ei varmasti koe reiluksi tuoda vaimoaan oman siskonsa ja äitinsä arvosteltavaksi. Yksin häntä lasten isänä ja avio?miehenä ei enää kiinnosta leikkiä jotain pikkulapsiaikaansa siskon ja äidin kanssa, ja jättää vaimoaan lasten kanssa yksin kotiin.

Onko joku haukkunut sinua miehesi exälle vai miksi väität, että juttelu veljeni exän kanssa oli uuden naisen haukkumista? En edes puhunut sille uudesta naisesta, vaan siitä, että veljeni ei halua enää nähdä minua. Ap

Vierailija kirjoitti:

Millä tasolla on juoruilua avautua vanhalle ystävälle, joka sattuu olemaan veljeni ex, siitä, että olen surullinen, koska veljeni ei halua enää nähdä minua? En todellakaan jutellut hänen kanssaan veljeni lapsen ongelmista ja tuo avautuminen uudesta naisestakin tuli aivan puskista minullekin. Luultavasti ajatteli, että veljeni uusi nainen on kieltänyt tapaamasta sukulaisia tai mistä minä tiedän.

Ap

Vastauksena kysymykseesi:

1) kyseessä on veljesi ex

2) kyseessä on vanha ystävä, ei kertomasi mukaan ainoa ystäväsi tai paras ystäväsi

Näiden tietojen valossa on sopimatonta avautua juuri tälle ihmiselle veljestäsi.

Sitäkin sopimattomampaa on, että kun veljesi ex on alkanut avautumaan veljesi nykyisestä, et ole sanonut hänelle että tämä taitaa olla sellainen asia joka minulle ei kuulu, ja päättänyt jättää asian huomiotta.

Esim minä olen kuullut sisareni parisuhdeongelmasta yhteiseltä tutulta ja sanonut ettei asia minulle kuulu. En ole antanut kertoman vaikuttaa minun suhtautumiseen siskoa tai hänen puolisoa kohtaan millään tavalla - sillä en ole kuullut sitä asianomaisilta itseltään. Kyseessä on yksinkertaisesti tieto joka ei minulle kuulu, toisin sanoen juoru.

Vierailija kirjoitti:

Olimme veljeni kanssa hyvin läheisiä ennen kuin tuo lapsi syntyi. Nyt siitäkään suhteesta ei ole mitään jäljellä. Kai sitä saa olla surullinen. Mielestäni todella kummallinen perhe heillä.-ap

Se ei ole sun ydinperhees, joten lakkaa ulvomasta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä tasolla on juoruilua avautua vanhalle ystävälle, joka sattuu olemaan veljeni ex, siitä, että olen surullinen, koska veljeni ei halua enää nähdä minua? En todellakaan jutellut hänen kanssaan veljeni lapsen ongelmista ja tuo avautuminen uudesta naisestakin tuli aivan puskista minullekin. Luultavasti ajatteli, että veljeni uusi nainen on kieltänyt tapaamasta sukulaisia tai mistä minä tiedän.

Ap

Vastauksena kysymykseesi:

1) kyseessä on veljesi ex

2) kyseessä on vanha ystävä, ei kertomasi mukaan ainoa ystäväsi tai paras ystäväsi

Näiden tietojen valossa on sopimatonta avautua juuri tälle ihmiselle veljestäsi.

Sitäkin sopimattomampaa on, että kun veljesi ex on alkanut avautumaan veljesi nykyisestä, et ole sanonut hänelle että tämä taitaa olla sellainen asia joka minulle ei kuulu, ja päättänyt jättää asian huomiotta.

Esim minä olen kuullut sisareni parisuhdeongelmasta yhteiseltä tutulta ja sanonut ettei asia minulle kuulu. En ole antanut kertoman vaikuttaa minun suhtautumiseen siskoa tai hänen puolisoa kohtaan millään tavalla - sillä en ole kuullut sitä asianomaisilta itseltään. Kyseessä on yksinkertaisesti tieto joka ei minulle kuulu, toisin sanoen juoru.

Ystävä kuin ystävä. Olen tuntenut tuon ihmisen 20 vuotta kouluajoista lähtien. Jos sanon hänelle ”on kurjaa, kun veljeäni ei enää tapaa koskaan. Oletko nähnyt häntä viime aikoina?” ja hän kertoo, että veljeni vaimo halusi tietää kaiken heidän välisestä jutustelusta, niin että jopa kaappasi veljeni whatsapp-tilin jne., että ei enää edes tiennyt kenen kanssa jutteli.

Toki hieman ihmettelin tätä juttua, mutta emme me sen enempää heistä ”juorunneet”. Ap

Jokaisella on oikeus päättää noista asioista itse. Mutta tiedän kyllä tuon ihmistyypin. Tuttavapiirissäni tuo, että ei anneta lasta hoitoon, on jostain syystä yhdistynyt juuri tuohon mainitsemaasi, että vanhemmat eivät pysty jämäkkään päätöksentekoon, vaan taaperosta asti lapsen annetaan johtaa. Siis samoissa perheissä, missä vanhemmat eivät pysty olla yhtään erossa lapsistaan, on omassa tuttavapiirissäni poikkeutta tuo, että lapsen päätettäväksi annetaan sellaisia asioita, joista lapsi ei ikätasonsa vuoksi ole valmis päättämään. Ovathan tuollaiset ihmiset raskasta seuraa, etenkin, jos vielä dramaattisesti valittavat uupumustaan, mutta eivät suostu ottamaan apua vastaan. Moni saa marttyyrinkruunusta mielihyvää. Tietyissä mammapiireissä on ihan oikeasti kehuskelun aihe, mitä pidempään on taaperoimettänyt ja mitä vanhempi lapsi on ollut ollessaan ensimmäistä kertaa isovanhemmillaan yökylässä.

Ei sinun kannata tuohon tilanteeseen puuttua, lapsen vanhemmat loukkaantuisivat sydänjuuriaan myöten. Eikä tuo ole niin suuri epäkohta, että siihen olisi lapsen edun nimessä kannattavaa puuttua, vaikka ymmärrän kyllä, että tietynlainen lapsen jalustalle nostaminen, hysteerisyys ja vanhemman takertuminen lapseensa voivat näyttää sairaalloiselta. Suuresta vahingosta ei kuitenkaan ole kyse. Tuosta asiasta päättäminen on vanhempien asia. Vanhemman ei ole pakko olla kympin vanhempi, eikä tuosta asiasta arvosteleminen ole välien menettämisen arvoista. Anna heidän kieriskellä omassa marttyyriudessaan. Useimmille tuollaisille käy niin, että sitten kun hoitoapu kelpaisi, ei kukaan enää olekaan tyrkyllä, mutta hienoa on tietysti, jos siinä vaiheessa astut esiin ja pääset syventämään suhdetta lapseen.

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella on oikeus päättää noista asioista itse. Mutta tiedän kyllä tuon ihmistyypin. Tuttavapiirissäni tuo, että ei anneta lasta hoitoon, on jostain syystä yhdistynyt juuri tuohon mainitsemaasi, että vanhemmat eivät pysty jämäkkään päätöksentekoon, vaan taaperosta asti lapsen annetaan johtaa. Siis samoissa perheissä, missä vanhemmat eivät pysty olla yhtään erossa lapsistaan, on omassa tuttavapiirissäni poikkeutta tuo, että lapsen päätettäväksi annetaan sellaisia asioita, joista lapsi ei ikätasonsa vuoksi ole valmis päättämään. Ovathan tuollaiset ihmiset raskasta seuraa, etenkin, jos vielä dramaattisesti valittavat uupumustaan, mutta eivät suostu ottamaan apua vastaan. Moni saa marttyyrinkruunusta mielihyvää. Tietyissä mammapiireissä on ihan oikeasti kehuskelun aihe, mitä pidempään on taaperoimettänyt ja mitä vanhempi lapsi on ollut ollessaan ensimmäistä kertaa isovanhemmillaan yökylässä.

Ei sinun kannata tuohon tilanteeseen puuttua, lapsen vanhemmat loukkaantuisivat sydänjuuriaan myöten. Eikä tuo ole niin suuri epäkohta, että siihen olisi lapsen edun nimessä kannattavaa puuttua, vaikka ymmärrän kyllä, että tietynlainen lapsen jalustalle nostaminen, hysteerisyys ja vanhemman takertuminen lapseensa voivat näyttää sairaalloiselta. Suuresta vahingosta ei kuitenkaan ole kyse. Tuosta asiasta päättäminen on vanhempien asia. Vanhemman ei ole pakko olla kympin vanhempi, eikä tuosta asiasta arvosteleminen ole välien menettämisen arvoista. Anna heidän kieriskellä omassa marttyyriudessaan. Useimmille tuollaisille käy niin, että sitten kun hoitoapu kelpaisi, ei kukaan enää olekaan tyrkyllä, mutta hienoa on tietysti, jos siinä vaiheessa astut esiin ja pääset syventämään suhdetta lapseen.

Olen ihan samaa mieltä tuosta, että joillain taustalla voi olla se että lapsi on kaiken keskipiste, mutta kieltämättä täytyy sanoa, että mielestäni se on vain hyvä mitä vanhempana lapsi menee yökylään ensimmäistä kertaan - siis lapsen kannalta, ei välttämättä vanhempien, ja vanhempien hyvinvointi on tärkeää.

Minä varmaan olen tuollainen kuvaamasi äiti ainakin "pinnallisin puolin", kaikki lapset olleet vajaa 2-vuotiaina ensimmäistä kertaa yökylässä ja tuohon aikaan olen lopettanut imetyksenkin. Lapset oli yleensä alle kouluikäisinä parilla samalla, tutulla ja turvallisella, hoitajalla aina hoidossa. Uskon että itse olen sellainen, että jos joku olisi kovin vaatinut tai pyydellyt jo pientä lasta hoitoon, niin en olisi hänelle halunnut isompanakaan antaa. Olisi jäänyt ns. huono maku ja vähän sellainen kalvaava epäluottamus, että miksi jollekin on niin tärkeää saada hoitaa toisen vauvaa/pikkutaaperoa :/ ei se välttämättä oikein ole, mutta kunhan mietin miltä itsestäni olisi tuntunut, kun olen ollut ne ensimmäiset pari vuotta "kiinni" lapsissani.

Nyt koululaisina lapset ovat iloisia, sosiaalisia, näyttävät hyvin tunteitaan ja tahtoaankin, mutta myös empaattisia. Koen tehneeni monta asiaa oikein, ja välillä mietin, että toisin ehkä olisi jos lapset olisivat vähän väliä olleet jollain sukulaisella milloin hoidossa ja milloin yökylässä. Mutta totta kai väärässä voin olla. Mutta ei meillä lapset ole ikinä tätä rekeä vetäneet, vaan vanhemmat päättäneet aina asioista viime kädessä, ja se on ehkä se ero mikä on kirjoittamasi kaltaiseen vanhempaan.

Vierailija kirjoitti:

Millä tasolla on juoruilua avautua vanhalle ystävälle, joka sattuu olemaan veljeni ex, siitä, että olen surullinen, koska veljeni ei halua enää nähdä minua? En todellakaan jutellut hänen kanssaan veljeni lapsen ongelmista ja tuo avautuminen uudesta naisestakin tuli aivan puskista minullekin. Luultavasti ajatteli, että veljeni uusi nainen on kieltänyt tapaamasta sukulaisia tai mistä minä tiedän.

Ap

"Uusi nainen" on ollut kuitenkin veljesi vaimo jo vuosikaudet ja heillä on jo 4-vuotias lapsikin. Kertoo paljon asenteestasi!

Ilmeisesti vielä kuitenkin haluat olla väleissä veljesi perheen kanssa ja olla heidän lapsen kanssa tekemisissä? Mitä jos oman näkökulman sijaan, yrittäisit edes miettiä asiaa veljesi ja vaimonsa näkökulmasta, ja olemaan hieman kriittinen itseäsi kohtaan? Ei se ainakaan tilannetta pahenna! Se että tunnet empatiaa toista kohtaan, ei vaadi sitä että olet hänen kanssaan samaa mieltä. Yritä erityisesti miettiä lapsen syntymää, vauva-aikaa, taaperoaikaakin, ja teidän puolen suvun käytöstä silloin. Sanoit kyllä ettei kukaan saa hoitaa lasta, mutta oletkohan varmasti oikeassa, jospa veljesi ei vain henno sanoa sinulle että esimerkiksi vaimonsa äiti, sisko tai ystävä hoitaa välillä?

Jos yhtään uskallat arvella, että ehkä he eivät halua nimenomaan sinun ja äitisi osallistuvan vahvasti lapsen elämään, niin tässä muutamia apukysymyksiä, mitä voit miettiä tuolta ajalta: minkä ikäinen lapsi oli kun pyysitte/ehdotitte hoitoapua? Miten käyttäydyitte kun lapsi oli vastasyntynyt? Olitteko ns. yli-innokkaita? Huomioitteko tuoreen äidin tarvetta olla vauvansa kanssa, vai oliko asenteenne enemmän sellainen, että saavathan vanhemmat sylitellä vauvaa muulloin? Käsi sydämelle, neuvoitteiko, ihmettelittekö ääneen hoitotapoja, kauhistelitteko/säikyittekö jopa miten vauvaikäistä/taaperoikäistä hoidetaan? Puhuitteko jo ikään nähden kovin radikaaleista hoitotoiveista vanhempien kuullen, kuten että veisitte lapsen reissuun, olisi ihanaa jos vauva tulisi yöksi hoitoon? Jos esimerkiksi äiti hoiti lasta, puki, syötti tai vaihtoi vaippaa, niin annoitteko hänen tehdä sen rauhassa vai menittekö pyytämättä auttamaan? Annoitteko vanhemmille rauhan olla vanhempia esim leikkiessään/vuorovaikuttaessaan lapsen kanssa, puutuitteko kiukku- ja itkukohtauksiin? Noudatitteko vanhempien toiveita ja pyyntöjä esimerkiksi vierastamisen, syliin nostelun yms. suhteen?

Itse ainakin äitinä uskallan väittää, että ne ensimmäiset pari vuotta ovat herkkää aikaa äidille. Jos silloin anoppi tai käly tuntuu kävelevän yli, selittää vauvasta kuin se olisi hänenkin lapsi, pyytää jo vastasyntynyttä hoitoon, puuttuu vanhempien tilanteisiin lapsen kanssa, "omii" lasta, niin jälki voi olla juurikin tuota. En väitä että olisit sellainen ollut, haastan vain miettimään asiaa. Minulla on ollut tosi hienotunteinen anoppi (kälyä ei ole), ja muistan kuinka hän vauva-aikana korosti minun tärkeyttä lapselle ja taaperoikäisellekin puhui niin kauniisti minusta. Ei ikinä ollut tunkeileva tai olettanut etten pärjää lapseni kanssa, apua tarjosi saatesanoilla, sitten kun joskus tuntuu että hoitoapua tarvitsette, niin minua saa pyytää. Eikä sitten sen jälkeen ehdotellut tai vihjaillut mitään, antoi pallon täysin meille. Aina osoitti kunnioittavansa meitä lasten vanhempina. Hän teki todella arvokasta työtä suhteemme eteen, se täytyy sanoa. Minusta kuulostaa jokseenkin siltä, ettet sinä edes välitä tutustua lapsen äitiin ja olla mukava hänelle, kuin sinulla kiinnostaisi vain veljesi ja heidän lapsi. Sinulla on ehkä vielä mahdollisuus tulla läheiseksi heidän lapselle, mutta se vaatii aitoa kiinnostusta myös hänen äidin tunteita kohtaan ja avointa keskustelua.