En saa hoitaa veljeni lasta, eikä saa juuri kukaan muukaan!

Kivaa jos joku saa hoitoapua vaikka miehen siskolta. Meillä taas miehen sisko ei ole kertaakaan tarjoutunut lasten hoitajaksi ja luonteen tuntien tiedän että ei kannata kysellä. Kyseessä on henkilö joka on siisteys neuroottinen (ei pelkästään minun arvioni vaan mieheni tunnustama tosiasia) ja sellainen ihminen joka ei kestä mitään mitä nyt luonnollisesti pikkulapsista tulee kuten melua tai sotkua.

Jos luulette että hän on lapseton niin ei, mutta on vain yhden hiljaisen tyttölapsen joka on jo teini-ikäinen ja en ihmetteleyhtään että lapsiluku on jäänyt yhteen. On mahtanut olla vaikeaa jo yhden lapsen kanssa kun on huomannut että ääntä ja sotkua lapsista aina tulee jonkin verran.

Esittää lapsirakasta mutta selvästi kauhistuu jos lapset eivät vain istu sohvalla liikkumatta ja hiljaa.

Täytyy sanoa että kyllä vihastuttu kun oli röyhkeänä vielä sanonut että toisen lapsen voisi (sen rauhallisemman ha hiljaisemman) voisi joskus ottaa hoitoon mutta toisesta ei puhunut mitään.

Muutenkin sen tyyppinen ihminen että haluaa vain hyötyä ihmisistä ja jos joistain on vaivaa niin ei seura kiinnosta esim. lasten seura.

Neidin piti saada astianpesukonekin kun ei hänellä on niin paljon tiskiä kuulemma. (kahden hengen talous) Oli ihan myrtsinä kun vuokra-asunnossa ei ollut valmiiksi sellaista. Yritti saada mieheni ostamaan sellaisen mutta onneksi mies ei ostanut vaan sanoi että eiköhän se voi odottaa kun ei ole ollenkaan pakollinen hänelle ja hänen tyttärelleen. No sai sitten erään ystävän ostamaan hänelle astianpesukoneen. Esittää superköyhää mutta oikeasti jemmaa joka kuukausi tukisummista säästöön joilla sitten matkustaa. On valinnut tuttavikseen varakkaampaa porukkaa joille sitten esittää superköyhää yksinhuoltajaa ja säälipisteillä jopa hyötyy taloudellisesti ystävistään.

Vierailija kirjoitti:

Neidin piti saada astianpesukonekin kun ei hänellä on niin paljon tiskiä kuulemma. (kahden hengen talous) Oli ihan myrtsinä kun vuokra-asunnossa ei ollut valmiiksi sellaista. Yritti saada mieheni ostamaan sellaisen mutta onneksi mies ei ostanut vaan sanoi että eiköhän se voi odottaa kun ei ole ollenkaan pakollinen hänelle ja hänen tyttärelleen

Että ihan astianpesukone. Onneksi sentään veljesi tiesi, ettei sellaista tarvita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neidin piti saada astianpesukonekin kun ei hänellä on niin paljon tiskiä kuulemma. (kahden hengen talous) Oli ihan myrtsinä kun vuokra-asunnossa ei ollut valmiiksi sellaista. Yritti saada mieheni ostamaan sellaisen mutta onneksi mies ei ostanut vaan sanoi että eiköhän se voi odottaa kun ei ole ollenkaan pakollinen hänelle ja hänen tyttärelleen

Että ihan astianpesukone. Onneksi sentään veljesi tiesi, ettei sellaista tarvita.

Niin, siis mieheni onneksi tiesi että ei hänen tarvitse sentään hänen rahoillaan alkaa astianpesukonetta siskolleen ostamaa. Kahden hengen talous pitäisi kyllä pärjätä ihan hyvin ilman kunnes pystyy itse omilla rahoillaan ostamaan. (sai sitten säälipisteillä hyvätuloisen ystävän ostamaan lahjaksi) Ei se sitä omilla rahoilla olisi ikinä ostanutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen veljeni ehkä paremmin kuin te, jotka kommentoitte tänne. Mielestäni veljeni oli täysin eri persoona ennen perheen perustamista. Hän kyseli kuulumisiani ja teimme paljon yhdessä. Nykyään hän on kovin vaisu, kutsuu kylään kerran vuodessa synttäreille jne. Asumme kuitenkin samassa kaupungissa.

Jos joku kuvittelee, että olen aina ajatellut heidän perheensä olevan outo, niin ei pidä paikkansa. Tässä vuosien varrella minulle on vain kehittynyt sellainen kuva heistä, että he eivät jostain syystä halua tukiverkkoa ympärilleen, eikä kukaan muu saa viettää aikaa heidän lapsensa kanssa. Mielestäni he ovat jotenkin eristyneitä ja tämän lisäksi lapsi käyttäytyy oudosti. Veljeni usein kyllä viestittelee kanssani ja kertoo kuulumisia. En usko, että hän valehtelee, kun kertoo etteivät he ole käyneet edes elokuvissa sen jälkeen, kun lapsi syntyi ja että lapsen kanssa on välilllä todella rankkaa juurikin aloituksessa mainituista syistä. Silti apua ei kaivata.

En todellakaan ole tyrkyttänyt apuani enää vuosiin, sillä olen huomannut, ettei sitä haluta ottaa vastaan. Pystyn kyllä elämään elämääni ilman, että osallistun veljeni lapsen elämään millään tavalla, mutta jotenkin tämä tilanne tuntuu silti oudolta, sillä veljeni oli ennen aivan erilainen. Hän puhui usein ennen lapsen syntymää siitä, kuinka mm. isovanhemmat pääsevät sitten hoitamaan pienokaista jne ja että äitimme voisi ottaa lapsen jopa hoitoon, kun lapsen äiti palaa töihin.

Ei minulla ole mitään heitä vastaan, mutta olen alkanut ihmetellä, miksi ei haluta enää olla väleissä sukulaisten kanssa, vaikka mitään riitaa tai selän takana pahan puhumista ei ole minun ja äitini kesken koskaan ollut. ap

Joillakin naisilla se omustushalu oman lapsen suhteen on tosi vahva ja eipä sitä ulkopuolinen voi muuta kuin hyväksyä. Toisia taas se kokonaisvaltainen äitiys vain ahdistaisi ja ovat vain tyytyväisiä jos joku muu haluaa hoivata lasta. Itse tykkään enemmän ystävinä ja lähipiirissä jälkimmäisestä, mutta ekatkin saa vapaasti elää tahtomallaan tavalla.

Kukaan äiti tuskin haluaa antaa lastaan hoitoon pahantahtoiselle lapsettomalle sukulaiselle, joka juoruilee selän takana ja paheksuu kaikkea.

Viestissäsi sanot aikalailla suoraan että haluaisit hoitaa lasta, ja sinua harmittaa kun sellaiseen ei anneta mahdollisuutta. Mutta jos veljesi perhe ei tarvitse lastenhoitoapua, niin siinäpä se. Ei heillä ole mitään velvollisuutta antaa lasta hoitoosi vaikka et saisikaan omia lapsia, niin ikävää kuin se onkin.

Ihan hyviä vastauksia tullut jo, ei niihin lisättävää sinänsä. Mutta jäin ihan tätinä ja äitinä miettimään aloituksen kohtaa, että kukaan ei saa kyläilyjen aikana olla lapsen kanssa ilman että vanhemmat ovat läsnä.

Siis kiinnittävätkö ihmiset oikeasti huomiota tuollaiseenkin kyläillessä lapsiperheessä, että saavatko olla ilman vanhempia lapsen kanssa vaikkapa olohuoneessa? Onko tämä "juttu", että vanhemmilla pitäisi olla silmää jättää lapsi kahden mummon tai tädin kanssa ja poistua tekosyiden varjolla toiseen huoneeseen?

Siis kun minusta kyläillessä tavataan koko perhettä. En ole itse ikinä kiinnittänyt edes huomiota tuollaiseen asiaan. Ainakaan en ole tarkoituksella jättänyt lapsia toisten "vahdittavaksi" kun vanhempien vastuullahan ne joka tapauksessa ovat, enkä erityisemmin muista itse kiinnittäneen huomiota tuollaiseen asiaan muiden luona.

Olenkohan minä sinun veljesi kumppani. Meillä ei olla enää veljen siskoon yhteyksissä, sen verran pahasti minut haukkui ja hänellä oli aina mielipide meidän asioista. Lapsettomana neuvomassa miten pitää tehdä omien lastemme kanssa.

No anoppiin ei luoteta kumpikaan, ettei antaisi tuolle siskolle hoitoon myös. Ja kerran pyydettiin anoppia hoitamaan ja siitä haukkui meidän pitkin sukua kuinka apua pyydetään. Nyt valittavat tuolle siskolle, että emme anna hänen hoitaa lapsiamme. Onneksi kuulimme nähä yhdeltä toiselta sukulaiselta, olimme koko ajan oikeassa.

Kyllä minuakin ärsyttää, kun anoppi yrittää väkisin hätistää meidät mieheni kanssa jonnekin, että saisi hoitaa lasta.

Hän alkoi jo raskausaikana joka kerta tavatessamme selittämään, mitä kaikkea sitten tekee lapsen kanssa, kun on tätä hoitamassa, selitti myös, miten kukaan ei pärjää ilman jatkuvaa lastenhoitoapua jne. No hän ei pärjännytkään, vaan hänen oma äitinsä ja toinen sukulainen asuivat hänen luonaan yli vuoden sen jälkeen kun mieheni oli syntynyt.

Hänelle on sanottu koko ajan, että ei tarvita apua, ei tarvita lastenvahtia. Silti jatkuvasti tyrkyttää apuaan eikä usko. Joten jos sinä teet näin, en ihmettele että apusi ei kelpaa. 

Ja ainiin, lapsi ei ole koskaan ollut anopin kanssa kahden, ihan anopin mielenterveydellisistä syistä, mitä hän ei tosin ymmärrä ja on hyvin loukkaantunut tästä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minuakin ärsyttää, kun anoppi yrittää väkisin hätistää meidät mieheni kanssa jonnekin, että saisi hoitaa lasta.

Hän alkoi jo raskausaikana joka kerta tavatessamme selittämään, mitä kaikkea sitten tekee lapsen kanssa, kun on tätä hoitamassa, selitti myös, miten kukaan ei pärjää ilman jatkuvaa lastenhoitoapua jne. No hän ei pärjännytkään, vaan hänen oma äitinsä ja toinen sukulainen asuivat hänen luonaan yli vuoden sen jälkeen kun mieheni oli syntynyt.

Hänelle on sanottu koko ajan, että ei tarvita apua, ei tarvita lastenvahtia. Silti jatkuvasti tyrkyttää apuaan eikä usko. Joten jos sinä teet näin, en ihmettele että apusi ei kelpaa. 

Ja ainiin, lapsi ei ole koskaan ollut anopin kanssa kahden, ihan anopin mielenterveydellisistä syistä, mitä hän ei tosin ymmärrä ja on hyvin loukkaantunut tästä.

Meilläkin oli tuollaista käytöstä anopilta, rauhoittui toisen lapsen kohdalla onneksi. Tosi inhottavalta se tuntuu tuoreesta äidistä, kun joka tapaamisella vauva-ajasta lähtien pyydetään, vihjaillaan jne. antamaan lapsi hoitoon. Minun anoppini "oletti", että olisi saanut hoitaa jo viikon vanhaa vauvaa..

Kai tuollaisesta jotenkin tulee sellainen olo, että toinen pitää sitä lasta esineenä, kuin nukkena jota toisten annetaan lainata, vaikka näin varmasti harvalla on. Mutta yritän siis selittää sitä tunnetta mikä äidille tuollaisesta käytöksestä tulee, sillä ainakin minun kohdalla se söi luottamusta anoppia kohtaan. Eikä ole paljon saanutkaan hoitaa. Ja mielestäni jos jo vauvaikäistä pyytää kovin innokkaasti hoitoon, se tarkoittaa myös sitä että toinen ei ymmärrä/halua ymmärtää vanhempien merkitystä lapselle. Jos siis vanhemmat ovat vieläpä sanoneet, ettei apua tarvita. Ja se jos jokin vähentää halua antaa oman lapsen hoitoon jollekin.

Toisaalta olen koittanut omaa anoppia ymmärtää siitä näkökulmasta, että ehkä hän nimenomaan miehen äitinä pelkää jäävänsä ulkopuolelle ja siksi on käyttäytynyt noin.

Minustakin on outoa että kyläillessä vanhempien pitäisi olla jossain muualla, ja antaa vieraiden olla lapsen kanssa kahden. Eikö se olisi jopa huonoa käytöstä? Kyllä minä ainakin pyrin olemaan vieraideni kanssa samassa tilassa. Ja kun kuulostaa siltä etteivät edes tapaa kovin usein, niin lapsenkin on helpompi tutustua vieraisiin kun vanhemmat ovat paikalla. Meidän lapsi ainakin viettää kahdenkeskistä aikaa vain sellaisten aikuisten kanssa joiden kanssa on vietetty paljon aikaa perheenä. Ei lapseen tutustuta ensisijaisesti kahdestaan, vaan lapsi tulee tutuksi ensin osana perhettä, ja sitten ehkä (huom, ehkä) tulee tilanteita jolloin vanhemmat eivät ole paikalla. Tämä riippuu ihan vanhempien halusta ja tarpeista. Pieni lapsi ei tarvitse kahdenkeskistä aikaa vieraiden aikuisten kanssa, hän sosiaalistuu paremmin kun oma vanhempi on paikalla ja näyttää tilanteissa esimerkkiä, sekä toimii lapsen peilinä ja tulkkina.

Sanoit myös ettet ole pyytänyt lasta hoitoon enää vuosiin, ja lapsi on nyt neljä. Se osoittaa mielestäni selvästi että olet halunnut hoitaa häntä liian innokkaasti ja liian pienenä. Se taas osoittaa ettet ymmärrä vanhempien merkitystä pienelle lapselle, tai sitä miten pieni lapsi kokee vieraat ihmiset.

Vanhemman puuttuminen on pienelle stressi, ja häntä soveltuu hoitamaan ainoastaan ihminen joka suhtautuu tuohon ikävään empaattisesti. Pieni lapsi ei vielä pysty ylläpitämään kuvaa äidistä mielessään, joten hoitajan ensisijainen velvollisuus on tukea häntä siinä tilanteessa, ei muodostaa lapsen kanssa jotain omaa kahdenkeskistä suhdetta. Sen aika on myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen veljeni ehkä paremmin kuin te, jotka kommentoitte tänne. Mielestäni veljeni oli täysin eri persoona ennen perheen perustamista. Hän kyseli kuulumisiani ja teimme paljon yhdessä. Nykyään hän on kovin vaisu, kutsuu kylään kerran vuodessa synttäreille jne. Asumme kuitenkin samassa kaupungissa.

Jos joku kuvittelee, että olen aina ajatellut heidän perheensä olevan outo, niin ei pidä paikkansa. Tässä vuosien varrella minulle on vain kehittynyt sellainen kuva heistä, että he eivät jostain syystä halua tukiverkkoa ympärilleen, eikä kukaan muu saa viettää aikaa heidän lapsensa kanssa. Mielestäni he ovat jotenkin eristyneitä ja tämän lisäksi lapsi käyttäytyy oudosti. Veljeni usein kyllä viestittelee kanssani ja kertoo kuulumisia. En usko, että hän valehtelee, kun kertoo etteivät he ole käyneet edes elokuvissa sen jälkeen, kun lapsi syntyi ja että lapsen kanssa on välilllä todella rankkaa juurikin aloituksessa mainituista syistä. Silti apua ei kaivata.

En todellakaan ole tyrkyttänyt apuani enää vuosiin, sillä olen huomannut, ettei sitä haluta ottaa vastaan. Pystyn kyllä elämään elämääni ilman, että osallistun veljeni lapsen elämään millään tavalla, mutta jotenkin tämä tilanne tuntuu silti oudolta, sillä veljeni oli ennen aivan erilainen. Hän puhui usein ennen lapsen syntymää siitä, kuinka mm. isovanhemmat pääsevät sitten hoitamaan pienokaista jne ja että äitimme voisi ottaa lapsen jopa hoitoon, kun lapsen äiti palaa töihin.

Ei minulla ole mitään heitä vastaan, mutta olen alkanut ihmetellä, miksi ei haluta enää olla väleissä sukulaisten kanssa, vaikka mitään riitaa tai selän takana pahan puhumista ei ole minun ja äitini kesken koskaan ollut. ap

Joillakin naisilla se omustushalu oman lapsen suhteen on tosi vahva ja eipä sitä ulkopuolinen voi muuta kuin hyväksyä. Toisia taas se kokonaisvaltainen äitiys vain ahdistaisi ja ovat vain tyytyväisiä jos joku muu haluaa hoivata lasta. Itse tykkään enemmän ystävinä ja lähipiirissä jälkimmäisestä, mutta ekatkin saa vapaasti elää tahtomallaan tavalla.

Kukaan äiti tuskin haluaa antaa lastaan hoitoon pahantahtoiselle lapsettomalle sukulaiselle, joka juoruilee selän takana ja paheksuu kaikkea.

Minusta liiottelet ja reagointisi on just tuolle kuvaamalleni omistushaluiselle äipälle ominainen. Mulla on lapseton sukulainen, joka on aina hoitanut lastani paljon. Arvostelee ajoittain tapaani hoitaa lasta... johtuu varmaan siitä, että toivoivat ja yrittivät lasta miehensä kanssa pitkään ja jos sen yrittämisen jälkeen olisivat saaneet, lapsi olisi ollut heidän koko elämänsä keskipiste. Niinpä moittii mua jos en aina heti reagoi lapsen jokaiseenkin pieneen oikkuun kuten hän reagoi... joskus se ärsyttää, mutta samalla en halua menettääkään sitä mitä tuo sukulainen mulle ja myös lapselle antaa... harva on niin onnekas kuin minä siinä että pääsee niin helposti irrottautumaan omiin menoihinsa... ja että sillä aikaa lasta hoitaa sukulainen, jolle tuo lapsi on todella todella tärkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minuakin ärsyttää, kun anoppi yrittää väkisin hätistää meidät mieheni kanssa jonnekin, että saisi hoitaa lasta.

Hän alkoi jo raskausaikana joka kerta tavatessamme selittämään, mitä kaikkea sitten tekee lapsen kanssa, kun on tätä hoitamassa, selitti myös, miten kukaan ei pärjää ilman jatkuvaa lastenhoitoapua jne. No hän ei pärjännytkään, vaan hänen oma äitinsä ja toinen sukulainen asuivat hänen luonaan yli vuoden sen jälkeen kun mieheni oli syntynyt.

Hänelle on sanottu koko ajan, että ei tarvita apua, ei tarvita lastenvahtia. Silti jatkuvasti tyrkyttää apuaan eikä usko. Joten jos sinä teet näin, en ihmettele että apusi ei kelpaa. 

Ja ainiin, lapsi ei ole koskaan ollut anopin kanssa kahden, ihan anopin mielenterveydellisistä syistä, mitä hän ei tosin ymmärrä ja on hyvin loukkaantunut tästä.

Meilläkin oli tuollaista käytöstä anopilta, rauhoittui toisen lapsen kohdalla onneksi. Tosi inhottavalta se tuntuu tuoreesta äidistä, kun joka tapaamisella vauva-ajasta lähtien pyydetään, vihjaillaan jne. antamaan lapsi hoitoon. Minun anoppini "oletti", että olisi saanut hoitaa jo viikon vanhaa vauvaa..

Kai tuollaisesta jotenkin tulee sellainen olo, että toinen pitää sitä lasta esineenä, kuin nukkena jota toisten annetaan lainata, vaikka näin varmasti harvalla on. Mutta yritän siis selittää sitä tunnetta mikä äidille tuollaisesta käytöksestä tulee, sillä ainakin minun kohdalla se söi luottamusta anoppia kohtaan. Eikä ole paljon saanutkaan hoitaa. Ja mielestäni jos jo vauvaikäistä pyytää kovin innokkaasti hoitoon, se tarkoittaa myös sitä että toinen ei ymmärrä/halua ymmärtää vanhempien merkitystä lapselle. Jos siis vanhemmat ovat vieläpä sanoneet, ettei apua tarvita. Ja se jos jokin vähentää halua antaa oman lapsen hoitoon jollekin.

Toisaalta olen koittanut omaa anoppia ymmärtää siitä näkökulmasta, että ehkä hän nimenomaan miehen äitinä pelkää jäävänsä ulkopuolelle ja siksi on käyttäytynyt noin.

Musta tuossa on kyse sukupolvierosta. Ennen pienet lapset just lykättiin suvun mummoille ja muille hoitoon, ei aikuinen työkuntoinen nainen voinut vain vauvaan keskittyä. Koko suku kasvatti. Eikä se musta oo huono malli edelleenkään  niille joille se sopii. Nuo tunkeilevat sukulaiset ovat oman aikansa kasvatteja hekin.

Vierailija kirjoitti:

Minustakin on outoa että kyläillessä vanhempien pitäisi olla jossain muualla, ja antaa vieraiden olla lapsen kanssa kahden. Eikö se olisi jopa huonoa käytöstä? Kyllä minä ainakin pyrin olemaan vieraideni kanssa samassa tilassa. Ja kun kuulostaa siltä etteivät edes tapaa kovin usein, niin lapsenkin on helpompi tutustua vieraisiin kun vanhemmat ovat paikalla. Meidän lapsi ainakin viettää kahdenkeskistä aikaa vain sellaisten aikuisten kanssa joiden kanssa on vietetty paljon aikaa perheenä. Ei lapseen tutustuta ensisijaisesti kahdestaan, vaan lapsi tulee tutuksi ensin osana perhettä, ja sitten ehkä (huom, ehkä) tulee tilanteita jolloin vanhemmat eivät ole paikalla. Tämä riippuu ihan vanhempien halusta ja tarpeista. Pieni lapsi ei tarvitse kahdenkeskistä aikaa vieraiden aikuisten kanssa, hän sosiaalistuu paremmin kun oma vanhempi on paikalla ja näyttää tilanteissa esimerkkiä, sekä toimii lapsen peilinä ja tulkkina.

Sanoit myös ettet ole pyytänyt lasta hoitoon enää vuosiin, ja lapsi on nyt neljä. Se osoittaa mielestäni selvästi että olet halunnut hoitaa häntä liian innokkaasti ja liian pienenä. Se taas osoittaa ettet ymmärrä vanhempien merkitystä pienelle lapselle, tai sitä miten pieni lapsi kokee vieraat ihmiset.

Vanhemman puuttuminen on pienelle stressi, ja häntä soveltuu hoitamaan ainoastaan ihminen joka suhtautuu tuohon ikävään empaattisesti. Pieni lapsi ei vielä pysty ylläpitämään kuvaa äidistä mielessään, joten hoitajan ensisijainen velvollisuus on tukea häntä siinä tilanteessa, ei muodostaa lapsen kanssa jotain omaa kahdenkeskistä suhdetta. Sen aika on myöhemmin.

Mulla on yksi ystävä jolla ns. koko suku on kasvattanut lapsen ja on kyllä todella mukava lapsi. Jää rauhallisesti hoitoon mummeille, isotädeille ja muille sukulaisille... kun vanhempansa lähtevät vilkuttaa heille vaan hyväntuulisena. Sitten näillä jotka on keskittyneet siihen vanhempi-lapsi suhteen luomiseen 24h vuorokaudessa, pienetkin erot tuntuu olevan hirveitä hylkäämiskokemuksia lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen veljeni ehkä paremmin kuin te, jotka kommentoitte tänne. Mielestäni veljeni oli täysin eri persoona ennen perheen perustamista. Hän kyseli kuulumisiani ja teimme paljon yhdessä. Nykyään hän on kovin vaisu, kutsuu kylään kerran vuodessa synttäreille jne. Asumme kuitenkin samassa kaupungissa.

Jos joku kuvittelee, että olen aina ajatellut heidän perheensä olevan outo, niin ei pidä paikkansa. Tässä vuosien varrella minulle on vain kehittynyt sellainen kuva heistä, että he eivät jostain syystä halua tukiverkkoa ympärilleen, eikä kukaan muu saa viettää aikaa heidän lapsensa kanssa. Mielestäni he ovat jotenkin eristyneitä ja tämän lisäksi lapsi käyttäytyy oudosti. Veljeni usein kyllä viestittelee kanssani ja kertoo kuulumisia. En usko, että hän valehtelee, kun kertoo etteivät he ole käyneet edes elokuvissa sen jälkeen, kun lapsi syntyi ja että lapsen kanssa on välilllä todella rankkaa juurikin aloituksessa mainituista syistä. Silti apua ei kaivata.

En todellakaan ole tyrkyttänyt apuani enää vuosiin, sillä olen huomannut, ettei sitä haluta ottaa vastaan. Pystyn kyllä elämään elämääni ilman, että osallistun veljeni lapsen elämään millään tavalla, mutta jotenkin tämä tilanne tuntuu silti oudolta, sillä veljeni oli ennen aivan erilainen. Hän puhui usein ennen lapsen syntymää siitä, kuinka mm. isovanhemmat pääsevät sitten hoitamaan pienokaista jne ja että äitimme voisi ottaa lapsen jopa hoitoon, kun lapsen äiti palaa töihin.

Ei minulla ole mitään heitä vastaan, mutta olen alkanut ihmetellä, miksi ei haluta enää olla väleissä sukulaisten kanssa, vaikka mitään riitaa tai selän takana pahan puhumista ei ole minun ja äitini kesken koskaan ollut. ap

Joillakin naisilla se omustushalu oman lapsen suhteen on tosi vahva ja eipä sitä ulkopuolinen voi muuta kuin hyväksyä. Toisia taas se kokonaisvaltainen äitiys vain ahdistaisi ja ovat vain tyytyväisiä jos joku muu haluaa hoivata lasta. Itse tykkään enemmän ystävinä ja lähipiirissä jälkimmäisestä, mutta ekatkin saa vapaasti elää tahtomallaan tavalla.

Kukaan äiti tuskin haluaa antaa lastaan hoitoon pahantahtoiselle lapsettomalle sukulaiselle, joka juoruilee selän takana ja paheksuu kaikkea.

Minusta liiottelet ja reagointisi on just tuolle kuvaamalleni omistushaluiselle äipälle ominainen. Mulla on lapseton sukulainen, joka on aina hoitanut lastani paljon. Arvostelee ajoittain tapaani hoitaa lasta... johtuu varmaan siitä, että toivoivat ja yrittivät lasta miehensä kanssa pitkään ja jos sen yrittämisen jälkeen olisivat saaneet, lapsi olisi ollut heidän koko elämänsä keskipiste. Niinpä moittii mua jos en aina heti reagoi lapsen jokaiseenkin pieneen oikkuun kuten hän reagoi... joskus se ärsyttää, mutta samalla en halua menettääkään sitä mitä tuo sukulainen mulle ja myös lapselle antaa... harva on niin onnekas kuin minä siinä että pääsee niin helposti irrottautumaan omiin menoihinsa... ja että sillä aikaa lasta hoitaa sukulainen, jolle tuo lapsi on todella todella tärkeä.

Oletko lukutaidoton?

Tarkoitin sitä, että kylässä ollessakaan ei saa tehdä lapsen kanssa mitään, koska vanhemmat valvovat ja päättävät, mitä lapsi saa leikkiä ja kenen kanssa. En saa esimerkiksi edes pikkuautoilla leikkiä tuon kanssa ilman, että lapsen äiti tulee väliin tai käskee veljeni tulla myös leikkimään. Siis minusta tuntuu, että lapsi ei saa olla vieraiden seurassa ilman jatkuvaa kontrollointia.

Omituisia haukkuja täällä kyllä saa niskaansa, vaikka olen avannut tilannettani hyvin vähän. Olen todellakin vasta nyt havahtunut tähän ja vasta nyt minua on alkanut todella harmittaa huonot välit veljeni perheeseen ja ylipäänsä koko lapsuudenperheemme huonot välit. Ennen veljeni oli tärkeä osa perhettämme ja teimme yhdessä reissuja, juhlimme merkkipäiviä, saunomme ja pelasimme lautapelejä äitimme kotona. Nyt veljeäni ei ole näkynyt kohta neljään vuoteen kuin pari kertaa kylässä perheineen. Oikeastaan koko perhe on jäänyt minulle ja äidille vieraaksi. Totta kai se harmittaa, eikä siinä mielestäni ole kyse siitä, että me olisimme sairaalloisia omistushaluisia kontrollifriikkejä, jotka haluavat omistaa veljeni perheen ja etenkin tämän lapsen. Minulla on kyllä ihan omakin elämäni, parisuhteeni ja harrastukset. Enkä todellakaan kaipaa mitään nukkea, vaan halusin olla jotenkin osallinen sukulaislapsen elämässä ja toki samalla myös kokea pienen palan sitä, miltä tuntuu huolehtia lapsesta tai ainakin viettää aikaa tämän kanssa.

Olen vain viime aikoina miettinyt paljon tätä asiaa ja jäänyt ikävöimään veljeni seuraa. Tuon exän tapaamisen nyt sanoisin olleen puhdas sattuma ja hän kertoi minulle tuon tapahtuman siinä samalla, kun olin itse hieman herkällä tuulella ja halusin avautua minua harmittavasta asiasta. Ap

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitin sitä, että kylässä ollessakaan ei saa tehdä lapsen kanssa mitään, koska vanhemmat valvovat ja päättävät, mitä lapsi saa leikkiä ja kenen kanssa. En saa esimerkiksi edes pikkuautoilla leikkiä tuon kanssa ilman, että lapsen äiti tulee väliin tai käskee veljeni tulla myös leikkimään. Siis minusta tuntuu, että lapsi ei saa olla vieraiden seurassa ilman jatkuvaa kontrollointia.

Omituisia haukkuja täällä kyllä saa niskaansa, vaikka olen avannut tilannettani hyvin vähän. Olen todellakin vasta nyt havahtunut tähän ja vasta nyt minua on alkanut todella harmittaa huonot välit veljeni perheeseen ja ylipäänsä koko lapsuudenperheemme huonot välit. Ennen veljeni oli tärkeä osa perhettämme ja teimme yhdessä reissuja, juhlimme merkkipäiviä, saunomme ja pelasimme lautapelejä äitimme kotona. Nyt veljeäni ei ole näkynyt kohta neljään vuoteen kuin pari kertaa kylässä perheineen. Oikeastaan koko perhe on jäänyt minulle ja äidille vieraaksi. Totta kai se harmittaa, eikä siinä mielestäni ole kyse siitä, että me olisimme sairaalloisia omistushaluisia kontrollifriikkejä, jotka haluavat omistaa veljeni perheen ja etenkin tämän lapsen. Minulla on kyllä ihan omakin elämäni, parisuhteeni ja harrastukset. Enkä todellakaan kaipaa mitään nukkea, vaan halusin olla jotenkin osallinen sukulaislapsen elämässä ja toki samalla myös kokea pienen palan sitä, miltä tuntuu huolehtia lapsesta tai ainakin viettää aikaa tämän kanssa.

Olen vain viime aikoina miettinyt paljon tätä asiaa ja jäänyt ikävöimään veljeni seuraa. Tuon exän tapaamisen nyt sanoisin olleen puhdas sattuma ja hän kertoi minulle tuon tapahtuman siinä samalla, kun olin itse hieman herkällä tuulella ja halusin avautua minua harmittavasta asiasta. Ap

Aika turha ihmetellä etteivät pidä sinusta. Eksän kanssa juoruilet selän takana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen veljeni ehkä paremmin kuin te, jotka kommentoitte tänne. Mielestäni veljeni oli täysin eri persoona ennen perheen perustamista. Hän kyseli kuulumisiani ja teimme paljon yhdessä. Nykyään hän on kovin vaisu, kutsuu kylään kerran vuodessa synttäreille jne. Asumme kuitenkin samassa kaupungissa.

Jos joku kuvittelee, että olen aina ajatellut heidän perheensä olevan outo, niin ei pidä paikkansa. Tässä vuosien varrella minulle on vain kehittynyt sellainen kuva heistä, että he eivät jostain syystä halua tukiverkkoa ympärilleen, eikä kukaan muu saa viettää aikaa heidän lapsensa kanssa. Mielestäni he ovat jotenkin eristyneitä ja tämän lisäksi lapsi käyttäytyy oudosti. Veljeni usein kyllä viestittelee kanssani ja kertoo kuulumisia. En usko, että hän valehtelee, kun kertoo etteivät he ole käyneet edes elokuvissa sen jälkeen, kun lapsi syntyi ja että lapsen kanssa on välilllä todella rankkaa juurikin aloituksessa mainituista syistä. Silti apua ei kaivata.

En todellakaan ole tyrkyttänyt apuani enää vuosiin, sillä olen huomannut, ettei sitä haluta ottaa vastaan. Pystyn kyllä elämään elämääni ilman, että osallistun veljeni lapsen elämään millään tavalla, mutta jotenkin tämä tilanne tuntuu silti oudolta, sillä veljeni oli ennen aivan erilainen. Hän puhui usein ennen lapsen syntymää siitä, kuinka mm. isovanhemmat pääsevät sitten hoitamaan pienokaista jne ja että äitimme voisi ottaa lapsen jopa hoitoon, kun lapsen äiti palaa töihin.

Ei minulla ole mitään heitä vastaan, mutta olen alkanut ihmetellä, miksi ei haluta enää olla väleissä sukulaisten kanssa, vaikka mitään riitaa tai selän takana pahan puhumista ei ole minun ja äitini kesken koskaan ollut. ap

Joillakin naisilla se omustushalu oman lapsen suhteen on tosi vahva ja eipä sitä ulkopuolinen voi muuta kuin hyväksyä. Toisia taas se kokonaisvaltainen äitiys vain ahdistaisi ja ovat vain tyytyväisiä jos joku muu haluaa hoivata lasta. Itse tykkään enemmän ystävinä ja lähipiirissä jälkimmäisestä, mutta ekatkin saa vapaasti elää tahtomallaan tavalla.

Kukaan äiti tuskin haluaa antaa lastaan hoitoon pahantahtoiselle lapsettomalle sukulaiselle, joka juoruilee selän takana ja paheksuu kaikkea.

Minusta liiottelet ja reagointisi on just tuolle kuvaamalleni omistushaluiselle äipälle ominainen. Mulla on lapseton sukulainen, joka on aina hoitanut lastani paljon. Arvostelee ajoittain tapaani hoitaa lasta... johtuu varmaan siitä, että toivoivat ja yrittivät lasta miehensä kanssa pitkään ja jos sen yrittämisen jälkeen olisivat saaneet, lapsi olisi ollut heidän koko elämänsä keskipiste. Niinpä moittii mua jos en aina heti reagoi lapsen jokaiseenkin pieneen oikkuun kuten hän reagoi... joskus se ärsyttää, mutta samalla en halua menettääkään sitä mitä tuo sukulainen mulle ja myös lapselle antaa... harva on niin onnekas kuin minä siinä että pääsee niin helposti irrottautumaan omiin menoihinsa... ja että sillä aikaa lasta hoitaa sukulainen, jolle tuo lapsi on todella todella tärkeä.

Oletko lukutaidoton?

Tietääkseni en. Avaahan toki kommenttiasi jos se sinulta onnistuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitin sitä, että kylässä ollessakaan ei saa tehdä lapsen kanssa mitään, koska vanhemmat valvovat ja päättävät, mitä lapsi saa leikkiä ja kenen kanssa. En saa esimerkiksi edes pikkuautoilla leikkiä tuon kanssa ilman, että lapsen äiti tulee väliin tai käskee veljeni tulla myös leikkimään. Siis minusta tuntuu, että lapsi ei saa olla vieraiden seurassa ilman jatkuvaa kontrollointia.

Omituisia haukkuja täällä kyllä saa niskaansa, vaikka olen avannut tilannettani hyvin vähän. Olen todellakin vasta nyt havahtunut tähän ja vasta nyt minua on alkanut todella harmittaa huonot välit veljeni perheeseen ja ylipäänsä koko lapsuudenperheemme huonot välit. Ennen veljeni oli tärkeä osa perhettämme ja teimme yhdessä reissuja, juhlimme merkkipäiviä, saunomme ja pelasimme lautapelejä äitimme kotona. Nyt veljeäni ei ole näkynyt kohta neljään vuoteen kuin pari kertaa kylässä perheineen. Oikeastaan koko perhe on jäänyt minulle ja äidille vieraaksi. Totta kai se harmittaa, eikä siinä mielestäni ole kyse siitä, että me olisimme sairaalloisia omistushaluisia kontrollifriikkejä, jotka haluavat omistaa veljeni perheen ja etenkin tämän lapsen. Minulla on kyllä ihan omakin elämäni, parisuhteeni ja harrastukset. Enkä todellakaan kaipaa mitään nukkea, vaan halusin olla jotenkin osallinen sukulaislapsen elämässä ja toki samalla myös kokea pienen palan sitä, miltä tuntuu huolehtia lapsesta tai ainakin viettää aikaa tämän kanssa.

Olen vain viime aikoina miettinyt paljon tätä asiaa ja jäänyt ikävöimään veljeni seuraa. Tuon exän tapaamisen nyt sanoisin olleen puhdas sattuma ja hän kertoi minulle tuon tapahtuman siinä samalla, kun olin itse hieman herkällä tuulella ja halusin avautua minua harmittavasta asiasta. Ap

Aika turha ihmetellä etteivät pidä sinusta. Eksän kanssa juoruilet selän takana.

Mitä juoruilua on avautua luottamuksellisti omista tunteistaan vanhalle ystävälle? Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitin sitä, että kylässä ollessakaan ei saa tehdä lapsen kanssa mitään, koska vanhemmat valvovat ja päättävät, mitä lapsi saa leikkiä ja kenen kanssa. En saa esimerkiksi edes pikkuautoilla leikkiä tuon kanssa ilman, että lapsen äiti tulee väliin tai käskee veljeni tulla myös leikkimään. Siis minusta tuntuu, että lapsi ei saa olla vieraiden seurassa ilman jatkuvaa kontrollointia.

Omituisia haukkuja täällä kyllä saa niskaansa, vaikka olen avannut tilannettani hyvin vähän. Olen todellakin vasta nyt havahtunut tähän ja vasta nyt minua on alkanut todella harmittaa huonot välit veljeni perheeseen ja ylipäänsä koko lapsuudenperheemme huonot välit. Ennen veljeni oli tärkeä osa perhettämme ja teimme yhdessä reissuja, juhlimme merkkipäiviä, saunomme ja pelasimme lautapelejä äitimme kotona. Nyt veljeäni ei ole näkynyt kohta neljään vuoteen kuin pari kertaa kylässä perheineen. Oikeastaan koko perhe on jäänyt minulle ja äidille vieraaksi. Totta kai se harmittaa, eikä siinä mielestäni ole kyse siitä, että me olisimme sairaalloisia omistushaluisia kontrollifriikkejä, jotka haluavat omistaa veljeni perheen ja etenkin tämän lapsen. Minulla on kyllä ihan omakin elämäni, parisuhteeni ja harrastukset. Enkä todellakaan kaipaa mitään nukkea, vaan halusin olla jotenkin osallinen sukulaislapsen elämässä ja toki samalla myös kokea pienen palan sitä, miltä tuntuu huolehtia lapsesta tai ainakin viettää aikaa tämän kanssa.

Olen vain viime aikoina miettinyt paljon tätä asiaa ja jäänyt ikävöimään veljeni seuraa. Tuon exän tapaamisen nyt sanoisin olleen puhdas sattuma ja hän kertoi minulle tuon tapahtuman siinä samalla, kun olin itse hieman herkällä tuulella ja halusin avautua minua harmittavasta asiasta. Ap

Aika turha ihmetellä etteivät pidä sinusta. Eksän kanssa juoruilet selän takana.

Mitä juoruilua on avautua luottamuksellisti omista tunteistaan vanhalle ystävälle? Ap

Ap, sinulta puuttuu rajat. Et kykene ymmärtämään, että veljesi perhe-elämä ei kuulu sinulle eikä sinulla tai äidilläsi ole mitään oikeutta veljen lapsiin. 

Et myöskään ymmärrä, miksi on väärin "avautua" veljesi nykyisestä parisuhteesta ja lapsen äidistä veljesi eksälle. Eksillä ei nyt vaan haukuta/ arvostella ym. veljen nykyistä ja veljen perhe-elämää. Se on yksiselitteisesti väärin. Toki voit aiheesta keskustella jonkin ystäväsi kanssa, mutten sen, joka on myös veljesi eksä. 

Veljesi on oman perheen yötä irtautunut lapsuudenperheestään, kuten normaaleille ihmisille käy. Hän saunoo ja pelaa lautapelejä nyt oman perheensä kanssa. Toki myös teidän yhteiset pelihetket olisivat mahdollisia, mutta veljesi ei varmasti koe reiluksi tuoda vaimoaan oman siskonsa ja äitinsä arvosteltavaksi. Yksin häntä lasten isänä ja avio?miehenä ei enää kiinnosta leikkiä jotain pikkulapsiaikaansa siskon ja äidin kanssa, ja jättää vaimoaan lasten kanssa yksin kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on 3 vuotias lapsi jota juurikin kannetaan koska ei suostu kävelemään. Osaa kyllä mutta ei pskotettuna suostu, toki kannan siis ennemmin kuin jätän johonkin kauppaan yksin istumaan. Ja syy miksei pääse teille hoitoon: sotkee lapsen rutiinit ihan täysin, ei nuku eikä syö 3 päivään sen yhden hoitopäivän jälkeen, on jotenkin niin stressaantunut. Että sori siitä.

Miten lapsesta on tullut tuollainen? ?

Millainen? Sellainen että kiukuttelee niin että heittäytyy lattialle eikä suostu kävelemään ja saa turvaa rutiineista kun on ujo lapsi? Jaa a.. En tiedä.