Osa suomalaislapsista on niin heikkokuntoisia, että pelkkä kuntotestien yrittäminen on vaikeaa – "Tulokset ovat huolestuttavia"

Vierailija kirjoitti:

Minä pidän yhtenä syynä lasten liikunnan vähenemiseen leikkipuistojen häviämistä ja sitä että ne on nykyään suunnattu vain hyvin pienille lapsille. Liukumäet on noin metrin korkuisia jne. Ilmeisesti turvallisuusmääräysten takia.

Vielä 1990-luvulla oli isohkoja liukumäkiä, erilaisia kiipeilypaikkoja yms. ja noissa leikkipuistoissa viihtyi isotkin lapset, sellaiset 11-12-vuotiaatkin. Kiipeiltiin ja leikittiin erilaisia ulkoleikkejä.

TÄMÄ . 9v ei enää  lähde mukaan leikkipuistoihin, koska ne ovat "vauvamaisia". Kohta varmaan 6v pikkusiskokin lopettaa leikkipuistoilun saman syyn vuoksi...  Esim.  entisen lähipuiston  pitkä putkiliukumäki ja vaijeriliuku poistettiin vaarallisina!  

Kuskaako isit ja äidit lapsensa tulevaisuudessa autoilla töihinkin, kun nyt kuskaavat lapsensa hienomerkkisillä citymaastureillaan ja edustus-premiumautoillaan 300-700 metrin päähän kouluun? Ainakin meidän naapurustossa täällä Espoossa tekevät näin! :o

Kaikki vaan jääkiekkoa harrastamaan, niin pääsee istuskelemaan laitamille ja lopulta palkinnoksi jäykän perseen.

Vihdoinkin joku uskalsi sanoa sen ääneen, minkä suurin osa on tiennyt jo pitkään: Joukkueurheilu ei ole suurimmalle osalle harrastajista kävelyä ihmeellisempää kuntoilua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä vaan, että eivät liiku, niin eivät ole nivelvaivaisia 35-vuotiaita. Liikuntaa ehtii harrastaa sitten aikuisenakin. Lukuisia esimerkkejä lapsena huonoista liikkujista, jotka aikuisena juoksevat maratonia ja ovat kunnossa, kun taas lapsuuden aktiiviurheilijat ovat loppuun kuluneita reilusti ennen neljääkymentä.

Tässäpä se. Itse liikkunut ahkerasti lapsesta asti ja nyt on polvet ja olkapäät paskana. 5v nuorempi velipoika taas viihtynyt lähinnä tietokoneella ja pystyy olemaan paremmin esim. muuttoapuna kuin minä, kun ei ole paikat hajalla

Niinpä. Ei paljoa lohduta näin nelivitosena lukion liikunnan kympit, lätkäpokaalit ja judon ruskea vyö, kun olkapää, nilkka ja polvi niin paskana että hädin tuskin pystyy ns normaalia arkea hoitamaan. Kun lätkässäkin tuli pelattua vielä B-junnuna paria tulevaa änäri-tähteä vastaan, niin lohduttaisi edes se että olisi jäänyt noista sporttailuista jotain taskun pohjallekin.

Lätkän vika. En voi suositella jääkiekkoa kenellekään, vaikka siitä onkin väkisin tehty suomalainen päälaji. Jääkiekko opettaa huonoille tavoille, ei opeta kokonaisvaltaista liikkuvuutta ja sen lisäksi rikkoo paikat. Onnea lajivalinnastasi. Toivottavasti et ohjannut lastasi jäälle (vaikka koulu varmaan pakottaa lapsesi sinne kuitenkin)...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauas on karannut nykymaailmasta normiliikunnallisuus jo lapsena...

1) Lapset kävellen/pyöräillen kouluun. Muutama kilometri sujuu pienemmältäkin kulkijalta varmasti, kunhan vanhemmat opettavat reitin. Vanhemmat kuljettavat lapsiaan kouluun nykyisin aivan liikaa. Ulkoilu tekee hyvää heti aamusta.

2) Kaikkiin kouluihin kännykielto välkille. Alakouluissa lapset vielä leikkivät ja juoksevat kaiket välkät, yläkouluissa nuorison ei ole pakko edes mennä ulos...

3) Koulupäivän jälkeen vanhemmat huolehtivat, että jälkikasvu liikkuu vähintään tunnin tai pari ulkona tai sisällä. Useimmiten se on kiinni vain vanhempien laiskuudesta patistaa lapset/nuoret liikkumaan. Omalla esimerkillä on suuri vaikutus tässäkin asiassa.

4) Lasten ja nuorten liikkumisesta päävastuu on aina vanhemmilla. Kouluissa on hyvin pienet tuntimäärät varattu liikuntaan.

Eli paluu 80-luvulle, jolloin liikunta oli yksi vihatuimpia kouluaineita? Lapset pakolla ulos ja siitä syntyy liikunnan riemu?

Ainakin ala-asteella liikuntatunnit oli parhaat tunnit koulussa, leikittiin ja pelattiin kaikenlaista, mitä vapaa-ajallakin, vähän iästä riippuen.

No hyvä jos jollain oli. Mulla ei ollut. Koin voimakasta ahdistusta jo edellisenä iltana kun tiesin että seuraavana päivänä on liikuntaa. Opettaja huusi ja nolasi (ihan käsittämättömiä tilanteita oli). Meidän toiveita ei myöskään juuri kuunneltu jos oltaisiin haluttu joskus jotain tiettyä tehdä. Lähinnä samat iänikuiset pallopelit kelpasi opettajalle

Me jos oltiin oikein reippaasti opiskeltu, niin saatiin palkinnoksi ylimääräinen liikuntatunti jonkun muun tunnin tilalle, eli saatiin siis pelata 2 tuntia jotain, pesistä, futista, jääkiekkoa, jääpalloa tms.

Niinhän se opettaja siis huijasi meidät opiskelemaan ja tekemään läksyt, kun tiedettiin että voidaan saada palkinnoksi luokassa istumisen sijaan liikuntatunti. Siis ala-asteella, siellä tuollainen järjestely oli mahdollista, vaikka kaikki muut opettajat ei tykänneet tuon meidän oman opettajan tavasta palkita oppilaita osaamisesta. Muut opettajat lähinnä jakeli rangaistuksia, eikä sillä oikein saaneet ketään mitään oppimaan.

Meillä oli sama homma. Kaikki tykkäsi jalkapallosta ja koripallosta, mutta melkein 80% vihasivat sitä joka talvista jääkiekkoa. Pakotettiin sinne kuitenkin, vaikka olisi ollut sisäpelivehkeet mukana. Sitten työnnettiin lunta pois jäältä, koska se oli laadukasta ulkoliikuntaa...

Meillä oli porukassa voimistelun Suomen mestari, joka avautui kerran liikunnanopettajalle ihan tosissaan tuosta pakottamisesta jäälle, vaikka muitakin vaihtoehtoja olisi ollut. Äijä ei tajunnut, koska kaikkihan nyt JÄÄKIEKOSTA pitävät. D:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulun tehtävä ei ole tehdä kuntotestejä oppilaille vaan opettaa liikkumaan. Entistä enemmän jos kukaan muu ei opeta. 

Aina inhonnut kaiken maailman kuntotestejä. Miten saat hyvän numeron jos satut olemaan vaikka vähemmän notkea tai et tunne syystä tai toisesta liikunnan iloa? Koko liikunnan arvointi pitää poistaa. Pitäisi laittaa pikeminkin opettajan opetus arviointiin, niin luokatonta se on kohdallani ollut.

Juuri näin!

Miksi ihmeessä kuntotesti on koulussa joku ihmeen kilpailu? Oppilaat laitetaan paremmuusjärjestykseen pisteiden mukaan ja opettaja kehuu parhaita. Vähän sama kuin joka syksy olisi testi, jossa mitataan japanin kielen osaamista. Tietenkään sitä ei opeteltaisi, tietenkään siihen ei ohjattaisi, mutta testistät parhaat tulokset saaneita kiiteltäisiin.

Omat lapset kertoivat, että tuossa lihaskuntotestissä ainakin pojat tekivät parhaansa ollakseen luokan huonoimpia. Jopa ne jääkiekkoa tosissaan pelaavat urheilulliset kaverit toimi niin, että kyykkytnmeno oli olevinaa mahdotonta.

Aika junttia meininkiä siellä päin! Meidän nuoret taas kokivat että testit olivat kivoja ja kaikki yrittivät parhaansa.

Juoksemista, heittämistä ja kyykkyyn menoa on ennen pidetty luonnollisina asioina jotka opitaan samalla kun muutenkin opetellaan ensin kävelemään ja sitten hallitsemaan omaa kehoa yhä paremmin ja paremmin. Vieraan kielen testaamiseen sitä voisi verrata jos tämä kyseinen kieli olisi jotenkin ollut luonteva ja olennainen osa lapsen arkea alusta asti.

Koska on todellakin oikeutettua edellyttää, että vanhemmat huolehtivat jälkikasvunsa hyvinvoinnista esimerkiksi niin että näiden fyysinen toimintakyky kehittyisi mahdollisimman hyväksi. Ihan niin kuin hampaiden hoito - vaikka yhteiskunta osallistuu siihen, on perustyö silti tehtävä kotona.

Liikuntaa ei opita koulua varten vaan sillä turvataan lapsen hyvinvointi ja se, ettei hän riko itseään heti työelämään päästyään.

Eikö sinun mallissasi kannattaisi liikuntatunnit koulussa lopettaa kokonaan, keskittyä pelkkään testaamiseen ja vanhempien tekemän liikuntakasvatuksen arviointiin?

Vauhditon 5-loikka tai etunojapunnerrukset saattavat siellä teillä olla normaalia toimintaa kotioloissa, mutta suurin osa 5-luokkalaisista ei ole fitnesspistoksen saaneita omaa kroppaansa vartioivia pissiksiä.

Ei kannata lopettaa vaan kannattaisi lisätä! Yksi valtakunnallinen testi antaa tutkijoille tietoa isosta ryhmästä nuoria, ja on toki sääli jos se kokemuksena vaikutti nyt joidenkin elämään kovin latistavasti. Me suhtaudumme siihen kevyesti - ihan hyvät tuloksetkin tuli mutta ei niin väliä vaikkei olisi tullutkaan.

Fitness ei tässä ole se juttu vaan toimintakyky ja terveys. Ihan kuten muussakin oman terveyden hoidossa. Ei tarvitse olla hampaat kuten Pepsodent-mainoksen tytöllä, mutta terveet kuitenkin ja siksi kotona opetellaan harjaamaan ja käyttämään hammaslankaa säännöllisesti. Ei tarvitse olla Garnier-mainoksen tytön ihoa, hiuksia ja kroppaa, mutta puhtaat kuitenkin, ja siksi kotona opetetaan hiusten ja ihon hoitoa. Koska se on sen oman rakkaan lapsen terveyden ja hyvinvoinnin ja tulevaisuuden kannalta hyväksi! Ei koulun vuoksi eikä minkään muun. Oman lapsen, jolle haluaisi hyvää ja tervettä tulevaisuutta.

Vanhemmille annetaan jo neuvolassa ohjeita lapsen liikunnallisten taitojen kehittämiseen. Nämä vain eivät tunnu monia enää kiinnostavan, varsinkaan sitten kun lapsi ohittaa neuvolaiän. Laiskottaa ja aikaa ei muka ole. Silti suomalaiset viettävät netin js telkkarin äärellä satoja tunteja kuukaudessa.

Yksi valtakunnallinen testi ei kerro tutkijoille yhtään mitään muuta kuin sen, että testattavat ovat tässä testissä toimineet tietyllä tavalla. Ei ne tulokset kerro yhtään mitään siitä, mitä tutkijat luulivat testaavansa. Vähän sama kuin kysyisi kätilöiltä, että oliko kivuliaita synnytyksiä ja vastaus olisi empimättä, että ei ainuttakaan, vaikka äidit olisivat rukoilleet kipulääkettä. Kirjausten mukaan kipulääkkeitä ei tarvittu => synnytykset olivat kivuttomia. Opettajien kirjausten mukaan lapset eivät menneet kyykkyyn => testituloksen mukaan eivät osanneet.

Meilläkin opetetaan hoitamaan hampaat hyvin, mutta eipä kukaan ole vielä testannut, miten monta kiloa niillä voi nostaa. Siksi en keksi yhtäkään syytä sille, että opettaisin lapselleni 20 m juoksupyrähdyksiä vain siksi, että tutkijat saisivat materiaalia.

Miten ihmeessä meidän ikäluokassa (80-90-luvulla) me kaikki osattiin juosta 20m, 50m, 100m, 1000m ihan ilman opettamista. Kunhan vaan kerrottiin missä on lähtöviiva ja missä maaliviiva?

Oikeastiko juoksit koulussa 7 min ajan 20 m pyrähdyksiä edestakaisin? Ja nautit siitä?

Harva nykynuori tottelee sokeasti, jos ainoa syy tekemiselle on saada tutkijoille aineistoa. Olet varmaan niitä, jotka olisi opettajan käskiessä hypänneet katolta alas.

Ne ei tottele koska ne ei pysty. Ei riitä kunto.

Ennen pystyttiin. Eikä ollu tarvetta vänkyttää joka asiaan että ”ku ei kiinnosta”.

Miksi nuoren pitäisi juosta 20m edestakaisin, jos juoksun ainoa tarkoitus on tarjota tutkijoille materiaalia? Oletko sitä mieltä, että nuoren tulee luovuttaa toinen munuaisensa, jotta tutkijat saavat lisää aineistoa tai että nuoren pitää seistä Pasilassa junaradalla mahdollisimman pitkään loikkaamatta sivuun, jotta voidaan testata reaktionopeutta?

On eri asia saada ohjausta liikuntaan kuin olla koekaniinina. Onneksi entistä suurempi osa nuorista on tajunnut tämän eikä sokeasti luota siihen, että jos ns. arvoasteikossa ylempi käskee, niin siitä ei välttämättä ole mitään hyötyä tekijälle.

Vierailija kirjoitti:

Teille, jotka vänkkäätte, että kyllä matikkaa ja kieliäkin testataan: joo, niin testataan, mutta niissä testataan asioita, jotka on myös opetettu. Eikä lätkäistä yllärinä testiä ja sitten äimistellä, että jännä juttu, ei se ollut vieläkään oppinut prosenttilaskuja itsekseen- Sen sijaan liikunnassa systemaattisesti (ainakin mun kouluaikoina) testattiin asioita, joita ei koskaan harjoiteltu. Tyyliin yhtäkkiä olisi pitänyt osata uida vapaauintia, hypätä pituutta, työntää kuulaa ja juosta sekä kestävyyttä että nopeutta. (Juoksun lyhyen matkan nopeustestissä yhdenkin "opettajan" ohjaus rajoittui toteamukseen "yrittäkää olla reväyttämättä mitään, vaikka ainahan joku reväyttää". 5 min myöhemmin hän lähti viemään yhtä revähdyksen saanutta oppilasta terkkarille ja käski jonkun urheiluharrastajan kirjata loput suoritukset. En tosiaankaan edes yrittänyt juosta täysiä.)

Ja mitä kilpailuihin tulee, niin meillä ei koskaan ollut mitään jatkuvia päässälaskukilpailuja. Eikä jokainen matikantunti alkanut siitä, että luokan parhaat laskijat valitsevat muista haluamansa joukkueet, ja sitten huonoimpien kohdalla avoimesti taktikoivat, että kuka joutuu ottamaan kenetkin. Liikuntatunneilla tuo oli arkipäivää, ja jännästi vaikutti siihen, paljonko joukkuelajit kiinnostivat meitä lahjattomia liikkujia...

Vähän ihmettelen tuota sävyä, että liikuntatunneilla pärjäävät vain lapset, joilla on "lahjoja". Ihan samalla tavalla tunneilla pärjää ne, ketkä jaksaa tehdä ns. kotiläksyjä, eli liikkuvat myös vapaa-ajalla. Miksi liikuntatunneilla pitäisi käsitellä silkkihansikkain niitä, ketkä eivät ole koskaan työntäneet kuulaa? Pitäisikö samoin kohdella myös niitä, jotka eivät osaa niitä päässälaskuja, koska eivät ole kotona tarpeeksi harjoitelleet?

Ymmärsin kyllä pointtisi siinä mielessä, että testejä on vähän paha tehdä aiheista joita ei ole harjoiteltu. En tiedä milloin olet käynyt koulusi, mutta veikkaan että nykyään ei vapaauintia tms testata, vaan nykyajan lapset on sellaisessa kunnossa että testit koostuu cooperista,  (Jos sitäkään enää hennoo nykyisille lapsille teettää) liikkuvuustesteistä, yms. yleisluontoisista testeistä, jossa testataan kestävyyttä, kehonhallintaa tms.

En ihan ymmärrä miksi niin monelle on jäänyt traumat koululiikunnasta. Itse olin ala-asteella 90-luvun lopulla, enkä todellakaan mikään urheilullinen lapsi. Silti liikunta oli minusta kivaa, vaikka välillä mut valittiinkin vikana joukkueeseen. Minusta oli parasta, että pääsi pelaamaan. Yläasteella meidän opettaja oli ihan kamala, ja liikunnan numero perustui Cooperin testin tulokseen ja pelasimme jatkuvasti pesäpalloa mitä inhosin. Silti nyt kolmekymppisenä harrastan liikuntaa 5-6 kertaa viikossa. Ala-ja yläasteikäisenä en harrastanut mitään kovin aktiivisesti, söin lähinnä sipsejä ja leikin pihalla kavereiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä vaan, että eivät liiku, niin eivät ole nivelvaivaisia 35-vuotiaita. Liikuntaa ehtii harrastaa sitten aikuisenakin. Lukuisia esimerkkejä lapsena huonoista liikkujista, jotka aikuisena juoksevat maratonia ja ovat kunnossa, kun taas lapsuuden aktiiviurheilijat ovat loppuun kuluneita reilusti ennen neljääkymentä.

Tässäpä se. Itse liikkunut ahkerasti lapsesta asti ja nyt on polvet ja olkapäät paskana. 5v nuorempi velipoika taas viihtynyt lähinnä tietokoneella ja pystyy olemaan paremmin esim. muuttoapuna kuin minä, kun ei ole paikat hajalla

Niinpä. Ei paljoa lohduta näin nelivitosena lukion liikunnan kympit, lätkäpokaalit ja judon ruskea vyö, kun olkapää, nilkka ja polvi niin paskana että hädin tuskin pystyy ns normaalia arkea hoitamaan. Kun lätkässäkin tuli pelattua vielä B-junnuna paria tulevaa änäri-tähteä vastaan, niin lohduttaisi edes se että olisi jäänyt noista sporttailuista jotain taskun pohjallekin.

Lätkän vika. En voi suositella jääkiekkoa kenellekään, vaikka siitä onkin väkisin tehty suomalainen päälaji. Jääkiekko opettaa huonoille tavoille, ei opeta kokonaisvaltaista liikkuvuutta ja sen lisäksi rikkoo paikat. Onnea lajivalinnastasi. Toivottavasti et ohjannut lastasi jäälle (vaikka koulu varmaan pakottaa lapsesi sinne kuitenkin)...

Niin, rinnalla kulki koko ajan judo ja se jäi ns viimeiseksi aktiivilajiksi lopetettuani lätkän B-junnuissa. Tunnetaan urheilupiireissä myös erittäin monipuolisena ha kokonaisvaltaisena "liikuttajana". Vain nilkka meni lätkässä eikä edes tikin tikkiä vaikka ns rymistelijä olinkin.

Tästä huolimatta juniori käy judossa ja sitä lätkääkin pahemmassa paikkojen rikkojassa eli futiksessa.

Vierailija kirjoitti:

Koettakaa nyt hyvät äidit pitää huolta niistä lapsistanne.

https://yle.fi/urheilu/3-10047809

Toista kertaa peruskoululaisille tehdyt kansalliset liikuntatestit osoittivat, että kyykkyyn pääseminen, suorassa istuminen ja punnertaminen on isolle osalle lapsista liian vaikeaa. Tulevaisuuden toivojen työ- ja toimintakyky näyttää huolestuttavalta.

Miten joku lapsi ei pysty kyykkäämään jos ei ole vammainen??????????????

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni joka toimii juurikin lasten ja nuorten parissa näihin asioihin liittyen kertoi, että nuorin niska- ja hartiakivuista pidempään kärsinyt potilas hänen vastaanotollaan oli juuri täyttänyt 2,5v. Ja mitä muuta lapsi tekikään koko odotusajankin kun tuijotti niska kyyryssä tablettiaan. Ei kuulemma voi ottaa pois kun alkaa raivota.

Jep, ja omalle vastaanotolleni tuli 9 kk vanha vauva äitinsä kanssa. Vauvalla oli burnout kaikesta kerhotoiminnasta. Uskokaa, jos haluatte. ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen terveydenhoitaja ja tunnen monia liikunnanopettajia ja ollaan kaikki samaa mieltä siitä, että ennen oli liikunnallisesti paljon keskivertoporukkaa, sitten vähän niitä paljon liikkuvia ja vähän vähän liikkuvia. Nykyään tuo kahtiajako on yleistynyt todella paljon eli joko harrastetaan todella aktiivisesti urheilua tai sitten ei juuri liikuta ollenkaan. Peruskunto ja liikkuvuus on heikentynyt ns. keskivertoporukalla. Todella surullista, koska välimalli liikkumattomuuden ja yhden lajin aktiiviharrastamisen välillä olisi terveellisintä. Noilla nuorilla urheilijoilla tuppaa sitten tulemaan rasitusvammoja.

Juuri näin. Muistan ikuisesti, kuinka 15 -vuotiaana (joskus viime vuosituhannella) eräs kansainvälisesti tunnetun juoksijan isä piti meille valmennusoppia ja kertoi kuinka tärkeää monipuolinen liikkuminen on ja että aktiivinen kilpaurheilu pitäisi aloittaa vasta suunnilleen teini-ikäisenä, kun kasvupyrähdys on ohi. Suomessa tunnutaan tekevän päinvastoin.

Tuo "aktiivinen" harjoittelu on haastava käsite, koska nuo samat lapset saattavat joo, harrastaa sitä yhtä lajia ja muuten olla liikkumatta. Lisäksi saattavat jättää teini-ikäisenä pois. 

Toimii varmaan jossain juoksussa, jalkapallossa tai jääkiekossa, mutta kamppailulajeissa ja voimistelussa ei tule kyllä yhtään mitään jos ei ole lapsesta asti harjoitellut. Kannattaa ehkä arvosta nämä kommentit lajin pohjalta, ei yleishyödyllisenä tietona.

Tästähän on tutkimuksiakin, eli näiden lähinnä aikuisena aloitettavien kamppailulajien taso on huomattavasti nuorena aloitettavien lajien tasoa matalampi, sekä fyysisesti että teknisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koettakaa nyt hyvät äidit pitää huolta niistä lapsistanne.

https://yle.fi/urheilu/3-10047809

Toista kertaa peruskoululaisille tehdyt kansalliset liikuntatestit osoittivat, että kyykkyyn pääseminen, suorassa istuminen ja punnertaminen on isolle osalle lapsista liian vaikeaa. Tulevaisuuden toivojen työ- ja toimintakyky näyttää huolestuttavalta.

Miten joku lapsi ei pysty kyykkäämään jos ei ole vammainen??????????????

En voi käsittää. Jos ei ole jotain rakennevikaa/vammaa, niin miten ihmeessä ei lapsi voi päästä kyykkyyn? Ihmettelen suuresti myös miten niin harva aikuinen pääsee kyykkyyn, saati syväkyykkyyn. Mutta lapset... Tosi huolestuttavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen terveydenhoitaja ja tunnen monia liikunnanopettajia ja ollaan kaikki samaa mieltä siitä, että ennen oli liikunnallisesti paljon keskivertoporukkaa, sitten vähän niitä paljon liikkuvia ja vähän vähän liikkuvia. Nykyään tuo kahtiajako on yleistynyt todella paljon eli joko harrastetaan todella aktiivisesti urheilua tai sitten ei juuri liikuta ollenkaan. Peruskunto ja liikkuvuus on heikentynyt ns. keskivertoporukalla. Todella surullista, koska välimalli liikkumattomuuden ja yhden lajin aktiiviharrastamisen välillä olisi terveellisintä. Noilla nuorilla urheilijoilla tuppaa sitten tulemaan rasitusvammoja.

Tähän on kyllä herätty myös urheiluseuroissa, sillä tuollainen yhden lajin harrastamisen kovin nuoresta on huomattu heikentävän niitä tuloksia myös siinä yhdessä lajissa. Lajiharjoitteita tehdään toki vielä paljon, mutta oheisharjoitteiksi on otettu joko kokonaan toisen lajin treenejä tai sitten ideoita niistä. Junnuja kannustetaan liikkumaan monipuolisesti, mutta tietenkään valmentajatkaan ei voi pakottaa mihinkään, ellei myös vanhemmat ota aktiivisesti vastuuta lapsensa kehittymisestä.

<- Koskee muuten ainoastaan lajeja, jotka ovat motorisesti rajoittuneita, kuten Suomessa suositut joukkuelajit. Joku voimistelu on sen verran kokonaisvaltainen laji, ettei siinä enää mitään jalkapalloa tarvitse pelata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen terveydenhoitaja ja tunnen monia liikunnanopettajia ja ollaan kaikki samaa mieltä siitä, että ennen oli liikunnallisesti paljon keskivertoporukkaa, sitten vähän niitä paljon liikkuvia ja vähän vähän liikkuvia. Nykyään tuo kahtiajako on yleistynyt todella paljon eli joko harrastetaan todella aktiivisesti urheilua tai sitten ei juuri liikuta ollenkaan. Peruskunto ja liikkuvuus on heikentynyt ns. keskivertoporukalla. Todella surullista, koska välimalli liikkumattomuuden ja yhden lajin aktiiviharrastamisen välillä olisi terveellisintä. Noilla nuorilla urheilijoilla tuppaa sitten tulemaan rasitusvammoja.

Juuri näin. Muistan ikuisesti, kuinka 15 -vuotiaana (joskus viime vuosituhannella) eräs kansainvälisesti tunnetun juoksijan isä piti meille valmennusoppia ja kertoi kuinka tärkeää monipuolinen liikkuminen on ja että aktiivinen kilpaurheilu pitäisi aloittaa vasta suunnilleen teini-ikäisenä, kun kasvupyrähdys on ohi. Suomessa tunnutaan tekevän päinvastoin.

Tuo "aktiivinen" harjoittelu on haastava käsite, koska nuo samat lapset saattavat joo, harrastaa sitä yhtä lajia ja muuten olla liikkumatta. Lisäksi saattavat jättää teini-ikäisenä pois. 

Toimii varmaan jossain juoksussa, jalkapallossa tai jääkiekossa, mutta kamppailulajeissa ja voimistelussa ei tule kyllä yhtään mitään jos ei ole lapsesta asti harjoitellut. Kannattaa ehkä arvosta nämä kommentit lajin pohjalta, ei yleishyödyllisenä tietona.

Tästähän on tutkimuksiakin, eli näiden lähinnä aikuisena aloitettavien kamppailulajien taso on huomattavasti nuorena aloitettavien lajien tasoa matalampi, sekä fyysisesti että teknisesti.

Jalkapallossa ns "lajikiinnittymisen" kannalta kriittisimmät vuodet ovat 5-7, mikä on hyvin poikkeuksellista joukkuelajiksi, kun esim säbässä/lätkässä pystyy vielä 12 vuotiaana aloittamaan ja voi pärjätä ihan hyvin.

Syynä tähän futiksen erikoisuuteen on luonnonvastaiset liikkeet jaloilla, mikä vaatii aikaisen liikeratojen "hermottamisen". Tyypillisempää tämä on esim voinimistelussa, taitoluistelussa ja "akrobaattisissa" kamppailulajeissa.

Tämä kerrottiin 25 vuotta sitten valmennuksen C-yleisosakurssilla, ja mitä noita futiskoutseja kuuntelen niin jo D-kurssillakin tämä tuodaan esille.

Lapsia kuskataan kouluun, koska koulutiellä on niin paljon autoja, koska lapsia kuskataan kouluun.

Vierailija kirjoitti:

Muistan katkerana kun sain päiväkotipaikan vasta kolmannesta päiväkodista. Kuljin kahden ohi, matkaa oli n. 2km. Päätin, että teen matkat hauskaksi. Eli lapsi kulki itse pyörällä. Ensin minulla oli naru apuna, mutta jo kolmevuotiaana otettiin apupyörätkin pois. Talvella hän seisoi pulkassa kun vedin ja aina oli aikaa kiivetä lumikasojen yli. Kotimatkalla minulla oli aina eväät ja talvella pysähdyttiin esim.viideksitoista minuutiksi luistelemaan. Se vaati minulta organisointia ja aikaisia herätyksiä, mutta kantaa hedelmää edelleen. Lapset kulkee pitkiä matkoja pyörillään ja juoksevat muutaman kilsan matkat ennemmin kuin ottavat bussin. Paikasta toiseen liikkumisesta on tullut tapa ja uskon, että juuret on niissä mukavissa päiväkotimatkoista.

Tälle iso peukku 👍👍👍👍. Ihailtavaa toimintaa!! Ja olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että tuollainen toiminta kantaa hedelmää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni joka toimii juurikin lasten ja nuorten parissa näihin asioihin liittyen kertoi, että nuorin niska- ja hartiakivuista pidempään kärsinyt potilas hänen vastaanotollaan oli juuri täyttänyt 2,5v. Ja mitä muuta lapsi tekikään koko odotusajankin kun tuijotti niska kyyryssä tablettiaan. Ei kuulemma voi ottaa pois kun alkaa raivota.

Jep, ja omalle vastaanotolleni tuli 9 kk vanha vauva äitinsä kanssa. Vauvalla oli burnout kaikesta kerhotoiminnasta. Uskokaa, jos haluatte. ;)

Miten burnout vauvalla ilmeni? Voitko antaa esimerkin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaiset uutiset vaativat kriittistä lukutaitoa. Mikä siinä on huolestuttavaa, että jotkut lapset ovat vähemmän notkeita kuin toiset? Onko muu edes mahdollista?

Huolestuttavaa on se, että liian suurella osalla lapsia ikäkauteen kuuluvat normaalit valmiudet ovat liian heikot terveyden ylläpitämisen kannalta. Ennuste on silloin näiden yksilöiden kohdalla hyvin huono. Ja miksi kenenkään pitäisi näistä rapakuntoisista lapsista välittää? No vaikka siksi että surkea kansanterveys on tällaisessa valtiossa meidän jokaisen kukkarolle käypä juttu, inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan.

Minusta tämä lasten huono kunto on huolestuttavaa siksikin, että se heikentää niiden elämänlaatua suuresti. Itse olen ollut nuorempana todella hyvässä kunnossa ja nyt olen huonokuntoinen läski koska masennus ja hullupillerit. Masennus on nyt selätetty mutta läskistä ja huonosta kunnosta eroon pääseminen ottaa nelikymppisellä vähän aikaa.

Voin vakuuttaa, että koko elämä on ihan todella paljon parempaa kun on notkea, vahva, hyväkuntoinen. Seksi on parempaa. Ihan joka ikinen tehtävä minkä teet on helpompi. On ihanaa kun voi vaan kirmaista jonnekin, ei tule hiki eikä hengästi jos kipaiset bussipysäkille, kauppakassien kantaminen ei ole mikään issue, kaikki vaatteet näyttää hyviltä. Silloin kun on hyvässä kunnossa, tuntuu siltä että keho koko ajan ikään kun humisee, vähän kuin joku ydinreaktori tai vastaava. Se on mieletön tunne.

Kun on hyvässä kunnossa, pystyy treenaamaan niin kovaa että endorfiinipöllytkin on sen mukaiset. Ja kun liikkuu tarpeeksi, voi syödä justiinsa mitä haluaa. Kysykää kestävyysurheilijoilta.

Oikeasti hyvä kunto ja rakkaus liikuntaan on parhaita lahjoja mitä ihminen voi lapselleen antaa. Terve, vahva, toimiva keho tuottaa ihmiselle iloa jokaisena elossaolon sekuntina. Lihava huonokuntoinen keho taas on pelkkä taakka. Minä tiedän, koska olen kokenut molemmat.

Tiedätkö, olen todella surullinen puolestasi. Melkein aloin itkeä. Toivon, että liikuntaa vihaavat ihmiset miettisivät tätä toistakin puolta.

Olen 40 ja edelleen oikein hyvässä kunnossa. En silti pidä mitään itsestäänselvyytenä. Monet mun ikäiset syö erilaisia pillereitä sairauksien vuoksi (kolesteroli, verenpaine, masennus ym). Lisäksi polvet prakaa useammalla. Ei taida olla yhtään normipainoista vaan on vähän pullukoita kaikki. Usein joutuvat jättämään lajeja pois-mutteivät ota mitään tilalle. Pelkään tilannetta, jossa en pääsisi liikkeelle. Olen aivan varma että turhautuisin ja musta tulis todella ilkeä. Niin tärkeää mulle on voida päästä liikkumaan.

Viikottainen karkkipäivä on vaihtunut jokapäiväiseksi karkkipäiväksi. Kyyditään lapsia autolla joka paikkaa. Ja ihana kännymaailma vielä päälle. Ihmetelkää sitä sitten.

Tehkää lihavista lapsista lasuilmoituksia!

Kun omaehtoinen liikunta on nuorilta pois, tilanne on se mikä on. Monet joukkueissa pelaavatkin, erityisesti pojat, ovat kuntotasoltaan heikkoja. Taitoa on, kuntoa ei. Käydään vaan seuran treeneissä, vanhemmat kuskaavat lajista ja matkasta viis.

Vain yksilölajeissa tapahtuu itsenäistä treeniä.

Kuvaavaa on, että moni joukkueurheilija saattaa hakeutua vaihtopenkille, jos meinaa tulla hiki.