Osa suomalaislapsista on niin heikkokuntoisia, että pelkkä kuntotestien yrittäminen on vaikeaa – "Tulokset ovat huolestuttavia"
Koettakaa nyt hyvät äidit pitää huolta niistä lapsistanne.
https://yle.fi/urheilu/3-10047809
Toista kertaa peruskoululaisille tehdyt kansalliset liikuntatestit osoittivat, että kyykkyyn pääseminen, suorassa istuminen ja punnertaminen on isolle osalle lapsista liian vaikeaa. Tulevaisuuden toivojen työ- ja toimintakyky näyttää huolestuttavalta.
Kommentit (211)
Vierailija kirjoitti:
Miten tuo on edes mahdollista?
Oliskohan tuo digitalisaatio- ja some. Itsehän pentuna yleisurheilin, hiihdin, pelasin kaukalopalloa ja futista, jonkun aikaa olin karatessa. Koululiikuntaa oli enemmän, olin liikuntakerhossa. Kun lopetin futiksen, aloitin lumilautailun.
Murrosiän loppuvaiheilla ei tullut enää niin hirveästi liikuttua, mutta armeijan kuntotestit kiitettävät ja cooperissa melkein 2900m.
Ei noista "tulevaisuuden toivoista" ole yhtään mihinkään. Itse olen syntynyt 80-luvun alussa ja meidän ikäluokkaa jotkut v.a.j.a.k.i.t haukkui pullamössösukupolveksi :D
Nykyään nämä parikymppiset vetää hormooneita ja käy salilla. Ihan totta, horkkaa kiskovat ja "mp mun gainsseista"
Naurettavia p.e.l.l.e.j.ä.
Liikkuminen on elämäntapa, eikä mikään koulu sitä lapselle voi opettaa. Ja oma lapsi on tutustunut liikuntatunneilla todella moniin eri lajeihin. Golfista, lacrosseen, sulkapallosta kiipeilyyn. Kaikki eri jumppamuodot, zumbat, luistelu, uinti, spinnig, suunnistus ja muut perinteiset koululiikuntalajit. Nämä nyt tuli mieleen. Testejä on, mutta painostuksella, että jokainen seuraa omaa kehitystään.
Miten tuollainen koululiikunta voi olla huonoa? Miksei liikunnasta saisi tulla numeroa, kun musiikista ja kuviksestakin tulee. Ne perustuu paljon enemmän lahjakkuudella, kuin liikunta. Liikuntaa voi itse helposti kehittää.
Perheet ei liiku yhdessä. Miten voi odottaa, että lapsi liikkuisi, jos itse ei jaksa mennä puistoon tai hiekkalaatikolle.
Väitän, että ne jotka ulkoilee lapsina ns.huonolla säälläkin, on keskimääräistä liikkuvampia isonpana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulun tehtävä ei ole tehdä kuntotestejä oppilaille vaan opettaa liikkumaan. Entistä enemmän jos kukaan muu ei opeta.
Aina inhonnut kaiken maailman kuntotestejä. Miten saat hyvän numeron jos satut olemaan vaikka vähemmän notkea tai et tunne syystä tai toisesta liikunnan iloa? Koko liikunnan arvointi pitää poistaa. Pitäisi laittaa pikeminkin opettajan opetus arviointiin, niin luokatonta se on kohdallani ollut.
Juuri näin!
Miksi ihmeessä kuntotesti on koulussa joku ihmeen kilpailu? Oppilaat laitetaan paremmuusjärjestykseen pisteiden mukaan ja opettaja kehuu parhaita. Vähän sama kuin joka syksy olisi testi, jossa mitataan japanin kielen osaamista. Tietenkään sitä ei opeteltaisi, tietenkään siihen ei ohjattaisi, mutta testistät parhaat tulokset saaneita kiiteltäisiin.
Omat lapset kertoivat, että tuossa lihaskuntotestissä ainakin pojat tekivät parhaansa ollakseen luokan huonoimpia. Jopa ne jääkiekkoa tosissaan pelaavat urheilulliset kaverit toimi niin, että kyykkytnmeno oli olevinaa mahdotonta.
Aika junttia meininkiä siellä päin! Meidän nuoret taas kokivat että testit olivat kivoja ja kaikki yrittivät parhaansa.
Juoksemista, heittämistä ja kyykkyyn menoa on ennen pidetty luonnollisina asioina jotka opitaan samalla kun muutenkin opetellaan ensin kävelemään ja sitten hallitsemaan omaa kehoa yhä paremmin ja paremmin. Vieraan kielen testaamiseen sitä voisi verrata jos tämä kyseinen kieli olisi jotenkin ollut luonteva ja olennainen osa lapsen arkea alusta asti.
Koska on todellakin oikeutettua edellyttää, että vanhemmat huolehtivat jälkikasvunsa hyvinvoinnista esimerkiksi niin että näiden fyysinen toimintakyky kehittyisi mahdollisimman hyväksi. Ihan niin kuin hampaiden hoito - vaikka yhteiskunta osallistuu siihen, on perustyö silti tehtävä kotona.
Liikuntaa ei opita koulua varten vaan sillä turvataan lapsen hyvinvointi ja se, ettei hän riko itseään heti työelämään päästyään.
Eikö sinun mallissasi kannattaisi liikuntatunnit koulussa lopettaa kokonaan, keskittyä pelkkään testaamiseen ja vanhempien tekemän liikuntakasvatuksen arviointiin?
Vauhditon 5-loikka tai etunojapunnerrukset saattavat siellä teillä olla normaalia toimintaa kotioloissa, mutta suurin osa 5-luokkalaisista ei ole fitnesspistoksen saaneita omaa kroppaansa vartioivia pissiksiä.
Ei kannata lopettaa vaan kannattaisi lisätä! Yksi valtakunnallinen testi antaa tutkijoille tietoa isosta ryhmästä nuoria, ja on toki sääli jos se kokemuksena vaikutti nyt joidenkin elämään kovin latistavasti. Me suhtaudumme siihen kevyesti - ihan hyvät tuloksetkin tuli mutta ei niin väliä vaikkei olisi tullutkaan.
Fitness ei tässä ole se juttu vaan toimintakyky ja terveys. Ihan kuten muussakin oman terveyden hoidossa. Ei tarvitse olla hampaat kuten Pepsodent-mainoksen tytöllä, mutta terveet kuitenkin ja siksi kotona opetellaan harjaamaan ja käyttämään hammaslankaa säännöllisesti. Ei tarvitse olla Garnier-mainoksen tytön ihoa, hiuksia ja kroppaa, mutta puhtaat kuitenkin, ja siksi kotona opetetaan hiusten ja ihon hoitoa. Koska se on sen oman rakkaan lapsen terveyden ja hyvinvoinnin ja tulevaisuuden kannalta hyväksi! Ei koulun vuoksi eikä minkään muun. Oman lapsen, jolle haluaisi hyvää ja tervettä tulevaisuutta.
Vanhemmille annetaan jo neuvolassa ohjeita lapsen liikunnallisten taitojen kehittämiseen. Nämä vain eivät tunnu monia enää kiinnostavan, varsinkaan sitten kun lapsi ohittaa neuvolaiän. Laiskottaa ja aikaa ei muka ole. Silti suomalaiset viettävät netin js telkkarin äärellä satoja tunteja kuukaudessa.
Yksi valtakunnallinen testi ei kerro tutkijoille yhtään mitään muuta kuin sen, että testattavat ovat tässä testissä toimineet tietyllä tavalla. Ei ne tulokset kerro yhtään mitään siitä, mitä tutkijat luulivat testaavansa. Vähän sama kuin kysyisi kätilöiltä, että oliko kivuliaita synnytyksiä ja vastaus olisi empimättä, että ei ainuttakaan, vaikka äidit olisivat rukoilleet kipulääkettä. Kirjausten mukaan kipulääkkeitä ei tarvittu => synnytykset olivat kivuttomia. Opettajien kirjausten mukaan lapset eivät menneet kyykkyyn => testituloksen mukaan eivät osanneet.
Meilläkin opetetaan hoitamaan hampaat hyvin, mutta eipä kukaan ole vielä testannut, miten monta kiloa niillä voi nostaa. Siksi en keksi yhtäkään syytä sille, että opettaisin lapselleni 20 m juoksupyrähdyksiä vain siksi, että tutkijat saisivat materiaalia.
Miten ihmeessä meidän ikäluokassa (80-90-luvulla) me kaikki osattiin juosta 20m, 50m, 100m, 1000m ihan ilman opettamista. Kunhan vaan kerrottiin missä on lähtöviiva ja missä maaliviiva?
Oikeastiko juoksit koulussa 7 min ajan 20 m pyrähdyksiä edestakaisin? Ja nautit siitä?
Harva nykynuori tottelee sokeasti, jos ainoa syy tekemiselle on saada tutkijoille aineistoa. Olet varmaan niitä, jotka olisi opettajan käskiessä hypänneet katolta alas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä vaan, että eivät liiku, niin eivät ole nivelvaivaisia 35-vuotiaita. Liikuntaa ehtii harrastaa sitten aikuisenakin. Lukuisia esimerkkejä lapsena huonoista liikkujista, jotka aikuisena juoksevat maratonia ja ovat kunnossa, kun taas lapsuuden aktiiviurheilijat ovat loppuun kuluneita reilusti ennen neljääkymentä.
Tässäpä se. Itse liikkunut ahkerasti lapsesta asti ja nyt on polvet ja olkapäät paskana. 5v nuorempi velipoika taas viihtynyt lähinnä tietokoneella ja pystyy olemaan paremmin esim. muuttoapuna kuin minä, kun ei ole paikat hajalla
Oletko rahkamake vai mitä liikuntaa olet harrastanut?

Pesäpalloa ja tennistä pääasiassa
Vierailija kirjoitti:
Liikkuminen on elämäntapa, eikä mikään koulu sitä lapselle voi opettaa. Ja oma lapsi on tutustunut liikuntatunneilla todella moniin eri lajeihin. Golfista, lacrosseen, sulkapallosta kiipeilyyn. Kaikki eri jumppamuodot, zumbat, luistelu, uinti, spinnig, suunnistus ja muut perinteiset koululiikuntalajit. Nämä nyt tuli mieleen. Testejä on, mutta painostuksella, että jokainen seuraa omaa kehitystään.
Miten tuollainen koululiikunta voi olla huonoa? Miksei liikunnasta saisi tulla numeroa, kun musiikista ja kuviksestakin tulee. Ne perustuu paljon enemmän lahjakkuudella, kuin liikunta. Liikuntaa voi itse helposti kehittää.
Perheet ei liiku yhdessä. Miten voi odottaa, että lapsi liikkuisi, jos itse ei jaksa mennä puistoon tai hiekkalaatikolle.
Väitän, että ne jotka ulkoilee lapsina ns.huonolla säälläkin, on keskimääräistä liikkuvampia isonpana.
Lapseni (tyttö) on 8. luokalla. Hänen koulussaan jumppatunnilla pelataan pesäpalloa, koripalloa ja lentopalloa, käydään uimassa, suunnistamassa, yleisurheilemassa (100m juoksu, 400 m juoksu, korkeus- ja pituushyppy) sekä kerran vuodessa kuntosalilla. Talvella on 3 hiihtokertaa ja 3 luistelukertaa. Ei puhettakaan zumbasta, keilaamisesta, tenniksestä, sulkapallosta jne. eik sanaakaan siitä, että liikunta saisi olla kivaa. Ehei, kaikki mitataan, kaikessa kilpaillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaiset uutiset vaativat kriittistä lukutaitoa. Mikä siinä on huolestuttavaa, että jotkut lapset ovat vähemmän notkeita kuin toiset? Onko muu edes mahdollista?
Olisi kiva tietää onko joku ihan oikeasti saanut merkittävästi lisää notkeutta harjoittelemalla
Minun jooga ope aloitti joogan 40vuotiaana eikä saanut aluksi sormia lähellekään maata. Nyt hän taivutti ne kauaksi selkänsä taakse. Eli valtava kehitys. Itse en ollut notkea, mutta harjoittelin muutaman kuukauden ja spakaati onnistui... Kunnes reväytin takareiden. Se oli kyllä oma vika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaiset uutiset vaativat kriittistä lukutaitoa. Mikä siinä on huolestuttavaa, että jotkut lapset ovat vähemmän notkeita kuin toiset? Onko muu edes mahdollista?
Olisi kiva tietää onko joku ihan oikeasti saanut merkittävästi lisää notkeutta harjoittelemalla
On. Käy katsomassa voimisteluseuran treenejä jos et usko.
Eihän tämä todista mitään. Ehkä voimistelua harrastavat ovat luonnostaan notkeita? Lähinnä siis mietin, että onko joku ollut alussa niin kankea, että saa jalat suorana kädet hädintuskin polviin ja harjoittelun myötä saanut kämmenet lattiaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulun tehtävä ei ole tehdä kuntotestejä oppilaille vaan opettaa liikkumaan. Entistä enemmän jos kukaan muu ei opeta.
Aina inhonnut kaiken maailman kuntotestejä. Miten saat hyvän numeron jos satut olemaan vaikka vähemmän notkea tai et tunne syystä tai toisesta liikunnan iloa? Koko liikunnan arvointi pitää poistaa. Pitäisi laittaa pikeminkin opettajan opetus arviointiin, niin luokatonta se on kohdallani ollut.
Juuri näin!
Miksi ihmeessä kuntotesti on koulussa joku ihmeen kilpailu? Oppilaat laitetaan paremmuusjärjestykseen pisteiden mukaan ja opettaja kehuu parhaita. Vähän sama kuin joka syksy olisi testi, jossa mitataan japanin kielen osaamista. Tietenkään sitä ei opeteltaisi, tietenkään siihen ei ohjattaisi, mutta testistät parhaat tulokset saaneita kiiteltäisiin.
Omat lapset kertoivat, että tuossa lihaskuntotestissä ainakin pojat tekivät parhaansa ollakseen luokan huonoimpia. Jopa ne jääkiekkoa tosissaan pelaavat urheilulliset kaverit toimi niin, että kyykkytnmeno oli olevinaa mahdotonta.
Aika junttia meininkiä siellä päin! Meidän nuoret taas kokivat että testit olivat kivoja ja kaikki yrittivät parhaansa.
Juoksemista, heittämistä ja kyykkyyn menoa on ennen pidetty luonnollisina asioina jotka opitaan samalla kun muutenkin opetellaan ensin kävelemään ja sitten hallitsemaan omaa kehoa yhä paremmin ja paremmin. Vieraan kielen testaamiseen sitä voisi verrata jos tämä kyseinen kieli olisi jotenkin ollut luonteva ja olennainen osa lapsen arkea alusta asti.
Koska on todellakin oikeutettua edellyttää, että vanhemmat huolehtivat jälkikasvunsa hyvinvoinnista esimerkiksi niin että näiden fyysinen toimintakyky kehittyisi mahdollisimman hyväksi. Ihan niin kuin hampaiden hoito - vaikka yhteiskunta osallistuu siihen, on perustyö silti tehtävä kotona.
Liikuntaa ei opita koulua varten vaan sillä turvataan lapsen hyvinvointi ja se, ettei hän riko itseään heti työelämään päästyään.
Eikö sinun mallissasi kannattaisi liikuntatunnit koulussa lopettaa kokonaan, keskittyä pelkkään testaamiseen ja vanhempien tekemän liikuntakasvatuksen arviointiin?
Vauhditon 5-loikka tai etunojapunnerrukset saattavat siellä teillä olla normaalia toimintaa kotioloissa, mutta suurin osa 5-luokkalaisista ei ole fitnesspistoksen saaneita omaa kroppaansa vartioivia pissiksiä.
Ei kannata lopettaa vaan kannattaisi lisätä! Yksi valtakunnallinen testi antaa tutkijoille tietoa isosta ryhmästä nuoria, ja on toki sääli jos se kokemuksena vaikutti nyt joidenkin elämään kovin latistavasti. Me suhtaudumme siihen kevyesti - ihan hyvät tuloksetkin tuli mutta ei niin väliä vaikkei olisi tullutkaan.
Fitness ei tässä ole se juttu vaan toimintakyky ja terveys. Ihan kuten muussakin oman terveyden hoidossa. Ei tarvitse olla hampaat kuten Pepsodent-mainoksen tytöllä, mutta terveet kuitenkin ja siksi kotona opetellaan harjaamaan ja käyttämään hammaslankaa säännöllisesti. Ei tarvitse olla Garnier-mainoksen tytön ihoa, hiuksia ja kroppaa, mutta puhtaat kuitenkin, ja siksi kotona opetetaan hiusten ja ihon hoitoa. Koska se on sen oman rakkaan lapsen terveyden ja hyvinvoinnin ja tulevaisuuden kannalta hyväksi! Ei koulun vuoksi eikä minkään muun. Oman lapsen, jolle haluaisi hyvää ja tervettä tulevaisuutta.
Vanhemmille annetaan jo neuvolassa ohjeita lapsen liikunnallisten taitojen kehittämiseen. Nämä vain eivät tunnu monia enää kiinnostavan, varsinkaan sitten kun lapsi ohittaa neuvolaiän. Laiskottaa ja aikaa ei muka ole. Silti suomalaiset viettävät netin js telkkarin äärellä satoja tunteja kuukaudessa.
Yksi valtakunnallinen testi ei kerro tutkijoille yhtään mitään muuta kuin sen, että testattavat ovat tässä testissä toimineet tietyllä tavalla. Ei ne tulokset kerro yhtään mitään siitä, mitä tutkijat luulivat testaavansa. Vähän sama kuin kysyisi kätilöiltä, että oliko kivuliaita synnytyksiä ja vastaus olisi empimättä, että ei ainuttakaan, vaikka äidit olisivat rukoilleet kipulääkettä. Kirjausten mukaan kipulääkkeitä ei tarvittu => synnytykset olivat kivuttomia. Opettajien kirjausten mukaan lapset eivät menneet kyykkyyn => testituloksen mukaan eivät osanneet.
Meilläkin opetetaan hoitamaan hampaat hyvin, mutta eipä kukaan ole vielä testannut, miten monta kiloa niillä voi nostaa. Siksi en keksi yhtäkään syytä sille, että opettaisin lapselleni 20 m juoksupyrähdyksiä vain siksi, että tutkijat saisivat materiaalia.
Miten ihmeessä meidän ikäluokassa (80-90-luvulla) me kaikki osattiin juosta 20m, 50m, 100m, 1000m ihan ilman opettamista. Kunhan vaan kerrottiin missä on lähtöviiva ja missä maaliviiva?
Oikeastiko juoksit koulussa 7 min ajan 20 m pyrähdyksiä edestakaisin? Ja nautit siitä?
Harva nykynuori tottelee sokeasti, jos ainoa syy tekemiselle on saada tutkijoille aineistoa. Olet varmaan niitä, jotka olisi opettajan käskiessä hypänneet katolta alas.
Ne ei tottele koska ne ei pysty. Ei riitä kunto.
Ennen pystyttiin. Eikä ollu tarvetta vänkyttää joka asiaan että ”ku ei kiinnosta”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaiset uutiset vaativat kriittistä lukutaitoa. Mikä siinä on huolestuttavaa, että jotkut lapset ovat vähemmän notkeita kuin toiset? Onko muu edes mahdollista?
Olisi kiva tietää onko joku ihan oikeasti saanut merkittävästi lisää notkeutta harjoittelemalla
On. Käy katsomassa voimisteluseuran treenejä jos et usko.
Eihän tämä todista mitään. Ehkä voimistelua harrastavat ovat luonnostaan notkeita? Lähinnä siis mietin, että onko joku ollut alussa niin kankea, että saa jalat suorana kädet hädintuskin polviin ja harjoittelun myötä saanut kämmenet lattiaan
Minä! Kun aloitin taekwondo-harrastuksen sain jalan hädintuskin vyötärön korkeudelle. Nyt menee helposti pään yläpuolelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaiset uutiset vaativat kriittistä lukutaitoa. Mikä siinä on huolestuttavaa, että jotkut lapset ovat vähemmän notkeita kuin toiset? Onko muu edes mahdollista?
Olisi kiva tietää onko joku ihan oikeasti saanut merkittävästi lisää notkeutta harjoittelemalla
On. Käy katsomassa voimisteluseuran treenejä jos et usko.
Eihän tämä todista mitään. Ehkä voimistelua harrastavat ovat luonnostaan notkeita? Lähinnä siis mietin, että onko joku ollut alussa niin kankea, että saa jalat suorana kädet hädintuskin polviin ja harjoittelun myötä saanut kämmenet lattiaan
No jos kävisit siellä treeneissä niin tajuaisit ettei kukaan ole niin notkea luonnostaan. Moni pieni aloittelija ei taivu kertakaikkiaan yhtään mihinkään. Ja puolen vuoden päästä tekee sillan ja vuoden päästä spagaatin. Koska harjoittelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempien pitäisi miettiä millaista mallia he antavat. Normaalin hyötyliikunnan ja ulkoilun sijaan vanhemmat kuntoilevat salilla, pienet lapset laitetaan lapsiparkkiin ja isommat jätetään kotiin ruudun äärelle.
Se hyötyliikunta ei vain korvaa oikeaa hikliikuntaa. Jos menen kävelylle 4 vuotiaan kanssa ei tule hiki enkä saa samaa treeniä kuin esim tänään kahvakuulatunnilla. Asun kaupungissa enkä omista autoa joten hiihto ei ole vaihtoehto. Asunto pieni kaksio, jumppaamaan ei kotona mahdu. Liikuin pari vuotta vaunulenkeillä ja kun aloin kunnolla liikkumaan aikuisten vauhtiin salilla ja ryhmissä oli esim. lihaskunto surkea.
Kaksiosi on aika huonosti sisustettu jos siellä ei ole joogamaton vertaa vapaata lattiatilaa. Jos on sen verran tilaa, voi vetää sen kahvakuulatreeninkin kotona, tai ihan mitä vaan.
Voit esimerkiksi siirtää sohvapöydän syrjään siksi aikaa, jos sinulla moinen turhake on. Nykyään voi sitäpaitsi osallistua monenlaisille liikuntatunneille webbikameran välityksellä, ei tarvitse haaskata aikaa kulkemiseen.
Muistan katkerana kun sain päiväkotipaikan vasta kolmannesta päiväkodista. Kuljin kahden ohi, matkaa oli n. 2km. Päätin, että teen matkat hauskaksi. Eli lapsi kulki itse pyörällä. Ensin minulla oli naru apuna, mutta jo kolmevuotiaana otettiin apupyörätkin pois. Talvella hän seisoi pulkassa kun vedin ja aina oli aikaa kiivetä lumikasojen yli. Kotimatkalla minulla oli aina eväät ja talvella pysähdyttiin esim.viideksitoista minuutiksi luistelemaan. Se vaati minulta organisointia ja aikaisia herätyksiä, mutta kantaa hedelmää edelleen. Lapset kulkee pitkiä matkoja pyörillään ja juoksevat muutaman kilsan matkat ennemmin kuin ottavat bussin. Paikasta toiseen liikkumisesta on tullut tapa ja uskon, että juuret on niissä mukavissa päiväkotimatkoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulun tehtävä ei ole tehdä kuntotestejä oppilaille vaan opettaa liikkumaan. Entistä enemmän jos kukaan muu ei opeta.
Aina inhonnut kaiken maailman kuntotestejä. Miten saat hyvän numeron jos satut olemaan vaikka vähemmän notkea tai et tunne syystä tai toisesta liikunnan iloa? Koko liikunnan arvointi pitää poistaa. Pitäisi laittaa pikeminkin opettajan opetus arviointiin, niin luokatonta se on kohdallani ollut.
Juuri näin!
Miksi ihmeessä kuntotesti on koulussa joku ihmeen kilpailu? Oppilaat laitetaan paremmuusjärjestykseen pisteiden mukaan ja opettaja kehuu parhaita. Vähän sama kuin joka syksy olisi testi, jossa mitataan japanin kielen osaamista. Tietenkään sitä ei opeteltaisi, tietenkään siihen ei ohjattaisi, mutta testistät parhaat tulokset saaneita kiiteltäisiin.
Omat lapset kertoivat, että tuossa lihaskuntotestissä ainakin pojat tekivät parhaansa ollakseen luokan huonoimpia. Jopa ne jääkiekkoa tosissaan pelaavat urheilulliset kaverit toimi niin, että kyykkytnmeno oli olevinaa mahdotonta.
Aika junttia meininkiä siellä päin! Meidän nuoret taas kokivat että testit olivat kivoja ja kaikki yrittivät parhaansa.
Juoksemista, heittämistä ja kyykkyyn menoa on ennen pidetty luonnollisina asioina jotka opitaan samalla kun muutenkin opetellaan ensin kävelemään ja sitten hallitsemaan omaa kehoa yhä paremmin ja paremmin. Vieraan kielen testaamiseen sitä voisi verrata jos tämä kyseinen kieli olisi jotenkin ollut luonteva ja olennainen osa lapsen arkea alusta asti.
Koska on todellakin oikeutettua edellyttää, että vanhemmat huolehtivat jälkikasvunsa hyvinvoinnista esimerkiksi niin että näiden fyysinen toimintakyky kehittyisi mahdollisimman hyväksi. Ihan niin kuin hampaiden hoito - vaikka yhteiskunta osallistuu siihen, on perustyö silti tehtävä kotona.
Liikuntaa ei opita koulua varten vaan sillä turvataan lapsen hyvinvointi ja se, ettei hän riko itseään heti työelämään päästyään.
Eikö sinun mallissasi kannattaisi liikuntatunnit koulussa lopettaa kokonaan, keskittyä pelkkään testaamiseen ja vanhempien tekemän liikuntakasvatuksen arviointiin?
Vauhditon 5-loikka tai etunojapunnerrukset saattavat siellä teillä olla normaalia toimintaa kotioloissa, mutta suurin osa 5-luokkalaisista ei ole fitnesspistoksen saaneita omaa kroppaansa vartioivia pissiksiä.
Ei kannata lopettaa vaan kannattaisi lisätä! Yksi valtakunnallinen testi antaa tutkijoille tietoa isosta ryhmästä nuoria, ja on toki sääli jos se kokemuksena vaikutti nyt joidenkin elämään kovin latistavasti. Me suhtaudumme siihen kevyesti - ihan hyvät tuloksetkin tuli mutta ei niin väliä vaikkei olisi tullutkaan.
Fitness ei tässä ole se juttu vaan toimintakyky ja terveys. Ihan kuten muussakin oman terveyden hoidossa. Ei tarvitse olla hampaat kuten Pepsodent-mainoksen tytöllä, mutta terveet kuitenkin ja siksi kotona opetellaan harjaamaan ja käyttämään hammaslankaa säännöllisesti. Ei tarvitse olla Garnier-mainoksen tytön ihoa, hiuksia ja kroppaa, mutta puhtaat kuitenkin, ja siksi kotona opetetaan hiusten ja ihon hoitoa. Koska se on sen oman rakkaan lapsen terveyden ja hyvinvoinnin ja tulevaisuuden kannalta hyväksi! Ei koulun vuoksi eikä minkään muun. Oman lapsen, jolle haluaisi hyvää ja tervettä tulevaisuutta.
Vanhemmille annetaan jo neuvolassa ohjeita lapsen liikunnallisten taitojen kehittämiseen. Nämä vain eivät tunnu monia enää kiinnostavan, varsinkaan sitten kun lapsi ohittaa neuvolaiän. Laiskottaa ja aikaa ei muka ole. Silti suomalaiset viettävät netin js telkkarin äärellä satoja tunteja kuukaudessa.
Yksi valtakunnallinen testi ei kerro tutkijoille yhtään mitään muuta kuin sen, että testattavat ovat tässä testissä toimineet tietyllä tavalla. Ei ne tulokset kerro yhtään mitään siitä, mitä tutkijat luulivat testaavansa. Vähän sama kuin kysyisi kätilöiltä, että oliko kivuliaita synnytyksiä ja vastaus olisi empimättä, että ei ainuttakaan, vaikka äidit olisivat rukoilleet kipulääkettä. Kirjausten mukaan kipulääkkeitä ei tarvittu => synnytykset olivat kivuttomia. Opettajien kirjausten mukaan lapset eivät menneet kyykkyyn => testituloksen mukaan eivät osanneet.
Meilläkin opetetaan hoitamaan hampaat hyvin, mutta eipä kukaan ole vielä testannut, miten monta kiloa niillä voi nostaa. Siksi en keksi yhtäkään syytä sille, että opettaisin lapselleni 20 m juoksupyrähdyksiä vain siksi, että tutkijat saisivat materiaalia.
Miten ihmeessä meidän ikäluokassa (80-90-luvulla) me kaikki osattiin juosta 20m, 50m, 100m, 1000m ihan ilman opettamista. Kunhan vaan kerrottiin missä on lähtöviiva ja missä maaliviiva?
Oikeastiko juoksit koulussa 7 min ajan 20 m pyrähdyksiä edestakaisin? Ja nautit siitä?
Harva nykynuori tottelee sokeasti, jos ainoa syy tekemiselle on saada tutkijoille aineistoa. Olet varmaan niitä, jotka olisi opettajan käskiessä hypänneet katolta alas.
Meillä juostiin cooperin testi ja ala-asteella liikuntatunneilla kilpailtiin monessakin lajissa, juoksussa ja monessa muussa. Ihan niihin osallistui vain koska halusi voittaa muut, ainakin yrittää voittaa, ei siksi että käskettiin, muutenkin tuli vapaa-ajalla liikuntaa harrastettua, jääkiekkoa ym lajeja, ja pyöräiltiin paikasta toiseen edes ajattelematta sen olevan liikuntaa.
Ja en erityisemmin tykännyt opettajien käskyistä, niitä sääntöjä tuli rikottua useinkin. Vaikka koulutus ei ihan pelkkään peruskouluun tai edes amikseen ole jäänyt, niin en ikinä tykännyt olla koulussa. Eli arvasit väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaiset uutiset vaativat kriittistä lukutaitoa. Mikä siinä on huolestuttavaa, että jotkut lapset ovat vähemmän notkeita kuin toiset? Onko muu edes mahdollista?
Olisi kiva tietää onko joku ihan oikeasti saanut merkittävästi lisää notkeutta harjoittelemalla
On. Käy katsomassa voimisteluseuran treenejä jos et usko.
Eihän tämä todista mitään. Ehkä voimistelua harrastavat ovat luonnostaan notkeita? Lähinnä siis mietin, että onko joku ollut alussa niin kankea, että saa jalat suorana kädet hädintuskin polviin ja harjoittelun myötä saanut kämmenet lattiaan
Minä olin lapsena todella kankea. En tosiaankaan saanut käsiä lattiaan, hyvä jos polviin. No, aloin sitten harrastaa tanssia, pilatesta ja joogaa ja nykyään kuulen kehuja notkeudestani.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempien pitäisi miettiä millaista mallia he antavat. Normaalin hyötyliikunnan ja ulkoilun sijaan vanhemmat kuntoilevat salilla, pienet lapset laitetaan lapsiparkkiin ja isommat jätetään kotiin ruudun äärelle.
Oikeaoppinen salitreeni on välttämätöntä lihasvoiman ja kestävyyden kehittämiseksi. Pelkkä "normaali hyötyliikunta" ei riitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaiset uutiset vaativat kriittistä lukutaitoa. Mikä siinä on huolestuttavaa, että jotkut lapset ovat vähemmän notkeita kuin toiset? Onko muu edes mahdollista?
Huolestuttavaa on se, että liian suurella osalla lapsia ikäkauteen kuuluvat normaalit valmiudet ovat liian heikot terveyden ylläpitämisen kannalta. Ennuste on silloin näiden yksilöiden kohdalla hyvin huono. Ja miksi kenenkään pitäisi näistä rapakuntoisista lapsista välittää? No vaikka siksi että surkea kansanterveys on tällaisessa valtiossa meidän jokaisen kukkarolle käypä juttu, inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan.
Minusta tämä lasten huono kunto on huolestuttavaa siksikin, että se heikentää niiden elämänlaatua suuresti. Itse olen ollut nuorempana todella hyvässä kunnossa ja nyt olen huonokuntoinen läski koska masennus ja hullupillerit. Masennus on nyt selätetty mutta läskistä ja huonosta kunnosta eroon pääseminen ottaa nelikymppisellä vähän aikaa.
Voin vakuuttaa, että koko elämä on ihan todella paljon parempaa kun on notkea, vahva, hyväkuntoinen. Seksi on parempaa. Ihan joka ikinen tehtävä minkä teet on helpompi. On ihanaa kun voi vaan kirmaista jonnekin, ei tule hiki eikä hengästi jos kipaiset bussipysäkille, kauppakassien kantaminen ei ole mikään issue, kaikki vaatteet näyttää hyviltä. Silloin kun on hyvässä kunnossa, tuntuu siltä että keho koko ajan ikään kun humisee, vähän kuin joku ydinreaktori tai vastaava. Se on mieletön tunne.
Kun on hyvässä kunnossa, pystyy treenaamaan niin kovaa että endorfiinipöllytkin on sen mukaiset. Ja kun liikkuu tarpeeksi, voi syödä justiinsa mitä haluaa. Kysykää kestävyysurheilijoilta.
Oikeasti hyvä kunto ja rakkaus liikuntaan on parhaita lahjoja mitä ihminen voi lapselleen antaa. Terve, vahva, toimiva keho tuottaa ihmiselle iloa jokaisena elossaolon sekuntina. Lihava huonokuntoinen keho taas on pelkkä taakka. Minä tiedän, koska olen kokenut molemmat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauas on karannut nykymaailmasta normiliikunnallisuus jo lapsena...
1) Lapset kävellen/pyöräillen kouluun. Muutama kilometri sujuu pienemmältäkin kulkijalta varmasti, kunhan vanhemmat opettavat reitin. Vanhemmat kuljettavat lapsiaan kouluun nykyisin aivan liikaa. Ulkoilu tekee hyvää heti aamusta.
2) Kaikkiin kouluihin kännykielto välkille. Alakouluissa lapset vielä leikkivät ja juoksevat kaiket välkät, yläkouluissa nuorison ei ole pakko edes mennä ulos...
3) Koulupäivän jälkeen vanhemmat huolehtivat, että jälkikasvu liikkuu vähintään tunnin tai pari ulkona tai sisällä. Useimmiten se on kiinni vain vanhempien laiskuudesta patistaa lapset/nuoret liikkumaan. Omalla esimerkillä on suuri vaikutus tässäkin asiassa.
4) Lasten ja nuorten liikkumisesta päävastuu on aina vanhemmilla. Kouluissa on hyvin pienet tuntimäärät varattu liikuntaan.
Eli paluu 80-luvulle, jolloin liikunta oli yksi vihatuimpia kouluaineita? Lapset pakolla ulos ja siitä syntyy liikunnan riemu?
Ainakin ala-asteella liikuntatunnit oli parhaat tunnit koulussa, leikittiin ja pelattiin kaikenlaista, mitä vapaa-ajallakin, vähän iästä riippuen.
No hyvä jos jollain oli. Mulla ei ollut. Koin voimakasta ahdistusta jo edellisenä iltana kun tiesin että seuraavana päivänä on liikuntaa. Opettaja huusi ja nolasi (ihan käsittämättömiä tilanteita oli). Meidän toiveita ei myöskään juuri kuunneltu jos oltaisiin haluttu joskus jotain tiettyä tehdä. Lähinnä samat iänikuiset pallopelit kelpasi opettajalle