Missä asiassa elämäsi ei mennytkään niinkuin olisi voinut luulla?

Vierailija kirjoitti:

Missä asiassa elämäsi ei mennytkään niinkuin olisi voinut luulla?

Millaisen elämän luulit saavasi, mikä ei mennytkään suunnitellusti?

Itselläni on ollut pettymys huomata, että hyvin koulussa ja opinnoissa menestyneestä, tunnollisesta ihmisestä ei tullutkaan "mitään", eli en menestynyt työelämässä, kuulun siihen 10% jolle ei ole paikkaa löytynyt.

Turha murehtia asiaa, itse olen "ottanut turpiini" jokaikisestä lamasta ja taantumasta jo 90-luvulta alkaen. Kuviokin on aika lailla päivänselvä, eli työntekijöistä tehdään tässä maassa taloudellisten riskien kantaja vaikka väkipakolla, ja tuolileikit käydään sitten valta/voimasuhteiden mukaisessa järjestyksessä.

Osaamisilla ja taidoilla ei em. systeemissä ole mitään merkitystä, ainoastaan valta/voimasuhteet ratkaisee, ja se tarkoittaa paljolti sitä että keskinkertaisuus voi nousta kuninkaaksi helposti kun on oikeat suhteet. Samoin niinkin yksinkertainen asia kuin "tuuri" voi tehdä isoja vaikutuksia moniin juttuihin.

Mutta vastaus varsinaiseen kysymykseesi on se, että luulin, että meillä Suomessa olisi talousasiat olleet paljon paremmassa kontrollissa, mutta nyt n. 3 vuosikymmentä asiaa katseltuani olen vaan todennut että "pitäkää tunkkinne" ja mulla ei siis ole varaa koulutella ja vaihtaa ammattiani milloin minkäkin hallituksen villityksen tahdissa.  Tähän asiaan täytyy vain myöntää olevani melko pettynyt, eli minusta on melko vaikeata toimia tässä maassa niin että minun tehtäväni olisi juosta aina vain enemmän ja kantaa kaikki riskit siitä, että tässä maassa on lukuisa määrä järjestäytynyttä kansaa, joilla työn tekeminen vähän turhankin hyvin palkittua. Ja se siis maksaa meille kaikille muille helposti työpaikat ja ansaintamahdollisuudet.

Kaikki laskut menee toimeentulotukeen, ja oikeastaan ainoat ammatit ja työpaikat mihin lähden jatkossa, ne on sitten ihan omiani jossa itse määrään tahdit ja hinnat.

Mussuttajille voin vaan todeta että haistakaa te vaan pitkä pasta ja ei ole mielipiteenne kiinnostaneet enää vuosikausiin.

Monessakin. Tärkeimpänä luulin aina eteneväni akateemista polkua, mutta sitten satuinkin saamaan pidempiaikaisen työpaikan, jossa menestyin ja opinnot unohtuivat. Tilanne on tällä hetkellä vähintäänkin OK, mutta en uskalla vaihtaa työnantajaa puuttuvan todistuksen vuoski.

Ajattelin ja pelkäsin, että kuolen nuorena ja en koskaan mene naimisiin. Ajattelin myös että se olisi minulle ja muille parempi.

Nyt olen 36 ja aivan uskomaton mies juuri kosi minua. Näin se elämä yllättää. 

En ikimaailmassa olisi voinut kuvitellakaan, että minusta tulisi 3 lapsen isä. Kaikenlaista muuta hyvää ja pahaa on muutoin elämään mahtunut, mutta silti olen vain nöyrän kiitollinen noista kolmesta ihanasta, terveestä lapsesta erityisesti kaiken sen jälkern mitä olen/olemme läpikäyneet.

Sairastuin syöpään, ei vietetty häitä seuraavana kesänä kuten oli ennen diagnoosia suunniteltu. Lapsiakaan en voi enää saada. Nyt ihmettelen, että mitä elämälläni tekisin jos tästä selviän.

Ei minulla ollut koskaan mitään muita tarkkoja suunnitelmia, kuin oikiksen käyminen. Luulin löytäväni urani bisnesmaailmasta ns. In-house lakimiehenä. Lapsista en koskaan haaveillut, minusta piti tulla uranainen.

Toisin kävi 😊. Oikiksesta valmistuessani olin raskaana. Myöhemmin menin naimisiin ja sain toisen lapsen. Uraa olenkin tehnyt asianajajana erityisesti perhe- ja jäämistöoikeuden parissa, mitä en koskaan olisi osannut kuvitella. Minulla on mielekäs työ, haastava, mutta palkitseva. On kaunis koti, ihan hyvä avioliitto ja mahtavat lapset. Paljon ystäviä, joiden kanssa matkustella ja viettää aikaa. Näin nelikymppisenä olen siis saanut uran ja perheen. Olen onnekas. Tulevaisuuteen suhtaudun luottavaisesti. Tulee mitä tulee, pärjään kyllä.

Olin se taiteellinen kympin tyttö, jolla oli onnellinen, keskiluokkainen lapsuus. Nyt keski-ikäistyvä, kymmenen vuotta poissa työelämästä, ei koulutusta, ei ystäviä, ei sosiaalista elämää, ahdistunut, masentunut ja passivoitunut surkimus.

En näe enää mitään järkeä tässä elämässä. Se ettei mahtunutkaan sosiaalisiin normeihin ja menestynyt elämässä niinkuin "kaikki muutkin" on suoranaisen musertavaa. Harmittaa vanhempieni puolesta, parempi jos eivät olisi hankkineet lasta.

Olin aina siinä suosittujen kaveriporukassa se vähempiarvoisin vaikka porukkaan kuuluinkin. Ajattelin aina olevani huonompi kuin muut ulkonäöllisesti, taloudellisesti, älyllisesti, materiaa katsoen jne. Ajattelin saavani "huonomman" elämän kun ne muut.

Olen ainoa joka opiskeli arvostetun korkeakoulututkinnon. Minulla on täydellinen, kiltti, rakastava ja hyvin tienaava mies. Minulla on ihkauusi omakotitalo, vakityö, olen hyvännäköinen ja jaksan panostaa itseenikin. Harrastuksia ja materiaa löytyy. Olen onnellinen. En olisi uskonut, että juuri minä saan ylemmän keskiluokan tasoisen elämän. Nämä minun ystävät suositusta porukasta asuvat sinkkuina vuokra-asunnoissaan ja ovat kaupan kassoja. T. N29

Luulin lähes kolmikymppiseksi, että olen tuomittu yksinäisyyteen, mutta tällä hetkellä olen ollut jo 30 vuotta naimisissa ja minulla on ihanat aikuiset lapset ja lapsenlapset. Vieläkin tunnen salaa, etten ansaitse tätä onnea, ja toisinaan näen unta, että olen yhäkin yksin. Hämmästyneenä havahdun tosiasiaan, että minulla on oikeasti nämä ihmiset elämässäni.

Koulussa kysyttiin, minkälaisen puolison haluaisimme. Minä jouduin vielä ensimmäisenä vastaamaan. Sanoin "turvallisen". Se tuli varmaan ihan sydämestä, sillä kotona oli usein turvaton olo.

Noh, puolisoni oli valehteleva, pettävä, väkivaltainen alkoholisti.

Ei mennyt ihan silleen kun piti ;)

En ole saanut lapsia. En ole tehnyt elämässä mitään "suurta" eikä minulla ole uraa. Olen vain tavallinen virkamies, jota mies komentelee (koska sillä on enemmän rahaa). En ole edes kovinkaan onnellinen. En uskonut, että minulle tulisi tällainen elämä.

Kuvittelin koko teini-iän ja varhaisaikuisuuden, etten koskaan kelpaa kellekään. Kukaan ei ollut osoittanut mitään kiinnostusta minua kohtaan. Nyt olen ollut neljä vuotta onnellisessa parisuhteessa. En vieläkään oikein ymmärrä että tämä on ihan oikeasti totta ja minusta tuntuu kuin eläisin ihan eri elämää kuin silloin nuorena. <3

Vierailija kirjoitti:

Lukion B:n papereilla ja vitosen englannilla päädyin pysyvästi ulkomaille asumaan, valmistuin yliopistosta ja olen ihan hyvä työssäni.

Ja sitten heräsin =)

Vastauksista paljastuu muutamia mielenkiintoisia eroavaisuuksia sukupuolten välillä.

- Naiset joiden urasuunnitelmat menivät pieleen ovat pääsääntöisesti parisuhteessa, vastaavat miehet pääsääntöisesti naisettomia

- Osalle naisista elämässä onnistumista on oma menestys, mutta suurelle osalle sitä on menestyneen miehen saaminen. Yksikään mies ei mittaa elämässä onnistumista hyvin tienaavan vaimon saamisella

- Todella moni nainen vertaa omaa elämäänsä ystävättäriinsä, kuka sai menestyneimmän miehen ja hienoimman talon

- koulutus on naisille suuri henkilökohtainen saavutus, miehet eivät mainosta koulutustaan vaan ansaitsemaansa palkkaa

- miehet pitävät isompana asiana säästössä olevaa rahaa, naiset nykyistä elintasoa

Tämä selittää monia asioita, mm. sen miksi miehissä on enemmän syrjäytyneitä. "Luuserinaisille" löytyy pelastajia, "luuserimiehille" ei löydy. Vanhat sukupuoliroolit pätevät yhä, mies on se joka menestyy ja jonka kuuluu menestyä. Nainenkin voi menestyä, mutta se ei ole mitenkään pakollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa tuo ap:n esimerkki on hyvin yleinen. Älykkäät ihmiset voivat luulla, että se älykkyys riittää ja kantaa pitkälle. Kuitenkin älykäs ja koulussa hyvin menestynyt voi saada itsensä ihan yhtä hyvin tai ehkä helpomminkin pinteeseen, josta on vaikea päästä pois.

Pari älykkään ihmisen elämää vaikeuttavaa ongelmaa:

- vaikeampi löytää ystäviä ja kumppaneita - sosiaaliset verkostot ovat yhä tärkeämpiä nykyään, ja yleensä juuri niitä asioita, jotka tuovat onnellisuutta ja tekevät elämästä elämisen arvoista. Katastrofin, kuten sairauden tai työttömyyden sattuessa se turvaverkko nostaisi tehokkaasti. Jos ihmisistä suurin osa on keskivertoja ja itse älyllisesti yläpuolella, samantasoiset ystävät ja kumppanit on oikeasti kiven alla, ellei pääse onnistuneesti piireihin, joihin heitä on luonnollisesti kerääntynyt.

- vitkastelu ja vaikeus tehdä päätöksiä, kun osaa katsoa asioita monelta puolelta. Jää helposti jumiin, kun pitäisi vaan tehdä ratkaisu ja porskuttaa tyytyväisenä eteenpäin.

- vaikeus tyytyä keskinkertaiseen elämään, koska on tunne, että pystyisi parempaan ja ansaitsee parempaa. Tässä on helposti riski, että jää kurkottelemaan kuuta ja katajaan kapsahtaa.

Suutuin.

En hyväksy tätä paskaa, juuri tällaisen takia hävettäisi aivan helvetisti ikinä sanoa olevani älykäs. Ärsyttää nämä lahjakkaat lapset jotka selviää parikymppiseksi asti jokaisestä älyllisestä haasteesta heittämällä. Sitten ensimmäisen kerran kun pitäisi oikeasti ratkaista ongelma, luovuttavat heti ja perustelevat tämän itselleen sillä, miten maailmaan on niin vaikea sopeutua kun on vaan liian hieno enkeli tämän pallon pintaa kuluttamaan. Nuo on kaikki viime kädessä aivan naurettavan pieniä ja helposti ratkaistavia "ongelmia", jos sitä älyä käyttää. Jokaisessa on kyse omasta asenneviasta. Jos ei omia asenteitaan pysty korjaamaan, mikä älykäs sä sitten muka olet.

Jos susta tavikset ovat alapuolellasi etkä kelpuuta heitä ystäviksesi, tämä on merkki kusipäisyydestä, ei älystä.

Jos et pysty tunnistamaan ja hallitsemaan taipumustasi ylianalysointiin, et vaan ole kovin fiksu, anteeksi nyt vaan, tai sinulla on pakko-oireinen häiriö tai masennus, mene hoitoon.

Jos kuvittelet ansaitsevasi jotain hienoa, suurta menestystä ja statusta minkä saavuttamiseen sinulla ei ole edellytyksiä, olet häiriintynyt ihminen ja itsetuntosi ja identiteettisi perustuu kokonaan illuusiolle erityisyydestä. Tämä voi olla joko aikuistumisen puutetta tai sitten mielenterveysongelma.

Jollet kykene nauttimaan normaalista elämästä, se on todella surullista, mutta ei johdu älystäsi. Sen sijaan voit hyödyntää älyäsi asian muuttamiseksi.

Täsmälleen samaa mieltä. Älykäs ihminen ei vain pääsy halveksimaan ja syyttelemään muita, vaan etsii ratkaisuja. Ja kykenee myös kyseenalaistamaan omat odotuksensa, suhteuttamaan odotukset itsestään realiteetteihin. Älykäs ihminen etsii uusia ratkaisuka ja väyliä, ei jumita siihen ylivertaiseen ja ylimieliseen mukaälyynsä. Se on tyhmyyttä ja ylimielisyyttä.

Utta eikö tuo edeltävä teksti nkmenomaan ollut melkoista halveksuntaa ja ylianalysointia itsessään?

Eihä tuossa missään kirjoitettu etteikö ihmisellä olisi niitä ystäviä, joiden kanssa on vaikea sopeutua. Ei kukaan meistä ole täysim eristäytyneenä yhteiskunnasta.

Niin ja pakko-oirehäiriö on yhdistettu älykkyyteen sekin että.. ei ole toki tae siitä. Ja johtaa usein masennukseen, masennus eristäytymiseen jne.

T. Ocd

Elamaonihanaa kirjoitti:

Olin aina siinä suosittujen kaveriporukassa se vähempiarvoisin vaikka porukkaan kuuluinkin. Ajattelin aina olevani huonompi kuin muut ulkonäöllisesti, taloudellisesti, älyllisesti, materiaa katsoen jne. Ajattelin saavani "huonomman" elämän kun ne muut.

Olen ainoa joka opiskeli arvostetun korkeakoulututkinnon. Minulla on täydellinen, kiltti, rakastava ja hyvin tienaava mies. Minulla on ihkauusi omakotitalo, vakityö, olen hyvännäköinen ja jaksan panostaa itseenikin. Harrastuksia ja materiaa löytyy. Olen onnellinen. En olisi uskonut, että juuri minä saan ylemmän keskiluokan tasoisen elämän. Nämä minun ystävät suositusta porukasta asuvat sinkkuina vuokra-asunnoissaan ja ovat kaupan kassoja. T. N29

Eli mielestäsi kaverisi ovat täydellisesti epäonnistuneet elämässään, kun ovat kaupassa töissä ja sinkkuja.

Ovatko kaikki ihan tahtomattaan sinkkuja?

Nykyään on muuten ihan saavutus että on ylipäätään työpaikka. Ja kaupankassa ei ole yhtä kuin halveksittava alhainen paskatyö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa tuo ap:n esimerkki on hyvin yleinen. Älykkäät ihmiset voivat luulla, että se älykkyys riittää ja kantaa pitkälle. Kuitenkin älykäs ja koulussa hyvin menestynyt voi saada itsensä ihan yhtä hyvin tai ehkä helpomminkin pinteeseen, josta on vaikea päästä pois.

Pari älykkään ihmisen elämää vaikeuttavaa ongelmaa:

- vaikeampi löytää ystäviä ja kumppaneita - sosiaaliset verkostot ovat yhä tärkeämpiä nykyään, ja yleensä juuri niitä asioita, jotka tuovat onnellisuutta ja tekevät elämästä elämisen arvoista. Katastrofin, kuten sairauden tai työttömyyden sattuessa se turvaverkko nostaisi tehokkaasti. Jos ihmisistä suurin osa on keskivertoja ja itse älyllisesti yläpuolella, samantasoiset ystävät ja kumppanit on oikeasti kiven alla, ellei pääse onnistuneesti piireihin, joihin heitä on luonnollisesti kerääntynyt.

- vitkastelu ja vaikeus tehdä päätöksiä, kun osaa katsoa asioita monelta puolelta. Jää helposti jumiin, kun pitäisi vaan tehdä ratkaisu ja porskuttaa tyytyväisenä eteenpäin.

- vaikeus tyytyä keskinkertaiseen elämään, koska on tunne, että pystyisi parempaan ja ansaitsee parempaa. Tässä on helposti riski, että jää kurkottelemaan kuuta ja katajaan kapsahtaa.

Suutuin.

En hyväksy tätä paskaa, juuri tällaisen takia hävettäisi aivan helvetisti ikinä sanoa olevani älykäs. Ärsyttää nämä lahjakkaat lapset jotka selviää parikymppiseksi asti jokaisestä älyllisestä haasteesta heittämällä. Sitten ensimmäisen kerran kun pitäisi oikeasti ratkaista ongelma, luovuttavat heti ja perustelevat tämän itselleen sillä, miten maailmaan on niin vaikea sopeutua kun on vaan liian hieno enkeli tämän pallon pintaa kuluttamaan. Nuo on kaikki viime kädessä aivan naurettavan pieniä ja helposti ratkaistavia "ongelmia", jos sitä älyä käyttää. Jokaisessa on kyse omasta asenneviasta. Jos ei omia asenteitaan pysty korjaamaan, mikä älykäs sä sitten muka olet.

Jos susta tavikset ovat alapuolellasi etkä kelpuuta heitä ystäviksesi, tämä on merkki kusipäisyydestä, ei älystä.

Jos et pysty tunnistamaan ja hallitsemaan taipumustasi ylianalysointiin, et vaan ole kovin fiksu, anteeksi nyt vaan, tai sinulla on pakko-oireinen häiriö tai masennus, mene hoitoon.

Jos kuvittelet ansaitsevasi jotain hienoa, suurta menestystä ja statusta minkä saavuttamiseen sinulla ei ole edellytyksiä, olet häiriintynyt ihminen ja itsetuntosi ja identiteettisi perustuu kokonaan illuusiolle erityisyydestä. Tämä voi olla joko aikuistumisen puutetta tai sitten mielenterveysongelma.

Jollet kykene nauttimaan normaalista elämästä, se on todella surullista, mutta ei johdu älystäsi. Sen sijaan voit hyödyntää älyäsi asian muuttamiseksi.

Täsmälleen samaa mieltä. Älykäs ihminen ei vain pääsy halveksimaan ja syyttelemään muita, vaan etsii ratkaisuja. Ja kykenee myös kyseenalaistamaan omat odotuksensa, suhteuttamaan odotukset itsestään realiteetteihin. Älykäs ihminen etsii uusia ratkaisuka ja väyliä, ei jumita siihen ylivertaiseen ja ylimieliseen mukaälyynsä. Se on tyhmyyttä ja ylimielisyyttä.

Utta eikö tuo edeltävä teksti nkmenomaan ollut melkoista halveksuntaa ja ylianalysointia itsessään?

Eihä tuossa missään kirjoitettu etteikö ihmisellä olisi niitä ystäviä, joiden kanssa on vaikea sopeutua. Ei kukaan meistä ole täysim eristäytyneenä yhteiskunnasta.

Niin ja pakko-oirehäiriö on yhdistettu älykkyyteen sekin että.. ei ole toki tae siitä. Ja johtaa usein masennukseen, masennus eristäytymiseen jne.

T. Ocd

Tällä palstalla toistuu säännönmukaisesti tietty kaava.

1: Joku kirjoittaa ensin ihan asiallisesti jonkun tekstin, jossa mainitsee että kokee itsensä älykkääksi tai keskivertoa älykkäämmäksi.

2: Joku raivostuu siitä ja menee tunne kuohuun. Tämä joku esittää ensimmäiselle syytöksiä ja kaikkea olettamuksia jotka eivät pidä paikkaansa. Ja alkaa potkia jotain kuvittelemaansa olkiukkoa, joka on kaiken pahan ruumillistuma.

3: Joku toinen myös osallistuu keskusteluun ja esittää ensimmäistä jollain tavoin ymmärtäviä lauseita.

4: Tunnekuohu äksyilijä on päättänyt että paha ylimielinen vastapuoli on vain yksi henkilö, ja kaikki mitä hän kirjoittaa on jollain tavoin samassa raivoisassa tunnetilassa kirjoitettua, mitä hänen omansa.

5: Alkaa kaikenlainen lapsellinen vänkääminen ja sormetkorvissa huutaminen.

Vierailija kirjoitti:

Elamaonihanaa kirjoitti:

Olin aina siinä suosittujen kaveriporukassa se vähempiarvoisin vaikka porukkaan kuuluinkin. Ajattelin aina olevani huonompi kuin muut ulkonäöllisesti, taloudellisesti, älyllisesti, materiaa katsoen jne. Ajattelin saavani "huonomman" elämän kun ne muut.

Olen ainoa joka opiskeli arvostetun korkeakoulututkinnon. Minulla on täydellinen, kiltti, rakastava ja hyvin tienaava mies. Minulla on ihkauusi omakotitalo, vakityö, olen hyvännäköinen ja jaksan panostaa itseenikin. Harrastuksia ja materiaa löytyy. Olen onnellinen. En olisi uskonut, että juuri minä saan ylemmän keskiluokan tasoisen elämän. Nämä minun ystävät suositusta porukasta asuvat sinkkuina vuokra-asunnoissaan ja ovat kaupan kassoja. T. N29

Eli mielestäsi kaverisi ovat täydellisesti epäonnistuneet elämässään, kun ovat kaupassa töissä ja sinkkuja.

Ovatko kaikki ihan tahtomattaan sinkkuja?

Nykyään on muuten ihan saavutus että on ylipäätään työpaikka. Ja kaupankassa ei ole yhtä kuin halveksittava alhainen paskatyö.

Mua ei nuo itse arvottamiset niin haitanneet, vaan tuo selvä ja vilpitön ilo toisten "epäonnistumisesta". It's not enough that I should succeed, others must fail.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa tuo ap:n esimerkki on hyvin yleinen. Älykkäät ihmiset voivat luulla, että se älykkyys riittää ja kantaa pitkälle. Kuitenkin älykäs ja koulussa hyvin menestynyt voi saada itsensä ihan yhtä hyvin tai ehkä helpomminkin pinteeseen, josta on vaikea päästä pois.

Pari älykkään ihmisen elämää vaikeuttavaa ongelmaa:

- vaikeampi löytää ystäviä ja kumppaneita - sosiaaliset verkostot ovat yhä tärkeämpiä nykyään, ja yleensä juuri niitä asioita, jotka tuovat onnellisuutta ja tekevät elämästä elämisen arvoista. Katastrofin, kuten sairauden tai työttömyyden sattuessa se turvaverkko nostaisi tehokkaasti. Jos ihmisistä suurin osa on keskivertoja ja itse älyllisesti yläpuolella, samantasoiset ystävät ja kumppanit on oikeasti kiven alla, ellei pääse onnistuneesti piireihin, joihin heitä on luonnollisesti kerääntynyt.

- vitkastelu ja vaikeus tehdä päätöksiä, kun osaa katsoa asioita monelta puolelta. Jää helposti jumiin, kun pitäisi vaan tehdä ratkaisu ja porskuttaa tyytyväisenä eteenpäin.

- vaikeus tyytyä keskinkertaiseen elämään, koska on tunne, että pystyisi parempaan ja ansaitsee parempaa. Tässä on helposti riski, että jää kurkottelemaan kuuta ja katajaan kapsahtaa.

Suutuin.

En hyväksy tätä paskaa, juuri tällaisen takia hävettäisi aivan helvetisti ikinä sanoa olevani älykäs. Ärsyttää nämä lahjakkaat lapset jotka selviää parikymppiseksi asti jokaisestä älyllisestä haasteesta heittämällä. Sitten ensimmäisen kerran kun pitäisi oikeasti ratkaista ongelma, luovuttavat heti ja perustelevat tämän itselleen sillä, miten maailmaan on niin vaikea sopeutua kun on vaan liian hieno enkeli tämän pallon pintaa kuluttamaan. Nuo on kaikki viime kädessä aivan naurettavan pieniä ja helposti ratkaistavia "ongelmia", jos sitä älyä käyttää. Jokaisessa on kyse omasta asenneviasta. Jos ei omia asenteitaan pysty korjaamaan, mikä älykäs sä sitten muka olet.

Jos susta tavikset ovat alapuolellasi etkä kelpuuta heitä ystäviksesi, tämä on merkki kusipäisyydestä, ei älystä.

Jos et pysty tunnistamaan ja hallitsemaan taipumustasi ylianalysointiin, et vaan ole kovin fiksu, anteeksi nyt vaan, tai sinulla on pakko-oireinen häiriö tai masennus, mene hoitoon.

Jos kuvittelet ansaitsevasi jotain hienoa, suurta menestystä ja statusta minkä saavuttamiseen sinulla ei ole edellytyksiä, olet häiriintynyt ihminen ja itsetuntosi ja identiteettisi perustuu kokonaan illuusiolle erityisyydestä. Tämä voi olla joko aikuistumisen puutetta tai sitten mielenterveysongelma.

Jollet kykene nauttimaan normaalista elämästä, se on todella surullista, mutta ei johdu älystäsi. Sen sijaan voit hyödyntää älyäsi asian muuttamiseksi.

Täsmälleen samaa mieltä. Älykäs ihminen ei vain pääsy halveksimaan ja syyttelemään muita, vaan etsii ratkaisuja. Ja kykenee myös kyseenalaistamaan omat odotuksensa, suhteuttamaan odotukset itsestään realiteetteihin. Älykäs ihminen etsii uusia ratkaisuka ja väyliä, ei jumita siihen ylivertaiseen ja ylimieliseen mukaälyynsä. Se on tyhmyyttä ja ylimielisyyttä.

Utta eikö tuo edeltävä teksti nkmenomaan ollut melkoista halveksuntaa ja ylianalysointia itsessään?

Eihä tuossa missään kirjoitettu etteikö ihmisellä olisi niitä ystäviä, joiden kanssa on vaikea sopeutua. Ei kukaan meistä ole täysim eristäytyneenä yhteiskunnasta.

Niin ja pakko-oirehäiriö on yhdistettu älykkyyteen sekin että.. ei ole toki tae siitä. Ja johtaa usein masennukseen, masennus eristäytymiseen jne.

T. Ocd

Tällä palstalla toistuu säännönmukaisesti tietty kaava.

1: Joku kirjoittaa ensin ihan asiallisesti jonkun tekstin, jossa mainitsee että kokee itsensä älykkääksi tai keskivertoa älykkäämmäksi.

2: Joku raivostuu siitä ja menee tunne kuohuun. Tämä joku esittää ensimmäiselle syytöksiä ja kaikkea olettamuksia jotka eivät pidä paikkaansa. Ja alkaa potkia jotain kuvittelemaansa olkiukkoa, joka on kaiken pahan ruumillistuma.

3: Joku toinen myös osallistuu keskusteluun ja esittää ensimmäistä jollain tavoin ymmärtäviä lauseita.

4: Tunnekuohu äksyilijä on päättänyt että paha ylimielinen vastapuoli on vain yksi henkilö, ja kaikki mitä hän kirjoittaa on jollain tavoin samassa raivoisassa tunnetilassa kirjoitettua, mitä hänen omansa.

5: Alkaa kaikenlainen lapsellinen vänkääminen ja sormetkorvissa huutaminen.

Tässä ketjussa ei tainnut kuitenkaan käydä niin? Jos jätetään huomiotta se yksi äkkiä aiheesta eriytynyt hulluksisyyttelysoppa.

Mä kuvittelin nauttivani enemmän. Perusfiilis on kaikkea muuta. En tiedä, mitä mulle on tapahtunut, kun huolettomasta ja iloisesta ihmisestä on tullut murjottava, äkäinen muiden karttelema, väsynyt, tyytymätön, negatiivinen ja rasittunut nainen. Olen liian väsynyt kaikkeen, velvollisuuksiin ja tekemättömiin tehtäviin. En suhtaudu niihin kevyesti, enkä edes neutraalisti, vaan lähes pakonomaisesti suorittaen. Sisältä olen usein tyhjää tai ärtymystä, koska oikeasti en jaksaisi eikä huvittaisi. Olin kuvitellut kokevani nykyisen elämäntilanteeni, työ- ja perhe-elämän, jossa kaikki muuten on kohdallaan, hyvin eri tavoin.