Rehellisesti: jos olisit tiennyt, kuinka raskasta vanhemmuus voi pahimmillaan olla, olisitko hankkinut lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Totta hemmetissä. Aina on hyvä mennä mukavuusalueensa ulkopuolelle. Vaiva palkitaan.

Miten se vaiva palkitaan? Kliseellä, että lapsesi hoitavat sivua vanhana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin. Dinkkuelämä ei kiinnosta, sain elää sitä jo ihan tarpeeksi.

Sinkkuelämä? Ovatko lapsettomat ihmiset sinusta sinkkuja? Meillä on ihan kahden ihmisen "perhe" ei olla sinkkuja.

Enhän mä sinkuista mitään puhunutkaan. 

Niin. Sä vain halusit vihjailla, että jos on lapseton, niin viettää juoppoelämää "dinkkuelämää". 

Ota nyt hyvä ihminen selvää siitä, mitä 'dinkku' tarkoittaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarviiks elämän olla yksinomaan kevyttä? Toisekseen, ilman lapsia, elämästä tekee raskasta vastaavasti sitten joku muu, yleensä ykkössijalle nousee työ.

Höpö höpö. Itselle työ on vaan työ ja sitä tehdään se 8 tuntia päivässä ja loppu on omaa aikaa. Ei tässä mitään sen raskaampaa ole eikä sitä kaivatakaan.

Eikä tarvitsekaan kaivata, mutta kai se voi kuitenkin olla ymmärrettävä ajatus, että joillekin muille elämän ns. helppous ja keveys ei ole kaiken muun ylittävä ykkösprioriteetti? Esim. itselläni on suht haastava ja epävarma työ, ja varmasti pääsisin monella tavalla helpommalla jossain suorittavassa työssä, mutta paljon mieluummin olen tässä työssä, koska raskaudesta huolimatta nautin siitä.

Tai että se helppoa ja keveys tai raskaus on subjektiivisia kokemuksia.

Minun ensimmäinen lapseni sairastui vuoden ikäisenä, puoli vuotta istuin öisin valvomassa sairaalasängyn vieressä peläten mitä tapahtuu.

Silti se ei ole raskainta mitä olen elämässäni joutunut käymään läpi. Ne asiat eivät liity lapsiini mitenkään.

Ei minua haittaa se että välillä on ollut jotenkin raskasta (lähinnä yövalvomiset), mutta en varmaan olisi uskaltanut hankkia lapsia jos olisin tiennyt etukäteen sen itsekritiikin määrän ja syyllisyyden. Ainakin itselleni vanhemmuus on ollut joka päiväistä itsensä ruoskimista jo yhdeksän vuotta. Onneksi sitä ei tiedä etukäteen, vaan kuvittelee olevansa parempi kuin muut. :D

Vierailija kirjoitti:

Olisin pysynyt yhdessä, koska niin rakas kuin tuo pienempi onkin, niin hänen syntymänsä levitti pakan enkä usko saavani sitä enää koskaan takaisin kasaan. Tämän jos olisi tiennyt ennalta... Kaikki vaan sanoivat, että siinä se toinen menee samassa.

Voisin vastata samalla tavalla. Toisen lapsen jälkeen uuvuin totaalisesti. Todennäköisesti se oli yksi syy, miksi menetin työpaikkani ja loppuelämä näyttää tällä hetkellä masentavalta kituutukselta. Ensimmäisen lapsen jälkeen jaksoin olla vielä hyvä, iloinen ja energinen äiti. Toinen lapsi on ollut niin haastava tapaus, että se on imenyt minut täysin kuiviin. Enää en jaksa yhtään mitään, olen ärjyvä hermokimppu ja vittuuntunut ihan kaikkeen.

Nyt kun lapset on jo olemassa, niin en kuitenkaan kummastakaan luopuisi mistään hinnasta. Jos minulla olisi ollut esikoisen synnyttyä kristallipallo, josta olisin nähnyt tulevaisuuteni, niin kakkonen olisi jäänyt tekemättä.

Jos rehellisiä ollaan, niin en. Vaikka rakkaita ovat molemmat, en vaan jaksa Huoli lapsista ei lopu heidän aikuistuttuaan, kun onkin geeniarpajaisissa saanut kaksi jättipottia, erityislapsia kumpikin. Elän tällä hetkellä masennuksen vaikeaa jaksoa. Ehkä helpompana aikana vastaukseni olisi hieman diplomaattisempi.

Vierailija kirjoitti:

Totta helkkarissa olisin. Vaikka viime yö meni valvoessa lapsen kipeän varpaan takia, on hän rakkain.

Eilen kaupassa olin ihan hermokimppu lapsilleni, mutta se olin minä jolla oli huono päivä.

Mies tekee pitkää päivää ja olen välillä yksinäinen, mutta silti lapseni ovat ansainneet parasta. He ovat kaikkein rakkaimpia ja tärkeimpiä. Valtavan suloisia ja ihania. Pikkuihmisiä.

Lapsesi varmaan ovatkin ansainneet parasta, ja toivottavasti sitä joskus aina saavatkin.

Kyllä olisin hankkinut. Tässäkin asiassa kannatti ottaa riski ja "mennä mukavuusalueensa ulkopuolelle". Sama koski ulkomaille muuttoa, työuraa, itsensä kehittämistä... Jos jää vain paikoilleen makaamaan tavoitellen kaikessa "helppoutta", elämä vain lipuu ohi.

 "Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää". 

(Minna Canth)

Olisin mutta koska tietäisin etukäteen olosuhteiden olevan huonommat kuin luulin niin olisin odottanut vielä muutaman vuotta ja muuttanut niitä ensin. Jopa mies olis saattanut mennä vaihtoon jos etukäteen olisin tiennyt mitä näillä asetelmilla tuleman pitää.

Lapset sinänsä ovat parhaita asioita elämässäni.

Vierailija kirjoitti:

Jos rehellisiä ollaan, niin en. Vaikka rakkaita ovat molemmat, en vaan jaksa Huoli lapsista ei lopu heidän aikuistuttuaan, kun onkin geeniarpajaisissa saanut kaksi jättipottia, erityislapsia kumpikin. Elän tällä hetkellä masennuksen vaikeaa jaksoa. Ehkä helpompana aikana vastaukseni olisi hieman diplomaattisempi.

Lämmin halaus sinulle. Mitäpä ei äiti lastensa eteen tekisi, joskus tyhmälläkin oman terveyden riskillä. Minä sairastuin "vain" somaattisesti, mutta sairauksien myötä huvenneet voimat eivät yhtään auttaneet matkalla. Tuosta diplomatiasta: minusta on henkireikä, että tällä anonyymillä palstalla voi laskea kulissit ja myöntää, että (aivan helvetin) rankkaa on (ollut). Jotenkin tuntuu, että erityislasten vanhempien on vielä tavallistakin tarmokkaammin ylläpidettävä positiivista pöhinää (ovatko esim. kaikki downlapset tosiaan aina aurinkoisia koko perheen päivänsäteitä? Olen kerran ollut paikalla yhden äidin romahtaessa, ja se oli aidosti pelottavaa katsottavaa.) No, kokemusta viisaampana, ehkä se on tämän elämän opetus. Huoli ei tosiaan lopu ikinä. - 11.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta helkkarissa olisin. Vaikka viime yö meni valvoessa lapsen kipeän varpaan takia, on hän rakkain.

Eilen kaupassa olin ihan hermokimppu lapsilleni, mutta se olin minä jolla oli huono päivä.

Mies tekee pitkää päivää ja olen välillä yksinäinen, mutta silti lapseni ovat ansainneet parasta. He ovat kaikkein rakkaimpia ja tärkeimpiä. Valtavan suloisia ja ihania. Pikkuihmisiä.

Lapsesi varmaan ovatkin ansainneet parasta, ja toivottavasti sitä joskus aina saavatkin.

Kyllä. Sitä kestää kaiken laista raskautta rakkaimpien takia. Usein se raskaus on ihan jostain muusta kiinni kuin lapsista, se täytyy muistaa.

Kyllä lapset on vaan niin ihania ja suloisia.

Päälle kaikki kasvattamisen riemu, kun saa tehdä parhaansa tukeakseen noita pikkuihmisiä kasvamaan omaksi itsekseen ja vahvoiksi aikuisiksi.

Kyllä todellakin tekisin kaiken uudelleen. Ja koitan lunastaa kaikki lupaukseni mitä lapsille olen antanut ja tehdä kaikki niinkuin parhaaksi heille on.. Minun väsymyksestäni viis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin. Dinkkuelämä ei kiinnosta, sain elää sitä jo ihan tarpeeksi.

Sinkkuelämä? Ovatko lapsettomat ihmiset sinusta sinkkuja? Meillä on ihan kahden ihmisen "perhe" ei olla sinkkuja.

DINK

Eivätkö ihmiset osaa edes lukea?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä noi heot repivät kiljuhanhet tekisin uudelleen silti.

Oletko humalassa?

Olen onnellinen että minulla on lapset! Ne pitävät minut kiinni elämässä. Oon nuorena juoksuni juossut ja tyytyväinen nyt elämään.

Olisin ja aion "hankkia" lisääkin, mikäli biologia niin meille suo. Tähän mennessä ei mikään ole ollut niin rankkaa, etteikö yksi vilkaisu oman rakkaan lapsen kasvoihin olisi sitä pyyhkinyt pois, edes hetkellisesti <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilman muuta. Ei se, että välillä on raskasta, ole mikään syy jättää lapsia hankkimatta. Elämä on kuitenkin monin verroin rikkaampaa lasten kanssa:)

Niin sinun mielestäsi on lasten kanssa on rikkaampaa, kaikki ei valitettavasti jaa tätä samaa näkemystä. 🙄 Harva käyttää tuota "elämä on rankkaa" tekosyynä jättää lapset hankkimatta. Osa ei vaan yksinkertaisesti halua lapsia.

Hänhän vastasi otsikon kysymykseen. Tämä oli hänen oma kokemuksensa ja mielipiteensä. Ei hän käskenyt sinun hankkia lapsia ja kokea samanlailla.

Raskasta on mutta mihinkään en vaihtaisi 😍

En tekisi. Hermot, rahat ja maine on mennyt meidän murkkujen takia

Olisin, mutta olisin tehnyt sen ilman miestä.

No ei tämä lapsiperhe-elämä ole ollut erityisen raskasta. Joskus toki vähän tylsää ja väsyttävää. Onneksi saimme lapset.

Teineissä toki on omat haasteensa. Esikoinen on jo aikuinen ja omillaan. Kuopus on 16v.

parin vuoden päästä olemme taas kaksin.