Asperger-piirteiset vastatkaa! Miten koette olevanne erilaisia?

Vierailija kirjoitti:

Järkyttyminen on asia, jota en osaa. Vaikka joku julkkiksen kuolema, liikenneonnettomuus, luonnonkatastrofi - ei vain tunnu siltä miltä monesta muusta näyttäisi tuntuvan. Minulle on jotenkin liian selvää, että kaikki kuolevat joskus.

Minua on usein pidetty tunnekylmänä, mutta ei se ole totta. On minulla tunteita, mutta ne kohdistuvat "vääriin" asioihin usein. 

Tätä samaa. Vääriin asioihin ja väärällä voimakkuudella.

Vierailija kirjoitti:

Järkyttyminen on asia, jota en osaa. Vaikka joku julkkiksen kuolema, liikenneonnettomuus, luonnonkatastrofi - ei vain tunnu siltä miltä monesta muusta näyttäisi tuntuvan. Minulle on jotenkin liian selvää, että kaikki kuolevat joskus.

Minua on usein pidetty tunnekylmänä, mutta ei se ole totta. On minulla tunteita, mutta ne kohdistuvat "vääriin" asioihin usein. 

Ei muakaan hetkauta. Sen sijaan eläinten kaltoinkohtelu saa mut järkyttymään.

Hyvät käytöstavat koskevat kuitenkin kaikkia ihmisiä, minun mielestäni...

miettimisen aihetta muutamille?...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ihanaa viettää aikaa autistien kanssa jotka töksäyttelevät tai ovat hiljaa.

Niin on <3

Kiusaamiset omaan ketjuunsa kiitos, olen ilmoittanut tästä.

Mutta ei tämä ole kiusaamista! Paras ystäväni on assi kuten minäki, ja rakastan meidän keskusteluja. Voimme olla aitoja töksäytteleviä itsejämme tai sitten vain hiljaa joka ei ole kiusallista kuten muiden kanssa. Löysin hänet sattumalta 35-vuotiaana ja ensimmäisen kerran elämässä tapasin ihmisen joka on kanssani samalta planeetalta. On tosi raskasta yrittää olla normaali normaalien joukossa, mutta keskenämme puhkeamme kukkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järkyttyminen on asia, jota en osaa. Vaikka joku julkkiksen kuolema, liikenneonnettomuus, luonnonkatastrofi - ei vain tunnu siltä miltä monesta muusta näyttäisi tuntuvan. Minulle on jotenkin liian selvää, että kaikki kuolevat joskus.

Minua on usein pidetty tunnekylmänä, mutta ei se ole totta. On minulla tunteita, mutta ne kohdistuvat "vääriin" asioihin usein. 

Ei muakaan hetkauta. Sen sijaan eläinten kaltoinkohtelu saa mut järkyttymään.

Pistänpä paremmaksi: mä melkein alan itkemään jos joudun kulkemaan hakkuuaukean ohi. Ahdistaa niin ajatella niitä kaikkia kaatuneita puita joissa eläimillä on ollut kodit jne. 

Moni on luullut mua huumorintajuttomaksi. No en ole, mutta mua ei naurata yhtään huumori jossa pilkataan erilaisia ihmisiä tai nauretaan jonkun mokailulle tai sille että saadaan toinen nolattua. Olen ehkä ollut liian monta kertaa se jolle naureskellaan. Sen sijaan kielelliset vitsit (kuten Ismo Leikolan monet vitsit) ovat hauskoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

INGENIEUR: I'm NOT arguing, I'm just explaining, why I'm right.

Tälle minusta ainakin usein tuntuu. Ihmisiä ei useinkaan kiinnosta selittää niin tarkkaan mielipiteitään ja vaikuttimiaan, ja mikäli olen eri mieltä, en käsitä, miksi he vain olettavat, että mua kiinnostaa heidän mielipiteensä ilman perusteluja. Niinpä selitän omani ja sitten ihmiset jotenkin loukkaantuvat, koska muka jankutan.

En todellakaan jankut(taisi) jos saisin ne perustelut, miksi joku ajattelee kuten tekee. Ei sitä voi vain sanomalla että on jotain mieltä kuitata.

Ihmiset kiusaantuvat kun paljastuu tai on vaarana paljastua että heidän "mielipiteensä" on ulkoa käsin ehdollistamalla ja sosiaalisella ryhmäpaineella syötetty asia eikä sen takana ole mitään rationaalista ajatteluprosessia.

Hyvin sanottu! Kieltämättä hieman ärsyttää kuinka ihmiset ”nielevät” niin helposti selityksiä ilman että on mitään varmuutta siitä että se on totta.

Tai eivät vaivaudu miettimään asioita tarkemmin. Ei siinä mitään kunhan näitä ei sitten levittele ”tietona” eteenpäin muille valistavaan sävyyn vielä. Saahan sitä jokainen uskoa mihin haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järkyttyminen on asia, jota en osaa. Vaikka joku julkkiksen kuolema, liikenneonnettomuus, luonnonkatastrofi - ei vain tunnu siltä miltä monesta muusta näyttäisi tuntuvan. Minulle on jotenkin liian selvää, että kaikki kuolevat joskus.

Minua on usein pidetty tunnekylmänä, mutta ei se ole totta. On minulla tunteita, mutta ne kohdistuvat "vääriin" asioihin usein. 

Ei muakaan hetkauta. Sen sijaan eläinten kaltoinkohtelu saa mut järkyttymään.

Pistänpä paremmaksi: mä melkein alan itkemään jos joudun kulkemaan hakkuuaukean ohi. Ahdistaa niin ajatella niitä kaikkia kaatuneita puita joissa eläimillä on ollut kodit jne. 

Moni on luullut mua huumorintajuttomaksi. No en ole, mutta mua ei naurata yhtään huumori jossa pilkataan erilaisia ihmisiä tai nauretaan jonkun mokailulle tai sille että saadaan toinen nolattua. Olen ehkä ollut liian monta kertaa se jolle naureskellaan. Sen sijaan kielelliset vitsit (kuten Ismo Leikolan monet vitsit) ovat hauskoja.

Kielelliset vitsit on minustakin parhaita. Muut "vitsit" eivät naurata enkä läheskään aina tajua, missä kohtaa se vitsi oikein on, mille pitäisi nauraa.

Suren rakennuksiakin enemmän kuin ihmisiä. Autiotalot saavat mut pois tolaltaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni on luullut mua huumorintajuttomaksi. No en ole, mutta mua ei naurata yhtään huumori jossa pilkataan erilaisia ihmisiä tai nauretaan jonkun mokailulle tai sille että saadaan toinen nolattua. Olen ehkä ollut liian monta kertaa se jolle naureskellaan. Sen sijaan kielelliset vitsit (kuten Ismo Leikolan monet vitsit) ovat hauskoja.

Sama täällä! Ns. huumori, joka on kiusaamista on liian yleistä. Minäkin erilaisena ja ulkopuolisena assina olen yleisimmin tämän "huumorin" kohteena - samoin suloinen assi-lapseni. Onneksi olemme niin "vammaisia hulluja" ettemme usein edes tajua olevamme tämän yleisesti hyväksytyn huumorin ja vitsailun kohde. Nauretaan joskus sinisilmäisinä näille piiloilkeille jutuille mukana. Surullista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni on luullut mua huumorintajuttomaksi. No en ole, mutta mua ei naurata yhtään huumori jossa pilkataan erilaisia ihmisiä tai nauretaan jonkun mokailulle tai sille että saadaan toinen nolattua. Olen ehkä ollut liian monta kertaa se jolle naureskellaan. Sen sijaan kielelliset vitsit (kuten Ismo Leikolan monet vitsit) ovat hauskoja.

Sama täällä! Ns. huumori, joka on kiusaamista on liian yleistä. Minäkin erilaisena ja ulkopuolisena assina olen yleisimmin tämän "huumorin" kohteena - samoin suloinen assi-lapseni. Onneksi olemme niin "vammaisia hulluja" ettemme usein edes tajua olevamme tämän yleisesti hyväksytyn huumorin ja vitsailun kohde. Nauretaan joskus sinisilmäisinä näille piiloilkeille jutuille mukana. Surullista.

Äläs nyt et takuulla kirjoita itsestäsi vaan olet joku täysin idiootti kertomassa kenties joistain jotka tiedät että halveksivat ja pitävät tyhmänä juuri sinua! Surullista.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin asperger-ihmisen ystävänä kysya muutaman jutun:

Onko kuinka yleistä, että asperger-ihminen suuttuu jos et ymmärrä häntä? Entä toisinpäin jos hän ei ymmärrä sinua?

Oletko varma, että kysymys on suuttumisesta?

Minä vaikutan ärtyisältä, jopa suuttuneelta, jos en ymmärrä tai minua ei ymmärretä (eli en ymmärrä, miten saan asian selitettyä toiselle ymmärrettävästi). Tai silloinkin, jos toinen artikuloi niin epäselvästi tai on taustahälyä, niin etten saa selvää. Millainen minun sitten pitäisi olla? Eikö tuskastuminen ole aika "normaali" reaktio, jos ei onnistu jossakin, minkä kokee itselleen tärkeänä? Miksi ystäväsi hengailisi sinun kanssasi, jollei olisi väliä sillä, saatko tolkkua hänen ajatuksistaan, maailmastaan?

Minulle tuottaa vaikeuksia sellainen myötäily, mitä sosiaalisessa elämässä kai pitäisi harjoittaa. Mmm, joo, niinhän se on, jne.

Toinen niin kun joku puhuu minulle ongelmistaan, niin en osaa "tukea", mitä se sitten onkaan. Ainoa mitä osaan on koettaa löytää ratkaisua, ja sitä varten joudun kyselemään asiasta lisää ja myös kyseenalaistamaan toisen näkemyksiä, ja tätä kai pidetään epäempaattisena. Jos itselläni on jokin ongelma, puhun siitä vain kuullaksen ratkaisuehdotuksia, en mitään "kuule, asioilla on tapana järjestya!" -rohkaisulässyä. Enkä ymmärrä onnentoivottelua, tsemppausviestejä ym.

Yksi juttu siihen siirtymiseen vielä.

Olen huomannut, että assi-sukulaiseni näyttää usein vihaiselta, vaikkei olisi sitä. Siis pelkkä kasvojen ilme.

Siihen kun lisätään tämä jo mainittu töksäyttelevä puhetyyli, niin väärinkäsityksiltä on vaikea välttyä.

*suuttumiseen

Vierailija kirjoitti:

Minulle tuottaa vaikeuksia sellainen myötäily, mitä sosiaalisessa elämässä kai pitäisi harjoittaa. Mmm, joo, niinhän se on, jne.

Toinen niin kun joku puhuu minulle ongelmistaan, niin en osaa "tukea", mitä se sitten onkaan. Ainoa mitä osaan on koettaa löytää ratkaisua, ja sitä varten joudun kyselemään asiasta lisää ja myös kyseenalaistamaan toisen näkemyksiä, ja tätä kai pidetään epäempaattisena. Jos itselläni on jokin ongelma, puhun siitä vain kuullaksen ratkaisuehdotuksia, en mitään "kuule, asioilla on tapana järjestya!" -rohkaisulässyä. Enkä ymmärrä onnentoivottelua, tsemppausviestejä ym.

No tämä! En voi sietää lässytystä tai sitä että puolituntemattomat ihmiset säälittelevät tms. Säälittely ja voivottelu saa olon tuntumaan kahta kurjemmalta, aivan kuin ongelma olisi niin suuri ettei siihen voi toivoa helpotusta. Jos minulla on ongelma, haluan siihen ratkaisuja. Jos ratkaiseminen ei ole mahdollista, kelpaa hyvin myös selitys siitä miksi ei ole mahdollista jotta osaan suhtautua kärsivällisesti. Tsemppaamisen ymmärrän, jos on esim. jännittävä tilanne tulossa, voi olla mukava tietää että muut uskovat kykyihisi ja tahtovat sinulle menestystä.

Osoitan myös itse empatiaa mielellään konkreettisesti, yrittämällä ratkaista toiselle kerrottua ongelmaa, ilmaisemalla selvästi tukea tms. Mutta lässytys...se vaan ei luonnistu.

Vierailija kirjoitti:

Minulle tuottaa vaikeuksia sellainen myötäily, mitä sosiaalisessa elämässä kai pitäisi harjoittaa. Mmm, joo, niinhän se on, jne.

Toinen niin kun joku puhuu minulle ongelmistaan, niin en osaa "tukea", mitä se sitten onkaan. Ainoa mitä osaan on koettaa löytää ratkaisua, ja sitä varten joudun kyselemään asiasta lisää ja myös kyseenalaistamaan toisen näkemyksiä, ja tätä kai pidetään epäempaattisena. Jos itselläni on jokin ongelma, puhun siitä vain kuullaksen ratkaisuehdotuksia, en mitään "kuule, asioilla on tapana järjestya!" -rohkaisulässyä. Enkä ymmärrä onnentoivottelua, tsemppausviestejä ym.

Tämä kuulostaa niin tutulta:D Kolmekymppisenä aloin ymmärtää miten suuri merkitys tällaisella myötäilyllä on sosiaalisissa tilanteissa joten olen sitä alkanut harrastamaan pienissä määrin. Etenkin jos porukka ei ole minulle läheistä niin pääsen helpommalla myötäilemällä vähän aluksi ja sitten siirryn tilanteen ulkopuolelle tarkkailemaan, mikä on minulle luonnollisempaa. Ei tule enää niitä ”miksi olet niin hiljaa” / ”mikä sinulla on” -kysymyksiä :)

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin asperger-ihmisen ystävänä kysya muutaman jutun:

Onko kuinka yleistä, että asperger-ihminen suuttuu jos et ymmärrä häntä? Entä toisinpäin jos hän ei ymmärrä sinua? Minulla on kokemusta molemmista puolista ja suhteellisen raskasta välillä käydä mitään keskusteluja. Samalla on myös pitkävihainen. Hän on minulle tärkeä, mutta en tiedä jaksanko tämmöistä. Tiedän ettei voi välttämättä itselleen mitään, mutta omat voimat loppuu. 

Oman kokemuksen mukaan todella yleistä. Mulla oli asperger-kaveri joka suuttui kaikesta mikä ei mennyt oman mielensä mukaan ja oli omasta mielestään oikeutettu suuttumaan, koska hänellä on asperger. Suuttumisen syitä mm. en päässyt hänen 23-vuotis synttäreilleen, koska olin samana päivänä häissä (häät olisi pitänyt järjestää eri päivänä)/ näin vanhan kaverin pitkästä aikaa ja sovittiin lounaasta (hänen läsnäollessa oli törkeää, että vanha kaveri pyysi minua lounaalle)/ katsoin erään tv-sarjan viimeisen jakson ennen häntä (hän oli katsonut kaikki muut jaksot ennen minua, niin en olisi saanut tehdä noin). Loppujen lopuksi en jaksanut enää sitä suuttumista ja ystävyys jäi, kun en erään tapauksen jälkeen enää ottanutkaan yhteyttä. Minun piti tottakai aina tehdä aloite myös sopimisessa, koska hänellä on asperger.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin asperger-ihmisen ystävänä kysya muutaman jutun:

Onko kuinka yleistä, että asperger-ihminen suuttuu jos et ymmärrä häntä? Entä toisinpäin jos hän ei ymmärrä sinua? Minulla on kokemusta molemmista puolista ja suhteellisen raskasta välillä käydä mitään keskusteluja. Samalla on myös pitkävihainen. Hän on minulle tärkeä, mutta en tiedä jaksanko tämmöistä. Tiedän ettei voi välttämättä itselleen mitään, mutta omat voimat loppuu. 

Oman kokemuksen mukaan todella yleistä. Mulla oli asperger-kaveri joka suuttui kaikesta mikä ei mennyt oman mielensä mukaan ja oli omasta mielestään oikeutettu suuttumaan, koska hänellä on asperger. Suuttumisen syitä mm. en päässyt hänen 23-vuotis synttäreilleen, koska olin samana päivänä häissä (häät olisi pitänyt järjestää eri päivänä)/ näin vanhan kaverin pitkästä aikaa ja sovittiin lounaasta (hänen läsnäollessa oli törkeää, että vanha kaveri pyysi minua lounaalle)/ katsoin erään tv-sarjan viimeisen jakson ennen häntä (hän oli katsonut kaikki muut jaksot ennen minua, niin en olisi saanut tehdä noin). Loppujen lopuksi en jaksanut enää sitä suuttumista ja ystävyys jäi, kun en erään tapauksen jälkeen enää ottanutkaan yhteyttä. Minun piti tottakai aina tehdä aloite myös sopimisessa, koska hänellä on asperger.

Tuskinpa tuo johtui siitä ”koska Asperger”. Ei yksinkertaisesti osannut/kyennyt tekemään aloitetta välirikon jälkeen.

Olen yli nelikymppinen enkä osaa myötäillä koska se tarkoittaa usein valehtelemista tai vastoin parempaa tietoani puhumista. Yleistietoni on todella laaja, joten usein saan ihmiset kiinni mielipiteistä jotka perustuvat pelkkiin ennakkoluuloihin, väärinkäsityksiin tai virheelliseen tietoon. Tuntisin itseni epärehelliseksi jos myötäilisin, mutta toisaalta kokemus on opettanut että useimmat pitävät mieluummin virheelliset käsityksensä kuin tulevat ystävällisesti oikaistuiksi. Olen siis hiljaa. Ja sitten kaikki kuvittelevat ettei minulla ole mielipiteitä, että olen kamalan ujo tai ettei minua kiinnosta mikään.

Kuten joku aiemmin sanoi: teet niin tai näin, aina se on väärin. Oikea vaihtoehto sosiaalisessa elämässä on usein se mikä on omasta mielestä valheellinen, väärä tai muuten vaan äärimmäisen epäluonteva.  Itse olen päätynyt välttämään ylimääräistä sosialisointia ja valitsemaan seurani tarkkaan niin että minusta pidetään omana itsenäni. Se ei ole helppoa, mutta mahdollista kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Tuskinpa tuo johtui siitä ”koska Asperger”. Ei yksinkertaisesti osannut/kyennyt tekemään aloitetta välirikon jälkeen.

Tämä. Mielestäni asperger ei oikeuta pikkumaisuuteen tai tahalliseen ilkeyteen. MUTTA tuo aloitteen tekemättömyys voi oikeasti johtua siitä.

Itse en kerta kaikkiaan pysty tekemään aloitteita ystäville. Yleensä kyse on siitä ettei se vaihtoehto jotenkin tule edes mieleen. Tai sitten en osaa edetä. Todella vaikea selittää, mutta lopputulos on se että vaikka olen tottakai nähnyt ja kokenut lukemattomia aloitteita, en silti osaa tehdä niitä. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa pidänkö ihmisestä, haluanko tavata, sopia riidan jne. En vain osaa. Olen koittanut kertoa ystäville että se etten ole aloitteellinen johtuu assista, ei heistä. Ymmärrän kyllä hyvin että sitä on vaikea uskoa, en itsekään tajua miten voi olla niin vaikeaa. Kun vaan on.

Kuinka helposti assi tunnistaa toisen?