Asperger-piirteiset vastatkaa! Miten koette olevanne erilaisia?

Tässä hyvä ja ytimekäs artikkeli melun vaikutuksesta ihan meidän kaikkiin aivoihin ja kehoihin (ei pelkästään assien, vaikka heillä tilanne on vielä hankalampi).

https://www.etlehti.fi/artikkeli/terveys/nain_meteli_kay_terveytesi_paa…

Sosiaalisesta melusta pitäisi myös puhua enemmän. En tiedä, tutkitaanko sen vaikutuksia lainkaan.

Joku kohtalotoveri kerran kuvasi tätä kuormitusta "sosiaalisena saasteena" ja se oli mielestäni osuva ilmaus.

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalisesta melusta pitäisi myös puhua enemmän. En tiedä, tutkitaanko sen vaikutuksia lainkaan.

Joku kohtalotoveri kerran kuvasi tätä kuormitusta "sosiaalisena saasteena" ja se oli mielestäni osuva ilmaus.

Ehkä aitismikirjoon kuuluvat henkilöt ovat täysin allergisia tälle.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen käynyt kolmivuotisen neuropsykiatrisenkuntoutuksen terapialuonteisena terapeutiksi koulutetulla neuropsykologilla. Sen lisäksi takana on lukemattomia vuosia kognitiivista terapiaa. Tulen näiden avulla _itse_ paremmin toimeen haasteideni kanssa, mutta en minä kyllä normaaliksi muutu. Vähän sama kuin toivoisi sokeaa näkeväksi - kyseessä kun on pysyvä ominaisuus.

"Vähän sama kuin toivoisi sokeaa näkeväksi - kyseessä on pysyvä ominaisuus."

En ole ymmärtänyt, että minut on pulautettu pois ystäväpiiristä silloin kun se on tapahtunut, olen vain ajatellut jonkin loogisen syyn sille ettei ystävä ole tullut tapaamiseen. Anteeksi en ymmärrä pyytää ja tajuan vasta vuosien pohdiskelun jälkeen, että se olisi ollut tarpeellista. Ajatukset vaan pölähtävät suustani. En ymmärrä mielistelyä. Vuosien taistelu sosiaalisissa tilanteissa on aiheuttanut sen, että olen mieluummin yksin. Kerran petetty luottamus on syy sille, että ystävä poistuu elämästäni. Olipa syy miten vähä pätöinen tahansa. Jne

Vierailija kirjoitti:

En ole ymmärtänyt, että minut on pulautettu pois ystäväpiiristä silloin kun se on tapahtunut, olen vain ajatellut jonkin loogisen syyn sille ettei ystävä ole tullut tapaamiseen. Anteeksi en ymmärrä pyytää ja tajuan vasta vuosien pohdiskelun jälkeen, että se olisi ollut tarpeellista. Ajatukset vaan pölähtävät suustani. En ymmärrä mielistelyä. Vuosien taistelu sosiaalisissa tilanteissa on aiheuttanut sen, että olen mieluummin yksin. Kerran petetty luottamus on syy sille, että ystävä poistuu elämästäni. Olipa syy miten vähä pätöinen tahansa. Jne

Niin ja tähän vielä lisäyksenä, että peilaan täysin ympäristön tunne tilat niitä ei minulla itselläni ole.

Onko rehellisyys ja suorapuheisuus yksi ja sama asia, ihan välttämättä?

Jos haluaa ”puhua suoraan” voi jokainen valita myös vaitiolon? Jos nimittäin on mahdollista että ”rehellisyys” ja ”suora puhe” loukkaa toista. Vaikka ois mikä diagnoosi. Vai miten on?

Onko juhlissa mököttäjä asperger? Ahdistaako niin paljon, ettet kykene olemaan fiksusti toisten juhlissa?

Vierailija kirjoitti:

Onko rehellisyys ja suorapuheisuus yksi ja sama asia, ihan välttämättä?

Jos haluaa ”puhua suoraan” voi jokainen valita myös vaitiolon? Jos nimittäin on mahdollista että ”rehellisyys” ja ”suora puhe” loukkaa toista. Vaikka ois mikä diagnoosi. Vai miten on?

Voi valita vaitiolon, mutta ihmiset voisivat myös kestää paremmin rehellisyyttä. En minä ole tahallani ilkeä enkä esimerkiksi koskaan hauku ketään. Mutta jos kysyt minulta miksen lepertele vauvallesi ja minä vastaan, etten tykkää lapsista enkä halua puklua päälleni, se onkin huonoa käytöstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko rehellisyys ja suorapuheisuus yksi ja sama asia, ihan välttämättä?

Jos haluaa ”puhua suoraan” voi jokainen valita myös vaitiolon? Jos nimittäin on mahdollista että ”rehellisyys” ja ”suora puhe” loukkaa toista. Vaikka ois mikä diagnoosi. Vai miten on?

Voi valita vaitiolon, mutta ihmiset voisivat myös kestää paremmin rehellisyyttä. En minä ole tahallani ilkeä enkä esimerkiksi koskaan hauku ketään. Mutta jos kysyt minulta miksen lepertele vauvallesi * ja minä vastaan, etten tykkää lapsista enkä halua puklua päälleni, se onkin huonoa käytöstä.

*enkä ota häntä syliin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko rehellisyys ja suorapuheisuus yksi ja sama asia, ihan välttämättä?

Jos haluaa ”puhua suoraan” voi jokainen valita myös vaitiolon? Jos nimittäin on mahdollista että ”rehellisyys” ja ”suora puhe” loukkaa toista. Vaikka ois mikä diagnoosi. Vai miten on?

Voi valita vaitiolon, mutta ihmiset voisivat myös kestää paremmin rehellisyyttä. En minä ole tahallani ilkeä enkä esimerkiksi koskaan hauku ketään. Mutta jos kysyt minulta miksen lepertele vauvallesi ja minä vastaan, etten tykkää lapsista enkä halua puklua päälleni, se onkin huonoa käytöstä.

Ei rehellisyys ja suorapuheisuus sama asia ole, mutta olen samaa mieltä että ihmiset eivät usein kestä rehellisyyttäkään. Esim. miksi joku kyselee, näyttääkö joku paita hyvältä hänen päällään mutta se onkin sosiaalinen kompa johon odotetaan tiettyä vastausta joka ei välttämättä ole rehellinen, ja rehellisyydestä loukkaannutaan. Jos ei halua tietää, miksi pitää kysyä? Ja jos haluaa kehuja, voisi kai sosiaalisesti taitava nentti löytää jonkun järkevämmän tavan pyytää niitä?

Minäkin olen sitten paljon hiljaa kun tiedän ettei mielipidettäni kuitenkaan haluta tai jakseta kuunnella. Hiljaisuudestakin tosin valitetaan, mutta siitä ei niin helposti suoraan loukkaannuta.

Olen myös kehitellyt erilaisia strategioita kuten "hyökkäys on paras puolustus", eli jos tuttu jolla on uusi kamala kampaus lähestyy, sanon heti että "Hei sulla on uusi kampaus!" Silloin ei tarvitse sanoa varsinaista mielipidettä, mutta toinen saa kuitenkin kaipaamansa huomion.

...vaikka onhan tällainen toisaalta ihan helvetin rasittavaa. Mitä sosiaalisempi on, sitä enemmän kaikkeen tuollaiseen älyttömyyteen pitäisi mennä täpöllä mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Onko juhlissa mököttäjä asperger? Ahdistaako niin paljon, ettet kykene olemaan fiksusti toisten juhlissa?

No eivät ne sinunkaan sosiaaliset lahjasi päätä huimaa.

Aspergeria ei ahdista, ainakaan samat asiat kuin muita. Minä en esimerkiksi yksinkertaisesti ajattele muita ihmisiä niin paljon että jaksaisin ahdistua sen miettimisestä mitä muut mahtaa ajatella, tykkääkö ne minusta ym. 

Olen kuitenkin sosiaalisesti aloitekyvytön. Muut kerääntyvät ympärillä pikku porukoiksi. Minä en osaa liittyä mukaan vaikka usein haluaisinkin. Muut juttelevat niitänäitä, minä en jaksa keskittyä puheeseen jossa en havaitse mitään kunnollista sisältöä. Sitten vielä pitäisi osata katsekontakti, peitellä joitakin mielipiteitä, tunnistaa alfayksilö ja miellyttää häntä ynnä muuta. En pysty.

Sitten ne pälliäiset luulevat että minä "mökötän" tai "olen ylimielinen". En ole, jos tulisit juttelemaan niin varmasti vastaisin ystävällisesti ja jos aloittaisit keskustelun jostain aiheesta, tilanne voisi olla oikein antoisa molemmille. Harvemmin niin kuitenkaan käy. Yleensä ihmiset kuvittelevat persoonastani kaikkea kummallista vaikka sanaakaan ei olla vaihdettu. Kai se sitten on sitä että "ei osaa olla fiksusti toisten juhlissa". Sori siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko rehellisyys ja suorapuheisuus yksi ja sama asia, ihan välttämättä?

Jos haluaa ”puhua suoraan” voi jokainen valita myös vaitiolon? Jos nimittäin on mahdollista että ”rehellisyys” ja ”suora puhe” loukkaa toista. Vaikka ois mikä diagnoosi. Vai miten on?

Voi valita vaitiolon, mutta ihmiset voisivat myös kestää paremmin rehellisyyttä. En minä ole tahallani ilkeä enkä esimerkiksi koskaan hauku ketään. Mutta jos kysyt minulta miksen lepertele vauvallesi ja minä vastaan, etten tykkää lapsista enkä halua puklua päälleni, se onkin huonoa käytöstä.

Mitä mieltä olet siitä, että ihmiset ei tykkää puhumattomista ihmisistä ja eivät siksi vietä niiden kanssa aikaa? Eräs tuntemani assi oli tästä loukkaantunut vaikka osasi oikeuttaa itselleen vaikka mitä.

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalisesta melusta pitäisi myös puhua enemmän. En tiedä, tutkitaanko sen vaikutuksia lainkaan.

Joku kohtalotoveri kerran kuvasi tätä kuormitusta "sosiaalisena saasteena" ja se oli mielestäni osuva ilmaus.

Eikös siitä ole ihan tutkimustietoa että avokonttorit yms. stressaavat monia normaali-ihmisiäkin? Silti niitä tehdään sillä ajatuksella että normaali-ihmiset patistellaan sosiaalisiin kohtaamisiin. Assit tippuvat matkasta kokonaan, koska meihin patistelu ei tepsi vaan yksinkertaisesti sairastumme.

Oletteko samanlaisia läheisienne kanssa? Äitien, isien, puolisoiden? Hermostuneita, silmiä vältteleviä jne?

Outoa että ihmiset jotka koko ajan toistelee että toisten jutut ei voisi vähempää kiinnostaa, kertoo jatkuvasti myös puhuvansa pelkkiä monologeja :D eikö sitä fiksuna tajua, että ei varmaan sitä toistakaan ne sun jutut niin paljon kiinnosta

Vierailija kirjoitti:

Mitä mieltä olet siitä, että ihmiset ei tykkää puhumattomista ihmisistä ja eivät siksi vietä niiden kanssa aikaa? Eräs tuntemani assi oli tästä loukkaantunut vaikka osasi oikeuttaa itselleen vaikka mitä.

Eri, mutta vastaan kuitenkin.

Tunne on molemminpuolinen. En minäkään viihdy sellaisten ihmisten seurassa joiden kanssa vaikeneminen on paras strategia selviytymiseen. Kyllä minä osaan puhua, mutta seurani on tarkoitettu vain niille jotka sietävät rehellisyyttä edes jonkin verran, eivät harrasta kieroilemista ja tykkäävät vaihtaa ajatuksia erilaisista asioista (siis vastakohtana small talkille ym. höpinälle). 

Viihdyn yksinkin sen verran hyvin etten kärsi siitä etteivät kaikki pidä minusta, tietysti ikävää on jos joudun jonkun pakon takia olemaan seurassa jota mieluummin välttäisin. Silloin kellään ei tietenkään ole kivaa.'

Luulisin että monella kuitenkin kestää aika kauan oivaltaa ettei meidän ole pakko olla sosiaalisia eikä tavoitella hyväksyntää oman hyvinvoinnin kustannuksella. Ettei meidän tarvitse viihtyä jokaisen kanssa joka haluaa tutustua meihin, vaan meidänkin mieltymyksillä on väliä. Niin vahvasti sosiaalisuutta ja hyväksynnän tavoittelua kulttuurissamme kuitenkin arvostetaan. 

Vierailija kirjoitti:

En ole ymmärtänyt, että minut on pulautettu pois ystäväpiiristä silloin kun se on tapahtunut, olen vain ajatellut jonkin loogisen syyn sille ettei ystävä ole tullut tapaamiseen. Anteeksi en ymmärrä pyytää ja tajuan vasta vuosien pohdiskelun jälkeen, että se olisi ollut tarpeellista. Ajatukset vaan pölähtävät suustani. En ymmärrä mielistelyä. Vuosien taistelu sosiaalisissa tilanteissa on aiheuttanut sen, että olen mieluummin yksin. Kerran petetty luottamus on syy sille, että ystävä poistuu elämästäni. Olipa syy miten vähä pätöinen tahansa. Jne

Mua ei ole ikinä pulautettu pois mistään ystäväpiiristä, tajuan erittäin hyvin vihjailut ja esittämisen, silloinkin kun on tarkoitus että en niitä tajuaisi. Enimmäkseen olen itse pulautellut ihmisiä pois sitä mukaa kun osoittautuvat vastenmielisiksi. (Juuri kerran petetty luottamus riittää varsin hyvin, vaikka ei olisi kyse maailman isoimmasta jutusta. En tarvitse semi-paskoja ihmisiä lähipiirini) Uskon että se vastapuoli ei vaan ole itse tajunnut että inhoan häntä ja luulee reaktioita sosiaaliseksi kömpelyydeksi. Osaan mielistellä, mutta teen sen tosi harvoin ja vain silloin kun se on suorastaan elintärkeää saadakseni jotain tärkeää.

Olen suora ja röyhkeä ajoittain mutta vain kun henkilö ansaitsee sitä, pystyn kyllä hillitsemään itseni jos on vaarana että sanomisista voi koutua hankaluuksia itselleni. Kieltämättä on kiva sanoa ääneen asioita mitä moni muukin sanoisi mutta ei kehtaa koska haluaa olla korrekti. Tykkään paljastaa henkilön ajatuksia ja monesti onkin tilanteita joissa tiedän sanovani ääneen sen toisen henkilön oikeat fiilikset ja ajattelun mitä ei itse kehtaa puhua muuta kun kaartaen. Kyllä sen huomaa kun on osunut oikeaan ja toinen menee ihan hämilleen kun saa hänet kiinni ennakkoluuloista tai joistain vääristä ajatusmalleista. Henkilö sopertaa tyyliin: ”en minä sitä tarkoittanut” mutta tarkoitti juuri sitä!

Vierailija kirjoitti:

En ole ymmärtänyt, että minut on pulautettu pois ystäväpiiristä silloin kun se on tapahtunut, olen vain ajatellut jonkin loogisen syyn sille ettei ystävä ole tullut tapaamiseen. Anteeksi en ymmärrä pyytää ja tajuan vasta vuosien pohdiskelun jälkeen, että se olisi ollut tarpeellista. Ajatukset vaan pölähtävät suustani. En ymmärrä mielistelyä. Vuosien taistelu sosiaalisissa tilanteissa on aiheuttanut sen, että olen mieluummin yksin. Kerran petetty luottamus on syy sille, että ystävä poistuu elämästäni. Olipa syy miten vähä pätöinen tahansa. Jne

Sama täällä. Minun on vaikea ajatella ihmisistä pahaa, tai käsittää että jotkut ovat tahallaan ilkeitä. En ole aina edes ymmärtänyt jos minua on kiusattu, kuin vasta jälkeenpäin tai jos joku on puuttunut asiaan. Jos ihmissuhteessa on joku ongelma, koitan ottaa sen suoraan puheeksi. Anteeksi pyytämään ja antamaan olen oppinut, mutta sen on vaatinut tietoista opettelua. Nykyään pystyn ylläpitämään paria ystävyyssuhdetta ja selvittämään riidat jotakuinkin järkevästi. Sen kummempaa sosiaalisuutta en itseltäni edes vaadi. Yksinkin on hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko samanlaisia läheisienne kanssa? Äitien, isien, puolisoiden? Hermostuneita, silmiä vältteleviä jne?

?