Asperger-piirteiset vastatkaa! Miten koette olevanne erilaisia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse koen, että minussa on aspergerpiirteitä. En ole tosin ikinä hankkinut diagnoosia.

Näitä on:

- jouduin teini-ikäisenä opettelemaan sosiaaliset taidot. Ahdistuin sosiaalisista tilanteista niin että saatoin mennä koulussa välitunneiksi istumaan vessaan. Aloin katsomaan miten ihmiset toimivat ja käyttäytyvät, ja käytännössä yritin sitä kautta opetella miten sosiaalisesti toimitaan. Muistan harjoitelleeni taitoja äitini kanssa. Kyllä, tiedän, ei normaalia

- olen aina ollut yksinäinen susi, kokenut itseni erilaiseksi kuin muut huomattavissa määrin. En ole kokenut olevani kuin muut. Olen onnistunut hankkimaan joitakin ystäviä. Ystäväryhmittymissä taas ahdistun helposti eikä se tunnu minulle lainkaan luontaiselta.

- teini-iässä minua ei kiinnostanut yhtään sosiaaliset jutut ja vietin paljon aikaa yksin puuhastellen omia juttuja ja harrastuksiani. Unohdin täysin miksi ihmisellä pitäisi olla ystäviä. Vasta siinä vaiheessa heräsin kun huomasin että minulla tosiaan ei ole yhtään ystävää kun en hoida sosiaalisia suhteitani enää. en jotenkin ymmärtänyt sitä että niitä tosiaan pitää hoitaa niitä sosiaalisia suhteita. Lapsena sentään oli jotain kavereita

- tykkään uppoutua omiin kiinnostuksenkohteisiini niin että käytännössä melkein kaikki vapaa-aikani menee johonkin monien mielestä ehkä erikoisiinkin kiinnostuksenkohteisiin

- olen etsinyt aina arkeen jotain kontrollia kaavamaisuudesta ja rutiineista. Minulla kaikki pitää mennä tietyssä kaavassa että tunnen oloni hyväksi ja turvalliseksi. Heti jos siitä joutuu poikkeamaan, ahdistun. Minulla oli nuorena syömishäiriöitä jossa juuri tämä kaavamaisuus oli hyvin tärkeässä roolissa. Noudatin yltiötarkkaa suunnitelmallisuutta ruokavaliossani. Rakastan tehdä kaikkia suunnitelmia, listoja ja rakastan järjestystä.

- ongelmani alkoivat teini-iässä kun ihmiseltä aletaan vaatia enemmän omaa suunnitelmallisuutta, toiminnanohjausta ja elämänhallintaa sekä sosiaaliset suhteet monimutkaistuvat. Piti tehdä valintoja elämässä. Koen että kaikki tämä jotenkin ylikuormitti minua tosi paljon. Toisinaan minulle tuntuu aivan mahdottomalta saada asioita aikaiseksi ja hahmottaa mitä minun pitää tehdä. Tarvitsen tosi paljon listoja ynnä muuta että tajuan miten pitää toimia.

- minulle silmiin katsominen on ahdistavaa. pelkään tuijottavani liikaa ja helposti välttelen silmiin katsomista. joudun kokoajan miettimään tätä sosiaalisissa tilanteissa.

- hiljalleen käytännössä rakensin itseni uusiksi toisenlaiseksi ihmiseksi, vaikkakin olen aina kokenut sosiaalista kömpelyyttä. En esimerkiksi tiedä missä tilanteissa puhua, tai saatan sitten vain loputtomasti jaaritella omista mielenkiinnonkohteistani ja en huomaa sitä että toisella ei kiinnosta lainkaan. Saan suorastaan häpeän väristyksiä välillä kun mietin mitä hölmöä olen taas suustani päästellyt.

- suutuin nuorena siitä tosi paljon äidilleni että hän oli käynyt vaihtamassa huoneeni lämpötilaa. Olen aina ollut jotenkin aistiherkkä. inhoan suihkussa käyntiä koska koen kaikki ne ärsykkeet jotenkin ylikuormittavana

- uuvun sosiaalisista tilanteista niin että tarvin paljon aikaa vähissä ärsykkeissä omissa oloissani

- uskon että lapsuuteni raivokohtaukset johtuivat pitkälti ylikuormittumisesta ärsykkeistä. Menin aivan ylikierroksille.

Mikä erikoisinta olen kyllä opiskellut alaa joka on hyvinkin ihmisläheinen ala. Ilman sosiaalisten taitojen opettelua (mihin meni vuosia) en olisi tähän kyennyt. Menetin vuosia elämästäni siihen että yritin vain opetella olemaan kuin muut enkä meinannut millään kyetä.

Olen miettinyt diagnoosin hakua mutta aina niistä ei välttämättä elämässä ole pelkästään hyötyä. Siksi mietin kannattaako.

Riippuu miten jaksat arkea, etenkin sen kuluja.

En jaksa. Olen kerran kuormittanut itseni burnikseen asti. Tällä hetkellä mennään masennusdiagnoosilla ja yritän opiskella siinä tahdissa että kykenen. Olen myös päättänyt että hakeudun vähemmän sosiaalisiin tehtäviin koska ylikuormitun niin paljon.  Olen myös päättänyt että en enää yritä muuttaa itseäni toiseksi mitä yritin monia vuosia mikä tavallaan kyllä auttoikin koska jos en olisi aktiivisesti opetellut sosiaalisia taitoja olisin varmaan syrjäytynyt tai merkittävästi alisuoriutunut. Pärjään kuitenkin sosiaalisissa tilanteissa jotenkin vaikka esimerkiksi parisuhteessa kuulen jatkuvasti sitä että minulla on hankala tulkita toisen tunnetiloja.

En tiedä olisiko asseille jotain spesifimpää kuntoutusta. Tiedän että minussa tulee aina olemaan nämä piirteet kun ne ei ole miksikään muuttuneet joten tavallaanhan olen toiminut niinkuin pitääkin, yrittänyt muuttaa elämääni sellaiseksi että pärjään elämäni kanssa piirteideni kanssa. Pitkään yritin olla kuin muut  mutta  se vain uuvutti.

Minulla ei ole diagnoosia, mutta juuri tuo että tuntuu että olisin jotenkin erilainen kuin normaalit ihmiset. En osaa sosiaalisia normeja ja minulla käy kerta toisensa jälkeen niin että suututan muut ihmiset ja sitten verbaalisesti hyökkäävät kimppuuni ja kun yritän selittää tarkoitusperääni niin vain pahennan tilannetta. Ihan kuin puhuisin ihan eri kieltä ja tämä aiheuttaa minulle paljon surua ja välit katkeavat ihmisiin kun ei kukaan jaksa minua. Enkä osaa korjata ongelmaa kun en tiedä miten olla normaali.

Yhden vian olen oppinut huomaamaan, siitä on tosin tosi vaikea päästä eroon kun tuntuu olevan niin vahvasti "oma moraalikäsitys", eli minulla on hyvin voimakas käsitys siitä mikä on ns oikein ja sellaisista en kykene antamaan tuumaakaan periksi. Esimerkiksi vaikka jos on joku käytäntö, että autoillessa ryhmittyessä käytetään vilkkua tai jos töissä tulee käyttää huomiovaatteita niin näistä ei sitten lipsuta ja jankutan tätä muillekin. Minua vain korpeaa niin paljon jos asiat tehdään väärin eikä pelkästään siksi että on pakonomainen tarve noudattaa sääntöjä (vaikka sekin on iso syy itselleni), niin myös se että se on ihan turvallisuusseikka.

Ei siis ihmekään, ettei kukaan jaksa minua kun näiden tiedostettujen haasteiden lisäksi minulla on paljon sellaista että tulee ihan puun takaa miksi minut taas ghostataan. Ei minulla vain ymmärrys riitä normaaliin kanssakäyntiin ja täten kärsin valtavasti yksinäisyydestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse koen, että minussa on aspergerpiirteitä. En ole tosin ikinä hankkinut diagnoosia.

Näitä on:

- jouduin teini-ikäisenä opettelemaan sosiaaliset taidot. Ahdistuin sosiaalisista tilanteista niin että saatoin mennä koulussa välitunneiksi istumaan vessaan. Aloin katsomaan miten ihmiset toimivat ja käyttäytyvät, ja käytännössä yritin sitä kautta opetella miten sosiaalisesti toimitaan. Muistan harjoitelleeni taitoja äitini kanssa. Kyllä, tiedän, ei normaalia

- olen aina ollut yksinäinen susi, kokenut itseni erilaiseksi kuin muut huomattavissa määrin. En ole kokenut olevani kuin muut. Olen onnistunut hankkimaan joitakin ystäviä. Ystäväryhmittymissä taas ahdistun helposti eikä se tunnu minulle lainkaan luontaiselta.

- teini-iässä minua ei kiinnostanut yhtään sosiaaliset jutut ja vietin paljon aikaa yksin puuhastellen omia juttuja ja harrastuksiani. Unohdin täysin miksi ihmisellä pitäisi olla ystäviä. Vasta siinä vaiheessa heräsin kun huomasin että minulla tosiaan ei ole yhtään ystävää kun en hoida sosiaalisia suhteitani enää. en jotenkin ymmärtänyt sitä että niitä tosiaan pitää hoitaa niitä sosiaalisia suhteita. Lapsena sentään oli jotain kavereita

- tykkään uppoutua omiin kiinnostuksenkohteisiini niin että käytännössä melkein kaikki vapaa-aikani menee johonkin monien mielestä ehkä erikoisiinkin kiinnostuksenkohteisiin

- olen etsinyt aina arkeen jotain kontrollia kaavamaisuudesta ja rutiineista. Minulla kaikki pitää mennä tietyssä kaavassa että tunnen oloni hyväksi ja turvalliseksi. Heti jos siitä joutuu poikkeamaan, ahdistun. Minulla oli nuorena syömishäiriöitä jossa juuri tämä kaavamaisuus oli hyvin tärkeässä roolissa. Noudatin yltiötarkkaa suunnitelmallisuutta ruokavaliossani. Rakastan tehdä kaikkia suunnitelmia, listoja ja rakastan järjestystä.

- ongelmani alkoivat teini-iässä kun ihmiseltä aletaan vaatia enemmän omaa suunnitelmallisuutta, toiminnanohjausta ja elämänhallintaa sekä sosiaaliset suhteet monimutkaistuvat. Piti tehdä valintoja elämässä. Koen että kaikki tämä jotenkin ylikuormitti minua tosi paljon. Toisinaan minulle tuntuu aivan mahdottomalta saada asioita aikaiseksi ja hahmottaa mitä minun pitää tehdä. Tarvitsen tosi paljon listoja ynnä muuta että tajuan miten pitää toimia.

- minulle silmiin katsominen on ahdistavaa. pelkään tuijottavani liikaa ja helposti välttelen silmiin katsomista. joudun kokoajan miettimään tätä sosiaalisissa tilanteissa.

- hiljalleen käytännössä rakensin itseni uusiksi toisenlaiseksi ihmiseksi, vaikkakin olen aina kokenut sosiaalista kömpelyyttä. En esimerkiksi tiedä missä tilanteissa puhua, tai saatan sitten vain loputtomasti jaaritella omista mielenkiinnonkohteistani ja en huomaa sitä että toisella ei kiinnosta lainkaan. Saan suorastaan häpeän väristyksiä välillä kun mietin mitä hölmöä olen taas suustani päästellyt.

- suutuin nuorena siitä tosi paljon äidilleni että hän oli käynyt vaihtamassa huoneeni lämpötilaa. Olen aina ollut jotenkin aistiherkkä. inhoan suihkussa käyntiä koska koen kaikki ne ärsykkeet jotenkin ylikuormittavana

- uuvun sosiaalisista tilanteista niin että tarvin paljon aikaa vähissä ärsykkeissä omissa oloissani

- uskon että lapsuuteni raivokohtaukset johtuivat pitkälti ylikuormittumisesta ärsykkeistä. Menin aivan ylikierroksille.

Mikä erikoisinta olen kyllä opiskellut alaa joka on hyvinkin ihmisläheinen ala. Ilman sosiaalisten taitojen opettelua (mihin meni vuosia) en olisi tähän kyennyt. Menetin vuosia elämästäni siihen että yritin vain opetella olemaan kuin muut enkä meinannut millään kyetä.

Olen miettinyt diagnoosin hakua mutta aina niistä ei välttämättä elämässä ole pelkästään hyötyä. Siksi mietin kannattaako.

Riippuu miten jaksat arkea, etenkin sen kuluja.

En jaksa. Olen kerran kuormittanut itseni burnikseen asti. Tällä hetkellä mennään masennusdiagnoosilla ja yritän opiskella siinä tahdissa että kykenen. Olen myös päättänyt että hakeudun vähemmän sosiaalisiin tehtäviin koska ylikuormitun niin paljon.  Olen myös päättänyt että en enää yritä muuttaa itseäni toiseksi mitä yritin monia vuosia mikä tavallaan kyllä auttoikin koska jos en olisi aktiivisesti opetellut sosiaalisia taitoja olisin varmaan syrjäytynyt tai merkittävästi alisuoriutunut. Pärjään kuitenkin sosiaalisissa tilanteissa jotenkin vaikka esimerkiksi parisuhteessa kuulen jatkuvasti sitä että minulla on hankala tulkita toisen tunnetiloja.

En tiedä olisiko asseille jotain spesifimpää kuntoutusta. Tiedän että minussa tulee aina olemaan nämä piirteet kun ne ei ole miksikään muuttuneet joten tavallaanhan olen toiminut niinkuin pitääkin, yrittänyt muuttaa elämääni sellaiseksi että pärjään elämäni kanssa piirteideni kanssa. Pitkään yritin olla kuin muut  mutta  se vain uuvutti.

Aivan! Ollaan siis asian ytimessä, yritä saada siis diagnoosi!

Ihmiset puhuvat keskenään jonnin joutavista asioista ja niistä pitäisi olla jotenkin kiinnostunut. 

 

Sosiaaliset tilanteet, joissa on minun lisäkseni max. 2 ihmistä, eivät tuota minulle vaikeuksia. Mutta jos on yhtään enemmän aktiivista porukkaa, minun on vaikea hallita kaikkia läsnä olevia vuorovaikutuspareja.

Toisaalta taas esiintymistilanteista helpoimpia ovat ne, joissa on paljon yleisöä. Eli jos on 5 tyyppiä yleisössä, he ovat yksilöitä, jolloin tilanteessa on monta vuorovaikutusparia, ja heidän keskinäinen vuorovaikuttaminen voi häiritä keskittymistäni. Mutta jos yleisöä on 100 henkilöä, he ovat yksi massa, ja silloin on vuorovaikutusparina minä vs. yleisö yhtenä kokonaisuutena.

Esim. opetustilanteista: Maalaislukion abien kertauskurssin (n. 10 oppilasta) opettaminen on painajainen, mutta monen sadan opiskelijan massaluento ei tuota ongelmia.

Vaikka aspergerin oireyhtymä näyttäytyy sivusta seuraavalle sosiaalisena poikkeavuutena, ei se ainakaan minulle itselleni ole se varsinainen asia. Itse koen, että havainnoin ympäristöäni, ja käsittelen havaintojani eri tavalla kuin "neurotyypilliset". Siksi ihmiset ymmärtävät usein väärin tai ei ollenkaan sen mitä heille kerron.

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmissuhteet eivät ole minulle pysyviä vaikka kyse olisi koulukavereista, joiden kanssa olin samalla luokalla koko peruskoulun. Työkaverit, joiden kanssa olen vuosikausia jutellut myös henk.koht. asioista jäävät kelkasta kun työpaikka vaihtuu. Kämppikset.. sama juttu.

En käy sukujuhlissa tai pikkujouluissa. Ei kiinnosta yhtään. Minulla on mies ja yksi ystävä. Siinä on minulle tarpeeksi sosiaalista elämää. Osaan kyllä esittää ja sillä pärjään työelämässä, mutta välillä pitää huilata siitä rallista.

Samat kokemukset.

Todin kaipaan kyllä jonkinlsista sosiaalisuutta jonkin verran.

Silsi kai roikun täälläkin.

Kaikissa työpaikoissani olen ilmeisesti ollut pidetty työkaveri, mutta aina tunsin itseni jotenkin ulkopuoliseksi.

En ystävystynyt kenenkään kanssa yhtä lukuunottamatta.

Ihmisten tunnistaminen on minullekin vaikeaa.

Lasten harrastuksissa tuli paljon "tuttavia" joita en kykene tunnistamaan.

Ovat mielestäni kaikki saman näköisiä.

Onpa muuten hämmentävän tuttua tuo, mitä kerroit. Paitsi että minulla on useita ystäviä. Yksi ystäväni sanoi kerran, että minussa on se hyvä puoli, että vaikka edellisestä tapaamisesta olisi vuosia, silti ollaan edelleen ystäviä.

Sitten on niitä esim. koulukavereita, jotka menevät ihan puihin, kun vuosien jälkeen nähdään, ja minä olen "kuin vanha tuttu". Eli puolin ja toisin kyllä tunnistetaan toisemme, mutta enää ei sitten jotenkin ollakaan kavereita.