Vit uttaa toisten äitien neuvot vauvanhoitoon

Olen samaa mieltä. Meidän vauva on vieraskorea ja käyttäytyy vieraiden kanssa ihan eritavalla kuin vanhempien kanssa eli nukkumaan meno on aina kitinää, vikinää ja valitusta kun äiti tai isä nukuttaa. Isoäiti on tulkinnut tämän niin, että vauva pitää hänestä enemmän kuin meistä vanhemmista. Muutenkin ärsyttää väärät neuvot eli jo pienelle vauvalle olisi pitänyt antaa lihaa ja jugurttia ym vaikka täysi-imetin yli puolivuotta. Hammastahnaa ei saisi käyttää vuodenikäiselle ja on liian aikaista jos laitan vauvan nukkumaan 7lta. Myös tyhmät vertailut ärsyttää. Esim on muka ihmeellistä jos puolivuotias ei puhu sanoja kun "siskon poika" osaa jo sanoa mama ja baba ym. Anteeksi avautuminen, mutta varsinkin vanhemmat naiset eivät ymmärrrä miten loukkaavaa se on, jos koko ajan vertailee toisten vauvoja ja neuvoo, vaikka varmasti kaikki äidit yrittävän tehdä parhaansa oman lapsen kanssa ja kaikilla perheillä on heidän omat tavat ja rutiinit.

Rasittavimpia ovat neuvot, jotka eivät tule mihinkään ongelmaan. Siis esim. kun

-käly neuvoo ettei kannata totuttaa lasta siihen ja siihen, kun heille tämä ja tämä oli raskasta

-anoppi selittää ettei kannata ottaa vauvaa viereen nukkumaan ikinä

-oma äiti keuhkoaa ettei kannata sitten aloittaa kiinteitä sillä ja sillä

-sisko selittää kuinka vauvat kannattaa heti opettaa nukkumaan ulkona

Ja nämä kaikki raskausaikana. Ymmärrän että ovat ihan hyväntahtoisia neuvoja, mutta kolmen lapsen kokemuksella uskallan jo väittää, että lapsi opettaa vanhempiaan enemmän kuin yksikään ystävä tai sukulainen voi.

Sitten jos itse puhuu jostain ongelmasta, on mielestäni ihan ymmärrettävää että toinen kertoo mikä meillä toimi vastassa tilanteessa - ilman oletusta että se on 100% oikea vastaus ongelmaan juuri tämän lapsen kohdalla.

Joku tuossa aiemmin kirjoitti, että ei ihme että vanhemmat uupuu kun eivät huoli apua. Olen eri mieltä. Nykyäiti uupuu, koska hänen ympäriltään puuttuu empatiaa ja hän joutuu kokemaan jokaisesta pienestäkin valinnasta syyllisyyttä. Elinpiiri supistuu aikalailla kodin ja lapsen ympärille niin kauan kuin on pois töistä. Ja juuri siksi se vanhemmuuden kritisointi kolahtaa armottomasti, ei pysty suhteuttamaan samalla tavalla asiaa kuin töissä käyvä mies, jonka elinpiiri on paljon laajempi kuin se että nukkuuko vauva päivässä kuinka monet päiväunet, tai aloitetaanko kiinteät bataatilla vai porkkanalla.

Vierailija kirjoitti:

Meidän tapaus ei viihdy yksinään, ennen nukkumaanmenoa huutaa/känisee aina vähintään sen 2h,päiväunia nukutaan max 15min kerrallaan, kylässä huudetaan, kaupassa huudetaan, muuten vaan huudetaan. (Ja ennenkuin joku mamma tulee kysymään niin kyllä, allergia,refluksi ym suljettu pois).

Saan aivan naurettavia neuvoja toisilta äideitä, esim; pistät vaan vauvan sänkyyn nukkumaan kyllä se siihen tottuu / kyllä vauva viihtyy yksinään sitterissä/lattialla kun jätät vaan siihen ja huutelet ja juttelet sille mukavia / kyläilyt onnistuu kyllä kun käytte vaan ja näytät vauvalle että ei se ole sen ihmeellisempää.

Mitä helv... Siis ei siinä neuvomisessa mitään pahaa ole. MUTTA se että oletetaan että tämä ja tämä kyllä auttaa ja sitten ihmetellään miksei muka autakaan kun meilläkin auttoi.

Olen käynyt kyläilemässä, totutellut, yrittänyt kyllä kaikkeni. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää, ettei kaikki lapset ole samanlaisia? Pitäisi varmaan jonkun supermamman tulla päiväksi meille ja kokeilla noita "meillä ainakin on tyytyväinen lapsi kun tehdään näin!!!11" -konstejaan.

Pilkka osuu omaan nilkkaan viimestään siinä kohtaa kun tehdään lisää lapsia ja sitten sattuu kohdalle vähän hankalampi tapaus. Tarkoitan siis, että sokeakin näkee erot esim näiden äitien ja meidän lapsen välillä, meidän lapsemme on paljon vaativampi verrattuna heidän pienokaisiinsa.

Väkisinkin tulee sellainen huono äiti fiilis kun sitten ollaan suu ammollaan että ohhoh mites ei meidän perheen konstit auta teillä, on kyllä jotain kasvatuksessa pielessä, teetkö varmasti oikein jne.

Älä suotta pahoilta mieltäsi, minulla on seitsemän lasta (en edusta mitään lahkoa) ja jokainen erilainen. Esikoinen 17 oli vauvana suht vaikea saada tyytyväiseksi , seuraava samanlainen oli meidän perheen "nro 5"(ja Joo, lapsilla ihan nimet ja ovat rakkaita yksilöitä) oli myös haastava, nukahti vain syliin ja nukkui vain sylissä. Eli jos unessa olevan vauvan siirsi sänkyyn niin itku alkoi. Muut sitten helpompia tapauksia, mutta en kasvatus-/hoitoneuvoja alkaisi tuputtamaan kenellekään, se mikä pätee yhdelle ei välttämättä toiselle.

 Näen itse asian aika toisin. Kaikki vinkit olen ottanut vastaan sillä asenteella, että kannattaa kokeilla.  Enkä pidä minään supermamma-asenteena, jos vinkkejä antaa "meillä ainakin on tyytyväinen lapsi kun tehdään näin"-tyylillä.  Itse olen käyttänyt samaa mallia ja tosi monet ovat sanoneet jälkeen päin että kokeilivat vinkkiä ja että se toimi heilläkin.

Meillä on kolme lasta ja samat periaatteet ovat saaneet syömishommat ja nukkumaanmenot toimimaan tosi hyvin. Uskon kyllä, että sisaruksissa voi olla merkittäviä eroja temperamentissa ja noin, mutta uskon myös siihen, että on toimivia konsteja siinä, miten arjen rutiinit kannattaa järjestää, että elämä varsinkin useamman lapsen kanssa sujuvoituu.

Pahoja neuvojia on myös lapsettomat. He kun ovat lukeneet/kuulleet että näin pitäisi tehdä tilanteessa x ja selkeästi huono äiti ja/tai jonkun diagnoosin omaava lapsi. Diagnoosin heiltä saa kans kuin apteekin hyllyltä.

Monihan sanoo että olisi pitänyt itseään maailman parhaimpana äitinä, jos olisi vain sen oman esikoisen äiti. Esikoinen ollut helppo ja sitten syntynyt pari demonia :D

Onneksi mulla ei ole äitukavereita. Mutta muistakaa äidit joskus vähemmän on enemmän. Ei kaikkea tarvitse kokeilla eikä ottaa kuuleviin korviin.

Tiedän, korvat on vaikeaa sulkea. Mulla mummot tuputtaa neuvoja ja osa neuvoista ihan hyviä. Hyvät otan avosylin ja ne "daaa tiedän itsekin" ärsyttävät mielettömästi😂

Vierailija kirjoitti:

Meidän tapaus ei viihdy yksinään, ennen nukkumaanmenoa huutaa/känisee aina vähintään sen 2h,päiväunia nukutaan max 15min kerrallaan, kylässä huudetaan, kaupassa huudetaan, muuten vaan huudetaan. (Ja ennenkuin joku mamma tulee kysymään niin kyllä, allergia,refluksi ym suljettu pois).

Saan aivan naurettavia neuvoja toisilta äideitä, esim; pistät vaan vauvan sänkyyn nukkumaan kyllä se siihen tottuu / kyllä vauva viihtyy yksinään sitterissä/lattialla kun jätät vaan siihen ja huutelet ja juttelet sille mukavia / kyläilyt onnistuu kyllä kun käytte vaan ja näytät vauvalle että ei se ole sen ihmeellisempää.

Mitä helv... Siis ei siinä neuvomisessa mitään pahaa ole. MUTTA se että oletetaan että tämä ja tämä kyllä auttaa ja sitten ihmetellään miksei muka autakaan kun meilläkin auttoi.

Olen käynyt kyläilemässä, totutellut, yrittänyt kyllä kaikkeni. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää, ettei kaikki lapset ole samanlaisia? Pitäisi varmaan jonkun supermamman tulla päiväksi meille ja kokeilla noita "meillä ainakin on tyytyväinen lapsi kun tehdään näin!!!11" -konstejaan.

Pilkka osuu omaan nilkkaan viimestään siinä kohtaa kun tehdään lisää lapsia ja sitten sattuu kohdalle vähän hankalampi tapaus. Tarkoitan siis, että sokeakin näkee erot esim näiden äitien ja meidän lapsen välillä, meidän lapsemme on paljon vaativampi verrattuna heidän pienokaisiinsa.

Väkisinkin tulee sellainen huono äiti fiilis kun sitten ollaan suu ammollaan että ohhoh mites ei meidän perheen konstit auta teillä, on kyllä jotain kasvatuksessa pielessä, teetkö varmasti oikein jne.

Meidän tyttö oli tuollainen ja edelleen suuritarpeinen 5 vuotias. Jäi ainoaksi lapseksi, en olisi toista jaksanut.

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän. Ja vaikka ei pitäis, niin huonolla hetkellä sitä miettii et MIKS mä en OSAA laittaa lasta nukkumaan vaan itsekseen? Mitä mä teen väärin? Ja on totuteltu pienestä pitäen. Tai yritetty totuttaa. Nyt on jopa siihen päästy et saattaa saada nukkumaan omaan sänkyyn kun silittelee. Mut ei yksin. Ei ikinä. En ottaisi tästä stressiä muuten, mutta useamman kerran on tällä vihjattu että "minä olen hyvä kasvattaja kun olen OPETTANUT vauvan nukahtamaan itse ja sinä olet opettanut sen siihen, että se vaatii silityksiä". Joo, toki vauvaa voi hellästi ohjata nukkumaan ja se voi nukahtaa itsekseen jos se onnistuu. Mutta kun kaikilla se ei suju niin. Jos se lapsi rupeaa huutamaan kurkku suorana, eikä rauhoitu millään silittelyilläkään kun sänkyyn laittaa, niin ei sitä sinne voi jättää. Tai voi, mutta eipä huudatusta suositella. Ja meillä oli myös ekat pari viikkoa se vauva jonka pystyi sylistään laskemaan ja jatkoi uniaan (nukahti aina tissille, vaikka mitä yritin, ainoa vaihtoehto olisi enää ollut jättää syöttämättä. Siis söi melkeinpä unissaan, pakkohan sitä oli syöttää.) ihan helposti. Mutta sitten tuli muutos, eikä se enää mennytkään niin. Et ei se nyt varsinaisesti tottunut siihen. Tosin meillä selvisi myös että oli korvatulehdus. Ainoat oireet oli tyytymätyömyys lattialla (sylissä pystyssä oli kaikki hyvin) ja tunnin välein syömän herääminen.

Just tätä. En saisi neuvoa mutta en tajua mitä ajat takaa. Eikös se tissi ole luonnon kätevä keino rauhoittaa vauva uneen? Ja puhut vielä pariviikkoisesta. Totta kai ne syö koko ajan, puoliunessa ja unessa. Hei tyyppi on vielä hetki sitten ollut sun sisällä turvassa, ja nyt odotat että se ”oppii” nukahtamaan yksin. Ei vauvat ihmeitä vaadi mutta sentään emonsa läheisyyden. Kyllähän nykyään jo neuvola ohjeissa sanotaan että ei ole pelkoa että ne ”tottuisivat hyvään”. Aivan vanhaa tietoa sulla.