Lue keskustelun säännöt.
Vit uttaa toisten äitien neuvot vauvanhoitoon
27.01.2018 |
Meidän tapaus ei viihdy yksinään, ennen nukkumaanmenoa huutaa/känisee aina vähintään sen 2h,päiväunia nukutaan max 15min kerrallaan, kylässä huudetaan, kaupassa huudetaan, muuten vaan huudetaan. (Ja ennenkuin joku mamma tulee kysymään niin kyllä, allergia,refluksi ym suljettu pois).
Saan aivan naurettavia neuvoja toisilta äideitä, esim; pistät vaan vauvan sänkyyn nukkumaan kyllä se siihen tottuu / kyllä vauva viihtyy yksinään sitterissä/lattialla kun jätät vaan siihen ja huutelet ja juttelet sille mukavia / kyläilyt onnistuu kyllä kun käytte vaan ja näytät vauvalle että ei se ole sen ihmeellisempää.
Mitä helv... Siis ei siinä neuvomisessa mitään pahaa ole. MUTTA se että oletetaan että tämä ja tämä kyllä auttaa ja sitten ihmetellään miksei muka autakaan kun meilläkin auttoi.
Olen käynyt kyläilemässä, totutellut, yrittänyt kyllä kaikkeni. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää, ettei kaikki lapset ole samanlaisia? Pitäisi varmaan jonkun supermamman tulla päiväksi meille ja kokeilla noita "meillä ainakin on tyytyväinen lapsi kun tehdään näin!!!11" -konstejaan.
Pilkka osuu omaan nilkkaan viimestään siinä kohtaa kun tehdään lisää lapsia ja sitten sattuu kohdalle vähän hankalampi tapaus. Tarkoitan siis, että sokeakin näkee erot esim näiden äitien ja meidän lapsen välillä, meidän lapsemme on paljon vaativampi verrattuna heidän pienokaisiinsa.
Väkisinkin tulee sellainen huono äiti fiilis kun sitten ollaan suu ammollaan että ohhoh mites ei meidän perheen konstit auta teillä, on kyllä jotain kasvatuksessa pielessä, teetkö varmasti oikein jne.
Kommentit (128)
Vierailija kirjoitti:
Meidän tapaus ei viihdy yksinään, ennen nukkumaanmenoa huutaa/känisee aina vähintään sen 2h,päiväunia nukutaan max 15min kerrallaan, kylässä huudetaan, kaupassa huudetaan, muuten vaan huudetaan. (Ja ennenkuin joku mamma tulee kysymään niin kyllä, allergia,refluksi ym suljettu pois).
Anoppini on lastenlääkäri, ja tästä asiasta olemme keskustelleet joskus. Nykyisin hänen vastaanotolleen tulee kuulemma todella paljon vanhempia lapsineen, ja inttävät että lapsella on pakko olla allergia/koliikki/refluksi/silent reflux/kipuja/joku tuntematon sairaus kun se itkee. Vastaukseksi ei kelpaa, että joskus vauvat vain huutavat ja se voi olla ihan temperamenttikysymys eikä kerro siitä, että vauvalla olisi joku sairaus.
Eivät nämä kaikki epäilyt tietenkään ole aiheettomia, aina joskus löytyykin jotain vaivaa mutta anoppia kuulemma turhauttaa ne tapaukset kun tutkimuksissa ei ilmene mitään ja lasten vanhemmat eivät sitä hyväksy. Tietysti he kaipaavat selitystä lapsen huudolle, täysin ymmärrettävää, raastavaahan sitä parkumista on kuunnella. Mutta vanhemman stressiä voisi vähentää se, ettei jää murehtimaan lapsen sairautta kun mitään muuta indikaatiota sille ei ole kuin itku.
AP: toivotan paljon jaksamista sinulle, ei ole helppoa hoitaa lasta jolla on tuollainen "itkuominaisuus". Olet hyvä äiti, eikä lapsesi mene rikki tai kasva kieroon vaikka huutaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut myös sen, että moni ottaa kaiken neuvona. Joskus olin muutaman kaverini kanssa kahvilla ja puhuttiin lapsistamme. Yksi sanoi toiselle, että:"Oletko kokeillut asiaa x?" Niin jälkikäteen tämä jolle sitä neuvoa tarjottiin, paheksui kuinka taas joku oli neuvomassa.
Itse olen pitänyt sitä kivana, että voidaan jakaa asioita ja jokainen saa kysellä, että onko tätä ja tätä jo kokeiltu. Ei kaikkea kannata ottaa suoranaisen neuvomisena. Toki siis ymmärrän, että näitä neuvojia ja pätijöitä on myös. Sellainen on oikeasti ärsyttävää!
Mitä hittoa tuo sitten on jos ei neuvomista?
Mä ainakin kyselen tällaisia, kun haluan kuulla muiden kokemuksia tästä x:stä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kuitenkin useimmiten puhutaan, että vertaistuki on parasta elämän hankalissa tilanteissa. Teidän logiikalla sen pitäisi olla vain päähän taputtelua? Ei esim kokemusten jakamista siitä, mikä itsellä toimi?
Missaat kaksi asiaa vertaistuessa.
A) sitä antaa vertainen vertaiselleen. Ei besserwisser idiootille, tällä asenteella.
B) se on tukea, voimaannuttamista. Ei lyttäämistä ja vähättelyä.
En missaa, tiedän kyllä mitä on vertaistuki. Ja kuka olisi parempaa vertaistukea väsyneelle vauvan äidille kuin toinen ainakin lähiaikoina vauvan äitinä ollut?
En minä sano, että lytätään ja vähätellään. Vaan kerrotaan niitä omia kokemuksia. Tämä toimi meillä tilanteessa X, voisiko siitä olla sinullekin iloa. Ei se ole väheksyntää.
Empatialle on paikkansa, mutta ei jatkuva sääliminen vailla ratkaisukeskeisyyttä ole tavoiteltavaa sekään.
Ei minua kiinnosta vittujakaan jonkun neuvot.
Enkä hae ratkaisua juuri siinä ja nyt.
Vertaistuki on sitä että voi hetken keskustella ja NAURAA jonkun saman kokeneen kanssa.
Ei kuunnella kahdessa sekunnissa, miten se toinen on ollut näppärämpi ja fiksumpi ja ratkaissut typerän ongelmani jo.
Eli koet alemmuudentunteita, huonoutta tms, jos jollakulla on kokemusta samoista asioista, joiden kanssa itse painit? Onko se vain äitiydessä näin, vai yleisemmin kaikessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kuitenkin useimmiten puhutaan, että vertaistuki on parasta elämän hankalissa tilanteissa. Teidän logiikalla sen pitäisi olla vain päähän taputtelua? Ei esim kokemusten jakamista siitä, mikä itsellä toimi?
Missaat kaksi asiaa vertaistuessa.
A) sitä antaa vertainen vertaiselleen. Ei besserwisser idiootille, tällä asenteella.
B) se on tukea, voimaannuttamista. Ei lyttäämistä ja vähättelyä.
En missaa, tiedän kyllä mitä on vertaistuki. Ja kuka olisi parempaa vertaistukea väsyneelle vauvan äidille kuin toinen ainakin lähiaikoina vauvan äitinä ollut?
En minä sano, että lytätään ja vähätellään. Vaan kerrotaan niitä omia kokemuksia. Tämä toimi meillä tilanteessa X, voisiko siitä olla sinullekin iloa. Ei se ole väheksyntää.
Empatialle on paikkansa, mutta ei jatkuva sääliminen vailla ratkaisukeskeisyyttä ole tavoiteltavaa sekään.
Ei minua kiinnosta vittujakaan jonkun neuvot.
Enkä hae ratkaisua juuri siinä ja nyt.
Vertaistuki on sitä että voi hetken keskustella ja NAURAA jonkun saman kokeneen kanssa.
Ei kuunnella kahdessa sekunnissa, miten se toinen on ollut näppärämpi ja fiksumpi ja ratkaissut typerän ongelmani jo.
Eli koet alemmuudentunteita, huonoutta tms, jos jollakulla on kokemusta samoista asioista, joiden kanssa itse painit? Onko se vain äitiydessä näin, vai yleisemmin kaikessa?
En koe alemmuudentunnetta tai huonoutta. Tuollainen päällekäyvä neuvojahan siinä on sekaisin, enkä minä.
Jokaisessa asuu pieni besserwisser, joka vain odottaa sopivaa tilaisuutta päästä esiin. Turha siis olla vahingoniloinen jos aulis neuvominen osuukin jonkun nilkkaan, eiköhän hiukan ärtsymmän vauvan äiti/isä löydä myös itsestään besserwisserin sitten jossakin muussa asiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varsinkin tuoreilla vanhemmilla on yleensä erilaisia murheita, joihin osaisin sanoa kyllä kaikenlaista. Ei välttämättä juuri heille toimivaa, mutta ehkä apua saattaisikin olla. Viiden lapsen kokemuksella on koettu erilaisia temperamentteja, uniongelmia, sairauttakin. Kaikkien kanssa on löytynyt tapa olla ja nauttia vanhemmuudesta. Paljon ovat auttaneet omien vanhempien vinkit, kavereiden kokemukset jne.
Mutta olen oppinut ajat sitten olemaan hiljaa. Jostain syystä nykyään ihmiset eivät kestä ystävällisesti esitettyjä kysymyksiä tai vinkkejä. Pitää elää mukana siinä, kuinka heidän elämänsä on aivan ainutlaatuisen hirveää ja kukaan ei voi sitä ymmärtää oikeasti.
En ihmettele, että ihmiset uupuvat, kun avun vastaanottaminen on niin vaikeaa. Tajuan kyllä, että osa ihmisistä on omahyväisiä pätijöitä, mutta paljon on meitäkin, jotka olemme saaneet apua ja mielellämme jakaisimme sitä eteenpäin (ilman pelkoa, että loukkaantuisin siitä, jos jotain neuvoa ei halua kokeilla tai kokee sen heille juuri huonona).
Minä olen jo kahden teinin äiti. Edelleenkään mikään ei ärsytä niin paljon kuin ihminen, joka alkaa heti selostaa miten mitätön asiani on ja miten kaukaa viisaasti ja näppärästi hän on sen osannut hoitaa.
Tyyliin, että jos puuskahdan että teinin huone oli kuin sikolätti, hän selostaa, miten hän tajus ottaa jo yksivuotiaan mukaan siivoamaan ja miten hän ei koskaan kärsi sikolättiteinistä koska hän osasi olla kaukaa viisas ja hänen teininsä aina siivoaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kuitenkin useimmiten puhutaan, että vertaistuki on parasta elämän hankalissa tilanteissa. Teidän logiikalla sen pitäisi olla vain päähän taputtelua? Ei esim kokemusten jakamista siitä, mikä itsellä toimi?
Missaat kaksi asiaa vertaistuessa.
A) sitä antaa vertainen vertaiselleen. Ei besserwisser idiootille, tällä asenteella.
B) se on tukea, voimaannuttamista. Ei lyttäämistä ja vähättelyä.
En missaa, tiedän kyllä mitä on vertaistuki. Ja kuka olisi parempaa vertaistukea väsyneelle vauvan äidille kuin toinen ainakin lähiaikoina vauvan äitinä ollut?
En minä sano, että lytätään ja vähätellään. Vaan kerrotaan niitä omia kokemuksia. Tämä toimi meillä tilanteessa X, voisiko siitä olla sinullekin iloa. Ei se ole väheksyntää.
Empatialle on paikkansa, mutta ei jatkuva sääliminen vailla ratkaisukeskeisyyttä ole tavoiteltavaa sekään.
Ei minua kiinnosta vittujakaan jonkun neuvot.
Enkä hae ratkaisua juuri siinä ja nyt.
Vertaistuki on sitä että voi hetken keskustella ja NAURAA jonkun saman kokeneen kanssa.
Ei kuunnella kahdessa sekunnissa, miten se toinen on ollut näppärämpi ja fiksumpi ja ratkaissut typerän ongelmani jo.
Eli koet alemmuudentunteita, huonoutta tms, jos jollakulla on kokemusta samoista asioista, joiden kanssa itse painit? Onko se vain äitiydessä näin, vai yleisemmin kaikessa?
En koe alemmuudentunnetta tai huonoutta. Tuollainen päällekäyvä neuvojahan siinä on sekaisin, enkä minä.
Jaa, no ihan sama. Ymmärrän hyvin, että asioiden esittämistavassa on eroja ja päällepäsmäröinti ei ole oikea tapa. Mutta ehkä itsellä vaan sitten on ollut onni tuntea viisaita ihmisiä, jotka lohduttavat mutta myös ystävällisesti kertovat kokemuksiaan ja olen niistä paljon ammentanut omaan äitiyteeni.
Mä ymmärrän. Ja vaikka ei pitäis, niin huonolla hetkellä sitä miettii et MIKS mä en OSAA laittaa lasta nukkumaan vaan itsekseen? Mitä mä teen väärin? Ja on totuteltu pienestä pitäen. Tai yritetty totuttaa. Nyt on jopa siihen päästy et saattaa saada nukkumaan omaan sänkyyn kun silittelee. Mut ei yksin. Ei ikinä. En ottaisi tästä stressiä muuten, mutta useamman kerran on tällä vihjattu että "minä olen hyvä kasvattaja kun olen OPETTANUT vauvan nukahtamaan itse ja sinä olet opettanut sen siihen, että se vaatii silityksiä". Joo, toki vauvaa voi hellästi ohjata nukkumaan ja se voi nukahtaa itsekseen jos se onnistuu. Mutta kun kaikilla se ei suju niin. Jos se lapsi rupeaa huutamaan kurkku suorana, eikä rauhoitu millään silittelyilläkään kun sänkyyn laittaa, niin ei sitä sinne voi jättää. Tai voi, mutta eipä huudatusta suositella. Ja meillä oli myös ekat pari viikkoa se vauva jonka pystyi sylistään laskemaan ja jatkoi uniaan (nukahti aina tissille, vaikka mitä yritin, ainoa vaihtoehto olisi enää ollut jättää syöttämättä. Siis söi melkeinpä unissaan, pakkohan sitä oli syöttää.) ihan helposti. Mutta sitten tuli muutos, eikä se enää mennytkään niin. Et ei se nyt varsinaisesti tottunut siihen. Tosin meillä selvisi myös että oli korvatulehdus. Ainoat oireet oli tyytymätyömyys lattialla (sylissä pystyssä oli kaikki hyvin) ja tunnin välein syömän herääminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin tuoreilla vanhemmilla on yleensä erilaisia murheita, joihin osaisin sanoa kyllä kaikenlaista. Ei välttämättä juuri heille toimivaa, mutta ehkä apua saattaisikin olla. Viiden lapsen kokemuksella on koettu erilaisia temperamentteja, uniongelmia, sairauttakin. Kaikkien kanssa on löytynyt tapa olla ja nauttia vanhemmuudesta. Paljon ovat auttaneet omien vanhempien vinkit, kavereiden kokemukset jne.
Mutta olen oppinut ajat sitten olemaan hiljaa. Jostain syystä nykyään ihmiset eivät kestä ystävällisesti esitettyjä kysymyksiä tai vinkkejä. Pitää elää mukana siinä, kuinka heidän elämänsä on aivan ainutlaatuisen hirveää ja kukaan ei voi sitä ymmärtää oikeasti.
En ihmettele, että ihmiset uupuvat, kun avun vastaanottaminen on niin vaikeaa. Tajuan kyllä, että osa ihmisistä on omahyväisiä pätijöitä, mutta paljon on meitäkin, jotka olemme saaneet apua ja mielellämme jakaisimme sitä eteenpäin (ilman pelkoa, että loukkaantuisin siitä, jos jotain neuvoa ei halua kokeilla tai kokee sen heille juuri huonona).
Olen huomannut saman. Mieluummin valitetaan loputtomiin kuin tehtäisiin asioille jotain. Kai se joillain ne ongelmat on se elämän sisältö ja jos niistä luovuttaisiin, niin olisi tyhjää? En myöskään itse enää neuvo muita edes kysyttäessä vaan hymisen jotain ja voivottelen toisen huonoa tuuria. Yleensä kyselijät eivät sitten edes noudata neuvoja tai noudattaa väärin ja alkaa paskan puhuminen.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen jo kahden teinin äiti. Edelleenkään mikään ei ärsytä niin paljon kuin ihminen, joka alkaa heti selostaa miten mitätön asiani on ja miten kaukaa viisaasti ja näppärästi hän on sen osannut hoitaa.
Tyyliin, että jos puuskahdan että teinin huone oli kuin sikolätti, hän selostaa, miten hän tajus ottaa jo yksivuotiaan mukaan siivoamaan ja miten hän ei koskaan kärsi sikolättiteinistä koska hän osasi olla kaukaa viisas ja hänen teininsä aina siivoaa.
No tuollaisesta "neuvosta" ei tietenkään ole mitään iloa.
Mutta jos joku taas kertoisi hyvän kokemuksen, miten itse on lahjonut/kiristänyt/uhkaillut sotkevan teinin siistiksi. Olisiko sekin kamalaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä ymmärrän. Ja vaikka ei pitäis, niin huonolla hetkellä sitä miettii et MIKS mä en OSAA laittaa lasta nukkumaan vaan itsekseen? Mitä mä teen väärin? Ja on totuteltu pienestä pitäen. Tai yritetty totuttaa. Nyt on jopa siihen päästy et saattaa saada nukkumaan omaan sänkyyn kun silittelee. Mut ei yksin. Ei ikinä. En ottaisi tästä stressiä muuten, mutta useamman kerran on tällä vihjattu että "minä olen hyvä kasvattaja kun olen OPETTANUT vauvan nukahtamaan itse ja sinä olet opettanut sen siihen, että se vaatii silityksiä". Joo, toki vauvaa voi hellästi ohjata nukkumaan ja se voi nukahtaa itsekseen jos se onnistuu. Mutta kun kaikilla se ei suju niin. Jos se lapsi rupeaa huutamaan kurkku suorana, eikä rauhoitu millään silittelyilläkään kun sänkyyn laittaa, niin ei sitä sinne voi jättää. Tai voi, mutta eipä huudatusta suositella. Ja meillä oli myös ekat pari viikkoa se vauva jonka pystyi sylistään laskemaan ja jatkoi uniaan (nukahti aina tissille, vaikka mitä yritin, ainoa vaihtoehto olisi enää ollut jättää syöttämättä. Siis söi melkeinpä unissaan, pakkohan sitä oli syöttää.) ihan helposti. Mutta sitten tuli muutos, eikä se enää mennytkään niin. Et ei se nyt varsinaisesti tottunut siihen. Tosin meillä selvisi myös että oli korvatulehdus. Ainoat oireet oli tyytymätyömyys lattialla (sylissä pystyssä oli kaikki hyvin) ja tunnin välein syömän herääminen.
Aika jännä kuinka puhut vauvasta ja siitä, kuin se sun lapsi olisi joku koira tai lelu. Aika kylmän oloista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen jo kahden teinin äiti. Edelleenkään mikään ei ärsytä niin paljon kuin ihminen, joka alkaa heti selostaa miten mitätön asiani on ja miten kaukaa viisaasti ja näppärästi hän on sen osannut hoitaa.
Tyyliin, että jos puuskahdan että teinin huone oli kuin sikolätti, hän selostaa, miten hän tajus ottaa jo yksivuotiaan mukaan siivoamaan ja miten hän ei koskaan kärsi sikolättiteinistä koska hän osasi olla kaukaa viisas ja hänen teininsä aina siivoaa.
No tuollaisesta "neuvosta" ei tietenkään ole mitään iloa.
Mutta jos joku taas kertoisi hyvän kokemuksen, miten itse on lahjonut/kiristänyt/uhkaillut sotkevan teinin siistiksi. Olisiko sekin kamalaa?
Miksi ihmeessä se joku sellaisen kertoisi? Onko kysytty?
Sitäpaitsi nykyään ei kasvateta lahjomalla, kiristämällä tai uhkailemalla. Kaikki huonoja kikkoja siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Useimmat ongelmat ovat ratkaistavissa, ainakin jos lapsi on terve. Jos ei muuten, niin ajan kanssa. Itkuisinkin vauva kasvaa isoksi ja jossain vaiheessa ongelmat ainakin muuttavat muotoaan.
Tämä on hyvä muistaa epätoivoisina hetkinä. Toisten neuvoja ei kannata väheksyä, pätemisellä ja ystävällisillä neuvoilla on ero. Sen verran kannattaa kasvattaa äitinä itselleen paksua nahkaa, että viis veisaa pahantahtoisesta pätemisestä (sitä saa kuulla vielä sittenkin, kun lapsi tekee aikuisena jo omia valintojaan). Mutta myös ymmärtää, että muiden kuuntelu ei tarkoita, että olisi huono äiti, vaikka tekee toisin tai vaikka ei olisi itse tajunnut jotain asiaa kokeilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen jo kahden teinin äiti. Edelleenkään mikään ei ärsytä niin paljon kuin ihminen, joka alkaa heti selostaa miten mitätön asiani on ja miten kaukaa viisaasti ja näppärästi hän on sen osannut hoitaa.
Tyyliin, että jos puuskahdan että teinin huone oli kuin sikolätti, hän selostaa, miten hän tajus ottaa jo yksivuotiaan mukaan siivoamaan ja miten hän ei koskaan kärsi sikolättiteinistä koska hän osasi olla kaukaa viisas ja hänen teininsä aina siivoaa.
No tuollaisesta "neuvosta" ei tietenkään ole mitään iloa.
Mutta jos joku taas kertoisi hyvän kokemuksen, miten itse on lahjonut/kiristänyt/uhkaillut sotkevan teinin siistiksi. Olisiko sekin kamalaa?
Miksi ihmeessä se joku sellaisen kertoisi? Onko kysytty?
Sitäpaitsi nykyään ei kasvateta lahjomalla, kiristämällä tai uhkailemalla. Kaikki huonoja kikkoja siis.
No jos kaveri valittaa, että teinin huone on sikolätti, pitääkö siihen sitten vaan todeta, että harmi?
Vai voisiko vaikkapa todeta, että joo sellaisia teinit tuppaavat olemaan, meillä kokeiltiin tällaista ... ja se on hieman auttanut?
Itse kyllä uhkailen, kiristän ja lahjon teinejä ihan huoletta. Toki myös keskustelen ja neuvottelen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen jo kahden teinin äiti. Edelleenkään mikään ei ärsytä niin paljon kuin ihminen, joka alkaa heti selostaa miten mitätön asiani on ja miten kaukaa viisaasti ja näppärästi hän on sen osannut hoitaa.
Tyyliin, että jos puuskahdan että teinin huone oli kuin sikolätti, hän selostaa, miten hän tajus ottaa jo yksivuotiaan mukaan siivoamaan ja miten hän ei koskaan kärsi sikolättiteinistä koska hän osasi olla kaukaa viisas ja hänen teininsä aina siivoaa.
No tuollaisesta "neuvosta" ei tietenkään ole mitään iloa.
Mutta jos joku taas kertoisi hyvän kokemuksen, miten itse on lahjonut/kiristänyt/uhkaillut sotkevan teinin siistiksi. Olisiko sekin kamalaa?
Miksi ihmeessä se joku sellaisen kertoisi? Onko kysytty?
Sitäpaitsi nykyään ei kasvateta lahjomalla, kiristämällä tai uhkailemalla. Kaikki huonoja kikkoja siis.
No jos kaveri valittaa, että teinin huone on sikolätti, pitääkö siihen sitten vaan todeta, että harmi?
Vai voisiko vaikkapa todeta, että joo sellaisia teinit tuppaavat olemaan, meillä kokeiltiin tällaista ... ja se on hieman auttanut?
Itse kyllä uhkailen, kiristän ja lahjon teinejä ihan huoletta. Toki myös keskustelen ja neuvottelen.
Olet siis todella huono äiti.
Etkä osaa lukea. Tuossahan luki, että jos ”puuskahdan”. En siis kysy että ”miten sinä hoitaisit” tai edes ”valita”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen jo kahden teinin äiti. Edelleenkään mikään ei ärsytä niin paljon kuin ihminen, joka alkaa heti selostaa miten mitätön asiani on ja miten kaukaa viisaasti ja näppärästi hän on sen osannut hoitaa.
Tyyliin, että jos puuskahdan että teinin huone oli kuin sikolätti, hän selostaa, miten hän tajus ottaa jo yksivuotiaan mukaan siivoamaan ja miten hän ei koskaan kärsi sikolättiteinistä koska hän osasi olla kaukaa viisas ja hänen teininsä aina siivoaa.
No tuollaisesta "neuvosta" ei tietenkään ole mitään iloa.
Mutta jos joku taas kertoisi hyvän kokemuksen, miten itse on lahjonut/kiristänyt/uhkaillut sotkevan teinin siistiksi. Olisiko sekin kamalaa?
Miksi ihmeessä se joku sellaisen kertoisi? Onko kysytty?
Sitäpaitsi nykyään ei kasvateta lahjomalla, kiristämällä tai uhkailemalla. Kaikki huonoja kikkoja siis.
No jos kaveri valittaa, että teinin huone on sikolätti, pitääkö siihen sitten vaan todeta, että harmi?
Vai voisiko vaikkapa todeta, että joo sellaisia teinit tuppaavat olemaan, meillä kokeiltiin tällaista ... ja se on hieman auttanut?
Itse kyllä uhkailen, kiristän ja lahjon teinejä ihan huoletta. Toki myös keskustelen ja neuvottelen.
Olet siis todella huono äiti.
Etkä osaa lukea. Tuossahan luki, että jos ”puuskahdan”. En siis kysy että ”miten sinä hoitaisit” tai edes ”valita”.
Okei, olen huono äiti. Sait päteä. Ole hyvä minuutistasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen jo kahden teinin äiti. Edelleenkään mikään ei ärsytä niin paljon kuin ihminen, joka alkaa heti selostaa miten mitätön asiani on ja miten kaukaa viisaasti ja näppärästi hän on sen osannut hoitaa.
Tyyliin, että jos puuskahdan että teinin huone oli kuin sikolätti, hän selostaa, miten hän tajus ottaa jo yksivuotiaan mukaan siivoamaan ja miten hän ei koskaan kärsi sikolättiteinistä koska hän osasi olla kaukaa viisas ja hänen teininsä aina siivoaa.
No tuollaisesta "neuvosta" ei tietenkään ole mitään iloa.
Mutta jos joku taas kertoisi hyvän kokemuksen, miten itse on lahjonut/kiristänyt/uhkaillut sotkevan teinin siistiksi. Olisiko sekin kamalaa?
Miksi ihmeessä se joku sellaisen kertoisi? Onko kysytty?
Sitäpaitsi nykyään ei kasvateta lahjomalla, kiristämällä tai uhkailemalla. Kaikki huonoja kikkoja siis.
No jos kaveri valittaa, että teinin huone on sikolätti, pitääkö siihen sitten vaan todeta, että harmi?
Vai voisiko vaikkapa todeta, että joo sellaisia teinit tuppaavat olemaan, meillä kokeiltiin tällaista ... ja se on hieman auttanut?
Itse kyllä uhkailen, kiristän ja lahjon teinejä ihan huoletta. Toki myös keskustelen ja neuvottelen.
Olet siis todella huono äiti.
Etkä osaa lukea. Tuossahan luki, että jos ”puuskahdan”. En siis kysy että ”miten sinä hoitaisit” tai edes ”valita”.
Luoja olet hankala ihminen, onneksi suljin kaltaisesi pois tuttavapiiristä jo vuosia sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen jo kahden teinin äiti. Edelleenkään mikään ei ärsytä niin paljon kuin ihminen, joka alkaa heti selostaa miten mitätön asiani on ja miten kaukaa viisaasti ja näppärästi hän on sen osannut hoitaa.
Tyyliin, että jos puuskahdan että teinin huone oli kuin sikolätti, hän selostaa, miten hän tajus ottaa jo yksivuotiaan mukaan siivoamaan ja miten hän ei koskaan kärsi sikolättiteinistä koska hän osasi olla kaukaa viisas ja hänen teininsä aina siivoaa.
No tuollaisesta "neuvosta" ei tietenkään ole mitään iloa.
Mutta jos joku taas kertoisi hyvän kokemuksen, miten itse on lahjonut/kiristänyt/uhkaillut sotkevan teinin siistiksi. Olisiko sekin kamalaa?
Miksi ihmeessä se joku sellaisen kertoisi? Onko kysytty?
Sitäpaitsi nykyään ei kasvateta lahjomalla, kiristämällä tai uhkailemalla. Kaikki huonoja kikkoja siis.
No jos kaveri valittaa, että teinin huone on sikolätti, pitääkö siihen sitten vaan todeta, että harmi?
Vai voisiko vaikkapa todeta, että joo sellaisia teinit tuppaavat olemaan, meillä kokeiltiin tällaista ... ja se on hieman auttanut?
Itse kyllä uhkailen, kiristän ja lahjon teinejä ihan huoletta. Toki myös keskustelen ja neuvottelen.
Olet siis todella huono äiti.
Etkä osaa lukea. Tuossahan luki, että jos ”puuskahdan”. En siis kysy että ”miten sinä hoitaisit” tai edes ”valita”.
Luoja olet hankala ihminen, onneksi suljin kaltaisesi pois tuttavapiiristä jo vuosia sitten.
Voi kulta, eiköhän se ole mennyt just toisinpäin.
Ei minua kiinnosta vittujakaan jonkun neuvot.
Enkä hae ratkaisua juuri siinä ja nyt.
Vertaistuki on sitä että voi hetken keskustella ja NAURAA jonkun saman kokeneen kanssa.
Ei kuunnella kahdessa sekunnissa, miten se toinen on ollut näppärämpi ja fiksumpi ja ratkaissut typerän ongelmani jo.