Lue keskustelun säännöt.
Vertaistukea keskenmenoon
09.10.2022 |
Eilen sain kuulla kamalat uutiset. Luulin olevani raskaana jo RV 10+5. Oireitakin oli ollut.hoinvointia. Koko ajan olin luullut olevani raskaana ja kaiken olevan hyvin. Pianhan olisi ollut jo nt ultran aika.
Perjantaina WC käynnillä huomasin pyyhkiessä verta. Aloin lukea netistä ja monilla tämä oli ollut ihan harmitonta ja kaikki hyvin. Rauhoittelin itseäni ja varasin ultra-ajan kätilölle seuraavalle päivälle. Menin ultraan ja hän sanoi, että ultrataan ensin vatsan päältä, koska näkymä saattaisi tulla jo siitä. Hänen ilme meni vakavaksi ja hän sanoi, että muutetaan suunnitelmaa ja katsotaan alakautta. Tiesin jo siinä, että jokin on huonosti. Huomasin ruudulta heti, ettei vauvaa ollut. Kuulin sanat "olen todella, todella pahoillani, mutta tämä on keskeytynyt keskenmeno tai tuulimunaraskaus" ja mennyt jo varhaisessa vaiheessa kesken.
Tuntui, että matto vedettiin jalkojen alta. Koitan ajatella muuta, mutta välillä itku tulee ihan yhtä äkkiä jopa julkisilla paikoilla. On niin epäreilu olo, että olen luullut odottavani vauvaa , mutta oikeasti siellä ei ole ollutkaan ketään. Juuri kun alkoi muka olemaan se hetki, että saamme kertoa muillekin asiasta.
Kommentit (20)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle kävi samalla tavalla aika samoihin aikoihin. Torstaina alkoi vuoto ja seuraavana päivänä menin Naistenklinikalle, jossa todettiin keskeytynyt keskenmeno. Oli mennyt kesken joskus viikolla 6 tai 7. Seuraavalla viikolla olisi ollut np-ultra. Sain sitten cytotecit, koska vuotoa ei ollut juurikaan. Oli kamalaa. Puoli vuotta myöhemmin tulin sitten uudelleen raskaaksi. Pelkäsin koko ajan, että raskaus menee kesken. Vasta rakenneultran jälkeen, kun aloin tuntea liikkeet helpotti.
Toivottavasti toivut pian.
Vierailija kirjoitti:
Minulle kävi samalla tavalla aika samoihin aikoihin. Torstaina alkoi vuoto ja seuraavana päivänä menin Naistenklinikalle, jossa todettiin keskeytynyt keskenmeno. Oli mennyt kesken joskus viikolla 6 tai 7. Seuraavalla viikolla olisi ollut np-ultra. Sain sitten cytotecit, koska vuotoa ei ollut juurikaan. Oli kamalaa. Puoli vuotta myöhemmin tulin sitten uudelleen raskaaksi. Pelkäsin koko ajan, että raskaus menee kesken. Vasta rakenneultran jälkeen, kun aloin tuntea liikkeet helpotti.
Toivottavasti toivut pian.
Kiitos viestistäsi ja hienoa, että olet menetyksen jälkeen kokenut myös onnistuneen raskauden.
Minutkin laitettiin jonoon naistentautien osastolle ja lääkäri tekee vielä päätöksen noista lääkkeistä.
Voimia Sinulle, ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hohh hohh hoijaa.......
Kannattaa juosta karkuun ja piiloutua hyvin. Jos ymmärrät mitä tarkoitan.
Tsemppiä! Ja rohkeutta tulevaisuuteen!
En tiedä helpottaako tämä, mutta sekä varhaisen keskenmenon että lapsen kohtukuoleman kokeneena sanon, että se menetys ja synnytys olisi vieläkin karumpi mitä pidempään olisit ehtinyt olla raskaana.
Itse ainakin jokaisen raskauteni kohdalla olen toivonut, että jos raskaus on menossa kesken tai päättymässä ennenaikaisesti pahimmalla mahdollisella tavalla, se päättyisi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa muistaa, että keskenmeno usein johtuu siitä, että alkio on ollut niin vammainen tai muuten sairas, ettei se olisi selvinnyt.
Minulla alkoi vuoto maanantaina, päivystykseen minut otettiin vasta torstaina, käskettiin vain odottelemaan joten en päässyt heti. Siellä oli sitten "huonot laitteet" mutta selvästi ei niillä kuulemma mitään näkynyt. Osasin jo aavistaa mitä on käynyt. Sunnuntai-maanantaiyönä alkoi vuotoa tulla jo TODELLA reippaasti, ihan loristen, maanantaina aamulla pääsin vihdoin keskussairaalaan ja siellä todettiin se mitä olin koko ajan pelännyt. Oli ihan järkyttävä viikko ja pitkä aika olla epätietoisuudessa, todella traumaattista. Tehtiin lääkkeellinen tyhjennys ja vielä kaavintakin. Ensimmäinen ultra olisi ollut samalla viikolla kun tyhjennys tehtiin.
Oireet tuossa raskaudessa olivat tosi minimaaliset, puhuin tästä huolestani jo neuvolakäynnillä.
Nyt vähän reilu vuosi tuon jälkeen olen uudestaan raskaana ja parin viikon päästä on ensimmäinen neuvolakäynti. Pelottaa aivan älyttömästi, en tiedä pystynkö mitenkään olemaan rauhallinen tämän odotuksen aikana. Nyt mielenrauhaa tosin tuo se, että tällä kertaa oireet ovat tosi voimakkaat.
Voimia sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä! Ja rohkeutta tulevaisuuteen!
En tiedä helpottaako tämä, mutta sekä varhaisen keskenmenon että lapsen kohtukuoleman kokeneena sanon, että se menetys ja synnytys olisi vieläkin karumpi mitä pidempään olisit ehtinyt olla raskaana.Itse ainakin jokaisen raskauteni kohdalla olen toivonut, että jos raskaus on menossa kesken tai päättymässä ennenaikaisesti pahimmalla mahdollisella tavalla, se päättyisi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Näin olen koittanut ajatellakin, että kokemus voisi olla raskaampi jos joutuisi synnyttämään raskauden ollessa jo pidemmällä ja silloin keskenmenon kokeneena. Tiedän myös, että nämä varhaiset keskenmenot ovat yleisiä , mutta se ei lohduta juuri nyt
Keskenmenot on tosi tavallisia.
Sitten pitää vaan jatkaa eteenpäin sano mummo lumessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eilen alkoi runsas vuoto ja sain myös cytotecit kotiin. Kuinka kauan keskenmenon jälkeen voi olla kipuja tämän tyhjennyslääkityksen jälkeen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko teillä kesken mennyt raskaus ollut todella vähäoireinen / oireeton vai oliko alusta asti normaalit vai voimakkaatkin oireet?
Ei ole oireilla tai oireettomuudella mitään tekemistä meneekö kesken vai jatkuuko. Tuulimunassa oksentelin ja samanlaiset oireet kuin onnistuneessakin raskaudessa. Kaavittin vasta vk 13, kun huomattiin nt- ultrassa. Nyt lähes oireeton raskaus, kaameaa palelua lukuun ottamatta ja alussa ollaan, mutta uskoisin kaiken olevan hyvin:)
Minulla keskenmeno oli ihan normaalioireinen keskenmenoon saakka ja hetken sen jälkeenkin.
Sure rauhassa ja linnoittaudu vaikka kotiin hetkeksi, jos mieli tekee. Yritä myös käsitellä keskenmenoa, ihan keskusteluavun kanssa tarvittaessa. Itse en oikein käsitellyt ja tulin pian raskaaksi uudestaan. Koko raskaus oli pelkoa ja pelon vuoksi myös synnytyksen jälkeen oli vaikea kiintyä vauvaan.
Täällä kahdesti varhaisen keskenmenon kokenut. Kerran ns. "normaalisti" eli vuoto alkoi n. vk 6 ja siitä tiesin että nyt meni kesken koska tuli niin paljon verta, neuvolassa varmistettiin ultraamalla. Raskausoireet oli vähäisiä, toipuminen nopeaa. Olo muuttui pian surullisesta toiveikkaaksi.
Raskauduin nopeasti uudestaan, raskausoireet oli voimakkaampia ja luulin että kaikki oli hyvin. Tuli kuitenkin keskeytynyt keskenmeno, ultrassa vk 8+jotain hoitaja vakavalla äänellä pahoitteli, ettei löydy sykettä tai muitakaan elonmerkkejä. Toinen ultraus varmistukseksi, lääkkeet mukaan ja niillä tyhjennys. Vuoto ja toipuminen kesti kauan. Pahinta oli kuitenkin yksin jäämisen tunne. Mies ei osannut lohduttaa tai ymmärtänyt tilanteen tuskallisuutta minulle. Jossain määrin toivuttuani tapahtuneesta en ollut enää se sama ihminen kuin ennen, jota mies ei edelleenkään ymmärtänyt. Erottiin minun aloitteesta.
Tuttu tunne tuo matto jalkojen alta -fiilis, kun sen on kokenut kahdesti. Vaikka faktat on tiedossa, että keskenmenot on yleisiä ja tarkoittavat sitä ettei sikiö olisi ollut elinkelpoinen, sattuu silti kun omalle kohdalle osuu. Aluksi tuntui kivuliaalta seurata mm. erään läheisen ihmisen onnellista ja hyvin sujuvaa raskautta, kunnes ymmärsin ettei muiden onni ole minulta pois, tai liity minun kärsimykseeni mitenkään.
Nyt on uusi parisuhde, mutta lisääntyminen ei ole vielä ajankohtaista meille koska suhde on vielä niin tuore. Keskenmenopelko varmasti tulee vahvemmin pintaan kun(/jos) uuden miehen kanssa aletaan yrittää tulla raskaaksi. Puhumattakaan siitä, jos raskautuminen onnistuu. Lapsettomuuspelko kummittelee mielessä, mutta toiveikkuus on ainakin yhtä vahva tunne tällä hetkellä.
AP, olen pahoillani. Ymmärrän tunteesi. Itse olen kokenut kolme keskenmenoa. Eka raskauteni sujui hienosti alusta loppuun ja sain terveen esikoiseni, joten en osannut edes pelätä, kun olin seuraavan kerran raskaana. Luulin olevani rv 8+, kun kävimme varhaisultrassa. Raskausoireet olivat hieman hiipuneet, vaikkeivät olleet kokonaan loppuneet, joten jossain sisimmissäni olin hieman huolissani, mutta silti oli suuri shokki, kun lääkäri totesi että alkio vastaa rv 6+2 eikä näkynyt sykettä. Maailmani romahti ja olin aivan rikki monta päivää. Koska mitään ei tapahtunut, sain cytotecit, joiden avulla homma saatiin päätökseen. Oli hirveä kokemus, mutta se ei lannistanut mua, vaan yritys jatkui heti kun siihen saatiin lupa. Meni yli 2 vuotta ennen kun tärppäsi seuraavan kerran. Silloin oli voimakkaat raskausoireet, joten oli shokki kuulla taas varhaisultrassa ettei mitään elämää näkynyt. Raskaus oli taas päättynyt rv 6+2. Oireet olivat kuitenkin edelleen voimakkaat, mikä tuntui erityisen epäreilulta, kun alkio oli kuitenkin jo kuollut. Taaskaan mitään ei tapahtunut itsestään, vaan cytotecit piti taas ottaa avuksi, jotta kohtu tyhjenisi. Seuraavaksi tärppäsi jo 3 kuukautta myöhemmin, mutta tällä kertaa mulla oli alusta alkaen sellainen tunne, ettei tästäkään raskaudesta tulisi mitään, en tiedä miksi. Oli aika vähän oireita, vaikkei se sinänsä kerro mitään raskauden onnistumisesta tai epäonnistumisesta, mutta jotenkin aavistin pahinta. Tällä kertaa en edes ottanut miestäni mukaan varhaisultraan, vaan menin sinne yksin toteamaan sen minkä jo aavistin. Jälleen kerran raskaus oli keskeytynyt rv 6+2 ja tällä kertaa en varsinaisesti edes surrut niin paljon, toki harmitti, mutta olin jotenkin käsitellyt asian jo valmiiksi ja olin asennoitunut siihen että pieleen meni taas. Mutta lopulta, 5 kuukautta myöhemmin, ensinnäkin jotenkin aavistin että olin raskaana jo ennen kun testiin piirtyi kaksi viivaa. Ja toiseksi, vaikka toki pelkäsin pahinta ja varsinkin rv 6+2 oli ahdistava päivä ja vaikka kuinka hoin itsekseni että "älä odota liikoja, älä toivo vielä mitään", jotenkin, jossain sydämeni sisimmässä, tiesin että tällä kertaa kaikki on hyvin. Kerroin varhaisultran tekevälle lääkärille keskenmenoistani ja taisin tuijottaa toiseen suuntaan, kun hän aloitti ultraamisen. Mutta sitten ne maailman ihanimmat sanat "täällä näkyy vahva syke" sai sellaisen helpotuksen tunteen aikaiseksi etten meinannut uskoa todeksi. Ja tämä raskaus kantoi loppuun asti ja terve lapsi syntyi. 💗
Meni vähän omanapaiseksi tämä kirjoitus, pahoittelut siitä, halusin vain kertoa omista kokemuksistani asian tiimoilta. Muista että sulla on oikeus surra. Itke, puhu läheisillesi, kirjoita vaikka ajatuksiasi paperille. Nyt tuntuu inhottavalta, epäoikeudenmukaiselta, ja sydäntä särkee, mutta ajan kanssa pääset tästä yli. Kun tuntuu että olet siihen valmis, yritätte uudestaan. Ja niin kuin joku täällä jo sanoi, vaikka tämä tuntuu todella pahalta, on kuitenkin parempi että on varhainen keskenmeno, kuin että se tapahtuu myöhemmin kohtukuoleman muodossa. Toivon sulle kaikkea hyvää ja jaksamista vaikeaan tilanteeseen ja toivon että saat vielä lapsen syliin asti.
Hohh hohh hoijaa.......