Lue keskustelun säännöt.
Vit uttaa toisten äitien neuvot vauvanhoitoon
27.01.2018 |
Meidän tapaus ei viihdy yksinään, ennen nukkumaanmenoa huutaa/känisee aina vähintään sen 2h,päiväunia nukutaan max 15min kerrallaan, kylässä huudetaan, kaupassa huudetaan, muuten vaan huudetaan. (Ja ennenkuin joku mamma tulee kysymään niin kyllä, allergia,refluksi ym suljettu pois).
Saan aivan naurettavia neuvoja toisilta äideitä, esim; pistät vaan vauvan sänkyyn nukkumaan kyllä se siihen tottuu / kyllä vauva viihtyy yksinään sitterissä/lattialla kun jätät vaan siihen ja huutelet ja juttelet sille mukavia / kyläilyt onnistuu kyllä kun käytte vaan ja näytät vauvalle että ei se ole sen ihmeellisempää.
Mitä helv... Siis ei siinä neuvomisessa mitään pahaa ole. MUTTA se että oletetaan että tämä ja tämä kyllä auttaa ja sitten ihmetellään miksei muka autakaan kun meilläkin auttoi.
Olen käynyt kyläilemässä, totutellut, yrittänyt kyllä kaikkeni. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää, ettei kaikki lapset ole samanlaisia? Pitäisi varmaan jonkun supermamman tulla päiväksi meille ja kokeilla noita "meillä ainakin on tyytyväinen lapsi kun tehdään näin!!!11" -konstejaan.
Pilkka osuu omaan nilkkaan viimestään siinä kohtaa kun tehdään lisää lapsia ja sitten sattuu kohdalle vähän hankalampi tapaus. Tarkoitan siis, että sokeakin näkee erot esim näiden äitien ja meidän lapsen välillä, meidän lapsemme on paljon vaativampi verrattuna heidän pienokaisiinsa.
Väkisinkin tulee sellainen huono äiti fiilis kun sitten ollaan suu ammollaan että ohhoh mites ei meidän perheen konstit auta teillä, on kyllä jotain kasvatuksessa pielessä, teetkö varmasti oikein jne.
Kommentit (128)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä uniikit lumihiutaleet ajattelevat, että he ovat ainoita, joilla on maailmankaikkeuden vaikein vauva tai sotkuisin teini tai muu elämää suurempi ongelma. Koska muut maan matoset eivät tietenkään kohtaa niin isoja vastoinkäymisiä elämässään, heillä ei voi olla mitään järkevää sanottavaa, mistä voisi edes teoriassa olla mitään apua.
Perusmeininkiä tänä päivänä.
Eihän siitä ole kyse.
Vaan siitä että nää uniikit päällepäsmääjät kuvittelee pitävänsä maailmankaikkueden kaikkea viisautta hallussaan ja jakavat sitä, vaikkei kukaan ole pyytänyt.
Se on hyvä ymmärtää, että jos kerrot jostain ongelmastasi, valtaosa ihmisistä ajattelee, että haluat heiltä jotain konkreettista ideaa siihen. Keskustelu käy aika yksipuoliseksi, jos kerrot juttusi ja kaveri saa siihen todeta tyyliin "okei, selvä" tai "onpa kurjaa".
Toinen vinkki: Parempi olla hiljaa sellaisten ihmisten seurassa, jotka päsmäävät.
No anteeksi nyt, mutta jos nauraen TOTEAA, että hohhoijaa tulipa valvottua tai että teini sotkee niin ei se todellakaan ole mikään invitation alkaa saarnata.
Se on samanlaista small talkia kuin että "olipa liukasta" tai että "tulipa syötyä vähän liikaa". Tosin se tietty ihmistyyppi alkaa myös tässä selostaa kuinka hän on osannut ostaa ajoissa kunnolliset kengät ja kuinka hän on tarkkaillut painoaan eskarilaisesta asti onnistuneesti.
No sitten se on vain tyhjää lätinää vailla merkitystä.
Enkä muuten ymmärrä, että jos joku toteaa, että onpa liukasta, miksi ei voisi kertoa siihen kommentiksi, että ostin muuten tänä vuonna kokeiluun kenkiin kiinnitettävät nastat ja ne ovat ollet mielestäni hyvät/olivat pettymys/ovat hyvät liukkaalla, mutta hankalat käyttää/muu oma kokemus. Mitäs pahaa siinä taas on? Se on juuri sitä small talkia.
BINGO! Niin on.
Se ei ole kutsu alkaa paasata/saarnata/ohjeista/tungetella. Se on ihan vaan normaalia sosiaalista kanssakäymistä.
Tuo sinun tapasi ei ole mitään small talkia. Se on moukkamaisuutta. Se on just sitä käytöstä, että kun toinen kysyy How are you, sinä alat paasata sappikivistäsi. Huonoa käytöstä.
Nyt ei olla jenkkilässä vaan Suomessa.
Eli kun nyt olet käytöstapojen virtuoosi, mikä on oikea vastaus, jos sanot vaikka töihin kahvihuoneeseen tullessa, että olipa liukasta. Hiljainen hymyily ja nyökyttely varmaankin? Mutistaan, joo niin oli ja ollaan taas hiljaa. Joku toinen toteaa, että oli muuten ruuhkaa. Taas myötäillään vaan?
Käy pirun tylsäksi..
Niin. Vastataan että "joo, niin on", "eiks olekin", "minäkin meinasin lentää", "toivottavasti hiekottavat pian" tms.
Ja mulla muuten on sekä erilliset naskalit kenkiin ja kahdet tukevat maastokengät - koska ulkoilutan kahta koiraa kelilla kuin kelillä.
Olet kyllä tosi moukka.
Jep. Olen huono äiti ja moukka. Mitäköhän tämä keskustelu vielä tuokaan eteen. Mutta onneksi sait kunnian päteä loistavilla keskustelutaidoillasi.
Niin olet.
Ehkä sinäkin opit ja sivistyt, jos jatkat täällä.
Juu, minä aina mielelläni kuuntelen itseäni viisaampia, kuten sinä selkeästi olet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terveen vauvan pitäminen tyytyväisenä ei ole mitään rakettitiedettä. Syliä, ruokaa, puhdas vaippa, unta, seurustelua. Temperamenttieroja vauvoissa tottakai on, joku vaatii että tarpeisiin vastataan nanosekunnissa, toinen köllöttelee pitkiäkin aikoja tyytyväisenä, nukahtaa helposti jne.
Mutta jos vauva ei ole kipeä, ja nämä perustarpeet vauvan temperamentin mukaan tyydyttää, vauva ei itke koko ajan. Se on hyvä muistaa, vaikka on väsyneenä ja omaa aikaa kaipaavana helppo mennä sen taakse, että vauva on hankala.
Tiedätkö että esim.nukkuminen ei kaikille vauvoille ole helppoa? Kun vauva toistuvasti nukkuu liian vähän,tietysti hän on väsynyt ja kärttyisä. Kun tähän lisätään jo valmiiksi temperamenttinen luonne joka ei viihdy itsekseen,saadaan aikaan melko vaativa vauva. Koko elämä on sitten sitä vauvan kanniskelua ja nukuttamisen yrittämistä. Kun vauva nukkuu sen vartin pätkänsä,äiti ahmii äkkiä ruokaa ja käy vessassa. Sitten sama rumba taas jatkuukin.
Tottakai tiedän. Oma kakkoseni ei ensimmäiseen vuoteen nukkunut yli tunnin pätkää kertaakaan ensimmäisen elinviikkonsa jälkeen. Eikä nuku hyvin vieläkään (on 5v).
Silti on eroa sillä, tiedostaako, että ok, vauva on nukkunut huonosti ja siksi kitisee vai väittääkö vauvan olevan hankala. Ensimmäinen on teoriassa ratkaistavissa, vaikka kaikki eivät opikaan nukkumaan hyvin moneen vuoteen. Toinen on vastuun ulkoistamista vaikean temperamentin piikkiin.
juu, kyllä se niin on, että äiti ei väsyneenäkään saa ikinä seota semantiikassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä uniikit lumihiutaleet ajattelevat, että he ovat ainoita, joilla on maailmankaikkeuden vaikein vauva tai sotkuisin teini tai muu elämää suurempi ongelma. Koska muut maan matoset eivät tietenkään kohtaa niin isoja vastoinkäymisiä elämässään, heillä ei voi olla mitään järkevää sanottavaa, mistä voisi edes teoriassa olla mitään apua.
Perusmeininkiä tänä päivänä.
Eihän siitä ole kyse.
Vaan siitä että nää uniikit päällepäsmääjät kuvittelee pitävänsä maailmankaikkueden kaikkea viisautta hallussaan ja jakavat sitä, vaikkei kukaan ole pyytänyt.
Se on hyvä ymmärtää, että jos kerrot jostain ongelmastasi, valtaosa ihmisistä ajattelee, että haluat heiltä jotain konkreettista ideaa siihen. Keskustelu käy aika yksipuoliseksi, jos kerrot juttusi ja kaveri saa siihen todeta tyyliin "okei, selvä" tai "onpa kurjaa".
Toinen vinkki: Parempi olla hiljaa sellaisten ihmisten seurassa, jotka päsmäävät.
No anteeksi nyt, mutta jos nauraen TOTEAA, että hohhoijaa tulipa valvottua tai että teini sotkee niin ei se todellakaan ole mikään invitation alkaa saarnata.
Se on samanlaista small talkia kuin että "olipa liukasta" tai että "tulipa syötyä vähän liikaa". Tosin se tietty ihmistyyppi alkaa myös tässä selostaa kuinka hän on osannut ostaa ajoissa kunnolliset kengät ja kuinka hän on tarkkaillut painoaan eskarilaisesta asti onnistuneesti.
No sitten se on vain tyhjää lätinää vailla merkitystä.
Enkä muuten ymmärrä, että jos joku toteaa, että onpa liukasta, miksi ei voisi kertoa siihen kommentiksi, että ostin muuten tänä vuonna kokeiluun kenkiin kiinnitettävät nastat ja ne ovat ollet mielestäni hyvät/olivat pettymys/ovat hyvät liukkaalla, mutta hankalat käyttää/muu oma kokemus. Mitäs pahaa siinä taas on? Se on juuri sitä small talkia.
BINGO! Niin on.
Se ei ole kutsu alkaa paasata/saarnata/ohjeista/tungetella. Se on ihan vaan normaalia sosiaalista kanssakäymistä.
Tuo sinun tapasi ei ole mitään small talkia. Se on moukkamaisuutta. Se on just sitä käytöstä, että kun toinen kysyy How are you, sinä alat paasata sappikivistäsi. Huonoa käytöstä.
Nyt ei olla jenkkilässä vaan Suomessa.
Eli kun nyt olet käytöstapojen virtuoosi, mikä on oikea vastaus, jos sanot vaikka töihin kahvihuoneeseen tullessa, että olipa liukasta. Hiljainen hymyily ja nyökyttely varmaankin? Mutistaan, joo niin oli ja ollaan taas hiljaa. Joku toinen toteaa, että oli muuten ruuhkaa. Taas myötäillään vaan?
Käy pirun tylsäksi..
Niin. Vastataan että "joo, niin on", "eiks olekin", "minäkin meinasin lentää", "toivottavasti hiekottavat pian" tms.
Ja mulla muuten on sekä erilliset naskalit kenkiin ja kahdet tukevat maastokengät - koska ulkoilutan kahta koiraa kelilla kuin kelillä.
Olet kyllä tosi moukka.
Jep. Olen huono äiti ja moukka. Mitäköhän tämä keskustelu vielä tuokaan eteen. Mutta onneksi sait kunnian päteä loistavilla keskustelutaidoillasi.
:,D tuon kanssa keskustelijan on oltava trolli. Lapsia ei saa komentaa, kenenkään kanssa ei saa puhua muutakuin nyökytellä.. Huhuh.
Nyt olisi parasta se, että et enää kerro asioistasi pätijöille. Kannattaa myös varautua siihen, että lapsesta ei tule myöhemminkään helppoa tapausta, ja selvittää jo hyvissä ajoin neuvolan kanssa mitä tehdään, että lapsi pääsee tarvitsemiinsa tutkimuksiin jo ENNEN kuin koulu alkaa. Lapsesi kuulostaa siltä, että hänellä on neurologista probleemaa. Itselläni on vastaava, aina kyllä hyvän tuulinen lapsi oli, paitsi silloin kun tuli pettymys. Ja ei, lapseni ei koskaan oppinut sietämään pettymyksiä, vaan hän kehitti myöhemmin persoonallisuushäiriön. Adhd:han hänellä on ollut jo syntymästään(johon sai diagnoosin liian myöhään) sekä hahmotushäiriö, ja lukihäiriö. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Itse en oikein ymmärrä, miksi sitten kertoo, että on vaikeaa vaikka sen vauvan kanssa, jos ei oikeastaan halua kuulla mitään kommentteja? Okei, myötätuntoa ja lohdutusta voi kaivata, mutta kun useimmat ihmiset haluavat nähdessään läheisen kärsivän tehdä jotain muutakin kuin voivotella.
Hmm, musta vähän tuntuu että nämä jotka "haluavat tehdä muutakin kuin voivotella" eivät vain itse kestä a.)sitä toisen negatiivista tunnetilaa ja b.)sitä etteivät voi hallita kaikkea. Tuntuu kivemmalta antaa joku autuaaksi tekevä neuvo ja kuvitella että nyt asia on pois päiväjärjestyksestä,vaikka tosiasiassa tuen kaipaajalla on usein vaan entistä kurjempi olo kun se taikaneuvo ei toiminutkaan. Parasta olisi mielestäni antaa sitä empatiaa ja tukea ja halutessaan neuvoa voi sanoa että "oletko kokeillut asiaa x, se toimi meillä tai kumminkaimalla mutta en toki tiedä toimiiko teillä vauvojen ollessa yksilöitä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistan tuon tunteen, enkä juurikaan hyvällä...
Minunkin vauvani oli hyvin takertuva, oli sylissä käytännössä kokonaan ekat 4 kk elämästään. Suihkussakin kävin niin, että vauva oli turvakaukalossa (ei tullut kysymykseenkään sitteri tai vaunut saati matolla tms. makaaminen), muuten valtaosa ajasta kantorepussa. Päiväunia ei nukkunut todellakaan kunnolla, juurikin noita minipätkiä - kertonee tarpeeksi kun pari kertaa nukkui yli tunnin ja luulin, että on kuollut jo mokoma.
Nukahti vain syliin (rinnalle) tai raivolla liikkuviin vaunuihin, mutta niissäkin vain ulkona (edes partsi ei riittänyt).
Ja sori vaan, kyllä minuakin risoi ne neuvomiset sun muut. Olin täysin yksin vauvan kanssa (isä kyllä kävi välillä, muttei siis asunut kanssamme) ja siinä ei paljoa huumoria riittänyt. Kaiken kruunuksi oli luonnollisestikin koliikki, ettei varmastikaan ollut liian hauskaa :D
Ap, tavallaan siis ymmärrän tuskasi. Ketuttaa, kun jotkut kuvittelee, että kaikki on aina samanlaisia ja samat keinot tepsii.
Ja arvaappa, nyt kun mulla on MIELETÖN 4-vuotias (verbaalinen, uhmakin lähinnä teinimäistä sivaltelua kuten eilen "äiti älä koko ajan viitti kysellä et miks, en jaksa vastaa", superhelppo ja miellyttävä jne.) niin ei se päteminen lopu - nyt vaan "noh, odotappas vaan, kyllä se kohta/teininä/u name it :)))))", eli oli miten tahansa niin joillakin on sanansa sanottavana.....
Ai MIELETÖN, eli lapsellasi ei ole mieltä, aivotonkin ehkä? Kuulostaa huipulta...
Pyytämättä neuvominen on ihan jäätävää. Tätä käytöskukkasta voisi ottaa esille vaikka mediassa samalla lailla kuin on kirjoitettu siitä, että ei ole ok kysyä milloin hankitte lapsia tai kommentoida naisten ulkonäköä.
Mun nähdäkseni tohon on 2 pääsyytä:
-ihmiset ahdistuu toisen ongelmasta ja haluaa vain, että heille itselle tulisi parempi mieli ja ahdistus poistuisi. Siksi alkavat nopeasti ladella "ratkaisuja", jotta voivat kuvitella ongelman poistuneen (samaan tyyliin kuin valkoiset selittävät rasismia pois ja miehet seksismiä)
-valtava pätemisen tarve ja tarve avautua omista kokemuksista. Oikeasti, joskus voi myös olla hiljaa ja kuunnella toista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä uniikit lumihiutaleet ajattelevat, että he ovat ainoita, joilla on maailmankaikkeuden vaikein vauva tai sotkuisin teini tai muu elämää suurempi ongelma. Koska muut maan matoset eivät tietenkään kohtaa niin isoja vastoinkäymisiä elämässään, heillä ei voi olla mitään järkevää sanottavaa, mistä voisi edes teoriassa olla mitään apua.
Perusmeininkiä tänä päivänä.
Eihän siitä ole kyse.
Vaan siitä että nää uniikit päällepäsmääjät kuvittelee pitävänsä maailmankaikkueden kaikkea viisautta hallussaan ja jakavat sitä, vaikkei kukaan ole pyytänyt.
Se on hyvä ymmärtää, että jos kerrot jostain ongelmastasi, valtaosa ihmisistä ajattelee, että haluat heiltä jotain konkreettista ideaa siihen. Keskustelu käy aika yksipuoliseksi, jos kerrot juttusi ja kaveri saa siihen todeta tyyliin "okei, selvä" tai "onpa kurjaa".
Toinen vinkki: Parempi olla hiljaa sellaisten ihmisten seurassa, jotka päsmäävät.
No anteeksi nyt, mutta jos nauraen TOTEAA, että hohhoijaa tulipa valvottua tai että teini sotkee niin ei se todellakaan ole mikään invitation alkaa saarnata.
Se on samanlaista small talkia kuin että "olipa liukasta" tai että "tulipa syötyä vähän liikaa". Tosin se tietty ihmistyyppi alkaa myös tässä selostaa kuinka hän on osannut ostaa ajoissa kunnolliset kengät ja kuinka hän on tarkkaillut painoaan eskarilaisesta asti onnistuneesti.
No sitten se on vain tyhjää lätinää vailla merkitystä.
Enkä muuten ymmärrä, että jos joku toteaa, että onpa liukasta, miksi ei voisi kertoa siihen kommentiksi, että ostin muuten tänä vuonna kokeiluun kenkiin kiinnitettävät nastat ja ne ovat ollet mielestäni hyvät/olivat pettymys/ovat hyvät liukkaalla, mutta hankalat käyttää/muu oma kokemus. Mitäs pahaa siinä taas on? Se on juuri sitä small talkia.
BINGO! Niin on.
Se ei ole kutsu alkaa paasata/saarnata/ohjeista/tungetella. Se on ihan vaan normaalia sosiaalista kanssakäymistä.
Tuo sinun tapasi ei ole mitään small talkia. Se on moukkamaisuutta. Se on just sitä käytöstä, että kun toinen kysyy How are you, sinä alat paasata sappikivistäsi. Huonoa käytöstä.
Nyt ei olla jenkkilässä vaan Suomessa.
Eli kun nyt olet käytöstapojen virtuoosi, mikä on oikea vastaus, jos sanot vaikka töihin kahvihuoneeseen tullessa, että olipa liukasta. Hiljainen hymyily ja nyökyttely varmaankin? Mutistaan, joo niin oli ja ollaan taas hiljaa. Joku toinen toteaa, että oli muuten ruuhkaa. Taas myötäillään vaan?
Käy pirun tylsäksi..
Niin. Vastataan että "joo, niin on", "eiks olekin", "minäkin meinasin lentää", "toivottavasti hiekottavat pian" tms.
Ja mulla muuten on sekä erilliset naskalit kenkiin ja kahdet tukevat maastokengät - koska ulkoilutan kahta koiraa kelilla kuin kelillä.
Olet kyllä tosi moukka.
Jep. Olen huono äiti ja moukka. Mitäköhän tämä keskustelu vielä tuokaan eteen. Mutta onneksi sait kunnian päteä loistavilla keskustelutaidoillasi.
:,D tuon kanssa keskustelijan on oltava trolli. Lapsia ei saa komentaa, kenenkään kanssa ei saa puhua muutakuin nyökytellä.. Huhuh.
Älä nyt, hän sivistää meitä moukkia ja huonoja äitejä. Anna toisen päteä, ehkä se helpottaa pahimmasta yli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en oikein ymmärrä, miksi sitten kertoo, että on vaikeaa vaikka sen vauvan kanssa, jos ei oikeastaan halua kuulla mitään kommentteja? Okei, myötätuntoa ja lohdutusta voi kaivata, mutta kun useimmat ihmiset haluavat nähdessään läheisen kärsivän tehdä jotain muutakin kuin voivotella.
Hmm, musta vähän tuntuu että nämä jotka "haluavat tehdä muutakin kuin voivotella" eivät vain itse kestä a.)sitä toisen negatiivista tunnetilaa ja b.)sitä etteivät voi hallita kaikkea. Tuntuu kivemmalta antaa joku autuaaksi tekevä neuvo ja kuvitella että nyt asia on pois päiväjärjestyksestä,vaikka tosiasiassa tuen kaipaajalla on usein vaan entistä kurjempi olo kun se taikaneuvo ei toiminutkaan. Parasta olisi mielestäni antaa sitä empatiaa ja tukea ja halutessaan neuvoa voi sanoa että "oletko kokeillut asiaa x, se toimi meillä tai kumminkaimalla mutta en toki tiedä toimiiko teillä vauvojen ollessa yksilöitä".
No sitähän tässä kaikki täyspäiset ovat yrittäneet sanoa, että rakentavaa keskustelua asiasta voisi käydä juurikin tuohon tyyliin. Täällä nyt muutama vaan jankkaa jokaisen "neuvojan" olevan ilkeä päsmäri. Tottakai jokainen tai useimmat ainakin tajuavat, että lapset ovat yksilöitä ja mikä toimii yhdelle voi toimia toiselle tai olla toimimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse en oikein ymmärrä, miksi sitten kertoo, että on vaikeaa vaikka sen vauvan kanssa, jos ei oikeastaan halua kuulla mitään kommentteja? Okei, myötätuntoa ja lohdutusta voi kaivata, mutta kun useimmat ihmiset haluavat nähdessään läheisen kärsivän tehdä jotain muutakin kuin voivotella.
Jos ihmiset oikeasti haluaisivat auttaa, he opettelisivat sietämään hieman henkistä epämukavuutta ilman että hyökkäisivät selostamaan asiaan ratkaisua, että *heidän* ei tarvitsisi enää tuntea pahaa mieltä. Pyytämättä neuvominen on itsekkyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terveen vauvan pitäminen tyytyväisenä ei ole mitään rakettitiedettä. Syliä, ruokaa, puhdas vaippa, unta, seurustelua. Temperamenttieroja vauvoissa tottakai on, joku vaatii että tarpeisiin vastataan nanosekunnissa, toinen köllöttelee pitkiäkin aikoja tyytyväisenä, nukahtaa helposti jne.
Mutta jos vauva ei ole kipeä, ja nämä perustarpeet vauvan temperamentin mukaan tyydyttää, vauva ei itke koko ajan. Se on hyvä muistaa, vaikka on väsyneenä ja omaa aikaa kaipaavana helppo mennä sen taakse, että vauva on hankala.
Tiedätkö että esim.nukkuminen ei kaikille vauvoille ole helppoa? Kun vauva toistuvasti nukkuu liian vähän,tietysti hän on väsynyt ja kärttyisä. Kun tähän lisätään jo valmiiksi temperamenttinen luonne joka ei viihdy itsekseen,saadaan aikaan melko vaativa vauva. Koko elämä on sitten sitä vauvan kanniskelua ja nukuttamisen yrittämistä. Kun vauva nukkuu sen vartin pätkänsä,äiti ahmii äkkiä ruokaa ja käy vessassa. Sitten sama rumba taas jatkuukin.
Tottakai tiedän. Oma kakkoseni ei ensimmäiseen vuoteen nukkunut yli tunnin pätkää kertaakaan ensimmäisen elinviikkonsa jälkeen. Eikä nuku hyvin vieläkään (on 5v).
Silti on eroa sillä, tiedostaako, että ok, vauva on nukkunut huonosti ja siksi kitisee vai väittääkö vauvan olevan hankala. Ensimmäinen on teoriassa ratkaistavissa, vaikka kaikki eivät opikaan nukkumaan hyvin moneen vuoteen. Toinen on vastuun ulkoistamista vaikean temperamentin piikkiin.
Täh? Ei se asia useinkaan ole ratkaistavissa,vaan nimenomaan täytyy hyväksyä että oma vauva on huono nukkumaan. Minulle ainakin oli vain raskaampaa kun syyttelin itseäni vauvan nukkumattomuudesta ja ajattelin että ihan kohta löytyy joku tekniikka jolla vauva alkaa nukkua normaalisti ja on kuten muutkin vauvat. No,eihän se niin mennyt. Oli pakko myöntää että vauva nyt vain on huono nukkumaan ja keskivertoa vaativampi tapaus,syystä tai toisesta.
Faktahan se on, että toiset vauvat ovat vaativampia ja suuritarpeisempia kuin toiset. Ei se ole mitään vastuun pakoilua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en oikein ymmärrä, miksi sitten kertoo, että on vaikeaa vaikka sen vauvan kanssa, jos ei oikeastaan halua kuulla mitään kommentteja? Okei, myötätuntoa ja lohdutusta voi kaivata, mutta kun useimmat ihmiset haluavat nähdessään läheisen kärsivän tehdä jotain muutakin kuin voivotella.
Jos ihmiset oikeasti haluaisivat auttaa, he opettelisivat sietämään hieman henkistä epämukavuutta ilman että hyökkäisivät selostamaan asiaan ratkaisua, että *heidän* ei tarvitsisi enää tuntea pahaa mieltä. Pyytämättä neuvominen on itsekkyyttä.
Tämä, tämä tämä. Kuinka useasti ihmiset kuvittelevatkaan tarkoittavansa hyvää toimiessaan oikeasti itsekkäistä tarkoitusperistä. Ei haluta kestää sitä henkistä epämukavuutta ja epävarmuutta,joten tarjotaan heti neuvo asiaan ja jos se ei toimi niin kyse on siitä että toinen on tyhmä/huono äiti/ei vaan osaa. Itse osattaisiin niin paremmin. Tulee paljon mukavampi fiilis kun voi lillua omassa erinomaisuudessaan, sen sijaan että tukisi toista ja myöntäisi ettei välttämättä tiedä tai osaa ratkaista kaikkea,eikä kaikki ole omissa käsissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terveen vauvan pitäminen tyytyväisenä ei ole mitään rakettitiedettä. Syliä, ruokaa, puhdas vaippa, unta, seurustelua. Temperamenttieroja vauvoissa tottakai on, joku vaatii että tarpeisiin vastataan nanosekunnissa, toinen köllöttelee pitkiäkin aikoja tyytyväisenä, nukahtaa helposti jne.
Mutta jos vauva ei ole kipeä, ja nämä perustarpeet vauvan temperamentin mukaan tyydyttää, vauva ei itke koko ajan. Se on hyvä muistaa, vaikka on väsyneenä ja omaa aikaa kaipaavana helppo mennä sen taakse, että vauva on hankala.
Tiedätkö että esim.nukkuminen ei kaikille vauvoille ole helppoa? Kun vauva toistuvasti nukkuu liian vähän,tietysti hän on väsynyt ja kärttyisä. Kun tähän lisätään jo valmiiksi temperamenttinen luonne joka ei viihdy itsekseen,saadaan aikaan melko vaativa vauva. Koko elämä on sitten sitä vauvan kanniskelua ja nukuttamisen yrittämistä. Kun vauva nukkuu sen vartin pätkänsä,äiti ahmii äkkiä ruokaa ja käy vessassa. Sitten sama rumba taas jatkuukin.
Tottakai tiedän. Oma kakkoseni ei ensimmäiseen vuoteen nukkunut yli tunnin pätkää kertaakaan ensimmäisen elinviikkonsa jälkeen. Eikä nuku hyvin vieläkään (on 5v).
Silti on eroa sillä, tiedostaako, että ok, vauva on nukkunut huonosti ja siksi kitisee vai väittääkö vauvan olevan hankala. Ensimmäinen on teoriassa ratkaistavissa, vaikka kaikki eivät opikaan nukkumaan hyvin moneen vuoteen. Toinen on vastuun ulkoistamista vaikean temperamentin piikkiin.
Täh? Ei se asia useinkaan ole ratkaistavissa,vaan nimenomaan täytyy hyväksyä että oma vauva on huono nukkumaan. Minulle ainakin oli vain raskaampaa kun syyttelin itseäni vauvan nukkumattomuudesta ja ajattelin että ihan kohta löytyy joku tekniikka jolla vauva alkaa nukkua normaalisti ja on kuten muutkin vauvat. No,eihän se niin mennyt. Oli pakko myöntää että vauva nyt vain on huono nukkumaan ja keskivertoa vaativampi tapaus,syystä tai toisesta.
Faktahan se on, että toiset vauvat ovat vaativampia ja suuritarpeisempia kuin toiset. Ei se ole mitään vastuun pakoilua.
Niin kauan kuin kyseessä on konkreettinen ongelma, se on on teoriassa ratkaistavissa. Käytännössä se ratkaisu on monella, että odotellaan, että ikä opettaa nukkumisen taidon (niin meilläkin). Loputtomiin ei kannata ratkaisua etsiä vaan hyväksyä tilanne ja elää sen mukana.
Minusta vaan on ikävää sanoa vauvasta, että tämä on hankala persoonallisuus tms. Ei se vauva kuitenkaan ilkeyttään itke, kyseessä on konkreettinen hätä. Temperamentit tottakai ovat erilaisia, siitä olen samaa mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä uniikit lumihiutaleet ajattelevat, että he ovat ainoita, joilla on maailmankaikkeuden vaikein vauva tai sotkuisin teini tai muu elämää suurempi ongelma. Koska muut maan matoset eivät tietenkään kohtaa niin isoja vastoinkäymisiä elämässään, heillä ei voi olla mitään järkevää sanottavaa, mistä voisi edes teoriassa olla mitään apua.
Perusmeininkiä tänä päivänä.
Eihän siitä ole kyse.
Vaan siitä että nää uniikit päällepäsmääjät kuvittelee pitävänsä maailmankaikkueden kaikkea viisautta hallussaan ja jakavat sitä, vaikkei kukaan ole pyytänyt.
Se on hyvä ymmärtää, että jos kerrot jostain ongelmastasi, valtaosa ihmisistä ajattelee, että haluat heiltä jotain konkreettista ideaa siihen. Keskustelu käy aika yksipuoliseksi, jos kerrot juttusi ja kaveri saa siihen todeta tyyliin "okei, selvä" tai "onpa kurjaa".
Toinen vinkki: Parempi olla hiljaa sellaisten ihmisten seurassa, jotka päsmäävät.
No anteeksi nyt, mutta jos nauraen TOTEAA, että hohhoijaa tulipa valvottua tai että teini sotkee niin ei se todellakaan ole mikään invitation alkaa saarnata.
Se on samanlaista small talkia kuin että "olipa liukasta" tai että "tulipa syötyä vähän liikaa". Tosin se tietty ihmistyyppi alkaa myös tässä selostaa kuinka hän on osannut ostaa ajoissa kunnolliset kengät ja kuinka hän on tarkkaillut painoaan eskarilaisesta asti onnistuneesti.
No sitten se on vain tyhjää lätinää vailla merkitystä.
Enkä muuten ymmärrä, että jos joku toteaa, että onpa liukasta, miksi ei voisi kertoa siihen kommentiksi, että ostin muuten tänä vuonna kokeiluun kenkiin kiinnitettävät nastat ja ne ovat ollet mielestäni hyvät/olivat pettymys/ovat hyvät liukkaalla, mutta hankalat käyttää/muu oma kokemus. Mitäs pahaa siinä taas on? Se on juuri sitä small talkia.
BINGO! Niin on.
Se ei ole kutsu alkaa paasata/saarnata/ohjeista/tungetella. Se on ihan vaan normaalia sosiaalista kanssakäymistä.
Tuo sinun tapasi ei ole mitään small talkia. Se on moukkamaisuutta. Se on just sitä käytöstä, että kun toinen kysyy How are you, sinä alat paasata sappikivistäsi. Huonoa käytöstä.
Nyt ei olla jenkkilässä vaan Suomessa.
Eli kun nyt olet käytöstapojen virtuoosi, mikä on oikea vastaus, jos sanot vaikka töihin kahvihuoneeseen tullessa, että olipa liukasta. Hiljainen hymyily ja nyökyttely varmaankin? Mutistaan, joo niin oli ja ollaan taas hiljaa. Joku toinen toteaa, että oli muuten ruuhkaa. Taas myötäillään vaan?
Käy pirun tylsäksi..[/quote
Ihmiset, jotka alkaa aina heti puhumaan itsestään ja omien valintojensa erinomaisuudesta (=omasta erinomaisuudestaan) kun joku asia tulee puheeksi ovat mun näkemyksen mukaan vain mielikuvituksettomia, eivätkä todella ymmärrä small talkin käsitteestä yhtään mitään... ei siis ilkeyttä vaan älyllistä laiskuutta. Mulle ainakin tukee tunne, että heillä ei ole elämässä mitään muuta näkökulmaa, kuin oma perse ja sen pönkittäminen. Tuohonkin liukkaus-asiaan on vaihtoehtoisia vastauksia lukematon määrä joita eräs toinen kirjoittaja jo luettelikin.
Eipä sillä, ei se nastakenkienkään esittely huono veto ole, jos sen osaa tehdä tyylikkäästi ilman itsekorostavaa asennetta, mua vaan tökki toi vaihtoehtojen puute tossa kuvaamassasi tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en oikein ymmärrä, miksi sitten kertoo, että on vaikeaa vaikka sen vauvan kanssa, jos ei oikeastaan halua kuulla mitään kommentteja? Okei, myötätuntoa ja lohdutusta voi kaivata, mutta kun useimmat ihmiset haluavat nähdessään läheisen kärsivän tehdä jotain muutakin kuin voivotella.
Jos ihmiset oikeasti haluaisivat auttaa, he opettelisivat sietämään hieman henkistä epämukavuutta ilman että hyökkäisivät selostamaan asiaan ratkaisua, että *heidän* ei tarvitsisi enää tuntea pahaa mieltä. Pyytämättä neuvominen on itsekkyyttä.
Tämä, tämä tämä. Kuinka useasti ihmiset kuvittelevatkaan tarkoittavansa hyvää toimiessaan oikeasti itsekkäistä tarkoitusperistä. Ei haluta kestää sitä henkistä epämukavuutta ja epävarmuutta,joten tarjotaan heti neuvo asiaan ja jos se ei toimi niin kyse on siitä että toinen on tyhmä/huono äiti/ei vaan osaa. Itse osattaisiin niin paremmin. Tulee paljon mukavampi fiilis kun voi lillua omassa erinomaisuudessaan, sen sijaan että tukisi toista ja myöntäisi ettei välttämättä tiedä tai osaa ratkaista kaikkea,eikä kaikki ole omissa käsissä.
Jokainen meistä on pohjimmiltaan itsekäs. Myös se, joka kaataa ongelmansa toisen niskaan ja odottaa juuri tietynlaista vastausta tai reaktiota.
Monesti sitä joutuu erilaisissa tilanteissa lohduttamaan ystäviään. Ja monesti olen lohtua saanut. Jotenkin kuitenkin koen, että parasta itselle on ollut se, että tarjoaa myötätuntoa, mutta myös esittää joitain kysymyksiä tilanteesta, joiden kautta ne omatkin ajatukset ajatukset taas lähtevät jäsentymään. Ja harvoin siitä on ollut haittaa, että kaveri on johonkin kohtaan kertonut omasta samantyyppisestä ongelmastaan siinä sitten, sekin on yksi tapa viritellä keskustelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä uniikit lumihiutaleet ajattelevat, että he ovat ainoita, joilla on maailmankaikkeuden vaikein vauva tai sotkuisin teini tai muu elämää suurempi ongelma. Koska muut maan matoset eivät tietenkään kohtaa niin isoja vastoinkäymisiä elämässään, heillä ei voi olla mitään järkevää sanottavaa, mistä voisi edes teoriassa olla mitään apua.
Perusmeininkiä tänä päivänä.
Eihän siitä ole kyse.
Vaan siitä että nää uniikit päällepäsmääjät kuvittelee pitävänsä maailmankaikkueden kaikkea viisautta hallussaan ja jakavat sitä, vaikkei kukaan ole pyytänyt.
Se on hyvä ymmärtää, että jos kerrot jostain ongelmastasi, valtaosa ihmisistä ajattelee, että haluat heiltä jotain konkreettista ideaa siihen. Keskustelu käy aika yksipuoliseksi, jos kerrot juttusi ja kaveri saa siihen todeta tyyliin "okei, selvä" tai "onpa kurjaa".
Toinen vinkki: Parempi olla hiljaa sellaisten ihmisten seurassa, jotka päsmäävät.
No anteeksi nyt, mutta jos nauraen TOTEAA, että hohhoijaa tulipa valvottua tai että teini sotkee niin ei se todellakaan ole mikään invitation alkaa saarnata.
Se on samanlaista small talkia kuin että "olipa liukasta" tai että "tulipa syötyä vähän liikaa". Tosin se tietty ihmistyyppi alkaa myös tässä selostaa kuinka hän on osannut ostaa ajoissa kunnolliset kengät ja kuinka hän on tarkkaillut painoaan eskarilaisesta asti onnistuneesti.
No sitten se on vain tyhjää lätinää vailla merkitystä.
Enkä muuten ymmärrä, että jos joku toteaa, että onpa liukasta, miksi ei voisi kertoa siihen kommentiksi, että ostin muuten tänä vuonna kokeiluun kenkiin kiinnitettävät nastat ja ne ovat ollet mielestäni hyvät/olivat pettymys/ovat hyvät liukkaalla, mutta hankalat käyttää/muu oma kokemus. Mitäs pahaa siinä taas on? Se on juuri sitä small talkia.
BINGO! Niin on.
Se ei ole kutsu alkaa paasata/saarnata/ohjeista/tungetella. Se on ihan vaan normaalia sosiaalista kanssakäymistä.
Tuo sinun tapasi ei ole mitään small talkia. Se on moukkamaisuutta. Se on just sitä käytöstä, että kun toinen kysyy How are you, sinä alat paasata sappikivistäsi. Huonoa käytöstä.
Nyt ei olla jenkkilässä vaan Suomessa.
Eli kun nyt olet käytöstapojen virtuoosi, mikä on oikea vastaus, jos sanot vaikka töihin kahvihuoneeseen tullessa, että olipa liukasta. Hiljainen hymyily ja nyökyttely varmaankin? Mutistaan, joo niin oli ja ollaan taas hiljaa. Joku toinen toteaa, että oli muuten ruuhkaa. Taas myötäillään vaan?
Käy pirun tylsäksi..[/quote
Ihmiset, jotka alkaa aina heti puhumaan itsestään ja omien valintojensa erinomaisuudesta (=omasta erinomaisuudestaan) kun joku asia tulee puheeksi ovat mun näkemyksen mukaan vain mielikuvituksettomia, eivätkä todella ymmärrä small talkin käsitteestä yhtään mitään... ei siis ilkeyttä vaan älyllistä laiskuutta. Mulle ainakin tukee tunne, että heillä ei ole elämässä mitään muuta näkökulmaa, kuin oma perse ja sen pönkittäminen. Tuohonkin liukkaus-asiaan on vaihtoehtoisia vastauksia lukematon määrä joita eräs toinen kirjoittaja jo luettelikin.
Eipä sillä, ei se nastakenkienkään esittely huono veto ole, jos sen osaa tehdä tyylikkäästi ilman itsekorostavaa asennetta, mua vaan tökki toi vaihtoehtojen puute tossa kuvaamassasi tilanteessa.Mmm, jotenkin tämä keskustelu menee ääripäästä toiseen. On joko empaattinen kuuntelija tai omasta erinomaisuudestaan jauhaja. Useimmat kuitenkin ovat jotain tuolta väliltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en oikein ymmärrä, miksi sitten kertoo, että on vaikeaa vaikka sen vauvan kanssa, jos ei oikeastaan halua kuulla mitään kommentteja? Okei, myötätuntoa ja lohdutusta voi kaivata, mutta kun useimmat ihmiset haluavat nähdessään läheisen kärsivän tehdä jotain muutakin kuin voivotella.
Jos ihmiset oikeasti haluaisivat auttaa, he opettelisivat sietämään hieman henkistä epämukavuutta ilman että hyökkäisivät selostamaan asiaan ratkaisua, että *heidän* ei tarvitsisi enää tuntea pahaa mieltä. Pyytämättä neuvominen on itsekkyyttä.
Tämä, tämä tämä. Kuinka useasti ihmiset kuvittelevatkaan tarkoittavansa hyvää toimiessaan oikeasti itsekkäistä tarkoitusperistä. Ei haluta kestää sitä henkistä epämukavuutta ja epävarmuutta,joten tarjotaan heti neuvo asiaan ja jos se ei toimi niin kyse on siitä että toinen on tyhmä/huono äiti/ei vaan osaa. Itse osattaisiin niin paremmin. Tulee paljon mukavampi fiilis kun voi lillua omassa erinomaisuudessaan, sen sijaan että tukisi toista ja myöntäisi ettei välttämättä tiedä tai osaa ratkaista kaikkea,eikä kaikki ole omissa käsissä.
Jokainen meistä on pohjimmiltaan itsekäs. Myös se, joka kaataa ongelmansa toisen niskaan ja odottaa juuri tietynlaista vastausta tai reaktiota.
Monesti sitä joutuu erilaisissa tilanteissa lohduttamaan ystäviään. Ja monesti olen lohtua saanut. Jotenkin kuitenkin koen, että parasta itselle on ollut se, että tarjoaa myötätuntoa, mutta myös esittää joitain kysymyksiä tilanteesta, joiden kautta ne omatkin ajatukset ajatukset taas lähtevät jäsentymään. Ja harvoin siitä on ollut haittaa, että kaveri on johonkin kohtaan kertonut omasta samantyyppisestä ongelmastaan siinä sitten, sekin on yksi tapa viritellä keskustelua.
Kukaan ei ole valittanut kysymysten esittämisestä tai samanlaisesta ongelmasta kertomisesta, vaan pyytämättä neuvomisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä uniikit lumihiutaleet ajattelevat, että he ovat ainoita, joilla on maailmankaikkeuden vaikein vauva tai sotkuisin teini tai muu elämää suurempi ongelma. Koska muut maan matoset eivät tietenkään kohtaa niin isoja vastoinkäymisiä elämässään, heillä ei voi olla mitään järkevää sanottavaa, mistä voisi edes teoriassa olla mitään apua.
Perusmeininkiä tänä päivänä.
Eihän siitä ole kyse.
Vaan siitä että nää uniikit päällepäsmääjät kuvittelee pitävänsä maailmankaikkueden kaikkea viisautta hallussaan ja jakavat sitä, vaikkei kukaan ole pyytänyt.
Se on hyvä ymmärtää, että jos kerrot jostain ongelmastasi, valtaosa ihmisistä ajattelee, että haluat heiltä jotain konkreettista ideaa siihen. Keskustelu käy aika yksipuoliseksi, jos kerrot juttusi ja kaveri saa siihen todeta tyyliin "okei, selvä" tai "onpa kurjaa".
Toinen vinkki: Parempi olla hiljaa sellaisten ihmisten seurassa, jotka päsmäävät.
No anteeksi nyt, mutta jos nauraen TOTEAA, että hohhoijaa tulipa valvottua tai että teini sotkee niin ei se todellakaan ole mikään invitation alkaa saarnata.
Se on samanlaista small talkia kuin että "olipa liukasta" tai että "tulipa syötyä vähän liikaa". Tosin se tietty ihmistyyppi alkaa myös tässä selostaa kuinka hän on osannut ostaa ajoissa kunnolliset kengät ja kuinka hän on tarkkaillut painoaan eskarilaisesta asti onnistuneesti.
No sitten se on vain tyhjää lätinää vailla merkitystä.
Enkä muuten ymmärrä, että jos joku toteaa, että onpa liukasta, miksi ei voisi kertoa siihen kommentiksi, että ostin muuten tänä vuonna kokeiluun kenkiin kiinnitettävät nastat ja ne ovat ollet mielestäni hyvät/olivat pettymys/ovat hyvät liukkaalla, mutta hankalat käyttää/muu oma kokemus. Mitäs pahaa siinä taas on? Se on juuri sitä small talkia.
BINGO! Niin on.
Se ei ole kutsu alkaa paasata/saarnata/ohjeista/tungetella. Se on ihan vaan normaalia sosiaalista kanssakäymistä.
Tuo sinun tapasi ei ole mitään small talkia. Se on moukkamaisuutta. Se on just sitä käytöstä, että kun toinen kysyy How are you, sinä alat paasata sappikivistäsi. Huonoa käytöstä.
Nyt ei olla jenkkilässä vaan Suomessa.
Eli kun nyt olet käytöstapojen virtuoosi, mikä on oikea vastaus, jos sanot vaikka töihin kahvihuoneeseen tullessa, että olipa liukasta. Hiljainen hymyily ja nyökyttely varmaankin? Mutistaan, joo niin oli ja ollaan taas hiljaa. Joku toinen toteaa, että oli muuten ruuhkaa. Taas myötäillään vaan?
Käy pirun tylsäksi..[/quote
Ihmiset, jotka alkaa aina heti puhumaan itsestään ja omien valintojensa erinomaisuudesta (=omasta erinomaisuudestaan) kun joku asia tulee puheeksi ovat mun näkemyksen mukaan vain mielikuvituksettomia, eivätkä todella ymmärrä small talkin käsitteestä yhtään mitään... ei siis ilkeyttä vaan älyllistä laiskuutta. Mulle ainakin tukee tunne, että heillä ei ole elämässä mitään muuta näkökulmaa, kuin oma perse ja sen pönkittäminen. Tuohonkin liukkaus-asiaan on vaihtoehtoisia vastauksia lukematon määrä joita eräs toinen kirjoittaja jo luettelikin.
Eipä sillä, ei se nastakenkienkään esittely huono veto ole, jos sen osaa tehdä tyylikkäästi ilman itsekorostavaa asennetta, mua vaan tökki toi vaihtoehtojen puute tossa kuvaamassasi tilanteessa.Mmm, jotenkin tämä keskustelu menee ääripäästä toiseen. On joko empaattinen kuuntelija tai omasta erinomaisuudestaan jauhaja. Useimmat kuitenkin ovat jotain tuolta väliltä.
Mun mielestä nämä rasittavat neuvojat eivät ole välttämättä mitään epäempaattisia narsisteja. Pointti on se, että ihmisen motiivilla neuvoa muita pyytämättä ei ole väliä. Huono käytös on huonoa käytöstä ja se pitää pyrkiä lopettamaan.
Aa. Tuleepa elävästi mieleen viikonloppu, johon osallistuimme muutaman perheen kanssa. Muilla yksi lapsi, meillä kaksi.
Meiltä oli sinne monen sadan kilsan ajomatka. Ja koko viikonlopun ohjelma oli aikataulutettu kysymättä meiltä.
Koko viikonlopun juoksin tukka putkella, että olisin ehtinyt aina sinne, minne kulloinkin yks kaks käskytettiin. Kunnes tän aikataulun laatija alkoi kaikkien kuullen paasata, miten meistä näkee, ettei lapsillamme ole säännöllistä päivärytmiä, kun aina ollaan myöhässä.
Öööh. Meille ei kukaan kertonut, että vapaana viikonloppuna on minuttiaikataulu, missään ei kerrottu sitä ennakkoon vaan aina yks kaks oli seuraava vaihe. Ja mulla oikeasti meni sen kaksivuotiaan pukemiseenkin aikaa, toisin kuin niillä joilla oli vain se yksi kahdeksanvuotias.
Sama äiti heittänyt vohvelin päin naamaa kun annin pienen vohvelin hänen lapselleen ja yökkinyt pillimehuillemme... siellä vaan ei ollut mitään muuta juotavaa hellepäivänä.
Käsittämätöntä.
Tottakai tiedän. Oma kakkoseni ei ensimmäiseen vuoteen nukkunut yli tunnin pätkää kertaakaan ensimmäisen elinviikkonsa jälkeen. Eikä nuku hyvin vieläkään (on 5v).
Silti on eroa sillä, tiedostaako, että ok, vauva on nukkunut huonosti ja siksi kitisee vai väittääkö vauvan olevan hankala. Ensimmäinen on teoriassa ratkaistavissa, vaikka kaikki eivät opikaan nukkumaan hyvin moneen vuoteen. Toinen on vastuun ulkoistamista vaikean temperamentin piikkiin.