Lue keskustelun säännöt.
Vit uttaa toisten äitien neuvot vauvanhoitoon
27.01.2018 |
Meidän tapaus ei viihdy yksinään, ennen nukkumaanmenoa huutaa/känisee aina vähintään sen 2h,päiväunia nukutaan max 15min kerrallaan, kylässä huudetaan, kaupassa huudetaan, muuten vaan huudetaan. (Ja ennenkuin joku mamma tulee kysymään niin kyllä, allergia,refluksi ym suljettu pois).
Saan aivan naurettavia neuvoja toisilta äideitä, esim; pistät vaan vauvan sänkyyn nukkumaan kyllä se siihen tottuu / kyllä vauva viihtyy yksinään sitterissä/lattialla kun jätät vaan siihen ja huutelet ja juttelet sille mukavia / kyläilyt onnistuu kyllä kun käytte vaan ja näytät vauvalle että ei se ole sen ihmeellisempää.
Mitä helv... Siis ei siinä neuvomisessa mitään pahaa ole. MUTTA se että oletetaan että tämä ja tämä kyllä auttaa ja sitten ihmetellään miksei muka autakaan kun meilläkin auttoi.
Olen käynyt kyläilemässä, totutellut, yrittänyt kyllä kaikkeni. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää, ettei kaikki lapset ole samanlaisia? Pitäisi varmaan jonkun supermamman tulla päiväksi meille ja kokeilla noita "meillä ainakin on tyytyväinen lapsi kun tehdään näin!!!11" -konstejaan.
Pilkka osuu omaan nilkkaan viimestään siinä kohtaa kun tehdään lisää lapsia ja sitten sattuu kohdalle vähän hankalampi tapaus. Tarkoitan siis, että sokeakin näkee erot esim näiden äitien ja meidän lapsen välillä, meidän lapsemme on paljon vaativampi verrattuna heidän pienokaisiinsa.
Väkisinkin tulee sellainen huono äiti fiilis kun sitten ollaan suu ammollaan että ohhoh mites ei meidän perheen konstit auta teillä, on kyllä jotain kasvatuksessa pielessä, teetkö varmasti oikein jne.
Kommentit (128)
Tää pätemisen tarvehan on äideillä ihan loputon.
Mulle on pädetty imettämisen tärkeydestä. En imettänyt esikoista enkä tule imettämään muitakaan lapsiani.
Haalarit ovat automaattisesti huonot paskat jos ne eivät ole merkiltään molo.
1,5v ei saa kävellä koska sen jaloille ei pitkien matkojen kävely tee hyvää ja lapsi pitää laittaa rattaisiin vaikka väkisin.
Tässä listaa noin aluksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki yrittää vaan päteä, ei kannata niitä kuunnella. Kasvattaa ihan itse.
Kaikki mita rakastan kirjoitti:
Tää pätemisen tarvehan on äideillä ihan loputon.
Mulle on pädetty imettämisen tärkeydestä. En imettänyt esikoista enkä tule imettämään muitakaan lapsiani.
Haalarit ovat automaattisesti huonot paskat jos ne eivät ole merkiltään molo.
1,5v ei saa kävellä koska sen jaloille ei pitkien matkojen kävely tee hyvää ja lapsi pitää laittaa rattaisiin vaikka väkisin.
Tässä listaa noin aluksi
Joo juuri tätä tarkoitan. Kerro toki lisää, tuun jollain hullulla tapaa jopa vähän paremmalle tuulelle kun tiedän että joku muukin on joutunut saman pätemisen uhriksi. Vaikka v*ttumaistahan se on. -ap
Sun pitää kysyä neuvoa suurperheen äidiltä, jolla on 5-9 lasta. Heillä kun on kokemusta lapsista, kuinka yksilöllisiä lapset ovat. Se mikä pätee yhteen, ei enää päde toiseen, ei edes samassa perheessä.
Tosiaan, pahimpia neuvojia on äidit, joilla on 1-2 lasta, kolmen lapsen kanssa jo ääni kummasti muuttuu kellossa.
Muistan tuon tunteen, enkä juurikaan hyvällä...
Minunkin vauvani oli hyvin takertuva, oli sylissä käytännössä kokonaan ekat 4 kk elämästään. Suihkussakin kävin niin, että vauva oli turvakaukalossa (ei tullut kysymykseenkään sitteri tai vaunut saati matolla tms. makaaminen), muuten valtaosa ajasta kantorepussa. Päiväunia ei nukkunut todellakaan kunnolla, juurikin noita minipätkiä - kertonee tarpeeksi kun pari kertaa nukkui yli tunnin ja luulin, että on kuollut jo mokoma.
Nukahti vain syliin (rinnalle) tai raivolla liikkuviin vaunuihin, mutta niissäkin vain ulkona (edes partsi ei riittänyt).
Ja sori vaan, kyllä minuakin risoi ne neuvomiset sun muut. Olin täysin yksin vauvan kanssa (isä kyllä kävi välillä, muttei siis asunut kanssamme) ja siinä ei paljoa huumoria riittänyt. Kaiken kruunuksi oli luonnollisestikin koliikki, ettei varmastikaan ollut liian hauskaa :D
Ap, tavallaan siis ymmärrän tuskasi. Ketuttaa, kun jotkut kuvittelee, että kaikki on aina samanlaisia ja samat keinot tepsii.
Ja arvaappa, nyt kun mulla on MIELETÖN 4-vuotias (verbaalinen, uhmakin lähinnä teinimäistä sivaltelua kuten eilen "äiti älä koko ajan viitti kysellä et miks, en jaksa vastaa", superhelppo ja miellyttävä jne.) niin ei se päteminen lopu - nyt vaan "noh, odotappas vaan, kyllä se kohta/teininä/u name it :)))))", eli oli miten tahansa niin joillakin on sanansa sanottavana.....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sun pitää kysyä neuvoa suurperheen äidiltä, jolla on 5-9 lasta. Heillä kun on kokemusta lapsista, kuinka yksilöllisiä lapset ovat. Se mikä pätee yhteen, ei enää päde toiseen, ei edes samassa perheessä.
Tosiaan, pahimpia neuvojia on äidit, joilla on 1-2 lasta, kolmen lapsen kanssa jo ääni kummasti muuttuu kellossa.
Nimenomaan, kaikki nämä äidit joilta tällaisia neuvoja/reaktioita olen saanut,ovat kaikki "vain" yhden lapsen vanhempia. -ap
Joo. Noinhan se on, ihmisillä on vähän taipumus ottaa omat olosuhteensa ikäänkuin universaaleina ja luulla, että asiat ovat kaikilla samoin kuin heillä.
Ja sekin on aika inhimillistä, että hyvää tuuria pidetään omana aikaansaannoksena. Harva kiittää hyvää tuuria siitä hyvästä, mitä on elämässään saanut, mieluummin kiitellään itseä ja omia taitoja.
Jos lapsi on perusluonteeltaan rauhallinen ja kiltti, se on "äidin hyvien kasvattajantaitojen aikaansaannosta".
Jos perhe on saanut ison perinnön ja vanhemmat saaneet omista kodeistaan hyvän alun työuralleen asumalla hyvässä koulupiirissä, saamalla vanhemmiltaan rahaa opintoihin ja harrastuksiin ja isipapan hyvävelisuhteilla työpaikan - niin ei, ei se ole tuurista kiinni, vaan "ihan oman ahkeruuden ja viisaiden valintojen tulosta"....
LISÄKSI aika inhimillistä - mutta tosiaan aika ärsyttävää - on sekin, että ihmiset eivät oikein vaistoa sitä, koska heiltä kaivataan neuvoja ja koska empatiaa.
Se nimittäin ei ole sama asia.
Jos joku valittaa väsymystään ja takertuvaa lasta, kaipaako hän idioottimaisia, itsestäänselviä neuvoja tyyliin "anna lapsen huutaa"?
No ei, vaan myötätuntoa. "Voi ei, en osaa oikein edes kuvitella, miltä tuo tuntuu, kun meillä onneksi lapsi viihtyy hetken itsekseenkin. On varmaan tosi raskasta tuo, miten jaksatkin!"
Tai vaikka kysymyksen: "Tuo on varmaan raskasta. Mahtaisiko hän tyytyä siihen, jos hakisin vaikka huomenna hänet vaunukävelylle tunniksi, että saisit levätä sen ajan?" (En tiedä, nukkuuko lapsesi vaunulenkillä?)
Olet aivan oikeassa siinä, että lapset ovat jo syntyjään erilaisia. Jos kiinnostaa, niin Liisa Keltinkangas-Järvinen on kirjoittanut temperamenttisista lapsista ja siitä, miten eri perusluonteisten lasten tarpeisiin voi vastata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä 4:n äiti. Esikoiseni oli samanlainen raivoisa huutaja ja aina tyytymätön ja kärrtyinen. Minullekin satoi niitä idioottineuvoja niinkuin ap:lle. Eka lapsi otti kyllä luulot pois!
Seuravat lapset oli rauhallisia ja yksi erikoishelppo. Voin ehkä kuvitella että jos saa ekaksi lapsekseen helpon vauvan niin sitä saattaa naiiviukdissaan luulla että helppous johtuu siitä että ”äiti on niin erinomainen ja siksi lapsi on tyyni”. Pahimmillaan onkin vain se 1 helppo lapsi jolloin se erinomaisuusvaihde jää päälle.
Ap, ehkä pääset vielä hymyilemään vinosti kun nuo erinomaiset äidit saavat ehkä kärttyisen ja kiukkuisen koliikkivsuvan seuraavaksi :)
Mulla siis jokainen neljästä on ihan eri luonteinen. Varmaan oikeassa suurperheessä (8 lasta) sama juttu.
Vierailija kirjoitti:
Muistan tuon tunteen, enkä juurikaan hyvällä...
Minunkin vauvani oli hyvin takertuva, oli sylissä käytännössä kokonaan ekat 4 kk elämästään. Suihkussakin kävin niin, että vauva oli turvakaukalossa (ei tullut kysymykseenkään sitteri tai vaunut saati matolla tms. makaaminen), muuten valtaosa ajasta kantorepussa. Päiväunia ei nukkunut todellakaan kunnolla, juurikin noita minipätkiä - kertonee tarpeeksi kun pari kertaa nukkui yli tunnin ja luulin, että on kuollut jo mokoma.
Nukahti vain syliin (rinnalle) tai raivolla liikkuviin vaunuihin, mutta niissäkin vain ulkona (edes partsi ei riittänyt).
Ja sori vaan, kyllä minuakin risoi ne neuvomiset sun muut. Olin täysin yksin vauvan kanssa (isä kyllä kävi välillä, muttei siis asunut kanssamme) ja siinä ei paljoa huumoria riittänyt. Kaiken kruunuksi oli luonnollisestikin koliikki, ettei varmastikaan ollut liian hauskaa :D
Ap, tavallaan siis ymmärrän tuskasi. Ketuttaa, kun jotkut kuvittelee, että kaikki on aina samanlaisia ja samat keinot tepsii.
Ja arvaappa, nyt kun mulla on MIELETÖN 4-vuotias (verbaalinen, uhmakin lähinnä teinimäistä sivaltelua kuten eilen "äiti älä koko ajan viitti kysellä et miks, en jaksa vastaa", superhelppo ja miellyttävä jne.) niin ei se päteminen lopu - nyt vaan "noh, odotappas vaan, kyllä se kohta/teininä/u name it :)))))", eli oli miten tahansa niin joillakin on sanansa sanottavana.....
Huoh. Tuo on kyllä sieltä ja syvältä.
Eräskin äiti mulle jo raskaana ollessani vuodatti että lapsen takia menettää kyllä niin paljon ja synnytys ei ole ihanaa mutta ei myöskään välttämättä varsinkaan sen jälkeinen elo (en ikinä saanut tähän selkeää vastausta...). Siis todella hämäriä puheita.
Kuinka idiootti pitää olla että puhuu tuollaisia raskaana olevalle? Kai nyt jokainen tiedostaa että vauva-aika on raskasta, silloin tarvitsee tukea, ei pelottelua ETUKÄTEEN. Tämäkin henkilö jaksaa somessa ym hehkuttaa niin mahtavaa elämäänsä ja lapsiaan merkkivaatteiden keskellä,kuitenkin kaikki tuntuu olevan pelkkää kulissia (jos mietitään itkuja, joita joka kerta saan kuunnella hänet tavatessani). Miksi pitää sitten vielä esittää? Kilpailun makua ilmassa. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo. Noinhan se on, ihmisillä on vähän taipumus ottaa omat olosuhteensa ikäänkuin universaaleina ja luulla, että asiat ovat kaikilla samoin kuin heillä.
Ja sekin on aika inhimillistä, että hyvää tuuria pidetään omana aikaansaannoksena. Harva kiittää hyvää tuuria siitä hyvästä, mitä on elämässään saanut, mieluummin kiitellään itseä ja omia taitoja.
Jos lapsi on perusluonteeltaan rauhallinen ja kiltti, se on "äidin hyvien kasvattajantaitojen aikaansaannosta".
Jos perhe on saanut ison perinnön ja vanhemmat saaneet omista kodeistaan hyvän alun työuralleen asumalla hyvässä koulupiirissä, saamalla vanhemmiltaan rahaa opintoihin ja harrastuksiin ja isipapan hyvävelisuhteilla työpaikan - niin ei, ei se ole tuurista kiinni, vaan "ihan oman ahkeruuden ja viisaiden valintojen tulosta"....
LISÄKSI aika inhimillistä - mutta tosiaan aika ärsyttävää - on sekin, että ihmiset eivät oikein vaistoa sitä, koska heiltä kaivataan neuvoja ja koska empatiaa.
Se nimittäin ei ole sama asia.
Jos joku valittaa väsymystään ja takertuvaa lasta, kaipaako hän idioottimaisia, itsestäänselviä neuvoja tyyliin "anna lapsen huutaa"?
No ei, vaan myötätuntoa. "Voi ei, en osaa oikein edes kuvitella, miltä tuo tuntuu, kun meillä onneksi lapsi viihtyy hetken itsekseenkin. On varmaan tosi raskasta tuo, miten jaksatkin!"
Tai vaikka kysymyksen: "Tuo on varmaan raskasta. Mahtaisiko hän tyytyä siihen, jos hakisin vaikka huomenna hänet vaunukävelylle tunniksi, että saisit levätä sen ajan?" (En tiedä, nukkuuko lapsesi vaunulenkillä?)
Olet aivan oikeassa siinä, että lapset ovat jo syntyjään erilaisia. Jos kiinnostaa, niin Liisa Keltinkangas-Järvinen on kirjoittanut temperamenttisista lapsista ja siitä, miten eri perusluonteisten lasten tarpeisiin voi vastata.
Mä oon yhden lapsen äiti, kohta kahden ja todellakin kiitän hyvää tuuria enkä omia taitojani rauhallisesta lapsesta. Mun mielestä on mukava keskustella tuttujen äitien kanssa kokemuksista, koska meillä on hyvä porukka, jossa ymmärretään ihmisten erilaisuus. Voidaan kysellä keinoja ja ehdottaa niitä toisillemme ja paljon apuakin olen kokemuksista saanut.
Muutaman pätijän tunnen minäkin ja niitä ei kyllä voi kuunnella ilman, että alkaa höyry nousta päästä. Mun lemppari on kyllä yks äiti, joka kantaa lastaan koko ajan ei poistu lapsen vierestä mihinkään ja tekee kaikkea puolesta. Sitten ihmettelee, miksi lapsensa on arka, eikä oikein vielä liiku mihinkään.. Ei meistä muista kukaan silti häntä käännös arvostele tai neuvo erityisesti, yleensä kuulen muiden kommenteissa ennemmin sitä empatiaa hänellekin, vaikka varmasti joskus tekisi mieli vähän jotain sanoakin.
Tämä on yksi syy muiden joukossa miksi minä en halua lapsia.
Jos oot raskaana saan neuvoja miten sun tulis olla raskaana. Mitään et saa syödä tai juoda saati liikkua koska voit vahingoittaa vauvaa.
Sektio on ehdoton no no. Koska muuten et ole oikea äiti. Kaikki oikeat äidit puskee alapäästään ulos lapset
Jos et ihmetä olet paska äiti ja lapsesta tulee monisairas
Sitten tulee niitä hyviä kasvatusvinkkejä koko lapsen elämän. Sinua arvostellaan teit niin tai näin.
Olen mieluummin jo valmiiksi itsekäs ja huono ihminen kun en tee lapsia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on yksi syy muiden joukossa miksi minä en halua lapsia.
Jos oot raskaana saan neuvoja miten sun tulis olla raskaana. Mitään et saa syödä tai juoda saati liikkua koska voit vahingoittaa vauvaa.
Sektio on ehdoton no no. Koska muuten et ole oikea äiti. Kaikki oikeat äidit puskee alapäästään ulos lapset
Jos et ihmetä olet paska äiti ja lapsesta tulee monisairas
Sitten tulee niitä hyviä kasvatusvinkkejä koko lapsen elämän. Sinua arvostellaan teit niin tai näin.
Olen mieluummin jo valmiiksi itsekäs ja huono ihminen kun en tee lapsia
Sitten on meitä, jotka valikoimme neuvoista hyvät ja luotamme muuten omaan harkinta- ja tiedonhakukykyyn.
Imetys on tärkeää, mutta se on jokaisen äidin oma valinta (joo poislukien ne jotka ei syystä a tai b pysty) (vrt lääkärin työ on tärkeää, mutta siihen haluavat valitsevat itse).
Korvike on lähes yhtä hyvää lapselle ja silläkin kasvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen huomannut myös sen, että moni ottaa kaiken neuvona. Joskus olin muutaman kaverini kanssa kahvilla ja puhuttiin lapsistamme. Yksi sanoi toiselle, että:"Oletko kokeillut asiaa x?" Niin jälkikäteen tämä jolle sitä neuvoa tarjottiin, paheksui kuinka taas joku oli neuvomassa.
Itse olen pitänyt sitä kivana, että voidaan jakaa asioita ja jokainen saa kysellä, että onko tätä ja tätä jo kokeiltu. Ei kaikkea kannata ottaa suoranaisen neuvomisena. Toki siis ymmärrän, että näitä neuvojia ja pätijöitä on myös. Sellainen on oikeasti ärsyttävää!
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut myös sen, että moni ottaa kaiken neuvona. Joskus olin muutaman kaverini kanssa kahvilla ja puhuttiin lapsistamme. Yksi sanoi toiselle, että:"Oletko kokeillut asiaa x?" Niin jälkikäteen tämä jolle sitä neuvoa tarjottiin, paheksui kuinka taas joku oli neuvomassa.
Itse olen pitänyt sitä kivana, että voidaan jakaa asioita ja jokainen saa kysellä, että onko tätä ja tätä jo kokeiltu. Ei kaikkea kannata ottaa suoranaisen neuvomisena. Toki siis ymmärrän, että näitä neuvojia ja pätijöitä on myös. Sellainen on oikeasti ärsyttävää!
Mitä hittoa tuo sitten on jos ei neuvomista?
Vierailija kirjoitti:
Kaikki mita rakastan kirjoitti:
Tää pätemisen tarvehan on äideillä ihan loputon.
Mulle on pädetty imettämisen tärkeydestä. En imettänyt esikoista enkä tule imettämään muitakaan lapsiani.
Haalarit ovat automaattisesti huonot paskat jos ne eivät ole merkiltään molo.
1,5v ei saa kävellä koska sen jaloille ei pitkien matkojen kävely tee hyvää ja lapsi pitää laittaa rattaisiin vaikka väkisin.
Tässä listaa noin aluksi
Joo juuri tätä tarkoitan. Kerro toki lisää, tuun jollain hullulla tapaa jopa vähän paremmalle tuulelle kun tiedän että joku muukin on joutunut saman pätemisen uhriksi. Vaikka v*ttumaistahan se on. -ap
http://kaikkimitarakastantan.blogspot.fi/2018/01/olen-aiti-siis-tiedan-…
Blogi postauksessani muutama esimerkki lisää pätemisestä
Minä en neuvo enkä puutu,mutta välttelen. Jos perhekerhossa sen "vaativan lapset" äiti tulee samaan pöytään, niin keksin jonkun tekisyyn päästä siitä pois. Ja jos tuollainen äiti esittää, että olisi kiva tavata muutenkin, kahvitella yhdessä, niin valittelen kiireitäni. Kiitos ei elämääni yhtäkään itseaiheutettua kiljukaulaa.
En mä usko että kukaan kiusallaan yrittää auttaa..
Koitat nyt itse jaksaa. Näitä äkiseviä lapsia on maailma täynnä, et ole yksin.
Pääasia että saadaan kasvatettua niistä järkeviä nuoria ja aikuisia, millään muulla ei ole mitään väliä.
Kenenkään luonne ei ole sun syy tai lapsen syy.
Te olette te, sinä oot sinä ja hän on hän.
Hyvin sä vedät!!!
Toivon kuitenkin, ettet loukkaannu siitä, että en halua olla kanssasi missään tekemisissä, jos ikinä voin sen välttää. Jos äiti ei suostu tekemään mitään lapselleen, vaan olettaa, että kirkuminen on osa luonnetta, niin pitäkööt rauhassa hankalan lapsensa.
Tuli tosta mieleen, mullakin oli yks äitikaveri kova jakelemaan neuvoja ja niin itsevarmasti kehui että näitä samoja konsteja käyttää sitten seuraavienkin lasten kohdalla. Noh, sittenhän se syntyikin se hankalampi tapaus ja loppui näiden neuvojen antaminen lyhyeen. :D